tiistai 31. joulukuuta 2019

Erilaiseen vuoteen 2020

Nyt vuodenvaihteen ollessa käsillä, minulta on kyselty poikkeuksellisen paljon, jännittääkö minua, ja miltä minusta tuntuu. Tällä kertaa kyse ei ole vain siitä, että vuoden ja vuosikymmenen vaihtuminen saa kaikki käymään läpi kulunutta vuotta ja laatimaan yhteenvetoja, vaan siitä, että ensimmäistä kertaa vuosiin jokin on oikeasti muuttumassa. Olen ollut viimeiset seitsemän vuotta melkolailla samassa tasaisen turvallisessa kuukausipalkkaisessa päivätyössä. Viimeiset seitsemän vuotta olen tiennyt varsin tarkkaan jo kuukausia etukäteen mitä teen kunakin arkipäivänä kello 7-15 välillä. Sen tähden sitä onkin oikeastaan vielä lähes mahdoton käsittää, että se luku on oikeasti tullut päätökseensä. Että kun lähdin tänään töistä, se saattoi olla oikeasti viimeinen kerta, kun avasin kyseisen varaston oven - ellen palaa sinne opintojen ohella tekemään nollasopparilla joitain vuoroja. Mutta että nyt vuodenvaihde jokatapauksessa on aloittamassa kokonaan uuden luvun. Ja että olen taas siinä pisteessä kuin viimeksi kaksitoista vuotta sitten aloittaessani opinnot yliopistolla miettien, voisiko tämä olla se minun juttuni - tosin sillä erotuksella, että tavalla tai toisella eläimet ovat olleet aina se oma juttuni, ja nyt eläintenhoitajaopintojen myötä lähden vihdoin etsimään myös sellaista ammattiminää joka olisi lähempänä omaa itseäni ja kiinnostuksenkohteitani. Se on yhtäaikaa mielettömän jännittävää ja samalla vapauttavan tuntuista.

Valmiina vuoteen 2020

Loppiaisen jälkeen alkavien opintojen kunniaksi tuunasin eilen itselleni kalenterin, sillä ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen en ennakolta tiedä paljoakaan tulevasta vuodestani. Tiedän toki, miten opinnot alkavat tammikuussa, ja hieman mitä osa-alueita opintoihin tulee sisältymään, mutta kaikki muu tulee tarkentumaan vasta pikkuhiljaa kun pääsemme rakentamaan henkilökohtaista opintosuunnitelmaani ja sopimaan työharjoitteluista ja muista. En ole onnistunut seitsemän vuoden säännöllisistä aamuheräämisistä huolimatta sopeutumaan kunnolla työrytmiini, joten olo oli aika epärealistinen, kun poistin viimeisetkin arkiaamuille ajastetut vakioherätykseni. Opintoni alkavat iltapainotteisina, joten ainakaan tammikuun alussa minun ei tarvitse herätä herätyskelloon viitenä päivänä viikossa. En tule olemaan tammikuussa töissä koko päivän valoista aikaa, vaan voin käyttää osan siitä vaikka näätien ulkoiluttamiseen. Minun ei tarvitse toivoa koko viikkoa, että viikonloppuna edes toinen päivä olisi pilvetön, tai aurinko edes pilkistäisi silloin, mikä tuntuu jo nyt aika luksukselta kaltaiselleni valolla käyvälle ihmiselle.

Reppukin tuli tuunattua valmiiksi uusiin seikkailuihin
Toki elämässäni on myös ankkureita, jotka tuovat raameja alkavaan vuoteen, kuten omat lemmikit ja parisuhde. Huolimatta siitä, että hyppäys vakitöistä toisen asteen opiskelijaksi tulee olemaan iso, tiedän ettei se tule mullistamaan arkea ihan täysin. Täällä tulee silti olemaan lauman aamu- ja iltapalat, näätähuoneen siivoamiset, herppien hoito, akvaarion vesienvaihto ja muut tutut askareet, joista iso osa arkea koostuu. Ja odotan myös sitä osaa ensivuodesta innolla, sillä se on se osa arjesta, mitä olen rakentanut itselleni vuosia, ja mikä on ollut se elämäni tärkein sisältö, miksi se ei ole aktiivisesti haitannut, että vuosia työ on ollut vain työtä, jota olen tehnyt että olen saanut rahaa pyörittää vapaa-aikaa ja olen pystynyt pitämään näinkin isoa laumaa haluamallani tavalla. Yksi syy sille, miksi en ole uskaltanut tehdä tätä hyppäystä aiemmin on se, että minusta kaksi opiskelijaa ja viisikymmenpäinen eläinlauma olisi ollut turhan riskaabeli yhdistelmä. Tänä keväänä Jussi sai kuitenkin opintonsa päätökseen, ja on nyt valmis ottamaan taloudellisen vetovastuun meidän arjesta, niin että minun ei tarvitse kantaa niin isoa huolta siitä, mistä rahat eläinlääkäriin tarvittaessa revitään tai lähteä tinkimään lauman monipuolisesta raakaruokinnasta. Olen ihan mielettömän kiitollinen siitä, että olen onnistunut löytämään vierelleni kumppanin, joka on näin valmis tukemaan minua sekä päätöksessäni lähteä opiskelemaan, että niin eläinrakas, että hänellä riittää jaksamista ja ymmärrystä myös lauman hankalimmillekin tyypeille, ja jopa niille, joita hän ei ehkä itse olisi meille valinnut. Ja joka on muutenkin ihan mielettömän upea persoona.

...mutta silti ei pidä hötkyillä liikaa, vaan ottaa välillä lunkistikin!
Ensivuodelle on luvassa myös muita haasteita, kuten se paljon puhuttu putkiremontti, joka on viimein aikataulutettu loka-joulukuulle 2020, jolloin meidän on lähdettävä koko lauman kanssa noin kolmeksi kuukaudeksi evakkoon nykyisestä asunnosta. Pelon sijaan odotan sitäkin kuitenkin avoimen uteliaasti: tulee varmasti olemaan melkoinen haaste löytää evakkopaikka tällä kokoonpanolla, ja melkoinen operaatio hoitaa koko evakkomatka muuttoineen ja paluumuuttoineen. Mutta samalla uskon, että että meidän tiimi tulee hoitamaan homman voitolla kotiin - ja ties vaikka siitä voi tulla omalla tavallaan hauskaakin.

Vuoteen 2020 suunnataan siis avoimen uteliaasti uusia tuulia haistellen. Toivottavasti vuodesta tulee mahtava myös kaikille blogin lukijoille! 


sunnuntai 29. joulukuuta 2019

19 toivetta vuodelle 2019



Tammikuun alussa tuli asetettua 19 toivetta vuodelle 2019. Nyt kun vuosi lähenee loppuaan, on taas hyvä hetki palata niihin, ja katsoa miten vuosi on mennyt.

Luonnolliseksi ykköseksi nousi tämä: Laatuaikaa mummujen kanssa. Etenkin Esterin osalta voi vain sanoa, että se on jo selkeästi vanha: täyttäähän mummu tänä vuonna jo kahdeksan vuotta. Vaikka se onkin tällä hetkellä kaikinpuolin terveen oloinen, tuossa iässä kunto voi romahtaa todella nopeastikin, ja olisi jo todellinen ihme, jos saisimme pitää mummun vielä kokonaisen vuoden. Sitä toki toivotaan, mutta toivomisen lisäksi jokaisesta päivästä pyritään ottamaan kaikki irti.

Tämän suhteen kävi se mitä tammikuussa pelättiin. Helmikuun puolivälissä Esteriltä löytyi alapäästä patti, jonka myötä tehtiin päätös, että jos se on mikä tahansa muu kuin hyvälaatuinen ihokasvain, päästetään mummuska nukkumaan. Kun Esteri alkoi sitten ripuloida pari päivää ennen varattua eläinlääkäriaikaa, sitä alkoi olla jo aika varma, ettei reissusta palata mummuskan kanssa. Kun Raulio sitten ilmoitti kyseessä olevan mitä luultavimmin pahalaatuinen nisäkasvain, oli päätös yhtäaikaa todella vaikea ja todella helppo. Esteri ei ollut siinä kunnossa, että mitään isompaa leikkausta olisi voinut edes harkita. Niinpä meidän Grand old Lady lähti keskuudestamme 25.2.2019. Loppuvuosi vietettiin sitten mummuska-aikaa Justiinan kanssa. Justiina ei kuitenkaan tyytynyt ryhtymään matriarkaksi Esterin paikalle, vaan se järjesti asiansa niin, että onnistui saamaan liudan erivapauksia itselleen ja lempiseuraneidilleen Itsylle.


R.i.p. Esteri, maailman hienoin matriarkka

Kakkonen on myös helppo: laatuaikaa kaikkien muidenkin kanssa. Se kun ei ole ikinä kiveen kirjoitettua, että lemmikit saisi pitää vanhoille päiville asti, ja että ne lähtisivät ikäjärjestyksessä. Ainoa varma eläinten kanssa on tämä hetki, ja siksi haluan koittaa tehdä vuodesta mahdollisimman spesiaalin kaikille meidän tyypeille riippumatta siitä, montako vuotta kenelläkin on toivottavasti vielä edessä.

Tässä sekä onnistuttiin, että epäonnistuttiin. Vuoden aikana tuli touhuttua lauman kanssa paljon, mutta väliin mahtuu myös pätkiä, jolloin lauman kanssa on menty aika minimipanostuksella. Kuten lokakuu, jolloin iski ihan ennennäkemättömän kaamea syysflunssa, joka sotki viisi viikkoa kestäneenä ja useaan otteeseen kuumeen nostaneena syksyn aika lahjakkaasti. Toivottavasti vastaavaa ei tarvitse kokea enää ikinä. 

Ja kolmosella jatketaan samaa sarjaa: haluan tänä vuonna opetella antamaan enemmän aikaa myös niille, jotka vaativat sitä vähemmän. Etenkin Itsy osaa olla meillä todella hienovarainen leikkiinkutsuissaan, ja se vetäytyy huiskuleikeistä heti, jos leikkijöitä tulee paikalle enemmän. Silti sekin tykkää valtavasti, kun sitä leikitetään.

Koska kutoskohta feilasi täysin. kolmonen onnistui vielä paremmin kuin olin uskaltanut edes kuvitella. Laumakemiallisista ongelmista johtuen Jussi kun suostui siihen, että lauman vanhimmat Justiina ja Itsy saavat olla vapaana koko asunnossa silloin kun muut ovat näätähuoneessa. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että jos meidän pikinekut ovat olleet Jussin suosiossa jo aiemmin, ovat ne nyt sitä entistä enemmän. Jussi kun ei yleensä yksin kotona ollessaan vapauta junnuarmeijaa, mutta hän mieluusti jakaa nameja ja huomiota vapaavuorolaisille. Itsy ei ole kuitenkaan ihan täysin vapautunut kilpailusta lelujen suhteen, sillä vaikka se nyt ulkoileekin eri aikaan frettijunnujen kanssa, syksyllä meille muutti pelimies Mauno.


Kissakoti Kattilan kissatiloja
Neloseksi voitaisiin ottaa viime vuoden 17., eli lisää verkostoitumista blogimaailmassa ja instagramissa. Minusta on ollut mielettömän mukava saada seuraajaksi myös muutamia kissabloggaajia, ja kierrätys toimii monessa asiassa, kuten virikeideoissa. Seuraamalla useamman lajin blogeja, saa itsekin enemmän ideoita, mitä kokeilla näätien päänmenoksi ja virikkeellistämiseksi. Tätä siis ehdottomasti lisää!

Tänä vuonna päästiin tutustumaan kissabloggaajaporukassa muunmuassa Kissakoti Kattilaan, ja saatiin ihan livevieraita paristakin kissablogista, mikä on ollut ihan mielettömän mukavaa. Ensivuoden alkuun pitäisi sitten sopia vastavierailua Kiskattien suuntaan. Instan puolella ei onnistuttu tässä sosialisoinnissa ihan yhtä hyvin. Sieltäkin onnistui kyllä bongaamaan, kuinka moni tuttu nimerkki on suuntaamassa Capital!-näyttelyyn, johon meilläkin oli ilmottuna neitejä, mutta se tapaaminen sitten kosahti siihen, kun Capitalin aikaan meillä oli vuorostaan näädät ja Jussi flunssassa, eikä haluttu ottaa riskiä että levitettäisiin kotiebolaa eteenpäin.

Vitonen on Nutskun pennut. Toivon koko sydämestäni, että neiti synnyttää Sariannalle tänä vuonna hienon ja terveen pentueellisen upealuonteisia näätämyksiä, ja että itsekin pääsisi sen myötä seuraamaan aitiopaikalta Sotatanssin -frettikasvatuksen alkutaivalta. Ja olisihan se eräänlainen kirsikka kakun päälle, jos sinne syntyisi meillekin pieni prinsessa.

Nutsku sai pentunsa, ja onhan se todettava, että oli aika mielettömän hienoa olla mukana neidin synnytyksessä ja päästä seuraamaan pentujen kehitystä viikko viikolta. Eikä sitä hohdetta todellakaan himmentänyt se, että pennuista neljä oli tyttöjä, ja sen myötä meillekin muutti sieltä sitten oma sijoitusprinsessa. Luonteen puolesta pennut osoittautuivat kuitenkin ehkä haastavammaksi mitä kukaan oli vanhempien perusteella odottanut, ja kesästä tulikin aika mielenkiintoinen meidän pienen hammaskeijun kanssa. Mutta vaikkakin neiti oli ehkä odotettua haastavampi, en voi silti väittää, etteikö Mallu olisi monella tavalla upea tapaus. Ja en voi myöskään väittää, ettenkö olisi ollut ihan pikkuisen valmis pöllimään myös neidin siskon meille, jos se olisi sattunut palautumaan. Kuitenkin myös ne joille Mallun siskot menivät ensifreteiksi selvisivät hienosti läpi pentuajasta.

Nutellan pennut 1vk
Kutonen sivuaa vähän edellistä: toivon että tänä vuonna lauma saataisiin hitsattua taas entistä tiiviimmäksi porukaksi, ja viimeisetkin väännöt saataisiin loppumaan. Se missä kohdin tämä sivuaa edellistä kohtaa on se, että tänä vuonna aion harkita todella tarkkaan, kasvatanko omaa laumaa, ellei siihen tule jotain ihan spesiaalia syytä. Tuttujen kasvattajien julkaisemat pentusuunnitelmat ovat kyllä kertoneet jo sen, ettei tämän päätöksen pitämisestä tule taatusti helppoa.

Tässä feilattiin tosiaan ihan täysin, ja keväällä jouduimme lopulta tekemään päätöksen jakaa lauma pysyvästi kahtia. Ensin Mitellan valeraskaus ja sitä seurannut hormonihuuruisen Nutskun kotiinpaluu olivat liikaa Justiinalle, ja sillä paloi lopullisesti käämi koko meidän nuorisoon. Ja koska Justiinan saaminen laumaan oli alkujaankin vienyt kuukausia, päätimme ettei viimeisimmän välirikon jälkeen asiaa enää edes yritetä mummuskan elinaikana. En kuitenkaan halunnut pitää Justiinaa kokonaan yksinään, joten alkuun sille tuli nostettua välillä seuraneideiksi niitä neitejä, joista se eniten piti. Mutta kun Nutella alkoi seuraavaksi haastaa Itsyä, jota tilanne myös selvästi stressasi, päätimme siirtää Itsyn asumaan kokoaikaisesti Justiinan kanssa. Pikinekut nimittäin rakastavat toisiaan, ja touhuilevat mielellään yhdessä. Välirikko ja lauman jako tuovat omat haasteensa arkeen, kun mummuskat pitää aina ensin etsiä ja siirtää makuuhuoneeseen/parvekkeelle ennenkuin junnuja voi päästää näätähuoneesta juoksemaan, mutta tässä tilanteessa se on kuitenkin varmasti paras ja stressittömin vaihtoehto kaikille. Sitten kun Justiinasta joskus aika jättää, koitetaan taas katsoa, miten saataisiin palattua taas yhteen laumaan.

Lauman jo hajottua, perhe kasvoi sitten kuluneena vuonna kuitenkin. Itse onnistuin pitämään kiinni siitä, että minulle tuli "omia" vain Nutskun pentu Mallu. Mutta en voi väittää, ettenkö olisi sen myötä vähän yllyttänyt Jussia toteuttamaan pitempiaikaisia haaveitaan, ja sen myötä meille muutti myös Huiskun täyssisko Vappu, että kissakaksikko Aino & Mauno, jotka ovat taas hämmentäneet soppaa omalla tavallaan.

Lauma kasvoi tänä vuonna myös kissamaiseen suuntaan

Seitsemäs toive vuodelle 2019 on se, että ruokinnan kanssa saataisiin jatkettua sillä linjalla, jolle vuoden 2018 aikana päästiin. Eli onnistuttaisiin löytämään jatkossakin niin hyvin esimerkiksi kaninlihaa, että sen saisi pidettyä kanan ja kalkkunan veroisena proteiininlähteenä ennemmin kuin viiriäisten kaltaisena harvinaisena herkkuna. Ja että taloustilanne pysyisi sen verran vakaana, että kilohintoja ei pitäisi tuijottaa liikaa ruokintaa miettiessä.

Tässä onnistuttiin hyvin, ja olen ilokseni löytänyt useampia kanikasvattajia, joilta olemme vuoden mittaan saaneet yhteensä useita kymmeniä kiloja kaneja näätien ruokapöytään. Niinpä kania on saatu pidettyä tarjolla useampana kertana viikossa. Onneksi myös Jussi tukee tätä kehitystä, ja nytkin kun omat tuloni ensivuonna tippuvat opintojen aloittamisen myötä, kani ei tule häviämään näätien kupeista.

Ihan vuoden lopussa onnistuin myös vihdoin löytämään viiriäiskasvattajan, jolla tulee säännöllisen epäsäännöllisesti ylimääräisiä kukkoja, joten toivottavasti saamme ensivuonna lisättyä myös viiriäisten määrää ruokavaliossa.

Kanien myötä sitä on päässyt opettelemaan myös ruokaeläinten käsittelyä

Kahdeksanteen toiveeseen itse voi olla vaikeampi vaikuttaa, mutta toivon, että myös vuonna 2019 eläinlääkärikuluista isompi osa menisi terveyden- kuin sairaudenhoitoon.

Lauma on pysynyt meillä edelleen kohtalaisen terveenä, ja isoin osa eläinlääkärikuluista on mennyt joko perusterveydenhuoltoon tai terveystarkistuksiin. Nykyään kun tulee ehkä lähdettyä aiempaa pienemmällä kynnyksellä esimerkiksi verikokeisiin tai ultraan, mikäli jokin terveyteen liittyvä mietityttää.

Tänäkään vuonna ei jouduttu esimerkiksi mihinkään isompii leikkauksiin tms., joihin voi äkkiä palaa useampi tonni.

Yhdeksäntenä toivon, että saisin vaikutettua positiivisesti etenkin Mihailin terveyteen. Mihailin ylipaino ja silmäongelmat ovat itselle ehkä ne isoimmat asiat, joista koen välillä huonoa omaatuntoa. Miikkis osaa olla kyllä tajuttoman itsepäinen ja ahne, mutta koen silti, että pojan omistajana minun pitäisi pystyä paremmin kontrolloimaan sen syömisiä ja siten lisäämään sen mahdollisuuksia elää mahdollisimman terveenä. Silmienkään kohdalla ei ole vielä tutkittu kaikkea, mikä tutkittavissa on, ja vaikka näköaisti on haisunäädälle ehkä se triviaalein, niin silti en ole täysin päässyt siitä ajatuksesta, että jos asiaa tutkittaisiin vielä lisää, voisiko sittenkin löytyä joku muukin hoito mitä koittaa, ja mistä voisi olla enemmän hyötyä kuin haittaa.

Tässä ei tosiaan ole onnistuttu. Vaikka sitä on pidempään tiennyt ylipainon olevan epäterveellistä, tänä vuonna tilanteesta saatiin jo jotain konkreettisia lukujakin, kun maksa-arvojen koholla oloon ei löydetty muita syitä kuin pojan ylipaino. Silmiä ei lähdetty sitten sen enempää tutkimaan, kun näkökyvyn aleneminen ei ole vaikttanut pojan arkielämään. Mutta maksaa tutkittaessa tuli sitten sivulöydöksenä muutoksia pernassa.

Näiden suhteen on edelleen aika epävarma, miten edetä. Pojan laihduttaminen kun ei varmasti tule onnistumaan ilman että sen eristäisi muista täysin, mutta jatkuvassa eristämisessä taas on sitten omat haasteensa.

Mitä tulee terveyden ylläpitämiseen, kymmenes tavoite/toive tällevuodelle on, että kaikkien valjaat tulivat enemmän käyttöön. Meillä on jokaisella omat kivat valjaat, ja tänä vuonna voisi pyrkiä uusien ostelun sijaan (tai ohella) varmistamaan kaikille niistä enemmän käyttökertoja. Toki vähän tyyppien mieltymykset huomioiden, kaikkia kun nämä vuorottelevat loskat ja pakkaset eivät niin inspiroi, eli osan kanssa odotellaan sinne että maa sulaa.

Tässä onnistuttiin jossain määrin, mutta parannettavaa olisi yhä. Sillä vaikka porukka pääseekin ulkoilemaan säännöllisen epäsäännöllisesti, en voi vielä edes väittää, että kaikki karvakaverit ulkoisivat edes viikottain. Tässä koitetaan siis petrata entisestään ensivuonna.

Yhdestoista tavoite alkaneelle vuodelle on se, että kun ostetaan uutta, ostetaan jotain kunnolla uutta. Viime vuonna saatiin taas päivitettyä petejä, kuppeja ja muita vastaamaan hyvin isomman lauman tarpeisiin, joten niille ei ole nyt akuuttia tarvetta, jos vastaan ei tule jotain todella erilaista. Samaten leluista meillä löytyy jo aika hyvä valikoima perusvinkuja, palloja, huiskuja ja muita. Mutta meillä sekä fretit että omista tykkäävät uusista eläinjutuista.

Käsi ylös kuka on edes vähän yllättänyt siitä, että tässä ei ihan onnistuttu. Se on niin petollisen helppoa livauttaa sinne nettiostoskoriin ihan vain yksi pieni teltta, leikkitunneli tms. samalla kun tilaa jotain oikeasti tarpeellista kulutustavaraa, kuten pissa-alustoja tai kissanruokaa. Ja sitten taas ihmetellään, kun näätähuoneen kaappi on täysi ja pyykkivuori kasvaa...

Kahdestoista tavoite on olla itse pääkuvaajana ainakin yhdessä kameralla toteutetussa kuvaussessiossa. Ei sillä, ettenkö aikoisi hyödyntää näissä myös Jussia, mutta tässä lajissa ei taida olla oikotietä onneen kuvaamisen oppimisen kanssa. Sarianna on jo luvannut mieluusti ulkoistavansa myös osan pentujen kuvaamisestakin minulle.  

Omien näätien kuvaussessioissa Jussi on yhä toiminut pääkuvaajana, mutta itsekin olen onnistunut napsimaan tänä vuonna jo muutamia ihan hyviäkin kuvia omalla pikkukamerallani. Vaikkakin on myönnettävä, että siinä on yhä enemmän kyse tuurista kuin taidosta. Sariannalta pääsin kuvaamaan kaksi pentuetta, ja toisen pentueen kohdalla osasta kuvista tuli jopa ihan kivoja, kun sain paremman kameran käyttöön, ja ilmat alkoivat lämmetä niin, että osa kuvista voitiin ottaa ulkona. Mummin pennut myös saattoivat olla aavistuksen rauhallisempia kuvattavia kuin Nutskun pennut.

Kevään messuilla tuli kokeiltua myös frettiagilityä
Kolmastoista tavoite on taas aktivoitua frettiesittelyiden pitämisessä. Turunkin edellisestä on useampi kuukausi, ja Jonna vähän kyseli, että jos käytäisiin taas mutkaa pk-seudullakin hänen työpaikallaan.

Frettiesittelyitä tuli pidettyä useampi, mutta uusista ennätyksistä jäätiin silti vielä kauas. Mutta Turkuunkin niitä saatiin silti kaksi. Varsinaisia frettipäiviä enemmän frettejä tuli esiteltyä ihan kotona.

Neljästoista liittyy osittain kolmanteentoista, eli otan tavoitteeksi, että kesään mennessä pystyn ajamaan tarvittaessa itse näyttelymatkat ja esittelyreissut. Eli että siihen mennessä taskusta löytyy paitsi ajokortti, myös jonkinasteista varmuutta käyttää sitä. Se kun helpottaa varmasti jatkossa huomattavasti asioiden sopimista, kun sitten riittää että huomioi vain omat menot, eikä tarvitse aina odottaa, että Jussin päivystysvuorot selviävät.

Inssi meni läpi vasta kolmannella yrityksellä, ja inssiajoihin oli parhaimmillaan useamman viikon jonot, joten uutta yritystä joutui välillä odottamaan jopa lähes kuukauden. Niinpä se kortti ei lopulta ollut taskussa ihan kesään mennessä, mutta kesän lopulla kuitenkin. Ajaminen jännittää jossain määrin yhä, mutta pikkuhiljaa sitä pitäisi koittaa haastaa itseään ajamaan itsenäisesti yhä pidempiä matkoja.

Ja koska tässä iässä vuodet on käyneet ihan äärettömän lyhyiksi, lisätään tähän väliin helppo pikkutavoite, joka hoituu kuin itsestään, jos saan edellisen hoidettua. Eli olkoon tavoite viisitoista, että Opel vihitään virallisesti näätävankkuriksi minun valkkaamallani tarralla, sitten kun Juusi saa työsuhdeautonsa ja Opel siirtyy minun hallintaani.

Opel on yhä tarroittamatta. Kun lopulta sain kortin, satoi koko ajan, joten tarroittaminen ei onnistunut. Sitten se vähän unohtui. Täytyykin käydä kaivelemassa laatikoita, vieläkö valitsemani fretin tassunjälkitarrat ovat tallessa.

Tavoite/toive numero kuusitoista on se, että ovet ovat avoimet myös ensivuonna. Elli mikäli joku Turussa kaipaa paikkaa, mihin pääsisi tutustumaan näätiin (/käärmeisiin/liskoihin/hämähäkkeihin/...), niin aikataulujen sopiessa yhteen, meille sopii tulla. Ei noista kuitenkaan lukemalla saa aina täysin realistista kuvaa, eikä teksti vastaa mitenkään kaikkiin kysymyksiin, kuten sellaiseen perustavanlaatuiseen montaa mietittyttävään juttuun kuin että miltä näätäkodissa haisee. Minusta on aina yhtä upeaa, että uutta lemmkkiä halutaan harkita kunnolla, ja ottaa etukäteen selvää siitä, mitä ollaan ehkä hankkimassa, niin mielelläni sitä myös omalta osaltani helpotan.

Tässä on onnistuttu loppuvuotta lukuunottamatta hyvin. Keväällä ja kesällä meillä kävi taas useampi ihminen tutustumassa fretteihin. Syksyn osalta flunssa ja jatkuva kuumeilu vei niin voimat, että joutui siirtämään kaikkia sovittuja juttuja eteenpäin, ja osa niistä jäi sitten kokonaan, kun ei enää muistanut keille oli luvannut palata asiaan sitten kun arki taas asettuu.

Vuonna 2019 käytiin useamman kerran myös moikkaamassa Rauliota Vantaalla
Seitsemänneksitoista laitettakoon, että ovet ovat avoimet myös hoitonäätien suuntaan. Toivon että myös tänä vuonna sitä pääsisi viettämään aikaa muidenkin kuin omien näätien kanssa, ja saisi mahdollisesti kotiinkin kivoja hoidokkeja. Se on oikeasti aika kiva tapa päästä tutustumaan erilaisiin fretteihin - ja saada jotain kosketuspintaa siihen, miksi ei ehkä halua itselleen pysyvästi jopa kolmea erillistä laumaa. Eli auttaa osaltaan pitämään maltin matkassa silloin, kun pentukuume koputtelee olkaan ja törmää netissä uutta kotia etsiviin näätämyksiin.

Tähän pätee aika sama kuin edelliseen. Valitettavasti tässäkin kun flunssa teki sen, että yhdet jo sovitut hoidokit pitikin perua, kun omat näädät olivat kipeinä saatuaan flunssan minulta tai Jussilta. Onneksi tilanne kuitenkin rauhoittui ennen Tunisian matkaa, niin ei tarvinnut paerua Sariannan laumaan hoitoon tuloa.

Kahdeksastoista kohta lainataan taas viime vuoden listalta, eli lisää monipuolisuutta blogiin etenkin arkijuttujen muodossa. Ruokintajuttuja voisi ainakin koittaa saada aikaiseksi lisää, ja tuotetestauksen sijaan vaikka välillä esitellä, mitkä ovat meidän luottotuotteita ja miksi ne ovat päätyneet suosikeiksi ja käyttöön. Tähän kohtaan otan mieluusti aina myös vastaan ideoita, eli jos on jotain, mistä haluaisit blogista lukea, ideoita saa aina heittää kommentteihin!

Tämän osalta vuosi starttasi hyvin, mutta sitten elämä taas tapahtui ja päivät ja viikot taas hävisivät jonnekin. Tämän osalta voisi kyllä koittaa jatkaa vaikka alkuvuonna alkanutta virikesarjaa vähän pidemmälle.

Listan yhdeksänneksitoista ja viimeiseksi kohdaksi haluan ottaa löytöeläinten ja muiden omaa ihmistä vailla olevien otusten auttamisen. Vähintäänkin lahjoittamalla rahaa ja tarvikkeita niiden hyväksi, mutta mahdollisesti myös konkreettisemmin. Josko ajokortti laskisi kynnystä hakeutua vaikka ihan hoitolallekin opettelemaan vapaaehtoishommia. Välillä on puhuttu Jussin kanssa myös sijaiskotijutuista, mutta Jussilla on omat varauksensa niiden suhteen, jonka lisäksi viime vuonna meillä oli näätien laumakemioissa sen verran tekemistä, ettei homma tuntunut ajankohtaiselta. Mutta katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.       

Ruoka- ja tarvikelahjoituksia tuli tehtyä tavalliseen tapaan pitkin vuotta, ja lahjoitettua jotain myös eläinten joulupuu -keräykseen. Loppuvuodesta sain vihdoin myös aikaiseksi ilmoittautua vapaaehtoiseksi Tesylle, ja nyt sitten odottelen, koska sielä järkätään seuraavaa perehdytystilaisuutta uusille vapaaehtoisille. Sijaiskotijuttuihin on päätetty olla lähtemättä nykyisessä asunnossa, sillä tässä ei olisi riittävän hyvin mahdollisuuksia eristää niin tehokkaasti, että omat kissat olivat varmasti turvassa mahdollisilta tartuntataudeilta. Eli ainakaan suoraan luonnosta pyydettyjä testaamattomia kissoja tähän ei uskaltaisi ottaa.

Seuraavaakin vuotta on tullut jo mietittyä, ja siitä tulen varmasti kirjoittamaan jotain ajatuksia blogiinkin. Mutta tuleeko se tapahtumaan tässä muodossa vai jossain muussa on vielä vähän auki. 

lauantai 28. joulukuuta 2019

Tapahtui niinä päivinä

Aattoaamuna hoidettiin taas kotona matelija- ja kalaosasto läpi, jonka jälkeen pakattiin autoon mukaan kaikki karvakaverit hoitokasseineen ja vessoineen yhdessä omien yöpymiskamppeiden ja joululahjojen kanssa. Siinä eläimiä mukaan pakatessa alkoi kyllä väkisinkin miettiä, kuinka paljon helpommalla lähtö olisi sujunut, jos olisi vain hankkinut laumalle hoitajan. Etenkin nyt kun Justiina ja Itsy ovat omana porukkanaan, vaatii koko lauman mukaan ottaminen minimissään neljä kantoboksia ja kaksi aitausta - fretit kun ovat reissatessa käytännössä aina aitauksessa mahdollisia valvottuja pyrähdyksiä lukuunottamatta, sillä harvaa kyläilypaikkaa on mahdollista frettivarmistaa kyllin helposti, nopeasti ja varmasti. Sen verran paljon sitä on törmännyt tapauksiin joissa fretti on tappanut itsensä syömällä korvatulpan tai muun kielletyn esineen, että enemmin sitä tappaa omiaan matkan päällä tylsyyteen kuin alkaa testailla mihin kaikkiin laatikoihin ja muihin koloihin fretit oudossa paikkaa keksivät tunkea. Mutta samalla siitä seuraa se, ettei voi olla miettimättä, kuinka paljon enemmän tilaa niillä olisi kotona omassa huoneessaan, mikäli itse vain malttaisi olla pari päivää erossa.

Auto on lastattu miljoonalla kaverilla
Joulukaravaanimme ensimmäinen etappi oli Mietoinen, jossa Jussin vanhemmat asuvat. Siinä missä moni pitää taloutemme näätäosastoa hieman epäilyttävänä, kissat ovat välittömästi saaneet lapsenlapsen aseman molempien äitien silmissä. Niinpä vaikka totesimme lauman selviävän bokseissaan sen aikaa kun olimme Jussin vanhemmilla, kissat piti kuitenkin hakea sisälle käymään. Jussi kävi siinä jopa vähän mustasukkaiseksi, kun hänestä alkoi aika pian tuntua, että kissat taisivat olla melkein ne odotetuimmat vieraat, joille sitten juteltiin, joita leikitettiin ja joille pakattiin vielä uusi lempilelu mukaan. Mutta sitähän se vanhempana olo on, kun vie ensikertaa vauvat jouluna mummolaan. Jussin äidin oma kissa kun on jo sellainen arvonsa tunteva kahdeksanvuotias, oli tuo pentujen häseerääminen jotain aika muuta kuin Niksun omat touhut.

Mietoisista matka jatkui Tampereelle. Tänä vuonna oli sovittu, että meidän lauma meni joulukylään äidin naapuriin. Äidin ja Samin erottua molemmat kun olivat löytäneet mieluisat uudet asunnot samasta taloyhtiöstä. Siskoni miehellä on ollut jo useampana vuonna vähän hankala hengittää näiden meidän tyyppien kanssa, ja koska kissa on hänellä se pahin allergianaiheuttaja, oli hänellä pieni epäilys siitä, olisivatko tänä vuonna muuten riittäneet enää edes lääkkeet. Niinpä ensimmäiseksi Tampereelle saavuttua pyysimme kasa aputonttuja avuksia auton purkuun, ja niinpä saimme sitten yhdellä kertaa ylös niin karvakaverit kuin tarvikkeetkin, ja pääsi aitausten pystytyshommiin. Kissojen kohdalla päädyttiin siihen, että ne saivat yksinoloajoikseen tukikohdakseen kylppärin, sillä asunnossa oli muunmuassa kosketuskytkimillä varustettu liesi ja useita huonekasveja, eikä meillä ollut kummastakaan kokemusta kuinka hyvin kissat jättäisivät ne rauhaan. Miikkis oli tälläkertaa se helpoin jätettävä, sillä talvimoodissaan se nukkui suurimman osan joulusta auki olevassa kantoboksissa, eikä poistunut sieltä juuri muualle kuin vessaan.

Mau valtaamassa Jussin porukoiden kuusta

Maunosta aattona tehtiin kyllä yksi vähän epäreilu temppu, sillä kaikki fretit saivat jouluhiiret, mutta Mauno joutui tyytymään jouluaterialla teolliseen kissanruokaan. Mauno on kuitenkin esittänyt välillä niin hienoja tappomanööverejä kokonaisten ruokaeläinten kanssa, että emme halunneet ottaa pienintäkään riskiä siitä, että se päättäisi suolestaa aarteensa sänkyyn ollessaan hoidossa. Mikä oli varmasti ihan viisas veto - eilen poika sai nimittäin kaninpinkin, ja sen seurauksena meidän makkari näytti taas aamulla rikospaikalta, kun sitä oli ilmeisesti pitänyt heitellä makkarin kaapin ovia vasten aina puolen metrin korkeudelle asti.

Jouluaatto ja ensimmäinen joulupäivä menivätkin sitten pitkälti pelien ja syömisen merkeissä. Joulunvietossa oli mukana myös siskoni ja veljeni perheineen, ja tälläkertaa siskon perhekin pystyi jäämään koko yöksi, kun meidän karvakakarat olivat eri asunnossa. Veljentyttöni kävi sitten meidän kanssa aina hoitamassa eläimet, ja vastasi etenkin kissojen leikittämisestä minun siivotessa näätäaitauksia. Kissojen hoidosta Sami kun olisi varmasti pärjännyt kokonaankin, mutta etenkään junnufrettien aitausta hän ei uskaltanut avata, kun pelkäsi että tyypit olisivat vyöryneet sieltä ulos ilman että hän olisi saanut niitä enää kiinni - mitä neidit olisivat kyllä melko varmasti yrittäneetkin. 

Näätien joun telttakylä
Tapanina matka jatkui sitten viiriäisten haun jälkeen isäni luo. Sitä kun on aina pakko bongailla hyviä raakaruokatarjouksia, ja kun juuri joulun alla bongasin jollain myynnissä kymmenen pakasteviiriäistä Pirkanmaalla, piti se tietenkin heti sovittaa joulun aikatauluihin. Olihan sitä tyypeille vähintään hyvät lintupaistit velkaa joulun jumittamisista. Isäni luona otettiin sitten sama taktiikka käyttöön kuin Jussin vanhemmilla käydessä, eli että tyypit voivat odottaa autossa - tänä vuonna kun mentiin jouluna melkein enemmän plus- kuin miinuasteiden puolella. Isäni luona kävi kuitenkin sama kuin Jussin vanhemmilla käydessä: sisälle päästyämme alettiin heti ihmetellä, missä eläimet ovat, ja käskettiin hakea ainakin kissat vähän tutkimaan ja ihmettelemään. Isäni perhe kun joutui aattona tekemään sen vaikeimman, ja viemään perheen koiramummon piikille, niin nyt ei tarvinnut sitten enää varoa sitä, ja asunnossa oli kovasti tarve pienten karvajalkojen tepsutukselle. Kissantassut tosin yllättivät hiljaisuudellaan, kun koiriin verrattuna jopa nuo kakarat ovat oikeita ninjoja.

Kun Tapanin iltana sitten saavuttiin kotiin, olikin vuorossa megahepulit, kun näätäboksien aukaisua seurasi sellainen energianpurku ettei ole ennen nähty. Siinä olikin sitten vilinää ja vilskettä enemmän kuin kaikissa tonttulauluissa yhteensä, kun päästeltiin useamman päivän edestä pitkin asuntoa ja parveketta. Aino taas istui koko illan Jussin käden päällä, koska Jussi on edelleen se ykkönen, ja joulun pyhinä Aino ei ollut saanut mielestään tarpeeksi Jussiaikaa.

Kotona taas. Pyykkipalju best T. Justiina
Perjantaina käväistiin sitten pikaisesti arjessa kolmanneksi viimeisen työpäivän merkeissä, jonka jälkeen pääsikin valmistelemaan Tassulinnan Tuijan ja Miukumaan Päivin tämänpäiväistä vierailua. Vähän meinasi kyllä huoli iskeä, kun Tapanin ja perjantain välisenä yönä kurkku veti kipeäksi, ja alkoi tuntua että flunssa tekee taas tuloaan. Mutta koska lokakuussa piti perua niin moni juttu flunssan takia, niin tälläkertaa en halunnut antaa flunssalla edes mahdollisuutta pilata mitään, ja lähdin heti vastahyökkäykseen täydellä vitamiini- ja lääkearsenaalilla niin että en oikein vieläkään tiedä, säikähtikö flunssa heti kättelyssä, vai onko se vain tukevan troppimuurin takana vaanimassa. Mutta pääasia on, että olo on ollut tänään koko päivän hyvä, ja kämppäkin ehdittiin saada kohtalaiseen kuntoon. Maunon öisten leikkien myötä kaikki keittiön ja makuuhuoneen matot olivat kuitenkin kummasti siirtyneet kylppärin puolelle pesujonoon. 

Lauma sai bloggaajavierailta tuliaisiakin, ja parhaimmillaan Mauno leikki kahdella lelulla yhtäaikaa, kun se ei osannut päättää oliko virkattu kurkku vai kilinäpallo parempi. Näätäjengi tuli sitten helpottamaan päätöstä, ja Mallu ja Vappu kävivät pöllimässä kurkun, ja jemmasivat sen tiipiiseen.

Kiitos vielä kaikille asianosaisella joulusta ja tämän päivän vierailusta!

tiistai 24. joulukuuta 2019

Luukku 24

Hyvää joulua kaikille blogin lukijoille! Jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan toivotetaan aatto tervetulleeksi kokoamalla yhteen kaikki joulukalenteria varten otetut kuvat, joita kertyikin taas melkoinen liuta.

Viettäkää ihanat pyhät rakkaiden karvakavereiden ja vähemmän karvaisten perheenjäsenien kanssa!


maanantai 23. joulukuuta 2019

Luukku 23

Eiliset väittämät olivat:

Jussilla ei ennen Ainoa ja Maunoa ole ollut omaa kissaa.

Jussi on varttunut kissojen parissa, mutta kotoaan muutettuaan ei ole voinut kissaa ottaa.
 
Jussin Lapsuuden kodissa oli raidallinen Minni ja valkoinen Missukka, jotka elivät liki 20 vuotta, muutaman muun lyhyemmän ajan eläneen kissan lisäksi. Kesti kuitenkin 15 vuotta, että Jussin tauloudessa oli kissa.

Ja huomenna onkin jo aatto. Aatolle on luvassa jotain perinteistä tämän vuoden teemasta poikkeavaa, joten väittämien osalta lopetetaan tähän, ja keskitytään olennaisimpaan, eli kasaan eläinkuvia. Sillä kuvakalenterit ovat aina muodissa.
 

Ja kyllä. Aito kuusi saatiin jo tapettua, joten se sai seuraajakseen muovikuusen. Toivottakaa sille onnea.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Luukku 22

Eilisen luukun väittämät olivat:

Mini on täpäkkä ja temperamenttinen käärme, joka välittömästi puolustautuuu puremalla.

Mini on säyseä, mutta vilkas poika, joka ei ole koskaan yrittänyt purra ihmistä.

Viljakäärmeet ovat lähtökohtaisesti hyvin helppoja käsitellä ja pureva viljakäärme on harvinaisuus.



Tämän luukun väittämä keskittyy hoomaniin: Jussi pitää kissoista. Se on varma, mutta kumpi pitää paikkansa:

Jussilla ei ennen Ainoa ja Maunoa ole ollut omaa kissaa.

Jussi on varttunut kissojen parissa, mutta kotoaan muutettuaan ei ole voinut kissaa ottaa.


lauantai 21. joulukuuta 2019

Eläinten koulukuvaus

Eläinten koulukuvaus piti välillä vähän taukoa, ja sen myötä meidän jääkaappimagneetit alkoivat olla pahasti ajastaan jäljessä lauman osalta. Niinpä kun Jenni laittoi viestiä, että Eläinten koulukuvaus on suuntaamassa Kaarinan Mustiin & Mirriin 5.11., merkitsin päivän kalenteriin välittömästi. Vaikka sitä oikein mielellään kiikuttaisi aina mukaan koko lauman, tälläkertaa etusijalle asetettiin ne tyypit, joista meillä ei ole vielä jääkaappimagneetteja. Lisäksi Jussi halusi sisaruskuvan Vapusta ja Huiskusta. Koko lauman yhteiskuvaa Jenni kun ei ole muutenkaan enää luvannut yrittää nyt kun karvakavareita on jo yksitoista. Viimeksi koko lauma kuvattiin yhdessä silloin kun meillä oli vain Miikkis ja viisi frettiä. Silloinkin se oli jo aavistuksen haastavaa. Fretit kun eivät ole kauhean kiinnostuneita poseeraamaan söpösti rivissä.

Tälläkertaa kuvausaitaus sijaitsi liikkeen edessä
Justiina on pieni tahna-addikti
Tilasimme jääkaappimagneettien lisäksi muutaman digikuvan ja paperikuvia. Alle viikko kuvauksen jälkeen alkoi kuitenkin postin lakko, joten jo siinä kohtaa tiesi, että kuvien saamisessa tulee todennäköisesti kestämään. Yllätys oli kuitenkin positiivinen, sillä kaikesta huolimatta kuvat ehtivät perille jouluksi. Tälläkertaa taustaväriksi valittiin pinkki. Sitä emme olleet kokeilleet vielä kertaakaan aiemmin. Sen myötä saa olohuoneenkin kuvatauluunkin lisää väriä.

Maunolle nämä kuvaukset olivat kyllä aika kova paikka. Aino nimittäin kuvattiin ensin, ja Mauno huomasi jo silloin että Jennillä oli mukanaan huiskuleluja. Sellaisia huiskuleluja mitä Mauno ei ollut koskaan ennen nähnyt. Pojan oli todella vaikeaa koittaa malttaa vuoroaan, ja sitä lelua piti koittaa vähän myös oven pinnojen välistä kalastella, kun sillä koitettiin kiinnittää Ainon huomiota. Mauno olikin aika onnessaan sitten kun oli lopulta hänen vuoro, ja hän pääsi pyydystämään lelua ihan itse ilman tylsiä boksin kaltereita. Mauno kun on vähän sellainen pelimies.


Freteistä Justiina oli vähän yllättäen se haastavin kuvattava. Meidän turbomummuska kun ei olisi millään joutanut pysymään paikoillaan. Hyvähän se on nuorison taivastella, kun koko elämä on vielä edessä, mutta mummoiässä on parempi mennä eikä meinata. Harmi vain ettei Justiinan talviturkki ollut vielä marraskuun alussa kunnolla vaihtunut, mutta yhtä suloinen tapaus se on yhtäkaikki.

Kaikista kuvista omiksi lemppareiksi muodostui kuva Maunosta lelun kanssa, ja Vapun ja Huiskun sisaruskuva. Etenkin kun tuossa Maunon kuvassa poika kun on niin oma itsensä. 

Tilatut magneetit ja paperikuvat
Jääkaapinovi on taas ajantasalla <3

Luukku 21

Viime luukussa olleet väitteet olivat:

Luigi on suurin käärme taloudessa, vaikka onkin vielä vauva.

Luigista tulee suurin käärme, mutta Alma 2,5 metrisenä vielä vie voiton.

Luigi voi kasvaa yli 4 metriin ja painaa, jopa 40 kg. Joten hänestä toden näköisesti tulee isompi. Hän tosin on vielä nuorikäärme ja tähän menee useampi vuosi.


Tämän luukun väittämät ovat:

Mini on täpäkkä ja temperamenttinen käärme, joka välittömästi puolustautuuu puremalla.

Mini on säyseä, mutta vilkas poika, joka ei ole koskaan yrittänyt purra ihmistä.

perjantai 20. joulukuuta 2019

Luukku 20

Eiliset väitteet olivat:

Hanget korkeat nietokset senkuin komistuvat, ja joulusta odotetaan valkeaa.

Tämä kuva napattiin pikaisesti ennenkuin lumet taas sulivat kokonaan. Joulukuu on ulkoiltu muuten syysmaisemissa.

Turkulaiset ja muut etelän ihmeet tarvitsevat selvästi uusia joululauluja, joissa lauletaan vesileikkien iloista ja rauhallisesta pimeydestä mustan maan syleilyssä. Lumileikit tahtovat olla enemmän tammi- ja helmikuun juttuja.


Luigi on albiino tiikeripyton, joka yhdessä Alma kuningasboan kanssa edustavat suurimpia käärmelajeja maailmassa. Kumpi väite on totta ja kumpi tarua?

Luigi on suurin käärme taloudessa, vaikka onkin vielä vauva.

Luigista tulee suurin käärme, mutta Alma 2,5 metrisenä vielä vie voiton.



torstai 19. joulukuuta 2019

Luukku 19

Eiliset väittämät olivat:

Kissojen ja näätien joululahjat ovat jo kauniisti paketoituina kuusen alla odottamassa aattoa.

Meidän lauma jännittää muiden mukana, onnistuuko joulupukkissa Maximus pelastamaan pienten kissojen joululahjat, sillä lauman joulupaketteja ei ole vielä nähty.

Salainen joulkissa onnistui ninjailemaan osan paketeista Noita Harmistuksen hallusta, mutta muiden joululahjojen kohtalo ei ole vielä selvillä. Paitsi sen verran, että kuusen alla ne eivät ainakaan ole.


Välissä päästiin jo lumifiilistelmään, mutta mikä on tilanne Turussa kun joulu lähenee?

Hanget korkeat nietokset senkuin komistuvat, ja joulusta odotetaan valkeaa.

Tämä kuva napattiin pikaisesti ennenkuin lumet taas sulivat kokonaan. Joulukuu on ulkoiltu muuten syysmaisemissa.

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Luukku 18

Eiliset väitteet olivat:

Fretit voivat nukkua niin sikeästi, että ne eivät välttämättä herää edes pieneen ravisteluun, tai siihen että ne nostaa ilmaan. Joskus fretti voi olla niin syvässä unessa, että sen herättelyyn voi mennä minuuttejakin. Tätä syvää ja sikeää unta kutsutaan deadsleepiksi.

Deadsleep on sitä, kun fretti nukkuu täysin rentona mitä ihmeellisimmissä asennoissa, kuten pää alaspäin roikkuen. Fretti kuitenkin säpsähtää hyvin äkkiä hereille tästäkin unimoodista, mikäli ympärillä tapahtuu jotakin tai sitä koskettaa.  

Meillä pari freteistä on muutaman kerran säikäyttänyt nukkumalla niin sikeästi, että ainoa mistä pystyi päättelemään niiden olevan yhä elossa oli etsiä eläimeltä pulssi. Joskus etenkin junnut ovat kunnostautuneet tässä myös eläintapahtumissa, ja saaneet osan kävijöistä epäilemään että eläimet on vähintään huumattu, jos ne ovat ylipäätään hengissä. Monen kun on vaikea uskoa, että mikään eläin voisi nukkua ihmisvilinässä, tai ylipäätään missään, niin sikeästi.



Jussi ilahtuu aina yhtä paljon löytäessään eläinten tonttulakit joulukoristeiden seasta. Ainosta lakittamisen olisi kyllä voinut aivan hyvin hoitaa photoshoppaamalla, kuten Pikkukissa & Piipittäjän joulunäytelmässä, jossa Ainolla on tonttukissan rooli. Mutta tonttumaisuuksissa tosiasioihin ja tarujuttuihin: kumpi on totta ja kumpi tarua?

Kissojen ja näätien joululahjat ovat jo kauniisti paketoituina kuusen alla odottamassa aattoa.

Meidän lauma jännittää muiden mukana, onnistuuko joulupukkissa Maximus pelastamaan pienten kissojen joululahjat, sillä lauman joulupaketteja ei ole vielä nähty.


tiistai 17. joulukuuta 2019

Luukku 17

Eilset väittämät olivat:

Fretit voivat nukkua pimeimpään talviaikaan jopa lähes 20 tuntia vuorokaudesta.

Vuodenaikojen vaihtelu ei juurikaan vaikuta frettien aktiivisuuteen kiima-aikaa lukuunottamatta. 

Kyllä, meillä on tähän vuoden aikaan aika unista sakkia, frettien ohella vuodenkierto kun näkyy selvästi myös Mihailissa. Keväällä Jussi onkin sitten taas helisemässä, kun pitkä seesteinen kausi päättyy ja alkaa valohepulit.


Unisista freteistä puheenollen, kuinka moni teistä on kuullut deadsleepistä? Ja kumpi on siihen liittyen totta ja kumpi tarua?

Fretit voivat nukkua niin sikeästi, että ne eivät välttämättä herää edes pieneen ravisteluun, tai siihen että ne nostaa ilmaan. Joskus fretti voi olla niin syvässä unessa, että sen herättelyyn voi mennä minuuttejakin. Tätä syvää ja sikeää unta kutsutaan deadsleepiksi.

Deadsleep on sitä, kun fretti nukkuu täysin rentona mitä ihmeellisimmissä asennoissa, kuten pää alaspäin roikkuen. Fretti kuitenkin säpsähtää hyvin äkkiä hereille tästäkin unimoodista, mikäli ympärillä tapahtuu jotakin tai sitä koskettaa. 

maanantai 16. joulukuuta 2019

Mihailin ultra

Silloin kun Miikkiksestä otettiin verikokeet 17.10. ja havaittiin maksa-arvojen olevan koholla, Raulio suositteli käyttämään pojan ultraäänitutkimuksessa sisätautilääkärillä. Raulio totesi ettei hänellä itsellään ole riittävää osaamista tai välineistöä sisäelinten ultraäänitutkimukseen, mutta Turustakin varmasti löytyisi asiansa osaava sisätautilääkäri, joka voisi tutkimuksen tehdä. Koska Jussillakaan ei ole tällähetkellä arkivapaita, ajattelimme että Turkuun myös saisi helpommin sopivan ajan.

Asia ei kuitenkaan edennyt niin helposti kuin olisi kuvitellut. Soitimme Turusta läpi yli kuusi paikkaa, mutta missään ei ollut joko välineistöä, tai todettiin Miikkiksen olevan liian eksoottinen jotta sisätautilääkärit suostuisivat ottamaan sitä vastaan. Lopulta meidät ohjattiin Turun Evindensiasta ottamaan yhteyttä Tammiston Evidensiaan, jossa tutkimus voisi onnistua niin, että paikalla olisi yhtä aikaa sekä sisätautilääkäri että eksoottisiin eläimiin erikoistunut lääkäri. Seuraavaksi haasteeksi muodostui kuitenkin aikataulu: ainoa viikonpäivä jolloin sekä sisätautilääkäri että eksolääkäri olisivat yhtä aikaa paikalla oli torstai, ja silloinkin vain päiväsaikaan, jolloin olemme Jussin kanssa molemmat töissä. Sillä välin kun koitimme sitten sumplia, missä välissä jompikumpi meistä pääsisi arkipäivänä työaikaan pääkaupunkiseudulle, Evidensiasta otettiin uudelleen yhteyttä. Sielä olikin tehty linjaus, jonka mukaan haisunäätä katsotaan villieläimeksi, eivätkä he voi siten ottaa sitä ollenkaan vastaan.


Tässä kohtaa lopetettiin sitten sen miettiminen, mihin olisi ajallisesti helpoin ajaa, ja otettiin yhteyttä Linnunmäkeen. Jussi sai sinne ajan minun Tunisian viikolleni viime viikon torstaille. Porvooseen on meiltä vielä reilu puolituntia pidempi matka mitä Vantaalle, mutta jatkossa ehkä säästetään aikaa ja vaivaa menemällä suoraan sinne, missä haisunäätä on vain haisunäätä. Monia sisätautilääkäreitä oli jännittänyt erityisesti haisunäädän rauhoittaminen, mutta se sujui lopulta juuri niin helposti kuin Jussi oli uskonutkin: pitämällä sylissä ja silittämällä tassusta. Minkäänlaista rauhoitusta tai anestesiaa ei siis tarvittu, vaikka Miikkis vähän ihmettelikin kun mahasta ajeltiin karvat ja sille levitettiin kylmää geeliä. Itse ultrauksen ajan poika oli pysynyt aloillaan sylissä.

Kun lopulta ultraan asti päästiin, sivulöydösten sarja sai jatkoa. Verikokeethan oli alkuun otettu, kun haluttiin varmistaa ettei pojan munuaisissa ole mitään häikkää, kun pojalla oli ollut kesällä normaalia tihempää pissailua. Verikokeissa munuaisarvot olivat normaalit, mutta maksa-arvot olivat koholla. Nyt kun pyrittiin varmistamaan ettei maksassa ole mitään kasvaimia, maksa, munuaiset ja virtsarakko todettiin normaalinoloisiksi, mutta pernasta löydettiin muutoksia. Pernan muutokset eivät olleet vielä mitenkään isoja ja hälyttäviä, mutta Gisle totesi että ne olisi hyvä tarkistaa uudelleen 3-4 kuukauden päästä, ja mikäli ne ovat silloin kasvaneet, poistaa perna ja tutkituttaa solumuutokset patologilla.

Gisle tarkisti samalla myös pojan silmät, mutta hänellä ei ollut uusia ideoita sen suhteen miten silmien samentumaa voisi koittaa hoitaa. Maksa-arvoihin suositeltiin painonpudotusta, sillä ultrauksenkin perusteella ylipaino on todennäköisin syy kohonneisiin maksa-arvoihin. Lisäksi Mihaililta löytyi jonkin verran hammaskiveä, eli sille olisi hyvä varata aikaa hammaskiven poistoon samalla kuin Justiina ja Itsy viedään hammastarkistukseen.

Nämä ovat taas niitä hetkiä jolloin miettii miksi onkaan pitänyt ihastua eksoihin. Mekin kun kuitenkin asumme yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista jossa on kymmeniä yksittäisiä eläinlääkäreitä monella eri asemalla, ja silti täältäkin pitää lähteä pääkaupunkiseudulle melkein heti jos tulee jotain normirokotuksia isompaa. Mutta onneksi sentään täältäkin katsottuna kaksi Suomen parhaista eksolääkäreistä on alle 2,5 tunnin matkan päässä. Ja sen lisäksi, että kyseessä ovat Suomen parhaat eksolääkärit, kummallakin myös hinnoittelu on aina ollut kohtuullinen. Siinä missä Evidensian arvio ultaäänitutkimuksen kustannuksista oli 300-400 euroa, Linnunmäki veloitti 105€. Sillä erotuksella ajaakin jo jonkin matkaa.

Luukku 16

Eiliset väittämät olivat:

Aino ja Mauno on monessa suhteessa kuin paita ja peppu. Erityisesti tämä näkyy tyyppien lempiruuissa: molemmat rakastavat erityisesti tonnikalamärkistä, ja Primacatin nappuloita.

Ruoka-asioissa Aino ja Mauno ovat kuin yö ja päivä. Aino rakastaa nappuloita ja märkäruokaa, mutta on äärimmäisen nirso raakaruuan suhteen. Mauno taas valitsee lähes poikkeuksetta ensin raa'an lihan, eikä se nirsoile kokonaisillekaan ruokaeläimille. 

Tässä se taas näkee. Mauno on puolihilleri.


Tänään Huiskun johdolla lisää pampulatriviaa. Kumpi on totta ja kumpi tarua?

Fretit voivat nukkua pimeimpään talviaikaan jopa lähes 20 tuntia vuorokaudesta.

Vuodenaikojen vaihtelu ei juurikaan vaikuta frettien aktiivisuuteen kiima-aikaa lukuunottamatta. 

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Eläimellisiä lomakuulumisia

Kun päätimme ottaa Tunisian viikon rennosti hotellilla levon ja hyvän ruuan merkeissä, emme osanneet aavistaakaan kuinka helppoa ja antoisaa olisikaan viettää viikko lähes yksinomaan yhden hotellin alueella. Kumpikaan meistä ei nimittäin ennakkoon tiennyt, että hotellin alueella olisi myös oma Mini Zoo -kotieläinpiha. Ja vaikka Mini Zoo näytti alkuun vähän karulta ja pieneltä aidatulta alueelta hotellin pihalla, aika pian kävi myös ilmi se, että iso osa isommista kotieläinpihan asukkaista viettää suurimman osan ajasta laiduntaen ja kuopsuttaen eri puolilla hotellin piha-alueita. Niinpä loma-aktiviteetteihin saattoi lisätä lampaiden, vuohien, kanojen ja ankkojen bongailua myös muiden aktiviteettien lomaan. Eläimillä oli myös omat hoitajansa, joihin eläimet selvästi luottivat, ja jotka mielellään esittelivät eläimiä sen mitä kielimuuri antoi periksi - hotellin henkilökunnastakin valtaosa kun puhui paremmin tunisiaa, arabiaa, ranskaa ja saksaa kuin englantia. Ja vaikka moni eläimistä ei päästänytkään tälläistä random-ihmistä silittelyetäisyydelle, ei se kauheasti haitannut, kun näki kuinka eläinten hoitajat saivat niitä paijata.

Yksi emolampaista oli sivuniityllä pitkässä liinassa muiden ollessa irti. Emme saaneet ihan selvyyttä onko tyyppi kova karkailija, vai miksi sen liikkumista oli rajattu muita enemmän
Eläintenhoitajan vihellettyä koko jengi lähti liikkeelle kohti kotieläinpihaa

Hotellin koirat, jotka olivat sivummalla omassa aitauksessaan, jakoivat sen sijaan rakkautta yllin kyllin, kun pääsimme vierailemaan niiden aitaukseen. Niistä minulla ei ole sen myötä yhtään kunnollista kuvaakaan, kun ne pyörivät kuin väkkärät häntä heiluen ja koittivat hyppiä syliin. Siinä ei haitannut yhtään kuraiset tassut, ja unohtui taas kaikki luetut ohjeet siitä, kuinka ulkomailla turistikohteissa olisi hyvä pitää pientä etäisyyttä vieraisiin koiriin ja kissoihin - olkootkin että tälläkertaa edes paijatut koirat olivat selvästi jonkun hoidossa olevia, eikä satunnaisia rantakoiria.

Kotieläinpihan asukkeja

Kuten lämpimissä lomakohteissa monesti muutenkin, niitä kissojakin riitti. Hotellin alueella liikkui ainakin viisi eri kissaa, jotka yhtä leikkaamatonta kollia lukuunottamatta näyttivät olevan hyvässä kunnossa ja hyvässä massassa. Se yksi, jonka ristimme Sariannan kanssa Badassiksi, oli selvästi ottanut useammankin kerran yhtään muiden leikkaamattomien kollien kanssa, sillä hännän päästä puuttui pala, ja naamassa oli ruhjeita. Silti Sarianna pian totesi, ettei Badassinkään asiat voivat täysin huonosti olla, sillä Sariannan salakuljetettua sille herkkuja buffetin puolelta, Badass teki varsin nopeasti selväksi, mitkä leikkeet ovat hyviä ja mitkä eivät. Kyllä hotellikissallakin saa selvästi olla sen verran omanarvontuntoa, ettei mitä tahansa tarvitse syödä, mitä hyväntahtoiset turistit koittavat eteen tuoda. Kyllä sitä on aina sen verran varaa paastota, että uudet ihmiset oppivat tuomaan pelkkiä hyviä ruokia.

Hotellialueen kissoja
Badass
Ainoan hotellin ulkopuolelle suuntautuneen retken kohde oli Friguia-eläinpuisto. Sarianna oli käynyt sielä jo edellisellä Tunisian reissullaan, ja hänestä sielä oli ollut ihan asialliset olot eläimillä, niin päätimme poiketa sinne nytkin. Puistoon on hankittu pääasiallisesti tunnetuimpia afrikkalaisia eläinlajeja, mikä mahdollisti sen, että useimmat eläimet ovat ulkona ympäri vuoden. Muutamille lajeille, joille Tunisian talvi voi olla liian kova, oli saatavilla lämmitettyjä sisätiloja. Vaikka tarhassa oli niin isoja kissapetoja kuin muutamia pitkäaikaisia eläinihastuksiani, kuten fennekkejä ja pesukarhuja, oli pakko myöntää että yksi tarhan asukeista vei pisteet kotiin ihan täysillä: meidän paikallinen opas, eli valkokirjava kotikissa, joka kiersi lähes koko tarhan kanssamme läpi. Se käveli vieressä, pysähtyi kun me pysähdyimme, jutteli kovasti ja antoi paijata. Tuli melkein kotoisa olo, kun vaalea kissa istui jalan päälle ja alkoi komentaa määrätietoisesti. Muutamaa tyhjänoloista aitausta lukuunottamatta eläimet olivat hyvin näkösällä, ja ne tyhjänoloisetkin aitaukset olivat niin täynnä kasveja ja muita, että voi hyvin olla, että asukeilla oli tälläkertaa vain parempaa tekemistä kuin poseerata turisteille.

Friguian asukkeja

Hotellissa ei ollut huoneissa wi-fiä, mutta hotellin yhteistiloissa oli hyvä wi-fi yhteys, mikä mahdollisti kuvakuulumiset kotiin Jussille. Aika pian loman alettua Jussi alkoikin taas miettiä, pitäisikö hänen ennen ensi lomaa oikeasti järjestää minulle rabies-rokotukset kuntoon, koska kaikista ohjeista ja ohjeistuksista lukuunottamatta en vain osaa olla koskematta, jos ystävällisen oloinen kissa tai koira tulee viereen. Mutta mitä siinä voi ihminen tehdä, jos toinen puskee jalkaa ja kehrää? Etenkin silloin, kun omat tyypit ovat jossain tuhansien kilometrien päässä.

Meidän eläintarhaopas
Oppaan kollega