Kuten otsikosta voi päätellä, täällä ei ole tapahtunut kauheasti mitään. Tiistain täydellinen lumikaaospäivä siirsi myös klinikkaeläinhoitajaopiskelijoiden eksoottisiin eläimiin tutustumisen ensiviikkoon, ja sitä yritetään uudelleen vapunaattona. Sen sijaan ylitin tiistaina itseni lähtemällä ajamaan sinne lumikaaokseen, kun itselläni oli vielä talvirenkaat ja yksi työkavereista oli ehtinyt päivittää jo kesärenkaisiin. Samalla taisin kassavuoroa tehdessä tulla ylittäneeksi sen, mitä äänestäni oli tämän flunssan kakkoskierroksen myötä jäljellä. Nyt sitä onkin sitten koittanut kovasti kasailla sitä, ettei tarvitsisi perua huomista frettipäivää Raision Dogmanissa. Toki jos olo ei tästä huomiseksi kohene, se on pakko siirtää, mutta tällä hetkellä se tarkoittaisi sitä että se hyppäisi heti vähintään useammalla kuukaudella, kun viikonloppuisin on vähän kaikkea ja häätkin lähestyvät koko ajan nopeammin. Vapaa-aika onkin nyt  koostunut pitkälti pakollisimmista eläintenhoitohommista ja kirjojen lukemisesta, jotta saisi tämän flunssan lusittua läpi. Siinä ohella on sitten hoidettu joitain häävalmisteluita, joiden hoitamiseen on riittänyt sähköposti, ja tiputettu Hämeenlinnasta hääpukuoutletista löytynyt morsiuspuku lyhennettäväksi. Mekon lyhennys onnistuu onneksi työpaikan viereisessä liikehuoneistossa.

Keväinen piha tiistaiaamuna

Tiistaina satanut kolmenkymmenen sentin hanki on onneksi alkanut sulaa, ja maanpinta on taas monelta osin paljas. Mutta silti sen myötä otettiin taas jonkin verran takapakkia sen suhteen, että pääsisi laittamaan pihaa häitä varten. Tosin ottaen huomioon tämänhetkisen flunssatilanteen, se voi toisaalta olla ihan hyväkin, ettei mikään pihalla vedä nyt puuhailemaan sinne. Samalla koitan rauhoitella itseäni sen suhteen, että kunhan meillä on vihkijä, minä ja Jussi ja vähintään kaksi todistajaa, kaikki muu on oikeastaan ekstraa. Ja sitä ekstraakin on saatu järjesteltyä jo aika paljon. 

Sohvannurkassa lusiessa olen ilahduttanut itseäni myös frettien pentukuvilla ja videoilla. Se on joka vuosi yhtä ihmeellistä seurata, miten pienistä vain noin kymmenen grammaa painavista nakeista kasvaa upeita näätämyksiä. Tuijotella nakkimusten nenien pigmentöintiä ja arvailla, kuinka tummaa lopputulosta mikäkin nenäkuvio ennustaa. Jussi seuraa aina yhtä huolestuneena, kuinka minun ilmeeni muuttuu ja hengitys melkein salpautuu piippausvideoita katsellessa, kun sen äänen kuullessa voi melkein haistaa pentujen tuoksun ja tuntea sen untuvaisen turkin poskellani. Krooninen pentukuume ei ole siis hävinnyt mihinkään, vaan se elää yhtä vahvana kuin aiemminkin. Etenkin Hanna on myös tehnyt parhaansa ruokkiakseen sitä. Sitä on samalla taas tunnustellut päässään kasvatusajatuksia, kun silloin pääsisi nauttimaan nakeroarjesta ilman että olisi pakko jättää joka vuosi pentuja kotiin. Samalla kuitenkin tiedän, että jos meillä syntyisi ja kasvaisi frettinakeroita, se ei todellakaan ainakaan vähentäisi kotiin jäävää pentumäärää.    

Kevätaurinkokin on kyllä välillä koittanut paistaa

Seuraavia kääpiörottanakkejakin saadaan todennäköisesti odottaa tovi, sillä sijottityttöjen kasvattajan remontti asettaa omat haasteensa astutuskuvioihin. Kääpiörottien kohdalla alkaisin olla taas ihan valmis kasvattamaan jengiä ainakin yhdellä naperolla, sitten kun sopiva tyttö syntyy. 

Jussi voi välillä samaistua minun pentuhuokailuihin, kun Facebookin uutisfeedissä tulee vastaan pyhänbirman pentuja, joista Jussi haaveilee. Se haave ei ole kuitenkaan ajankohtainen vielä useampaan vuoteen. Eilen tuli nimittäin haettua Löllön huhtikuun Solensia ja täydennettyä kissojen lääkekaappiin Löllön gabapentiini ja Rutun Amodip. Kun Löllön nivelrikkoon ja Rutun verenpainejuttuihin yhdistetään vielä Maunon parodontiitti ja hammassyöpymä, sekä kissanhiekkojen ja ruokien nykyhinnat, viidennen tai viidennen ja kuudennen kissan hankkimista ei ole tämän hetkisessä velkatilanteessa realistista edes harkita. Sama koskee kyllä myös frettilauman kasvattamista, sillä frettienkin kohdalla pakolliset ja odotettavissa olevat mahdolliset kulut ovat huomattavasti korkeammat kuin vaikka sillä kääpiörottamuksulla. 

Meidän tämänhetkinen frettiviisikko, Ruttu & Mauno <3

Lemmikkimessuviikonloppuajatuksia kotoa käsin

Tänä viikonloppuna vietetään taas Lemmikkimessuja Helsingissä, ja itsekin olen saanut jonkin verran kyselyitä, kuinka me emme ole paikalla. Tai kuinka tylsää on, kun tapahtumassa ei ole frettejä. Messuille osallistumisen sijaan me vietimme kuitenkin eilen todella kivan extempore-treffipäivän Jussin kanssa ihan täällä Turussa. Itse kun olen tehnyt jo joitain vuosia sitten linjauksen, että en osallistu enää omien lemmikkieni kanssa yhtäaikaa lapsimessujen kanssa järjestettäville messuille. Kyse ei ole niinkään siitä, että kaipaisin eläinmessuista mitään K-18 tapahtumaa, tai että minusta ei olisi hyvä asia, että jos perheeseen mietitään lemmikkiä, lapsetkin ovat ikätasonsa mukaisesti mukana miettimässä, mitä he toivoisivat perheen lemmikiltä. Mutta väsyin lopulta siihen, että yhdistetyillä lapsi-eläinmessuilla on tullut vastaan ehdottomasti eniten perheitä, joissa eläinmessujen ajatellaan olevan ensisijaisesti lapsille suunnattua viihdettä, ja lemmikkimessujen esittelijöiden tärkein tehtävä on tuottaa elämyksiä heidän lapsilleen eikä niuhottaa turhasta ja pahoittaa lapsen mieltä tyhmillä kielloilla, kuten "älä tunke sormia aitaukseen", "eläin nukkuu nyt, eikä sitä saa koskea", "eläimen kantoboksia ei voi ottaa pöydältä ja ravistaa. Ei vaikka olisi kuinka tylsää että eläin ei liiku ja haluaa nähdä sen liikkeellä". Tai olettamuksiin siitä, että ei messuille tietenkään saa tuoda eläimiä, jotka voisivat purra, joten on ihan ok, että lapsi juoksee suoraa ja kysymättä näkemänsä söpön koiran kaulaan ilman että vanhemmilla tulee mitään tarvetta varmistaa, että onko kyseinen koira edes nähnyt ikinä aiemmin lapsia. Enkä edes oleta, että lasten tulisi millään tasolla tietää, miten eläimiä sopii lähestyä, jos niitä ei kotona ole, eikä siihen ole mitenkään opetettu. Mutta lapsimessujen yhteydessä olen tosiaan törmännyt useamman kerran siihen, kuinka se lapsen vanhempi luokkaantuu ja närkästyy siitä, kun sitä lasta koittaa ohjeistaa, kun sille lapselle on kuitenkin hankittu kallis messulippu ja sinne messuille on tultu viettämään kivaa laatuaikaa. Samaten lapsimessujen yhteydessä on tullut törmättyä useamman kerran siihen, kuinka esimerkiksi ne eläinhallissa kielletyt ilmapallot on kielloista huolimatta ihan pakko koittaa ninjailla halliin, ettei sille lapselle tule paha mieli, sen sijaan että mietittäisiin miksi ne on kielletty eläinhallissa. Tai että lasten annetaan juoksennella monen metrin päässä ilman että vanhemmat edes koittavat ohjeistaa lapsiaan siitä, miten eläimiä kannattaa lähestyä, ja miksi se että juokseen kiljuen kohti ja koittaa yltää heti silittämään ei ole paras tapa minkään eläimen kohdalla.

Vaikka toki kaikille messuille mahtuu kävijöitä laidasta laitaan, oman kokemukseni mukaan meno on keskimäärin erilaista silloin, jos liput on ostettu nimenomaan eläintapahtumaan, eikä eläinhalliin tulla lapsimessujen oheistapahtumana. Tuntuu että vanhemmilla on selvästi useammin silloin itselläkin jotain kiinnostusta tai kosketuspintaa eläimiin, mikä näkyy muunmuassa siinä, kuinka lasten annetaan käyttäytyä tai kuinka lapsia ohjeistetaan. Ainakin itse olen puhtaasti eläintapahtumissa törmännyt paljon useammin siihen, kuinka vanhemmat esimerkiksi kehoittavat lastaan ensin kysymään, saako eläintä silittää. Tai myöntävät avoimesti, että he eivät tiedä lajista x mitään, joten he kaipaavat ohjeistuista. Eli vaikka osa on puhtaasti lemmikkitapahtumissakin varmasti ihan vain ihastelemassa eläimiä koko perheen voimin, ilman että lemmikkiä ollaan hankkimassa juuri nyt tai ehkä koskaan, huomioidaan ehkä kuitenkin enemmän se eläinkin eikä ajatella sitä puhtaasti sirkushuvina. 

Vaikka itselläni on hyviä muistoja myös osasta Helsinginmessuja, ja niissäkin on tullut tavattua paljon niin nykyisiä, entisiä kuin tuleviakin harrastuskavereita, olen todennut tämän rajauksen toimivan itselläni parhaiten. Sillä vaikka meidänkin tyyppejä saa useimmiten vähintään silittää ja joskus sylitelläkin, en koe itselleni mielekkääksi pitää ensijaisesti mitään petting zoo -henkistä paijauspistettä, missä lasten on mahdollista päästä koskemaan eläimiin. Etenkin kun frettien kohdalla puhutaan lajista, joka sopii hyvin varauksella perheisiin, joissa on pieniä lapsia. Itselleni kun olisi kuitenkin ensijaisesti tärkeämpää tavoittaa niitä henkilöitä, jotka ovat jo ennestään miettineet frettiä lemmikiksi, mutta joilla ei ole aiempaa kontaktia lajiin. Koska mitä harvinaisemmasta ja vaativammasta eläimestä on kyse, sitä tärkeämpää mielestäni on, että ihmisillä olisi mahdollisimman paljon tilaisuuksia tutustua lajiin jo ennakkoon ja miettiä, onko kyseessä varmasti itselle sopiva lemmikki. Toki messuillakin freteistä pääsee näkemään vain pintaraapaisun, mutta sitä on silti käynyt monien kanssa pitkiäkin keskusteluista ominaishajusta, sisäsiisteydestä ja purukoulutuksesta, ja osien kanssa keskustelut ovat jatkuneet sitten myöhemmin kotikäynneillä, kun henkilö on tullut messujen jälkeen tutustumaan lajiin myös kotiloissa. Itse kun olen ehkä vähän sitä koulukuntaa, että en koe kauheaa tarvetta mainostaa lajin hyviä puolia, sillä koen että facebookin söpöt eläinvideot ja tiktok hoitavat sen puolen turhankin tehokkaasti. Että harvalle oikeasti tarvitsee kertoa, mitä hyviä puolia jossakin lemmikissä on, ja kuinka paljon lemmikin kanssa touhuilu parhaimmillaan tarjoaa. Etenkin kun harva lemmikki päätyy kodinvaihtajaksi siksi, että se on liian söpö ja ihana.

Emme mekään ole silti esittelytouhuista ihan kokonaan jättäytyneet. Ensiviikolla olemme taas pitämässä frettipäivää Raision Dogmanissa ja syksyllä meidät bongaa Lemmikki Tampere -messuilta. Ja kyllä meitä uskaltaa ihan lastenkin kanssa lähestyä, etenkin jos sillä vanhemmallakin on tilanteessa korvat ja silmät mukana, ja aito kiinnostus oppia lisää eläimistä yhdessä sen lapsensa kanssa.   

Kanien muutto ulos

Tänään otettiin taas yksi selkeä askel kevään suuntaan, ja muutettiin Petteri ja Pampula autotallista leikkimökkiin. Tänä vuonna olemme asiassa liikkeellä hieman edellisvuosia myöhemmin, sillä flunssassa ei jaksanut edes ajatella kanilan vuosisiivoukseen ryhtymistä. Tänä vuonna en jaksanut ottaa marjapensaiden karsimista mukaan samaan urakkaan, mutta kevät on edennyt puutarhassa sellaisin harppauksin viimeisten jäiden lähdettyä, että risusavottaan on korkea-aika ryhtyä viimeistään viikonloppuna. Samalla saadaan sitten kaneille kunnolla oksia silputtavaksi. 

Syksy- ja talvi ovat taas pahoinpidelleet kilpikonna-aitauksen yhteydessä olevaa kasvihuonetta, joten senkin kohdalla on pian kevätkunnostuksen paikka. Kilpikonnat joutuvat kuitenkin odottamaan omaa ulos muuttoaan vähän pidemmän tovin, sillä ne ovat muuttamassa ulos sisälämpötiloista. Eli niiden kohdalla odotellaan, että yölämpötilatkin nousevat lähemmäksi kymmentä astetta, vaikka kilpikonnienkin ulkotiloihin on mahdollista viritellä tarvittaessa lämpölamppu. 

Tänä vuonna kanila tuli tyhjennettyä katteeksi marjapensaiden keskelle, josko saataisiin siinä pysymään vähän selkeämpi käytävä.

Aluperin meillä oli suunnitelmissa laittaa marjapensaiden ja kasvihuoneen välissä olevat kasvilavat kokonaan uusiksi tänä keväänä, mutta totesimme sen jäävän aikataulu- ja kustannussyistä johonkin toiseen vuoteen. Tässä kun on kuitenkin enää alle kaksi kuukautta siihen, kun puutarhassa juhlitaan häitä.

Hattaran sydänkontrolli

Tänään oli taas vaikea olla töissä itkemättä. Tällä kertaa se että itku olisi ollut hyvin herkässä tulla johtui kuitenkin helpotuksesta. Hattaralla todettiin helmikuussa toisen asteen av blokki rytmihäiriö sydämessä, ja tänään oli vuorossa kontrolli ekg sen selvittämiseksi onko muutos pysynyt ennallaan vai pahentunut. Vaikka sitä aina pitäisi olla ajattelematta pahinta, olin jo henkisesti varautunut siihen, että Hattaran muutos on nopeasti etenevää sorttia ja tästä eteenpäin jatkettaisiin sitten vähintäänkin sydänlääkityksellä, tiheillä kontrolleilla ja elettäisiin sen pelon kanssa, romahtaako Hattaran tila jossain vaiheessa samalla tavalla kuin Mallulla. 

Mittaus käynnissä

Viimeksi Mimma ei tullut tallentaneeksi ekg:tä videolle, joten tällä kertaa oli tarkoitus tehdä sitten tallennekin Jussille katsottavaksi. Mutta aika pian antureiden kytkemisen jälkeen Mimman oli pakko kysyä, onko minulla varmasti oikea fretti mukana. Että kone piirtää nyt puhdasta käyrää, eikä sydämessä kuulu mitään poikkeavaa. Että ottaen huomioon kuinka selkeä muutos viime kerralla havaittiin, sen täydellinen katoaminen on hyvin poikkeavaa. Että on tietenkin mahdollista, että Hattaralla on ollut viimeksi päällä esimerkiksi jokin infektio, mikä on vaikuttanut myös sydämeen, mutta ei nämä yleensä näin vain katoa. 

Loppupäivä meni sujuvasti riipparissa, kunnes pääsi kotiin riehumaan

Myönnän että minulla pitäisi ehkä olla enemmän akateemista mielenkiintoa sen suhteen, mikä selittäisi erot kahden eri mittauskerran välillä. Mutta tällä hetkellä en pysty ajattelemaan muuta, kuin että Hattara on ehkä sittenkin täysin terve. Että vaikka tilanne on toki hyvä tsekata ainakin vielä kertaalleen noin puolen vuoden päästä, tämä ei ehkä olekaan asia josta joudun stressaamaan jatkossa, vaan se saattaa jäädä selittämättömäksi satunnaislöydökseksi. 

En ollut edes tajunnut, kuinka kipeästi olin ollut hyvien uutisten tarpeessa. Täydellisen Vapaudut vankilasta -kortin, jonka pystyn pelaamaan pöytään heti jättäen yhden kivikuorman rintakehän päältä pois. Hattaran sisko ja isä olivat myös käyneet kasvattajan toimesta sydänultrassa, ja kummankin sydän oli ollut kunnossa. Kevät tuntuu paljon valoisammalta nyt.

Kun pää on töttöröö ja kämpässä pyörremyrsky

Edellinen viikko ja osin tämäkin meni jonkinlaisen kevätflunssan hyppysissä. Iltaisin nenä vähän vuosi ja pikkuisen yskitti, ja parina päivänä meinasi lähteä ääni. Suurimman osan ajasta sitä on kuitenkin ollut lähes oireeton, jos ei lasketa totaalista väsymystä ja aloituskyvyn puutetta. Eli työpäivät on jaksanut suurinpiirtein tsempata, mutta koko lauman hoito on jäänyt käytännössä Jussille ja kaikki mitä ei ole ollut pakko hoitaa heti, on jäänyt hoitamatta. Sitä tuli myös varuiksi googlettua, miten sairaslomat ja nollasoppari yhdistelmä taas toimikaan, mutta flunssa ei sitten kuitenkaan missään kohdassa tuntunut iskevän kunnolla päälle. Käytännössä koko kämppä on kuitenkin näyttänyt viimeiset pari viikkoa siltä, että asunnon läpi on vetänyt hurrikaani ja viskonut tavarat ympäriinsä. Yläkerran sain raivatuksi perjantaiksi, kun olo oli jo sen verran parempi, että en jaksanut lähteä siirtämään alunperin jo viime viikolle sovittua fretteihin tutustujaa uudelleen. Tällä kertaa en kuitenkaan edes kysynyt, olisivatko he olleet kiinnostuneita näkemään myös muita eläimiä, sillä energiatasot eivät todellakaan olisi riittäneet siivota koko asuntoa edes säälliseen vierailukuntoon.  

Mahlan keruu käynnissä

Tänään on sitten Jussin kanssa yhdessä raivattu matelijabunkkeria, jonka lisäksi sain nyt viikonloppuna aikaiseksi preppailla ensiviikon lounaat valmiiksi pakastimeen. Eli ehkä tämä taas tästä pikkuhiljaa. Josko viimeistään huomenna saisi raivattua kodinhoitohuoneestakin puhtaat pyykit paikoilleen, kun vaatehuoltokin on toiminut nyt virransäästömoodissa mallilla, jossa puhtaat pyykit on kipattu kuivurista kodinhoitohuoneen tasolle, josta on voinut sitten penkoa sen mitä on tarvinnut. Mutta sitä huomasi kyllä taas äkkiä, mitä tahtia meillä syntyy pyykkiä, tiskiä ja pestäviä eläintarvikkeita. Molempina viikonloppuina on ollut myös yhdistysten kokouksia, jotka koitti jaksaa edes kuunnella läpi, mutta kun pää oli etenkin viime sunnuntaina jo valmiiksi vähän puuroa, niin hetkellisesti on taas miettinyt, miksi ihmisen pitääkin aina lähteä kaikkeen mukaan. Onneksi nykyään kuitenkin suositaan etäkokouksia, niin kukaan ei huomaa vaikka osallistuminen tapahtuisi pyjamahousuissa sohvannurkasta.

Lupiinin kuolemakin osui kohtaan, jossa Jussi oli käytännössä huolehtinut lähes koko laumasta yksin, ja itse olin hädin tuskin jaksanut hengata eksolassa. Niin sitä joutui oikeasti hetken miettimään, koska itse oli viimeksi nähnyt neidin ja miltä se oli silloin vaikuttanut. Eikä voinut taas välttää sitä tunnetta, kuinka eläinten kanssa ei pitäisi ikinä tuudittua siihen kuvitelmaan, että yhteistä aikaa olisi jotenkin rajattomasti. Meilläkään kun ei ole nyt kotona yhtäkään supervanhaa tai lähes jatkoajalla olevaa lemmikkiä, niin en todellakaan taas ajatellut, että jos lauma on viikon vähän vähemmällä huomiolla, voisin menettää viimeiset päivät jonkun kanssa. Onneksi Jussi on kuitenkin aika ihastunut tuohon kääpiöjengiin, niin hän on ottanut asiakseen käsitellä neidit läpi päivittäin.

Mauno ihmettelemässä lääkeruiskua

Mahlareikä saatiin porattua pihakoivuun onneksi jo aiemmin, niin nyt kun lämpötilat äkkiä pompsahtivat kunnolla keväisiin lukemiin ja mahla alkoi virrata vauhdikkaammin, on tarvinnut vain koittaa jaksaa pussittaa saalista jääpalapusseissa pakastimeen, eikä miettiä, jaksaako aloittaa keruuta. Vuodessa kun on kuitenkin vain muutamia viikkoja aikaa saada mahlavarastot täydennettyä mahlapussikiitäjille loppuvuoden tarpeiksi. Yhdellä laumalla menekki on kuitenkin onneksi suhteellisen pientä, ja nytkin kauden alkajaisiksi tuli lahjoitettua viime vuodelta jäänyt ylijäämä liitureiden kasvattajalle, jolla osuu tänä vuonna muutto keskelle mahlakautta. 

Ensiviikolla sitten toivottavasti jaksaa miettiä taas enemmän hääjuttujakin, sekä klinikkaeläinhoitajaopiskelijoiden eksopäivää, joka sekin lähestyy jo kovaa vauhtia.

Notte & Sera 1 vee

Olen tylysti ignoorannut kaikki meidän alkuvuoden synttärisankarit (Dumble 2v 11.1., Aino 5v 5.2. ja Pihlaja 1v 17.3.), joten hetken mietin, pitäisikö vain jatkaa koko vuosi lopuun samalla linjalla. Minä en tule kuitenkaan taaskaan muistamaan kaikkien synttäreitä, ja sitten osa saa blogionnittelut ja osa ei. Tammikuussa päivitetyn synttärikalenterinkin silmäily vetää jo vähän haikeaksi, kun tammikuun alun jälkeenkin on jo jouduttu hyvästelemään tyyppejä, joiden synttäreitä ei enää tulla juhlistamaan. Mutta ehkä sitä suuremmalla syyllä sitä tulisikin välillä onnittelujen muodossa keskittyä niihin tyyppeihin, jotka ovat täällä, ja joiden kanssa saadaan vanheta tänä vuonna. 

Tämmöisistä nakeista ne lähti <3

Minun on yhtä aikaa vaikea uskoa, että Sera ja Notte ovat jo yksivuotiaita, ja että ne ovat vasta vuoden. Meidän lauma meni niin urakalla uusiksi viime vuonna, että junnut eivät sulahtaneet samaan tapaan vanhaan laumaan kuin aiempina vuosina, vaan junnuista lähestulkoon tuli kokonaan oma uusi porukkansa. Se on herättänyt monenlaisia tunteita. Talvella koko meidän jengi myös tuntui aikuistuvan ihan liian äkkiä, mutta kevät on onneksi osoittanut, että kyse oli vain lepokaudesta, ei siitä että nuo eivät olisi ihan kakaroita vielä. Jussi ei ole tästä havainnoista ihan yhtä innoissaan, kun talven seesteisen kauden jälkeen on jouduttu kertaamaan vähän myös käyttäytymissääntöjä, kun junnujen leikit tahtovat käydä joskus ihmisten kanssakin turhan vauhdikkaiksi - etenkin nyt kun Notte, Sera, Mymski ja Hattara ovat jengiytyneet niin, että yllyttävät toisiaan kierroksille. Seesteisen kauden loppu näkyy valitettavasti myös vähän ikävämmin siinä, että Nutella ei sitten mennytkään junnulaumaan ihan niin heittämällä kuin alkuun näytti, vaan kevään myötä laumassa alkoi uudet väännöt. Nyt tosin Nutella on alkanut löytyä taas aiempaa useammin Seran kainalosta, joten ehkä tämä lauma vielä tästä asettuu. 

Eka tapaaminen tytyjen kanssa <3

Vuodessa Serasta ja Notesta on kasvanut kaksi hyvin erilaista nuorta frettineitiä. Vaikka neitien ulkonäköerot alkoivat näkyä jo ensimmäisten elinpäivien aikana, en olisi voinut vielä tyttöjen tullessa luovutusikäänkään uskoa, kuinka erinäköiset ja muutenkin erilaiset tytöistä tulisivat. Olinhan minä jo vuotta aiemmin toivonut Millalta yhtä tosi tummaa ja sille selkeästi erottuvaa kaveria. Mutta vaikka vauhdin ollessa isoimmillaan voinkin joskus mennä sekaisin kumpi vilahti ja missä, niin välillä on vaikea uskoa, että neidit ovat samasta pentueesta. Toinen on enempi sellainen tasaisempi jätti, ja toinen pienempi pyrkyri. Serasta tulikin aika nopeasti lauman kakkosnainen, joka haastaa Hattaran kanssa kaikki tulijat ja vahtii, ettei meidän laumaan niin vain tulla. Nottea taas voisi ulkonäöltään ja luonteeltaan luulla melkein pojaksi. 

Kotimatka tytyjen kanssa alkoi

Jos oltaisiin päätetty toisin, nuo meidän teinikakarat voisivat kuitenkin olla jo nyt tai hyvin pian itsekin emoja. Huhtikuun ensimmäisenä en kuitenkaan voinut olla kuin tyytyväinen siihen, että päätin että tytöt saavat nyt elää puhtaasti lemmikkieloa alkuperäisen sopimuksen mukaan. Seran ja Noten sisko kun joutui silloin keisarinleikkaukseen. Sisko voi onneksi itse hyvin, mutta pennut eivät selvinneet. En halua edes kuvitella, miten olisin tänä vuonna pystynyt odottamaan leikkauksen lopputulosta, kun jo pelkkä Maunon hammasoperaatio oli vähällä aiheuttaa paniikkikohtauksen. Saa nähdä kauanko tässä vielä menee, että aivot lakkaavat heittämästä kaikesta mahdollisesti ensimmäiseksi ilmoille sen pahimman mahdollisen skenaarion. Voi olla että jonkin aikaa, etenkin kun kääpiörottapuolellakin, missä komplikaatioita ei ole ollut samalla tavalla ollut kuin freteillä viime vuosina, Kantarellin sisko menehtyi synnytykseen vähän Kantarellin minien syntymän jälkeen. Niin sitä tietää taas, missä aivot tulevat seilaamaan, kun seuraavien sijoitustytyjen astutusten aika tulee. 

Notte ja Sera tänään <3

Poseerauspyyntö tuli vaan ikävästi päikkäriaikaan...

...joten oli nääääin raskasta.

Mutta vaikka sitä onkin ollut taas vähän herkillä kaikkien menetysten kanssa, tänä vuonna lähdetään siitä, että meillä on kotona nuori ja aktiivinen frettilauma, jonka kanssa meillä tulee olemaan vuosia yhteistä aikaa. Tänä vuonna rekry ei sitten aukeakaan uusille frettijengiläisille, vaikka tiedän jo nyt, että haluaisin adoptoida suunnilleen kaikki syntyvät pennut. 

Paljon onnea myös Noten ja Seran Dorian-veljelle ja Noki-siskolle!

Lepää rauhassa Lupiini

Olen vasta hiljalleen alkanut orientoitua siihen, että meidän ensimmäiset kääpiörotat eivät ole enää nuoria. En ole kuitenkaan osannut pitää niitä millään tavalla vanhoinakaan, sillä kääpiöt elävät keskimäärin hieman stanttuja pidempään. Niinpä olin pitänyt jotenkin itsestäänselvänä, että syksyllä vietettäisiin 2-vuotissyntymäpäiviä niin Opuntian, Lupiinin kuin Kielonkin kanssa. Lupiinin kanssa sitä rajapyykkiä emme kuitenkaan päässeet juhlimaan. 

Meidän pieni kippurahäntä löytyi tänään kuolleena pesästään hieman yli 1,5-vuoden iässä. Kasvattaja epäili yhtenä mahdollisuutena sydämen pettämistä. Oma sydän on ainakin kovilla taas yhden menetyksen kanssa.

 

Lepää rauhassa Zaya's Tiny Tap "Lupiini"

                                                                    3.9.2022 - 8.4.2024

Tervetuloa kotiin Pepi

Lauma kasvoi tänään jo toiseen otteeseen viikon sisään, kun Bluen ja Betan lisäksi jengiin liittyi Pepi. Pepi muutti meille Herpille Koti -ringin kautta. Vaikka meillä ei ollut tällä hetkellä aktiivisia suunnitelmia kasvattaa laumaa, kuningaskäärmeet ja niistä erityisesti meksikon musta kuningaskäärme ja kalifornian kuningaskäärme ovat kiinnostaneet minua jo pitkään. Edellisen kerran harkitsin aktiivisesti niiden hankintaa, kun Espanja alkoi puhua niitä EU:n vieraslajiluetteloon, ja oli riski, että ne kaikki menisivät lemmikkinä kieltoon, eli käsillä oli mahdollisesti viimeiset hetket toteuttaa haave. Lopulta vieraslajilistalle päätyi kuitenkin vain Lampropeltis getula, jonka alajeiksi meksikon musta kuningaskäärme ja kalifornian kuningaskäärme laskettiin ennenkuin ne erotettiin omiksi lajeikseen. Kun Joonas sitten päivitti, että HeKolle on tullut useita käärmeitä mukaanlukien kuningaskäärmeitä, minun oli pakko kysellä lisää. Kuningaskäärmeiden lisäksi kyselin myös kuningaspytoneista, sillä haluaisin vielä joskus pienen kuningaspyton pojan. Mutta koska kuningaspytonit ovat lemmikkinä huomattavasti yleisempiä, totesin että se haave on helpompi toteuttaa myös myöhemmin.

Tämmöisen paketin kanssa saavuimme kotiin (tässä lämpöpullo on jo otettu pois)

Tarkemmat kyselyt paljastivat, että kuningaskäärmeitä oli joukossa vain yksi, kalifornian kuningaskäärme, joka oletettiin naaraaksi. Ja siinä olikin melkolailla kaikki, mitä tyypistä tiedettiin. Iästä ja alkuperästä ei ollut esittää edes arvauksia muuten, kuin että kyllähän tuo selvästi aikuinen on. Kävin päässäni läpi meiltä jo valmiiksi löytyvät terraariot ja tarvikkeet, ja totesin että pystyisimme majoittamaan Pepin meille ilman että meidän tarvitsisi hankkia hänelle mitään lisää. En tullut edes kysyneeksi, oliko tyypillä jo nimeä, sillä heti kuvan nähtyäni tyypistä tuli minulle Pepi, kun meidän toinen mustavalkoinen on Musti. Juttelin asiasta Jussin kanssa lyhyesti illalla, ja vielä vähän lisää seuraavana aamuna, ja sen jälkeen lähdettiin sopimaan Joonaksen kanssa koska muutto tapahtuisi.

Tämmöinen neiti sieltä sitten paljastui

Koska tunnemme Joonaksen kanssa entuudestaan, uskalsimme sopia treffit puolimatkaan Saloon ja ottaa käärmeen säkissä. Kuningaskäärmeet ovat erittäin nopealiikkeisiä, pienikokoisia ja muiden matelijoiden tapaan vaihtolämpöisiä. Joten sovituilla parkkipaikkatreffeillä en edes koittanut vielä kurkkia, millainen tyyppi meille on muuttamassa, vaan neiti siirrettiin suoraan autosta meillä mukana olleeseen kylmälaukkuun, jossa oli valmiiksi lämpöpullo odottamassa. Mikäli minulla olisi ollut tarve nähdä tyyppi päätökseni tueksi, olisimme ajaneet joko koko matkan Lohjalle tai odottaneet Joonaksen seuraavaa Turun reissua, jotta vaihto oltaisiin voitu tehdä turvallisessa suljetussa sisätilassa. Mutta tiedän että jos käärmeen tämän hetkisessä kunnossa olisi ollut jotain erityistä huomioon otettavaa, Joonas olisi mainninnut siitä, ja koska käärmeet olivat tulleet HeKon haltuun viranomaishuostaanottona, olisin käärmeen hakiessanikin päässyt näkemään vain sen senhetkiset väliaikaistilat. Eli tilanne poikesi siinä hyvin vahvasti siitä, jos olisi esimerkiksi ottamassa poikasta kasvattajalta, ja kasvattajan luona olisi mahdollista nähdä emoeläimet ja eläimen kasvuympäristö.  

