Hammaslääkärissä

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Itsyn yhden alahampaan lähdettyä tummumaan tulimme siihen tulokseen, että on taas aika varata hammaslääkäriä näädille. Itsyn hampaiden kanssa kun on ollut ongelmia jo aiemmin, ja siltä on jouduttu poistamaan poskihampaita kummaltakin puolelta ylhäältä. Niinpä tumma hammas suussa sai taas pelkäämään, montako tällä kertaa lähtee - ja edellisestä hammaslääkärikäynnistä on Itsyllä alle puoli vuotta. Päätimme varata samalla kertaa ajat myös mummuosaston hammastarkkeihin, sillä molemmilla näkyi hammaskiveä. Niinpä mukaan hammaslääkärireissulle lähti Itsy, Justiina ja Esteri.

Raulio ottaa hammastapaukset mieluiten heti aamupäivästä, joten Jussi suuntasi kohti Vantaata ilman minua. Minun roolini oli taas päivystää puhelimessa, jos Jussilla tulee jotain kysyttävää tai päivitystä tilanteeseen. Onneksi oma työ yleensä mahdollistaa puhelimeen vastaamisen kesken päivän. Eipä sillä, että eläinlääkärillä tulisi useinkaan sellaista kysyttävää tytöistä, mihin Jussi ei yhtälailla osaisi vastata. Itsyn osalta oli sovittu, että siitä otetaan hammasputsauksen ohella myös röntgen ja verikokeet, jos niistä löytyisi jotain selitystä hampaiden kunnolle. Kahden muun kohdalla oli arvioitu selvittävän hammaskiven poistolla.

Raulion kysyttyä haluaako Jussi olla mukana kun tyttöjä hoidetaan, Jussi päätti skipata lounaan ja jäädä tyttöjen seuraksi. Niinpä tytöillä oli koko ajan tuttu käsipari, kun neitejä piti rauhoittaa toimenpidettä varten ja nostella heräämään. Ensimmäisenä vuoroon pääsi Itsy. Itsystä otettiin ensin röntgenkuvat, joissa ei näkynyt mitään mikä viittaisi tulehdukseen hammasjuurissa tai muihin ongelmiin hampaiden juurialueella. Sen jälkeen tytöstä otettiin verikokeet. Raulion klinikkaa on juuri laajennettu ja sen varustetasoa on paranneltu, mutta Raulion omat analysaattorit olivat vielä paketissa, niin nyt vielä verinäyte piti lähettää muualle analysoitavaksi ja siitä luvattiin tulokset huomiseksi. Sen jälkeen oli vuorossa hampaiden putsaus. Siinä kohtaa kun Jussi ilmoitti sen etenemisestä, olo oli melkein kuin lottovoittajalla: kaikki tummentuma hampaan pinnalla oli hammaskiveä, ja alla ollut hammas oli yhä terve ja elossa. Vastoin kaikkia pelkoja Itsyltä ei jäänyt tällä kertaa yhtään hammasta klinikan pöydälle. Se oli yksi iso kivi pois sydämeltä.

Justiina operoitavana
Seuraavana vuorossa oli Justiina. Sen kohdalla uutiset olivat vähemmän hyviä. Siltä löytyi hammaskiveä, ja sitä oli paljon enemmän mitä olin itse katsomalla arvioinut. Sen lisäksi yhden hampaan juuri oli paljastunut ja se heilui, joten hammas poistettiin. Lisäksi Justiinalle määrättiin antibioottikuuri ientulehdukseen. Sen kohdalla voikin olla tarvetta hammaskontrolliin hieman nopeammalla aikataululla kuin vuositarkistuksena. Sitten kun saadaan sen kanssa lääkekuurit läpi, taidan vihdoin ottaa sen suhteen seuraavan askeleen ja aloittaa totuttamisen raakaruualle, josko siitä olisi apua myös hampaiden kunnossapysymiseen.

Kolmantena ja viimeisenä pöydälle päätyi Esteri. Sen kohdalla arvio piti onneksi paikkansa, eikä suusta löytynyt mitään yllätyksiä. Hammaskiveäkin oli sillä tällä kertaa kohtalaisen vähän, joten sen hampaiden puhdistus sujui varsin nopeaan tahtiin. Se kanssa lämmitti mieltä, sillä ennen edellistä hammaspuhdistusta Esteri laihtui nopeasti parisataa grammaa, ja hetken todenteolla pelkäsin että menettäisimme tytön, ennenkuin se alkoi saada taas uudelleen massaa. Niinpä senkin kohdalla hammaslääkärille mennään nykyään varsin pienellä kynnyksellä, sillä olen oppinut jännittämään hammasongelmia paljon enemmän kuin eläimen rauhoittamista niiden hoitoa varten.

