lauantai 23. toukokuuta 2020

Toukokuun synttäritytöt ja -poika

Vappu saikin kuun alussa jo oman postauksensa, mutta senkin jälkeen toukokuussa on juhlittu jo kolmia synttäreitä, ja ne kaikki vielä peräkkäisinä päivinä. Kolmen päivän synttäriputken aloitti Mihail, joka täytti 7 vuotta 17.5. Seuraavana juhlittiin Itsyä, joka täytti 5 vuotta 18.5. Kolmentena juhlansa sai Lysti, joka täytti 3 vuotta 19.5.

Miikkis 7 vuotta
Miikkis on nyt seitsemänvuotiaana jo selvästi pappaantunut. Pappaantumisen mukanaan tuomista muutoksista tuli kirjoiteltua jo tammikuussa, mutta viimeksi tälläviikolla Miikkis oli taas laittanut haisemaan. Tälläkertaa kyse oli jo astetta isommasta annoksesta, sillä haju tuntui todella lievänä jo pihalle, kun tulin tiistaina kotiin. Vasta rappuun asti astuttuani kuitenkin tunnistin, mikä haju on kyseessä, ja vasta omassa asunnossa sisällä (ja etenkin makuuhuoneessa) se tuntui kunnolla. Sen jälkeen on kuitenkin taas keskusteltu Jussin kanssa astetta vakavammin, olisiko omakotitaloon muuttoa mahdollista aikaistaa, ja torstaina käytiinkin jo katsomassa yhtä omakotitaloa, ja maanantaina mennään keskustelemaan pankkineuvojan kanssa, riittäisikö meillä rahkeet siihen tai johonkin muuhun omakotitaloon mahdollisesti jo niin että se olisi mahdollista hankkia ennenkuin tähän nykyiseen asuntoon tulee putkiremontti loppuvuodesta. Sillä vaikka en usko Miikkiksen vielä häiritsevän naapureita, niin jos tuo tuhnailu lisääntyy, olisi varmasti kaikkien kannalta kivempi, että ympärillä olisi enemmän väljyyttä.

Itsy 5 vuotta
Itsystäkin tuli nyt viisivuotissynttäreiden myötä virallisesti veteraani, mutta hänen kohdallaan toivon todelliseen mummoutumiseen olevan vielä vuosia. Ainakin vielä Itsy on samanlainen touhukas muumimamma kuin aina ennenkin, vaikka Itsyllä on ollut terveyden suhteen aina vähän huono tuuri etenkin mitä tulee hampaisiin. Nyt hammas- ja pernaongelmien kanssa on kuitenkin ollut taas onneksi tasaisempaa.

Lysti 3 vuotta
Lystistä meinasin alkuun laittaa, että neiti on kolmivuotiaana vielä täysin kakara, mutta Lystin kohdalla se ei pitäisi täysin paikkaansa. Lysti kun on kyllä selvästi aikuistunut monella tavalla, vaikka osaakin olla yhä myös riehakas rymyprinsessa etenkin painaessaan pitkin kämppää bestiksensä Mitellan kanssa. Se aikuisuus karisee hyvin äkkiä myös silloin, jos Lystille edes vihjaa, että ruokana voisi olla hiiriä. Silloin neiti tekee äkkiä toistuvasti uusia maailmanennätyksiä kiivetessään pakastimen päälle. Minun puolestani neiti saisikin pysyä kakarana vielä vaikka seuraavat kymmenen vuotta.

Itse sain jätettyä torstaina tarkistukseen Yrittäjän ammattitutkinnon aineistoni, eli mikäli sen osalta ei tule täydennyspyyntöjä, saan toisen nyt käynnissä olleista tutkinnoistani pakettiin kesäkuussa. Niitä aineistoja onkin nyt tullut hiottua valmiiksi siitä asti, kun Livian opetus jäi kesätauolle. Nyt eletään muutenkin vähän jänniä hetkiä kesän opintojen suhteen, sillä seuraavasta työssäoppimispaikastani ilmoitettiin alkukuusta, että heidän täytyy vielä miettiä, uskaltavatko ottaa harjoittelijoita vallitsevassa koronatilanteessa. Ensiviikolla pitäisi siis ratketa, pakkaanko laukkuni ja poistun Turusta kesäkuun ensimmäiseksi kolmeksi viikoksi, koitanko keksiä äkkiä jotain muuta, vai siirränkö kesälomani kesäkuulle jotta saan lisää aikaa muuttaa kuvioita. Sen kuten asuntolainan saamisenkin saa siis pitää peukkuja! Tällähetkellä olen kuitenkin optimistinen sen suhteen, että järjestyivätpä asiat sitten miten vain, ne järjestyvät parhain päin.

tiistai 19. toukokuuta 2020

Mallun pennut 4 viikkoa

Mallun pentujen kolmeviikkoiskuvien ottaminen meni tosiaan sen verran yöhön. että en onnistunut saamaan silloin mielestäni mitenkään kelvollisia kuvia. Sen myötä saatoinkin innostua tänään vähän turhankin paljon, ja muksuista tuli kuvattua kaksikin sarjaa kuvia kahdella eri alustalla. Ensiksi kuvatuista valkoisella alustalla kuvatuista kuvista tuli ne viralliset pentukuvat, jotka löytyvät Sotatanssin-facebookista. Jälkimmäisistä terassilaudoilla kuvatuista tykkäsin itse enemmän, mutta niitä ottaessa saatoin mennä vähän sekaisin ppk ja suklaapoikien kanssa, miksi ne saavat olla tällaiset epävirallisemmat sijoituskotifanikuvat.

Mallun pennut 4vk
Pikkuneiti kurkkii
Mallu ei ole ihan varma onko tällainen paparazzeilu ihan ok, kun pentu syö
Ensimmäinen pennuista vähän jo kurkkii, eli pian saadaan varmasti jo silmiäkin. Mutta on olemassa paljon asioita, joihin ei näkökykyä tarvitse, ja yksi niistä on lihansyönti. Tänäänkin kun saavuimme pentulaan toinen suklaapojista oli kokonaisen ankansiiven kimpussa. Veinkin Mallulle ja muksuille vähän tuliaishiiriä, nyt kun todennäköisesti Mallu ei enää muutenkaan saisi syödä hiiriään yksin.

Sotatanssin Rocoto Riesen, pastelli ppk uros, 4vk 237g
Sotatanssin Aji Norteno, suklaa angora uros, 4vk 225g
Sotatanssi Carolina Reaper, pastelli angora naaras, 4vk 194g
Sotatanssin Trinidad Scorpion, pastelli ppk uros, 4vk, 242g
Sotatanssin Naga Jolokia, suklaa angora uros, 4vk, 223g




keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Fretin omistamisen hehkeitä hetkiä ja Nutella 2v

Viikko on taas alkanut lennokkaasti, kun kevään kaikki lähiopetus on pakattu tähän viikkoon iltaopetuksena. Sen lisäksi viikko sitten alkanut työssäoppiminen on jatkunut normaalisti. joten kotona on käyty lähinnä kääntymässä ja nukkumassa. Tämän viikon jälkeen taas keveneekin sitten selvästi, kun opetus taukoaa kesäksi, joten etätehtävien ja luentojen määrä tippuu selvästi. Tämän härdellin keskellä Nutella täytti 2 vuotta maanantaina. Tuntuu yhä ihan uskomattomalta, että tuo nuori kakara on Mallun pentujen myötä jo mummu.

Maanantain synttärityty <3
Maanantaina pääsin myös pitkästä aikaa todella nauttimaan frettien jemmailun mukanaan tuomista iloista. Maanantai aamuna Turussa tuli aamusta taivaan täydeltä vettä ja räntää, joten minulla tuli pienoinen kiire kaivaa sadetakkia esille. Tämänhetkiseen työssäoppimiseen kuuluu yleensä 5-8 lenkkiä päivässä, joten kelinmukainen ulkovarustus on aika oleellinen osa varustautumista. Normiarjessa myönnän liikkuvani hyvin vähän ulkona sadekeleillä, joten paraatipaikan sijaan sadetakki kaivettiin esille kaapin syövereistä. Sadetakki löytyikin nopeasti, mutta aika pian tuli huomattua yksi pienoinen mutta... Olin jännännyt mahtuuko takki enää kunnolla päälle, viime käyttökerrasta kun on vähän aikaa, mutta en ollut osannut edes pelätä sitä, että fretit on pari kertaa bongattu kyseisestä kaapista nukkumasta. Eihän se nukkuminen mitenkään takkia pilaisi, mutta sielä missä nukutaan, on myös hyvä säilyttää evästä, ja nytkin sadetakin väliin oli jemmattu kuollut hiiri, joka oli kosteutta hylkivän kankaan suojissa ehtinyt muhia jo jonkin aikaa hajun leviämättä kaapin ulkopuolelle. Mutta kun takkikäärön avasi, aromit olivat kyllä kaikkea muuta kuin mieltä ylentävät.

Tässä kohtaa töihin lähtöön oli aikaa puolisen tuntia, joten vaihtoehtoja oli tasan kaksi: toivoa että haju kyllä haihtuu ulkona reippaillessa, tai lähteä liikenteeseen hyvin sadetta kestävällä, mutta paksusti topatulla työtakilla. Lopulta vaihtoehtoja puntaroituani päädyin valitsemaan hajun, sillä toisella takilla tarkenee vaikka seisoskella kentän laidalla kunnon pakkasella, joten kävellessä se olisi äkkiä pätsi. Siinä istuessani autossa kuolemalta haisevassa takissa, ehdin ehkä muutamaan kertaan miettiä, millainen lukko eteisen kaappiin hankitaan. Onneksi koirat ottivat minut vastaan tavalliseen tapaan hajusta huolimatta, ja korona-aikaan hajuetäisyyden pito ohikulkijoihin on muutenkin enemmän kuin suotavaa.

Mauno vahtii, että neidit saavat iltapalansa ajoissa, vaikka mami säätää ja sinkoilee
Eilen ehdin myös käydä pikaisesti ottamassa 3vk kuvat Mallujen pennuista, mutta koska aurinko oli siinä vaiheessa jo painunut mailleen, en saanut kuvista edes lisävalolla mieleisiäni. Niinpä alustavasti jo uhkasin tehdä viikonloppuna uuden kuvausiskun, josko viikonlopulle onnistuisi edes yksi kaunis päivä kuvauksille.

On ne ihan pirun söpöjä yön pimeydessäkin <3

tiistai 5. toukokuuta 2020

Mallun pennut 2 viikkoa

Tänään Mallun muksut täyttivät kaksi viikkoa. Siitä on nyt useampi päivä kun näin muksut viimeksi, eikä noita ollut enää tunnistaakaan, kun olivat taas kasvaneet niin valtavasti. Isoin muksuista on jo nyt 95g! Eli pian kymmenkertainut syntymäpainonsa. Karvapeitekin on koko ajan vahvistunut, ja suklaat ovat sen myötä jatkaneet tummenemistaan jopa niin paljon, että Sarianna on alkanut miettiä, mahtaako niistä tulla jopa enemmän Nutella-mummun kuin Käpy-isän värisiä.

Minimurut 2vk
Ja sitä ei tarvinne edes sanoa, että pennut olivat ihan syötävän suloisia, ja olisin jaksanut ihailla niitä vaikka kuinka pitkään, ellei Sariannan olisi pitänyt aloittaa töitänsä ja Mallu halunnut pienensä takaisin niin äkkiä kuin mahdollista. Mallu ei ole yhtään vakuuttunut siitä, kuinka tarpeellista tällainen lasten kuvaaminen ja kuvien levittely pitkin nettiä on. Mallu voikin olla pian helisemässä, kun reilun viikon sisään muksut voivat alkaa itsekin karkailla jo pesästä ja alkaa maistella kiinteitä ruokia. Tähän asti muksut kun ovat vielä aika nätisti pysyneet sielä, mihin emo on ne kantanut.

suklaa angora poika, 86g

pastelli angora tyttö, 75g

suklaa angora poika, 88g

pastelli puolipitkäkarvainen poika, 88g

pastelli puolipitkäkarvainen poika, 95g

Maailman suloisimmat karvanakit <3



lauantai 2. toukokuuta 2020

Hauskempia vappukuulumisia

Vapunaaton yöllisten itkujen jälkeen vappupäivänä keskityttiin meidän synttärityttöön Vappuun ja muuhun kotona olevaan laumaan. Vappua juhlittiin voimassa olevien suositusten mukaisesti kotona oman lauman kesken, eli mitä parhaassa seurassa. Ulkona oli koko päivän tuulisen oloista ja välillä satoi vettä, joten ei lähdetty edes selvittelemään, kuinka suosittuja vähemmän suositut piknikpaikat ovat tällaisena aikana. Kotonakin kun riittää vaikka mitä puuhaa yleisestä hengailusta eläinten hoitoon ja pelailuun.

Vapun ja Huiskun vappukollaasi

Vaikka Jussi oli meillä se, joka kissat alunperin halusi, pakko myöntään että Maunosta on tullut aika mammanpoika, joka osallistuisi mielellään kaikkeen mitä minä teen. Palapelit ovat meidän uusi yhteinen harrastus, jonka suhteen Mauno tosin vasta opettelee, miten siinä voisi olla parhaiten avuksi. Olen koittanut vihjata Maunolle, että paras tapa ei välttämättä ole maata keskellä peliä metsästäen etutassulla irtopaloja. Maunosta tämä tapa taas on varsin toimiva. Toinen minun ja Maunon yhteinen harrastus on hyönteisviljelmien hoito. Tätä Mauno jaksaisi tehdä vaikka kuinka, koska siitä on erittäin mielenkiintoista seurailla eri hyönteisten liikkumista rasioissaan. Onhan se myönnettävä, että noita hyönteisiä näkee huomattavasti useammin liikkeellä kuin vaikka käärmeitä tai tarantulia, joten kissamittapuulla niissä on paljon enemmän seurattavaa. Olen nyt viimeisten kuukausien aikana alkanut panostaa koko ajan enemmän hyönteisten kasvatukseen itse, ja pyrin tällähetkellä siihen, että saisin toimivat viljelmät ainakin jauhomadoista, madagaskarin torakoista, lokusteista, madagaskarin sihisevistä torakoista, yhdestä tai parista siiralajista ja banaanikärpäsistä. Yksi iso syy tähän on toki huoltovarmuus nykyisten hyönteissyöjien muonavarannoissa, mutta ehkä sen voi jo bloginkin puolella tunnustaa, että odottelen samalla tietoa siitä, muuttaako meille mahdollisesti kesällä pieni kotipäästäisopossumin poikanen. Harrastustutulla kun on tällähetkellä naaras, jolla on allaan poikaset.

Mauno on kovin tykästynyt palapeleihin (katse lokustiterraan päin)
Hyönteishommatkin ovat kivoja, mutta ne voisi mieluiten tehdä muuten kuin päikkäriaikaan, niin jaksaisi olla skarpimpana
Frettineitejä ei olla otettu mukaan palapelitouhuihin, mutta kotitöitä neidit ovat päässeet tekemään kyllä vappunakin, koska kotityöt ovat parasta. Etenkin tiskikoneen tyhjennys ja täyttö sekä sängynpetaaminen ovat kestohittejä. Nutella on myös hyvin ihastunut meidän uuteen pystymalliseen pyykkitelineeseen, joka tarjoaa aiempaa paremmat mahdollisuudet tasohyppelyyn. Edellinen pyykkiteline kun päätyi eläkkeelle väännyttyään lopullisesti kissojen hyppiessä sen päälle aina kun sen päällä kuivatettiin frettien ja kissojen petejä. Nykyisestä telineestä ei ole ainakaan toistaiseksi bongattu muita kuin meidän suklaaorava. Onnistuttiin frettien mielestä vappuna myös pilaamaan (tarkoituksella) yksi kani paistamalla se uunissa, joten kerrankin meillä oli neitien kanssa yhtäläisemmät eväät. Tytöt tosin saivat omansa sellaisena, jona ne siitä pitävät, eli raakana.

Nyt se on todistettu: pyykkikoneet eivät syö sukkia. Nääteoravat vievät ne narulta.
Toki vappuna pidettiin myös pieni kuvaussessio, jotta saatiin Vapusta kunnon synttärikuva, ja Vapusta ja Huiskusta vappuhuiskukuvia. Jälkimmäisistä ei kyllä taidettu saada yhtään täysin terävää ja hyvin fokusoitunutta kuvaa, kun siinä kohtaa alkoi olla jo sellaiset vappuhepulit menossa. Mutta onneksi silloin voi aina tehdä tilanteeseen sopivan kollaasin.

Vapun synttärityttö Vappu <3
Maunokin halusi kuviin serpentiinin ja pallojen kanssa
Nyt nautitaan lauman kanssa vielä normaalista viikonlopusta, ja maanantaina itsellä onkin edessä seuraavat uudet haasteet, kun aloitan toisen työssäoppimiseni. Tälläkertaa tie vie koirien pariin, ja paikassa tulee olemaan useiden eri omistajien eläimiä. Eli epäilen että sieltä kuvaterveiset eivät onnistu samaan tapaan kuin lampolasta.

perjantai 1. toukokuuta 2020

Vappu 1 vuotta

Jussi Mäkilän syntymäpäiväsanelu potilaasta Vappu Mayday Vom Spreewald 010519

Anamneesi
Kyseessä 1-vuotias naaras fretti. Perusterve, mutta obesiteettiä. Implantti 2019. Historiassa pureskelua ja näykkimistä, mutta tämä rahoittunut. Nyt helposti lähestyttävä ja halittava. Sosiaalinen luonne. Ei hahmota henkilökohtaista tilaa. Taipumusta muodostaa yksipuolisia ystävyyssuhteita oman lajinsa ulkopuolisiin. Suvussa vastaavaa käytöstä. Pitää ihmisten ruuasta. Tästä ongelmaa painon hallintaan. Itse ei ongelmana koe. Ulkoilee kuitenkin säännöllisesti ja harrastaa vuorikiipeilyä.

Status
Yleistila hyvä. Ruskea standardikuvio. Puolipitkä turkki. Palpoiden pehmeä maha. Turkki pehmeä ja upottava. Silmät kirkaat. Vartalon yleiskuva myskikurpitsamainen. Kasvoilla tuima ilme, mutta leikkiessä tilanteeseen sopivat affektit.

Suunnitelma
Syntymäpäivän osalta rapsutuksia ja halauksia tarjotaan. Saa freteille suunnattuja herkkuja. Huomautettu, ettei freteille majoneesi sovi.

Diagnoosi
F50.8 Ahmintahäiriö

Sanelu loppu kiitos



Liite 1. Kuva potilaasta syntymäpäivänään.


Surullinen vapun aloitus

Koneella vietetty aika on taas mennyt pitkälti kouluhommien parissa, joten en ole ehtinyt tiistaina tai sen jälkeen päivittää edes muksujen yksiviikkoiskuvia, ja sitä kuinka uskomattoman hienosti ja tasaisesti kaikki ovat kasvaneet. Koska en ehtinyt hehkuttaa sitä tiistaina, se puhtaan onnellinen ja elämäniloinen postaus meni siinä, koska tänään en voi valitettavasti enää sanoa samaa. Tänään illalla tuli Sariannan suunnalta suru-uutinen koskien yhtä pojista, pientä pastelli angoraherraa. Iltapunnituksella kaikki oli ollut vielä hyvin, ja kaikki pennut olivat keränneet massaa tasaisesti niinkuin ne ovat tehneet syntymästään asti. Koska ensimmäinen viikko on yleensä se kriittisin, ei kukaan meistä ollut oikeasti enää odottanut, että tässä kohtaa mikään menisi enää pahasti vikaan. Niin kuitenkin kävi, ja yksi pieni hetki muutti yhden pennun osalta kaiken.

Koko jengi 1vk tiistaina. Nyt yksi on joukosta poissa.
Pentulasta kuului illalla jokin sinne kuulumaton ääni, ja kun Sarianna meni tarkistamaan onko kaikki kunnossa, yksi pennuista löytyi elottomana pentulasta. Pentulassa ei ole mitään mistä pentu olisi voinut tippua, eikä mitään muuta kuin emo, jonka alle se olisi voinut jäädä, joten pennun vammojen perusteella todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi jää se, että sen pää on kopahtanut johonkin liian kovaa Mallun siirtäessä pentua. Mahdollisesti ikkunan alla olevaan patteriin. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä, sillä henki oli lähtenyt välittömästi.

Ainoa lohtu tässä onnettomuudessa on se, että pentueessa oli vielä yksi varaamaton uros, eikä urospentuja ollut vielä yksilöity kenellekään. Niinpä Sarianna ei joudu tämän surun keskellä vielä soittamaan jollekin varaajista ja kertomaan, että odotettua perheenjäsentä ei tulekaan. Koska tiedän että noita muksuja odotetaan jo kovin, ja että vaikka uudet omistajat eivät olekaan vielä päässeet tapaamaan minejä, on niiden tuloon jo alettu kodeissa varautua. Niinpä nyt toivon enemmän kuin koskaan, että tämä olisi viimeinen vastoinkäyminen, ja loput viisi minisoturia eläisivät ainakin kymmenen vuotiaiksi.

Surku on kova myös Mallun puolesta. Sariannan oli ollut vaikea saada kuollut pentu siltä pois, kun Mallu oli koittanut parhaansa mukaan hoitaa sitä kuntoon. Onneksi kuitenkin Mallulle jäi vielä viisi taistelijaa rinnalle.

suklaa angora uros (etutassumerkki), 1vk 38g (vappuaattona 54g)
pastelli angora naaras, 1vk 32g (vappuaattona 46g)
pastelli puolipitkäkarvainen uros (takatassu-merkki), 1vk 40g (vappuaattona 59g)
pastelli puolipitkäkarvainen uros (ei merkkiä), 1vk 38g (vappuaattona 55g)
suklaa angora uros (ei merkkiä), 1vk 38g (vappuaattona 54g)

enkelipoika pastelli angora uros. Hyvää matkaa pikkuinen <3

torstai 23. huhtikuuta 2020

Mallun pennut 2vrk

Nyt Mallun hätäsektiosta on reilu kaksi vuorokautta, ja sekä emo että selvinneet kuusi pentua voivat hyvin. Ja mikä parasta: ne tuntuvat voivan oikeasti hyvin, sen sijaan että ne olisivat vain selvinneet hengissä. Mallun leikkaushaava on todella siisti, ja lähtenyt paranemaan hyvin. Ja Mallu on ihan uskomaton emo. Siitä hetkestä lähtien, kun se sai kerättyä voimansa leikkauksen jälkeen, se on ollut erittäin huolehtivainen poikastensa suhteen. Samaan aikaan sillä on kuitenkin ihan mieletön luotto ihmisiä kohtaan, vaikka synnytys ei mennyt hyvin. Eilen illalla kun kävin moikkaamassa Mallua ja muksuja, Mallu antoi minun silitellä itseään, vaikka muksut olivat nisillä, ja nostaa muksut siitä punnittaviksi. Siinä kohtaa kun kaikki pennut olivat hetken tarkasteltavina, Mallu käytti hoitotauon hyväkseen, ja kävi syömässä. Vasta syömisen jälkeen se tuli sitten vähän katsomaan, että mihin ne muksut otettiinkaan. Saatuaan muksut takaisin, se nosti ne kyllä nopeasti takaisin pesän suojiin, ja alkoi taas imettää. Tuo tyttö on niin timanttia, että itkuhan siinä taas melkein pääsi.

Mallu-muru ja minimurut <3
Kaikki kuusi elossa syntynyttä pentua ovat saaneet lisää painoa syntymän jälkeen, ja ovat tasaisen eloisia ja äänekkäitä pikku piippereitä. Tällähetkellä pesässä näyttäisi möyrivän viisi poikaa ja yksi tyttö, ja muksujen joukossa vaikuttaisi olevan myös useampi pitkätukka. Tänä vuonna meille ei ole tulossa pentua, ja pentujonossakin on yksi ihminen, joka haluaa itselleen ehdottomasti tytön. Se oli yhtäaikaa sekä ihana että kamala kuulla, mikä kuulemma näkyi aika hyvin minun ilmeestäni, kun kysyin asiasta. Koska vaikka meillä on kaikki järkisyyt sille, miksi tänä vuonna ei oteta pentua, niin tunteet eivät taivu niihin todellakaan yhtä helposti, etenkään nyt kun pesässä olisi se yksi miniminiprinsessa. Vaikka kyllä se maanantain ja tiistain välinen yö toisaalta taas muistutti ja kovaa ketä minä tuolta eniten kotiin odotan ja kaipaan.

Pienet silkkitoukat. Eilen minityypeillä oli painoa 9-12 grammaa
Eilen alkoi lopullisesti tuntua siltä, että pahin taitaa oikeasti olla nyt takana päin, ja voi alkaa taas jännittää niitä normaaleja pentujen kasvuun liittyviä asioita: selviävätkö kaikki ensimmäisestä viikosta, minkä värisiä muksuista mahtaa kasvaa, tuleeko niistä yhtä rasavillejä mitä emonsa oli kakarana, vai enemmän sellaisia kuin isä Käpy... Sariannakin on jo varovasti uskaltanut alkaa miettiä muksujen tulevia nimiä.

Näin minejä he ovat <3

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Mallun pennut maailmassa

Tätä kirjoittaessa takana on pitkä vuorokausi. Mallun synnytys käynnistyi eilen pikkuisen ennen kahta iltapäivällä, ja suuntasin heti silloin Sariannalle seuraamaan synnytystä. Siinä kohtaa kun ehdin Jäkärlään, ensimmäinen pentu oli puoliksi ulkona. Mallun emo Nutsku oli ollut pesänsä suhteen varsinainen raivotar, joten kokeilin varovaisesti, kuinka läheltä Mallu antaa minun seurata. Mallu päästi minut pentulaan asti, jolloin huomattiin Sariannan kanssa ensimmäisen muksun olevan tulossa vähän hankalan oloisesti, joten autoimme sen ulos varovaisesti vetämällä. Pentu oli kuollut, joten arvelimme vaikeuden johtuneen siitä. Kuollut pentu kun ei vastaa supistuksiin samoin kuin elävä, mikä tekee siitä vaikeamman synnyttää. Kun ensimmäinen pentu oli autettu ulos, Mallu alkoi heti supistella uudelleen, joten synnytys vaikutti lähtevän hyvin käyntiin, kun kuollut pentu oli saatu pois hidastamasta.

Aika pian tuli kuitenkin huomattua, ettei homma edennyt. Mallu supisteli ja pennun päälaki näkyi, mutta pentu ei tuntunut etenevän synnytyskanavassa mihinkään. Mallu vuoroon ponnisteli, ja koitti vuoroon vähän liikkua pentulassa ja käydä vesikupilla, mutta pentu ei vain lähtenyt liikkeelle. Kun tätä oli jatkunut yli kaksikymmentä minuuttia, alkoi olla jo melko varmaa että tämäkin pentu oli menetetty, ja että ellei Mallu saisi punnerretuksi sitä itse edes himpun verran eteenpäin, olisi pian lähdettävä eläinlääkärille, sillä niin kauan kuin pennussa ei ollut mitään mistä tarttua, meidän olisi todella vaikea avustaa sitä ulos. Kun Mallu oli koittanut itse saada pentua liikkeelle yli puoli tuntia tuloksetta, aloimme auttaa Mallua nostamalla sitä parempaan asentoon, ja hieromalla varovaisesti sen mahaa. Sen myötä Mallu aloittikin supistelun uudelleen, ja lähes viisikymmentä minuuttia supistusten alun jälkeen pennusta näkyi reilun sentin verran niin että saimme vedettyä sen ulos kanavasta. Kuten odotettua, tämäkin pentu oli kuollut.

Mallu lepäilee ensimmäisten pentujen jälkeen
Toinen pentu oli uuvuttanut Mallun täysin, mutta väsymystä lukuunottamatta Mallu vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Se kävi itse vessassa ja juomassa, eikä vuotoa ollut paljon. Mahassa näkyi pientä liikettä, mikä antoi toivoa sen suhteen, että kolmas pentu olisi vielä hengissä. Niinpä päätimme antaa Mallun levätä ja odottaa, jos supistuisivat alkaisivat uudelleen, kun Mallu olisi ehtinyt kerätä riittävästi voimia.

Siitä alkoivat todella pitkät tunnit, joiden aikana keskusteltiin paljon eri vaihtoehdoista ja niiden riskeistä. Sekä emolle että vielä mahdollisesti elossa oleville pennuille kun olisi kaikkein paras vaihtoehto, jos Mallu saisi synnytettyä pennut itse tutussa pentulassa. Kun tunnit kuitenkin kuluivat, eikä supistuksia kuulunut, alkoi pohdinta siitä, mikä olisi seuraava askel ja koska se otettaisiin. Mallun kuntoa tarkkailtiin jatkuvasti, ja seurattiin ettei vuoto lisäänny tai se muutu apaattiseksi.

Seuraavana vaihtoehtona alettiin kallistua oksitosiini-pistokseksen puoleen, joka voisi onnistua käynnistämään kadoksissa olevat supistukset uudelleen. Synnytyksen käynnistäminen klinikalla on kuitenkin useassa tapauksessa johtanut siihen, että emo on syönyt pennut välittömästi synnytyksen jälkeen. Niinpä niin kauan kuin toivottiin, että synnytys voisi alkaa vielä itsellään, ei tämän vaihtoehdon suhteen haluttu pitää kiirettä. Kellon lähestyessä yhdeksää Melina alkoi kuitenkin selvitellä, olisiko meidän mahdollista saada joku eläinlääkäri antamaan oksitosiinia mukaan niin, että synnytys voitaisiin koittaa käynnistää naaraalle tutussa paikassa, mikä voisi olla pennuille turvallisempaa. Tämä vaihtoehto tyrmättiin kuitenkin heti, sillä jos supistusten loppumisen syynä olisi esimerkiksi pennun virheasento, synnytyksen käynnistäminen lääkkeillä voisi pahimmillaan johtaa kohdun repeytymiseen, minkä takia sitä ei tehtäisi muualla kuin klinikalla.

Kun kello oli jo yli kymmenen, pentujen liikkeitä ei ollut näkynyt enää hetkeen, eikä supistuksista ollut vieläkään tietoakaan, päätettiin että on aika alkaa varmistamaan että Mallu myös pysyy hyvässä kunnossa. Sisäänkään niitä pentuja kun ei voisi jättää, sillä mahdollinen kohtuun kuollut pentu olisi hyvin iso kohtutulehdusriski. Niinpä sovittiin että Mellu käy Vettorissa ilmoittamassa, että lähdetään sitten emon kanssa sinne. Olimme jo Sariannan kanssa molemmat valmistautumassa lähtöön, ja olin puhelimessa yhteydessä Jussiin, että nyt mennään, kun Melina muistutti, että vallassa olevan koronaohjeistuksen mukaisesti Mallun mukana hyväksyttäisiin vain yksi saattaja. Olinhan minäkin klinikoiden päivityksiä aiheesta lukenut, mutta ei sitä tietenkään ollut muistanut tilanteen ollessa päällä.

Kyseessä on Sariannan pentue, ja kasvatukseen liittyvissä asioissa Sarianna on Mallun ensisijainen omistaja. Niinpä olen ikuisesti kiitollinen kun siinä tilanteessa Sarianna antoi minun kuitenkin mennä. Siinä kohtaa olimme kumpikin ehkä vähän luovuttaneet sen suhteen, että Mallulta saataisiin yhtään elävää pentua, niin Sarianna ohjeisti minut matkaan, että tehdään se mikä on emon hyvinvoinnin kannalta paras, että saataisiin edes Mallu mahdollisimman vahingoittumana tämän kaiken läpi. Vaikka itsellä yksi iso syy ajokortin hankkimiselle oli se, että minun olisi itsekin helpompi ajaa eläinlääkärille, ei se siinä tilanteessa tuntunut niin helpolta ajaa yksin pimenevään yöhön, vaikka tiesin Sariannan ja Jussin olevan koko ajan tavoitettavissa puhelimitse, ja Mellun päivystävän myös miten tilanne etenee.

Vettoriin saavuttua jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, mutta kun meidät lopulta otettiin vastaan, eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että koitetaan ensin oksitosiinilla. Mallu oli kuitenkin edelleen virkeä, joten leikkausta haluttiin välttää viimeiseen asti. Keisarinleikkaus on kuitenkin fretin kokokoiselle eläimelle todella iso operaatio, ja anestesia aina riski. Niinpä Malluun iskettiin oksitosiinipiikki, ja jäätiin odottamaan. Neljänkymmenen minuutin jälkeen supistukset eivät olleet vieläkään käynnistyneet, joten eläinlääkäri ehdotti toista annosta ja röntgen-tutkimusta, jotta saataisiin parempi kuva siitä, kuinka monta pentua meidän pitäisi saada Mallusta ulos ennenkuin voisimme katsoa olevamme turvallisilla vesillä.

Mallun supistukset eivät käynnistyneet toisenkaan piikin jälkeen, ja röntgenissä näkyi vielä ainakin neljä tai viisi pentua. Muistin liiankin hyvin kuinka pitkä ja vaikea prosessi oli ollut saada edes pentu numero kakkonen ulos, vaikka silloin Mallu vielä supisteli itse. Kun sitten mietin jäljellä olevaa neljää tai viittä pentua, aloin itsekin kallistua leikkauksen puoleen. Sarianna antoi minun sanoa tässä viimeisen sanan, sillä leikkaus oli riski ennenkaikkea Mallulle. Kyllä siinä silti meinasi tulla illan ensimmäiset kyyneleet, kun eläinlääkäri kysyi, että elvytetäänkö, jos emon sydän pysähtyy kesken leikkauksen. Siihen asti oli jotenkin pystynyt tsemppaamaan itseään keskittymään Mallusta huolehtimiseen.

Kun leikkauspäätös oli tehty, ja sovittu että eläinlääkäri soittaa minulle kun leikkaus on ohi riippumatta siitä mitä kello on (tässä kohtaa kello alkoi lähestyä kahta yöllä), lähdin kotiin odottamaan miten asia etenee. Mallun nouto oli sovittu seitsemäksi, mikäli leikkaus menee hyvin. Sariannan kanssa ei oltu sovittu aamusta mitään, sillä sanomattakin kumpikin tiesi, että jos haettavana olisi vain Mallu, hakisin sen kotiin.

Kotona sain syötyä Jussin minulle hakeman patongin ja yllätyksekseni nukuttuakin hieman. Sitten heräsin kuitenkin paniikkiin vähän ennen kuutta aamulla, kun tajusin että puhelin ei ollut vieläkään soinut. Koitin lohdutella itseäni, että ehkä yöstä vain oli tullut täysi kaaos muusta syystä, eikä eläinlääkäri ollut ehtinyt soittaa, samalla kun Jussi näppäili klinikan numeroa. Kuitenkin sitä pelkäsi sydän kurkussa, että jokin on mennyt todella pahasti vikaan. Klinikalla vastattiin kuitenkin vähän ihmeissään, että olihan sieltä soitettu, useampaankiin otteeseen, ja laitettu viestikin, kun minua ei oltu tavoitettu. Mutta että leikkaus oli sujunut hyvin, ja Mallu ja kuusi pentua olisi haettavissa heti kun meille sopii. Että pentuja oli ollut seitsemäskin, mutta se oli ollut pahasti epämuodostunut ja kuollut. Pentuja näytti olevan viisi poikaa ja yksi tyttö. Siinä paniikin keskellä kesti hetki päästä tilanteeseen tasalle. Mallulla oli ollut yhteensä seitsemän pentua. Ihan uskomatonta. Mutta pennuista kaksihan oli jäänyt kuolleena Sariannan luo, miten eläinlääkäri voisi tietää niiden sukupuolet. Pentuja oli siis ollut yhteensä seitsemän lisää, eli kaikkiaan yhdeksän. Se niistä ainakin kolmesta.

Mallu ja kuusi selviytyjää
Hetken toettuani tajusin, että pentujen selviäminen tarkoitti sitä, että Mallun mammaloma jatkuu. Tässä kohtaa olimme jo huomanneet, että Mallun tietoihin omistajan puhelinnumeroksi oli tallentunut Sariannan numero, mistä syystä eläinlääkäri ei ollut tavoittanut yöllä minua. Samasta päättelin, että Sarianna oli nukahtanut, enkä tavoittaisi häntä puhelimella. Niinpä lähdettiin ajamaan klinikalle Sariannan kautta, että pääsin ennalta herättämään hänet valmistautumaan siihen, että hän saa pian vasta leikatun mamman ja kuusi pentua. Sariannalla kesti varmasti vähintään yhtä kauan kuin minulla sisäistää se, että pennuista osa oli paitsi elossa, niitä oli enemmän kuin olimme ikinä uskaltaneet edes toivoa.

Kun sitten pääsin klinikalle hakemaan Mallua ja siihen toimenpidehuoneeseen missä Mallu odotti, kyyneleet olivat taas hyvin lähellä, kun Mallu heti ääneni kuultuaan kömpi boksin ovelle ja painoi päänsä kädelleni. Minun luottavainen ihana soturiprinsessani. Klinikalla kerrottiin, että pentuja oli saatu nosteltua nisille, ja kaikki kuusi vaikuttivat saaneen maitoa ainakin jonkin verran. Mallua ei oltu saatu syömään juuri mitään, mutta se korjaantui heti Sariannan luona, kun saatiin sille tutumpia eväitä eteen.

Jo automatkalla Sariannan luo Mallu tähysti valppaana boksissaan, ja Sariannan luona heti kun pennut uskallettiin antaa takaisin emolleen Mallu keräsi ne kasaan viltin alle ja alkoi pestä niitä. Siinä kohtaa uskalsi huokaista vähän helpotuksesta. Tiedän että seuraavat päivät tulevat olemaan erittäin kriittisiä, ja näyttämään sen, lähteekö maitoa tulemaan riittävästi ja Mallun leikkaushaava paranemaan hyvin. Mutta tänä aamuna, siinä hetkessä, Mallu hoiti pentujaan, ja pennut piippailivat. Ja koko sydän täyttyi toivosta, että tässä voi käydä vielä hyvinkin.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Uusia ruokatuulia

Meillä on jo pidemmän aikaa panostettu mahdollisimman monipuoliseen raakaruokintaan. Se on laji, jonka luulisi helpottuvan koko ajan frettien oppiessa arvostamaan vaihtelevaa menua ja uusia makuelämyksiä. Tosiassa fretit tuntuvat olevan asiassa yhtä itsepäisiä kuin pikkulapset: jos ne saisivat päättää, joka päivä olisi karkkipäivä, ja kuppiin tulisi vain valikoidut parhaat palat tutuimmista herkkuruuista. Nykyään sitä alkaakin olla iloisen yllättynyt, mikäli näädille vaivalla metsästetyt uudet makuelämykset uppoavat ensimmäisellä tai edes kolmannella yrityksellä.

Yksi isoimpia yllättäjiä tänä vuonna on ollut fasaani: siitä oikeasti jopa pidettiin, ja jo ensimmäinen kupillinen fasaania syötiin tyhjäksi. Senkin jälkeen joka ikinen kuppiin tarjottu fasaanin pala on myös syöty ennen seuraavaa ateriaa, mikä nostaa fasaanin näätien menun menestysruokiin. Fasaanista onkin löydetty tähän mennessä yksi ainoa miinus, ja on se, että minulla ei ole aavistustakaan tuleeko vastaavaa tuotetta enää ikinä uudelleen markkinoille. Toivon todella, että tulee. Mikäli Kennel-Rehu onnistuu saamaan fasaania vielä lisää, ensikerralla napataan sitä pakastimeen vielä reilumpi satsi.

sammakonreisiä pilkottuna
Sammakonreidet ja viiriäisen kivipiirat ovat päässeet näätien vahvalle ehkä-listalle. Ensiksi kuppiin ilmestyessän ne olivat lievä shokki, ja syömisen sijaan niitä käytiin vähän tökkimässä kuonolla ja levittelemässä. Sammakon reisiin liittyvistä ennakkoluuloista päästiin nopeampaan yli, ja aamuun mennessä puolet ensimmäisestä annoksesta oli hävinnyt. Toisella kertaa annos syötiin jo kokonaan, vaikkakaan ei millään suurella innolla. Viiriäisen kivipiirojen suhteen epäilevä linja jatkui pidempään, mutta päätin että niin kauan kuin saan niitä edullisesti ja läheltä, lauma saa niitä myös luvan syödä, olkootkin että niissä on itselläkin askartelemista, kun ennen ruokintaan halkaisen ja huuhtelen niistä jokaisen. Nyt niitä on tarjottu viitisen kertaa, ja ne ovat alkaneet hävitä kupista koko ajan paremmin. Nykyään kuppi on jo useimmiten kokonaan tyhjä seuraavaan ruokintakertaan mennessä.

 Viimeisin suuri itseä ilahduttava löytöni on ankan siivet. Riemussa oli taas pitelemistä etenkin siinä kohtaa kun tajusin, että löytämäni ankkala sijaitsee suhteellisen lähellä sitä lampolaa, missä olin harjoittelussa, eikä sinne kotoakaan aja kuin puolisen tuntia. Nämä yhdistettynä edulliseen kilohintaan ja saatavuuteen laatikkotavarana tekivät sen, että päätin heti ankan nousevan meillä tärkeimpien eläinproteiinien joukkoon. Jotenkaan en kuitenkaan yllättynyt, kun neidit ilmoittivat, että tästä keskustellaan vielä. Into piukassa leikkelin neideille siipiä oksasaksilla pienemmiksi, ja tarjosin kuppiin. Ensimmäisellä tarjoilukerralla kupista olikin hävinnyt yli puolet, ja riemuni senkuin kasvoi - kunnes toisella tarjoilikerralla seuraavana päivänä kuppi jätettiin lähes koskemattomaksi. Eli ankkaa oltiin kyllä valmiita maistamaan, mutta maistamisen jälkeen tuomio oli tyly. Neitien harmiksi sitä ankkaa on nyt kuitenkin pakastimessa kolmisenkymmentä kiloa, joten en aio ihan vähällä lopettaa sen tuputtamista, ja toivon että viimeistään laatikkojen loppuun mennessä se on päässyt jo ainakin ok-listalle, ja pääsen hakemaan sitä lisää. Kolmas tarjoilukerta, jossa ankansiivet oli päällystetty lohiöljyllä, sai taas astetta paremman vastaanoton kuin toinen tarjoilukerta.

ankansiipi
Periaatteessa olen koittanut pitää kiinni siitä, ettei pakastimissa ole kerrallaan enempää kuin yhtä sellaista lihaa, jota lauma ei vielä suostu kunnolla syömään. Tällä pyrin pitämään huolen siitä, että pakastimen kierto pysyy riittävänä. Silti aina välillä iskee kiusaus rikkoa omia sääntöjään, kuten pari päivää sitten, kun Facebookin raakaruokaryhmiin tuli myyntiin tuoretta kuoretta 1,5€/kg. Jäin kuitenkin jahkailemaan sen suhteen liian pitkäksi aikaa, ja postaukseen ehti tulla tieto, että tilaus suljetaan toistaiseksi. En voi kieltää, ettenkö olisi sen jälkeen käynyt aina välillä klikkailemassa ilmoitusta miettien, että pitäisikö kuitenkin tilata edes vähän, sitten jos tilaus taas aukeaa. Vaikka vain 5-10 kiloa, jotta sitä riittäisi taas niin moneen annokseen, että neideillä on varmasti yllin kyllin aikaa päästä yli nirsoilustaan.

Toki meilläkin on neitien ja muiden karvakavereiden osalta eroa siinä, kuinka vastaanottavaisia ne ovat uusille ruuille. Yleensä Mauno, Huisku ja Vappu ovat ensimmäisinä valmiita tarjoamaan mahdollisuuden menun muutoksille. Bestikset Lysti ja Mitella ovat omaksuneet pidettyväisemmän linjan. Muiden kanssa on enemmän hajontaa tarjottavasta ruuasta riippuen. Silti aika usein minusta tuntuu, että mitä enemmän minä panostan, sitä kovemmin tytöt toivovat, että kumpa meillä syötäisiin pelkkää kanaa ja hiiriä. Silti tyttöjen toive ei ole toistaiseksi toteutumassa.