sunnuntai 13. elokuuta 2017

Paskapostaus

Näätähuoneen iso vessapaikka
Jos freteistä haluaa antaa lähimainkaan realistisen kuvan lemmikeinä, joskus on pakko puhua myös kakasta. Frettien kanssa kakkaa nimittäin riittää, etenkin silloin kun niitä on lauma. Monella frettiharrastajalla paskan määrä onkin yksi merkittävä tekijä siinä, millaista laumaa on valmis kotonaan pitämään. Jokainen lisänäätä kun tuo myös lisää sotkua. Kakkojen koot ovat myös suhteessa eläimen kokoon, eli isot urokset sekä syövät että kakkaavat enemmän kuin pienet naaraat. Freteillä on kissoihin ja koiriin nähden varsin nopea aineenvaihdunta, joten muihin yleisiin lemmikkipetoihin nähden ne myös kakkaavat usein. Jussi ei tykkää yhtään kakkojen siivoamisesta, ja hän oli miun ja Sariannan Gambian reissun aikana laskenut, että fretit kakkivat noin viisi kertaa päivässä per näätä. Eli meidän nykyisellä laumalla se tekee noin kolmetkymmenet fretinkakat ja yhdet haisunäädänkakat per päivä. Se on syynä sille, että näätähuoneessa parketti on suojattu muovimatolla. Ja lienee turha erikseen mainita, että meillä näätähuone siivotaan päivittäin. Silläkin siivousrutiinilla kakkaa ehtii kertyä siivouskertojen välissä ihan kiitettävästi.

Näätähuoneen keskivessa
Vanhan viisauden mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kuvasin näätähuoneen vessapaikat ennen siivousta. Kuvissa siis valtaosa yhden päivän kakkasotkuista (+ yksi bonuskuva siitä, miten onnistuneilla ruokavalinnoilla voi pahentaa kakkamayhemia: keksin yhtenä päivänä tarjota tytöille sekä tipuja että kananmunaa. Tämä oli kerrassaan loistoidea, sillä tipujen höyhenet tulevat läpi suolistosta, jonka lisäksi keltuaiset saavat kakat löysemmiksi. Löysät höyhenkakat leviävät oikein hienosti). Kuvissa näkyvien kakkojen lisäksi välillä tulee myös nurkkahuteja. Ne meillä on siivottu ilman dokumentointia sitä mukaa kun niitä on ilmestynyt. Ne ovat yksi syy siihen, miksi meiltä löytyy kotoa aina Simple Solutionia tai muuta vastaavaa siivoussuihketta.

Bonuskuvaa lukuunottamatta kuvien näkymä on meillä melko jokapäiväinen. Isoin vaihtelu tulee kakkojen rakenteesta. Niihin vaikuttaa moni asia, kuten se mitä näädät ovat syöneet, onko niillä ollut stressiä tms. Ilmeisesti myös näätien sukupuoli vaikuttaa: meillä on vain tyttöjä, mutta kuulin että pojilla pissat ja kakat olisi enemmän erillään, eikä samanlaisina piskakkoina kuin tytöillä. Meillä nyt viime päivinä Mitellan maha on ollut vähän löysällä sen saatua mahdollisesti jonkin mahapöpön Huiskun tultua. Huiskun kakat taas ovat olleet tänään kivan punaisia ja täynnä siemeniä sen pöllittyä Miikkikseltä vesimelonisiivun.  

Jos siis mielit frettejä, varaudu siivoamaan. Lohdutuksena voin kyllä todeta, että ne kakat ovat kuitenkin yleensä sentään vakiopaikoissa ja ne vakiopaikat ovat yleensä nurkkia. Poislukien ne kerrat, kun hätä ei lue lakia, jolloin vessapaikan suhteen voidaan olla hyvinkin luovia.

Prince-mökin viereinen mökkihuussi
BONUS: Mökkihuussi muna-tipu päivällisen jälkeen

torstai 10. elokuuta 2017

Jaanin yökyöpeli ja päivävuoro

Viime päivinä olen ollut päiväsaikaan enemmän pihalla frettien kanssa treenailemassa valjasjuttuja ja haukkaamassa raitista ilmaa. Tytöt ovatkin keränneet paljon huomiota naapuruston lapsilta, mutta muutama on kysellyt myös Miikkiksen perään. Että eikö meillä ollut myös se haisunäätä, ja miksei sitä näy. Kyllähän me Miikkiksen kanssakin ulkoillaan, mutta etenkin näin lomilla kun se on mahdollista enemmän yöaikaan. Miikkis kun arvostaa paljon enemmän hämärän suomaa rauhaa kuin äänekästä fanijoukkoa. Kaikkein parhaiten se viihtyy öisinkin viereisessä metikössä, jossa meidän ulkoiluaikoina ei ole toistaiseksi tullut yhtään vastaantulijaa.

Loppukesä on hyvää aikaa etsiä iltapalaa ulkoa
Viime viikolla kun käväisin kääntymässä töissäkin, lähdettiin parina päivänä Miikkiksen kanssa ulos jo ennen yhtätoista illalla. Siinä olikin pojalla vähän sulateltavaa, kun monen rauhallisen yölenkin jälkeen ulkona törmättiinkiin taas ihmisiin ja jopa kissoihin ja koiriin lenkillä. Yksikin lenkki meni sitten pitkälti siinä, kun istuttiin yhdessä puun alla katsomassa, kun naapuri otti pyykkejä narulta. Se oli Miikkiksestä sen verran epäilyttävää puuhaa, ettei sille voinut yhtään kääntää selkäänsä. Onneksi kyseinen naapuri on kissaihmisiä, eli varmasti tottunut siihen, että eläimillä voi olla joskus ihmeellisiä päähänpinttymiä. Vasta kun pyykit oli saatu narulta, meidänkin matka saattoi jatkua. Seuraavan päivän lenkillä törmättiin yhteen voitonriemuiseen isään, joka tuli kertomaan, ettei hänen tyttärensä ollut uskonut, että hän oli ihan oikeasti nähnyt pihalla ulkoilevan haisunäädän. Nyt hänellä oli tytärkin mukana, niin hän saattoi todistaa väitteensä.

