Täydellistä sujuvuutta ja romahdus

Sen jälkeen kun pyöräni varastettiin sunnuntaina, asiat ovat edenneet varsin jouhevasti. Rikosilmoitus hoitui netissä samana yönä ja jo seuraavana päivänä sain poliisilaitokselta tarvittavat paperit vakuutusyhtiötä varten. Korvaushakemus lähti siis liitteineen vakuutusyhtiölle maanantaina iltapäivällä ja korvauspäätös tuli seuraavana päivänä koko summalle lisävarusteineen omavastuulla vähennettynä. Soitin silloin myös pyöräliikkeeseen, koska en löytänyt minulla ollutta mallia enää heidän sivuiltaan. He lupasivat selvittää voisiko kyseistä mallia vielä tilata ja soittivat vielä samana päivänä varastosta löytyvän yhden kappaleen. Keskiviikkona vakuutusrahat olivat tilillä ja torstaina sain puhelun että tilaamani pyörä oli saapunut liikkeeseen. Samalla he kysyivät mitä lisävarusteita halusin, ja lupasivat pyörän valmiiksi asennettuna tälle päivälle. Tähän asti kaikki meni siis niin nopeasti ja sujuvasti kuin toivoa saattoi.

Tänään menin innoissani hakemaan pyörääni ja odotin jo kovin tuttua ja mieleistä näkyä. Kaikki Nishin varusteetkin kun oli hankittu samasta paikasta, joten pyörästä tulisi ihan samanlainen kuin edelliseni oli, eikä minun tarvitsisi miettiä mitään pyöränhankintaan liittyviä asioita. Maksaisin vain pyörän ja veisin sen kotiin, jonka jälkeen kaikki olisi ennallaan. En kuitenkaan nähnyt liikkeessä mitään tuttua ja kun myyjä sitten tarttui edessäni olevaan pyörähirvitykseen minulle valkesi myös syy siihen. Kyseinen pyörä oli Nishiki ja mallinumeroltaan sama kuin edelliseni. Se oli vain erivärinen. Siinä missä minulla ollut pyörä oli hillitun ja tyylikkään mustaharmaa, oli kyseinen pyörä sekoitus kirkuvanvihreää, valkoista ja vaaleanharmaata. Olin niin musertavan pettynyt, että ensikertaa koko varkausepisodin aikana aloin itkeä. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt ajatella, sillä kyseinen pyörä vain tuntui kaikilla tavoilla niin väärältä, vaikka tiesinkin, että ainoa todellinen ero edelliseeni oli sen väri. Silti edessäni ollut pyörä näytti vain halvalta ja surkealta kopiolta minulla olleesta rakkaasta pyörästä, johon olin rakastunut ensisilmäyksellä.

Nyt en vieläkään tiedä mitä tekisin. Liikkeestä annettiin minulle miettimisaikaa ja he lupasivat koittaa vielä maanantaina selvitellä, voisiko pyörää saada vielä oikeanvärisenä jostain. Mutta mikäli oikeanväristä pyörää ei löydy, on minun tehtävä päätös tuon mielestäni hirveän värisen ja jonkin toisen mallin välillä. Järjellä ajateltuna sama malli olisi ehdottomasti paras ratkaisu; olen ajanut kyseisellä pyörällä yli 2000 kilometriä ja tiedän sen toimivan käytössäni hyvin. Väri on kuitenkin vain pintaa, eikä vaikuta pyörän ajo-ominaisuuksiin millään tavalla. Käytän pyörääni paljon ja haluan voida luottaa siihen. Kuitenkin jo kyseisen vääränvärisen pyörän kuvan näkeminen sai minut vielä illalla itkemään. Voisinko todella päästä sen kohdalla yli pettymyksestä, ilman että pyörä joka kerta sen nähdessäni muistuttaisi minua siitä mitä se ei ole. Vai kaipaisinko sen nähdessäni vain vanhaa pyörääni ja kiroaisin sen menettämistä. Silti tuntuu ihan hullulta ajatella, että jokin polkupyörä voi saada aikaan näin vahvan tunneraktion. Sehän on kuitenkin vain käyttöesine. Sen ajatteleminen ei kuitenkaan tällähetkellä auta siihen, että silmät vuotavat ja päätä kivistää.

Minä niin haluaisin vanhan pyöräni takaisin. En todellakaan haluaisi nyt mitään uutta; en uutta väriä, en tuoreempaa mallia, en mitään muutosta. Vain sen saman hyvän ja mieleisen pyörän, jolla työmatkat alkoivat taittua jo varsin sujuvasti (paitsi loskassa ;)). Jokin pyörä minun on kuitenkin valitettavasti hankittava, että pääsen taas liikkumaan töihin normaalisti ja ettei jo saavutettu peruskunto ei ala rapistua.