perjantai 14. syyskuuta 2018

Flunssan tahdissa

Viikko sitten se tuli koputtelemaan varovasti olalle, ja kyselemään josko tehtäisiin lähempää tuttavuutta. Pari päivää onnistuin torjumaan lähentymisyritykset, mutta sitten se iski. Ja tämä viikko on mennyt aika flunssantahtisesti. Töihin olen selvinnyt kolmena päivänä viidestä, ja loppuaika on sitten keikkunut välillä sängyn pohja ja "ei tää nyt paha ollutkaan". Etenkin Berocan, useamman Buranan ja kofeiinitablettien jälkeen olo on ollut välistä jopa melkein normaali, kunnes doping on alkanut pettää tai on koittanut siirtyä makuuasentoon. Yöt ovat menneet yskiessä keuhkoja pihalle, tai aivojen panikoidessa varmaa limasta seuraavaa tukehtumiskuolemaa. Siinä kohtaa kun kolmatta yötä nukkuu vain muutamaa tuntia ja sitäkin pätkissä olo on aika zombie. Kuluneella viikolla kaikki paitsi eläinten perushoito on siis ollut aika seis.

Parhaita puolia omistajan saikussa on se, että se avaa enemmän petivaihtoehtoja tyttöjen päikkäreille.

Isoimmat perusminimin yli menevät projektit joihin olen saanut tartuttua ovat olleet pyykkivuori ja häkin maalaus. Kummatkin niistä ovat kyllä yhä vaiheessa, mutta ne ovat olleet siitä kiitollisia, että ne pitääkin tehdä pienissä paloissa. Antaa maalin välillä kuivua. Antaa koneen pyörittää pyykit koneen täytön ja pyykkien kuivumaan nostamisen välillä. Sitten voi vaikka notkua selkä parvekkeen kaidetta vasten, haukata raitista maalinkäryistä ilmaa ja katsella kun maali kuivuu, kun ei heti jaksa vaihtaa takaisin sohvallekaan. Tai istua pesukoneen vieressä kylppärin lattialla suunnitellen seuraavaa koneellista.

Kuten Miikkiksen pedit.
Tiistaina sai sentään seurattavaksi kunnon shown, kun Turussa ukkosti kunnolla heti aamusta. Ja ulkona vuoroon jyrisi ja välkkyi. Sitä olisi jaksanut katsella vaikka kuinka pitkään, mikä oli sikäli positiivista, että se oli toinen niistä päivistä, kun päivän kunnianhimoisimmat etapit olivat kylpyamme ja näätähuone. Näädät ovat puolestaan olleet vähän ihmeissään siitä, mitä minä olen päivälläkin kotona notkunut. Niillä kun on omat rutiininsa, ja ne ovat rakentuneet osin sen varaan, että päivisin asunto on hiljainen ja näädillä kauneusunet. Tästä päiväohjelmasta tytöt eivät olekaan olleet kauhean valmiita joustamaan, vaikka sitä on sopeutettu tilanteeseen sen verran, että osa neideistä on nukkunut päivällä muualla kuin näätähuoneessa ja saattanut ottaa jonkun pätkän jopa sylissä.

Ja ne omat mitkä ovat makkarissa
Suurimman osan omasta hereillä ja kotonaoloajasta olen nyt pitänyt kaikkia näätiä vapaana koko asunnossa. Pentua jahdataan yhä jonkin verran, mutta viime päivät kyse on ollut enimmäkseen juoksuttamisesta ja huudattamisesta, siinä missä alkuun Lysti nappasi hampailla niskaan kiinni ja alkoi heitellä, jonka takia Lysti ja pentu pidettiin jonkin aikaa kokonaan erossa, ja pentua tutustutettiin ensin muihin. Nyt se enemmän ahdistaa pennun jonnekin, ja kun pentu alkaa huutaa, kääntää sille peppuaan ettei pentu pääse huutamaan suoraan korvaan. Ihan täysin uusilta vekeiltä ei ole kuitenkaan vältytty, sillä Mitella kävi eilen mustasukkaiseksi, kun näki minun silittävän pentua, ja kävi sitten puremasta pentua niskasta ja ajamassa sen pois minua lähellä olevasta pedistä. Nyt en kuitenkaan ole kiirehtinyt koko lauman saamista kokoaikaisesti samaan tilaan, etenkin kun Rosvokoplassa tutustumiset taukosivat siihen, kun heille tulleelta pennulta murtui jalka. Vaikka meillä kaikki ovat tyttöjä ja Nutellakin on jo nelikuinen, eli kokoerot eivät ole valtavia, on minulla varmempi olo kun pystyy vahtimaan kuinka pahoja vääntöjä tytöillä on. Viime päivinä olen välillä myös poikkeuksellisesti sulkenut tyttöjä välillä häkkiinkin, jotta koko lauma on voinut viettää aikaa samassa huoneessa kunnon näkö- ja hajuyhteydellä, mutta kuitenkin ilman mahdollisuutta päästä vääntämään. Meillä tätä kun ei uskalla toteuttaa playpenillä, sillä Lysti pääsee siitä halutessaan yli, ja se on ollut nyt se pahin pukari. Yöt laumat ovat olleet erotettuna pleksiportilla. Vaikka alkuun taas tuntui siltä, että hommasta ei tule muuta kuin verta, huutoa ja puffia, parina viime päivänä sitä on alkanut olla jo optimistisempi sen suhteen, että laumakemiat saattavat lopulta ratketa aika kivuttomastikin. Nutella on kuitenkin ollut täällä vasta kolme viikkoa.

Vaikka voi sitä silti välillä nukkua näätähuoneessakin, kuten Nutsku tässä.

Nyt viikonlopun osalta ainoat suunnitelmat ovat levätä ja koettaa hankkiutua lopullisesti eroon tästä flunssasta. Ensiviikolla kun olisi edessä taas seuraava näyttelykin, enkä todellakaan halua viettää viikonloppua Jyväskylässä flunssassa. Tänä viikonloppuna olisi ollut myös Eksoottisten eläinten esittelypäivä Salossa, mutta tällä hetkellä olen iloinen siitä, että tänä vuonna emme päässeet osallistumaan. Niin ei tarvitse nyt sitten arpoa, peruako flunssan vuoksi, vai koettaako sinnitellä lääkkeillä ja toivoa ettei tauti ota takapakkia. Mutta ensivuonna meidät toivottavasti bongaa myös sieltä, jos viikonloppuun ei osu päällekkäisyyksiä.  


perjantai 7. syyskuuta 2018

Arpaonnea ja totutuskuvioita

Niemenokan nelijalkaisten blogissa oli jokin aikaa sitten arvonta, jonka voittaja ratkesi sunnuntaina, minun syntymäpäivänäni. Minusta arvottavana ollut vaaleanpunainen virkattu kissanpesä oli paitsi täydellisen värinen meidän frettilään, myös hyvin näätämäinen - ja kooltaankin oikein passeli muutamallekin kissakäärmeelle. Yllätys olikin sitten erittäin iloinen, kun sain syntymäpäiväni sähköpostia, että peti olisi tulossa meille! Ja näädistä asia oli vielä moninkertaisen mahtava, sillä peti oli tullessaan paitsi pakattu pahvilaatikkoon (eli petejä tulikin kaksi!), sielä oli myös pussillinen nameja mukana! Tästä kyllä seurasi se, että avajaisseremonian kuvaamisesta ei tullut juuri mitään, kun viralliset seremoniamestarit alkoivat painia pedissä, tehdä popcorn-hyppyjä ja koittivat avata namipussin. Onneksi Esteri suostui seuraavana päivänä antamaan vähän hillitymmän ja hallitumman poseerauksen laumanjohtajan auktoriteetilla.
 
Kiitos vielä kivasta arvonnasta!
Tämä laatikko on hyvä. Tätä voi ehkä käyttää keittiöntasolle pääsyyn.
Täällä laatikossa on jotain!
Sitten kun tämän pussin saisi vielä auki.

Tällä hetkellä peti ei ole vielä lopullisessa paikassaan, sillä näätähuoneen pinkin vallankumouksen seuraava vaihe on vasta valmistumassa parvekkeella. Sillä pitäähän pinkissä huoneessa petitelineen virkaa toimittavan häkinkin olla pinkki. Siinä projektissa on nyt kyllä pieni suvantovaihe, sillä menin suihkuttamaan pariin kohtaan maalia niin että se valui, ja nyt pitää odottaa että maali kuivuu kunnolla ja valumajäljet saa hiouttua tasaisemmiksi ennen seuraavaa maalikerrosta. 

Peti on oikein hieno ja passeli!
Sitä odotellessa Jussi on testaillut tänään julkaistua Spiderman peliä, ja minä olen istunut näätähuoneessa pitämässä ryhmäterapiaistuntoa. Tähän mennessä Nutsku kun tulee jo oikein hyvin juttuun Esterin, Huiskun ja Itsyn kanssa, mutta sitä ei ole nyt pariin päivään edes koitettu yhteen muiden kanssa, vaan kaikki ovat saaneet vähän rauhoittua ja totutella toistensa hajuihin kun on vaihdeltu puolia ja vuoroteltu jaloittelujen kanssa. Tähän asti, kun otin Mitellan kanssani perimmäiseen näätähuoneeseen.

Ihan ensiksi Mitella reagoi samoin kuin Lysti, ja iski suoraan pennun niskaan kiinni ja lähti pyörittämään sitä. Mietin hetken, pitäisikö tutustumista vielä lykätä, kun touhu näytti niin rajulta. Pennun niskasta löytyi kuitenkin vain yksi pienehkö jälki, joten päätin katsoa miten tilanne kehittyy. Aika pian Mitella päästikin kokonaan irti pennusta, ja seuraavat väännöt alkoivat mennä hyvin eri tavalla: pentu huusi ja Mitella käänsi peppuaan kohti pentua, ettei pentu pääse nappaamaan korville. Eli kumpaakin selvästi jännitti, ja kumpikin oli varma että se on se toinen joka hyökkää hetkenä minä hyvänsä, jos itse erehtyy laskemaan suojaukset alas. Hetken tätä jatkettuaan Mitella hakeutuikin Huiskun viereen turvaan ja pentu Itsyn, kunnes Mitellan nukahdettua Nutskun uteliaisuus voitti sen verran, että Mitellaa piti mennä vähän haistamaan - ja sitten taas huudettiin, kun toinen heräsi. Hetken päästä sainkin sitten silitellä ja rauhoitella kumpaakin, ja siitä vielä hetken päässä kumpikin oli yhtäaikaa sylissäni - tosin visusti erillään toisistaan - hakemassa lohturapsuja.

Pentu muurasi ensin tunnelin suuaukon umpeen.
Vaikka jossain välissä alkuvääntöjen jälkeen onnistuinkin saamaan kakat päälleni, olen tällä hetkellä varsin optimistinen sen suhteen, että lähipäivinä päästään tilanteeseen, jossa jo neljä muista tytöistä tulee pennun kanssa juttuun. Mikä on jo pienoinen voitto, vaikka sittenkin edessä on vielä ne kaksi haastavinta tapausta. Tässä välissä kuitenkin otetaan taas aikaa Mitellan ja Nutskun tottua toisiinsa, ennenkuin lisätään lisää näätiä kehiin, ettei touhu mene liian jännäksi pienelle. Ja että Mitella alkaisi kanssa vähän luottaa pentuun, josko Mitella onnistuisi sitten käytöksellään vähän rauhoittamaan Justiinaa ja Lystiä.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Arkimayhem

Kuluseurannan pissa-alusta osuudesta inspiroituneena päädyin taas kuvaamaan blogiin sitä itseään. Tai oikeammin muutaman kuvan siitä, miltä näätähuone näyttää lauman oltua sielä yön ja työpäivän. Edellisen kerran ennen kuvien ottoa näätähuone on siivottu eilen illalla kymmenen maissa, eli selvästi alle vuorokausi sitten. Postauksen kuvat on otettu tänään neljän aikaan. 

Häkin viereinen vessapaikka on jopa yllättävän siisti

...koska joku on taas päättänyt, että pakastimen edessä on tosi hyvä paikka.

Tavaroiden asettelu on enempi minun jäljiltä. Tämä on tällainen ei-kaunisteltu kuva.
Moni kissa- ja koiraihminen ihmettelee niitä ruokamääriä, mitä fretti syö. Ison osan vuotta fretti kun syö kokoonsa nähden selvästi enemmän mitä monet kissat ja koirat. Ja kasvavat fretit ne vasta syövätkin. Valitettavasti mikään materia ei kuitenkaan katoa maailmasta pysyvästi, ja freteillä on hyvän ruokahalun ohella myös todella nopea aineenvaihdunta. Ja koiriin ja kissoihin nähden fretit myös käyvät tarpeillaan usein. Yksi fretti saattaa helposti tehdä viidet kakat päivässä. Ja sitten kun frettejä on kotona seitsemän... Se tekee paljon kakkaa. Tässä suhteessa Miikkis on lähempänä kissoja ja koiria, ja tekee yleensä vain yhdet kakat päivässä.

Nurkat on pop
Huone on ollut päivällä taas jaettuna, niin nuokin padit on kumpikin olleet nurkassa.
Frettien kanssa saa siis varautua siivoamaan. Sitä enemmän, mitä useampia niitä on. Kakan määrä kun on yksi niistä asioista, mikä kasvaa tasaisesti näätämäärän kasvaessa. Tämä on myös se syy, miksi näätähuoneen siivous on päivittäisen prioriteettilistan kärjessä. Sitä ei yksinkertaisesti voi jättää siivoamatta yhtenäkään päivänä. Ja silti välillä tuntuu siltä, että jos tänne joskus tehtäisiin eläinsuojelutarkistus yli viisituntia edellisen siivouksen jälkeen, uskoisiko kukaan ei näätäihminen että näädät eivät ole oikeasti olleet heitteillä viikkokausia. Ellei sitten osaisi katsoa, että kaikki kasat ovat tuoreita.

Ei tarvisi kyllä kaikkea blogiin kuvata...

En minä silti valita. Olen vain alkanut kiinnostua eri tahranpoistoaineista eri tavalla kuin nuorempana. Ja haluan ehkä söpöjen pentukuvien vastapainona muistuttaa, että kaikilla valinnoilla on seurauksensa. Kuten sillä, jos haluaa pitää isoa laumaa. Pissa-alustat onneksi vaihtaa alle viidessä minuutissa, vaikka samalla pyyhkisi lattian siivoussuihkeella niiden ympäriltä. 

tiistai 4. syyskuuta 2018

Kuluseuranta 2018: elokuu

Elokuu oli taas kallis kuukausi näätien kanssa. Kuukauden menot selittyvät osin sillä, että elokuussa laitettiin Sariannan kanssa nimet paperiin ja tehtiin sijoitussoppari Nutellasta. Mutta vielä enemmän sillä, että näin ison lauman pitäminen monipuolisella raakaruualla ei ole ihan halpaa lystiä. Ei etenkään kun itsellä siihen monipuolisuuteen kuuluu myös mahdollisimman monipuolisesti erilaisia kokonaisia ruokaeläimiä. Jauhelihoissa, palalihassa ja kauloissa pääsee todella halvoillekin kilohinnoille, kun hankkii ne isommissa erissä, mutta hiirissä kilohinta on edullisimmillaankin parikymmenkertainen jauhelihoihin nähden. Mutta ovat ne sen arvoisia, kun etenkin Lysti sekoaa heti kun ne edes kannetaan sisälle. Olivat ne sitten kylmälaukuissa tai muuten pakattuna, tytön hajuaisti ei ikinä petä. Elokuussa pakastinta täydennettiin taas sen verran, että sen sisällöllä pitäisi selvitä 3-4 kuukautta pienillä täydennyksillä (ainakin sydämiä pitää hankkia lisää, sitten kun pakastintila antaa
taas myöten).

Pikapaketti tytöille
Toinen mitä on tullut huomattua, että pissa-alustoja menee nykyään ihan tolkuttomia määriä. Ne eivät siis ole vessa-alustoina missään nimessä taloudellisimmista päästä. Mutta ne helpottavat asunnon siistinä pitämistä huomattavasti verrattuna kaivelun mahdollistaviin vessamateriaaleihin. Pitänee alkaa selvitellä, saisiko niitä jostain edellisemmin, etenkin jos niitä saisi tilattua jostain kätevästi nykyistä isommissa erissä. Muutama tuttu on kehunut kovasti kroonikkovaippoja pissa-alustoina, mutta ainakin pienemmissä (muutaman sadan kappaleen) erissä hinnat pysyvät aika samoissa. Mutta niistä voisi ehkä tuurilla löytää useamman sadan pakkauksia.

Nyt on taas kumpikin pakastin ääriään myöten täynnä.

Ruokien, pissa-alustojen ja siivoussuihkeiden pitäisi riittää aika hyvin ensikuukaudeksikin, joten niiden puolesta siitä pitäisi tulla halpa. Niin ei kuitenkaan välttämättä käy, sillä muutamille näädille pitäisi taas varata aikaa hammaskiven poistoon. 

Elokuu

Näädille:

Ruuat & namit:
broilerin koipireisiliha luuton 10kg 35,00€
kanankaulat 10kg 25€
kalkkunamassa luuton 10kg 35,00€
hevosen leikkoliha 5,18kg 25,90€
lampaanmaksat 2,6kg 13,00€
Maukas pala kanan kivipiirat 1kg 6,29€
kaninpoikaset 6kpl 18€
25-30g hiiri 4kg 160,00€
kaninpinkit 4kg 40€
tipu 40kpl 20,00€
gerbiili, pieni 20kpl 20,00€
pakasteiden kuljetus 25,00€
Tubifrett-lohitahna 5kpl 14,95€ 

Eläinlääkäri & lääkintä:-

Tarpeelliset tarvikkeet:
Trixie Nappy -pissa-alustat 100kpl 29,80€
Trixie Nappy -pissa-alustat 50kpl 14,90€
Trixie Nappy -pissa-alustat 5*42kpl 49,95€

Lelut, pedit & muu ekstra:
ääntelevä kissanminttuhiiri 3kpl 4,99€
Cat Mate -vesiautomaatti 24,99€

Näyttely- ja yhdistyskulut:
FFF ilmoittautumiset 65,00€

Lemmikkien hankinta:
Nutella 200€ (sijoitussopparissa sovittu pantti)
Nutellan Turvasiru-rekisteröinti 20,00€

YHT. 847,77€

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Lemmikki Tampere 2018 -messut

Ensimmäiset Lemmikki Tampere 2018 -messut ovat nyt takana. Itsellä messuilla vierähti koko lauantai, ja sunnuntai olisi varmasti kulunut sielä yhtä nopeasti, ellen olisi bloggaaja-tiedon saatuani ehtinyt sopia sunnuntaille jo muuta äksöniä. Lauantaille kun olin jo aiemmin sopinut ständihommia, ja koska olen vähän kanaemo omieni suhteen, messuilla kiertäminen jää aina vähän vähiin omien ollessa mukana. Olkootkin että Jussi olisi kyllä ihan yhtä pätevä vahtimaan meidän neitejä ja kertoilemaan niistä kysyjille. Sen verran messuilla ehti kyllä tuolloin lauantaina kierrellä, että ensivuonna täytyy ehdottomasti varata molemmat päivät messuiluun, jos mukana on taas toisena päivänä omia.

Lähtökuopissa matkalla kohti Tamperetta. Osa lauma jäi kannustamaan lähtijöitä mummolaan (=tyhjentämään jääkaappia ennenkuin kaverit ehtii takaisin).

Aamulla saavuimme paikalle puolisen tuntia ennen messujen aukeamista yleisölle pystyttämään tyttöjen aitausta. Tampereen seudun fretit ry:n paikallinen edustus oli käynyt jo edellisenä päivänä laittamassa ständin muuten kasaan. Siinä aitausta pystyttäessämme Susku käväisi meitä moikkaamassa, ja oli aivan ihana nähdä häntä, vaikkakin näin pikaisesti - vaikka homma onkin aina sama tämän kokoisissa tapahtumissa. Niissä törmää joka kerta moniin tuttuihin eläinharrastajiin, mutta käytännössä valtaosa tutuista on messuilla ja näyttelyissä aina hommissa, eli jokainen kiinni omalla ständillään. Ja sitten ehkä jossain välissä onnistuu karkaamaan hetkeksi muille ständeille ihmettelemään mitä kaikkea ja ketä kaikkia messuilta löytyy. Hoidin aamun ilmoittautumisen eteläisellä sisäänkäynnillä, jossa oli sekä minun että Jussin nimet esittelijälistassa, ja ajattelin hakevani Bloggaaja-lappuni vähän myöhemmin pohjoiselta sisäänkäynniltä. Joka kerta sen ohittaessani sielä oli kuitenkin sen verran jonoa, että Bloggaaja-merkki jäi lopulta hakematta, kun enhän mie sitä liikkumiseen varsinaisesti ständinakkini myötä tarvinnut. Mutta ensivuonna lupaan hakea sen taatusti, jos se minulle taas myönnetään.

Saatuamme fretit esille bokseista ihmisiä alkoi heti valua aitauksille ihmettelemään. Siitä eteenpäin ihmisiä olikin paikalla käytännössä lähes koko ajan ehkä ihan viimeistä puolituntista lukuunottamatta. Ständin toisessa päässä olleen Emeliinan kanssa vitsailtiinkin, että olihan se ihan kiva nähdä ennen messujen alkua ja niiden jälkeen, kun siinä välissä osastolla oli koko ajan niin paljon kävijöitä, ettei näkyvyyttä ständin päästä päähän juuri ollut. Mutta eläimiä esittelemään sinne oltiin tultukin. Meidän laumasta edustamassa olivat Justiina, Nutella, Huisku ja Itsy, eli kolme rauhallisinta esittelynäätää sekä pentu. Justiina teki kyllä heti messujen aluksi selväksi, ettei ole vielä valmis jakamaan aitausta pennun kanssa, joten käytännössä joko Justiina tai pentu oli koko ajan sylissä. Muutaman kerran laitettiin Justiinaa pieneksi hetkeksi myös boksiin lepäämään, kun se ei malttanut olla sylissä, ja pentu oli juuri syömässä. Kaikille tytöille riitti taas liuta faneja, onhan jokainen niistä niin eritavalla ihana. Itsy hurmasi tummalla värityksellään ja näätäpusuilla, Justiina kärppämäisellä olemuksellaan ja tahnankerjäysliikkeillään, Huisku pörröisyydellään ja nukkuma-asennoillaan ja pentu vaihtamalla päivän mittaan useamman kerran turbovaihteen ja deadsleepin välillä tappaen välillä aitauksessa pehmokrotiilia ja roikkuen sen jälkeen sylissä täysin velttona kieli ulkona. Onnistuttiin siinä sitten liikuttamaan muutama ihminen kyyneliinkin, kun Nutella oli niin ihana.