Miikkiksen lisäksi myös Mitella rakastaa yövuoron lenkkejä, ja siinä onkin välillä kova kilpailu, kumpi pääsee ulos ensin. Ihan niin paljon kun en yleensä yön rauhaan luota, että uskaltautuisin ulos useamman talutettavan kanssa. Kerran on sekin kyllä tullut kokeiltua, kun kummallakin on niin kova kiire ja hinku lenkille. Se lenkki ei ollut täysi katastrofi, mutta kylläkin haasteellinen. Mitella kun rakastaa kirmata ja ottaa välillä spurttia, Miikkis taas etenee mieluummin rauhallisemmin löntystäen. Mitellasta vastaan tulevat koirat ovat kiinnostavia, ja Miikkiksestä taas epäilyttäviä. Eikä kumpikaan kaksikosta ole kauhean innostunut tekemään lenkeillä kompromisseja etenemistyylin suhteen. Isoin haaste tuli kuitenkin siinä, kun lenkki jäi kummastakin liian lyhyeksi, ja siinä koitti sitten kantaa sylissä kotiin kahta näätää, joista kumpikaan ei olisi ollut vielä aivan valmis lähtemään.

Rakas kauhukaksikko
Päivävuorossa taas haistellaan ilmaa playpenistä käsin, tutkitaan pihaa ja otetaan tuntumaa valjaisiin. Vaikka hämärälenkkeily on kivaa, minulla ei ole suunnitelmissa lähteä öiseen metsään valjaisiin tottumattoman näädän kanssa selvittelemään pysyvätkö H-valjaat jo hyvin päällä ja miten ne puut kierrettiinkään. Ihan vain varmuuden vuoksi. Aukeahkolla pihamaalla päivänvalossa kun on paljon helpompi käydä läpi perusteita ja tarvittaessa aukoa hihnan solmuja, kun on vedetty turbovauhdilla puun ympäri. Nämäkin treenit on kuitenkin helpompi ottaa pihan puolella, kun on tarpeeksi paljon uutta ja ihmeellistä viemään huomiota pois valjaista. Lystin kanssa kun menin kokeilemaan valjaita ensimmäisen kerran ihan sisällä, ja siitä tuli semmoinen hepuli, kun ne piti koettaa saada riehottua päältä pois. Sen sijaan playpenin rajojen sisäpuolella pihalla ne valjaat vähän jo unohtui, ja siitä oli sitten hyvä jatkaa penistä poiskin, kun oli ensin nähnyt, että valjaat pysyvät päällä painiessakin.


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Maailman mahtavin mummuska

Snurren kanssa on ohitettu taas kaksi etappia, jotka diagnoosin saamishetkellä tuntuivat kaukaisilta unelmilta: Snurre on ehtinyt nähdä niin tämän kesän tulokkaat, kuin tyhjentää kohta kaksi purkkia kortisonilääkkeitä. Kotoiluun rauhoittumisen myötä myös mummuskan paino on tullut taas ylöspäin noin kolmekymmentä grammaa - ja lisäpaino vaikuttaa oikeasti olevan massaa eikä nestettä tai kasvaimia. Snurrella on kehittynyt kesän aikana omat uuden kodin rutiinit, ja itsellä sydän läikähtelee ilosta aina kun näen mummuskan kämppäkierroksellaan ja lempparipedissään. Sen myötä miusta on tullut joissain asioissa entistä lepsumpi: esimerkiksi kauppareissut ovat välillä saaneet siirtyä, jos Snurrella on ollut menossa päikkärit meidän sängyssä, enkä ole raaskinut siirtää tytyä näätähuoneen puolelle.


Kesäkuun alussa Snurren kanssa siirryttiin terminaalivaiheen meininkiin: silloisten kohtausten myötä uskoin, että aikaa on jäljellä todennäköisesti vain päiviä tai maksimissaan joitain viikkoja. Nyt parin kuukauden rauhallisemman jakson myötä en kadu päätöstäni, jonka myötä järjestin kesäni ja lomani niin, että pystyin viettämään mahdollisimman paljon aikaa Snurren ja muun lauman kanssa. Vaikka muutaman kerran ehkä mieleen hiipikin ajatus, että lomalla pitäisi reissata tai tehdä jotain, uskon että pidemmän päälle ne pienet asiat mitä lomalla oli ovat arvokkaampia. Mie olen ehkä mökkihöperöitynyt täällä näätieni kanssa, mutta miulla on ollut maailman parhaat näädät, joiden kanssa se tehdä.


Alkukesästä Snurrea käärittiin ehkä vähän liikaakin pumpuliin, kun ei oltu varmoja, kuinka paljon stressiä ja rasitusta se kestäisi. Mutta kun kohtaukset pysyivät muuttosählinkien jälkeen poissa ja mummuska tuntui senkuin porskuttavan, on sitä alettu ottaa taas juttuihin enemmän mukaan. Ei se edelleenkään tule osallistumaan mihinkään näätätapahtumiin, mutta saattaa lähteä mukaan valjastelemaan tai jos piipahdetaan lähieläinkauppaan. Ettei seuraavaksi vain tapeta uteliasta mummuskaa tylsyyteen sulkemalla sitä ulos kaikesta elämästä.

