lauantai 14. joulukuuta 2019

Luukku 14

Eiliset väitteet olivat:

Mitella on erittäin perso huomiolle, ja yksi meidän kovimpia pussailijoita. Mitella on yksi niistä freteistä, jotka viihtyvät sylissä paijattavana välillä pitkiäkin aikoja kerrallaan.

Mitella on edelleen hyvin epävarma, ja reagoi erittäin herkästi muutoksiin välillä myös näykkimällä. Muutokseksi voi riittää Jussin tavallista pidempi työvuoro tai reissussa käytettävän laukun pakkaaminen.  

Ja perjantain 13. päivän kunniaksi viritin teille pienen ansan: ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa kummatkin vastaukset olivat oikein. Mitella on tullut meille kodinvaihtajana, ja vaikka siitä on vaikean alun jälkeen kuoriutunut oikea timantti, Mitella on edelleen myös meidän lauman herkin, ja reagoi vahvasti moniin sellaisiinkin asioihin, mitä muu lauma tuskin huomaa. Mitellan herkkyys asettaa välillä pieniä haasteita esimerkiksi lomahoidon suhteen, mutta samalla Mitella toimii loistavana stressimittarina: mikäli arki uhkaa muuttua liian kiireiseksi, Mitella antaa palautetta ennenkuin tilanne ehtii karata käsistä. Mitella kun on taitava muistuttamaan, mikä on oikeasti tärkeää.


 Päivän kumpi on totta, kumpi tarua?

Kuvassa on kolme karvakaveria: Huisku, Mauno ja Vappu.

Kuvassa on kaksi karvakaveria: Huisku ja Mauno, joista jälkimmäinen huiskaisee tassulla kameraa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti