Karvanvaihtokausi on täällä

Helmikuun puoliväli ohitettiin juuri. Turun tuomiokirkolla kukkii kirsikkapuut ja meillä pöllyää. Tälläkertaa kauden aloitti Aino, joten kauden alku ei ole voinut jäädä vähäisimmässäkään määrin huomaamatta: Ainon karva on erittäin vaaleaa ja hienoa, joten se muodostaa hyvin lauttoja, kiertyy koneessa pehmoisiksi tupoiksi tekstiilien pinnalle - ja tukkii koneen. Karvanvaihtokauden ensimmäinen tukoksesta ilmoittava E20 saatiin viime viikolla. Siitä kone kuitenkin onneksi vielä tokeni nukkasihdin puhdistuksella ja viemärin avaamisella. Eikä Aino ole suinkaan enää ainoa, joka vaihtaa: Maunon takinvaihto on myös lähtenyt jo hyvin käyntiin, ja Nutella ja Miikkis alkaneet näyttää siltä, että saattavat olla seuraavat vuorossa. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, lauma etenee touhussa tasaisen porrastetusti niin, että pahimmillaan saamme nauttia tästä viimeisten osalta vielä heinä-elokuussa. Tällaiset ovat niitä hetkiä kun miettii, kuka hullu on valinnut haluavansa jakaa asuntonsa yhdentoista karvakaverin kanssa, etenkin kun tuo siivoaminen ei ole koskaan kuulunut lempiharrastuksiini.

Sitä siivoamista onkin taas päässyt treenaamaan urakalla. Myönnän nimittäin että minulla on paha tapa jättää asioita lojumaan: vaatemyttyjä sängyn viereen, puolipitoisia vaatteita sohvan käsinojille, takkia paperikorin päälle ja niin edelleen. Karvanvaihtokausi kuitenkin muuttaa pelisääntöjä: mikäli vaate ei löydä tietään henkariin tai hyllylle, se ei ole enää hetken kuluttua puettavissa käyttämättä sitä koneen kautta. Vaateharjalla voi koittaa pelastaa jotain, mutta sekään ei aina kykene ihmeisiin. Etenkin kun irtokarvat näkyvät paitsi karvoina, ne tuovat mukanaan myös oksentelua. Etenkin Ainon hieno hahtuva muodostaa karvapalloja myös nuoltuna, ja sen myötä harjailluista huolimatta täällä on saanut pyörittää koneessa eritoten mattoja, sillä kunnon kissamaiseen tapaan Aino tähtää aina ensisijaisesti matoille. Mikäli matolla sattuu olemaan myös jokin vaatenyssäkkä, voi se ottaa osumaa siinä samalla.

Kaikella hienolla on hintansa. Talvipörrössä riittää mistä pudottaa.

Kuivaava pyykinpesukone ei ole myöskään maailman paras karvanpoistaja. Koneesta tulleet lakanat ja muut tekstiilit ovat täynnä huopuneita karvapalloja, joita saa sitten nyppiä hyvän tovin, jos haluaa edes hetken elää kuplassa, jossa sänky ei ole yhtä täynnä karvaa kuin kaikki muutkin paikat. Makuuhuoneen ilmanputsari huutaa jo hoosiannaa ja koittaa saada vedetyksi henkeä ilman sisäänottoon muodostuvan karvasuodattimen läpi. Furminaattori on kaivettu esille talvisäilöstään taistelemaan ylivoimaista vastusta vastaan. Enkä vielä edes maininnut sitä, että sen lisäksi että Mallu on alkanut kiiman myötä haista, myös sen alapää on usein märkänä, kun sillä on naisellisia vuotoja. Pitäähän ne suloaromit saada levitettyä kaikkien tietoisuuteen, sillä eihän sitä ei koskaan tiedä, koska kerrostalon toiseen kerrokseen pomppaa jokin villihilleri riiaamaan tuota meidän kiimatarta.

Tehokkaan siivoamisen sijaan oma räpeltely muistuttaakin suurimman osan aikaa enemmän tulvavallien pystyttelyä ja kaaoksen hallintaa. Tänään meille on kuitenkin tulossa taas kuukausisiivous, joten pääsee taas pienen hetken nauttimaan siistihköstä asunnosta. Täysin siistiksi tätä on todennäköisesti turha kuvitella saavansa hetkeen.