tiistai 22. tammikuuta 2019

Pikku puffi

Sitä aina välillä miettii, mitä kaikkia juttuja keski-ikäistyminen ja vanhuus voi Miikkiksen kanssa tuoda aikanaan mukanaan. Muilla lajeilla kun on välillä törmännyt siihen, että sulkijalihastenkin timmiys voi vähän kärsiä, ja sen myötä käydä herkemmin hupsiksia. Miikkiksellähän kun on takapäässä yhä ihan täysarsenaali, mitä mahdolliseen hajuhyökkäykseen tulee.


En tiedä mitä tänään oli käynyt, mutta töihin tuli viesti, että Miikkis puffasi. Yleensähän herralla kun on ollut aika korkea kynnys hajujen päästöön missään mittakaavassa, niin asia riittää yhä ylittämään uutiskynnyksen arkiviestinnässä. Kotiintultua tuli toki tutkittua ensin poika läpi, ettei rauhasten alueella ole mitään tulehdukseen viittavaa tai muuta poikkeavaa (se on aina yhtä kuumottavaa tunnustella rauhasten ympäristöä ja miettiä, mihin ampu osuu jos se tulee). Sielä suunnalla ei näkynyt kuitenkaan mitään poikkeavaa, joten siirryttiin siivoushommiin.

Jussi oli heti verekseltään avannut ikkunat, ja sen jälkeen homma viimeisteltiin etikalla. En nähnyt makkarissa mitään, mihin olisi selvästi osunut, joten pesin varuiksi koko lattian ja kaikki pinnat. Jos huone olisi nyt etikan haihtumisen jälkeen astetta freesimpi. Nyt sielä vielä leijuu vieno palaneen valkosipulin katku. Miikkiksen pikku puffitkin riittävät silti saattamaan frettien näätäpierut kakkossarjaan.

Nyt sitten vain toivotaan, että kyseessä oli poikkeustilanne, eikä uusi normi. Ostin silti varuiksi ison pullon etikkaa, koska hintaero pieneen oli aika olematon. Niin onpahan sitten varalla. Jussi ja lauma olivat kyllä yhä sitä mieltä, että normisiivoukseen sitä ei tarvitse käyttää jatkossakaan.

Ehkä huomenna voisi laittaa vielä loton vetämään, jos tarvitaan jossain kohtaa pieni metsäpirtti kaukana asutuksesta. 

Jep, tallella ovat. Ja kyllä, poika voi haista. Mutta on se silti maailman ihanin <3

maanantai 21. tammikuuta 2019

Mitä näädille kuuluu nyt?

Napataan nyt postausidea juuri tauolta palanneesta Triolasta, ja käydään lyhyesti läpi lauman kuulumiset. Meilläkin näitä tyyppejä on kuitenkin niin monta, että harvemmin niitä kaikkia tulee sivuttua yksittäisissä postauksissa. Ja koska joku järjestys nyt olla pitää, mennään vaikka ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan.

Lysti pitää hyvää huolta Esteristä
Esteri on vanhentunut joulun jälkeen selvästi. Esterillä tulee tänä vuonna kahdeksan vuotta mittariin, niin onhan se oikea ikälady, mutta kyllä jokainen uusi muistutus siitä vetää silti mieltä hiljaiseksi. Vielä viime vuoden puolella mummuska on ollut yksi meidän siisteimpiä näätiä, nyt sillä tulee yhä useammin huteja, kun vessaan lähtö joko viivästyy tai ei jaksa pidätellä entiseen malliin. Jussin kanssa on tultu siihen tulokseen, että vielä ei lähdetä akuutisti tutkimaan, mutta seuraavan rauhoitusta vaativan toimenpiteen yhteydessä otetaan taas kontrolliverikokeet. Mummuskalla hampaat ovat kuitenkin vaatineet säännöllistä huomiota etenkin kulmurin poiston jälkeen, niin hammaskeikkojen välillä ei viitsi vanhaa turhaan rauhoitella verikokeiden takia. Muuten mummuska ei kyllä suostu olemaan vielä toinen jalka haudassa, vaan tiskikonehommat ovat yhä Esterin alaa, ja lattiakaivolle on päästävä kun kylpyvesiä lasketaan.

Justiina on ottanut meidän lauman hallintaansa. Vuosi sitten saapuneesta kaikkiin muihin näätiin epäilevästi suhtautuneesta pikku mummuskasta on kuoriutunut nopealiikkeinen, mutta enimmäkseen hyväntahtoinen hepulimaan diktaattori. Uudessa asemassaan Justiina on päässyt loistamaan joka tavalla, ja nykyään sen voi yhtä hyvin bongata haastamasta nuorempiaan leikkiin kuin valtaistuimeltaan Jussin rintakehän päältä, minkä se jakaa Jussin toisen suosikkitytön Huiskun kanssa. Eli vaikka Justiinan saaminen laumaan otti kuukausia, se ehdottomasti kannatti, sillä tyttö on timantti. 

Muodostelmanukkumista kylppärissä
Mihail on yhä talvimoodissa ja voi turhankin paksusti. Eli sen kohdalla ei ole edetty sen enempää paino kuin silmäjuttujen kanssa sitten kesän. Minulla on kyllä suunnitteilla pientä päänmenoa laumalle, sitten kun lauman synttärikausi alkaa, mutta sitäkin ennen päästään toivottavasti starttaamaan ulkoilukautta pojan kanssa. Mutta niin kauan kuin poika elää kylmää kautta lähinnä nukkuen ja käyden välillä syömässä, annetaan pojan vielä lepäillä. Ja ollaan vähän kateita siitä, kun itse ei voi töiden takia tehdä samaa.

Itsy on ollut oma ihana itsensä. Viimeiset pari hammaslääkärireissuakin sen kanssa on selvitty pelkällä hammaskiven poistolla, joten pahimmat kauhukuvat siitä että neiti olisi vähintään hampaaton jo nelivuotiaana ovat alkaneet väistyä. Sitä ei kyllä tiedetä vieläkään, mikä aiheutti sen, että tytöltä kuoli niin monia hampaita, että niitä jouduttiin poistamaan useita ensin yksi- ja sitten kaksivuotiaana, mutta aina parempi, jos siitä riesasta on säännöllisillä hampaidenpuhdistuksilla päästy. Itsy ja Mitella käytiin molemmat lantittamassa syksyllä 2016, mutta ainakaan vielä kumpikaan ei ole näyttänyt kiiman merkkejä, niin nyt tarkkaillaan kestävätkö tyyppien hormoni-implantit vielä tämän kauden.

Mitella on taas talvimoodissaan yksi Jussin lempityttöjä, kun se on oikein pörröinen pussailija. Viime talvena jo hetken erehdyin sen menneen kokonaan aikuistumaan, ennenkuin keväthepulit alkoivat, ja toivon näin julkisesti salaa, että sama tapahtuisi tänäkin vuonna. Tämäkin puoli Mitellasta on kyllä mitä ihanin, mutta etenkin sitten kun Nutella lähtee Sariannalle mammailemaan, tarviin minun tehoturbotyttöä.

Huiskun ja Miikkiksen päiväunituokio
Huisku on vain entistäkin pehmoisempi ja pörröisempi joka tavalla, ja yhä täysin isin tyttö. Kun Jussi tulee päivystämästä, tämä terapiapampula on heti vastassa valmiina hävittämään julman maailman. Minunkin jaloissa voidaan kyllä välillä kelliä, kun laitan vaikka ruokaa tai en onnistu livahtamaan vessaan yksin, mutta minun sylissäni ei viihdytä yhtä pitkiä aikoja. Huisku on myös tiimiytynyt hyvin talouden toisen suklaan Nutellan kanssa, ja nykyään tytöt hengaavatkin paljon yhdessä.

Lysti on yhä oma energinen itsensä ja maailman suloisin nallenaama. Jussin iloksi tyttö on aikuistuttuaan alkanut viihtyä välillä sylissäkin pieniä hetkiä kerraallaan, minun ilokseni tyttö ei ole siitä huolimatta lopettanut hepulointejaan, ja se jaksaa yhä painaa Mitellan ja etenkin Nutellan kanssa pitkin kämppää milloin juosten ja milloin painien.

Hormonihilleri-Nutella ja yllättävän pitkäjänteinen Mitella
Nutellan kiima etenee, ja tällä hetkellä tyttö onkin melkoinen hormonihilleri, joka pussailee kaikki läpi ja raahaa Mitellaa niskasta ympäri asuntoa. Kierroksistaan huolimatta tyttö on kuitenkin mitä sydämellisin höpöttäjä, ja hakee yhä leikkiin niin muita näätiä kuin ihmisiäkin silloin kun Mitellan kuskaukselta ehtii. Hormonihommien lähdettyä kunnolla käyntiin Nutella on myös antanut Esterin olla täysin rauhassa, kun sen energiat ovat keskittyneet noihin nuorempiin. Ja kiiman edetessä myös neidin haju vai pitäisikö sanoa tuoksu on voimistunut. Mie jotenkin tykkään tuosta voimakkaamman näätämäisestä aromista, mikä on tällä hetkellä ihan hyväkin, sillä se haju on kotona aikalailla kaikkialla, sillä neiti on tällä hetkellä sekä meidän uteliain että akrobaattisin tyttö, joka on nyt saanut Lystinkin kiinnostumaan muunmuassa naulakossa kiipeilystä. Alustavasti neiti on tapaamassa sulhonsa viimeistään Valentinen jälkeen ensikuussa, mutta tarkemmin asiasta ei ole vielä sovittu.

Ja lisäkymyksiä saa toki esittää, jos tästä unohtui jotain olennaista, tai jotain mikä on jäänyt aiemmin mietityttämään, mutta johon olen unohtanut blogissa palata.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Näätien virikkeistämistä: kaivetaan Kiinaan

Fretit ovat koloissa elementissään. Kaikenlaisissa koloissa. Kun on yhtä aikaa pienehkö otus, mutta silti hurja peto, kolot ovat mitä kätevimpiä moneen tarkoitukseen. Ne tarjoavat suojaa säätä vastaan ja pesimiseen, ja niistä voi löytyä vaikka mitä kivaa - kuten sopivia saaliseläimiä, jotka myös käyttävät koloja suojakseen ja pesimiseen. Koloihin liittyy yleensä tunneleita, ja fretit ovatkin ruumiinmuotonsa ja erittäin joustavan selkärankansa myötä kuin luotuja liikkumaan niissä. Joustavuus takaa sen, että monelta meidän neideistäkin onnistuu hyvin nopeatkin u-käännökset putkessa, jonka sisähalkaisija on tuskin kymmentäkään senttiä. Kotihillereille koloista kelpaavat usein niin valmiit putket kuin tee-se-itse -mallit, joita koitetaan toteuttaa niin kaivelulaatikoissa kuin joissain tapauksissa esimerkiksi sohvan sisään (mistä jälkimmäistä meidän tytöt eivät ole onneksi vielä keksineet). Useimmat lemmikkifretit eivät ole kauhean tuloshakuisia kaivuutempauksissaan, eli se, saako kaivelulaatikon materiaaliin oikeasti aikaiseksi tunnelia on varsin triviaalia.

Rungon vierestä on hyvä lähteä liikkeelle
Kaikkein parhaat kaivelumestat löytyvät luonnollisesti ulkoa. Sulanmaan aikana tiivis maanpinta tarjoaa mukavasti vastetta, ja arktisimmilta tyypeiltä lumitunnelitkin syntyvät hujaksessa. Meillä innokkaimmat kaivelijat, kuten Justiina, käyttävät mielellään osan hihnalenkeistäkin kaiveluun. Etenkin jos löytyy oikein sopiva kohta, voi se olla joskus huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin ympäriinsä juoksentelu, ja omistaja on sitten hyvä ja odottaa. Miikkis on kerran ulkoillessa onnistunut kaivamaan esille tryffelinkin, mutta fretit kaivavat meillä yleensä ilman näkyvää motivaattoria.

Aitauskaivelu kiinnostaa lähes kaikkia meidän tyypeistä. Jos kerta aita asettaa rajat sille, kuinka kauas voi juosta, on aina hyvä laajentaa kohti Kiinaa. Meillä ei ole näädillä käytössä kiinteää ulkotarhaa, vaan ryhmäulkoilut hoidetaan yhdistämällä pari playpeniä. Neitien mieltymys kaiveluun asettaa tässä oman haasteensa, sillä sopivassa maastossa paitsi tullaan hyvin äkkiä reunan ali, kerrostaloalueella ei kuoppia ole naapurisovun nimissä toki hyvä ilmestyä määräänsä enempää, miksi aitauskohdat yrittää valita niin, että syntyvät kuopat saa täytettyä mahdollisimman huomaamattomiksi. Vaikka osa naapurin mammoista onkin mitä mukavimpia, ja ovat vain nauraen todenneet. että mitä niitä peittämään, että hyvä se vain on kuin toisilla on kivaa. Mutta koska kyseessä on iso taloyhtiö, mieluummin pelaa enempi varman päälle. Sopivan määrätietoisen fretin sattuessa kohdalle tunnelit voivat syntyä hyvinkin nopeasti. Yhdessäkin rantamiitissä pääsin todistamaan, kuinka yhdet hybridisisarukset kaivoivat varmaan alle varttitunnissa yli metrinmittaisen tukevan tunnelin. Ja varmasti se tunnelihanke olisi jatkunut siitä vielä vaikka miten pitkälle, mutta siinä kohtaa touhu keskeytettiin, etteivät tyypit katoa maan keskipisteeseen. Eli mikäli näätiä ulkoiluttaa aitauksessa, jossa ei ole kiinteää, maan alle kaivettua pohjaverkkoa, ei niitä kannata jättää sinne valvomatta hetkeksikään. Määrätietoista frettiä eivät välttämättä pysäytä edes puunjuuret tai savimaa.

Justiina on näissä hommissa ekspertti
Kaivelumahdollisuuksia on toki mahdollista tarjota rajatummassa mittakaavassa myös sisätiloissa tai parvekkeella. Tähän toimivat hyvin erilaiset vadit, lastenammeet, laastipaljut tai lihalaatikot, joihin voi kokeilla mitä erilaisempia kaivuumateriaaleja. Meillä on tähän mennessä testattu hiekka, turve ja lumi, ja leikit on leikitty pääosin parvekkeella, sillä etenkin turpeesta saadaan aikaan mitä mahtavin sotku. Sisätiloissa moni suosii kaivelulaatikossa riisiä, makaroonia tai maissitärkkelyksestä valmistettuja pakkausmateriaaleja. Meilläkin on ollut tarkoitus hankkia näitä testiin, mutta meillä hommaa on hidastanut se, että yhdestä käytännön syystä meillä kaivelulaatikot ovat yleensä enemmin hetkellisiä viihdykkeitä kuin pysyviä virikkeitä. Seitsemän näädän kesken ei nimittäin tahdo aina löytyä täyttä yhteisymmärrystä siitä, onko kaivelulaatikko tarkoitettu kaiveluun vai vessaksi, ja pidemmällä aikavälillä sitä käytetään yhtä sujuvasti kumpaankin kukin mieltymystensä mukaan. Ja itsestä olisi varsin epäekologista hankkia paljullinen riisiä kaiveluun vain huomatakseen, että se on heti kohta vessana. Mutta uskon tekeväni sen jossain kohtaa silti. Turvelaatikosta minulla olisi ollut pari ihan mahtavaa videotakin, mutta YouTube ei nyt suostunut tekemään yhteistyötä niiden kanssa.

Lounastauko kissatunnelissa
Toki kaikkea ei aina tarvitse tehdä itse, ja moni fretti rakastaa myös valmiita tunneleita. Etenkin naaraille niitä löytyy vaikka mistä: erilaiset salaoja- ja viemäriputkien pätkät, matto- tai kangasrullien pahviputket, puruletkut, jyrsijöiden leikkitunnelit, kanien leikkitunnelit, kissojen leikkitunnelit... Vaihtoehtoja on rajattomasti ja joka hintaluokassa. Urosten kohdalla koko asettaa jonkin verran enemmän rajoitteita, mutta jyrsijätunneleita lukuunottamatta muista löytyy kyllä yleensä myös halkaisijaltaan pojille sopivia putkia. Meillä isoimmatkin tytöt mahtuvat leikkimään tunneleissä joiden halkaisija on 10cm. Pojille voi tarvita vähän isomman, 12-15 sentin halkaisijan, etenkin jos kyseessä on isompi poika. Tällähetkellä meidän neideiltä löytyy käytöstä yksi viemäriputki, yksi salaojaputki, pari lyhyttä jyrsijätunnelia, pari kissatunnelia ja viisimetrinen puruletku.

Tunnelien tarjoamat touhuilumahdollisuudet ovat moninaiset: niissä voi leikkiä littaa, vaania, peseytyä ja syödä. Niihin voi jemmata eväitä ja jemmautua itse, jos tapahtuu jotain epäilyttävää. Niissä voi myös nukkua ja venytellä. Ja kun on yhtä venyvä ja ketterä kuin näätä, ei pieni ruuhkakaan putkessa haittaa, sillä sielä onnistuu usein myös ohittaminen ja u-käännös, tai vähimmilläänkin pakittaminen.

Snurre putkessa
Toki kaivamisen ja valmiiden tunnelien ohella tunneleita voi myös tehdä ja löytää esimerkiksi sukeltamalla maton alle, tai kaivamalla pyykkikorista housut. Yhteen lahkeeseen mahtuu parhaimmillaan jopa viisi näätää, jos housujen sijainti on hyvä. Meillä miehen harmiksi on myös huomattu, että subbarin sisältäkin löytyy tunneli. Muutamalla kaverilla tunneli on koitettu kaivaa sohvaan, mikä on johtanut sohvan jalkojen takavarikointiin tai sohvan pohjan verkottamiseen. Meillä tunnelia on koitettu kaivaa myös useampaan kukkaruukkuun, mikä on johtanut huonekasvien määrän radikaaliin laskuun.

Kyseenalaisempi kaivuulaatikko

torstai 10. tammikuuta 2019

Kiimakuulumisia

Päivä on lähtenyt taas pitenemään, ja vaikkei sitä itse vielä niin huomaakaan, se ei ole jäänyt huomaamatta meidän ainoalta neidiltä, jolla ei ole hormoni-implanttia. Viime perjantaina Nutella alkoi näyttää ensimmäisiä kiiman merkkejä: sen pussailu alkoi saada hieman aikaisempaa maanisempia piirteitä, ja vulvan alueella alkoi näkyä pientä vuotoa. Pari päivää sitten tuli se viimeinenkin varmistus, ja aiemmin kuopalla ollut vulvan seutu oli alkanut turvota. Turvotus ei ole vielä kovin suurta, mutta tämä on se kohta, jossa yleensä olisimme varaamassa aikaa eläinlääkärille hormoni-implantin saamiseksi. Naarasfreteillä kiiman katkaisu kun on välttämätön toimenpide, sillä katkaisematon kiima voi johtaa pahimmillaan anemiaan ja sitä kautta fretin menehtymiseen. Hormoni-implantti hoitaa kiiman katkaisun yleensä 1-4 vuodeksi kerrallaan.

Tänä vuonna maailmaan saadaan ehkä lauma mini-Nutskuja
Tämä vuosi ja tämä neiti Nutella on meillä kuitenkin ensimmäinen poikkeus. Eläinlääkärin sijaan on otettu yhteys Sariannaan, ja pyritty kuvin ja kuvailuin pitämään hänet ajantasalla siitä, miten neidin kiima etenee. Ja huomenna Sarianna on myös tulossa katsomaan tyttöä. Tämä Nutellan ensimmäinen kiima kun katkeaa toivottavasti astutukseen, ja Sariannalla on lähiaikoina treffit järjestettävänä. Nutellan aiottu sulho Rapunenkin kun on onneksi jo herännyt lähestyvään kevääseen, ja sieläkin suunnilla on alkanut näkyä jo hormonihöyryistä toimintaa. Eli hyvällä tuurilla nuoripari on yhtäaikaa valmis koitokseen. Sariannan toisen jalostusparin kohdalla aiktaulu ei osunut ihan yhtä hyvin yhteen, vaan naaras aloitti kiiman selvästi sulhoaan aiemmin, ja naaraalle piti hakea hormonipistos, joka siirtää sen kiimaa joitain kuukausia eteenpäin niin että uros saa enemmän aikaa aloitella omaa kiimaansa.

Vilkkaan näädän pimperon kuvaaminen keinovalossa ei ole aina se maailman helpoin homma. Mutta kyllä tässä vähän tuo turvotus näkyy. Turvotus tulee lisääntymään tuosta vielä selvästi, eli ensimmäistä frettiään hankkivankaan ei tarvitse pelätä, että naaraan kiima jäisi helposti huomaamatta. .
Täällä ollaan siis aika odottavissa tunnelmissa. Seuraava jännityksen paikka itsellä on se, lähteekö Nutella Sariannan matkassa Keski-Suomeen tapaamaan sulhoaan, vai haetaanko Rapunen Turkuun treffailemaan. Tämä ratkeaa sitten lähempänä H-hetkeä, kun Sarianna pääsee laittamaan kalenterisulkeiset pystyyn Rapusen omistajan kanssa. Jussi on jo valmiiksi ilmoittanut, että jos treffit sovitaan tänne, hän aikoo sitten linnoittautua kuulokkeet päässä työhuoneeseen, sillä frettien astutustilanteet voivat olla hyvin kaukana romanttisista kynttiläillallisista.

Mutta kai se on uskottava, että tämän vuoden pentukausi on alkamassa, ja tänä vuonna se näkyy sijoitusnaaraan myötä myös meillä jo näin alkuvaiheessa.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Näätien virikkeistämistä: Leikitään ruualla

Sain edellisen postauksen kommentista ideoita useampaankin postaukseen. Etenkin kun näätien virikkeistämistä mietittyäni päätin toteuttaa aiheen useamman postauksen mittaisena sarjana. Näädät kun tykkäävät touhuta monenlaisia juttuja, niin jos kaiken olisi koittanut mahduttaa yhteen postaukseen, olisi postauksesta tullut massiivinen. Nytkin ajattelin jättää sarjan pituuden vielä avoimeksi. Mutta koska jostain pitää aina aloittaa, päätin aloittaa ruuasta. Se on sikälikin keskeinen aihe meidän taloudessa, sillä se on, joka vahviten yhdistää niin frettejä kuin Miikkistäkin. Ruokatouhuihin meillä kun osallistuvat kaikki.

Ahmimisen esto kuppi on hyvä tyhjentää porukalla.
Se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että freteille on hyvin lajityypillistä syödä ruokaa. Vaikka kyseinen tarve on eläimillä hyvin yleinen ja laajalle levinnyt, se ei tarkoita sitä, että ruokailutapahtuma pitäisi typistää siihen, että eläin saa ruuan kupissa kuononsa eteen ja syö ruuan kupista siinä. Sen sijaan ruoka tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia virikkeellistämiseen, monesti silloinkin, kun sen tarjoaa kupista suoraan kuonon eteen. Etenkin kun freteillä on hyvin vahva tarve jemmata ruokaa. Meillä ruuan jemmaamiseen suhtaudutaan vähän kahtiajakoisesti: toisaalta en haluaisi kauheasti rajoittaa sitä, sillä se tarjoaa freteille paljon niille lajityypillistä tekemistä. Toisaalta taas Mihailille on vähintään yhtä lajityypillistä etsiä ruokaa jatkuvasti, ja mikäli tytöt pääsevät jemmaamaan liikaa ruokaa pojan ulottuville, se lihoo. Niinpä olemme nyt pyrkineet antamaan Mihailille mieluisimmat ja helpoiten jemmattavat ruuat tytöille yötä vasten, sillä ne ovat yön ja työpäivän näätähuoneessa toisin kuin Miikkis. Mihailille vähemmän mieluisia ruokia, kuten kokonaisia ruokaeläimiä, tytöt saavat etenkin talvikaudella jemmailla vapaammin. Kesällä ne alkavat niin nopeastiu haista ja houkuttaa kärpäsiä, että hommaa joutuu rajaamaan enemmän.

Miten jemmaaminen siis toimii? Se ei oikeastaan vaadi omistajalta mitään muuta, kuin että ruokakuppi nostetaan Prince-mökin päälle. Sen jälkeen alkaakin näätäralli. Tytöt käyvät vuorollaan tarkistamassa kupin, ja alkavat valita sieltä parhaita paloja. Koska liikkeellä on muitakin, parhaat palat otetaan luonnollisesti äkkiä kantoon, ja viedään johonkin turvalliseksi katsottuun jemmaan, ja lähdetään hakemaan seuraavaa palaa. Etenkin nuorimmaisilla on kova kiire saada kaikki kokonaiset ruokaeläimet omiin jemmoihinsa. Muutama mukavuudenhaluisemmista tyypeistä ei aina lähde juoksuleikkiin mukaan, vaan jää syömään kupille. Kun kuppi on sitten saatu tyhjäksi, jatko riippuu paljon siitä, kuinka hyvin jemmaaminen eli oman stashin muodostus sujui. Mikäli sinne saatiin kylliksi hyvyyksiä, on nyt hyvä hetki vetäytyä syömään. Jos kaveri oli kuitenkin tällä kertaa ollut nopeampi, voi syömistä aina lykätä, ja mennä etsimään kaverin jemmaa. Sen löydyttyä kaverin ruokajemma sosialisoidaan, ja sieltä aletaan kantaa ruokia omaan jemmaan. Parhaillaan Lysti ja Nutella voivat kantaa hiiriä tunninkin edestakaisin toisen jemmalta omalle. Sillä välin muut käyvät verottamassa potista osansa, ja syövät ne rauhassa muualla.

Tosi ystävyyttä on jakaa yhteinen namiensyöntilaatikko
Mikäli ruokaa on ollut riittävästi, on sitä todennäköisesti jäljellä muutama jemmapala vielä silloinkin, kun portit töiden jälkeen aukeavat. Tällöin päästään jemmaamisen seuraavalle asteelle, kun jemmapaikkojen määrä kasvaa, ja etäisyydet niiden välillä suurenevat. Välillä porttia avattessa vastassa saattaakin olla pari näätää ruoka jo valmiiksi suussa odottamassa tositoimiin pääsyä. Tehotiimi haluaa stashata kunnolla, ja Huisku mennä piknikille olohuoneeseen, sillä siitä nyt vain on kiva syödä olohuoneessa. Näätähuoneen ulkopuolella ruuan jemmaamisessa on kuitenkin muutamia sääntöjä, joista tyttöjä joudutaan ajoittain muistuttamaan, kuten se, ettei kaninpäitä ja päättömiä tiputa saa tuoda sänkyyn, tai broilerinsydämiä säilyttää pleikkarin päällä. Huomautuksen saatuaan tytöt yleensä siirtävät jemmansa loukkaantuneen näköisenä muualle. Tässä kohtaa jemmattavaa ruokaa on yleensä kuitenkin sen verran vähän, että valtaosa jemmoista muodostuu juoksujemmoiksi, eli kun yksi näätä uskoo löytäneensä hyvän paikan ja jättää aarteensa hetkeksi vahtimatta, toinen jo hakee pois ja koittaa keksiä sille varmemman paikan. Tätä jatketaan kunnes kaikki on syöty, tai palvelusväki ilmoittaa että ruoka haisoo jo niin pahalta, että se jemmataan enää roskikseen, josta kukaan ei saa hakea sitä pois. Välillä paremman jemmattavan puutteessa tytöt ovat koittaneet jemmata myös jauhelihaa, mutta sitä on hyvin hankala kantaa paikasta toiseen. 

Aktivointimaton hapsujen sekaan on hyvä jemmata aarteita
Tyttöjen jemmaamista on mahdollista myös ohjailla jonkinverran. Yksi näistä tavoista on luvalliset jemmalaatikot, eli erikokoiset pahvilaatikot, joita meillä välillä lojuu pitkin lattioita. Pahvilaatikot kun ovat aika täydellisiä paikkoja ruokien jemmaamiseen ja rauhallisiin evästuokioihin, sillä niissä on niin suojaa kuin hyviä kulmiakin, joihin pysähtyä syömään niin että ruoka on kahden seinän suojaamana, ja kavereille näkyy pelkkä peppu. Pahvilaatikot ovat myös siinä mielessä hyvin käteviä, että sitten kun ne ovat saaneet osansa suolista ja muista roiskeista, ne on helppo hävittää polttokelpoisena jätteenä. Luvattomien jemmojen määrä meillä on koko ajan laskenut. Keittiön sokkelikin kun ruuvattiin sen jälkeen kiinni kun tytöt olivat kerran kesähelteillä jemmanneet sinne kokonaisen rotan, joka palvelusväen oli lopulta kalastettava sokkelista ulos sen alettua haista. Onneksi Miikkis on myös aika hyvä osoittamaan osan tyttöjen jemmoista, jonka lisäksi ryhmäpaine pitää huolen, että hyvin harvoin mikään jää jemmaan pidemmäksi aikaa.

Ruokaa voi toki käyttää näätien aktivointiin myös hankaloittamalla sen saamista. Tätä meillä on harrastettu erityisesti Mihailin kanssa, mutta harvemmin Mihail saa touhuilla aktivointilelujensa kanssa ilman assistentteja. Mihailille meillä onkin hankittuna erilaisia ahmimisenestokuppeja, aktivointimattoja ja aktivointipelejä, joita myös tytöt mieluusti käyttävät. Osa ahmimisenestokupeista on kyllä huomattavasti iisimpiä silloin, kun on mini ja omaa puikulapään. Sekä koirien että kissojen aktivointileluista löytyy monia, jotka toimivat hyvin myös näädillä. Silloin kun koko lauma pelaa, nameina käytetään yleensä kuivattua lihaa eri muodoissa. Mihail saa noista lisäksi paprikaa, muita kasviksia, kuivattuja gojimarjoja ja pähkinöitä, jotka herättävät tytöissä lähinnä ihmetystä. Esteri koittaa kyllä välillä pölliä pojan paprikat. Etenkin zooplussalla on hyvä valikoima leluja, joihin voi jemmata niin kuivalihaa, nappuloita tai mitä omat tyypit nyt syövätkin.

Pienikin laatikko voi joskus tarjota toivottua yksityisyyttä jemmalihojen syöntiin.
Joskus intoudun myös itse jemmamaan näädille nameja, mutta nykyään teen sitä äärimmäisen harvoin, koska näädät ovat siinä itse niin taitavia. Näädät ovat myös omiaan keksimään välillä sellaisiakin jemmapaikkoja, jotka eivät olisi tulleet itsellä edes mieleen, kuten perimmäisen näätähuoneen patterin päällä verhon takana. Ulkoillessa ollaan kyllä välillä hyödynnetty esimerkiksi kaverin vanhaa hiekkalaatikkoa niin, että hiekan sekaan on jemmattu herkkuja, jotka on sitten pitänyt etsiä kaivamalla.

Yksi iso osa ruualla virikkeistämistä on toki monipuolisuus ja kokonaiset ruokaeläimet. Eli ruuan myötä tarjotaan uusia hajuja, makuja ja välillä pientä ihmettelyä sen suhteen, että miten siihen ruokaan olisi tarkoitus päästä käsiksi. Etenkin isommista ruokaeläimistä tuntuu tulevan välillä enempi sotkua kuin vatsantäytettä, mutta sitä on valmis näkemään välillä sen vaivan, että siivoaa näätähuoneesta ison kasan kaikkialle levinneitä sulkia ja höyheniä, kun näkee millä innolla muutama tarttuu pulmapeliin nimeltä viiriäinen. Erilaiset ruuat edistävät myös hampaiden puhtaana pysymistä ja suuterveyttä, sillä eläin joutuu käyttämään eri tavalla hampaitaan ja lihaksiaan käsitellessään luullista palalihaa tai kokonaisia ruokaeläimiä, kuin jos kaikki ruoka tulisi nappulamuodossa tai pehmeänä.

Ruuan ohella myös juoma tarjoaa monia hyviä aktivoitumisen paikkoja. Näädillä kun on usein hyvä olla suhteessa aika iso vesikippo, ettei se kaadu, niin se tarjoaa kokonsa puolesta usein myös mahdollisuuden pieneen sukelteluun ja puolittaiseen uintiliikkeiden harjoitteluun.

tiistai 1. tammikuuta 2019

19 toivetta vuodelle 2019

Joulukuu eteni niin sukkelaan, että tällä kertaa vuosikin ehti jo vaihtua, ennenkuin ehdin kirjaamaan ylös loputkin toiveet alkaneelle vuodelle. Listaa tuli kuitenkin jo pyöriteltyä viime vuoden toivelistaa läpikäydessä ja miettiessä, mitkä sielä olivat lopulta ne isoimmat asiat, jotka toivat eniten sisältöä viime vuoteen. Niistä kun olisi luonnollisesti hyvä aloittaa uusikin lista kaiken toiston uhallakin.

Luonnolliseksi ykköseksi nousi tämä: Laatuaikaa mummujen kanssa. Etenkin Esterin osalta voi vain sanoa, että se on jo selkeästi vanha: täyttäähän mummu tänä vuonna jo kahdeksan vuotta. Vaikka se onkin tällä hetkellä kaikinpuolin terveen oloinen, tuossa iässä kunto voi romahtaa todella nopeastikin, ja olisi jo todellinen ihme, jos saisimme pitää mummun vielä kokonaisen vuoden. Sitä toki toivotaan, mutta toivomisen lisäksi jokaisesta päivästä pyritään ottamaan kaikki irti.

Kakkonen on myös helppo: laatuaikaa kaikkien muidenkin kanssa. Se kun ei ole ikinä kiveen kirjoitettua, että lemmikit saisi pitää vanhoille päiville asti, ja että ne lähtisivät ikäjärjestyksessä. Ainoa varma eläinten kanssa on tämä hetki, ja siksi haluan koittaa tehdä vuodesta mahdollisimman spesiaalin kaikille meidän tyypeille riippumatta siitä, montako vuotta kenelläkin on toivottavasti vielä edessä.

Aika avata vuosi 2019!
Ja kolmosella jatketaan samaa sarjaa: haluan tänä vuonna opetella antamaan enemmän aikaa myös niille, jotka vaativat sitä vähemmän. Etenkin Itsy osaa olla meillä todella hienovarainen leikkiinkutsuissaan, ja se vetäytyy huiskuleikeistä heti, jos leikkijöitä tulee paikalle enemmän. Silti sekin tykkää valtavasti, kun sitä leikitetään.

Neloseksi voitaisiin ottaa viime vuoden 17., eli lisää verkostoitumista blogimaailmassa ja instagramissa. Minusta on ollut mielettömän mukava saada seuraajaksi myös muutamia kissabloggaajia, ja kierrätys toimii monessa asiassa, kuten virikeideoissa. Seuraamalla useamman lajin blogeja, saa itsekin enemmän ideoita, mitä kokeilla näätien päänmenoksi ja virikkeellistämiseksi. Tätä siis ehdottomasti lisää!

Vitonen on Nutskun pennut. Toivon koko sydämestäni, että neiti synnyttää Sariannalle tänä vuonna hienon ja terveen pentueellisen upealuonteisia näätämyksiä, ja että itsekin pääsisi sen myötä seuraamaan aitiopaikalta Sotatanssin -frettikasvatuksen alkutaivalta. Ja olisihan se eräänlainen kirsikka kakun päälle, jos sinne syntyisi meillekin pieni prinsessa.

Kutonen sivuaa vähän edellistä: toivon että tänä vuonna lauma saataisiin hitsattua taas entistä tiiviimmäksi porukaksi, ja viimeisetkin väännöt saataisiin loppumaan. Se missä kohdin tämä sivuaa edellistä kohtaa on se, että tänä vuonna aion harkita todella tarkkaan, kasvatanko omaa laumaa, ellei siihen tule jotain ihan spesiaalia syytä. Tuttujen kasvattajien julkaisemat pentusuunnitelmat ovat kyllä kertoneet jo sen, ettei tämän päätöksen pitämisestä tule taatusti helppoa.

Team mustavalkoiset kesällä 2018
Seitsemäs toive vuodelle 2019 on se, että ruokinnan kanssa saataisiin jatkettua sillä linjalla, jolle vuoden 2018 aikana päästiin. Eli onnistuttaisiin löytämään jatkossakin niin hyvin esimerkiksi kaninlihaa, että sen saisi pidettyä kanan ja kalkkunan veroisena proteiininlähteenä ennemmin kuin viiriäisten kaltaisena harvinaisena herkkuna. Ja että taloustilanne pysyisi sen verran vakaana, että kilohintoja ei pitäisi tuijottaa liikaa ruokintaa miettiessä.

Kahdeksanteen toiveeseen itse voi olla vaikeampi vaikuttaa, mutta toivon, että myös vuonna 2019 eläinlääkärikuluista isompi osa menisi terveyden- kuin sairaudenhoitoon.

Yhdeksäntenä toivon, että saisin vaikutettua positiivisesti etenkin Mihailin terveyteen. Mihailin ylipaino ja silmäongelmat ovat itselle ehkä ne isoimmat asiat, joista koen välillä huonoa omaatuntoa. Miikkis osaa olla kyllä tajuttoman itsepäinen ja ahne, mutta koen silti, että pojan omistajana minun pitäisi pystyä paremmin kontrolloimaan sen syömisiä ja siten lisäämään sen mahdollisuuksia elää mahdollisimman terveenä. Silmienkään kohdalla ei ole vielä tutkittu kaikkea, mikä tutkittavissa on, ja vaikka näköaisti on haisunäädälle ehkä se triviaalein, niin silti en ole täysin päässyt siitä ajatuksesta, että jos asiaa tutkittaisiin vielä lisää, voisiko sittenkin löytyä joku muukin hoito mitä koittaa, ja mistä voisi olla enemmän hyötyä kuin haittaa.

Mitä tulee terveyden ylläpitämiseen, kymmenes tavoite/toive tällevuodelle on, että kaikkien valjaat tulivat enemmän käyttöön. Meillä on jokaisella omat kivat valjaat, ja tänä vuonna voisi pyrkiä uusien ostelun sijaan (tai ohella) varmistamaan kaikille niistä enemmän käyttökertoja. Toki vähän tyyppien mieltymykset huomioiden, kaikkia kun nämä vuorottelevat loskat ja pakkaset eivät niin inspiroi, eli osan kanssa odotellaan sinne että maa sulaa.

Joskus ulkoilu on kivointa sylistä käsin -Esteri
Yhdestoista tavoite alkaneelle vuodelle on se, että kun ostetaan uutta, ostetaan jotain kunnolla uutta. Viime vuonna saatiin taas päivitettyä petejä, kuppeja ja muita vastaamaan hyvin isomman lauman tarpeisiin, joten niille ei ole nyt akuuttia tarvetta, jos vastaan ei tule jotain todella erilaista. Samaten leluista meillä löytyy jo aika hyvä valikoima perusvinkuja, palloja, huiskuja ja muita. Mutta meillä sekä fretit että omista tykkäävät uusista eläinjutuista.

Kahdestoista tavoite on olla itse pääkuvaajana ainakin yhdessä kameralla toteutetussa kuvaussessiossa. Ei sillä, ettenkö aikoisi hyödyntää näissä myös Jussia, mutta tässä lajissa ei taida olla oikotietä onneen kuvaamisen oppimisen kanssa. Sarianna on jo luvannut mieluusti ulkoistavansa myös osan pentujen kuvaamisestakin minulle. 

Kolmastoista tavoite on taas aktivoitua frettiesittelyiden pitämisessä. Turunkin edellisestä on useampi kuukausi, ja Jonna vähän kyseli, että jos käytäisiin taas mutkaa pk-seudullakin hänen työpaikallaan.

Neljästoista liittyy osittain kolmanteentoista, eli otan tavoitteeksi, että kesään mennessä pystyn ajamaan tarvittaessa itse näyttelymatkat ja esittelyreissut. Eli että siihen mennessä taskusta löytyy paitsi ajokortti, myös jonkinasteista varmuutta käyttää sitä. Se kun helpottaa varmasti jatkossa huomattavasti asioiden sopimista, kun sitten riittää että huomioi vain omat menot, eikä tarvitse aina odottaa, että Jussin päivystysvuorot selviävät.

Ja koska tässä iässä vuodet on käyneet ihan äärettömän lyhyiksi, lisätään tähän väliin helppo pikkutavoite, joka hoituu kuin itsestään, jos saan edellisen hoidettua. Eli olkoon tavoite viisitoista, että Opel vihitään virallisesti näätävankkuriksi minun valkkaamallani tarralla, sitten kun Juusi saa työsuhdeautonsa ja Opel siirtyy minun hallintaani.

Tavoite/toive numero kuusitoista on se, että ovet ovat avoimet myös ensivuonna. Elli mikäli joku Turussa kaipaa paikkaa, mihin pääsisi tutustumaan näätiin (/käärmeisiin/liskoihin/hämähäkkeihin/...), niin aikataulujen sopiessa yhteen, meille sopii tulla. Ei noista kuitenkaan lukemalla saa aina täysin realistista kuvaa, eikä teksti vastaa mitenkään kaikkiin kysymyksiin, kuten sellaiseen perustavanlaatuiseen montaa mietittyttävään juttuun kuin että miltä näätäkodissa haisee. Minusta on aina yhtä upeaa, että uutta lemmkkiä halutaan harkita kunnolla, ja ottaa etukäteen selvää siitä, mitä ollaan ehkä hankkimassa, niin mielelläni sitä myös omalta osaltani helpotan.

Tervetulokomitean itseoikeutettu johtaja Lysti
Seitsemänneksitoista laitettakoon, että ovet ovat avoimet myös hoitonäätien suuntaan. Toivon että myös tänä vuonna sitä pääsisi viettämään aikaa muidenkin kuin omien näätien kanssa, ja saisi mahdollisesti kotiinkin kivoja hoidokkeja. Se on oikeasti aika kiva tapa päästä tutustumaan erilaisiin fretteihin - ja saada jotain kosketuspintaa siihen, miksi ei ehkä halua itselleen pysyvästi jopa kolmea erillistä laumaa. Eli auttaa osaltaan pitämään maltin matkassa silloin, kun pentukuume koputtelee olkaan ja törmää netissä uutta kotia etsiviin näätämyksiin.

Kahdeksastoista kohta lainataan taas viime vuoden listalta, eli lisää monipuolisuutta blogiin etenkin arkijuttujen muodossa. Ruokintajuttuja voisi ainakin koittaa saada aikaiseksi lisää, ja tuotetestauksen sijaan vaikka välillä esitellä, mitkä ovat meidän luottotuotteita ja miksi ne ovat päätyneet suosikeiksi ja käyttöön. Tähän kohtaan otan mieluusti aina myös vastaan ideoita, eli jos on jotain, mistä haluaisit blogista lukea, ideoita saa aina heittää komentteihin!

Listan yhdeksänneksitoista ja viimeiseksi kohdaksi haluan ottaa löytöeläinten ja muiden omaa ihmistä vailla olevien otusten auttamisen. Vähintäänkin lahjoittamalla rahaa ja tarvikkeita niiden hyväksi, mutta mahdollisesti myös konkreettisemmin. Josko ajokortti laskisi kynnystä hakeutua vaikka ihan hoitolallekin opettelemaan vapaaehtoishommia. Välillä on puhuttu Jussin kanssa myös sijaiskotijutuista, mutta Jussilla on omat varauksensa niiden suhteen, jonka lisäksi viime vuonna meillä oli näätien laumakemioissa sen verran tekemistä, ettei homma tuntunut ajankohtaiselta. Mutta katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.      

maanantai 31. joulukuuta 2018

18 toivetta vuodelle 2018

Vuosi sitten tulin asettaneeksi 18 toivetta vuodelle 2018. Nyt kun vuosi vetelee viimeisiään, on tullut aika katsoa, miten niiden toteuttamisessa onnistuttiin. Ja miettiä vuodelle 2019 omat 19 omaksi postauksekseen.

1. Lauman pääsiäiskuvaukset. Näätien joulukuvien ottaminen kotistudiossa oli niin kivaa, että sitä miettii jo hyviä teemoja seuraaviin kuviin.

Pääsiäiskuvaukset pääsivät toteutukseen, ja niiden lisäksi pidettiin pari muutakin "studiokuvaus" sessiota. Aika menee eläinten kanssa niin kamalan nopeaan, että on ihana välillä pysähtyä ottamaan kaikista ihan kunnon kuvat hyvällä kameralla arkiräpsyjen lisäksi.





2. Kuvaamisen opettelu. En ole koskaan ollut kauhean sinut kameran kanssa, mutta nyt minulla on niin monta upeaa mallia, että haluan oppia paremmaksi. Etenkin haluaisin oppia ottamaan kuvia, jotka eivät ole vain teknisesti hyviä, vaan jotka olisivat hauskoja ja suloisia.


Tämän osalta jouduin toteamaan, että Jussin järkkäri tuntuu omiin käsiin turhan massiiviselta, joten oma kuvailu on jatkunut kännykkäkameran turvin. Vähän kyllä saatoimme tuosta loppuvuodesta käydä katsomassa minulle omaa pienempää kameraa, kun Tuijan luona käydessä ihastuin ajatukseen kissa-asetuksilla olevasta omasta näätäkamerasta.


3. Lystin talviturkki. Neiti ei tänä vuonna oikein malttanut kasvattaa sellaista, niin saadaan jännätä vielä ensitalveen, kuinka upea tyttö on kunnon talvipuuhkassa.

Lysti osoittautui olevan vähän erilainen nuori. Neidille saatiin kerrassaan viehättävä talviturkki helmikuussa, ja sitä saatiin ihailla koko kesä aina loppusyksyyn asti. Sitten kun muut palasivat talvilookiin, Lysti tiputti omansa pois. Nyt se on taas kunnon luikku muihin verrattuna, vaikka vaaka kovasti väittää sen olevan yhä meidän isoin tyttö.


4. Kesäulkoilut. Kaikki laumasta eivät oikein välitä kylmästä ja märästä, joten se että pääsee koko konkkaronkan kanssa yhtä aikaa ulkoilemaan menee kesään.

Aitausulkoiluja tulikin tehtyä koko porukalla niin Turussa kuin Tampereelle, sen lisäksi että käytiin välillä valjastelemassa pienemmillä kokoonpanoilla.


Tässä ulkoilukuvassa näkyy myös tuo Lystin hieno "kesä"karva

5. Näätäkasat. Minusta on ihana katsella pinossa nukkuvia näätiä. Toivottavasti unipinoista pääsee nauttimaan paljon myös vuonna 2018.

Näitäkin on saatu <3 Vaikka alkuvuodesta pakka menikin useammaksi kuukaudeksi vähän sekaisin, kun meidän laumaan liittyi vähän yllättäen kodinvaihtajamummo Justiina tammikuun lopulla. Mutta loppuvuodesta sekin mahtui jo samaan kasaan Lystin kanssa haastavasta alusta huolimatta.


6. Entistä aktiivisempi Instagram-tili. Sen jälkeen kun sain vihdoin liityttyä Instagramiin itsenäisyyspäivänä, sitä on jo alkanut miettiä, mihin suuntaan sitä lähtisi näätien tiliä sielä viemään.

Instagram on pysynyt menossa mukana koko vuoden ja vähän yli, ja nyt sieltä löytyy jo yli 600 näätämäistä kuvaa. Seuraajiakin tilille on karttunut jo 317, mikä on aika hyvin siihen nähden, kuinka vähän sitä on tullut mainostettua.


7. Keskittyminen omaan laumaan. Näätäharrastuksessa odotan kaikkein eniten juttujen tekemistä omien tyyppien kanssa. Se ei tarkoita, ettenkö aikoisi käydä näyttelyissä entiseen malliin, tai etteikö laumaan ehkä tulisi lisäystä, mutta haluan omien tyyppien olevan kaiken tekemisen keskiössä. Olla entistä enemmän se omista hössöttävä hurahtanut näätämamma, jolla ei ole tarve viedä harrastusta mihinkään suuntaan pois lemmikkinäätäilystä.

Oma lauma on best. Vaikka tänä vuonna se lauma on tosiaan hakenut muotoaan pariinkin otteeseen, kun ensin meille tuli Justiina ja sitten Nutella. Mutta etenkin nyt syksyllä on hyvin paljon kotoiltu omalla porukalla, kun uniongelmilta en ole jaksanut samalla tavalla kiertää ja olla sosiaalinen kuin keväämmällä. Mutta kyllä siinä kotielossakin noiden kanssa riittää vaikka mitä upeaa ja ihmeellistä, kuten nukkuvien näätien katseleminen. Siinä on vain jotain niin koukuttavaa.

Ja vaikka meillä on nyt porukassa se ensimmäinen jalostusnäätäkin, on tyyppi nimenomaan Sariannan jalostuseläin ja minun lemmikki. Eli kasvatus ei ole vieläkään tempaamassa minua mukaansa, eikä itsellä ole muusta laumasta poikkeavia omia suunnitelmia Nutellan varalta - jos ei lasketa sitä, että toivon voivani ehkä napata yhden sen tyttäristä tänne lellikkinäädäksi.

Maailman mahtavin pussaileva suklaasukkula Nutsku
8. Luovuus näätien virikkeistämisessä. Ostovirikkeiden hankinta olisi tarkoitus laittaa vähän jäähylle, joten uusien juttujen ostamisen sijaan tarkoitus olisi etsiä yhdessä uusia juttuja niin sisälle kannetuista lumiämpäreistä, kaivelulaatikoista kuin kävyillä pelaamisestakin.

Oops... Vai sanotaanko mieluummin, että molempi parempi. Enhän minä osannut olla ostelematta noille juttuja, siitä huolimatta että nuo kyllä tykkäävät yhtä paljon ei ostetuista jutuista. Yksi kestohitti ovat olleet ehdottomasti pahvilaatikot. Etenkin pienet ja kapeat, joihin voi vetäytyä syömään rauhassa omia eväitä, sekä isot joihin on leikattu reikiä, ja joissa mahtuu heittämään painiksi.


9. Juttujen opettelu omien näätien kanssa. Tavoitteena olisi treenata etenkin nuorison kanssa entistä sujuvampaa reissaamista, ja sen myötä esimerkiksi ajoittaista sylissä tai näyttelyhäkissä jumittamista, mikä on välillä haasteellista etenkin Lystille


Lystistä on kehittynyt ihan pro reissunäätä, jos ei oteta lukuun sitä, ettei se kyllä vieläkään ymmärrä, miksi playpenissä pitäisi jumittaa, jos siinä ei ole kattoa. Sen sijaan muuten tyttö kulkee jo sujuvasti niin kantorepussa kuin boksissakin, ja malttaa rauhoittua kevytaitauksiinkin. Mutta jotta arki ei kävisi ikinä liian helpoksi, meidän "rauhallinen suklaanäätä" Nutsku osoittautui aika Lystimäiseksi menijäksi. Eli siinä kohtaa kun Lysti alkoi osoittaa aikuistumisen merkkejä, päästiin aloittamaan sama rumba alusta uudelleen, ja kokemaan vielä aiempaa suurempia ylpeyden hetkiä, kun Nutskusta oli alkuun ihan pöyristyttävää, kun näyttelyissä olisi pitänyt antaa vieraan ihmisen jumittaa ja kurkkia vielä suuhunkin. Jussin suureksi onneksi Nutsku on kuitenkin aikuistunut huomattavasti nopeampaa mitä miun Lystikäs.  Mutta Lystin ei tarvitsekaan aikuistua ikinä.


10. Enemmän näätäpäiväilyä. Freteistä liikkuu todella paljon vääriä uskomuksia, jotka pahimmillaan johtavat kiertolaisnäätiin. Haluan ensivuonna koettaa ehtiä/jaksaa levittää enemmän näätätietoutta etenkin tyttöjen kanssa. Uusia haisunäätiä ei nykytilanteessa saa ottaa, miksi koen asian ajankohtaisemmaksi frettien kanssa.


Kevätpuoli vuodesta toteutettiin tätä tavoitetta aika urakalla ja kohtuu laajalla kattauksella pitkin Etelä-Suomea Turusta Hämeenlinnaan ja Pirkkalasta Vantaalle. Samalla päästiin sitten tapaamaan muita frettiharrastajakin välillä muutenkin kuin näyttelyissä, kun Hämeenlinnassa meidän seuraan liittyi Laura Milo-frettinsä kanssa, ja Vantaalla pääsin menettämään sydämeni Jonnan nuorimmaiselle Juutakselle. Kesästä eteenpäin tällä saralla on sitten ollut hiljaisempaa, kun ensin oli Jussin reissutyöt ja sitten oma syyssammuminen. Mutta kyllä me syksykaudellakin vedettiin sitten yksi messupäivä, kun Tampere sai omat lemmikkimessunsa, joilla meidät nähdään toivottavasti myös ensivuonna!

Juutas-vauva
11. Lisää monipuolisuutta blogiin etenkin arkijuttujen muodossa. Sitä ei taida olla yhtään näyttelyä ja näätäpäivää, mistä ei olisi muistanut kirjoittaa, mutta ensivuonna koetan muistaa kirjoittaa enemmän myös niistä pienemmistä jutuista ja arjesta. Näätäarki kun ei ole tylsää, ja sitä on tiedossa kaikille, jotka menävät menettämään sydämensä enemmän näille pötköille.

Tässä onnistuttiin jossain määrin, ja etenkin näätien ruokaviikko -postaus keräsi sen verran paljon kommentteja, että sen tyyppisille voisi kuvitella olevan kysyntää jatkossakin. Sitä vain aina liian helposti unohtaa, että ne itsellä päivittäin toistuvat arkijutut ovat juuri niitä, mitä moni frettiä harkitseva pohtii. Tai mikä montaa muunlajisten omistajaa kiinnostaa, että miten ne arkikuviot poikkeavat esimerkiksi kissan- tai koiranomistajan arkikuvioista.


12. Laatuaikaa mummunäätien kanssa. Minusta on yhä pieni ihme, että meillä on yhä tämä lauma mikä meillä on. Viime kesä tuli jo aikataulutettua sen mukaan, että Snurre ei varmaan ole enää kauaa kuvioissa. Mutta huolimatta hieman kaihertavasta ajatuksesta järjestelyn takana, huomasin nauttivani väljemmästä aikataulusta ja enemmästä kotona olosta näätien kanssa. Ensivuodellekin toivon siis paljon kotoilua maailman parhaiden näätämysten kera.

Mikään ei ole ikuista, ja Snurrenkin jouduimme lopulta päästämään taivasmatkalleen tämän vuoden helmikuussa. Olen kuitenkin äärettömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että minun oli silloin mahdollista pitää vapaata töistä mummuskan viimeiset päivät ja viettää sen kanssa kunnolla aikaa, ja saattaa se niin viimeiselle matkalleen kuin pieneläintuhkaamoon. Snurre oli loppuun asti ihan supernäätä, vaikka lääkitys ei lopulta riittänyt pitämään insulinoomaa kurissa. Silti Snurre ei olisi millään antanut sen hidastaa, että takajalat alkoivat lähteä alta ja silmät sokeutua. Sillä oli ihan liikaa juttuja tehtävänä.

Mutta Snurrenkin jälkeen meillä on onneksi saatu viettää mummunäätäaikaa. Esteri on yhä vahvasti kuvioissa mukana, vaikka etenkin tämän viimeksi kuluneen vuoden aikana se on alkanut mummoutua selvästi aiempaa enemmän. Meidän tomerasta rautarouvasta on tullut mummeli, joka nukkuu paljon, ja keskittyy enemmän omiin tarkistuskierroksiinsa kuin kurinpitoon laumassa. Tähän vuoteen ei ole onneksi mahtunut samanlaisia säikähdyksiä kuin viime syksyyn, jolloin Esteri laihtui äkisti nopeasti, vaan tämä vuosi on ollut sellaista tasaisempaa vanhenevan näädän elämää.

Ja saimmehan me laumaan kokonaan uudenkin mummuskan, kun tammikuussa saapunut kodinvaihtaja liittyi veteraanikerhoon pian saapumisensa jälkeen. Justiina on kuitenkin Esteriä pari vuotta nuorempana vielä sellainen aktiivieläkeinen, ja tainnut kaapata valtaansa jo koko meidän lauman topakalla käytöksellään.


Meidän mummut
13. Kotinäätäilyä Miikkiksen kanssa. Miikkiksen kanssa on päästy kokemaan todella paljon kaikkea messuvierailujen, Ylen suoran lähetyksen, lehtijuttujen ja muiden muodossa. Ensivuoden osalta toivon kuitenkin enemmän paluuta juurille, peruslemmikkiarkea, jossa on enemmän aikaa niille Miikkikselle isommille jutuille, kuten lahokantojen rapsuttelulle, ja joiden jälkeen me ei molemmat olla monta päivää ihan veto pois.

Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Miikkis on ollut tämän vuoden kokonaan pois julkisuuden valokeilasta. Kotona poika voi kuitenkin hyvin, vaikkakin yhä turhan paksusti. Eli sen suhteen vuosi ei ole tuonut isompia muutoksia. Eniten poikaa on ehkä harmittanut talomme vieressä koko kesän jatkunut tietyö, jonka myötä meiltä on blokatttu myös osa pojan lempimetsiköstä. Nimittäin puiden kaatamisen lisäksi tietyö on tuonut ikävää vilskettä ja kolinaa, mitä Miikkis ei arvosta. Mutta toivotaan, että ensikeväänä edes osa alueesta palaisi käyttöön tien ehkä joskus valmistuessa.

Miikkis ja vanha nemesis: nokkoset
 14. Jouluvaljaat. Olen jo päättänyt hillitä ensivuonna petien ja lelujen ostamista. Mutta uusin hurahdukseni on valjaat: frettinäyttelyissä on aina liikaa houkutuksia niiden saralla, ja nyt kun olen jo alkanut lipsua siitä, että kaikilla olisi vain yhdet... Niin olisihan se huippua, jos löytäisi ensivuonna kaikille jouluksi jotkin oikein kivat, joissa on piparminttutankoja, mistelinoksia ja muuta asiaan kuuluvaa (Tämän kirjoittamisen jälkeen yhdet valjaat tulikin heti postissa...).

Kaikille ei saatu vielä jouluvaljaita, mutta näkisittepä Mitellan uudet syysvaljaat. Ne ovat todella söpöt. Ja niiden lisäksi Justiina ja Nutella saivat tietysti omat uudet valjaat, kun pitäähän kaikilla olla.


15. Terveystarkistuksen tekeminen. Näyttelyissä pidän erityisesti siitä, että niissä saa aina itseään kokeneemman harrastajan arvion eläimen sen hetkisestä kunnosta. Haluaisin kuitenkin oppia aiempaa paremmin tarkistamaan myös itse, missä kenenkin kanssa mennään niin hampaiden kunnon kuin korvien puhtauden suhteen. Meillä ei ole ainakaan verrokeista pulaa, joten tämä ei vaatisi kauheasti muuta, kuin lisää näätien pyörittelyä. Mikroskooppi korvien tutkimiseenkin on jo tulossa.

Näihin on saatu ehkä hieman aiempaa parempi rutiini etenkin hampaiden osalta. Esterin 2017 syksyllä ollut painon putoaminen säikäytti sen verran pahasti, että etenkin noiden hammaskroonikoiden kanssa suihin tulee kurkittua aiempaa useammin, jotta hampaidenputsausvälit eivät veny liikaa. Punnituksissa on sen sijaan lipsuttu, ja menty enemmän silmämääräisellä arviolla sen suhteen. Jonkin verran juttuja on tutkittu ihan eläinlääkärilläkin, kuten nyt viimeisimpänä nuorison kuulot.


16. Lisää verkostoitumista näätiinhurahtaneisiin. Ei ole mitenkään realistista odottaa, että kaikki olisivat yhtä innoissaan minun karvaisista kakaroistani kuin minä itse. Niiden muiden hermojen säästämiseksi sitä toivottavasti löytää vielä lisää niitä, jotka ovat (myös omiin näätiinsä hurahtaneet näätämammat lasketaan). Tässä minua saa myös auttaa, ja kutsua itseään kylään, jos haluaa höpistä näädistä ja sylitellä sellaisia. Valitettavan moni ihana näätämamma kun asuu Turun ulkopuolella, joten kaikkia tuttujakaan ei pääse näkemään niin usein kuin ehkä muuten tykkäisi.

Kyllä sitä tänäkin vuonna päästiin levittämään näätäkuumetta taas muutamaan suuntaan, ja tarjous on voimassa myös vuonna 2019! Tosin en takaa, ettenkö saattaisi näätäkuumeisille näätiin tutustumaan tuleville myös törkeästi markkinoida Nutellan tulevia pentuja, sillä olen ihan tajuttoman ihastunut tuohon meidän nuorimmaiseen, ja sen myötä äärimmäisen varma ja täysin (epä)objektiivinen sanoessani että sen pennut ovat varmasti yksi vuoden 2019 hienoimmista pentueista, jos kaikki menee suunnitellusti. Mutta koska en edelleenkään itse myy mitään, saa meille toki tulla noita muuten vainkin nunnuttelemaan ja kyselemään mieltä askarruttavista näätäjutuista, kuten vaikka miltä näätäkodissa haisee. Sijoitusnaaraassa on kyllä ollut ehdottomasti kivointa se, että nyt kasvattajan lisäksi myös Sarianna on ollut erityisen kiinnostunut siitä, millainen tuosta mukelosta kasvaa niin fyysisesti kuin henkisesti.

Mutta saatiin me tänne kyllä vuoden aikana käymään myös useampia näätämammoja ja hoitonäätiä, ja etenkin kesän aikana meillä oli täällä aika vaihtuva porukka. Turkulaisten näätien lisäksi hoidossa kävivät myös Irpen pojat Rosmo ja Saastamoinen. Valitettavasti yhtä kesän hoidokeista emme pääse enää näkemään, kun sama sairaus joka vei Snurren, nappasi joulun alla myös hoitomummuska Iitan.


Kesällä saatiin nauttia myös isosta joukosta näätävieraita hoitonäätien muodossa
17. Lisää verkostoitumista blogimaailmassa ja Instagramissa. Etenkin kissablogien puolelta on löytänyt tänä vuonna vaikka mitä kivaa virikeideoista Salaiseen joulukissaan. Sielä on niin monia ihanan aktiivisia innostuneen oloisia bloggaajia, että sitä on vähän pitänyt alkaa varovasti laittaa jalkaa oven väliin, että jos sinnekin pääsisi vähän seuroihin, vaikkei meillä kissoja olekaan. Ei ainakaan tällä hetkellä.

Salainen joulukissa oli juuri niin kiva kuin olin ajatellutkin <3 Ja sen lisäksi me pääsimme kissabloggaajamiittiin Tampereen kissakahvila Kurnauskikseen ja ehdimme poiketa moikkaamassa Pepsiä ja Maxia! Eli tätä voisi sanoa jo hyväksi aluksi, mutta tätä halutaan kyllä ensivuoteen lisää. Ja myös kissojen palvelusväki on erittäin tervetullutta tänne Suomen Turkuun keräämään vähän erilaisia hajutuliaisia kissakansalle. Ja kiitos kissablogien, olen alkanut haaveilla meillekin sellaista kissapyörää. Tähän mennessä olen kyllä saanut vasta Jussin silmät pyörimään, kun se miettii olenko tosissani asian suhteen - mutta olisipahan sitten hyvä syy hankkia kissakakara, jos se ei näädillä toimisi!

18. Lottovoitto. Olisihan se kauhean kiva. Rahalla ei voi ostaa onnea, mutta ei tarvitsekaan. Siihen kun riittävät näädät, ja se että että on varaa järjestää niiden hoito kunnolla, jos olisi vaikka varaa vähän reissatakin. Lottovoitolla saisi myös iiiiison kasan hiiriä, joka on Lystin kohdalla aika sama, kuin että ostaisi onnea. Tätä tavoitetta voisi vaikka vähän edistää sillä, että alkaisi lotota.

Lottovoitto olisi kyllä edelleen kiva, mutta en tainnut silti muistaa lotota kertaakaan kuluneena vuonna. Jos ei pentulottoa lasketa. Siinä minulle on kyllä osunut nyt parina vuonna niin monta jättipottia ettei tosikaan. Lysti sai kyllä silti iiiison kasan hiiriä, sillä eihän sille voi sanoa ei, kun se tapittaa ja tahtoo lempparia. 

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kuluseuranta 2018: Yhteenveto

Siinä missä vuosien 2016-2017 kuluseurannat alkoivat luoda itselleni käsitystä siitä, kuinka paljon todella käytän rahaa eläimiin, vuoden 2018 kuluseuranta on osaltaan vahvistanut sitä. Nykyisilläni valinnoillani näätien ruokavalion ja vessamateriaalin suhteen, meillä jo peruskulutus (ruokinta, eläinlääkäri, pissa-alustat ja siivoussuihkeet) on 373,20€/kk. Eli ilman muita tarvikehankintoja ja näyttelyitäkin käytän laumaan lähes neljäsataa euroa kuussa. Kun tähän lisää vielä näyttelyt, ja kaiken sen ekstran, mitä laumalle tänä vuonna hankin, näätiin meni vuonna 2018 kaikkineen 6769,90€, eli keskimäärin 564,16€/kk. Se selittää jo osaltaan sen, miksi onnistuin vain yhtenä kuukautena pitämään näätien kulut alle satasessa kuukauden ajan. Viime vuoteen verrattuna kuukaudessa käytetty summa nousi 103,02€/kk. Isoimmat muutokset tulivat ruokintakustannuksissa, jotka lähes tuplaantuivat viime vuodesta.

Kuluseurannan kategoriat

Tänä vuonna kuluseurannassa seurattavat kategoriat olivat melko samat kuin vuonna 2017, mikä helpottaa lukujen vertailua. Isoimmat erot tulevat siinä, että tänä vuonna jätin akvaariokulut kuluseurannan ulkopuolelle, ja kategorioista tippui pois näätähuone. Lukuja vertaillessa vertailussa ei ole huomiotu ollenkaan vuoden 2017 akvaariolukuja, eli siltä osin luvut ovat vertailukelpoiset, Tämänvuotinen hömppäkategoria (lelut, pedit ja muu eksta, yht. 1317,95€) tuntuu todella massiiviselta verrattuna viime vuotiseen (564,19€). Mutta jos viimevuodelta lasketaan yhteen hömppä ja näätähuone (564,19€ + 806,81€ = 1371,00€), luvut menevät itseasiassa melko samoihin. En vain ollut vuonna 2017 osannut kuvitella, että innostuisin vaihtamaan häkkiä ja tekemään muita muutoksia huoneessa, jonka myötä kaikki näätähuonekulut eivät jääneetkään niin kertaluontoisiksi ja muusta kulutuksesta erillään oleviksi kuin olin kuvitellut.

Ruokakuluista

Jo vuoden 2017 kuluseurannan yhteydessä arvioin, että ruokintakulujen osuus olisi meillä kasvamassa. Näin kävikin, vaikka itselleni tulikin pienenä yllätyksenä, että kulujen kasvu oli niinkin voimakasta, että kuukausittainen summa nousi 79,10 eurosta 152,20 euroon. Tällä kertaa pienempi osuus muutoksesta selittyy näätämäärän kasvulla (vuoden 2017 lopussa meillä oli kuusi frettiä ja Miikkis, vuonna 2018 lauman koko on ollut välillä 6-7 frettiä ja Miikkis). Isoimpana selittävänä tekijänä on varmasti ollut kokonaisten ruokaeläinten määrän lisääminen. Nykyään lauma saa niitä 2-3 kertaa viikossa aikaisemman 1-2 kerran sijaan, ja sen myötä kokonaisten ruokaeläinten osuus ruokintakuluista on noussut 26 prosentista 39 prosenttiin. Ruokintakuluista lähes kaksi viidesosaa koostuu siis siitä, mitä menee hiiriin, rottiin, marsuihin, gerbiileihin yms. kokonaisena syötettäviin. Sen lisäksi ruokintakuluja on nostanut jonkin verran se, että näädille on hankittu myös aiempaa enemmän kania, ja ostamassani kaninlihassa ja sisäelimissä kilohinnat ovat vaihdelleet 6-13 euron välillä, siinä missä kanaa ja kalkkunaa meillä on yleensä hankittu 2,4-4,5€/kg.

Näätien ruokinta alkaa olla nyt mielestäni aika hyvällä mallilla niin monipuolisuuden kuin kokonaisten ruokaeläinten määrän suhteen, eli en usko, että ruokintakulut tulevat nousemaan tästä enää merkittävästi, ellei laumakoossa tapahtuisi isompia muutoksia. Toisaalta en myöskään ensivuonna halua tinkiä kokonaisten ruokaeläinten määrästä, tai luopua kaninkäytöstä, joten ruokintakuluissa ei ole myöskään odotettavissa merkittävää laskua. Toki vertailu viime vuoteen osoittaa, että pakon edessä ruokintakuluista olisi suht helppo leikata jopa puolet pois, ja näädät olisi silti mahdollista ruokkia pitkälti nykyisten suositusten mukaan.





Eläinlääkärikuluista

Tällä kertaa eläinlääkärikuluista ei valitettavasti saatu laadittua yhtä hienoja näätäkohtaisia pylväitä kuin viime vuonna, sillä valtaosa käynneistä meillä on ollut ryhmäkäyntejä, eivätkä kulut ole olleet kaikilta osin helposti eroteltavissa. Eläinlääkärikulut nousivat viime vuoteen verrattuna jonkin verran (2017 1119,02€ vs. 2018 1791,09€). Siinä meillä on kuitenkin ollut edelleen onni matkassa, että summasta suurin osa on mennyt perusterveydenhuoltoon (rokotukset, implantit, hampaidenpuhdistus), sekä terveystutkimuksiin (verikokeet, kuulotutkimukset), eikä laumassa ole vieläkään ollut isompia sairasteluita. Toki alkuvuodesta eläinlääkäriä tarvittiin myös niissä surullisemmissa merkeissä, kun Snuure jouduttiin lopettamaan, kun insulinooma ei pysynyt enää riittävän hyvin hallinnassa lääkkeillä.

Tulevan vuoden eläinlääkärikuluja on hankala ennustaa, mutta en usko, että ne ainakaan merkittävästi pienenevät. Ainakin Esterin, Itsyn ja Justiinan kohdalla hammastarkeissa kun tullaan taatusti käymään ensivuonnakin. Mihail sai omasta hammastarkistuksestaan sen verran puhtaat paperit, eli sen kohdalla vielä mietitään, aletaanko sitä käyttää vuosittaisissa hammastarkistuksissa eläinlääkärillä, vai jatketaanko tämän viisivuotistarkistuksen jälkeen vielä toistaiseksi linjalla, että mennään vasta sitten näyttämään, jos jotain näkyy.

Tarvikkeista ja harrastuskuluista

Vuonna 2018 tarvikehankinnoista valtaosa meni meillä hömppäkategoriaan, eli näädät saivat paljon kaikkea ei-välttämätöntä, kuten uusia petejä, pinkin häkin, parempikuntoisia aitausmattoja yms., jolla ei ole suoraa vaikutusta niiden hyvinvointiin. Tokihan näädät rakastavat kaikkea uutta ja ne nauttivat pedeistä, mutta ellei omistaja itse haluaisi panostaa näihin, näädät olisivat taatusti yhtä iloisia vanhasta tyynystä tai kirppikseltä löytyneestä korista. Tätä kategoriaa minun pitikin koittaa suitsia jo tänä vuonna, ja vähentää etenkin petien ostelua. Hömppäkategorian kokonaissummastakin (1317,95€, josta petien osuus 282,24€) sen kuitenkin näkee, ettei homma mennyt ihan niin. Olen höveli, ja rakastan ostaa näädille uusia juttuja, vaikka kämppä onkin muuten ajautunut vuosien saatossa koko ajan minimalistisempaan suuntaan. Näyttelykulut pysyivät melko samoina viime vuoteen nähden, etenkin jos ottaa huomioon sen, että olen todennäköisesti unohtanut vähentää kuluseurannesta yhden peruuntuneen näyttelyn palautuneet ilmoittautumismaksut.

Tarpeellisten tarvikkeiden osio taas koostui muutamaa kuppia lukuunottamatta lähinnä pissa-alustoista ja siivoussuihkeista, joihin molempiin meillä menee satasia vuodessa (pissa-alustoihin käytettiin vuonna 2018 622,35€ ja siivoussuihkeisiin 238,47€). Tämä olisi taas sellainen kohta, jossa olisi helppo säästää useita satasia vuodessa vaihtamalla pissa-alustat puupellettiin ja siivoussuihkeet etikkaan. Jussi oli kuitenkin edelleen luvut nähtyäänkin sitä mieltä, että ne ovat pieni summa siitä, että joka paikka ei ole täynnä hiekkaa tai puupurua, ja asunnossa ei haise vähän väliä etikka. Eli päädyimme jatkamaan sekä pissa-alustojen että siivoussuihkeiden käyttöä myös ensivuonna.

  

Lemmikin hankintakuluista

Tänäkin vuonna meidän lauma kasvoi kahdella tyypillä. Tällä kertaa hankintakulukohtaan tuli kuitenkin vähemmän mitä yksi pentu maksaisi. Suurimpana syynä tähän on se, että päädyin kirjaamaan ylös vain kaikkein suorimmin eläintenhankintaan liittyvät kulut, eli Nutellasta sovitun sijoituspantin, Nutellan rahtimaksun (jonka itse halusin maksaa), Nutellan ja Justiinan rekisteröinnin Turvasirupalveluun ja Justiinan rekisteröinnin Suomen frettiliiton rekisteriin. Eli tällaisia juttuja, mitkä haluan hoitaa kuntoon kaikille meille tuleville uusille tulokkaille (Sarianna hoisi Nutellan rekisteröinnin Frettiliiton rekisteriin). Justiinasta itsestään en maksanut mitään, mutta sen kohdalla hinnaksi sovittiin, että hoidan sen rokotukset itse ajantasalle, mikä näkyy taas eläinlääkärikulukohdassa. Toki sorruin myös hankkimaan tulokkaille uusia juttuja, kuten valjaita, mutta nekin menivät kuluseurannan muihin kategorioihin.

Toki esimerkiksi Nutellan maahantuonti maksoi huomattavasti enemmän, mitä tuo 75€, samoin kuin pentu itse enemmän kuin tuon 200€. Mutta koska Nutella on meillä sijoituksessa, ei minun olisi todellakaan tarvinnut lähteä hakemaan sitä itse, tai maksaa edes tuota rahtimaksua. Niinpä olisi tuntunut vähän hullulta kirjata ylös hankintakuluihin kaikki lennot ja hotellit, kun yksi iso syy lähtöön oli se, että Jussi on jo pitkään halunnut käydä Lontoossa, ja pennun myötä löysin itsekin oikein mieluisan syyn poiketa taas sille suunnalle. Pennun hankintahinnan taas Sarianna suoritti Nutellan kasvattajalle, ja hänellä on pennusta Lucyn kanssa oma sopimuksensa, siinä missä minulla on Sariannan kanssa omani. Eli sen myötä kaikki pennun hankintaan liittyvät kustannukset eivät näy kuluseurannassa, ja tällä kertaa olen hyvin iloinen siitä, ettei niitä kaikkia taida olla missään edes summattuna. Sillä kokonaisuutena tuo neiti on kyllä sekä Sariannasta että Jussista aika million dollar baby.

Suuntaviivoja vuodelle 2019

Haluaisin taas uskoa, ettei meillä mene ensivuonna yli 1300 euroa hömppäjuttuihin. Tällä kertaa en mene kuitenkaan vannomaan mitään, sillä tiedän jo jonkin aikaa katselleeni muutamaa kohtuu kallistakin juttua, joita mielelläni pääsisin testaamaan. Eli vaikka onnistuisin karsimaan selvästi kaikista pikkujutuista, kuten pedeistä, en usko, että tämä kategoria tulee koostumaan pelkistä satasista ensivuonnakaan. Ellen sitten jää tyttömäksi, tai tule jotain muuta pakottavaa syytä karsia kulutusta.

Sen sijaan ruokinta ja tarpeelliset tarvikkeet kategoroiden osalta uskon, että niiden kohdalla kuluihin ei ole tulossa isoja muutoksia. Ruokinnan kanssa ollaan tosiaan saavutettu se taso, johon olen nykytietämykseni mukaan tyytyväinen. Samaten en usko, että meidän lauma tulee kasvamaan ainakaan isosti, niin että pissa-alustojen ja siivoussuihkeiden menekki kasvaisi radikaalisti. Ensivuotta ajatellen meillä on myös edelleen ihan hyvä pohjavarasto niin pissa-alustoissa kuin kanipakasteissakin, eli uuteen vuoteen ei lähdetä mistään nollatilanteesta, kuten ei lähdetty viimevuoteenkaan (tämä on hyvä ottaa muissakin kulutustuotteita kuvaavissa luvuissa huomioon, eli luvuista ei ole vähennetty varastoon jäävien tuotteiden arvoa vuoden lopussa. Teen tätä kuitenkin lähinnä mielenkiinnosta ja oman harrastuksen tueksi, ja se olisi omasta mielestä jo turhan työlästä).

Ensivuoden osalta isoin tavoite ehkä olisikin, että mikäli eläinlääkärikuluissa ei tapahdu muutoksia, kulut eivät ainakaan isommin kasvaisi. Ja mahdollisesti pyrkiä karsimaan hömppäkategoriasta ja tarvikehankinnoista sen verran, että kokonaiskuukausikulut laskisivat mieluummin lähelle viittasataa tai sen alle (tänä vuonna 564,16€/kk).

lauantai 29. joulukuuta 2018

Kuluseuranta 2018: joulukuu

Kohta on taas vuosittaisen yhteenvedon aika, ja sen myötä joulukuukin on nyt taputeltu pakettiin pari päivää ennen kuun vaihtumista. Joulukuussakin isoimmaksi kulueräksi muodostui ruoka, kun tyhjensimme joulun alla toisenkin lihakanikasvattajan pakkaset kaikista lemmikeille suunnatuista lihatuotteista. Lisäksi rahaa meni eläinlääkäriin kuulotesteihin, tarvikkeisiin ja näyttelyilmoittautumisiin.

Meillä valtaosa kotiin saapuvista paketeista tuntuu tulevan näädille
Tarvikepuolella isoin yksittäinen summa meni siihen, kun päätimme tilata vielä suorakaiteenkin malliset matot samalta tekijältä jolta meillä on jo pyöreät aitausmatot. Nykyään kun yhä useammassa näyttelyssä aitaukset toivotaan laitettavan suorakaiteen malliin tilan säästämiseksi. Halvemmalla olisi tietenkin päässyt pelkällä suorakaiteen mallisella vahakankaan palalla tai pressulla, mutta koska Lysti ei pysy aitauksessa ilman kattoa, olisi aitaukseen pitänyt kuitenkin tilata vähintään kattomatto. Näätien joululahjaan meni kanssa joitain kymppejä, jonka lisäksi sorruin tilaamaan Peten koiratarvikkeesta kankaisen aktivointimaton. Tällähetkellä minua melkein kaduttaa, että olen niin ahkerasti ruksinut Facebookista ja Instgramista pois kaikki raskaustesti ja päiväkotimainokset sillä perusteella, että ne eivät koske minua, sillä nyt ne mainostavat koko ajan enemmän tuotteita, joita minun on selvästi vaikeampi vastustaa - kuten lemmikkitarvikkeita.

Joulukuussa tuli myös maksettavaksi kahden alkuvuoden näyttelyn ilmoittaumismaksut, joihin meni yhteensä vähän yli satanen. Ja niiden myötä alkaa näyttää melko varmalta, että olemme helmikuussa suuntaamassa ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolelle näyttelyyn. Toinen maksetuista näyttelyistä kun järjestetään Viron puolella.

Joulukuu

Näädille:

Ruuat & namit:
Kani 18,5kg + toimituskulut 200€

Eläinlääkäri & lääkintä:
BAER -kuulotesti Mitella & Huisku 143,20€

Tarpeelliset tarvikkeet:
lemmikkivahti 45€

Lelut, pedit & muu ekstra:
näätien joululahja 30€
patteripeti 10€
aitausmatot 120€
aktivointimatto 17,01€

Näyttely- ja yhdistyskulut:
Valentine -ilmoittautuminen 65€
Winter Ferret Wonderland -ilmoittautuminen 50€

Lemmikkien hankinta:-

YHT. 680,21€

torstai 27. joulukuuta 2018

Joulun reissuja

Aattoaamuna koko näätälauma omistajineen pakattiin taas autoon, ja lähdettiin joulun viettoon. Etenimme taas saman suunnitelman mukaan kuin viime vuonna, eli aattoaamupäivän vietimme Mietoisissa Jussin vanhemmilla, josta jatkoimme Tampereelle äitini luo. Tampereella viivyimme sitten Tapaniin asti nähden perhettä ja ystäviä, kunnes arki pakotti palaamaan Turkuun. Veljentyttö kyllä esitti viime hetken lahjatoiveen tukevasta köydestä, jolla tädin saisi sidottua sohvanjalkaan, kun kuuli, että en voi jäädä loppuviikoksi Tampereelle, vaan minun on palattava täksi aamuksi töihin.

Perhepotretin ottaminen on muuttunut vuosi vuodelta haastavammaksi ;)
Jouluna riitti taas sen verran vilinää, kun pöydässä oli aattona 11 henkeä ja tapanina 13, että näädille pakattiin mukaan oma aitaus. Vaikka tyypit saavatkin kotona touhuilla melko vapaasti, iso joukko näätiin tottumattomia ihmisiä, pieniä lapsia ja näätävarmistamaton asunto yhdistettynä joulusuklaisiin, -kukkiin ja koristeisiin helpottaa aina päätöstä tilapäisestä vapaudenriistosta. Miikkis sai isompana ja rauhallisempana olla taas koko ajan irti, siinä missä tytöt saivat tyytyä valvottuihin hepulihetkiin. Alkuun ajateltiin, että olisimme selvinneet yhdellä aitauksella, mutta kun Nutella alkoi tylsistyttyään härkkiä Esteriä, päädyimme joulurauhan nimissä jakamaan porukan kahtia silloin kun kukaan ei ollut näätien kanssa. Mummut saivat sitten oman privaatin, jossa pitkät rauhalliset unet olivat taattu - ja josta Justiina pääsi sitten halutessaan riekkumaan nuorempien kanssa, silloin kun torkuttelu alkoi riittää.

Nutskun oma paketti
Tänä vuonna lauma sai paketteja vähän maltillisemmin, sillä osa lemmikkien paketeista tuli jaettua tänä vuonna muihin osoitteisiin. Mustiin ja Mirriinkin kun oli tullut lemmikkien oma joulupuukeräys, jossa kerättiin lahjoja vähävaraisten perheiden lemmikeille ja kodittomille kissoille ja koirille. Meidän laumalla kun on kuitenkin jo niin paljon kaikkea, että välillä on mukava laittaa jotain ekstraa sellaisille eläimille, jotka eivät muuten ehkä saisi mitään spesiaalia. Tai edes semmoisia perushyvyyksiä, kuten laadukasta ruokaa ja -hiekkaa. Vaikka toki sitä omiakin tyyppejä parilla paketilla muistettiin, kun lahjoja hankittiin muillekin läheisille. Isommassa koko lauman paketissa oli uusi iso peti ja nukkupussi, jotka neidit saivatkin heti aitaukseensa. Pienempi paketti oli nimikoitu spesiaalisti Nutskulle, jolla oli nyt ensimmäinen joulu, ja jonka kohdalla tiesin aitauksessa jumittamisen kaikkein vaikeimmaiksi. Sille oli pakattu jouluksi kaninkorvia ja yksi töpö, sillä neiti rakastaa leikkiä kuivatuilla kanituotteilla ja syödä niitä. Äidiltäni neidit saivat lisäksi ison paketin pissa-alustoja, jotka tulevat meidän taloudessa todella tarpeeseen. Miikkikselle oli varattu mummolan jääkaappiin juustoa, ja se hiippailikin heti vilskeen rauhoituttua mummun kanssa keittiöön keskustelemaan siitä, kuinka jouluna ei kai tarvitse laihduttaa.

Nykyään sitä suosii niin isoja frettipetejä, että mahtuu itsekin seuroihin
Joulupäivänä tuli nähtyä pitkästä aikaa yhtä ystävää ja hänen avopuolisoaan. Ja voi sitä Jussin onnea, kun tällä kertaa meillä ei ollut näätiä mukana, ja ystävän kissat uskaltautuivat tekemään tuttavuutta. Kyllä sen taas huomasi, kuinka Jussi kissoista tykkää, kun mies kehräsi melki yhtä selvästi kuin kissat, kun tyypit kävivät vuorotellen puskemassa jalkoja ja kättä, ja toinen antoi jopa silittelyn lisäksi ottaa syliin. Aattona Jussin ädillä Jussin äidin kissa kun oli taas suosiolla vetäytynyt heti vaatehuoneeseen meidän tultua, kun piti meidän seuruetta turhan epäilyttävänä.

Tapanina kotimatkalla poikkesimme sitten tervehtimässä vielä isäni vaimoineen. Siinä kohtaa auto oli sen verran lämmin ja ilma leuto, että omat tyypit saivat jäädä siksi aikaa autoon nukkumaan. Nuo ovat onneksi kaikki sen verran tottuneita reissaajia, että boksissa osataan heittäytyä heti kunnolla lepomoodiin. Tai no - lähes kaikki osaavat. Nutsku vielä harjoittelee, ja sen myötä kotimatkallekin otettiin kolme boksia, että mummuskojen ei tarvitse jaksaa muistutella kakaraa käytössäännöistä automatkan aikana. Muu nuoriso hoitaa sen sitten aika tehokkaasti, ja työntää neidin tarvittaessa alas riipparista, jossa siinä yritetään heittää painiksi muiden koittaessa nukkua. Iskän luona meillä oli vastassa myös heidän koiransa, jonka mielestä Jussi on edelleen vähän epäilyttävä, eikä asiaa ainakaan auta, että iän myötä koiramummuska on sokeutumassa. Niin ei sitten haluttu häiritä koiran päivää enempää tuomalla otuksia sisälle, nyt kun ilma ei sitä vaatinut. Vaikka kyllä iskänkin luota löytyy sen verran huoneita, että tarvittaessa eläimet saa pidettyä kaikki erillään sisälläkin.

Jussin joululahjapaita uhkasi syödä Itsyn
Kun sitten kotona Turun päässä aloimme taas purkaa autosta näätien bokseja, aitauksia ja hoitokasseja, kyllä sitä hetken mietti, kuinka paljon vähemmällä roudaamisella ja vahtimisella pääsisi, jos hankkisi näädille jouluksi lemmikkivahdin. Mutta kyllä se silti painaa vaakakupissa enemmän, mitä siinä menettäisi, kuten aamu- ja iltahalit porukan kanssa, ja toisten jouluhepulien seuraamisen. Sillä vaikka lauma olikin paljon kiinni aitauksessa pyhinä, se ei silti tarkoita, etteikö niiden läsnäolo olisi itselle tärkeää joulunakin. Ja vaikka osa muksuista näätiä selvästi vähän jännittääkin, kyllä nytkin pojat halusivat taas frettejä syliin, ja veljen kihlatun poika kävi laulamassa joululauluja näädille. Näädistä joulussa oli kyllä silti huipuinta, kun tultiin takaisin kotiin, ja ne saivat taas käyttöönsä koko asunnon ja kaikki lelunsa. Kotiinpalua seurasikin kunnon megahepulit, kun etenkin junnut painoivat ympäri asuntoa. Täällä tyypit kun on luonnollisesti huomioitu ihan eri tavalla sisustuksessa, mikä mahdollistaa kunnon leikit ilman jatkuvaa valvontaa. Mummulassa kun olisi vähän liikaa kaikkea kivaa, mihin tyttöjen ei silti olisi ihan suotavaa koskea.    

Namijuttuja perhepotretin kuvaamisen jälkeen. Miikkis pyytää mummulta paremmat namit.