Kiinnitin yhtenä päivänä huomiota siihen, kuinka monenlaista sotkua eläinkuvistani löytyy. Kun koitan kuvata Miikkiksen pilkkomassa paprikaa, lattia lainehtii paprikamehussa - ja sama toistuu vesimelonin, mustikoiden ja muiden mehukkaiden marjojen ja hedelmien kanssa. Välillä taas ruokakuvissa lattialle on pirskottounut verta ja/tai rasvaa. Nyt pojan vaihtaessa karvaa, olen tullut myös varta vasten kuvanneeksi lattialla pyöriviä karvalauttoja, jotka ilmaantuvat mystisesti vain pari tuntia imuroimisen jälkeen. Erilaisissa uudemmissa ja vanhemmissa eläinkuvissa lattioilta, tasoilta ja hyllyiltä löytyy eläinten levittäminä myös multaa, maalia, ulosteita, sohvan täytteitä, tapetin riekaleita, hajotettuja vaatteita sekä rikottuja elintarvikepakkauksia. Näitä kuvia on paljon, koska harrastusvuosiini mahtuu satoja eri yksilöitä - ja olen ollut myös todella laiska siivoaja ja hyvä katsomaan eläinten aiheuttamia sotkuja läpi sormien. Hetken aikaa kuvia selattuani alan miettiä kaikkea sitä aikaa, minkä olen käyttänyt kyseisten sotkujen siivoamiseen (ja niistä vääntämiseen äitini kanssa, silloin kun asuin vielä kotikotona, ja äitini mielestä käytin aivan liian vähän aikaa niiden siivoamiseen). Samaan syssyyn huomasin uhraavani hetken myös sen miettimiselle, kuinka paljon rahaa minulla on palanut kyseisten vaurioiden ja tavaroiden korvaamiseen.
Hetken näitä mietittyäni katsoin kuitenkin kuvia uudelleen. Useimmissa niissä tapauksissa en ollut kaivanut kameraa esille dokumentoidakseni ympärillä vallitsevaa sotkua. Useimmiten kuvien keskiössä oli eläin, jolla oli todella hauskaa sen tehdessä jotain kivaa. Miikkis tyytyväisenä syömässä saamaansa herkkupalaa. Lilja-rotta innoissaan kukkaruukussa kaivamassa. Kanit makoilemassa oljissa tehtyään kivan nukkumakolon auki repimäänsä olkipaaliin. Niitä kuvia katsoessa kaikki siivoukseen käytetty aika ja vaivannäkö tuntui sen arvoiselta: lemmikit olivat saaneet toteuttaa itseään ja löytäneet itselleen kivoja virikkeitä. Joitain kuvissa olleita asioita ei ehkä oltu tarkoitettu otusten virikkeiksi, enkä ollut ainakaan ajatellut niitä käytettävän niinkuin niitä oli päädytty käyttämään. Mutta en kuitenkaan muista, että mistään niistä olisi koitunut lopulta mitään todellista vahinkoa, vaikka sillä hetkellä silloisen lempipaidan tai laturin menetys onkin voinut harmittaa urakalla.
Tajusin oppineeni lemmikeiltä ehkä tietynlaista rentoutta, vaikka asunnon sotkuisuus välillä ärsyttää ja nolottaakin minua. Se kertoo kuitenkin vain eletystä elämästä: tekiessä sattuu ja kaikki on kuitenkin suht hyvin niin kauan kuin kukaan ei telo itseään. Sotkut saa siivottua ja tavaroita saa uusia. Ja vaikka ollessani väsynyt kaikki voi aiheuttaa henkilökohtaisen maailmani romahtamisen, toisessa tilanteessa taas saatan olla se jolla on vahva usko siihen että kaikki on mahdollista. Että sen kerran kun Jussi tiputti litran munamaitoseosta lattialle ja herppikamoilleen, itse on jo rättikädessä ja suunnitelma valmiina lohduttamassa, että kyllä maito nyt kyseisiltä pinnoilta pois lähtee kun lähtee verikin.
Tänään on taas siivouspäivä. Josko sitä sotkun manaamiseen sijaan koittaisi keskittyä siihen, mistä ne ovat tulleet. Keittiöntaso ei olisi mullassa ja lehtisilpussa, ellei Snurresta olisi ollut ihan mielettömän mukava kieputtaa korianteria yhä uudestaan ympäri tasoa kuopsuttaen samalla sen lehtiä. Tiskiallas ei olisi niin täynnä tiskejä, mikäli en olisi halunnut ilahduttaa Jussia hänen lempikakullaan ja tarjota sitä samalla myös peliporukalle (minkä seurauksena sain kuulla kyseisen kakun olleen yksi parhaita leipomuksiani). Kirppiskamat eivät olisi pitkin lattiaa, ellei Snurre olisi päättänyt kipata kassin päällä ollutta koria itsensä ja Esterin päälle, jonka jälkeen ne juoksivat yhdessä putputtaen pitkin lattiaa kori päässään. En ole niin järjestälmällinen ihminen, että voisin saada kaiken tämän ilman että asunto menee välillä kaaokseen. Mutta koska minusta oli mukava seurata kaikkia näitä tapauksia, voin koettaa muistella niitä samalla kun hoidan sotkuja pois. Ja luottaa siihen, että silloin kun näitä kuvia päätyy julkisuuteen, ihmiset keskittyvät kuvassa lemmikkiin jolla hauskaa.
Kirjoitin äsken pitkät ajatukset, mutta sitten sähläsin jotain, ja en ole varma tuliko kommenttini perille... Joten jos tulee kahteen kertaan, poista toinen!
VastaaPoistaKuten itsekin sanot, "kaikki on suht hyvin, kun kukaan ei telo itseään".
Olen itse melkoisen järjestelmällinen ja siisteyttä rakastava ihminen, mutta läheisten ihmisten ja iän myötä olen oppinut ajattelemaan asioita uusiksi.
Kuka sanoo, että juuri se minun siisteyskäsitykseni on se oikea? Miksi pitää ottaa niin kauheat pultit siitä, jos lehdet lojuvat jossain tai vaatteet ovat kasassa lattialla? Lasten ollessa pieniä huomasin monta kertaa nipottavani ihan turhasta. Kurakelillä ulkoillessa kastuu ja kuraa tulee sisään, mutta hauskaa on ollut ja sotkut saa siivottua, joten mitä sitten? Lasten leipoessa ja laitaessa ruokaa tulee sotkua (ja joskus epäonnistuneita tuotoksiakin), mutta mitä väliä sillä on?
Jossain vaiheessa lähipiirissä oli useammallakin suunnalla paljon vakavia asioita, oli sairauksia ja teineillä vakavia käytöshäiriöitä heidän etsiessään itseään. Siinä vaiheessa ymmärsin vielä paremmin sen, että kaikki on kuitenkin tosi hyvin siinä vaiheessa kun kukaan ei ole telonut itseään.
Joten ei sinun tarvitse photoshopata kuvista sotkuja, anna eläinten touhuta:)
Tuon olisin kyllä halunnut nähdä, kun Esteri ja Snurre juoksevat kori päässään:D
Tuo koriepisodi oli kyllä hauskaa seurattavaa. Hetken mietin, että siitä olisi tullut loistava video, mutta sitten tajusin, että sen kuvaaminen olisi vaatinut kameran hakua toiselta puolelta asuntoa ja siten tyttöjen leikkien häiritsemistä. Niinpä tyydyin istumaan paikallani, keskittymään hetkeen ja nauramaan tyttöjen touhottamiselle. Frettien tultua sitä on muutenkin huomannut nauravansa paljon aiempaa useammin :-)
PoistaJa niinhän tuo menee, että siisteyteen ja muihin pienempiin asioihin on välillä liiankin helppo keskittyä silloin kun kaikki on hyvin. Silloin on aikaa ja energiaa keskittyä myös niihin sotkuihin ja niistä harmistumiseen - kunnes sitten tapahtuu jotain, joka saa ne näyttämään täysin toissijaisilta. Pakko sanoa, ettei esimerkiksi kakkojen siivoaminen vessalaatikoista ole harmittanut vielä kertaakaan sen jälkeen, kun sitä ehti juhannuksena säikähtää, että Esterillä voisi olla suolitukos. Sen jälkeen kakkakasatkin ovat vain mukavaa normaalia suolentoimintaa (ainakin jonkin aikaa...). Sitä vain unohtaa arjessa nauttia siitä, että joskus on niitä hetkiä, että pöydällä lojuva postikasa ja liian täysi pyykkikori ovat sen hetken isoimmat ongelmat.