Tässä näkyy hyvin, kuinka kropassa on hyvin varaa kerätä vähän lisää massaa

Niinpä tapasin Pepin ensimmäistä kertaa vasta kotiin päästyä. Pepi on hieman hoikassa kunnossa, mutta muuten oikein uteliaan ja virkeän oloinen kaveri. Koska käärmeet olivat olleet HeKon hallussa jo yli kuukauden, päädyin myös tekemään jotain mitä en yleensä tee, ja siirtämään Pepin suoraan matelijahuoneeseen ilman erillistä karanteenia vielä täällä meidän päässä. Sillä vaikka Pepi on pieni, halusin sen heti kunnon kokoiseen terraarioon pienemmän karanteeniboksin sijaan. Pepi sujahtikin heti yhteen uuden terraarionsa luolista, mutta ei mennyt minuuttiakaan, kun pää jo pilkistä luolan suusta ja uuden terraarion tutkiminen alkoi. 

Pepi lähti tutkimaan <3

Minulla on vielä muutamia muitakin lajeja, joita en ole aktiivisesti hankkimassa, mutta joille en todennäköisesti sanoisi ei, jos sellainen tulisi Herpille Koti -ringissä vastaan. Vielä en ole kuitenkaan uskaltanut antaa sitä listaa suoraan Joonakselle. Niilläkään lajeilla kun ei ole kiire, vaan ehdimme mennä hyvin sen ehdoilla, koska sopiva kodintarvitsija tulee vastaan. Sitä ei kuitenkaan edes haluaisi toteuttaa kaikkia niitä haaveita samaan aikaan, tai välttämättä edes samana vuonna tai samalla vuosikymmenellä. Etenkään nyt, kun nuolimyrkyt ja Pepi sattuivat tulemaan samalla viikolla.

Pepin terraario (Pamela muutti tästä pinta-alaltaan isompaan terraarioon)

Maunon hammaslääkäri

Koko meidän kissajengi kävi porukalla hammaslääkärissä viime vuoden syyskuussa. Aino, Ruttu ja Minttu saivat hampaiden osalta puhtaimmat paperit ja kehoituksen tulla vuoden päästä uudelleen. Löllölle kehoitettiin varaamaan heti aikaa hampaanpoistoon, ja Maunolle suositeltiin hammastarkkia röntgenkuvien kanssa noin puolen vuoden päähän. Syyskuisessa tarkissa Maunolla kun oli parodontiitti muutoksia, ja niiden myötä Maunolta jouduttiin poistamaan pari hammasta. Työkavereista sattui löytymään nyt useampi, joilla oli nyt samoihin aikoihin tarvetta omien lemmikkien hampaiden hoidattamiseen, joten otettiin tänään klinikan aukioloaikojen ulkopuolinen hammaspäivä omille tyypeille. 

Tässä kohtaa homma vaikutti Maunosta vielä kivalta

Koko viime syksystä alkaneen eläinlääkäri/sairastelu/kuolema suman tiimoilta minulla meinasi kuitenkin iskeä pieni paniikki tämän päivän lähetessä. Vaikka olenkin tottunut asiakkaille kertomaan, kuinka huonosti hoidettu suu on lemmikille anestesiaa isompi riski, kaikki mahdolliset uhkakuvat alkoivat tulla mieleeni, ja hetken aikaa oikeasti mietin, uskallanko antaa nukuttaa Maunoa toiminpidettä varten. Että en oikeasti kestäisi tähän saumaan minkäänlaista komplikaatiota. Ja koska Maunon viime käynnistä oli vasta puoli vuotta, ei sen suu voisi mitenkään olla vielä kauhean kamalassa kunnossa. Että tämä olisi kuitenkin varmaan lähinnä sellainen välitsekkaus, eikä sen väliin jääminen voisi olla mitenkään paha. Kuitenkin samaan aikaan tiesin, ettei Maunon suun viimeksi hoitanut kaverini varmasti olisi suositellut tsekkausta puolen vuoden päähän, ellei hän olisi uskonut, että sille voisi olla tarvetta. 

Sitten oltiinkin äkisti huumattuna häkissä

Eli niinpä kerroin itselleni samat asiat kuin monelle asiakkaalle aiemmin, ja vakuutin hammashoidon olevan sekä Maunon etujen mukaista että turvallista. Eikä tämän päiväinen käynti ollut todellakaan turha. Suussa oli yksi pienempi tulehtunut hammas, ja yksi isompi monijuurinen, jonka yksi juurista oli jo syöpynyt pois. Eli Maunolla on nyt suussaan kaksi etenevää hammassairautta, parodontiitti ja hammassyöpymät. Kumpikin kipeistä hampaista jäi klinikalle, ja vaikka on todennäköistä, että ainakin yksi poskihampaista tulee olemaan jossain vaiheessa poistokuntoinen, tilanne oli suussa kuitenkin sen verran hyvä, että seuraava kontrolli riittää vuoden päästä. Mutta parodontiitti ja hammassyöpymät tulevat todennäköisesti pitämään yhdessä huolen siitä, että niin kauan kuin Maunolla on hampaita, hammaslääkärissä tullaan todennäköisesti käymään jatkossakin 6-12 kuukauden välein. 

Kotona tarvittiin sitten aivan valtavasti haleja Jussilta

Juuri nyt Maunoa odottaa 4-7 vuorokauden kipulääkekuuri ja kaksi viikkoa pelkkiä pehmeitä ruokia. Niitä enemmän Maunoa varmasti harmittaa, kuinka tyhmä tällainen "ota lapsi mukaan töihin" -päivä oli, vaikka se alkoikin lupaavasti kuljetusboksin esiinottamisella. Mauno kun rakastaa kuljetusbokseja. Mauno ei kuitenkaan varmasti ollut osannut edes kuvitella, että minun työpaikallani olisi haukkuvia koiria ja piikillä peppuun pistäviä työkavereita. Mutta Mauno selvisi silti hienosti, vaikka menomatkalla boksissa meinaskin päästä pieni itku. Mauno kun on isäntä vain omalla maallaan, ja reissaaminen kodin piirin ulkopuolella on jo vähän turhan jännää.  

Pääsiäiskuulumisia

Pääsiäinen meni kotona hyvässä seurassa, kun siskoni perheineen saapui auttamaan hääjärjestelyissä. Kylttien askartelun ohella saatiin aika montaakin häihin liittyvää asiaa eteenpäin, ja teltatkin ovat nyt tulossa ja Jussin sukulainen on luvannut huolehtia peruskakuista. Siskon kanssa tehtiin pääsiäisenä harjoitusmielessä ensimmäinen vegaaninen ja gluteiiniton kakku. Kahvitarjoilun astiasto näyttäisi järjestyvän lainaan naapurisaarelta. Koristuksiakin saatiin hyvin bongailtua sekä Turun että Tampereen hääkirppiksiltä, joten niidenkin suhteen aletaan olla jo aika hyvällä mallilla. Koristeiden suhteen kun tuli alkuun mietittyä myös vuokraamista, mutta monien kohdalla hääkirppikset osoittautuivat edullisemmiksi, vaikka ei edes laskisi mukaan sitä, mitä niistä mahdollisesti eteenpäin myydessä sitten saa. 

Ilo & Ruttu

Aino, Mauno, Ilo & Nakki vahtivat ruuanlaittoa

Siskon kissat Ilo ja Nakki hääräsivät kanssa pääsiäisen touhuissa mukana. Ilo ja Nakki ovat sitten kesälläkin ainoat kutsutut eläinvieraat. Ilo ja Nakki olisivat tosin ainakin tälläkertaa paljon mieluummin auttaneet Maunoa matelijahuoneessa kuin askarrelleet yläkerrassa. Siitä tuli aika iso itku, kun bunkkerista joutui ihan kesken kaiken pois. Ilo myös uskalsi ensimmäistä kertaa hypätä liesituulettimen päältä jääkaapin päälle, mistä tuli toinen iso itku, kun Nakki ei uskaltanut tehdä samaa perässä, mikä oli luonnollisesti epäreilua. 

Maunolla & Löllöllä on iltapainit, ja Ilo ja Nakki ihmettelevät

Tänään myös haettiin meille pienen tauon jälkeen kaksi sininuolisammakkoa, kun kaveri kysyi olisiko meillä tarjota koti parille noin vuotiaalle poikaselle, kun hänellä olisi jo seuraavat nousemassa maalle. Eihän siinä osannut sitten mitenkään sanoa ei, kun Jussikin oli jo pidempään puhunut, kuinka yhteen meillä jo olevista terraarioista pitäisi jossain kohtaa taas nuolimyrkkyjä saada. Siniset ovat aina olleet meidän molempien suosiossa, vaikka muuten lempilajimme nuolimyrkkysammakoissa eivät osukaan aivan yksiin. Sampit saivat nimikseen Blue ja Beta Jurassic Parkin velosiraptoreiden mukaan. 

Siirtyminen kuljetuslaatikosta terraarioon

Pitkänäperjantaina meille saapui myös pari hoitofrettiä, ja huomenna meille on tulossa hoitoon yhden laumallisen verran mahlapussikiitäjiä. Sunnuntaina haetaan vielä yksi HeKo-rinkiläinen kotiin. Eli vilinää riittää taas tavallistakin enemmän. Ensiviikolla koitan sitten rauhoittua aloittamaan kevätsiivousta, sillä pääsiäisherkkujen piilottaminen ja etsintä paljasti useammankin sopen, joka on saanut jäädä siivotessa turhan rauhaan.

Blue

Beta

kuluseuranta 2024: maaliskuu

Tässä kuussa ruokapuolella isoin täydennys tehtiin kissojen ruokakaappiin märkäruokien osalta. Siihen kuluseurannassa laitettu summa ei kuitenkaan ihan täysin vastaa todellisuutta, sillä olin kuluja laskiessa laiska, ja katsoin viimeisimmästä Zooplus-kuitista ensin pois kissanhiekkaan ja lohitahnaan menneet summat, vähensin ne laskun loppusummasta ja heitin loppusumman kissanmärkäruokaan. Lopputilaus oli kyllä pelkkää kissan märkäruokaa, mutta näin laskettuna kaikki tilauksesta kertyneet alennukset vähentävät vain märkäruokaan käytettyä summaa, vaikka alennukset tulivat tasaisesti kaikista tuotteista. Meillä kun on Zooplussalla jatkuva miinus viiden prosentin säästöohjelma-alennus, jonka lisäksi tilaushetkellä löytyi kymmenen prosentin alennuskuponki, joilla tilauksen loppusummasta lähti pois yhteensä 34,74€ Hevi-osastolle käytetty summa tippui myös paljon, sillä tässä kuussa tuli kasvatettua osa kanien ja kilpparien tuoreruuista itse, jonka lisäksi pääsi hyödyntämään jo vähän pihan antamia varpujen paljastuttua lumen alta. Ensikuussa tähän tulee kuitenkin menemään taas vähän enemmän, sillä vaikka kevät etenee, nyt sokrumössö on virallisesti loppu pakastimesta. 

Tarvikepuolella kissanhiekkavarastoa on taas täydennetty niin, että sillä pitäisi pärjätä pari kuukautta. Tällä kertaa tilasimme pelkkää Ever Cleania. Vaikka se on hiekkana kallista, se tekee tähän mennessä kokeilluista parhaat paakut ja pölisee vähiten. Tigerinon XL grain pääsi kyllä pölisemättömyydessä lähelle, mutta sen paakut tuntuvat hajoavan paljon herkemmin, jolloin laatikossa oleva hiekka sotkuuntuu nopeampaa. Mutta eron normi-Tigerinon ja XL grainin välillä huomasi kyllä hyvin, kun löysin yhdestä kaapista pussinpohjan normiTigerinoa ja päätin kaataa sen samaan vessaan XL grainin kanssa. Tarvitsin tämän tempun jälkeen ensimmäistä kertaa koko tämän vuoden aikana avaavaa astmalääkettä. Samalla muistin, miksi yhdessä vaiheessa olin niin hanakkaasti puhumassa kissojen vessojen vessojen siivoamista kokonaan Jussin vastuulle. Mutta tämän jälkeen oli taas helppo päättää, että tilaukseen lähti se hiekka, jonka myötä olin unohtanut, miksi minä en halua siivota kissanvessoja. 

Merivesiakvaarioon tilattiin yksi altaan ylläpitoon tarvittavista balling-liuoksista, joita allastietokone annostelee sinne takaakseen koralleille tasaiset kasvuaolosuhteet. Ylläpitococtaili koostuu kolmesta kemikaalista, joista kahta oli hyvin jäljellä, mutta kolmas oli päässyt ilmeisesti allasta muutettaessa kastumaan ja mennyt piloille. Muita tarviketäydennyksiä tehtiin, kun rakennettiin Herptek-terraarioille liikuteltava jalusta, jolla saatiin ne torniksi sähkökaapin eteen, hankittiin rottalaan ilmankostutin, täydennettiin rottien riipparivarastoa ja uusittiin matelijabunkkerin pikkukostutuksiin käytettävä vanha paineruisku vanhan alettua päästää paineita.

Eläinlääkäri ja -lääkintä kategoriassa päästiin tässä kuussa poikkeuksellisen halvalla, kun Löllön gabapentiini purkki riittää yli kuukaudeksi ja Solensiassa oli nyt se yksi pidempi väli. Mutta lääkekuluissa palataan ensikuussa taas aiempaan.

 

Ruokinta:

raakaruoka: -

kissanmärkäruoka: 105,38€

kokonaiset ruokaeläimet (elävät hyönteiset): 19,70€

hevi-osasto: 10€

heinä: -

namit (lohitahna): 22,47€

 

Tarpeelliset tarvikkeet:

kissanhiekka: 76,98€

akvaariotarvikkeet: 45,70€

rottien ja kanien kuivikkeet: -

terraariotornin uusi jalusta: 70€

rottatarvikkeet (ilmankostutin rottalaan, riiput Saijalta): 44,99€

matelijatarvikkeet (uusi 5l paineruisku kostutukseen): 14,99€

Eläinlääkäri ja eläinlääkintä:

terveydenhoito: -

sairaanhoito (Rutun Amodip): 32,00€

eutanasiat + tuhkaus: -

 

Lelut, pedit & muu ekstra: -

 

Näyttely ja yhdistyskulut:

näyttelyt: -

yhdistysten jäsenmaksut: -

 

Lemmikkien hankinta: -

Maaliskuun eläinkulut yhteensä: 442,21€

 

Pikaisia kuulumisia

Tämän viikon jälkimmäinen puolisko meni taas aika haipakkaa. Meillä oli vierailevana tähtenä Hattaran siskontyttö Pinky. Poikkesimme Hämeenlinnassa ja luovutimme sen reissun yhteydessä loput kolme kääpiörottavauvoista. Hämeenlinnan reissulla poikkesimme myös yhdessä pop-up hääpukuoutletissa, josta ei tullut lähdettyä kotiin tyhjin käsin. Järkkäilimme myös pakastimia kun rottien jyväsekoituksesta löytyi kärsäkkäitä, ja koko säkki piti saada mahtumaan pakkaseen.  

Pinky tutustumassa kasvihuoneeseen

Muksujen lähdöstä tuli pitkästä aikaa todella haikea olo. En tiedä vaikuttiko siinä enemmän se, että mineistä kukaan ei jäänyt tällä kertaa kotiin, vai se että tämä oli kokonaisuudessaan ihan tajuttoman hauska poikue, täynnä uteliaita ja reippaita rottalapsia. Haikeutta on kyllä vähän vähentänyt se, kun on saanut jo muutamia kuulumisia minien uusista kodeista, ja kehuja siitä kuinka reippaita, uteliaita ja kontaktia ottavia poikaset ovat. Sitä ei tarvitse siis juurikaan jännittää, miten minit tulevat pärjäämään uusissa kodeissaan. 

Välillä käytiin sylissä moikkailemassa

Hääpuvun suhteen päätin luopua siitä perinteestä, ettei sulhanen saisi nähdä pukua ennen häitä, ja otin Jussin makutuomariksi ja sovitusavuksi outlettiin. Olin jo etukäteen rajannut, että tässä kuussa saan katsoa max 150€ rekkejä. Outletissa morsiuspuvut kun oli jaettu hinnan mukaan, ja rekit lähtivät 50 eurosta ja niitä olisi ollut aina 700 euroon asti. Oma suosikki löytyi 100 euron rekistä, ja lähti mukaan, vaikka minulle on tulossa Tampereelta myös yksi 20 euron kirppislöytö, jonka päädyin halvan hinnan myötä ostamaan sovittamatta. Pääsiäisenä pääseekin tekemään lopullisen valinnan näiden kahden välillä, ja toinen pääsee sitten jatkamaan heti matkaansa. Jos valinta osuu morsiuspukuoutletista tulleeseen, pitää sitten seuraavaksi etsiä joku joka osaa lyhentää puvun. Jussi meinasi parissa kohtaa pyörtyä, kun erehtyi katsomaan osassa mekkoja näkyviä alkuperäisiä hintoja. Tuo omakin mekko on ollut myynnissä hintaan 799€. Siinä kohtaa Jussia ei harmittanut enää yhtään niin paljoa, että hän joutui heräämään lauantaina aikaisemmin tämän takia.

Sitten mentiin taas nopeammin kuin kamera ehti tarkentaa

Parille seuraavalle viikolle onkin sitten sovittuna työvuoroja kaikille päiville kun klinikka on auki, jonka lisäksi siskonperhe on tulossa pääsiäiseksi hääkylttityöpajaan. Ennen sitä pitääkin käydä täydentämässä vähän askartelutarvikevalikoimaa. Jussi kyllä jo mietti, että eikö kylttejä voisi vain tulostaa printterillä ja laminoida. Hän oli selvästi ajatellut tiivistää homman vartin urakaksi, jonka jälkeen loppuaika voitaisiin keskittyä lautapelien pelaamiseen. 

Löllön lääkitys

Löllö on nyt syönyt gabapentiiniä hieman reilut 1,5 kuukautta. Parin ensimmäisen pillerin puolikkaan jälkeen Löllö alkoi kyseenalaistaa, onko kyse sittenkään namista, ja alkoi jättää pillerin ottamatta itse suuhunsa. Onneksi Löllön vakuuttamiseksi kuitenkin riitti, että pillerin puolikkaan päälle alkoi laittaa nokareen lohitahnaa, ja sen tarjosi samalta lautaselta muutaman muun namin kanssa. Näiden modausten jälkeen Löllö on taas syönyt lääkkeensä itse ilman erillistä syöttämistä, ja tulee jopa itse keittiöön pyytämään lääkkeitään. Koska alkaa näyttää siltä, että gabapentiinistäkin tulee Löllölle pysyvä lääkitys, sitä on pyritty tekemään lääkitystilanteesta mahdollisimman stressitön.

Löllö tänään <3 (ja ihana keväinen karvanlähtö aluillaan)

Löllöllä gabapentiini aloitettiin tosiaan Solensian rinnalle nivelrikkoon, kun Solensian vasteaika alkoi lyhentyä, ja kuukauden loppua kohden Löllöllä alkoi olla välillä vetäytyvää ja välttelevää käytöstä. Nyt gabapentiinin aloittamisen jälkeen pidettiin kuitenkin kokeeksi hieman pidempi väli Solensiassa ja katsottiin, miten pojalla menee pelkällä gabapentiinillä. Solensian vaikutuksen hiipuessa Löllön käytös ei muuttunut gabapentiinin kanssa samalla tavalla vetäytyväksi kuin ilman gabapentiiniä, mutta siitä alkoi tulla selvästi kankeampi. Joten päätimme tässä kohtaa jatkaa yhdistelmälääkityksellä, joka tuntuu sopivan Löllölle hyvin. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä nostamaan gabapentiinin annostusta, ja katsoa, olisiko se ollut isommalla annostuksella yksinään riittävä. Mutta koska Löllö täyttää vasta 13-vuotta ja nivelrikko on luonteeltaan etenevä sairaus, pidän mieluusti nostovaraa vielä reservissä. Nykyisellä kombolla Löllö kuitenkin leikkii, hyppii ja selviää sujuvasti portaista, jonka lisäksi nämä lääkkeet saa annettua hänelle helposti. Pahimmassa skenaariossa esimerkiksi tablettimäärän tuplaaminen kun voisi alkaa tökkiä lääkkeenottotilanteessa, joka tällä hetkellä menee kivasti. Itse kun en missään määrin jännitä sitä, että emme saisi lääkittyä jotain eläimistämme tarvittaessa vaikka väkisin. Mutta silloin kun kyseessä on loppuiän kestävä jatkuva lääkitys, lääkityksen on pysyttävä mielekäänä lääkittävälle, eikä riitä, että lääkkeen saa jollain keinolla annettua.

Poikien hyvin tärkeitä painihommia

Mutta nyt alkaa näyttää siltä, että Löllöllä on taas lääkitys joka toimii. Toivotaan, että tällä kombinaatiolla selvittäisiin taas jonkin aikaa ilman tarvetta säätää annostuksia. Solensian kanssa jatketaan tämän yhden vähän pidemmän välin jälkeen taas kuukausittain. Gabapentiinia menee nyt puolikas tabletti aamuin illoin. Tarvittaessa lähdetään sitten nostamaan gabapentiinin annostusta.

Luguista, osa 2

Eilen illalla tuli taas juteltua Jussin kanssa tästä meidän populaatiosta. Sillä populaatiohan tuo terrallinen luguja on, enkä voi rehellisesti sanoa, että pystyisimme takaamaan niille sen enempää yksilöllistä hoivaa kuin ne ihmiset, joilla pyörii pihapiirissään kissapopulaatioita. Me emme kykene tunnistamaan surugekkojamme yksilötasolla, emme tiedä niiden lukumäärää ja niitä on todennäköisesti huomattavasti enemmän kuin luulemme. Niitä on päässyt joskus karkuun terraariosta, ja vaikka osa karkureista on saatu kiinni, niitä elää luultavasti myös vapaana matelijahuoneessa. Koska koko matelijahuoneessa on muuta asuntoa korkeampi ilmankosteus ja lämpötila, ja sielä on kymmenittäin bioaktiivisia terraarioita ja lukuisia hyönteisviljelmiä, luguilla on täydet edellytykset elää sielä terraarion ulkopuolellakin. Näistä syistä luguihin tulee monessa suhteessa suhtauduttua enemmän samaan tapaan kuin vaikkapa siiroihin enemmän kuin talouden muihin liskoihin. Toki luguja selkärankaisina koskee osin eri lait kuin selkärangattomia, mutta meillä ne eivät ole esimerkiksi sen enempää ruokaeläinkäytössä kuin vaikkapa rubber ducky -siiratkaan (lugujahan käytetään paljon myös ruokaeläiminä liskoja syöville lajeille juuri niiden tehokkaan lisääntymisen vuoksi).

Jussi on meistä se, joka ensimmäisenä alkoi katua, että tuli ikinä tuoneeksi nuo liskot meille. Minä harasin pitkään vastaan, sillä kuten sanottua, nuo ovat olleet pitkään ihan minun lempparityyppejäni. Nykyään olemme jo enemmän samalla viivalla asiassa, mutta sille ei ole ainakaan toistaiseksi tullut tehtyä mitään, sillä a) eiliseen asti olimme melko varmoja, ettei meillä välttämättä enää ole luguja, ja b) kissapopulaatioiden purusta tutut keinot eivät oikein toimi tämän lajin kanssa. Populaatiota kun olisi varsin hankala rajoittaa muuten, kuin joko hävittämällä kaikki liskot, tai muuttamalla ne niin pelkistettyyn terraarioon, että kaikki munat saisi varmuudella hävitettyä. Ja kun miettii kuinka ison osan ajastaan lugut viettävät kasvillisuuden ja muun sisustuksen suojissa erittäin riisuttu ja pelkistetty terraario näille tuntuisi sekin hyvin epäeettiseltä. Lajin partenogeneettinen lisääntyminen kun tekee sen, ettei edes jokaisen yksilön majoittaminen omaan terraarioonsa rajoittaisi lisääntymistä (mutta estäisi taas lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamisen). En myöskään usko, että näiden kohdalla olisi mahdollista tehdä sterilointeja tai käyttää hormoni-implantteja. Kyseessä ovat kuitenkin aikuisenakin alle kymmensettiseksi jäävä, erittäin pienikokoinen liskolaji.

Tällä erää ollaan siis vaiheessa, että seuraillaan alkaako luguhavaintoja tulla taas lisää, ja populaatio elpyä. Jos näin käy, mietimme asiaa tarkemmin sitten. Ja niin ikävältä kuin ajatus tuntuukin, itsekin alkaa kallistua lajista luopumisen kannalle. Matelijaryhmissä kun näkee, että myös muut tuskailevat näiden kanssa osin samojen haasteiden parissa. Karkureitakin kun lisää jo se, että vastakuoriutuneet poikaset mahtuvat läpi monien terraarioiden johtojen läpivienneistä ja liukulasien väleistä. Eli täysin pakovarmaa terraariota on lähes mahdoton löytää. Meilläkin edellisessä terraariossa yhdeksi pakoreitiksi osoittautui hieman lyhyeksi jäänyt silikonisauma sivun reikäpellin kiinnityksessä. Parisenttinen lisko kun ei vaadi monenkaan millin rakoa.

Tapaus luguterra

Aina välillä minulta kysytään, kuinka monta lemmikkiä meillä on. Tai kun en osaa vastata kysymykseen kuin jotain ympäripyöreää, minut haastetaan laskemaan kaikki meillä olevat lemmikit. Monen kysyjän on vaikea hahmottaa, miksi sekään ei oikein onnistu, vaan vastaan yleensä ennemmin lajimäärällä, tai muodossa nimetyt yksilöt + muut. Kun kyllähän sitä nyt luulisi, että jokainen tietää nyt vähintään sen, montako tyyppiä mistäkin terrasta pitäisi löytyä, että eihän se sen jälkeen vaadi muuta kuin lukujen summaamista yhteen. Tai jos jonkin terran pääluvusta on epäselvyyttä, niin sitten sitä, että ensin ynnää tyyppien määrän epäselvissä terraarioissa, ja sen jälkeen laskee kaikkien määrän yhteen. Siinä kohtaa kun selviää, että osa noista meidän ötökkäpuolen tyypeistä on myös lemmikkejä, ymmärrystä löytyy enemmän sen suhteen, että ehkä on ihan normaalia, että sitä on aika mahdoton pysyä koko ajan selvillä vaikkapa vapaasti lisääntyvien siirojen tai torakoiden lukumääristä. Mutta kun ne lukujen epämääräisyydet eivät lopu täysin siihenkään. Yksi semmoinen mysteeriboksi on nimittäin myös tuo surugekkojen eli lugubristen terraario.

Lugujen terraario tänään

Se mikä on varmaa, on se että Jussi hankki meille alunperin kolme surugekkoa. Kaikki surugekot ovat naaraita, mutta ne pystyvät lisääntymään partenogeneettisesti, eli jo yksi yksilö pystyy tuottamaan itsenäisesti hedelmöittyneitä munia, joista voi kuoriutua poikasia terraario-olosuhteissa. Meille tulleet kolme olivat aika pieniä ja nuoria yksilöitä, joten ne eivät alkaneet lisääntyä heti. Itseasiassa ensimmäiseen puoleen vuoteen terraariossa ei oikeastaan näkynyt liskoja, sillä pienessä porukassa surugekot olivat hyvin arkoja ja piiloutumisen mestareita. Kun liskojen oltua meillä lähes vuoden lomahoitajalta tuli viesti, että hän on bongannut terraariossa pienen, noin parisenttisen liskon, ilo oli ylimillään: meidän ihka ensimmäinen liskovauva!

Sen jälkeen niitä liskovauvoja alkoikin ilmestyä aika kiihtyvään tahtiin. Aikuinen naaras munii kerrallaan kaksi munaa, ja kun niitä aikuisia oli kolme, se teki jo kerralla kuusi. Kuoriutuneet poikaset olivat näkyvillä huomattavasti emojaan enemmän, ja pikkuhiljaa terraario täyttyi elämästä. Lugut kun ovat myös siitä hauskoja, että ne viihtyvät porukassa ja juttelevat keskenään myös ihmiskorvin kuultavasti naksuttelemalla toisilleen. Aika pian oltiinkin tilanteessa, että terraariossa oli x määrä eri-ikäisiä liskoja, joiden määrää koitettiin arvioida joidenkin kymmenien tarkkuudella.

Nuori lugubris kuvattuna viime vuonna

Toki terraarion rajallinen ympäristö ei tarjoa suotuisia puitteita kannan rajattomaan kasvuun, joten aina välillä osa poikasisista piti myydä uusiin koteihin. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin ollut koittaa etsiä ja tuhota munia sitä tahtia kuin niitä ilmestyi, mutta munat ovat noin sentin halkaisijaltaan olevia ja usein hyvin piilossa kasvien lomassa, korkkitunneleissa ja muissa jemmoissa. Poikasisista on myös aina ollut kysyntää selvästi enemmän kuin tarjontaa, miksi myyminen on kanssa tuntunut ihan toimivalta ratkaisulta. Ainoa isompi vaiva siinä on ollut uusien kotien haastattelu siitä, ovatko he varmasti tietoisia siitä, mitä ovat hankkimassa. Sekä se pieni takaraivossa tykyttävä pelko siitä, että näistä voi vielä tulla uusia miljoonakaloja, kun jokainen lajia omistava on käytännössä kasvattaja, jolloin on iso riski sille, että tarjonta ylittää jossain vaiheessa kysynnän. Surugekkojen kanssa kun ei voi tehdä edes sitä, että pitäisi urokset ja naaraat pysyvästi erillään, kun lisääntyminen ei ole edes kumppanista kiinni.

Jotta myynti-ilmoituksiin tuleviin tiedusteluihin ei tarvinnut olla vastailemassa jatkuvasti, sitä yleensä laittoi ilmoitusta kerta vuoteen, ja myi sitten kerralla kantaa selvästi pienemmäksi, sen sijaan että olisi ollut koko ajan myymässä muutamia ylimääräisiä. Viimeisimmän kerran jälkeen kanta ei sitten enää räjähtänytkään uudelleen käsiin, vaan liskot ikäänkuin katosivat. Vaikka terraarioon varmuudella jäi vielä aikuisia liskoja, uusia poikasia ei enää näkynyt, ja aikuisiakin näkyi hyvin harvakseltaan. Vaikka tuo terraario ei ole mitenkään jättimäinen, vain 45*45*60cm, surugekot onnistuvat maastoutumaan sinne ihan uskomattoman lahjakkaasti. Kun viimeisimmästä havainnosta alkoi olla jo muutama kuukausi, sitä alkoi kuitenkin hyvin vahvasti miettiä, olisiko jo aika korjata luku lajilistaan nollaksi. Tunne vain vahvistui entisestään lauantaina, kun karsin terraariosta vähintään kymmenen litran ämpärillisen kasveja, enkä edes siinä kasveja terraariosta tyhjentäessäni törmännyt yhteenkään liskoon, tai nähnyt terraariossa minkäänlaista liikettä, jos ei lasketa pohjan talkkareita (jotka toimivat myös liskojen ruokana, miksi on hankala myöskään seurata, häviääkö terraariosta ruokaa).

2022 bongattu munajemma ja kuoriutumassa oleva poikanen

Sitten Jussi postasi minulle viime yönä kuvan terraariossa bongaamastaan aikuisesta lugubriksesta. Ja tänään näin itsekin vilaukselta yhden aikuisen syömässä gekkomössöä. Eli selvästi meillä kuitenkin vielä on luguja. Mutta määrästä minulla ei ole taas aavistustakaan: onko niitä vain pari vanhaa rouvaa, jotka ovat päättäneet jostain syystä lopettaa munimisen kokonaan. Vai onko kanta lähtenyt taas nousuun, ja nämä pari havaintoa ovat vasta ensimakua uudesta noususta, ja terraariossa on ehkä taas jo kymmenen tai kymmeniä liskoja. Koitin tänään taas istua puolisen tuntia liikkumatta terraarion edessä, jotta saisin lisää näköhavaintoja. Lopputulos oli yhä pyöreä nolla, sen ensimmäisen livahdettua piiloonsa. 

Bioaktiivisia terraarioita kuin ei tarvitse samalla tavalla tyhjentää ja purkaa pesua vartenkaan, kuin moni on perinteisempien lemmikkien kanssa tottunut. Terraarion kasvisto ja sammaleet ovat kasvaneet terraariossa vuosia, ja sen pohjalla elää erilaisia hyppyhäntäisiä ja siiroja, jotka huolehtivat terraarioon päätyvät jätteet kasveille sopivaan muotoon. Terraariota ei edes voi tyhjentää ilman että sen samalla tuhoaisi. 

Jussin yöllinen bongaus

Useamman vuoden surugekot olivat yksiä suosikkiliskojani, mutta nyt kun niitä ei ole taas näkynyt, en oikein tiedä. Vaikka surugekot ovat monella tapaa kiehtovia, jotenkin nuo tyypit, jotka on mahdollista yksilöidä ja joiden vointia on helpompi seurata ovat jotenkin mutkattomampia.