sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Salon Eksoottiset lemmikit esittelyssä päivä

Salon 4H-yhdistys järjestää vuosittain Eksoottisten lemmikkien esittelypäivän kauppakeskus Plazassa. Me olimme tänä vuonna paikalla ensimmäistä kertaa, ja oli kyllä melkoinen kolmituntinen. Esittelypisteet oli tänä vuonna järjestetty rinkiin tyhjään liiketilaan, ja liiketilaan oli koko tapahtuman ajan yli 60 ihmisen jono. Itse en ehtinyt frettien luota poistua enää sen jälkeen kun ovet aukeasivat, mutta tilannetta kurkkimassa käynyt kaveri totesi jonon ulottuneen melkein ulos asti. Yhtäaikaa on todella hienoa, että eläimet herättävät kiinnostusta, ja todella moni tuntui olevan avoimin mielin karvakavereiden lisäksi myös hämähäkkien, sammakoiden ja muiden suhteen. Toisaalta se on aina myös vähän harmi, sillä silloin kun ihmisiä on koko ajan paikalla massoittain, esittelyt täytyy väkisinkin hoitaa vähän liukuhihnamentaliteetilla, eikä sitä pysty samalla tavalla keskittymään niihin kävijöihin, jotka ovat oikeasti miettineet eksoottisen lemmikin hankintaa, ja haluaisivat kysellä niistä tarkemmin. Niille kävijöille koitettiin sitten Jussin kanssa aina vinkata joko näätien tai herppien facebookia, ja kehoitettiin ottamaan yhteyttä sitä kautta, jos haluaa kysellä lisää, tai olisi kiinnostunut tulemaan ihan ajan kanssa meille kotiin tutustumaan.

Auto oli taas hyvin täynnä kun lähdettiin tien päälle
Lenan Heta auttoi pystytystoimissa muunmuassa kantamalla roskapussia

Salon tapahtumassa oli ehdottomasti plussaa, että aamulla oli hyvin aikaa pystyttää, ja autotkin sai mukavan lähelle purkamista varten. Me kun emme olleet suinkaan ainoat, joilla auto oli lastattu kattoa myöten terraarioilla, häkeillä, aitauksilla ja kantobokseilla. Aamun reilu pystytysaika teki myös sen, että ehti itsekin vähän kierrellä ja katsella, millaisia eläimiä muilla oli näytillä. Meillä oli tälläkertaa mukana frettien lisäksi neljä tarantulaa, tulisalamanteri, tunnelisammakko ja vietnamilainen nokkakäärme, niin omatkin eläimet levittäytyivät kolmelle pöydälle frettiaitauksen lisäksi. Terraarioiden määrä teki myös sen, että olisin ollut pulassa ilman Jussia, sillä en olisi ovien auettua mitenkään edes nähnyt päästä päähän meidän laumaa, saati että olisin pystynyt vastaamaan edes murto-osaan kysymyksiä pomppiessani riviä päästä päähän. Nyt meillä työnjako asettui taas aika luontevasti siihen, että minä vastasin pääosin frettikysymyksiin ja olin tyttöjen aitauksen kohdalla, ja Jussi vastaili enemmän herppipuolen kysymyksiin.

Omia tyyppejä
Sauronin väliaikaisterraario siirtyy ensiviikolla Thanoksen käyttöön
Tarantulista oli mukana neljä
Tulisalamanteri Fenix oli Sauronin vieressä
Hypno-sammakko oli vähän sivussa muista omista

Fretit menivät lepomoodiin melko pian tapahtuman alettua, ja sitä pääsi vastaamaan moneen kertaan kysymykseen siitä, ovatko fretit aina niin rauhallisia. Tällaisissa tapahtumissa kun yhtenä haasteena kieltämättä on, että freteillä on keskimäärin kaksi moodia: off ja turbo, ja aitauksessa vieraassa paikassa missä on paljon hälyä niistä näkyy lähinnä se off. Sikäli sekin on totuuden mukainen, ja moni fretti on väsyneenä mitä ihanin sylinunnu, jota saa paijata ja hellitellä vaikka miten. Mutta mikäli vakavammin frettiä harkitsee, niin sitten olisi hyvä pyrkiä päästä näkemään myös se turbo, kun painetaan täysillä pitkin kämppää, painitaan, ja sinkoillaan pitkin sohvia ja sohvapöytiä. Se kun on se puoli, minkä moni kokee sotkemisen ohella selvästi haastavammaksi. Tälläkertaa hommaa vielä korosti se, että meillä oli paikalla lauman rauhallisin kolmikko, joka on tottunut niin lapsiin, koiriin, pyörätuoleihin, kuin moneen muuhunkin, eikä hätkähdä esittelytilanteissakaan juuri mistään. Justiina, Itsy ja Huisku olivat ihan loistava luottotiimi tällaiseen paikkaan, jossa oli koko ajan paljon lapsia ja hälyä ympärillä, mutta niiden näkeminen ei välttämättä kauheasti vielä valmista siihen, mitä se voi olla, jos kotiin tulee riehakas hampaileva pentu. Mutta seuraavassa Turun tapahtumassa meillä on varmaan mukana taas nuorisoa, kun yleisöä on oletettavasti selvästi vähemmän paikalla, niin pääsevät junnut vähän treenaamaan esittelyjuttuja ja kävijät näkevät ehkä enemmän sitä toistakin puolta freteistä.

Ihana iso konnimus
Näitä eksoottisia ihanuuksia pääsin itsekin sylittelemään <3
Mossen sokeriorava joutui heti paparazzin uhriksi
Paikalla oli myös vähän isompia pitkäkorvia
Ja Heta <3
Kaikesta raskaudestaan huolimatta Salon tapahtumasta jäi kyllä positiiviset fiilikset. Tapahtumasta lähti oletettavasti kotiin monta eläimistä kiinnostunutta lasta ja aikuista monta tiedonmurusta ja eläinkohtaamista rikkaampana. Vielä en kuitenkaan uskalla luvata, bongaako meidät paikalta myös ensivuonna, sillä tämä syyskuun viikonloppu on yleensä ollut meillä aikataulujen puolesta aika haasteellinen. Mutta mikäli muilta menoilta suinkin ehdimme, eiköhän suunta oteta kohti Saloa ensivuonnakin!

lauantai 14. syyskuuta 2019

Kanipäivä

Kun valitsee lemmikeikseen lihansyojiä, lihaa joutuu väistämättä käsittelemään jossain muodossa lemmikkinsä hyvinvoinnin varmistamiseksi. Moni suosii mahdollisimman pitkälle prosessoituja lihatuotteita, jotka eivät enää muistuta sitä eläintä, mistä ne ovat peräisin, kuten nappuloita tai raakaruokailevan lemmikin kohdalla jauhelihoja. Meillä on pyrkimyksenä että koko ajan isompi osuus näätien ja Ainon ruuista olisi paitsi kotimaisia, ne olisivat mieluusti myös läheltä ja muilta kuin tehotuotantotiloilta. Siihen on vielä pitkä matka että kaikki talouteen tuleva liharuoka täyttäisi nämä kriteerit: meillä hyödynnetään yhä paljon myös elintarviketuotannon sivutuotteita (Atrian pakkaamina saa hyvään hintaan kymmenen kilon laatikkoja broilerin sydäntä, kivipiiraa, maksaa, kakkos- ja kolmosluokan siipeä yms.) sekä jossainmäärin myös ulkolaisia tukkukasvatettuja ruokaelämiä (Suomessa on vain muutamia jyrsijäkasvattajia, jotka myyvät ruokaeläimiä isommissa määrin myös ulospäin, ja heistä moni ei lähetä Matkahuollon kautta, minkä vuoksi esimerkiksi kotimaisten hiirten saaminen on enemmän iloinen poikkeus, kuin vallitseva tilanne).

Lysti ja Mallu haluavat varoittaa, että seuraavissa kuvissa näkyy pilkottavia kaneja ja niiden osia
Tavoitetta kohti pyrkiessä logistinen ja taloudellinen puoli aiheuttavat välillä haasteita, mutta yksi asia josta on tavoitetta kohti mentäessä monesti valmis tinkimään on oma mukavuus. Kun sitä tuli reilu vuosi sitten havaittua, että meidän läheltä saa parhaiten sen kokoista ruokaeläintä, joka ei omille kokonaisina uppoa, mutta joka on ravintona silti ensiluokkaista, sitä tuli panostettua kunnon metsästysveitseen. Sille tuli taas tänään urakalla käyttöä, kun kävi taas todellinen tuuri: samalta myyjältä löytyi kahdeksan kokonaista 1,5-kiloista kania, ja kaikki olivat vielä menossa lopetukseen yhtäaikaa, ja meidän oli mahdollista saada ne heti lopetuksen jälkeen tuoreina. Yleensä kanitkin kun tulevat meille pakasteina, jolloin niiden sulattelussa paloittelukuntoon on kanssa oma hommansa, etenkin kun isot kanit eivät sula tasaisesti joka kohdasta, vaan siinä kohtaa kun muu osa ruhoa olisi jo pilkottavissa, sisäelimet ovat yhä jäässä. Niinpä tälläkertaa ei edes mietitty muuta kuin sitä, että nyt kun meillä on kerrankin sulia, kaikki pilkotaan pakastimeen yhdellä kertaa. Tässä kohtaa iso onni oli kumppani, jonka ensimmäinen kysymys kanisavotasta kertoessani oli, että kumpi nylkee ja kumpi pilkkoo. Eli koko urakka sujui jouhevasti kahteen pekkaan.

Tästä se urakka sitten lähti, minä sain nylkyhomman, Jussi pilkkoo
Loppua kohden lihakulhot täyttyivät ja leluksi kuivattavia töpöjä yms., alkoi olla kanssa aika liuta
Kokonaisia ruokaeläimiä käsiteltäessä kaikki pyritään saamaan mahdollisimman tarkkaan hyötykäyttöön. Nykyään suolisto onkin kaneissa melkein ainut, mikä päätyy jätteeseen. Liha luineen ja sisäelimet menevät ruuaksi laumalle. Kokonaisia ruokaeläimiä hankittaessa sisäelinkattauskin on heti ihan erilainen kuin eläinkaupan sisäelinseoksia hankittaessa: sisäelinseoksissa on mukana yleensä vain sydäntä, kivipiiraa ja maksaa, kun taas kokonaisesta ruokaeläimestä kuppiin saadaan myös munuaiset, aivot, perna, keuhkot... Hännät, korvat ja jalat tulee nykyään kuivattua leluiksi. Silloin kun työstetään yksittäisiä ruokakaneja, nämä laitetaan pussissa pakkaseen odottamaan että niitä kertyy isompi määrä. Nyt kun kaneja pilkottiin kerralla useita, saatiin kuivurikin kerralla täyteen. Samaan kuivurilliseen mahtui myös pakastimessa odottaneet pari pussia kuivattavia. Nahkoihin olen jo onnistunut löytämään yhden helpohkon kuuloisen parkitsemisohjeen, mutta sitä en ole  toistaiseksi saanut aikaiseksi koittaa. Nytkin nahat menivät vielä raakanahkoina pakastimeen odottamaan sitä kun mietin, lähdenkö kokeilemaan parkitsemista itse, vai lahjoitanko ne taas eteenpäin jollekin koiraharrastajalle tai muinaistekniikka-artesaanille materiaaliksi.  

Osa pakastimeen päätyneistä kanipusseista. Näitä on taas arkena helppo ottaa ja sulattaa.
Kahdeksan kanin kanssa urakkaan meni taas useampi tunti, mutta viimeistään siinä kohtaa kun sai tyypeille ensimmäisen kanikupillisen tarjolle, koko homma tuntui taas sen arvoiselta. Raakaruokintaryhmissäkin kun on tullut havaittua aiempaa useammin postauksia epäillyistä kana-allergioista, miksi kanssa kokee tärkeäksi koittaa pitää ruokavalion mahdollisimman monipuolisena, sekä totuttaa lauma syömään mahdollisimman paljon erilaisia eläinproteiineja. Sillä ei toki voida varmuudella välttää sitä, etteikö meillekin joskus joku allergikko eksyisi, mutta ainakin se helpottaisi huomattavasti eliminaatiodieetille siirtymistä, kun ei tarvitsisi silloin lähteä alusta opettelemaan, että muutkin lihat kuin broileri ovat ruokaa. Fretit sen enempää kuin kissatkaan kun eivät ole aina kaikkein avarakatseisimpia uusien kulinaaristen elämysten suhteen - ainakaan silloin kun kyse on omaan kuppiin tulevista ruuista, eikä rehellisesti itse pöllityistä.

Jussin jatkaessa keittiöhommia, minä siirryin pesemään kuivattavia kuivauskuntoon
Aiemmin pakastetut mukaanlukien näitä kertyi taas kaikkiaan seitsemisenkymmentä
Sen määrän kuivaamiseen riittää meidän kuivurissa puolet tasoista, niin sai asetettua tasot taas vähän ilmavammin

Mikäli lukijoilta löytyy kiinnostusta, osa kuivatuista kanileluista voisi lähteä maailmalle myös arpoen. Meillä etenkin Nutella rakastaa kannella noita, eivätkä ne vaarallisia myöskään syötyinä.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Lemmikki Tampere -messut

Viikonlopusta on nyt kulunut pari päivää, ja tänään on tullut istuttua töistä pääsystä asti koneella naputellen infotekstejä sunnuntaina olevaan Salon eksoottisten eläinten esittelypäivään. Mutta ennenkuin mennään siihen, palataan vielä hetkeksi viime viikonlopun messuihin. Lemmikki Tampere -messuilla riitti taas vilinää, ja vaikka olin taas kuinka ennakkoon ajatellut kiertäväni kaikki ständit jossain välissä edes pikaisesti läpi ja käymässä katsomassa ainakin yhden luennon, ne suunnitelmat taas jäivät. Olen tolkuttoman huono poistumaan ständiltä silloin kun minulla on mukana eläimiä muuten kuin vessaan ja hakemaan juotavaa, ja vaikka messuilla olisi ollut monenlaista nähtävää, sitä kokee olevansa jotenkin väärässä paikassa kierrellessään eri hallissa missä omat ovat. Lauantaina tuli tehtyä vajaan tunnin kierros ja huoltobreikki Sariannan ja Mellun ottaessa osaston haltuunsa. Sunnuntaina olin ajatellut kiertää enemmän, mutta sitten äiti pyysi minua seuraksi reiluksi tunniksi iltapäivästä, ja se ajoi kiertelyn ohi.

Perjantaina pakattiin tyypit autoon ja otettiin suunta kohti Tamperetta
Aitaus saatiin pystyyn paljon ajateltua nopeammin

Kyllä sitä silti ehti messushoppaillakin: Aino sai itselleen tuliaiskassin Primacatin ständiltä, ja laumalle yhteisiksi löytyi kuivattuja kani- ja fasaaninameja. Eikä sitä frettimammana pystynyt tietenkään ohittamaan Befree-siivoustuoteständiä. Jotenkin tyypillistä, että silloinkin kun olisi vapaa metsästämään rapsutettavia alpakoita sitä jämähtää keskustelemaan pissan imeytymisestä eri materiaaleihin - ja on aiheesta vielä aidosti kiinnostunut. Siitä kun ei valitettavasti päästä mihinkään, että tämänkokoisen lauman kanssa hutikakat ja muut ovat aika arkipäivää. Sieltä lähtikin sitten mukaan Befree Magicblue -imeytysgeelijauhe nestemäisiin sotkuihin, Befree Smart -siivoussuihke ja Befree Pure -hajunpoistosuihke. Niistä tulee blogiin varmasti enemmänkin juttua sitten kun ehdin testailla tuotteita.

Aino tunnisti omansa

Mutta mikä sielä omalla ständillä on sitten niin hienoa sen lisäksi että sielä saa rapsutella frettejä - mikä on toki itsessään jo niin huippua, että moni oli valmis jopa vähän jonottamaan päästäkseen kokeilemaan sitä. Yksi sellainen tosi iso juttu on ainakin se, että tällä kertaa paikalla kävi useampia ihmisiä, jotka ovat selvästi miettineet fretin hankintaa jo jonkin aikaa. Ja mitä enemmän ständillä on ihmisiä esittelemässä, sen paremmin pystyy pysähtymään juttelemaan tälläisten tyyppien kanssa vähän pidemminkin siitä, millaisia fretit ovat, ja tarjoamaan osalle jopa sen ensikosketuksen lajiin antamalla fretin syliin. Vaikka kaikki ne uteliaat lapset ja kiinnostuneet aikuiset ovat toki kivoja, mielestäni on aivan mahtavaa törmätä ihmisiin, jotka haluavat oikeasti tavata frettejä ennen sellaisen hankintaa ja joiden kysymyksistäkin huomaa, että selvitystyötäkin on jo tehty. Silloin sitä todella haluaa itsekin ehtiä auttamaan eteenpäin sen suhteen, missä kaikkialla fretteihin pääsee tutustumaan, mistä tietoa kannattaa hankkia ja mitä kautta lähteä etsimään kasvattajaa. Ja sitten ovat ne ihmiset, joilla itselläänkin on tai on ollut frettejä. Kun pääsee kuulemaan tarinoita ihmisten rakkaista karvapötkylöistä, ja antamaan ehkä pienen hetken muistoissa ihmisen upottaessa naamansa tuttuun fretin tuoksuun. Siinä oli ainakin yhdessä kohtaa lähellä ettei itketty molemmat edesmenneitä muistellessa. Eikä pienin syy omalla ständillä viihtymiseen ole myöskään ne omat näädät, joiden nukkumista voisin oikeasti katsella väsymättä tunteja.

On nää vaan niin huipputyyppejä joka ikinen <3

Uusi aitaus ehti messuiksi Postin lakosta huolimatta
Mallu melkein jaksoi leikkiä

Tietysti sitä aina toivoo, että joihinkin juttuihin olisi enemmän aikaa. Isoimpana ehkä kaikkien paikalla olevien tuttujen kanssa jutteleminen. Nytkin viikonlopun aikana näki kymmeniä tuttuja naamoja etenkin rottailuajoilta, mutta niiden suhteen homma on sama kuin messunäyttelyiden yhteydessä muutenkin: vaikka en itse olisi kiinni ständillä, heille kyseessä on täysi näyttelypäivä täynnä sihteeröintiä, assarointia ja muita juoksevia hommia. Niinpä monen kanssa ehdittiin lähinnä moikata kun osuttiin sopivasti kohdakkain. Saijan kanssa on kyllä ollut nyt vähän puhetta, että meille saattaisi olla tulossa tänne muutamia rottamaisia hoitolaisia, ja etenkin nyt messuviikonlopun jälkeen odotan mielenkiinnolla, millaisen muistojen aarrearkun ne tullessaan mahdollisesti avaavat. Tosiasia kun on etten luopunut rotista suinkaan siksi, että olisin kyllästynyt lajiin tai rakkaus niitä kohtaan olisi hälvennyt. Rottien lyhyt elinikä ja jatkuvat menetykset vain kävivät liian raskaiksi kohdata kerran toisensa jälkeen. Fretit kun elävät kuitenkin moninkertaisesti sen mitä rotat, vaikka fretitkin saisivat elää vielä huomattavasti pidempään.

Täältä tarttui mukaan messushoppailuja
Messujen jälkeen löydettiin kuitenkin aikaa vielä yhdelle vip-vierailulle. Kun Mirka otti asian ensimmäisen kerran puheeksi, en voinut olla empimättä, miten jaksaminen messuviikonlopun jälkeen riittäisi yhtään mihinkään. Mutta kuka oikeasti sanoo ei, kun tajuaa että muuton jälkeen tuleva perheenjäsen asuu viidenkilometrin päästä tieltä jota ollaan jokatapauksessa ajamassa. Eli kyllä, sunnuntai-iltana tapasimme vielä Maunon. Samalla Maunon kasvattivanhemmat saivat tavata Ainon, Mihailin ja frettijengin. Visiitin aikana saimme myös kuulla iloisen uutisen: nyt kaikki terveysongelmat on saatu selätettyä ja pentujen kasvu on ottanut kiinni sairastellessa menetettyä, ja parin viikon päästä Mauno voisi olla valmis leikattavaksi ja muuttamaan kotiin. Tarkka päivä jäi vielä auki, mutta enää pojan kotiutumiseen ei ole pitkä aika. Samalla visiitillä sain myös tavata kuvankauniin Safin, joka oli päätyä piikille ihmisten ajattelemattomuuden vuoksi. Safilla kun on käytöksessään haasteita, jotka ovat todennäköisesti perua liian varhaisesta vieroituksesta. Safi on sellainen kissa, jonka kovasti tahtoisin napata tänne meille, ellei järki pistäisi stoppia lauman kasvettua jo muutenkin varsin paljon lyhyen ajan sisään. Valitettavasti kun tiedostan senkin, että kipeästi kotia tarvitsevia kissoja löytyy varmasti vielä silloinkin, kun on päästy remontin jälkeen palaamaan kotiin, ja nykyisellä laumalla on ollut aikaa asettua ja tottua toisiinsa kunnolla. Voi kumpa Safi olisikin ainutlaatuisuudessaan ainutkertainen tapaus. Mutta omien rajojen ja jaksamisen ylittäminen ei sekään edistä eläinsuojelua, joten tälläkertaa on tyydyttävä ihailemaan Safia etäämpää - ja katsottava että Mauno saa tullessaan prinssin kohtelun.

Mauno on ihan mahtava nuorimies
Nuorella herralla on kyllä pieni peliaddiktio...
Kiitos vielä kaikille messuilla olleille ja moikkaamaan tulleille! Ensivuonna toivottavasti uudestaan!    

torstai 5. syyskuuta 2019

Tapahtumavalmisteluja

Huomenna otetaan suunta kohti Tamperetta ja viikonloppuna olevia Lemmikki Tampere -messuja. Niille pakatessa on tullut samalla laadittua listaa asioista, jotka pitää hoitaa vielä ennen ensiviikolla olevaa Salon eksoottisten eläinten esittelypäivää, ja sovittua Turkuun frettipäivä Itäharjun Mustiin ja Mirriin 28.9. klo 13-15. Olen yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Odotan kovasti kaikkia tulossa olevia tapahtumia, mutta introverttinä laskee samalla vähän huolestuneena tapahtumien väliin jääviä palautumispäiviä. Onneksi frettien kanssa messuillessa on se ihana, että harrastajia on huomattavasti enemmän kuin haisunäätien kanssa, ja siten myös ständillä on molempina päivinä sekä useita muita ihmisiä että useita muita frettejä kuin omat, ja myös riski päätyä randomisti Ylen suoraan lähetykseen on pienempi, kun on mukana vain rivijäsenenä. Haisunäätien kanssa showtta kun tuli pyöritettyä välillä aika pienellä vaikkakin ihan mahtavalla porukalla.

Palapeliä ja turvehommia

Olen myös enemmän kuin innoissani siitä, että Jussin minulle hankkima synttärilahja ehti Suomeen ennen messuja. Moni on ehkä jo huomannutkin että koen materialismionnellisuutta kaikenlaisista uusista eläintarvikkeista mitä pääsen testaamaan, ja tuota tälläviikolla kotiutunutta Clearly Loved Petsin aitausta olen katsellut jo pitkään. Pitihän se sitten heti koota olohuoneeseen, ja tälläkertaa sain onneksi todeta, että se ainakin ensivaikutelman perusteella vaikuttaa yhtä ihanalta kuin olin kuvitellut. Todelliseen testiin se pääsee kyllä vasta viikonloppuna, kun lähdetään katsomaan mitä kaikkea meidän nuoriso keksii sen kanssa koittaa. Samalla minun messustressini laski huomattavasti: aitauksen seinät ovat kauttaaltaan pleksiä ja se on 90cm korkea. Nyt ei siis tarvitse käyttää niin suurta osaa keskittymisestä siihen, että vahtii ettei kukaan näädistä tule yli tai läpi tai ettei kukaan tunge sormia kaltereiden läpi sopivasti fretin kuonon eteen. Todella moni kun soveltaa koirien kanssa oppimaansa "anna ensin käsi haistettavaksi" -tapaa myös fretteihin, mutta frettien kohdalla se tahtoo mennä niin että käsi päätyy sillä tavalla maisteltavaksi, etenkin jos muutenkin vieraan tuoksuinen käsi tulee vielä suoraan pupujen paijailupisteeltä tai rottia silittämästä. Läheskään kaikki fretit kun eivät ole puruvarmoja etenkään vieraiden ihmisten kanssa edes kotioloissa, miksi moni antaa messuilla paijata lähinnä fretin selkää ihan vain varmuuden vuoksi ja haavereiden välttämiseksi.

Sisustuksen suunnittelu käynnissä
Mutta vaikka Lemmikki Tampere -messut ovat kooltaan se syksyn selvästi isoin tapahtuma, ensiviikolla oleva Salo vaatii meiltä isommat valmistelut. Lemmikki Tampere -messuilla olen kuitenkin vain yksi Tampereen seudun fretit ry:n frettiständin esittelijöistä, Saloon meille tulee Jussin kanssa frettien lisäksi kuuden muun lajin edustajia terraarioineen ja muineen. Sielä tapahtumien järjestäjien puolelta on ollut toiveena, että mahdollisimman moni laji tulisi omassa kotiterraariossaan, jotta ihmiset saisivat paremman kuvan siitä, mitä ne vaativat lemmikkinä. Meillä mukaan tulevista vietnamilaisen nokkakäärmeen Sauronin kotiterraariota ei saada mitenkään järkevästi mahdutettua muutenkin täyteen tulevaan autoon, joten päätin laittaa Thanoksen seuraavan poikasterraarion suunniteltua nopeammin kuntoon, että saa sen sitten Sauronille tapahtuman ajaksi. Tälläviikolla onkin sitten muiden touhujen lomassa väsäilty myös terraariotaustoja, sillä otin Thanoksen seuraavan terraarion kanssa yhtä aikaa työn alle myös surugekkojen tulevan isomman terraarion.

Uudet terrataustat muotoutuvat
Pakkauslistoja pyöritellessä en ole enää yhtään pahoillani että omaksi autokseni tuli pienen kauppakassin sijaan keskikokokoinen citymaasturi. Näitä suunnitelmia pyöritellessä sitä on kyllä puolivakavissaan miettinyt seuraavaksi pakettiautoa. Aino on pyörinyt muiden tyttöjen ohella kovasti mukana järjestelyissä, ja on ehdottomasti sitä mieltä että kissaa sinne messuille pitäisi tulla ihmettelemään eikä näätiä. Aino saa kuitenkin jäädä messujen ajaksi hoitoon äidilleni kuten Miikkiskin. Mutta katsoo jos Aino saisi marraskuussa oman debyyttinsä Turun rotukissayhdistyksen syysnäyttelyssä. Ainakin jos kissanäyttelyt eivät täyty ihan yhtä hullua vauhtia kuin frettinäyttelyt. 

maanantai 2. syyskuuta 2019

Hyvä syntymäpäivä

Pakko myöntää että eilen ahdisti sen verran, että illalla oli pakko lähteä pois kotoa. Haettiin Sariannan ja Melinan kanssa noutoruokaa Subwaylta, ja jatkettiin siitä sitten istumaan iltaa. Koska Melinan uusimmille Dewi-hoitolapsille oli tullut ripuli ruokavalion muutoksen myötä ja pienet olivat muutenkin tehohoidossa emon ollessa yhä niin stressaantunut loukutuksen jäljiltä ettei se hoitanut pentujaan, illanviettopaikka valikoitui luonnollisesti sinne, mistä ei voinut olla poissa. Minun piti poiketa ihan pikaisesti, ja tulla ajoissa kotiin nukkumaan, mutta eihän se ikinä niin mene. Ilta venyi, ja lopulta löysin itseni vielä puoli kahdelta yöllä Melinan lattialta pieni märkä kissanpentu sylissäni. Kun siinä kuivailin ripulista ja maidosta pestyä neliviikkoista pentua keskellä yötä syntymäpäivänäni, se ripuloi päälleni. Ja jossain niillä main se ahdistuskin suli pois.

Joskus ne ovat ne pienimmät, jotka saavat muistamaan mitä elämän isot asiat ovat <3
Illan mittaan oli heitelty ilmaan niin eri harrastuksia, eläimiä kuin muitakin mitä kukakin hankkisi, jos olemassa ei olisi rajoitteita. Ja siinä pieni kakkainen pentu sylissäni tajusin taas olevani elämässäni sielä missä haluankin. Vaikka tokihan ihminen aina haaveilee vaikka mistä, ei ole olemassa mitään urapolkua, asuntoa, lottovoittoa, matkakohdetta tai muuta minkä olisin valmis vaihtamaan yhteenkään näistä tyypeistä mitä minulla on. Jokainen niistä on toteutunut haave ja elämäni kallein aarre, vaikka joskus väsymyksen keskellä se meinaakin hetkeksi unohtua. Ja että vaikka kakkaankin joskus väsyy, en olisi voinut keksiä mitkä olisivat olleet siihen hetkeen paremmat synttärijuhlat kuin ilta eläinten keskellä kakkoineen päivineen. Sillä loppujen lopuksi elämässäni ei ole kauheasti asioita, joilta olisin saanut yhtä paljon kuin eläimet. Ja varmaan vielä vähemmän asioita joiden eteen olisin valmis näkemään niin paljon vaivaa, ja valvomaan vaikka öitä.

Onneksi Jussikin tuntee minut. Vaikka hän eilen lupasikin varata meille ensi yöksi hotellin että pääsen edes yhdeksi yöksi pois täältä kaaoksesta, hän vielä aamulla varmisti, haluanko oikeanko olla syntymäpäiväni illan poissa laumani luota. En minä enää halunnut. Sirkukseen olemme kyllä menossa ja syömään, mutta sen jälkeen tuntuu hyvältä tulla takaisin kotiin oman lauman luo. Nämä tyypit ovat kuitenkin minun perheeni ja elämäni keskipiste. Ja viime yö meni jo yllättävän hiljaisissa merkeissä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Hajua, melua jatkuvaa...

Ei, Vappu ei sitten mennyt ihan heittämällä porukkaan. Mitella ja Lysti pyörittävät junnua edelleen, joten näätähuone on ollut nyt yöt jaettuna väliportilla. Päivisin sitten koittaa jaksaa pitää porukkaa mahdollisimman paljon yhdessä ja puuttua ylilyönteihin. Sekä luoda mahdollisimman paljon niitä positiivisia kohtaamisia, missä ollaan kaikki yhdessä tahnatuubilla ja kukaan ei kuole, vaikka se yksi onkin uusi. Välistä kyllä tahtoo tulla vähän ylikuormittunut olo, ja mietittyä miksi tähänkin piti taas lähteä: uniongelmat, kokopäivätyö ja opinnot yhdessä koko eläinlauman hoidon kanssa lyövät vähän vasten kasvoja etenkin tälläisenä viikonloppuna, kun Jussilla on peräkkäisinä päivinä ensin 12 tunnin ja sitten 24 tunnin työvuorot. Siinä ei niinä päivinä paljon laiteta hommia puoliksi, eikä se aina juuri siinä hetkessä lohduta, että sitten Jussilla on taas arkivapaita enemmän, ja silloin hän pystyy kantamaan isomman vastuun laumasta. Kämppä haisee puffilta ja hutikakkoja ja pissoja on taas siivottu enemmän kuin laki sallii. Samalla miettii missä kohtaa naapurivat soittavat poliisin tai eläinsuojelun paikalle kun täällä huutaa vuoroon näädät ja vuoroon omistaja.

"Myönnä pois mami, et kadu mitään!" -Vappu
Vaikka kyllähän sitä oikeasti tietää miksi tässä ollaan. Ei Vappu tullut meille sattumalta, ja vaikka tänään ennenkuin evakuoin itseni hetkeksi asunnosta olin valmis heittämään hanskat hetkellisesti tiskiin kaiken kanssa, Vappu on alkanut vaikuttaa olevan juuri sellainen tyyppi mitä laumaan haluttiin. Se ei ole Huiskun klooni, ja siskoonsa nähden se on selvästi aktiivisempi ja atleettisempi tapaus. Vappu on kuitenkin kova tyttö pussailemaan ja jo nyt oltuaan meillä vasta reilun viikon Jussi on onnistunut saamaan siitä sohvaseuraa. Neidistä on siis kaikki mahdollisuudet kasvaa laumaan yksi terapiapampula lisää tasapainottamaan noita minun rakastamiani adhd apinoita. Enää pitää saada minun adhd apinat vakuuttumaan siitä, että Vappu on pohjimmiltaan aika hyvä tyyppi. Kaverikin lohdutti minua minun tuskaillessa Vapun punoittavaa ja rei'itettyä niskaa laittamalla kuvan kunnolla yhteen ottaneista uroksista, että ei ole vielä edes paha. Pahimmalla väsymyksen hetkellä menin kuitenkin ilmoittamaan Jussille haluavani synttärilahjaksi yön hotellissa.

lohitahna yhdistää
Uniongelmat ovat siitä kenkkuja, että riippumatta siitä miten hyvin asiat muuten ovat, yöunien jäädessä toistuvasti alle viiden tunnin jokainen hiekanjyvänenkin muuttuu vuorenkokoiseksi, tunteiden kontrolloinnista tulee vaikeampaa ja elämästä normaalia enemmän vuoristorataa. Silloin saa välillä todenteolla muistuttaa itselleen, että tämä on taas vain  vaihe, ja se menee ohi - ihan niinkuin aina ennenkin - eikä maailma lopu edes siihen kun rentouttavan kylvyn jälkeen saa kaivaa hammasharjat kissanvessasta junnujen leikkien jäljiltä. Silloin on vain mentävä hetkeksi tekemään jotain muuta: lähdettävä ulos syömään tai sulkeuduttava muutamaksi tunniksi ilman näätiä herppihuoneeseen aloittamaan pari taustaprojektia, jotka kaappasin itselleni. Sen jälkeen jaksaa taas laskea kymmeneen ja aloittaa miljoonannen kerran käytössääntöjen läpikäynnin tyttöjen kanssa.

Tästä totutusrumbasta ei ole selvitty haavoitta
Hetken mietin sitäkin että olisi parin päivän ajan kuvannut jokaisen hutisotkun, uuden haavan ja väännön ja tallettanut ne joko blogiin tai facebookiin muistutukseksi seuraavaa pentukautta varten. Hetken asiaa mietittyäni päätin kuitenkin jättää väliin. Eiköhän ne taas tämän jälkeen hetken muista, ja jos ei, niin mitäpä väliä: onhan lemmikinomistamisessa paljon mukavampiakin puolia mitä muistella. Ja kyllä tämä vaihe on aina ohi mennyt, vaikka uuden tyypin tullessa aina hetkellisesti miettiikin miksi pakkaa piti mennä taas sotkemaan.

Vaikka vielä on vähän hullunmyllyä, Vappu osaa ottaa välistä rennoti

Toivepostaus: Aino

Kuten viime postauksessa kerroin, Mihail on ollut se minun täydellinen sylieläin jo yli puolivuosikymmentä. Sen takia en ole itse kaivannut syliteltävyyttä muilta talouden karvakavereilta. Onhan se kiva, että frettejäkin voi vähän paijailla, mutta minua ei ole ikinä vaivannut se että kiireisimmät neidit eivät ehdi pysähtyä syliin moneksikaan sekunniksi elleivät ne ole unessa. Mutta koska etenkin alkuaikoina Jussi sai Miikkikseltä lähinnä peppua ja tassujen tömistelyä, ja senkin jälkeen hän oli pitkään selkeä kakkonen pojan maailmassa, Jussilla tarve on ollut isompi. Sitä tarvetta on toki helpottanut laumaan tulleet rauhallisemmat frettineidit, joista etenkin Huisku on ansainnut Jussilta kunniakissan arvonimen, mutta kyllä Jussista silti näki, että hän kaipasi elämäänsä myös kissaa. Pitkään Jussi kuitenkin arkaili toteuttaa haavettaan. Häntä pelotti, että mitä jos kissa ei sopeutuisikaan meidän kaikenkarvaiseen sakkiin. Ja vielä enemmän häntä pelotti omat toiveensa kissan suhteen: hän kaipasi halittavaa sylikissaa, jota saisi pitää lähellä ja joka nauttisi ihmisseurasta. Hän halusi kissan joka pitäisi hänestä, ja jolle hän ei olisi se varavaihtoehto. Ja koska Jussinkin elämässä on ollut useampia eläimiä, hän tiesi että ne ovat asioita joihin ei elävän eläimen kanssa voi välttämättä vaikuttaa. Että kissallakin niinkuin kaikilla talouden muillakin jäsenillä tulisi olemaan oma persoonansa, omat tapansa ja omat toiveensa, joihin meidän olisi pohjimmiltaan sopeudettuva. Ja niinpä kissan hankintaa lykättiin vuosia, kunnes se kissakuume kävi niin pahaksi, että meille tuli Aino.

Aino petitestaajana
Koska Jussilla oli selkeä visio siitä, millaista kissaa hän toivoi, kissan hankinta tehtiin enempi Jussin tavalla: hitaasti ja harkiten. Tutustuen vuosien mittaan monen rodun rotukuvaukseen ja käyden näyttelyissä ja muissa kissatapahtumissa tutustumassa eri rotuisiin kissoihin. Myönnän että jos homma olisi ollut vain minusta kiinni, meille olisi tullut jokin kotia tarvitseva maatiainen, ja se olisi ollut täydellinen juuri sellaisena kuin se on vaikkei se olisi ikinä tullut edes viereen. Mutta minä en ollutkaan se, jolla oli sylissä kissanmentävä aukko, vaikka olinkin valmis toivottamaan kissan meille tervetulleeksi. Ja minä en ollut se, jolla meni neljä vuotta saada vanhempiensa kissalta edes lupa silittää samalla kun sydän olisi palanut ottaa kissa syliin. Niinpä meille haettiin täydellistä sylikissaa, ja sellaisen Jussi lopulta myös löysi.

Myönnän että Ainon tulo oli itselleni alkuun pieni kulttuushokki. Olen viettänyt yli puolet elämästäni samassa taloudessa kissojen kanssa, eli laji ei sinänsä ollut vieras. Mutta siinä missä omat kissani olivat juuri niitä neitseellisesti siinneitä pihalle syntyneitä maatiaisia, Aino on ollut alusta alkaen diiva. Aino on äänekäs, sosiaalinen ja valmis hakemaan haluamansa huomion vaikka puoliväkisin. Ja kun Aino muutti meille isosta kissalaumasta ainoaksi kissaksi pari viikkoa ennen kesälomani alkua, olin vähän helisemässä. Aino kun oli juuri sitä mitä Jussi oli halunnut: täydellisen huomionkipeä sylikissa, ja minulla oli syli jo ennestään täynnä ja Jussilla oli juuri alkanut uusi työ parin viikon pentuvapaan jälkeen. Aino juoksi koko ajan perässä ja maukui surkeana kun hävisin näätähuoneeseen hoitamaan muuta laumaa, ja iltaisin Jussia harmitti kun Aino tuntui olevan enempi minun perääni, vaikka minä olisin enemmän kuin mielelläni antanut Ainon koko huomion hänelle illoiksi.

PetPalvelun Helenan ottama kuva kaveruksista
Viikkojen kuluessa tilanne lähti kuitenkin tasaantumaan. Aino huomasi kuinka Jussi palvoo sitä ja on täysin neidin tassun alla, ja se on Ainosta juuri niinkuin kuuluu ollakin. Nykyään kun Jussi tulee töistä, Aino juoksee usein ovelle vastaan ja hyppää kehräten Jussin syliin. Jos Jussi häviää välillä pitkien työvuorojen takia päiväksi tai pariksi, Aino seuraa Jussia Jussin palattua jopa kylpyammeeseen - mistä Jussi on vain ja ainoastaan iloinen ja palkitseen Ainolta saamansa huomion paijauksin ja herkuin. Silloin kun Jussilla on arkivapaat, hän katsoo Ainon kanssa Netflixiä sohvalla ja Aino on onnessaan kun saa maata jalkojen päällä tai jossain muualla ihan kiinni. Silloin kun Jussi on poissa, minäkin kelpaan, mutta en yllä Ainolle ykköseksi, sillä kehtaan välillä ilmoittaa kaipaavani myös omaa kissatonta tilaa (minkä sopimattomuudesta Aino joskus huomauttaa puremalla minua varpaasta).

Aino viihtyy välillä seuroissa hyvinkin oudoissa paikoissa
Erittäin sosiaalisena kissana Ainon on välillä vaikeaa saada meillä tarpeeksi huomiota: se on kuitenkin kotoisin paikasta jossa oli yli kymmenen muuta kissaa, lapsia, lapsenlapsia ja pennunkatsojia. Aikuinen lapseton pariskunta ja joukko oudonmallisia muita otuksia ei täysin vastaa Ainon standardeja, vaikka Jussi yrittääkin kaikkensa. Niinpä Aino rakastaa sitä kun meillä (tai siis Ainolla) käy vieraita. Se juoksee usein heti ovelle tervehtimään vieraat, puskee jalkoja ja päästää tervetuliaishyrinät. Sen jälkeen Aino asettuu oikeutetulle paikalleen huomion keskipisteeseen oli se sitten pelipöytä tai sohvan paras paikka. Mikäli huomio joskus epäasiallisesti kohdistuu televisioon, neiti huomattaa asiasta vaivihkaisesti istumalla tv:n eteen tai alkamalla lätkimään tassulla sarjan hahmoja. Aino ei ole ronkeli vieraiden suhteen ja aikuiset eläinharrastajat menevät ihan siinä missä sisarusten lapset, kunhan kissaa huomataan.

Aino on tehnyt myös parhaansa tutustuakseen niihin talouden näädistä, jotka se laskee kyllin sivistyneeksi seuraksi hienostuneelle kissaneidille. Vedessä lutraavat hammaspainia rakastavat barbaarit on siis automaattisesti rajattu pois sosiaalisista kontakteista, ja niitä Aino väistää akvaarion päälle tai omaan kiipeilypuuhunsa. Sen sijaan rauhallisemmat fretit joiden kanssa voi yrittää etsiä yhteistä kieltä sivistyneesti kelpaavat seuraksi koko ajan enemmän. Alkuun Aino uskalsi lähestyä vain Justiinaa, jonka kanssa se nykyään myös leikkii mielellään jahtausleikkejä silloin kun mummuska suinkin jaksaa. Justiinan lisäksi nykyään myös Huisku ja Itsy ovat sellaisia, joiden vieressä voidaan makoilla, tai ottaa yhteistorkut Jussin sylissä. Huiskua on varovaisesti kysytty jo leikkiinkin, vaikka se onkin yhä vähän jännä. Näiden neitien kanssa Ainolla on myös yhteisiä kiinnostuksen kohteita: Justiinan kanssa käydään välillä jopa yhteisjuoksuilla juoksupyörässä. Itsy taas jakaa Ainon rakkauden huiskuleluihin, joskin kummatkin neidit pitäisivät kyllä huiskut mieluiten ominaan.

Aino on nykyään mitä kaunein kissaneiti
Vaikka Ainon huomionkipeys ei olekaan enää ihan ylitsevuotavaa kuin alussa, tulimme melko pian siihen tulokseen, että Aino todennäköisesti hyötyisi myös lajitoverista. Jostakusta joka ymmärtäisi frettejä paremmin sen ehdotukset ja leikit, ja josta olisi sille seuraa silloinkin kun Jussi on poissa ja minä kehtaan jakaa huomiotani myös talouden muille tyypeille. Niinpä ensikuussa meille muuttaa maatiaispoika Mauno. Maunon suhteen Jussillakaan ei ollut enää niin isoja paineita siitä, millainen kissan pitäisi olla, sillä Ainoa hän saa sylitellä sydämensä kyllyydestä. Eipä silti etteikö Maunokin vaikuttaisi mitä uteliaimmalta, reippaimmalta ja sosiaalisimmilta pieneltä herrakissan alulta siitä huolimatta että sen emo on otettu talteen ulkoa. Nyt vain toivotaan, että Mauno sisaruksineen saisi selätettyä ne terveyshaasteet, mitä niiden osalle on nyt elämän alkutaipaleella osunut, jotta se kasvaisi ja vahvistuisi luovutuskuntoon. 

Mauno kasvinkodissaan
Etenkin ensimmäisinä viikkoina Jussi oli välillä kauhean huolissaan siitä, että pidänkö minäkin Ainosta. Aino kun hankittiin täysin Jussin ehdoilla Jussin kissaksi, sillä kissa oli Jussille niin iso haave, etten edes halunnut lähteä ehdottamaan siinä mitään kompromissia. Ja vaikka sen myötä Aino on ehkä hyvin erilainen kissa mitä olisin lähtenyt hankkimaan itse itselleni, yhdestä asiasta olen aina halunnut pitää kiinni: meillä ei ole minun ja Jussin karvalapsia muuten kuin paperilla. Arjessa kaikki ovat yhteisiä, ja hoidetaan yhdessä. Ja jos olisin ollut valmis ottamaan meille sokkona löytökissan jonka todellinen luonne paljastuu vasta ajan kanssa, ei minulla ole mitään estettä oppia rakastamaan myös Ainoa juuri sellaisena kuin Aino on. Onhan Aino kuitenkin ennenkaikkea yksi meidän prinsessoista, ja sellaisena juuri täydellinen. Ja pakko se on kai myöntää, että kyllä minullakin taisi olla pikkuisen ikävä kehräävää karvakaveria asuttuani yli kymmenen vuotta kissatta. 

lauantai 31. elokuuta 2019

Toivepostaus: Mihail

Mihailista ja Ainosta kysyttiin omia postauksiaan, ja nykyisen porukan ensimmäisenä Mihail saa omansa ensimmäisenä. Mihail on meidän vanhapoika haisunäätä. Ei missään nimessä mikään vanhus vielä, mutta päälle kuusivuotiaana jo tukevasti keski-ikäinen. Mihail eli Miikkis ei ollut nuorenakaan mikään frettien kaltainen hömppäilijä, ja tämä on iän myötä vain korostunut. Miikkiksellä on omat lempijuttunsa, joihin poika keskittyy, ja muuten se arvostaa sitä että muut eivät liikaa häiritse sen omaa rauhaa. Niihin lempijuttuihin kuuluvat ehdottomana ykkösenä ruoka ja toisena syli. Näistä ruoka on kategoriana hyvin iso ja laaja, ja kattaa suunnilleen kaiken mitä poika hereillä ollessaan tekee asunnon tutkimisesta ja aktivointipeleistä tyttöjen jemmojen raidaamiseen ja ulkoiluun. Mikäli johonkin asiaan ei ole mitenkään liitettävissä edes mahdollisuutta ruuan löytymisestä, ei se ole yleensä Mihailin mittapuulla tekemisen väärti. Syli taas on kategoriana huomattavasti suppeampi. Minun sylini on yhä se paras ja nyt yli viiden vuoden harkinnan jälkeen Jussi on melkein samalla viivalla. Kun ollaan kotona omalla porukalla Miikkis voi kavuta itse syliin ja viihtyä pitkiäkin pätkiä paijailtavana. Minun ja Jussin jälkeen jaetulla toisella sijalla ovat Sarianna ja äitini, joita ei enää väistetä, ja joilta käydään jopa kerjäämässä ruokaa ja otetaan paijauksia vastaan. Sitten tulevat kaikki muut, joita poika ei yleensä vaivaudu noteeraamaan kuin korkeintaan vetäytymällä omiin oloihinsa, mikäli vieraista lähtee liikaa ääntä, tai ne ovat muuten epäilyttäviä. Lähes kaikki jotka eivät ole käyneet meillä kuukausittain vuosien ajan ovat yleensä niin epäilyttäviä tai samantekeviä, ettei Miikkis oma-aloitteisesti välttämättä edes näyttäydy.

Miikkis on meidän sylihalipampula
Muissa eläimissä Miikkis pitää lähinnä siitä, että fretit jemmaavat ruokaa. Mikäli tyttöjen jäljiltä asunnosta ei löytyisi kanansiipeä sieltä, ja palalihan kappaletta tuolta, Miikkis todennäköisesti viihtyisi aivan yhtä hyvin ellei paremminkin ainoana lemmikkinä. Mallun tuloon asti Miikkiksestä tyttöjen toistuvasti sabotoimat dieettiyritykset todennäköisesti nostivat seuran tuomat plussat miinusten edelle. Mallu taas on Miikkiksestä ihan liikaa riehumisineen. Viimeistään siinä kohtaa kun Mallun omanlajiset kaverit sammuvat ja se koittaa haastaa Miikkistä mukaan haisunäätärodeoon, Miikkis pyytää päästä samaan evakkopaikkaan Justiinan kanssa. Silloin kun fretit eivät sählää, ne enimmäkseen menettelevät. Jos ja kun ne haluavat tulla viereen nukkumaan, ne saavat sen tehdä. Paitsi jos kyseessä on Huisku, jolloin Miikkis saattaa vähän jupista, mutta jatkaa yleensä uniaan ja antaa senkin jäädä nukkumaan, jos se ei jupinoista huolimatta tajua poistua. Huisku ei ole ikinä härkkinyt Miikkistä, mutta jokin sen hajussa tai olemuksessa ei vain miellytä poikaa, ja sama tuntuu olevan myös Vapun kohdalla. Oma-aloitteisesti Miikkis harvemmin hakeutuu tyttöjen viereen, elleivät ne ole jossain pojan lempipedeistä, ja jättävät poistumatta kuin poika pyytää. Silloin Miikkis oman harkintansa mukaan joko valitsee jonkin toisen pedin, tai kömpii vähän jupisten tyttöjen päälle pinoon.

Viime jouluna leikittiin mustavalkoteemalla
Ainon Miikkis noteerasi ensimmäisen kerran kunnolla kun Aino Mallua väistäessään juoksi suoraan päin Miikkiksen kylkeä. Silloin Miikkis katsoi hetken Ainoa ja jatkoi sitten matkaa. Ainon ruuat ovat sen verran ylhäällä että Miikkis ei yllä niihin, ja Aino nukkuu yleensä ylempänä mihin Miikkis pääsee. Suurimman osan aikaa Aino on siis Mihailin mittapuulla täysin epäkiinnostava olento, jonka kanssa sillä ei ole mitään tarvetta vuorovaikuttaa. Koska Miikkis ei sählää eikä härki, Aino koitti alkuun saada pojasta vähän leikkiseuraa, mutta luovutti aika nopeasti kun Miikkiksen taholta ei tullut mitään vastakaikua. Nykyään Miikkis ja Aino kohtaavatkin lähinnä lohitahnatuubilla, jos saatuvat yhtäaikaa keittiöön namijonoon.

Kaikenkaikkiaan Miikkis on siis hyvin rauhaa rakastava tyyppi, jonka mielestä asiat ovat parhaimmillaan silloin kun ollaan kotona tai lähimetsässä, paikalla ei ole vieraita ja muu lauma on nukkumassa. Silloin voi köllötellä seuroissa, etsiä ruokaa lähimättäiltä tai pulmapelistä tai vain köllötellä jossain pedissä. Mitä pidemmälle syksyyn mennään, sen enemmän Miikkiksen toiminta vähenee, ja uniaika lisääntyy. Kaikkein pimeimpään ja kylmimpää aikaan Miikkis lähinnä nukkuu ja käy välissä vain syömässä ja tarpeillaan pissa-alustalla. Silloin kun luonnossakin ruoka olisi kaivettava huurteisesta maasta, ei energiaa kannata käyttää yhtään mihinkään ylimääräiseen. Keväästä syksyyn voidaan kyllä köpötellä välillä pidempiäkin lenkkejä, ellei vastaan tule jotain todella pysäyttävää, kuten muurahaispesää toukkineen, tai tryffelisientä, joka on aivan pakko kaivaa esille välisnackiksi.  
Kaikessa seurassa Miikkis arvostaa ennenkaikkea rauhallisuutta
Minulta on monesti kysytty, miksi minulla on freteissä vain tyttöjä, vaikka pojat olisivat niin paljon muhkumpia ja ne ovat yleensä paljon syliteltävämpiä. Mutta kun kaipaan oikein muhkua ja syliteltävää tyyppiä, en mie tarvitse siihen muita kuin Mihailin, josta riittää kyllä täytettä koko syliin ja on mitä halata. Eikä Miikkiskään siihen silloin välttämättä muita edes huoli, kun ne on niitä meidän hetkiä. Fretit täyttävät kotona sitten toista paikkaa menevyydellään ja tekemällä omat stunttinsa elämänmittaisessa toimintaleffassa. Vaikka on meillä kyllä freteissäkin pari aika syliteltävää tyyppiä (ja nyt tietty myös Aino), kun Jussi kävi välillä mustasukkaiseksi siitä, kun minulla oli kunnon sylikaveri, mutta hänellä ei.

Miikkis on pysynyt enimmäkseen terveenä, mutta pari pitkäaikaisempaa terveysongelmaa meillä on kyllä ollut mukana tällä taipaleella: ylipaino ja silmäongelmat. Ylipainoon on koitettu vaikuttaa laihduttamalla, mutta mitä enemmän sitä yrittää, sen sinnikkäämmin se tekee kaikkensa päästääkseen käsiksi muiden eväisiin. Silmissä ongelmana on silmän pintaan kasvava solukko, jota koitettiin hoitaa useamman kuukauden ajan parilla erilaisella silmätipalla. Koepalan otosta ja leikkausvaihtoehdon selvittämisestäkin alkuun puhuttiin, mutta koska heikentynyt näkö ei tunnu vaikuttavan pojan menoon juuri mitenkään, ei niihin olla lähdetty. Nyt syksyllä pitäisi kyllä taas varata herralle senioritarkkia verikokeineen, sillä pojan virtsaamistahti tuntuu vähän lisääntyneen. Onneksi Raulio ei ole ikinä säikkynyt näitä eksoottisempiakaan potilaita, ja on onnistunut aina löytämään tahot joilta sitten tarkistella lääkkeiden sopivuuksia pojalle.

Kesäpoika Mihail
Kun pojan ollessa nuorempi kierreltiin aktiivisesti messuilla ja muissa tapahtumissa sen kanssa ja nähtiin enemmän myös muita haisunäätiä, sitä tietysti välillä haaveili myös pojan lajitoveria kotiin (ennenkuin vieraslajilainsäädäntö sitten muuttui, ja haisunäätien myynti, maahantuonti ja kasvatus kiellettiin Suomessa). Miikkis teki kuitenkin varsin pian selväksi, että siinä missä kissat ovat aika neutraaleja ja fretit jokseenkin siedettäviä, muut haisunäädät voisivat sen puolesta hyvin kadota rapakon taakse. Toinen haisunäätä on koiran ohella ainoa eläin jonka Miikkis on ikinä spreijannut. Sikäli tämä ei kyllä ole ihme, sillä vaikka osa lemmikkihaisunäädistä kyllä sopeutuu ja tuntuu jopa viihtyvän uros-naaras pareissa tai perheryhmissä, urokset ovat kuitenkin pohjimmiltaan usein enempi erakkoja. Niinpä Miikkis jäi ja tulee todennäköisesti lopullisesti jäämään meillä lajinsa ainoaksi edustajaksi. Mutta herra on kyllä paras haisunäätä mikä oltaisiin ikinä voitu meille saada.  

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Kysyttävää? Kysy&vastaa postaus tulille

Teknisten ongelmien, menojen ja laumassa tapahtuneiden muutosten myötä tuntuu että todella monesta asiasta on jäänyt bloggaamatta. Tuntuuko teistä samalta? Jos niin, nyt on hyvä hetki kysellä oman lempparin kuulumisten perään, kysyä miten joku itseä askarruttava juttu laumassa on mennyt tai menee tai vain kertoa, kenen kuvat ovat olleet aliedustettuina.

Miikkiksen metsähetki

Mikäli kysymyksiä tulee, kokoan vastauksista oman postauksen, jotta saadaan blogia taas paremmin ajan tasalle itse kutakin kiinnostavien näätämäisyyksien tai muiden eläimellisyyksien osalta. En aseta tähän sen kummempaa aikarajaa, sillä kaikkiin kysymyksiin tulivat ne nyt tähän tai myöhemmin muualle vastataan varmasti tavalla tai toisella.

Meidän pieni tuulitukka Huisku
Kuvankaunis Justiina
Nämä ulkokuvaukset ovat vähän epäilyttävät -Aino