Meidän tukikohta messuilla. Kuva on napattu kun kyseinen kohta oli hetken tyhjänä, frettien aitaukset jatkuivat vielä pöydän toisessa päässä.
Kun Jussi sitten lupasi vahtia tyttöjä niin että pääsen vähän kiertämään, kuvaaminen meinasi unohtua melkein kokonaan - paha moka bloggaajalta. Mutta kyllä niitä otoksia silti muutama kertyi, vaikka laatu ei ehkä ole sieltä parhaasta päästä, ja unohdin kuvata monet lemppareista. Etenkin pikkusiilitanrekit veivät huomioni niin täysin, että ainoa otos niistä on otusten kantolaatikon läpi kun messuja oltiin jo purkamassa. Kyseisistä otuksista kun oli kyllä tullut luettua jo ennen messujakin, mutta vasta nyt kun niitä näki livenä, alkoi laji houkutella enemmän. Jussin kanssa kun olemme molemmat välillä haaveilleet afrikkalaisesta kääpiösiilistä, mutta todenneet ettei meillä ole resursseja järjestää sellaiselle riittäviä tiloja - niin suloisia kuin kääpiösiilit ovatkin, niille olisi hyvä varata ainakin parin neliön kokoinen aitaus. Pikkusiilitanrekeissa on vähän samaa näköä, mutta pienempikokoisina ja terraariossa pidettävinä niille olisi helpompi järjestää turvalliset ja sopivat tilat frettitaloudessa.

Lemmikki Tampere messuilta löytyi myös muutama juttu, mitä olen muutamilla edellisillä Helsingin messuilla jäänyt kaipaamaan: iso akvaario-osasto sekä muitakin kuin koira- ja kissatavaroihin keskittyviä myyntipisteitä. Akvaariopuolelta löytyi myös erilaisia erikoisaltaita, kuten koskiakvaario, jonka toteutusta piti jäädä katselemaan pidemmäksikin aikaa. Niissä on kyllä aina se vaara, että omakin allasluku uhkaa taas lipsua yhdestä, kun yhteen seura-altaaseen ei kuitenkaan voi toteuttaa mitään ihmeellisyyksiä kalaston tai muun suhteen. Herppipuolen myyntipöydilläkin olisi ollut muutama houkutteleva käärmes, kuten mandariinirottakäärme, mutta koska taloudesta löytyy myös se harkitsevampi osapuoli, asia jäi vielä hautumaan. Sen sijaan mies shoppaili pöydältä ruokahyönteisiä heti mukaan kotona odottaville otuksille.

Allaspuolella lempparini oli tämä koskiallas.

Kissapuolella ehdin kiertelmään valitettavan vähän, mikä kyllä todennäköisesti suojasi minua isommilta shoppailulta. Se jäi kuitenkin ihmettyämään, miksi kissapuoli oli erotettu muusta E-hallista mustalla verholla, mikä hankaloitti E-hallissa liikkumista. Jossain törmäsin selitykseen, että se olisi ollut siksi, kun toisella puolella oli jyrsijät ja linnut, mutta kuitenkin pienpedoista fretit oli sijoitettu samalle puolelle verhoa niiden kanssa, vaikka karannut fretti olisi vähintään yhtä hasardi yhdistelmä kanien kanssa kuin kissakin. Ellei pahempikin, sillä fretit on kuitenkin alunperin jalostettu nimenomaan kanien metsästykseen. Tässä kohtaa olisi siis ehdottomasti toivonut jotain kulkuväylää hallin osien välillä, ettei kissapuolelle olisi pitänyt kiertää aulan kautta. Yllättäen Jussi kävi tutkimassa kissapuolenkin tarkemmin läpi, mutta hän palasi sieltä vähän pettyneenä, kun sielä ei ollut eri rotuyhdisten esittelypisteitä kuten hän on muilla messuilla tottunut. Hän kun olisi ehdottomasti halunnut päästä silittelemään taas norjalaisia metsäkissoja, ragdolleja ja maine cooneja, sekä muita kivoja ständikissoja, mutta nyt häneltä jäi messuilla silittelyt väliin, kun hän ei kehdannut käydä kyselemässä näytteilleasettajilta olisiko jonkun kissaa sopinut vähän silittää. Jussin päivän kuitenkin pelasti kun kerroin hänelle Tuijan kutsuneen meidät messujen jälkeen tapaamaan Pepsiä ja Maxia Tuijan kuultua meidän suuntaavaan messujen jälkeen Lielahteen päin.

Meidän läheltä löytyi myös estekanien kisa-alue.
Isona alpakkafanina myös alpakoiden mukana olo oli itselle iso ilonaihe, vaikka en ehtinyt viettää niiden luona paljoa aikaa. Etenkin kun Elma-messuja saa odottaa vielä ensikevääseen asti, eikä tuttavapiiristä kauhean monelta näitä otuksia löydy. Näitä kun ei nykyisessä asumismuodossa voi haaveilla ottavansa kotiinkaan, vaikka meillä muuten onkin jo aikamoinen kotieläintarha. Myös rottia piti käydä vähän ihastelemassa ja katselemassa eri värimuotoja. Rottakuume kun nostaa itsellä aina välillä päätänsä, vaikka olenkin päättänyt, että en halua ottaa rottia yhtä aikaa frettien kanssa. Kaksi niin seurallista, sosiaalista ja älykästä lajia, jotka tykkäävät olla kaikessa mukana vain olisi itselle nykyisessä elämäntilanteessa liikaa - etenkin kun rottia ja frettejä ei voisi ikinä pitää samalla tavalla yhdessä vapaina kuin vaikka frettejä ja haisunäätää, tai frettejä ja kissaa. Eli tällä hetkellä pysytellään pienpedoissa ja terraario-otuksissa. Onneksi sitä pääsee kuitenkin ihastelemaan välillä muidenkin otuksia.

Takaisin tukikohdassa, eli frettiständillä, pääsi kuulemaan lisää ihasteluja messuilla olevista erilaisista eläimistä. Niiden lisäksi pääsi kuitenkin vastailemaan kysymyksiin, joihin ei osannut vastata - kuten siihen missä marsut ja hamsterit ovat. Olin netistä lukenut, että niitä pitäisi olla Pirkanmaan Nakertajien ständillä, mutta vaikka olin koettanut etsiä sitä, se ei ollut osunut silmiini. Niinpä sitä ei voinut kuin todeta, että eiköhän ne jostain löydy. Vasta myöhemmin luin tapahtuman sivuilta, että Pirkanmaan Nakertajat eivät olleetkaan olleet messuilla, ja sen myötä myös marsut ja hamsterit olivat jääneet pois, tällä kertaa mukana kun ei ollut kyseisten lajien lajiyhdistyksiä. Tämä oli harmi, vaikka itse etsinkin ständiä lähinnä tuttujen tapaamisen toivossa - olenhan itse aloittanut oman yhdistystaipaleeni Pirkanmaan Nakertajien hallituksessa ja ollut monet kerrat Pirkkahallissa kasaamassa jyrsijänäyttelyitä ja esittelemässä eläimiä PiNan riveissä Harraste Hulabaloo -messuilla.

Nutsku väsähti messuilla täysin. Onneksi syleissäkin oli hyvä nukkua.
Kokonaisuudessaan messuista jäi positiivinen kuva, mutta ensivuotta ajatellen jäi parannettavaakin. Eri yhdistysten esittelypisteitä voisi olla enemmänkin, ja sen myötä eläimiä joihin saa tutustua häiritsemättä näytteilleasettajia - vaikka toki heistäkin moni mieluusti omista lemmikeistään kertoo. Myös lavaohjelmaa voisi olla monipuolisemmin eri lajeista, vaikka koulutusluentoja joissa käytäisiin läpi millaisia eri lajit ovat kouluttaa. Yksi mitä olin etukäteen jännännyt oli miten se näkyy, että messuille saa ottaa mukaan myös omia rokotettuja lemmikkejä mukaan turisteiksi. Mutta ainakin esittelijän roolissa on sanottava, että oli positiivista huomata ettei se juuri näkynyt - tältä osin messut eivät olleet sen levottomammat kuin ne joilla on tullut oltua aiemmin. Mutta ilmeisesti etenkin lauantain osalta rokotustodistusten takastus ei ollut sujunut ihan aukottomasti, mikä on tietenkin aina miinusta, vaikka omat otukset onkin kaikki rokotettu.

Messupäivän kohokohtiin kuului myös Pepsi...
...ja Max.
Pepsi olisi heti hyvänä emäntänä jakanut kaikille lasilliset Pepsi Maxia, mutta isännän kiellettyä Pepsiä koskemasta laseihin, Tuija tuurasi. Pepsi esitti sen sijaan sitten hienon valikoiman temppuja. Maxin esitti oman bravuurinsa tuumattuaan ensin vähän tilannetta. Jussista kaikkein hienoimmat temput olivat silti kaikki ne puskemiset, kehräämiset ja silityksien vastaanottamiset millä kaksikko meitä kunnioitti. Iso kiitos vielä kutsusta tulla tapaamaan näitä Tassulinnan blogipersoonia!

Viikonlopun aika messuilla kävi yhteensä yli 11 000 kävijää ja sen myötä seuraavat Lemmikki Tampere messut on lyöty lukkoon 31.8.-1.9.2019 viikonlopuksi. Tämän vuotisen perusteella meidät saattaa hyvinkin bongata myös sieltä.

torstai 30. elokuuta 2018

Pikapäivitys

Täällä taas tapahtuu niin ettei blogi tahdo pysyä tahdissa. Mutta kai sitä voi taas sen verran yöunesta nipistää, että kerrotaan näin pikaisesti parin edellisen ja seuraavan päivän häppeningeistä.

Huiskua ja Nutskua melkein kiinnostaa poseerata
Nutella on ollut nyt kotona nelisen päivää. Yöt ja työpäivät neiti viettää vielä yksikseen perimmäisessä näätähuoneessa, mutta kotona ollessamme neiti on saanut jo valvotusti nähdä muita. Suureksi yllätyksekseni Lysti ei tykkää neidistä yhtään, vaan ajaa sitä kunnolla takaa ja koettaa napata niskasta. Mitella komppaa Lystiä siinä, että kakara on vähintäänkin epäilyttävä ja sen voisi lähettää takaisin Britteihin. Vähemmän yllättäen Justiinasta muksulle on parempi varuiksi huutaa, sillä nuorisohuligaani se on kuitenkin. Sen sijaan Huisku, Itsy ja Esteri ovat ottaneet tulokkaan varsin rennosti vastaan. Huiskusta ja Esteristä se on näätä siinä missä muutkin, ja ne kävivät lähinnä katsomassa, että tämmöinenkö tälläkertaa. Itsystä kyseessä on pentu, ja pennun korvat pitää putsata. Miikkisestä Nutella on ottanut itselleen turvallisen isoveljen. Totutus tulee tälläkin kertaa varmasti ottamaan jonkin verran aikaa, mutta tässä vaiheessa vielä toivon, että puhuttaisiin viikoista kuukausien sijaan.

Jos sitä hiippailee ihan vähän vaan viereen...
Koska elämä olisi tylsää ilman askarteluprojekteja, parvekkeelle ilmestyi eilen jo vähän elämää nähnyt Ferret Nation, jonka kanssa olisi tarkoitus kokeilla maalailuhommia. Siitä tulee varmasti oma postauksensa sitten kun projekti etenee. Tällä hetkellä vielä arvon, koitanko suojata parvekkeen maalausta varten, vai pääsisikö sitä sittenkin helpommalla, jos veisi häkin maalattavaksi Mietoisiin Jussin vanhempien pihaan. Myös siitä lihakuivurista pitäisi ehtiä kirjoitella. En ole unohtanut sitäkään. Se vain odottaa yhä, että ehtisin kokeilla sitä vielä satsin tai parin verran.

Saa nähdä mitä tästä tulee.
Ja jotta edellä mainitut eivät varmasti etenisi tänä viikonloppuna, huomenna hurautetaan kohti Tamperetta, josta meidät bongaa lauantaina Tampereen seudun fretit ry:n ständiltä osan laumaa kanssa. Ehdin jo harmitella, että tälläkertaa en saanut bloggaajastatusta, kun Tassulinnassa oli lippuarvonta jo alkukuusta. Perjantaina ollessamme lähtökuopissa Britteihin sain kuitenkin tiedon, että itseäkin odottaa bloggaajapassi messuilla. Valitettavasti itselle ei kuitenkaan tullut sen mukana lippuja arvottavaksi, mutta kai he olivat ajatelleet, ettei viikkoa ennen olisi ollut enää aikaa järkätä arvontaa. Ja elleivät he olisi olleet oikeassa, olisin kyllä saattanut kysyä perään. Nyt se jäi, kun poistuimme maasta pian viestin saatuani. Mutta yhtä kaikki, meidät bongaa paikalta lauantaina, ja saattaapi sielä olla nähtävissä myös tuo meidän pikkuneiti!

Ja käytiinhän me tänään vaa'allakin pitkästä aikaa! Tai no, fretit kävi. Minä ja Miikkis ei.

maanantai 27. elokuuta 2018

Pentu on kotona

Viikonloppuna kuukausien odotus tuli päätökseensä ja kävimme hakemassa Nutellan kotiin. Perjantaina Jussi haki minut töistä suoraan lentokentälle, ja lähdimme iltakoneella Lontooseen. Jussin opinnot ja oma työ eivät mahdollistaneet tälläerää pidempää irtiottoa, ja niinpä koko reissu piti saada pakatuksi normaaliin viikonloppuun. Itselle viikonlopun tärkein etappi oli ehdottomasti pennun haku Adderburystä, mutta koska Jussi on vuosia haaveillut Lontoosta, kävimme samalla reissulla tutustumassa myön Lontoon luonnonhistorialliseen museoon ja Forbidden planet -sarjakuvakauppaan. Jotta ehdimme näihin kaikkiin, aikataulu vaati pientä säätöä, eikä kiireen tunnulta voinut täysin välttyä. Onneksi viimeistään ensivuonna meillä pitäisi olla mahdollisuus matkustaa Lontooseen uudelleen paremmalla ajalla.

Maailman söpöin brittivintiö
Koska jo lähtiessä tiesimme, että pentu tulisi olemaan myös jonkin verran yksin hotellihuoneessa, pakkasin kantoboksin lisäksi mukaan playpenin, jotta pennulla olisi varmasti turvallinen oleskelupaikka hotellihuoneessa. Onneksi Zooplussan keskikokoinen nylonaitaus ja kantoboksi mahtuivat kasaanlaitettuina kummatkin minun käsimatkatavaroihini, samoin kuin pissa-alustat, vesipullo ja pennun eväät. Koska tiesimme aikataulumme Lontoossa olevan tiukka, pyrimme ottamaan pennulle kaiken tarpeellisen mukaan jo Suomesta. Väljemmällä aikataululla olisin saattanut sortua shoppailemaan ne Lontoosta. Pennun kuljetukseen päädyimme valitsemaan Atlas 10 -kantoboksin. Ensimmäisellä kerralla olin jännittänyt täyttääkö se varmasti kaikki lentovaatimukset, mutta useamman tutun lennettyä Atlas-boksien kanssa ongelmitta totesin minun olevan turha hankkia erikseen vähän eri lukituksilla olevaa boksia lentämistä varten.

Perjantai-illan lentomme lähti reilusti yli tunnin myöhässä, jonka lisäksi se ei päässyt Heatrown päässä heti laskeutumaan. Niinpä ehdimme hotellille lopulta vasta yhdentoistamaissa illalla. Olimme ajatelleet illastavamme ravintolassa, mutta vastaanoton mukaan kaikki lähiseudun ravintolat olivat sulkeutuneet jo yhdeltätoista. Jussi oli lisäksi hyvin väsynyt matkasta, joten ensimmäisenä iltanamme päädyimme tilaamaan kiinalaista noutoruokaa suoraan hotellille. Ruokaa odotellessa virittelin kevytaitauksen valmiiksiseuraavaa päivää varten, sillä olimme sopineet Nutellan kasvattajan Lucyn kanssa lähtevämme aamujunalla Lontoosta Banburyyn ja jatkavamme siitä taksilla Adderburyyn kasvattajan luokse.

Lucyn ison lauman elintilaa.
Aamulla runsaan brittiläisen aamupalan jälkeen päätin esitellä Jussille miten Lontoon metro toimii, ja suunnistaa metrolla junan lähtöasemalle. Viime kerrasta oli kuitenkin sen verran aikaa, että sähläsin lähtiessä karttojen tarkistuksen ja muun kanssa niin, että metrotunneliin päästyämme tajusin unohtaneeni kantoboksin hotellille. Eli eikun äkkiä takaisin hotellille, ja hotellilta boksin kera taksilla asemalle. Siinä kohtaa kun vielä kuvittelin, että taksi on varmuudella nopea ratkaisu liikkumiseen. Sillä kertaa se toimikin, ja olimme lopulta Merylebonen asemalla puoli tuntia ennen junamme lähtöä. Minulla on välillä taipumus varata turhankin paljon aikaa kaikkeen säätämiseen, mistä oli menomatkalla ehdottomasti hyötyä. Siinä junaa odotellessamme ehdimmekin sitten tutustua muunmuassa aseman lehtikioskiin, ja Jussi pääsi aloittamaan sarjakuvashoppailun jo sieltä.

Junassa mahaan alkoi kasautua perhosia, kun Nutellan ja Lucyn tapaaminen läheni. Tiesin englannin puhumisen olevan itselläni pahasti ruosteessa, ja vaikka pennusta oli miten nähnyt kuvia, eivät ne ikinä ole sama asia, kuin eläimen näkeminen livenä. Etenkin kun olin henkisesti varautunut siihen, että minun pieni pentuni voi olla olemukseltaan jo täysin teini. Onhan Nutella jo 15 viikkoa, sillä Lucy halusi ehdottomasti hoitaa sillä rabiesrokotuksen varoaikoineen kuntoon ennen pennun matkustamista Suomeen. Mutta kun sitten tervehdysten jälkeen sain Nutellan takapihalla syliini, sydämeni suli heti täysin: kaiken sen odottamisen jälkeen sain syliini pennunpörheän pienen nappisilmäisen karvapallon, joka tuoksuikin pennulta. Siinä hetken pientä pyöriteltyäni annoin sen Jussillekin syliin, ja lähetimme Sariannalle tuoreet kuvat neidistä Suomeen. Onhan Nutsku Sariannan tuleva jalostuseläin, ja neidin toisena omistajana tiesin hänen jännittävän tytön tapaamista kanssa aika tavalla.

Hotellilla oltiin vuoroin jumissa aitauksessa ja vuoroin leikittiin.
Lucyn luona vierähtikin sitten pari tuntia, kun katsoimme läpi myös Nutellan vanhemmat, tutustuimme Lucyn näätätiloihin ja muihin vielä kotona oleviin pentuihin, joista osa oli Lucyn omia tulevia jalostuseläimiä. Ja eksyi se puhe välistä myös käärmeisiinkin, sillä Lucylle oli juuri tulossa vierailevaksi tähdeksi vähän erilainen otus. Lucy myös esitteli itse rakentamansa näyttelyhäkin, sillä jotkin ongelmat ovat universaaleja, kuten miten majoittaa näädät näyttelyissä täysin pakovarmasti. Pääsin samalla näkemään jossain välissä harkitsemani Tespon playpenin, ja jouduin vähän pettyneenä toteamaan, ettei se varmasti olisi meille Marshallin aitausta toimivampi ratkaisu. Lucykin oli miettinyt omansa myymistä, sillä piti sitä liian kevyenä ja heppoisena.

Aikamme juteltuamme meidän tuli aika suunnata viemään pentua hotellille, että ehtisimme vielä päivän muihin kohteisiin. Tälläkin kertaa päätimme valita suorimman reitin ja hyppäsimme taksiin, mutta tällä kertaa se oli virhe - olin kokonaan unohtanut kuinka liikenne voi suurkaupungissa puuroutua. Etenkin keskellä päivää, kun keskusta-alueella järjestetään mielenosoitus. Mutta eipä siinä sitten enää muuta voinut, kuin madella täinä tervassa ja toivoa, että ehtisimme vielä museolle. Matkaan asemalta hotellille meni yli tuplasti kauemmin kuin aamulla, ja samalla päätimme, että matka hotellilta museolle taittuu metrolla. Sitä ennen vain varmistettiin, että pennulla on hotellilla vettä, vähän evästä sekä vilttejä ja riippareita nukkumiseen. Yllättävän hyvin minäkin sitten maltoin jättää muksun huoneelle, kun tiesin, että minulla olisi sitten koko ilta aikaa tutustua neitiin.

Nutella turvallisesti Helsingissä <3

Museo ja kauppareissulta palattuamme aitaus aukesikin heti, ja sieltä kurkisti pieni näädännenu - ja sitten koko näätä. Nutella kun osoitti varsin nopeasti olevansa hyvin leikkisä ja menevä tapaus, joka pomppasi ulos aitauksesta ensimmäisen tilaisuuden tullen. Siitä alkoikin kunnon hotellihepulit, ja tyttö pomppi pyyhkeitä vasten, piehtaroi ikeakassissa, paini kenkien kanssa ja tutki läpi kaikki kassit. Kunnolla innostuessaan neiti intoutui käymään myös varpaiden kimppuun, mutta muuten neiti oli jo hotellilla mitä kiltein tapaus. Semmoinen jota uskalsi hyvin leikittää kädellä ja rapsutella boksin kalterien läpi. Iltavillien jälkeen nostimme neidin taas aitaukseen nukkumaan, ja poikkesimme itse vielä syömään.

Seuraavana aamuna pentu leikitettiin taas hyvin ennenkuin oli aika jumittaa se boksiin ja siivota aitaus kasaan. Sunnuntaina kun suuntasimme heti aamupalan jälkeen kohti lentokenttää. Halusimme molemmat nukkua vähän pidempään, ja varata kunnolla aikaa lähtöselvityksen tekemiseen kentällä. Olimmekin kentällä taas niin hyvissä ajoin, että check-innin tehtyämme ja saatuamme laput myös Nutellan boksiin meitä pyydettiin pitämään neiti vielä reilu tunti luonamme että he voisivat viedä sen suoraan koneeseen otettuaan neidin vastaan. Minulla ei ollut mitään tätä vastaan, ja niinpä jäimme vielä check-in tiskin läheisyyteen syömään eväitä ja katsemaan nukkuvaa pentua. Siinä odotellessamme useampikin lentokentän työntekijä kävi ihastelemassa neitiä, ja kyselemässä siitä. Muutenkin Nutella herätti kyllä Englannin sisälläkin reissatessa paljon positiivista huomiota niin junassa kuin hotellillakin, jossa Nutella sai hotellin puolesta jopa pienen lahjan. Ainoastaan ensimmäisen yön taksikuskimme oli vaikea peitellä huvittuneisuuttaan, kun hänelle selvisi että olemme lentäneet Suomesta asti hakemaan frettiä ja että kyseinen eläin oli vielä jotenkin niin erikoinen tapaus, että siitä oli maksettu satoja puntia. Englannissa frettejä kun myydään halvimmillaan parillakymmenellä punnalla per eläin.

Sarianna arvioi jalostuseläintään
Jätettyämme Nutellan henkilökunnan huomaan Heatrowlla asiat sujuivatkin jouhevasti eteenpäin. Helsingin kentälläkin boksi oli heti haettavissa kun selvisimme koneesta matkatavarahihnojen luona olevalle tuloselvitys-tiskille. Boksikin saatiin matkaan melkein liiankin helposti ilman lippujen tarkastuksia, kun heti boksin nähtyäni kipitin innolla sen luo katsomaan miten vauva on selvinnyt lennosta ja aloin höpötellä sille. Sen jälkeen olikin edessä enää etappi Helsinki-Turku. Pysähdyimme syömään Lohjan ABC:llä, ja jatkoimme siitä Sariannan kautta meille. Sariannakin kun halusi tulla heti tapaamaan ensimmäistä jalostusnaarastaan. Siinä kohtaa kello olikin jo kymmenen illalla Suomen aikaa, joten Nutskun saatua hetken aikaa ihmetellä uutta kotiaan, ihmisiään ja kavereitaan, ja minun vaihdettua reissukuulumisia Sariannan kanssa, nostimme pennun yöksi perimmäiseen näätähuoneeseen ja siirryimme itsekin nukkumaan.  Tällä kertaa minulla kun ei valitettavasti ole pentulomaa, eikä vauvaa haluttu heti jättää valvomatta muiden seuraan. Niinpä tyttö viettää varmaan ainakin alkuun työpäivät ja yöt omassa tilassaan, vaikka kotona ollessamme se saakin jo tehdä tuttavuutta muihin neiteihin.

On se vaan söpö <3




Tervetuloa kotiin Rose's Gamora "Nutella" !

lauantai 18. elokuuta 2018

Heinä-/elokuun hoidokkeja, osa2

Ykkösosaa kirjoittaessa meille oli tulossa hoitoon enää Sariannan lauma, ja sitten oli tarkoitus olla reilun kuukauden tauko uusista tulokkaista ennen Nutellan saapumista. Niin siinä kuitenkin kävi, että hoidokkeja tuli sitten vähän enemmänkin. Sariannan lauman käytyä Tiiun lauma tuli vielä uudemmalle visiitille, jonka jälkeen päästiin tutustumaan kahteen frettiherraan Toivoon ja Vembuun. Sen sijaan Tauko -postauksessa mainittu mittiprinsessa ei saanutkaan vielä lentolippuja Suomeen, eikä sen myötä olekaan tarvinnut ainakaan vielä hoitopaikkaa täältä.

Hoitopoika Eetu
Sariannan lauman kanssa isoimman haasteen aiheuttivat helteet ja poikien kiimat. Otolla kun ei ole ollut mikään kiire luopua hienoista palleistaan kahdesta hormoni-implantista huolimatta, eikä Eetua ole lantitettu. Sen myötä pojat piti pitää visusti erossa toisistaan, mutta yhdeksi eristystilaksi suunniteltu parveke oli päiväsaikaan täysin poissa käytöstä. Onneksi tässä asunnossa kuitenkin riittää huoneita ja frettiaitauksia niin että poikia ei silti tarvinnut päästää nokikkain edes verkko välissä. Näätähuoneidenkin väliin oli ennen Sariannan lauman saapumista ehditty hankkia 85cm korkea kasvihuonemuovia oleva levy, joka piti pojat hyvin omalla puolellaan sen jälkeen kun oli varmistettu että poikien boksi on riittävän kaukana portin reunasta. Tällä kertaa Otoltakaan kun ei puuttunut yritystä päästä riiaamaan naapurihuoneen naisia. Kilpalaulantaa käytiinkiin sitten molemmilta puolilta huonetta, kun Eetukin kävi omilla jaloitteluvuoroillaan vähän koputtelemassa pleksiporttia, että jos millään onnaisi... Mutta arvon daamit vain nukkuivat portin takana eivätkä yhtyneet palaveriin siitä, miten häiritsevä portti saataisiin pois ja lemmenleikit tulille. Siitä huolimatta viikko jotenkin vahvisti sitä, että meillä tullaan jatkossakin pysymään ihan tyttölaumassa. Etenkin kun Otonkin kohdalla tämänhetkinen pallikkuus ei johdu kasvatuskäytöstä vaan huonosta tuurista lanttien kanssa.

Uusi väliportti
Väliportin taakse jumitetut Ahti & Otto
Tiiun lauman saapuessakin ilman olivat yhä mukavan lämpimät ja sen myötä näädät varsin veto poissa. Sillä yhdeksän näätääkään talossa ei juuri tuntunut, kun kellään ei ollut kauheasti ylimääräistä energiaa tehdä mitään. Mummujen kohdalla jaksaa kyllä aina yhä uudelleen ihmetellä kuinka pieniruokaisia tuollaiset vanhemmat rouvat ovat. Isla kyllä päätti näyttää, että kyllä sitä hormonit hyrrää vielä mummoillakin, ja se meni hoitojakson päätteeksi paukattamaan kunnon kiiman. Siinä kohtaa nolotti kyllä ihan kympillä, kun Tiiu oli ensimmäinen joka sen huomasi haettuaan tytöt. Minä en ollut tajunnut näätiä viilentäessä pitää pimppiosiota niin tarkasti silmällä, kun kysessä oli kuitenkin loppukesä ja helteiden myötä käytöksessäkään ei ollut muuta poikkeavaa kuin kunnon väsymys. Mutta kai nämä seksihelteet tekivät sitten tehtävänsä, ja mummu olisi ollut valmis pyöräyttämään pari pientä päivänsädettä vanhuuden iloksi. Tiiu kuitenkin päätti heti romuttaa toisen suunnitelmat ja varata mummolle heti uuden lantin. Tämän jälkeen sitä kyllä varmasti tiiraa omienkin alapäitä taas astetta neuroottisemmin koko potentiaalisen lisääntymiskauden. Meilläkin Esterin, Mitellan ja Itsyn lanttien laitosta alkaa olla se pari vuotta, eli uusiminen voi tulla eteen viimeistään ensikeväänä osalla neideistä. Lystillä ja Huiskulla lanttien pitäisi kestää vielä pitkään, sillä ne lantitettiin vasta tänä keväänä ja ne saivat suoraan isommat hormi-implantit.

Hoitopampuloita
Frettiliiton ryhmän kautta meille eksyneet Toivo ja Vembu olivat itselleni täysin uusia tuttavuuksia. Niiden kanssa hoitojakso alkoi vähän jännissä merkeissä, sillä silloin kun poikien piti tulla, herrojen omistaja soittikin minulle Turun eläinsairaalasta että on sielä Vembun kanssa, ja heillä voi mennä sielä hetki, eli tulevat vähän myöhässä. Onneksi kyse ei ollut kuitenkaan mistään vakavammasta kuin venähtäneestä jalasta, mutta asia oli käyty varmistamassa kuvauttamalla jalka mahdollisten murtumien varalta. Niitä ei onneksi löytynyt, ja niinpä poikien kanssakin päästiin aloittamaan hoitojakso ilman muita poikkeusjuttuja kuin kerran päivässä annettava kipulääke. Sen antaminenkin kävi erittäin helposti, sillä kumpikin pojista oli todella kiltti ja loistava käsitellä. Pikemminkin pojat olivat sitä tyyppiä, joiden kanssa isoin ongelma käsittelyssä oli se, ettei etenkään Toivoa olisi saanut laskea alas ja lopettaa paijailua kesken. Jalkakaan ei vaivannut Vembua ensimmäisen illan jälkeen, ja siitäkin selvittiin kun lisättiin huoneeseen paljon mattoja, ettei pojan tarvinnut koettaa liukastella muovimaton päällä.

Toivo & Vembu
"Ota syliin ja paijaa!"
Nyt onkin sitten viikon päästä meidän lauman vuoro jäädä hoitoon, ja Sariannan kanssa käytiin tänään läpi miten tämän eläintarhan luotsaa sen pätkän läpi kun käymme Englannissa hakemassa Nutellan. Vaikkei siihen pätkään kyllä mahdu juuri sen ihmeempiä kuin miljoona kakkia ja näätien ruokintaa - sekä sammakoiden kastelua. Torstaina saapuneiden tulokkaiden jälkeen kotona kun on taas kahdeksan sammakkoeläintä.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kissabloggaajamiitti kissakahvila Purnauskiksessa

Kun Tassulinnan Tuija laittoi minulle viestiä lähestyvästä bloggaajamiitistä, kotona palaveerattiin lähinnä siitä, lähdenkö yksin vai Jussin kanssa. Jussi kun oli jo ehtinyt sopia päivystysvuoron lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun, mutta olisihan se harmillista, jos minä pääsisin paijaamaan kissoja, mutta Jussi ei. Niinpä asiaa pohdittuamme päätimme että auto jää Jussin työyön jälkeen parkkiin Turun linja-autoasemalle, ja matka kohti Tamperetta ja kissakahvilaa taitetaan julkisilla (kyllä, tässä kohtaa uskallan jo myöntää tehneeni pikavisiitin Tampereelle kertomatta kenellekään. Me ihan oikeasti kun poikettiin vain miitissä - ja yhdessä pelikaupassa, mutta sitä ei lasketa). Niin Jussin mahdollinen (todennäköinen) väsymystila ei olisi maailmaa kaatava, kun bussin kyydissä voisi vaikka nukkua, toisin kuin ratin takana. 

Namitassu tietää miten ihminen kesytetään

Ratikkatyömaa oli laittanut Tampereen keskustaa niin monin paikoin uusiksi, että saatoimme hyvällä omalla tunnolla turvautua navigaattoriin. Se kun pystyi jokaisen umpikujan kohdalla etsimään uuden potentiaalisen reitin. Niinpä me ja Puolenkuun peleistä mukaan eksyneet kassit löysimme hyvissä ajoin kissakahvila Purnauskiksen eteen, jossa Tuija viittoikin meidät seuroihin puun alle. Sisällä kaikki kun ei ollut ihan vielä valmista, niin puun alla oli hyvä jo vähän keräytyä ja olla sadetta paossa. Meidän tullessa paikalla olikin varmaan jo reilu puolet porukasta, ja valtaosa osallistujista oli itselleni uusia kasvoja. Tuijan olin nähnyt jo aiemmin, mutta hänen lisäkseen itselle tutuin kissabloggaaja Taru Triolasta ei päässyt tällä kertaa paikalle. Omaa seuruetta ei olisi silti ollut vaikea tunnistaa ilman Tuijaakaan, sillä kissapaidat, -laukut, -sateenvarjot ja muut puhuivat omaa merkkikieltään.

Kahvilan seinät täyttyivät kissataiteesta ja kissojen hyllyistä

Pienen odottelun jälkeen ovet kahvilaan aukesivat. Sisälle saavuttaessa kengät jätettiin tuulikaapin viereen, ja sitten alkoikin heti kissojen bongailu. Purnauskiksen emäntä kun kertoi heti kättelyssä, että tänään kahvilassa oli jotain todella spesiaalia: kaksi kissanpentua, jotka olivat kahvilassa ensimmäistä päivää. Hän kun oli ajatellut, että ryhmä kissabloggaajia olisi mitä mainioin ensimmäinen asiakaskunta toivottamaan pennut tervetulleeksi uuteen ympäristöönsä. Olin jo aiemmin viikolla ehtinyt lukea, kuinka pennut ovat tavattavissa kahvilassa ensiviikosta alkaen, ja olla hieman haikeanakin siitä, että mennään juuri ristiin. Niin kyllä siinä vähän sydän läikähti, kun pennut olivatkin jo paikalla, ja kun toinen niistä oli vielä samanlainen mustavalkoinen juniori kuin Latzi pentuna. Tämän blogin lukijoista kaikki kun eivät varmaan tiedäkään, että itsellänikin on ollut nuorempana kissoja, kaksi maatiaiskollia Misu ja Latzi.

Kahvilan konkariasukkaat osasivat olla niin hurjia...
...kuin suloisiakin.
Jussi on meillä aina ollut enemmän aikuisten eläinten ystävä, ja etenkin aikuisten pörröisten eläinten ystävä. Niinpä olin ihan varma, että jompi kumpi kahvilan pitkätukista, Piki tai Micu, varastaisi Jussin koko huomion. Pennut osasivat kuitenkin asiansa, ja vaativat ensin osansa huiskuleikeistä, jonka jälkeen harmaa pentu nukahti Jussin syliin. Siinä sai kyllä samalla myös huomata, minkä eläimien ympärillä meillä viime vuodet ovat enempi pyörineet, kun hän moneen otteeseen jutteli, kuinka pennut leikkivät ihan kuin fretit, ja kuinka kissakahvilan lelukopasta löytyi ihan samoja leluja kuin kotoa. En mie suotta aina sano, että fretit ovat monessa suhteessa kuin ikuisia kissanpentuja.

Peipponen ja Namitassu olivat aika tiimi
Kyllä tuo mies vähän näyttää siltä, että se saattaisi tarvita kissan.
Ja kun siinä sitten istui ja kuunteli muiden bloggaajien juttuja kissoistaan, sama tuttuuden tunne tuli siinäkin. Toki kissoissa ja freteissä on paljon myös eroja, mutta myös paljon yhtäläisyyksiä. Kun päiväpeittojen alle saattaa ilmestyä kumpuja ja mieli täyttyy ylpeydestä kun oma rakas syö ensimmäisen hiirensä. Ja kuinka sieltä kännykän kätköistä ja netin ympyröistä on sitten helposti kaivettavissa liuta kuvia hauskoista ilmeistä ja yhteisistä touhuista, kuten Kiskattien rokkimimeistä. Joitakin asioita taas ei ollut edes tajunnut kaipaavansa niin paljoa, että ne toivat miltein kyyneleet silmiin. Kuten pennun kehräystä. Jussin äidinkään kissa kun ei niin vieraista perusta, niin vaikka koskea ehkä saa, kehräykset on varattu enempi kotiväelle.

Ja toki kun kyseessä oli sentään kahvila, oli sielä muutakin kuin kissoja.
Primacatkin oli lahjoittanut Hugolle näin monta kassia!
Mikäli olisi saanut, tästä miitistä olisi varmasti lähdetty kotiin kahden kissanpennun kanssa. Kummallakin kun oli oma lempparinsa, ja onhan lajitoveri aina lajitoveri. Mutta koska ei saanut, lähdettiin kotiin kahden Primacatin tuotekassin ja arpajaisissa voitetun huiskulelun kanssa. Kotona hyvä kun ehdittiin laskea kassit maahan, niin jo oli näätälauma irti vaatimassa selityksiä siitä, missä sitä ollaan oltu ja mitä tuotu. Ja yrittämässä availla itse pakkauksia, kun herkkujen päällä oli muoveja haittaamassa tutustumista. Positiiviseksi yllätykseksi Tender Fillets Chicken pusseista ensimmäinen tyhjeni yhdeltä istumalta, joten voi olla, että siinä olisi jatkossa potentiaalia näätien reissumuonaksi silloin kun ei saada pakasteita kuskattua mukana. Vaikkakin myös se tuli nyt nähdyksi, että tällä porukalla yksi pussi missä on kolme fileetä riittää vasta välipalaksi. Nappuloista ja purkkiruuista osan Jussi varasi jo äitinsä Niksu-kissalle, jota Jussi on nyt neljä vuotta tiiviisti koittanut lahjoa puolelleen. Hän on sentään päässyt jo niin läheisiin väleihin, että saa joskus nostaa Niksun vajaaksi minuutiksi syliin - mikä on jo aika hyvin, kun Niksu on varautunut etenkin miesten suhteen. Sen sijaan kuivatut kaninamit on jo aiemmin testattu omalla laumalla toimiviksi kaikille Miikkis mukaablukien. 

Kotona poissaolo kuitattiin hyväksytyksi siinä kohtaa kun tuliaiskassit avattiin.