Neljäs työssäoppimispaikka osoittautui tähän mennessä haastavimmaksi sekä fyysisesti että aikataulullisesti. Neljäs työssäoppiminen kuului minulla valinnaisiin hevosopintoihin, ja suoritettiin siis tallilla. Koska minulla ei ollut juurikaan aiempaa hevoskokemusta, olin paikkaa valitessani huomioinut paitsi tallin sijainnin, myös sen että paikassa olisi aloittelijaystävällisiä hevosia. Onnekseni alkeistunteja ja hevosavusteista toimintaa tarjoava talli löytyikin vain reilun kolmen kilometrin päästä uudesta kodista. Olinkin etukäteen aika innoissani alle kymmenen minuutin työmatkasta, joka tulee olemaan aika harvinaisuus, nyt kun asutaan saaressa josta pääsee muualle Turkuun vain yhtä ainoaa tietä pitkin. Mutta koska aiempaa tallikokemusta ei juuri ollut, en osannut paikkaa valitessani kiinnittää huomiota muuhun kuin sijaintiin, hevosiin ja mukavanoloiseen työpaikkaohjaajaan. En kyllä tiedä olisiko se muuttanut mitään, jos minulla olisi tullut etukäteen mieleen kysyä, mitkä kaikki työt tehdään paikassa käsipelillä, ja millainen maaperä tallilla on.
Hevosopintojen teoriaosuudessa pääsimme vierailemaan muunmuassa aktiivipihatossa, jossa oli niin heinä- kuin täysrehurobotit, kuin ravitallillakin, jossa tarhatkin siivottiin Avant-kauhakuormaajan avulla. Tämä talli jossa olin työssäoppimassa oli sitten sitä toista ääripäätä: tallirakennus oli rakennettu 1930-luvulla kallioiselle savimaalle. Se mitä tämä tarkoitti käytännössä tulikin hyvin tutuksi viimeksi kuluneiden seitsemän viikon aikana. Tallilla jossa olin työssäoppimassa hevosten lajityypilliset käyttäytymistarpeet huomioitiin monessa, ja sen myötä ne saavat muunmuassa olla suurimman osan ajasta ulkona, jotta niillä on tilaa liikkua ja viettää aikaa lajitoverien kanssa. Kallioisessa savimaassa tarhoille ei ole kuitenkaan helppoa kulkua työkoneiden kanssa, tai kustannustehokasta vetää vesiä suoraan tarhoille, joten vedet ja heinät viedään kahdellekymmenelle hevoselle kottikärryillä. Kottikärryllinen vettä savimaalla painaa sen verran, että etenkin ensimmäisen viikon jälkeen tuntui että silmissä pyöri välillä tähtiä, eikä minulla ollut aavistustakaan, miten kroppa kestäisi tulevat viikot - ja silloin ei ollut edes alkanut vielä kunnolla sataa. Aikataulun suhteen isoimmat haasteet koituivat kaksiosaisesta työpäivästä. Koska työmatkaa ei ollut juurikaan, ajattelin että se ei olisi paha, mutta syksyn edetessä tuntui että päivällä olevasta kahden-kolmen tunnin tauosta koko ajan isompi osa meni kuivatteluun, lämmittelyyn ja syömiseen, ja oman lauman hoito jäi sitten aina iltaan.
Mutta samoin kuin muissakin töissä: kroppa tottuu. Ja olihan se aika luksusta huomata, että pääsi taas hetkeksi kokemaan sen, että voi syödä ihan mitä vain ja kuinka paljon vain ja silti laihtua. En ole ikinä ollut hyvä harrastamaan liikuntaa liikunnan vuoksi, joten kahdeksan tuntia päivässä fyysistä työtä kävi aika kovasta treenistä. Eläinalan hommissa on kyllä yksi kova etu mitä tulee työpaikkajaksamiseen: silloin kun väsyttää, on märkä tai johonkin paikkaan sattuu, voi aina hetkeksi pysähtyä ja katsoa ympärilleen, kun eläimet touhuavat tyytyväisinä omiaan. Siinä tulee niin välitön palaute siitä, miksi sen kaiken tekee. Jos mieleen välillä hetkeksi hiipikin, että sisällä karsinoissa kaikilla olisi automaattiset vesikupit, niin kun katsoi hevosten liikkumista tarhoissa ja kuinka paljon ne nauttivat toistensa seurasta, tuntui se vesien roudaaminen heti paljon mielekkäämmältä, kun mietti, kuinka paljon mielekkäämmän tekemisen se mahdollisti hevosille yksittäiskarsinoissa seisomisen sijaan.
Loppua kohden alkoi iskeä myös haikeus. Tallilla on todella monta erilaista hevospersoonaa, joiden luonteisiin ehti viikkojen aikana tutustua. Etenkin tallin uusin tulokas, joka saapui harjoitteluni aikana, onnistui varastamaan osan sydämestäni. Viimeisenä työpäivänä se tulikin paijattua läpi vähän pidemmän kaavan mukaan vietyäni sen sisälle. Siinä kohtaa ymmärsi niin hyvin kaikkia maailman heppatyttöjä ja sitä, minkä takia moni kokee tallit terapauttisimmiksi paikoiksi maailmassa. Hevosten turpa on pehmeä, ja jotakuta noin isoa ja lämmintä vasten on aika ihana painaa pää. Etenkin kun kyseinen neiti on maailman kiltein ja rakastaa rapsutuksia. Kyllä siinä tuli vähän jo mietittyä sitäkin, pitäisikö alkaa vähän netistä seurata, koska neiti aloittaa työnsä tuntihevosena ratsastustunneilla. Toisaalta siihen voi mennä aikaa, että hän tulee kyllin tutuksi tallinpitäjälle päästääkseen alkeistunneille, ja itse tiedostan välillä liiankin hyvin että alan olla sellainen ei enää ihan niin hoikka ja jäntevä täti-ihminen, että mietin, kuinka reilua sitä olisi mennä opettelemaan kehonhallintaa hevosen selkään. Mutta onneksi sitä ei tarvitse päättää tässä ja nyt - ja joudun ainakin paperihommien tiimoilta käymään moikkaamassa tallilla vielä joka tapauksessa.
Nyt on kuitenkin aika vähän hengähtää, ja seuraavat pari viikkoa keskityn (lähes) ainoastaan kotoiluun ja oppitunteihin, joista valtaosa on nyt etänä. Kotonakin on kyllä tapahtumassa jotain vielä tänään... Ja jos kaikki menee hyvin, ensikuussa on sitten edessä uudet työssäoppimiskuviot eri eläinlajin parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti