Olo on yhtäaikaa iloinen ja haikea. On ihan mahtavaa, kun uusien omistajien odotus vihdoin päättyi, ja kauan kaivatut vauvat pääsivät matkaan. Samaan aikaan se tarkoittaa sitä, että nyt kaikki minit ovat pidemmän matkan päässä, eikä näitä ipanoita tule nähtyä yhtä usein pentutreffien ja muiden merkeissä mitä sitä sisarussarjaa mistä Mallu tuli. Ihan lopulliset hyvästit nämä eivät kuitenkaan varmastikaan olleet, sillä uskon että useampikin mineistä tulee jossain kohtaa kokeilemaan näyttelytouhuja.
Edellisen kerran kävin moikkaamassa minejä sunnuntaina, ja kun istuin silloin näätähuoneen lattialla pieni piranjalauma ympärilläni Sarianna ei voinut olla kysymättä, harmittaako minua ihan oikeasti, että minulla on kerrankin kotona pelkästään aikuisia, joilta alkaa pikkuhiljaa luonnistua peruskäytöstavat. Että haluaisinko ihan oikeasti aloittaa kaiken taas ihan alusta tuommoisen riiwiön kanssa, joka vain innostuu kielloista ja suhisee takaisin kun sitä kieltää. Enkä voi väittää, ettenkö vähän olisi halunnut, vaikka nyt kun muutto alkaa koko ajan konkretisoitua enemmän tiedän tämän olleen ainoa järkevä päätös tässä tilanteessa. Pentueen ainoan prinsessan omistajalla kun on nyt koko pitkä kesäloma aikaa alkaa opettaa neitiä tavoille, ja itsellä tulee olemaan täysi työ, kun tämä eläintarha siirretään toimimaan uudessa osoitteessa. Enkä voi kyllä väittää myöskään etteivätkö Mallu ja Nutellakin olisi vielä aika kakaroita sille päälle sattuessaan.
Äippä, mummi ja edellä mainittujen kämppis tulivat vielä esittäytymään ja toivottamaan pennuille turvallista matkaa |
Ei tässä voi siis muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää uuden elämän alkuun mineille! Ja katsoa, kehittääkö Sarianna vielä jotain Nutellan pään menoksi ensikaudelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti