Arjen ihanuutta

Facebookissa ihmisiä yllyttäneiden ja ärsyttäneiden arkikuva- ja positiivisuushaasteiden jälkimainingeissa on hyvä hetki kirjoittaa pari sanaa arjesta. Ihan vain tästä päivästä, yhdestä tiistaista muiden joukossa. Tänään nimittäin tajusin taas kuinka ihanaa arki voi oikeasti olla.

Työpäivä meni tavallisesti; eilistä paremmilla yöunilla ja ilman kofeiinia. Päivän aikana muutamat ukkoskuurot kastelivat varaston pihaa, mutta väistivät neljään mennessä. Töistä päästessä aurinko pilkisteli pilvien välistä ja oli melkein jopa lämmin. Tässä kuussa melkein lämmin voidaan jo itsessään laskea suureksi positiivisuuden aiheeksi. Kotona odottava tyhjä jääkaappi pakotti poikkeamaan kauppaan, ja kaupaksi valikoitui hyvin matkan varrella oleva Prisma, vaikkei tarvetta ollut millekään juustoraastepussia ihmeellisemmälle.

Prismassa oli heti sisäänkäynnin tuntumassa vastassa näky joka väkisinkin herkistää mielen ja saa naaman loistamaan naantalin auringon lailla; alepokkareita. Mitäpä siinä tyttö voisi muuta, kuin unohtaa juustoraasteen hetkeksi ja uppoutua takakansien ja tekstipätkien maailmaan. Mukaanlähtijöitä joukosta löytyi kaksi: Belle deJourin Puhelintytön salaiset seikkailut ja Päivi Kanniston Elämäni Nomadina. Mutta ennenkuin kukaan ehtii enempää huolestua, voin käsi sydämellä vakuuttaa olevani tälläerää sen verran tyytyväinen päivätyöhöni, että en ole vaihtamassa sitä kummassakaan kirjassa esitettyyn urapolkuun. Joskus on vain hauska sukeltaa toisten elämiin turvallisesti kotisohvan kulmasta käsin. Mikäli kuvaan ilmestyy rinkka tai korsetti, on se puhdasta sattumaa.

Huomisen eväspolitiikassa meinasin jo sortua valmisruokaosaston esittämien vaihtoehtojen puoleen, kunnes ohitin yrtit. Basilikan huumaavan tuoksun tunkiessa sieraimiini ei ostoskoriin päätynyt vakuumipakattu boksi kyennyt enää muistuttamaan mitään ravinnoksi tunnistettavaa, vaikka niitä välillä yhä mielelläni hävitänkin. Se oli pakko palauttaa paikalleen, ja samalla rahalla koriin ilmestyi pieniä luumutomaatteja, isoja valkoisia papuja - ja sitä basilikaa. Niistä saa yhdessä kotoa löytyvien ainesten kanssa maukkaan tomaattisalaatin. Tässä asiassa minun on edelleen kiittäminen Tapsaa, joka tämän herkun minulle esitteli - ja opetti miksi punaviinietikka kuuluu keittiön perustarpeistoon yhdessä erilaisten oliiviöljyjen kanssa.

Kotimatkalla ohitin mustaakin mustemman pilven, joka kuitenkin malttoi kuin ihmeen kaupalla olla satamatta siihen asti että ehdin ostosten kanssa sisälle. Vasta jätettyäni kengät eteiseen ja laskettuani kauppakassin keittiönpöydälle, taivas repesi. Ja ystävä laittoi viestiä, josko lykkäisimme aikomaamme pyörälenkkiä vartilla tai parilla. Päivään vapautui siis juuri passeli aukko lämpimille leiville ja pikapuhelulle äidin kanssa samalla kun nautti ikkunan takana pyörivästä vetisestä valoshowsta. Pyörälenkin peruuttaminen ei käynyt edes mielessä, mikä kertonee jo paljon siitä, miten paljon luontevammaksi osaksi pyöräily on tullut omaakin arkea. Lähtemisen kynnys on jo niin matalalla, ettei sen ylittäminen vaadi täydellisiä olosuhteita - täydellinen seura riittää ;D

Pyörälenkistä saatiinkin nauttia puhtaan raikkaassa ja selkeässä ilmassa aina viimeiselle suoralle asti. Kadut olivat tyhjiä ja ilma sopivan lämmin eikä ollenkaan hiostava. Eli sää oli mitä täydellisin viikottaiselle juoruilutuokiolle. Viimeisellä suoralla hanat aukesivat uudestaan ja vaatteet kastuivat läpimäriksi muutamissa minuuteissa. Siinä vaiheessa matkaa se oli kuitenkin enää vain hauskaa, kun suunta oli jo valmiiksi kotia ja kuumaa suihkua kohti. Vedensäästämiseksi olisi vain pitänyt varata shampoota mukaan, samalla kun minigripitti varuiksi puhelimensa. Nyt joutui tyytymään rakeiden tarjoamaan päänahan hierontaa kotisuihkua odotellessa.

Ja nyt kaiken tämän jälkeen kello on edelleen vasta vaille kahdeksan, ja minulla on koko loppuilta aikaa jumittaa koneella, touhuilla eläinten kanssa, lueskella ja tehdä se tomaattisalaatti (ja koettaa malttaa olla hävittämättä sitä ennen huomista lounastuntia). Kerrassaan mainiota. Etenkin kun saa samalla naureskelella itselleen ja sille, miten en olisi ikinä vielä alkuvuodesta uskonut miten pyöräilyynkin voi hurahtaa.