Simo on kotona

Talviloman loppupuolikin meni vilauksessa, ja nyt ollaan eletty taas pari päivää arkea. Ennen arkeen paluuta käytiin kuitenkin hakemassa Simo kotiin. Osa saattaakin muistaa, että Simosta on mainittu blogissa jo aiemmin. Simo kun varattiin jo marraskuun puolivälissä pian sen jälkeen kun Nipsusta aika jätti. Pikkusiilitanrekit, jollainen Simo on, nukkuvat kuitenkin talviunta. ja marraskuussa poika oli ehtinyt painella unille. Niinpä pojan luovutusta piti odottaa siihen asti, että herra ensin herää, alkaa syödä kunnolla ja että sen paino alkaa nousta talvilevon jäljiltä. Pikkusiilitanrekkien talvinuni on myös yksi niistä syistä, miksi pitkään jännitin, uskallanko ottaa meille tanrekkia, sillä ajatus nisäkkään talviunesta tuntui paljon pelottavammalta kuin matelijatyyppien talvilepo tai horros. Sikäli ehkä vähän turhaankin, koska onhan meillä ollut jo aiemmin nisäkkäitä, joilla aktiivisuus vaihtelee selvästi vuodenkierron mukaan: nykyisestä jengistä sellaisia ovat fretit, ja vielä frettejä huomattavasti enemmän sellainen oli Mihail-haisunäätä, jota ei pimeimpinä talvikuukausina juurikaan näkynyt pesän ulkopuolella muuta kuin pikaisesti syömässä, juomassa ja nukkumassa. 

Kotimatka nukuttiin boksissa

Simon nouto sovittiin viime viikon viikonloppuun, sillä Jussi on menossa tämän viikon perjantaina leikkaukseen, josta seuraa ainakin parin viikon sairasloma. Eli sen jälkeen on sitten vähän Jussin toipumisesta kiinni, koska pidempi automatka olisi ollut taas mahdollinen. Kuitenkin Simo ja yksi sen veljistä oli jo luovutuskunnossa, joten saimme valita kahdesta pojasta, joilla paino oli jo noussut riittävästi. Kumpikin pojista vaikutti oikein mukavilta tyypeiltä, mutta toinen herroista päätti napata minua sormesta (todennäköisesti johtuen tyyppien huonosta näköaistista ja vieraan hajuisesta kädestä). Ja koska valinta piti kuitenkin tehdä, päädyin tällä kertaa valitsemaan pojista sen, joka ei purrut minua. Eli meille muutti veljeksistä hieman pienempi, kasvatusnimeltään Frozen Scales' Ruffia.

Jussi on positiivisen yllättynyt, kun Simoon saa koskea

Tervetuliaismadot maistuvat

Olin loman aikana sisustanut Simon tulevan kämpän loppuun, mutta poikaa hakiessa ja aikuisten tanrekkien kämppiä lähemmin tarkastellessa juoduin toteamaan että olen ehkä tottunut liiaksi rottien ja opossumin ketteryyteen. Niinpä terraarioon lisättiin heti hakupäivänä muutamia paksumpia oksia lisää, ja viimeistään kun saan lisää korkkiputkia, täytyy ehkä purkaa koko systeemi ja rakentaa se alusta asti selvästi helppokulkuisemmaksi, että Simo saa tilasta varmasti maksimaalisen hyödyn irti.

Simo tutkimassa uutta terraariotaan

Näin parin ensimmäisen päivän jälkeen on ehkä eniten yllättänyt, kuinka paljon matoja noin pieneen tyyppiin mahtuu. Pikkusiilitanrekit ovat pääsääntöisesti hyönteissyöjiuä, ja ötököitä totisesti menee. Onhan Simo kyllä myös talvilevon jäljiltä tankkaava nuori, eikä sellaisenaan suoraan verrattavissa esimerkiksi eläkeläissiileihin Tuukkaan ja Enigmaan. Sen lisäksi, että pikkusiilitanrekki ei ole siilimäisestä ulkomuodostaan huolimatta mitään sukua siileille.

Muun lauman osalta isoimmat uutiset liittyvät kääpiörottiin, mutta niiden tarkentumista joudutaan odottamaan vielä hetki. Maaliskuussa otetut sieninäytteet ovat alkaneet valmistua kasvattajilla, ja meidän kannalta kriittisimmille tyypeille on tullut negatiiviset tulokset. Eli heti kun saamme aikataulut yksiin, meiltä on lähdössä ensimmäinen meidän sijoituksessa olevista kääpiörottatytöistä miehelään. Toivottavasti ensikuussa pääseekin sitten spämmäämään poikaskuvia blogiin.