Frettipäivä Peten Koiratarvikkeessa

Tampereen seudun fretit ry oli sopinut frettipäivän Peten Koiratarvikkeen Pirkkalan myymälään, joten mekin otimme eilen aamulla suunnan sitä kohti. Mukaan lähti lopulta mummuskatiimi. Saapuessamme paikalle Ronja oli sielä jo miehensä ja frettiensä kanssa, ja melko heti meidän jälkeen paikalle ehti myös Miranda. Ronjaa en ollutkaan tavannut aiemmin, mutta ihastuin heti kättelyssä heidän nuorempaan poikaan.

Aitauksen pystytys meni taas aika rutiinilla, vaikka playpen on meillä koko ajan vähemmän käytössä, kun se ei enää pysty pitämään kaikkia meidän tyttöjä sisällään. Meillä oli sattunut Mirandan kanssa kummallakin hyvät värikoodaukset, kun oma aitaus oli taas pinkkiä ja Mirandalla sinistä. Vaikka kyllä Mirandankin aitauksesta yksi neiti löytyi, kun myös Mallun mummu Sansa oli päässyt mukaan edustamaan. Tälläkertaa esittelykokoonpanossa oli kivasti todella erikokoisia näätiä, niin pystyi hyvin havainnollistamaan frettien kokovaihtelua. Pienin mukana ollut oli meidän Itsy 750-grammaisena, ja isoin taisi olla tuo tumma ihastukseni Bablo, joka oli kolmikiloinen. Aika moni vetikin taas sen lähtöolettamuksen, että meidän tyttöjen täytyy olla pentuja, kun ne ovat niin paljon pienempiä. Moni yllättyikin sitten todella, kun selvisi että ne alle vuoden vanhat pennut ovat tosiassa ne isot pojan jötkäleet, ja oletut pennut edustivat enempi mummukategoriaa.

Huisku

Ihmisiä riitti koko nelituntisen ajan varsin mukavasti, ja ihmisiä kiinnosti etenkin frettien ruokavalio ja toimeentuleminen muiden eläinten kanssa. Ajatus fretistä jyrsijänä elää monen mielessä edelleen aika vahvana, joten sen pääsi useamman kerran korjaamaan pienpedoksi. Sen myötä monet yllätti se, että se ei välttämättä olekaan mahdoton yhdistelmä kissan tai koiran kanssa - mutta että kani tai jyrsijäkotiin frettiä mietittäessä asia kannattaa harkita todella tarkkaan, ja miettiä saako eläimet tarpeeksi hyvin eristettyä, ja kuinka iso stressitekijä pedon tulo taloon voisi saaliseläimelle olla. Moni myös oli pelännyt fretin jyrsivän listoja tai huonekaluja, tai ajatellut sen olevan enemmän häkkieläin. Mutta senhän takia näitä päiviä pidetään, että ihmiset pääsevät kyselemään ja ihmettelemään, ja saa sitten korjattua myös niitä vääriä uskomuksia.

Justiina

Viimeistään siinä kohtaa olin erittäin iloinen, että päädyttiin edustamaan mummotiimin kanssa, kun Johanna ilmestyi paikalle miehensä kanssa. He ovat Justiinan edellinen kotiväki, ja muuttaneet sitten viime näkemän Pirkkalaan. Pääsivät hekin sitten näkemään ihan livenäkin, mitä mummuskalle kuuluu, ja kuinka hyvin meidän lumikuningatar on ottanut uuden kotiväkensä tassun alle. Itse kun en ole päivääkään katunut sitä, että Justiina tuli meille, vaikka sen myötä jouduttiinkin lopulta jakamaan lauma kahtia, kun mummuskat eivät jaksaneet nuorison häsläämistä ja nokittelua. Mutta Justiina rakastaa itse valitsemiaan seuraneitejä, ja on ehtinyt opettaa jo useammalle kaverille ja hoitajalle, missä neidin lempinameja säilytetään. Eihän tuollaista määrätietoista ladyä voi kuin ihailla.

Päivän aikana myös Bablo eksyi useamman kerran syliini. Pojat olivat vasta saaneet hormoni-implanttinsa, ja sen myötä kiimat eivät olleet vielä ehtineet väistyä, mikä näkyi sitten pienenä vääntönä ja niskassa roikkumisena poikien kesken. Niin kun aitaus kävi hetkittäin ahtaaksi molemmille, toinen pääsi aina välillä syliin, ja minä olin enemmän kuin mielelläni aina välillä nappaamassa Babloa. Meillä omassa laumassa isoimmat ovat olleet 1,2-kiloisia, niin Bablo oli niihin verrattuna ihan erilainen muhkea nallekarhu, joka täytti ihan erilailla koko sylin. Vähän minua kyllä jännitti, miten meidän neideistä herkin, eli Mitella tulee sitten reagoimaan, kun haistaa minun käsitelleen kiimaista urosta. Mitella kun ei aina niin arvosta vieraita näätiä edes hajutasolla, ja kaikkein vähiten vieraita uroksia. Yllätys olikin melkoinen, kun kotiinpäästyä Mitella tyytyi piehtaroimaan ja kiehnäämään sylissäni poikkeuksellisen pitkään peittäen vieraat hajut omallaan ihan ilman pulloharjahäntää ja näykkimisyrityksiä.

Neitien eilinen aitaus

Peteltä jatkettiin vielä Tampereen puolelle syömään. Vaikka sitä välillä huolettaakin, kuinka sekaisin ilmasto tuntuu olevan, on tämmöisessä ylileudossa tammikuussa myös puolensa. Mummuskat saattoi nimittäin jättää syömisen ajaksi huoletta autoon nukkumaan. Niille kun oli nyt tarkoituksella varattu mukaan vähän isompi boksi, mihin mahtui kunnon riippari, pari vilttiä ja enempi tilaa hoitaa mahdollisia vessa-asioita kesken matkaa. Lisävilttikin oli näillä lämpöasteilla kyllä vielä täysin turha, ja mummuskat nukkuivat syömisen ajan tyytyväisinä riippumatossa, mihin ne olivat jääneet nukkumaan lähtiessämme syömään.

Yhdessä suhteessa onnistuin myös eilen ylittämään itseni: olimme koko nelituntisen alelaarien vieressä, ja alelaareissa oli myös petejä -50% lapuilla. Silti niistä yksikään ei tarttunut matkaan. Saatoin kyllä jossain välissä mainita Jussille, että mikään ei toki estä häntä ostamasta petejä, mikäli hän haluaa niin tehdä. Muuten ihmisiäkin olikin koko ajan sen verran hyvin paikalla, että en malttanut sen enempää kierrellä ja katsella, mitä kauempana olisi ollut.