Mutta kyllä mie yhä olen neidin suhteen varsin suojelevainen ja mietin aina pariin otteeseen, mihin sen kanssa uskaltaa lähteä. Tällähetkellä kriteerinä on ollut, että seikkailuilta pääsee helposti ja nopeasti kotiin, sitten kun mummuska väsyy. Eli esimerkiksi yökyläilyihin ei olla sen kanssa kevään jälkeen lähdetty, eikä minnekään, missä Snurre joutuisi olemaan pidempään suljettuna boksiin. Kaikkein eniten sitä kun toivoo, että saataisiin tarjottua mummuskalle paras mahdollinen loppuelämä: sellainen missä on sopivasti herkkuja ja lepoa, mutta myös riittävästi äksöniä mummuskan omilla ehdoilla.


maanantai 7. elokuuta 2017

Huiskun matka Suomeen


Matka kohti Spreewaldia alkaa
Torstai-iltana Sarianna saapui laumansa kera meille valmistautumaan Saksan reissua varten. Ruut, Ahti ja Otto kun olivat joka tapauksessa tulossa tänne Jussille hoitoon, niin ajattelin että samalla voisi pitää vähän leffailtaa ja lähteä sitten aamusta yhtä matkaa juna-asemalle. Mikä olikin ihan hyvä, sillä kumpikaan meistä ei olisi varmasti yksinään onnistunut sabotoimaan yöuniaan ennen reissua yhtä tehokkaasti. Mutta tulipahan sitä illan ja yön aikana muunmuassa nähtyä ihania noin viisiviikkoisia kissanpentuja sekä katsottua kunnon ysäriteinileffaa. Aamulla junan lähtiessä oli kyllä lambadat vähän vähissä, kun yöunta oli takana optimistisesti laskien kolmisen tuntia. Onneksi perjantaina vasta tutustuttiin majapaikkaamme (josta miljoonat kiitokset Miikkiksen kasvattajalle Tealle!) ja Berliiniin, ja Mandyn ja pentujen tapaaminen oli sovittu vasta lauantaille.

Kun lauantai sitten paria museota, ihanaa hampurilaisravintolaa ja astetta parempia yöunia myöhemmin koitti, suunnattiin iltapäivästä Berliinin päärautieasemalle, josta matkan oli määrä jatkua kohti Spreewaldia. Mukana oli Miikkiksen vihreäpohjainen pohjainen boksi luukkuineen kaikkineen (siitä huolimatta, että olin jo ehtinyt lentokoneessa panikoida unohtaneeni boksin luukun), mie ja Sarianna. Edessä oleva taival jännitti vaihtoineen ja bussietappeineen vähän kumpaakin, mutta jos pentuja oli kerta tultu hakemaan Saksasta asti, halusin kyllä ehdottomasti nähdä kasvattajan tilatkin, vaikka Mandy olisi ollut ystävällisesti valmis tuomaan pennut meille Berliiniin. Siinä vaiheessa kumpikaan meistä ei ollut kyllä vielä tiennyt, kuinka laajassa merkityksessä esimerkiksi sanan bussi voi käsittää. Se valkeni siinä kohtaa, kun juna-aseman eteen körötti harmaa enemmän pakua muistuttava auto, jonka etulasiin oli teipattu odottamamme bussin numero. Autoon noustuamme kuski ei missään vaiheessa kysynyt meiltä lippua ja rahaa, vaan lähti vain ajamaan eteenpäin mutkittelevia pieniä maalaisteitä Sariannan ilmoittaessa, että ensikerralla sovitaan kyllä treffit ihmisten ilmoille, jos vielä pentua ulkomailta haetaan. Siitäkin bussimatkasta kyllä selvittiin kommelluksitta Mandyn pysäyttäessä auton oikealla pysäkillä ja kuskin poistuessa paikalta sanaakaan sanomatta ja mitään rahastamatta.
Pentupaineja pentulassa
Mandyn luona pääsimme ensimmäiseksi tutustumaan pentutiloihin, joissa majaansa piti enää Huisku ja Eetu. Pentula oli piharakennus, jossa osa huoneen seinistä oli korvattu verkolla, samoin kuin pihan toisella puolella sijaitsevassa aikuisten frettien rakennuksessa. Luonnonvaloa ja raitista ilmaa siis riitti, ja valitettavasti myös hyttysiä, sillä sateen yltyessä ne tietenkin hakeutuivat verkon läpi turvaan kuivaan sisätilaan. Ne eivät silti onnistuneet varastaa juurikaan huomiota siltä, että pääsin viimein näkemään meidän huiskuttimen. Vaikka olinkin päässyt seuraamaan kakaran kasvua kuvista ja videoista, ei se silti voi vetää vertoja sille tunteelle, kun pääsee vihdoin oikeasti näkemään ja koskemattamaan toista. Siinä menikin sitten hyvä tovi pentuja leikittäessä ja kuvatessa, kunnes Mandy kysyi, haluaisimmeko nähdä myös aikuiset näädät, eli Huiskun ja Eetun vanhemmat ja muut Mandyn fretit. Tokihan me halusimme, joten pennut piti malttaa jättää vielä hetkeksi omaan rakennukseensa.
Mie & Huisku ja Sarianna & Eetu. Kuva: Mandy Schuhmacher
Frettilässä Mandy etsi ensimmäiseksi Sariannalle syliin Eetun emon Mysakin ja minulle Huiskun emon Akiran ja lähti sitten hakemaan isiä eli Othelloa ja Dariusta. Akira oli ottanut mammailessaan vähän turhan paljon painoa ruokaillessaan pentujen kanssa, mutta muuten neiti oli yhtä sievä kuin kuvissa. Sekä Akira että Othello vaikuttivat ihmistä kohtaan molemmat oikein rennoilta ja mukavilta tapauksilta. Ainoa mikä Akiraa hieman tuntui risovan, oli Mandylle itselleen tulleet kolme pentua, joita Akira vielä komenteli. Tässä suhteessa toivon, että tyttärestä tulisi vähän lempeämpi tapaus. Mie ja Sarianna löysimme omiemme lisäksi kumpikin Mandyn laumasta muutamia, jotka olisimme mielellämme varastaneet itsellemme, mutta tyydyimme kuitenkin lähtemään vain niiden meille varattujen pentujen kanssa.

Aikuisten frettien talo ulkoa
Frettien asumusta sisältä
 
Huiskun is Othello
Aikuisten frettien katselun jälkeen siirryimme takaisin pentulalle, jossa kävimme läpi frettien paperit, allekirjoitimme kauppakirjat ja saimme pennut ja pentupaketit. Kummankin pennun kansiossa oli hyvässä järjestyksessä niin passit, syntymätodistukset kuin sukutaulutkin, ja Huiskulla lisäksi todistus eläimen kemiallisesta kastroinnista, joka miun tulee palauttaa eläinlääkärin allekirjoituksella varustettuna sitten kun tyttö on implantoitu. Eetulla oli sen sijasta kansiossa sopimus eläimen jalostusoikeudesta.

Sen jälkeen suunnattiinkin pennut boksissa takaisin bussipysäkille, josta matka jatkui tälläkertaa ihan perinteisellä modernin oloisella bussilla, jossa oli pysäkkinäytöt ja kaikki. Niinpä kumpikin oli varsin luottavaisin mielin sen suhteen, että löytäisimme hyvin takaisin Berliiniin. Berliinissä jatkoimme vielä yhdeksi yöksi majapaikkaamme, jossa alkuyö sujui pentuja leikittäessä ja niitä ihmetellessä. Olihan sitä vähän jännätty, miten kuvat ja mielikuvat vastaisivat todellisuutta, mutta ainakaan omalta osaltani en voisi tyytyväisempi: Huisku vaikutti heti oikein kiltiltä ja sympaattiselta tytöltä, jolla riittää kuitenkin virtaa touhottaa.

Huiskun emo Akira
Sunnuntaina oli edessä lento Suomeen. Tämä oli sekä minulle että Sariannalle ensimmäinen kerta, kun haimme itse eläimiä ulkomaita, joten tuontimääräyksiä, boksin vaatimuksia ja muita oli varmisteltu moneen otteeseen, ja eläinpaikka ruumasta varattu jo hyvissä ajoin ennen lentoa. Silti sitä vähän jännitti, kun tultiin eläinboksi, paikka- ja maksutiedot kädessä kentälle check-in -tiskille. Ystävällinen virailija tiedusteli heti, onko kyseessä koira vai kissa, ja vastattuamme lajin, hän kävi nopean saksankielisen keskustelun kollegansa kanssa. Ymmärsimme pätkästä sen verran, että kollega selitti naiselle frettien olevan eräänlaisia jyrsijöitä, ja että niiden koneeseen tuloon ei ole estettä. Emme nähneet tarpeeliseksi lähteä pitämään tarkentavaa lajiesittelyä, kun lähtölupa oli kuitenkin myönnetty. Niinpä nainen liimasi boksiin asianmukaiset tarrat ja kehoitti jättämään sen sen erikoismatkatavaratiskille.

Erikoismatkatavaroiden vastaanotossa oli vastassa ovikello, jota painettua vastaan tuli ensin yksi virkailija, joka kysyi boksin sisällöstä. Vastattuamme boksissa olevan frettejä, virkailija kävi hakemassa pari kollegaansa paikalle. Pienen pikaisen palaverin jälkeen yksi kolmikosta pyysi meitä ottamaan itse eläimet ulos boksista, jotta boksi voidaan läpivalaista. Siinä kohtaa olin hyvin iloinen, että kumpikin pennuista on kilttejä ja käsiteltävissä, että sai sitten annettua virkailijoillekin hyvän kuvan siitä, että ihan lemmikkejä tässä ollaan kuskaamassa. Boksin tultua hihnalta, pennut palautettiin boksiin ja virkailija kantoi sen mukanaan viereiseen huoneeseen. Sen jälkeen minä ja Sarianna suunnattiin kohti omaa turvatarkistustamme ilman näätiä.
Pennun pitää nukkua, että jaksaa sit lentää <3
Boksi saatu haltuun Helsinki-Vantaalla
Helsinkin-Vantaalle saavuttuamme suuntasimme Sariannan kanssa matkatavarahallin palvelutiskille kysymään, mistä pennut kentällä noudettaisiin. Virkailija kertoi niiden tulevan viereiseen turvahuoneeseen, ja ne olisivat hänen kanssaan noudettavissaan heti kun katossa oleva punainen valo syttyisi. Niinpä jäimme vielä hetkeksi odottamaan, että näädät saataisiin sinne asti, ja kotvan kuluttua valo jo syttyikin. Sen jälkeen virkailija tarkisti, että Sariannan lipussa olevan tarran tiedot vastasivat boksin tietoja, ja kuittasi boksin haetuksi. Sen jälkeen saimme kävellä näätien kanssa takaisin matkatavarahalliin, mutta viralija kehotti pitämään ne boksissa vielä tullialueen toiselle puolelle asti. Sen ohi päästyämme kaivoimme muksurt hetkeksi ulos boksista, ja tarkistimme että niillä on kaikki kuten pitääkin.

Kotimatka jatkui vielä Helsingistä Turkuun junalla, ennenkuin saatiin Huisku uuden laumansa luo. Lysti oli heti innoissaan vastaanottamasta uutta pentua, mutta Mitella ja Itsy ovat selvästi epäilevämmällä kannalla sen suhteen, voiko tuota nelikuista kakaraa laskea enää pennuksi. Mitellastakin löytyi ensimmäistä kertaa ikinä mitään merkkejä reviiritietoisuudesta sen hieman retuuttaessa tulokasta. Mutta koska mistään isommasta tappelusta ei näkynyt merkkejä, päätin silti että lauma saa olla alusta asti yhdessä ja mennään tarkkailulinjalla. Itsellä kun on nyt viikon "pentuvapaa", niin pystyn hyvin olemaan kotona ja katsomaan, ettei kähinät mene liian pahoiksi. Mutta kyllä mie silti enemmän uskon, että tilanne tasoittuu muutamassa päivässä.

Lohitahna yhdistää <3

tiistai 1. elokuuta 2017

Kuluseuranta 2017: Heinäkuu

Oops... I did it again... Eli shoppailin turhuuksia näädille. Ja uuden näädän. Ilman niitä heinäkuusta oltaisiin selvitty 112,90 eurolla käsittäen Mitellan, Itsyn, Miikkiksen ja Esterin penikkatautirokotukset ja Huiskun turkille sopivan kamman. Nyt meni 627,78€, eli lomarahat menivät Lystiin. Ja parvekkeelle hankittuun kiipeilypuuhun, uuteen leluun ja siistimpiin valjaisiin Mitellalle. Ja Lystin valjaskoruun, eli kaiverrettuun nimilaattaan. Minun ei taas pitänyt ostaa mitään ylimääräistä, mutta olen herkkä sortumisiin. Zooplus taas tekee sortumisista ihan liian helppoja, etenkin kun lomalla oli kotona ottamassa pakettia vastaan. Koetan ryhdistäytyä. Taas.

Ruokakulut pysyivät sen sijaan heinäkuun nollissa, nyt kun on keskittynyt tyhjentämään kaappeja. Kesäkuussa laadittuun varastojen tyhjennys -listaan ei ole tullut vielä yhtään tyhjenemispäivää. Miikkiksen hevipuolta en taas ole nyt erikseen laskenut, kun sille ei ole tullut erikseen juuri mitään hankittua. Torilta kun eksyy itselle välillä suht reilujakin satseja, niin niistä on sitten riittänyt samalla pojalle. Samaten pissa-alustojen ja siivossuihkeiden kanssa on menty varastojen turvin. Hyvällä tuurilla niitäkään ei tarvitse tilata vielä ainakaan pariin kuukauteen (tai siivoussuihkeita enää tänä vuonna).

Kyllä sitä silti edelleen noille kaikkea aina tahtoisi. Sitä vain unohtaa välillä leluja ja muita ostellessa, että parhaat jutut ovat usein ilmaisia: nytkin isoin Zooplus-hitti olivat tyhjät pahvilaatikot. Kyllä muitakin käytetään, mutta ei yhtä ahkerasti.

Enää vajaa viikko, niin saadaan Huiskukin kotiin. Sekin on kuulemma pieni apina <3

Heinäkuu

Näädille:

Ruuat & namit: -

Eläinlääkäri & lääkintä:
Joukkorokotus 100€

Tarpeelliset tarvikkeet:
Kampa Huiskulle 12,90€

Lelut, pedit ja muu "ekstra":
Nimilaatta Lystille 6,90€
Karhunluola -raapimispuu 69,99€
Täytettävä Trixie-plyysikuutio ja 4 palloa 7,99€
Uudet valjaat Mitellalle 10,00€

Näyttely- ja yhdistyskulut: -

Kaloille:

Lemmikkien hankinta:
Lysti 400€
Lystin Turvasiru-rekisteröinti 20,00€


Yht. 627,78€


Mitellan uudet valjaat


sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

KesäPiknik 2017

Eilinen kului taas näyttelytunnelmissa, tälläkertaa Espoon Viherkalliossa KesäPiknik-näyttelyn merkeissä. Meiltä mukaan lähti tälläkertaa vain Itsy ja Mitella mummuskojen viettäessä eläkepäiviä ja Lystin vielä odottaessa penikkatautirokotetta ollakseen osallistumiskelpoinen frettikansalainen. Jussi tiputti meidät aamulla näyttelypaikalle, mutta jatkoi sitten Ropeconiin, joten kotimatka taitettiin julkista liikennettä hyödyntäen.


Sarianna ei ollut alkuun ihan vakuuttunut lähdöstään, mutta markkinoin tämän Sariannalle kevyenä näyttelynä: nythän mukana on vain nuorisoa, niin mehän selviäisimme hyvin yhdellä boksilla ja
"Onko meillä ees nameja?!"
yhdellä aitauksella. Muuten hyvä kyllä, mutta Ruut päätti paria viikkoa ennen näyttelyä, ettei ole enää mikään kakara, eikä ole sen mielestä sen puoleen Mitella ja Itsykään. Siinä missä likat ovat aiemmin leikkineet sopuisasti keskenään, Ruutista nyt olisi aika selvittää kaapin paikka ja tehdä selväksi, kuka on alfa. Mutta koska tytöt eivät kuitenkaan asu yhdessä vakituiseen, koimme helpommaksi vain napata mukaan toisenkin boksin ja kevytaitauksen. Ruut sai sitten olla oman aitauksensa kuningatar, ja Mitella jatkaa ihmettelyään siitä, mikä lapsuuden painikaveriin on mennyt.

Se oli asia, mikä Mitellaa harmitti näyttelyssä hieman muutenkin: eläinkaupan piha oli täynnä aitauksissaan olevia näätiä, eikä kehenkään saanut mennä kuonokkain tutustumaan. Sai vain putputella vähän matkan päästä yrittäen vetää unisten poikien huomiota puoleensa - mikä oli kyllä lämpimänä kesäpäivänä hieman turha toivo. Ja oma uusi lempparipainikaverikin oli jätetty tylsästi kotiin. Aitausten viereen levitetty pressu lohdutti sentään vähän, kun sen alle pääsi valjaissa sukeltelemaan.


Muuten päivä meni ihmisten kanssa jutellessa ja nauttien auringosta - etenkin ajoittain päivä meinasi olla jopa melkein kuuma, mistä nautin täysillä siitäkin huolimatta, että palamisen riski oli ilmeinen. Jotkin asiat elämässä vain ovat riskin arvoisia. Näyttelyssä oli ilmoitettuna myös useampia keväällä syntyneitä junnuja, joita piti myös käydä hieman bongailemassa, samoin kuin kahta paikalla ollutta angoraa. Siihenkin kun on enää alle viikko, että miun ja Sariannankin angoravauvat kotiutuvat. Niiden myötä loppuvuoden näyttelyissä saattaa olla ehkä jo tarpeeksi angoroita, jotta kisaa voidaan käydä myös parhaan angoran tittelistä.

Eilisessä kisassa voitettiin kuitenkin jotain muuta. Sellaista mikä ei näy virallisissa tuloksissa tai palkintokuvissakaan. Mitella sai arvostelukaavakkeensa maininnat "Very patient" ja "Lovely temperament, very sweet girl". Siinä meinasi itellä tulla taas pieni tippa linssiin. Siitä kun on nyt aika tarkalleen vuosi, kun neiti tuli meille. Viime vuoden Piknikissä Jussi saapui paikalle pienen sinisen boksin kanssa ja ojensi miulle miun ekan pentuni, pörröisen aktiivisen hammaspeikon. Ja siitä alkoi taival, johon on mahtunut enemmän itkua ja naurua kuin siihen astiseen frettielämääni. Ensimmäiset kuukaudet itkettiin välillä väsymystä, kipua ja turhautumista, kun tuntui että mitä enemmän sitä koitti puremiseen puuttua, sen kovempaa neiti puri kieltojen kaikuessa kuuroille korville. Nykyään sitten itketään enempi ihastuksesta, kuinka hieno näätä tytöstä on tullut. Onhan neiti yhä vähän sählä ja saattaa näykkiä, mutta silti se on mitä valloittavin sylinäätä ja mammanmuru.

Näyttelyn lopuksi saatiin Nelliltä kyyti asemalle, ja siitä jatkettiin sitten junalla Turkuun. Junamatkan aikana ehdin suunnitella täydellisen lomamatkan aurinkorantoineen, Masan baareineen ja karaokeduettoineen, ja Sarianna koitti parhaansa mukaan ampua ne alas painajaismateriaalina. Voi siis olla, että kun Jussi jää seuraavan kerran Berliinin jälkeen vastuuseen isommasta kasasta näätiä, suuntana on sittenkin Dupai.   

Kortilla toimiva namumaatti <3 (kuvassa Sariannan takana)

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Näätähuone


Näätähuone keittiöstä katsottuna
Muuttohärdellin keskellä näätähuoneen tarkempi esittely jäi, ja muuttosählingin väistyttyä se vähän unohtui. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli tässä se tulee. Näätähuone muumitapetteineen on meidän talouden ehdoton lastenhuone, joka on täynnä leluja ja josta löytää nääppien pedit. Mutta kuten kaikista lastenhuoneista, myös näätähuoneesta nääppien lelut ja leikit leviävät kyllä tehokkaasti muuallekin asuntoon. Etenkin nyt kun olen ollut lomalla, nääppien näätähuoneessa viettämä aika on rajoittunut lähinnä öihin - tai miun vuorokausirytmillä aamuyön ja aamun tunteihin.

Näätähuone on kooltaan kokonaisuudessaan noin 13 neliötä, ja se jakautuu kahteen osaan kaappirivistöllä. Näitä osasia kutsummekin Jussin kanssa leikillämme etummaiseksi ja perimmäiseksi näätähuoneeksi. Näätähuoneen erottaa keittiöstä pleksistä tehty portti.

Etummaisesta näätähuoneesta löytyy pakastin, joka on kahta ylintä lokeroa lukuunottamatta varattu kokonaan näätien käyttöön, Savic Royal Suite XL -häkki, rahi ja vaihteleva määrä petejä, putkia vilttejä yms. Etummaisessa näätähuoneessa sijaitsevat myös näätien vesi- ja ruokakupit ja vesipullo, joka on etenkin Snurren suosiossa vesikupista huolimatta. Miikkiksen ruokakuppina toimii Northmate Green Feeder -kuppi/aktivointipeli, joka hieman hidastaa pojan ateriointia. Tyttöjen pääasiallinen kantoboksi eli ufo löytyy yleensä säilytyksestä häkin päältä.

Pakastin, häkki ja ufo
Perimmäisessä näätähuoneessa on raapimatynnyri, Prince-mökki, puruputki, keittiötikas, näätähuoneen kaapit, frettien lelukoppa ja petejä. Kaappeja huoneessa on sen verran monta, että pienet yläkaapit on luovutettu yhdistystavaroiden käyttöön. Niistä löytyykin sekalainen kattaus V-S -frettien ja Suomen lemmikkihaisunäädät ry:n ständikamoja, näyttelypaikkakoristeita, pöytänumeroita yms. Alemmat isot kaapit on täytetty omilla näätäkamoilla. Ensimmäisestä löytyvät namivarastot, lääkekaappi, kynsisakset, harjat yms., varakupit, siivousuihkeet, pissa-aluset ja näätien paperit. Toisesta isommasta kaapista löytyy alhaalta aitaukset (kaksi Marshallin playpeniä ja kevytaitaus), pienemmät kantoboksit, näyttelyteltta, sekä iso kasa vilttejä, riippareita, pikkumattoja ja petejä.

Alkuperäinen ajatus oli, että näätähuone olisi myös se paikka, jossa näädät syövät. Siis ainoa paikka, jossa näädät syövät. Mutta tässä on jo vähän lepsuiltu, kun tytöt jonottavat aamulla portilla iltapalarottien- tai tipujen kanssa odottaen pääsevänsä niiden kanssa piknikille. Ja kun ei sitä ole raaskinut sen enempää evätä toisten aamujuoksuja kuin takavarikoida loppueväitä, tytöt ovat saaneet piknikkinsä. Ei se ole kuitenkaan itselle niin iso vaiva illalla tarkistaa, ettei pesukoneen taakse tai yöpöydän alle ole unohtunut ylimääräisiä tipuja tai häntiä.
Raapimatynnyri, lelukoppa ja petejä
 
Möppis
Prince-mökki, keittiötikas ja puruputki


maanantai 24. heinäkuuta 2017

Ensimmäinen viikko Lystin kanssa

Lysti on ollut nyt kotona viikon ja kolme päivää. Siinä ajassa muksu on saanut lisää painoa yli satagrammaa, ja vauhti on lisääntynyt. Kuitenkin samaan aikaan Lysti on yhä ihan vauva. Sen pörröinen pentukarva on pumpulinpehmeä ja neiti tuoksuu ihan erilaiselta kuin muut. Tiedän jo nyt, että tulen vielä ikävöimään tuota tuntua ja tuoksua, vaikka samalla odotan mielenkiinnolla, millainen aikuinen Lystistä kasvaa.

Lysti kokeilemassa valjastelua

Viikon jälkeen Lysti menee meidän laumassa melkein kuin olisi ollut täällä aina. Neiti otettiin laumaan yhtä hyvin kuin oikea palapelin palanen istuu kohdalleen: lauma tuntuu sen tultua vain entistä ehjemmältä. On ollut oikea ilo katsoa, kuinka Mitellakin on nauttinut jo toista viikkoa jatkuvista pentutreffeistään. Lystin tulo on kuitenkin tuonut myös lisäkerroksen lauman ikäjakaumaan. Siinä missä meillä oli aiemmin selkeästi erikseen mummuskat ja junnuskat, ikäjakauma on nyt liukuvampi: Mitella on yhä käytöksensä puolesta täysi kakara, ja se viipottaa onnessaan pitkin asuntoa Lystin kanssa. Sen sijaan Itsy tuntuu aiempaa aikuisemmalta: se kyllä osallistuu Mitellan ja Lystin leikkeihin mummuskoja useammin, mutta se kuitenkin myös putsailee pennun korvia ja vetäytyy välillä aikuisempaan seuraan, kun muksuilla on pahin riekkuminen päällä. Mummuskat taas tuntuvat useammin valvovan junnuskojen leikkejä ja muistuttavan käytöstavoista, mikäli meno yltyy liian villiksi - ellei sitten Mitella tai Lysti onnistu innostamaan mummuskoja mukaan leikkiin, mitä joskus tapahtuu.
Junnuskat kävi kyläilemässä

Käytöksensä puolesta Lysti on ollut yhä yhtä kiltti kuin tullessaan. Leikin tiimellyksessä saatetaan intoutua vähän kokeilemaan varpaita, mutta muuten puremista ei ole ilmennyt yhtään. Käsipainiessa sormi kyllä saattaa eksyä välillä suuhunkin, mutta sitä seuraa yleensä liuta pusuja. Ainoat haavat mitä pikkuneidiltä on saatu ovat pienet kynnen jäljet iholla, kun pikku apina on innostunut kiipeilemään paljasta ihoa pitkin milloin minnekin. Tähänkin eilinen pedikyyripäivä tuo toivottavasti pientä helpotusta. Se oli kyllä Lystistä hieman ankeaa, kun leikattiin kaikilta kynnet samaan syssyyn, ja Lysti sattui olemaan silloin aika aktiivisella päällä. Niin tuommoinen jumittaminen ei ollut sitten kivaa, vaikka palkkioksi saikin tahnaa ja leikitystä.

Muutakin jännää pennun viikkoon on mahtunut, sillä eilen käytiin ensimmäistä kertaa kokeilemassa myös valjastelua. Sisällä puettaessa valjaat olivat täysi kauhistus, jotka piti koettaa saada päältä pois välittömästi. Pihan puolelle päästyä ne kuitenkin lähes unohtuivat, kun sielä oli niin paljon muutakin jännää äänien ja tuoksujen muodossa, niin siinä ei ehtinyt yksiä valjaita niin paljoa miettiä. Snurre lähti mukaan seuraneidiksi, mutta Lysti koki silti turvallisimmaksi tutkia pihaa näin ensimmäisellä kerralla enempi sylistä käsin, vaikka vähän jo uskallettiin tutkiakin.


Ensimmäisen viikon aikana myös näätien ruuan menekki tuntuu tuplaantuneen. Vaikka toki tiesin, että pennut syövät enemmän, se pääsi silti taas yllättämään. Etenkin talouden mummunäädät syövät ihan uskomattoman vähän verrattuna Lystiin. Ruokaa tuleekin otettua sulamaan aiemman annospussin sijaan kaksi sellaista, ja silti kaikki tuntuu häviävän ilman että Miikkis edistäisi asiaa aiempaa enemmän. Vaikka kaikki tarjottu on toistaiseksi tehnyt kauppansa, on kyllä helppo sanoa, mikä on ollut lempparia: mikään ei ole saanut Lystiin vielä samanlaista vauhtia kuin kokonaiset ruokaeläimet eli tällähetkellä hiiret, tiput ja rotat. Vaikka ne kaikki tulevatkin pakastimesta, Lystin mielestä ne on silti vielä varuiksi tapettava ennenkuin ne voi syödä. Ja sen touhun tyttö ottaa niin tosissaan, että se melkein harmistuu, jos muut näädät koittavat viedä niitä kupista ennenkuin neiti on itse ehtinyt tarkistaa kaikki läpi ja raivistella ne hengiltä.

Rakas supermummuska <3

Samaan aikaan kun opetellaan täällä yhteiseloa Lystin kanssa, lähestyy se toinenkin päivä: Huiskukin haetaan kotiin jo ensiviikolla. Sen kotiutuminen menee kuitenkin melkein kahden viikon päähän, kun paluulento Berliinistä on vasta ensiviikon sunnuntaina. Sitä ennen ehditään käydä sitten KesäPiknikkin Itsyn ja Mitellan kanssa.

Pikkuapinoiden kiipeilypuu kohoaa

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Lysti on kotona

Perjantaina koitti se odotettu päivä, jona Lysti täytti kahdeksan viikkoa ja saatiin hakea tyty kotiin. Olin lähtenyt Porin suuntaan jo paria päivää aiemmin Miikkiksen kanssa tutustumaan Jussin kesäkotiin, ja paluumatka tehtiin sitten kaikki yhdessä pennun kanssa.

Väsähtänyt pikku Lysti
Viimeiset pari päivää ovatkin menneet ihmetellessä uutta perheenjäsentä. Jussi on ollut ihan häkeltynyt siitä, kuinka erilainen pentu Lysti on kuin Mitella oli tullessaan. Kuinka Lysti osaa jo jo nostaa peppuaan käydessään vessa-asioilla, kuinka se tunnistaa kiellon ja sen kanssa voi käsipainia - ja sen voi jopa päästää kasvojen lähelle! Ja kuinka se kaikin puolin muistuttaa enemmän lemmikkiä kuin villieläintä. Mie olen koittanut hieman himmailla Jussin innostusta muistuttamalla, että se pahin vaihe voi Lystin kanssa tulla vähän viiveellä, jahka tyttö vähän vielä tuosta kasvaa ja kotiutuu kunnolla, mutta että kyllä sen pentuaika tulee varmasti olemaan silti melko erilainen kuin ensimmäiset kuukaudet Mitellan kanssa. Tähän mennessä Lysti kun kieltämättä on ollut vain mitä valloittavin pikku termiitti: ihanan leikkisä, utelias ja rohkea menijä, joka on otettu lauman toimesta todella hyvin vastaan.

Lystin eka aamu uudessa kodissa uuden lauman kanssa.


Mie kun olin vähän jännännyt sitä, miten lauma ottaa tulokkaan vastaan. Meillä kaikki aiemmat totutukset ovat menneet todella helposti, niin sitä väkisinkin ajattelee, ettei se voi aina yhtä helppoa olla. Mutta nytkin taas vain avattiin boksi, ja kolme neljästä kävi heti tutkimassa pennun. Esteri haisteli Lystin läpi, ja sen puolesta asia oli sillä selvä. Itsy koitti putsata pienen korvat ja Mitella juoksi sen perässä ympäri kämppää, ja koitti vetää Lystin huomion kämpän tutkimisesta painileikkiin. Snurre kävi vähän kiljumassa pennulle, ja vetäytyi sen jälkeen omiin oloihinsa. Seuraavana aamuna Jussi kuitenkin löysi herätessään kaikki viisi jo samasta pesästä nukkumasta. Lysti on myös tykästynyt kovasti Miikkikseen, ja Miikkis antaa sen nukkua välillä vieressään, kun se siihen kerta änkee.

Miikkiksen jalkaa vasten on kiva kiehnätä, kun Miikkis on niin kiva.
 Yhteiselo on siis lähtenyt käyntiin niin rauhallisesti kuin tuollaisen pikkuviikarin kanssa voi lähteä. Lysti on myös osoittanut sellaisia apinan elkeitä kiipeillessään vuoroon miun ja Jussin pään päälle, että päätettiin nopeuttaa kiipeilypuun hankintaa ja laitettiin tänään taas tilausta Zooplussalle. Miun ei kyllä pitänyt, mutta... Eihän noita nappisilmiä voi vastustaa. Etenkin kun Mandyn laittamien kuvien ja kuulumisten perusteella meille odotetaan toistakin apinanpoikasta. Niin on sitten jatkossa pikkuneideillä ja vähän vanhemmillakin paremmat riekkumismahdollisuudet myös parvekkeen puolella. 

Harjavallan metsät tekivät vaikutuksen Miikkikseen.
Satakunnan reissusta jäi kyllä semmoinen pieni haikeus Jussin kesämaisemiin, että sitä jo mietti, että pitäisikö sitä kuitenkin vielä loman aikana suunnata uudestaan Harjavaltaan - ja pakata tälläkertaa mukaan kaikki näädät. Miikkis kun rakasti metsäistä mielisairaalamiljöötä, ja onnistui löytämään metsästä jopa tryffelin iltapalakseen. Niin voin vain kuvitella, kuinka paljon muukin lauma nauttisi rauhallisesta vaihtelevasta maastosta hiekkapohjaisine metsineen ja puistokasveineen.

Snurre näyttää tässä niin isolta, vaikka oikeasti Lysti on jo mennyt painossa ohi yli 170 grammalla.