Tämmöinen lego jäi Justiinalta matkasta
Sitten oli jäljellä enää se eläinlääkärireissujen yksi jännitysmomentti, eli mitä tämä kaikki kustantaa. Hammasjutut kun eivät ole yleensä sieltä halvimmasta päästä, ja nytkin ohjelmassa oli ollut niin hampaanpoistoa kuin röntgeniä. Loppusumma oli kuitenkin positiivinen yllätys: etukäteisjännityksestä huolimatta selvisimme kaikkien kolmen hammashoidosta alle neljälläsadalla loppusumman ollessa yhteensä 356€. Tätä kun oli oikeasti jännitetty, sillä rahavarat ovat tavallista tiukemmassa siihen asti, että Jussilla alkaa taas ensikuussa työt, mutta hammasjuttujakaan ei tuntunut reilulta lykätä sinne asti.

Aikaakin tähän kaikkeen meni useampi tunti, niin itsekin suuntasin sitten bussilla töistä kotiin. Jussilla kun oli samalla reissulla hoidettavana myös omia eläinjuttujaan, kun Sebastian muutti Joonakselle, ja Iirolle löytyi morsian Espoosta. Iiron todennäköisesti jäädessä treffien myötä sille tielle, Jussille tuli sieltä vaihdossa erilajinen pikkuhämppy hämähäkkivauvalaan kasvamaan. Ja myöhemmin ehkä sitten Iiro jr., jos kaikki menee hyvin. Kun Jussi sitten kotiutui reissusta, tytöt olivat kaikki hyvin tolpillaan ja lähtivätkin heti boksista omiin touhuihinsa - ja nimenomaan boksista: Itsy, Esteri ja Justiina kun pärjäsivät jo koko matkan samassa boksissa. 

4 kommenttia:

  1. Hei, voisitko tehdä postausta siitä miltä näätien hammaskivi/ mahdolliset tulehdukset näyttää, miten hammaskiveä voi estää, ja milloin olisi syytä käydä tarkastuksessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kohtaa voin suositella Eveliinan postausta Rosvokopla -blogissa: http://rosvokopla.blogspot.fi/2018/01/joonatanin-hampaiden-poisto.html Hän on tajunnut paremmin dokumentoida tuon hammaskivenkin, itseltä ei löydy siitä vielä yhtään kuvaa. Täytyy koettaa ensikerralla kuvata, meillä noilla parilla ongelma kun varmasti vielä uusiutuu, sillä Itsyltä ja Esteriltä on jouduttu kummaltakin poistamaan sen verran hampaita, että ne eivät pysty yhtä hyvin pitämään jäljellä olevia puhtaana esimerkiksi kaluamalla luista lihaa. Luisen lihan ja kokonaisten ruokaeläinten tarjoamisen ohella hammaskiven muodostumista voi vähentää esimerkiksi lisäämällä ruuan joukkoon merilevää (esimerkiksi PlaqueOff tai Islamer).

      Itse hyödynnän hammasjutuissakin vielä paljon itseäni kokeneempia harrastajia. Näyttelyissä tuomarit katsovat hampaat, ja lisäksi jos itseä jokin juttu suussa mietityttää pyydän jotakuta tuttua katsomaan. Liian usein meilläkin se lähtö lääkäriin tulee vasta siinä kohtaa, kun tuttu kasvattaja sanoo, että nyt olisi taas hyvä käydä näyttämässä. Itseni kun on ollut vaikea hahmottaa, kuinka nopeasti hammaskiveä tulee noille hammasongelmallisille. Nytkään en tosiaan odottanut, että Justiinan hampaiden tilanne olisi ollut niin paha kuin se on.

      Mutta pistän tämän kyllä harkintaan, jos saisin joltain itseäni kokeneemmalta apua tämmöisen tietoiskun laatimiseen, ja mahdollisesti niitä kuviakin käyttöön. Omalla kohdallakin näitä kun vasta opettelen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ei etenkään kun kyseessä on ihan eksolääkäri. Sille on monia syitä, miksi me ajetaan monesti Turusta Vantaalle lääkäriin 😊

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI