Pikapäivitys

torstai 30. elokuuta 2018

Täällä taas tapahtuu niin ettei blogi tahdo pysyä tahdissa. Mutta kai sitä voi taas sen verran yöunesta nipistää, että kerrotaan näin pikaisesti parin edellisen ja seuraavan päivän häppeningeistä.

Huiskua ja Nutskua melkein kiinnostaa poseerata
Nutella on ollut nyt kotona nelisen päivää. Yöt ja työpäivät neiti viettää vielä yksikseen perimmäisessä näätähuoneessa, mutta kotona ollessamme neiti on saanut jo valvotusti nähdä muita. Suureksi yllätyksekseni Lysti ei tykkää neidistä yhtään, vaan ajaa sitä kunnolla takaa ja koettaa napata niskasta. Mitella komppaa Lystiä siinä, että kakara on vähintäänkin epäilyttävä ja sen voisi lähettää takaisin Britteihin. Vähemmän yllättäen Justiinasta muksulle on parempi varuiksi huutaa, sillä nuorisohuligaani se on kuitenkin. Sen sijaan Huisku, Itsy ja Esteri ovat ottaneet tulokkaan varsin rennosti vastaan. Huiskusta ja Esteristä se on näätä siinä missä muutkin, ja ne kävivät lähinnä katsomassa, että tämmöinenkö tälläkertaa. Itsystä kyseessä on pentu, ja pennun korvat pitää putsata. Miikkisestä Nutella on ottanut itselleen turvallisen isoveljen. Totutus tulee tälläkin kertaa varmasti ottamaan jonkin verran aikaa, mutta tässä vaiheessa vielä toivon, että puhuttaisiin viikoista kuukausien sijaan.

Jos sitä hiippailee ihan vähän vaan viereen...
Koska elämä olisi tylsää ilman askarteluprojekteja, parvekkeelle ilmestyi eilen jo vähän elämää nähnyt Ferret Nation, jonka kanssa olisi tarkoitus kokeilla maalailuhommia. Siitä tulee varmasti oma postauksensa sitten kun projekti etenee. Tällä hetkellä vielä arvon, koitanko suojata parvekkeen maalausta varten, vai pääsisikö sitä sittenkin helpommalla, jos veisi häkin maalattavaksi Mietoisiin Jussin vanhempien pihaan. Myös siitä lihakuivurista pitäisi ehtiä kirjoitella. En ole unohtanut sitäkään. Se vain odottaa yhä, että ehtisin kokeilla sitä vielä satsin tai parin verran.

Saa nähdä mitä tästä tulee.
Ja jotta edellä mainitut eivät varmasti etenisi tänä viikonloppuna, huomenna hurautetaan kohti Tamperetta, josta meidät bongaa lauantaina Tampereen seudun fretit ry:n ständiltä osan laumaa kanssa. Ehdin jo harmitella, että tälläkertaa en saanut bloggaajastatusta, kun Tassulinnassa oli lippuarvonta jo alkukuusta. Perjantaina ollessamme lähtökuopissa Britteihin sain kuitenkin tiedon, että itseäkin odottaa bloggaajapassi messuilla. Valitettavasti itselle ei kuitenkaan tullut sen mukana lippuja arvottavaksi, mutta kai he olivat ajatelleet, ettei viikkoa ennen olisi ollut enää aikaa järkätä arvontaa. Ja elleivät he olisi olleet oikeassa, olisin kyllä saattanut kysyä perään. Nyt se jäi, kun poistuimme maasta pian viestin saatuani. Mutta yhtä kaikki, meidät bongaa paikalta lauantaina, ja saattaapi sielä olla nähtävissä myös tuo meidän pikkuneiti!

Ja käytiinhän me tänään vaa'allakin pitkästä aikaa! Tai no, fretit kävi. Minä ja Miikkis ei.

Pentu on kotona

maanantai 27. elokuuta 2018

Viikonloppuna kuukausien odotus tuli päätökseensä ja kävimme hakemassa Nutellan kotiin. Perjantaina Jussi haki minut töistä suoraan lentokentälle, ja lähdimme iltakoneella Lontooseen. Jussin opinnot ja oma työ eivät mahdollistaneet tälläerää pidempää irtiottoa, ja niinpä koko reissu piti saada pakatuksi normaaliin viikonloppuun. Itselle viikonlopun tärkein etappi oli ehdottomasti pennun haku Adderburystä, mutta koska Jussi on vuosia haaveillut Lontoosta, kävimme samalla reissulla tutustumassa myön Lontoon luonnonhistorialliseen museoon ja Forbidden planet -sarjakuvakauppaan. Jotta ehdimme näihin kaikkiin, aikataulu vaati pientä säätöä, eikä kiireen tunnulta voinut täysin välttyä. Onneksi viimeistään ensivuonna meillä pitäisi olla mahdollisuus matkustaa Lontooseen uudelleen paremmalla ajalla.

Maailman söpöin brittivintiö
Koska jo lähtiessä tiesimme, että pentu tulisi olemaan myös jonkin verran yksin hotellihuoneessa, pakkasin kantoboksin lisäksi mukaan playpenin, jotta pennulla olisi varmasti turvallinen oleskelupaikka hotellihuoneessa. Onneksi Zooplussan keskikokoinen nylonaitaus ja kantoboksi mahtuivat kasaanlaitettuina kummatkin minun käsimatkatavaroihini, samoin kuin pissa-alustat, vesipullo ja pennun eväät. Koska tiesimme aikataulumme Lontoossa olevan tiukka, pyrimme ottamaan pennulle kaiken tarpeellisen mukaan jo Suomesta. Väljemmällä aikataululla olisin saattanut sortua shoppailemaan ne Lontoosta. Pennun kuljetukseen päädyimme valitsemaan Atlas 10 -kantoboksin. Ensimmäisellä kerralla olin jännittänyt täyttääkö se varmasti kaikki lentovaatimukset, mutta useamman tutun lennettyä Atlas-boksien kanssa ongelmitta totesin minun olevan turha hankkia erikseen vähän eri lukituksilla olevaa boksia lentämistä varten.

Perjantai-illan lentomme lähti reilusti yli tunnin myöhässä, jonka lisäksi se ei päässyt Heatrown päässä heti laskeutumaan. Niinpä ehdimme hotellille lopulta vasta yhdentoistamaissa illalla. Olimme ajatelleet illastavamme ravintolassa, mutta vastaanoton mukaan kaikki lähiseudun ravintolat olivat sulkeutuneet jo yhdeltätoista. Jussi oli lisäksi hyvin väsynyt matkasta, joten ensimmäisenä iltanamme päädyimme tilaamaan kiinalaista noutoruokaa suoraan hotellille. Ruokaa odotellessa virittelin kevytaitauksen valmiiksiseuraavaa päivää varten, sillä olimme sopineet Nutellan kasvattajan Lucyn kanssa lähtevämme aamujunalla Lontoosta Banburyyn ja jatkavamme siitä taksilla Adderburyyn kasvattajan luokse.

Lucyn ison lauman elintilaa.
Aamulla runsaan brittiläisen aamupalan jälkeen päätin esitellä Jussille miten Lontoon metro toimii, ja suunnistaa metrolla junan lähtöasemalle. Viime kerrasta oli kuitenkin sen verran aikaa, että sähläsin lähtiessä karttojen tarkistuksen ja muun kanssa niin, että metrotunneliin päästyämme tajusin unohtaneeni kantoboksin hotellille. Eli eikun äkkiä takaisin hotellille, ja hotellilta boksin kera taksilla asemalle. Siinä kohtaa kun vielä kuvittelin, että taksi on varmuudella nopea ratkaisu liikkumiseen. Sillä kertaa se toimikin, ja olimme lopulta Merylebonen asemalla puoli tuntia ennen junamme lähtöä. Minulla on välillä taipumus varata turhankin paljon aikaa kaikkeen säätämiseen, mistä oli menomatkalla ehdottomasti hyötyä. Siinä junaa odotellessamme ehdimmekin sitten tutustua muunmuassa aseman lehtikioskiin, ja Jussi pääsi aloittamaan sarjakuvashoppailun jo sieltä.

Junassa mahaan alkoi kasautua perhosia, kun Nutellan ja Lucyn tapaaminen läheni. Tiesin englannin puhumisen olevan itselläni pahasti ruosteessa, ja vaikka pennusta oli miten nähnyt kuvia, eivät ne ikinä ole sama asia, kuin eläimen näkeminen livenä. Etenkin kun olin henkisesti varautunut siihen, että minun pieni pentuni voi olla olemukseltaan jo täysin teini. Onhan Nutella jo 15 viikkoa, sillä Lucy halusi ehdottomasti hoitaa sillä rabiesrokotuksen varoaikoineen kuntoon ennen pennun matkustamista Suomeen. Mutta kun sitten tervehdysten jälkeen sain Nutellan takapihalla syliini, sydämeni suli heti täysin: kaiken sen odottamisen jälkeen sain syliini pennunpörheän pienen nappisilmäisen karvapallon, joka tuoksuikin pennulta. Siinä hetken pientä pyöriteltyäni annoin sen Jussillekin syliin, ja lähetimme Sariannalle tuoreet kuvat neidistä Suomeen. Onhan Nutsku Sariannan tuleva jalostuseläin, ja neidin toisena omistajana tiesin hänen jännittävän tytön tapaamista kanssa aika tavalla.

Hotellilla oltiin vuoroin jumissa aitauksessa ja vuoroin leikittiin.
Lucyn luona vierähtikin sitten pari tuntia, kun katsoimme läpi myös Nutellan vanhemmat, tutustuimme Lucyn näätätiloihin ja muihin vielä kotona oleviin pentuihin, joista osa oli Lucyn omia tulevia jalostuseläimiä. Ja eksyi se puhe välistä myös käärmeisiinkin, sillä Lucylle oli juuri tulossa vierailevaksi tähdeksi vähän erilainen otus. Lucy myös esitteli itse rakentamansa näyttelyhäkin, sillä jotkin ongelmat ovat universaaleja, kuten miten majoittaa näädät näyttelyissä täysin pakovarmasti. Pääsin samalla näkemään jossain välissä harkitsemani Tespon playpenin, ja jouduin vähän pettyneenä toteamaan, ettei se varmasti olisi meille Marshallin aitausta toimivampi ratkaisu. Lucykin oli miettinyt omansa myymistä, sillä piti sitä liian kevyenä ja heppoisena.

Aikamme juteltuamme meidän tuli aika suunnata viemään pentua hotellille, että ehtisimme vielä päivän muihin kohteisiin. Tälläkin kertaa päätimme valita suorimman reitin ja hyppäsimme taksiin, mutta tällä kertaa se oli virhe - olin kokonaan unohtanut kuinka liikenne voi suurkaupungissa puuroutua. Etenkin keskellä päivää, kun keskusta-alueella järjestetään mielenosoitus. Mutta eipä siinä sitten enää muuta voinut, kuin madella täinä tervassa ja toivoa, että ehtisimme vielä museolle. Matkaan asemalta hotellille meni yli tuplasti kauemmin kuin aamulla, ja samalla päätimme, että matka hotellilta museolle taittuu metrolla. Sitä ennen vain varmistettiin, että pennulla on hotellilla vettä, vähän evästä sekä vilttejä ja riippareita nukkumiseen. Yllättävän hyvin minäkin sitten maltoin jättää muksun huoneelle, kun tiesin, että minulla olisi sitten koko ilta aikaa tutustua neitiin.

Nutella turvallisesti Helsingissä <3

Museo ja kauppareissulta palattuamme aitaus aukesikin heti, ja sieltä kurkisti pieni näädännenu - ja sitten koko näätä. Nutella kun osoitti varsin nopeasti olevansa hyvin leikkisä ja menevä tapaus, joka pomppasi ulos aitauksesta ensimmäisen tilaisuuden tullen. Siitä alkoikin kunnon hotellihepulit, ja tyttö pomppi pyyhkeitä vasten, piehtaroi ikeakassissa, paini kenkien kanssa ja tutki läpi kaikki kassit. Kunnolla innostuessaan neiti intoutui käymään myös varpaiden kimppuun, mutta muuten neiti oli jo hotellilla mitä kiltein tapaus. Semmoinen jota uskalsi hyvin leikittää kädellä ja rapsutella boksin kalterien läpi. Iltavillien jälkeen nostimme neidin taas aitaukseen nukkumaan, ja poikkesimme itse vielä syömään.

Seuraavana aamuna pentu leikitettiin taas hyvin ennenkuin oli aika jumittaa se boksiin ja siivota aitaus kasaan. Sunnuntaina kun suuntasimme heti aamupalan jälkeen kohti lentokenttää. Halusimme molemmat nukkua vähän pidempään, ja varata kunnolla aikaa lähtöselvityksen tekemiseen kentällä. Olimmekin kentällä taas niin hyvissä ajoin, että check-innin tehtyämme ja saatuamme laput myös Nutellan boksiin meitä pyydettiin pitämään neiti vielä reilu tunti luonamme että he voisivat viedä sen suoraan koneeseen otettuaan neidin vastaan. Minulla ei ollut mitään tätä vastaan, ja niinpä jäimme vielä check-in tiskin läheisyyteen syömään eväitä ja katsemaan nukkuvaa pentua. Siinä odotellessamme useampikin lentokentän työntekijä kävi ihastelemassa neitiä, ja kyselemässä siitä. Muutenkin Nutella herätti kyllä Englannin sisälläkin reissatessa paljon positiivista huomiota niin junassa kuin hotellillakin, jossa Nutella sai hotellin puolesta jopa pienen lahjan. Ainoastaan ensimmäisen yön taksikuskimme oli vaikea peitellä huvittuneisuuttaan, kun hänelle selvisi että olemme lentäneet Suomesta asti hakemaan frettiä ja että kyseinen eläin oli vielä jotenkin niin erikoinen tapaus, että siitä oli maksettu satoja puntia. Englannissa frettejä kun myydään halvimmillaan parillakymmenellä punnalla per eläin.

Sarianna arvioi jalostuseläintään
Jätettyämme Nutellan henkilökunnan huomaan Heatrowlla asiat sujuivatkin jouhevasti eteenpäin. Helsingin kentälläkin boksi oli heti haettavissa kun selvisimme koneesta matkatavarahihnojen luona olevalle tuloselvitys-tiskille. Boksikin saatiin matkaan melkein liiankin helposti ilman lippujen tarkastuksia, kun heti boksin nähtyäni kipitin innolla sen luo katsomaan miten vauva on selvinnyt lennosta ja aloin höpötellä sille. Sen jälkeen olikin edessä enää etappi Helsinki-Turku. Pysähdyimme syömään Lohjan ABC:llä, ja jatkoimme siitä Sariannan kautta meille. Sariannakin kun halusi tulla heti tapaamaan ensimmäistä jalostusnaarastaan. Siinä kohtaa kello olikin jo kymmenen illalla Suomen aikaa, joten Nutskun saatua hetken aikaa ihmetellä uutta kotiaan, ihmisiään ja kavereitaan, ja minun vaihdettua reissukuulumisia Sariannan kanssa, nostimme pennun yöksi perimmäiseen näätähuoneeseen ja siirryimme itsekin nukkumaan.  Tällä kertaa minulla kun ei valitettavasti ole pentulomaa, eikä vauvaa haluttu heti jättää valvomatta muiden seuraan. Niinpä tyttö viettää varmaan ainakin alkuun työpäivät ja yöt omassa tilassaan, vaikka kotona ollessamme se saakin jo tehdä tuttavuutta muihin neiteihin.

On se vaan söpö <3




Tervetuloa kotiin Rose's Gamora "Nutella" !

Heinä-/elokuun hoidokkeja, osa2

lauantai 18. elokuuta 2018

Ykkösosaa kirjoittaessa meille oli tulossa hoitoon enää Sariannan lauma, ja sitten oli tarkoitus olla reilun kuukauden tauko uusista tulokkaista ennen Nutellan saapumista. Niin siinä kuitenkin kävi, että hoidokkeja tuli sitten vähän enemmänkin. Sariannan lauman käytyä Tiiun lauma tuli vielä uudemmalle visiitille, jonka jälkeen päästiin tutustumaan kahteen frettiherraan Toivoon ja Vembuun. Sen sijaan Tauko -postauksessa mainittu mittiprinsessa ei saanutkaan vielä lentolippuja Suomeen, eikä sen myötä olekaan tarvinnut ainakaan vielä hoitopaikkaa täältä.

Hoitopoika Eetu
Sariannan lauman kanssa isoimman haasteen aiheuttivat helteet ja poikien kiimat. Otolla kun ei ole ollut mikään kiire luopua hienoista palleistaan kahdesta hormoni-implantista huolimatta, eikä Eetua ole lantitettu. Sen myötä pojat piti pitää visusti erossa toisistaan, mutta yhdeksi eristystilaksi suunniteltu parveke oli päiväsaikaan täysin poissa käytöstä. Onneksi tässä asunnossa kuitenkin riittää huoneita ja frettiaitauksia niin että poikia ei silti tarvinnut päästää nokikkain edes verkko välissä. Näätähuoneidenkin väliin oli ennen Sariannan lauman saapumista ehditty hankkia 85cm korkea kasvihuonemuovia oleva levy, joka piti pojat hyvin omalla puolellaan sen jälkeen kun oli varmistettu että poikien boksi on riittävän kaukana portin reunasta. Tällä kertaa Otoltakaan kun ei puuttunut yritystä päästä riiaamaan naapurihuoneen naisia. Kilpalaulantaa käytiinkiin sitten molemmilta puolilta huonetta, kun Eetukin kävi omilla jaloitteluvuoroillaan vähän koputtelemassa pleksiporttia, että jos millään onnaisi... Mutta arvon daamit vain nukkuivat portin takana eivätkä yhtyneet palaveriin siitä, miten häiritsevä portti saataisiin pois ja lemmenleikit tulille. Siitä huolimatta viikko jotenkin vahvisti sitä, että meillä tullaan jatkossakin pysymään ihan tyttölaumassa. Etenkin kun Otonkin kohdalla tämänhetkinen pallikkuus ei johdu kasvatuskäytöstä vaan huonosta tuurista lanttien kanssa.

Uusi väliportti
Väliportin taakse jumitetut Ahti & Otto
Tiiun lauman saapuessakin ilman olivat yhä mukavan lämpimät ja sen myötä näädät varsin veto poissa. Sillä yhdeksän näätääkään talossa ei juuri tuntunut, kun kellään ei ollut kauheasti ylimääräistä energiaa tehdä mitään. Mummujen kohdalla jaksaa kyllä aina yhä uudelleen ihmetellä kuinka pieniruokaisia tuollaiset vanhemmat rouvat ovat. Isla kyllä päätti näyttää, että kyllä sitä hormonit hyrrää vielä mummoillakin, ja se meni hoitojakson päätteeksi paukattamaan kunnon kiiman. Siinä kohtaa nolotti kyllä ihan kympillä, kun Tiiu oli ensimmäinen joka sen huomasi haettuaan tytöt. Minä en ollut tajunnut näätiä viilentäessä pitää pimppiosiota niin tarkasti silmällä, kun kysessä oli kuitenkin loppukesä ja helteiden myötä käytöksessäkään ei ollut muuta poikkeavaa kuin kunnon väsymys. Mutta kai nämä seksihelteet tekivät sitten tehtävänsä, ja mummu olisi ollut valmis pyöräyttämään pari pientä päivänsädettä vanhuuden iloksi. Tiiu kuitenkin päätti heti romuttaa toisen suunnitelmat ja varata mummolle heti uuden lantin. Tämän jälkeen sitä kyllä varmasti tiiraa omienkin alapäitä taas astetta neuroottisemmin koko potentiaalisen lisääntymiskauden. Meilläkin Esterin, Mitellan ja Itsyn lanttien laitosta alkaa olla se pari vuotta, eli uusiminen voi tulla eteen viimeistään ensikeväänä osalla neideistä. Lystillä ja Huiskulla lanttien pitäisi kestää vielä pitkään, sillä ne lantitettiin vasta tänä keväänä ja ne saivat suoraan isommat hormi-implantit.

Hoitopampuloita
Frettiliiton ryhmän kautta meille eksyneet Toivo ja Vembu olivat itselleni täysin uusia tuttavuuksia. Niiden kanssa hoitojakso alkoi vähän jännissä merkeissä, sillä silloin kun poikien piti tulla, herrojen omistaja soittikin minulle Turun eläinsairaalasta että on sielä Vembun kanssa, ja heillä voi mennä sielä hetki, eli tulevat vähän myöhässä. Onneksi kyse ei ollut kuitenkaan mistään vakavammasta kuin venähtäneestä jalasta, mutta asia oli käyty varmistamassa kuvauttamalla jalka mahdollisten murtumien varalta. Niitä ei onneksi löytynyt, ja niinpä poikien kanssakin päästiin aloittamaan hoitojakso ilman muita poikkeusjuttuja kuin kerran päivässä annettava kipulääke. Sen antaminenkin kävi erittäin helposti, sillä kumpikin pojista oli todella kiltti ja loistava käsitellä. Pikemminkin pojat olivat sitä tyyppiä, joiden kanssa isoin ongelma käsittelyssä oli se, ettei etenkään Toivoa olisi saanut laskea alas ja lopettaa paijailua kesken. Jalkakaan ei vaivannut Vembua ensimmäisen illan jälkeen, ja siitäkin selvittiin kun lisättiin huoneeseen paljon mattoja, ettei pojan tarvinnut koettaa liukastella muovimaton päällä.

Toivo & Vembu
"Ota syliin ja paijaa!"
Nyt onkin sitten viikon päästä meidän lauman vuoro jäädä hoitoon, ja Sariannan kanssa käytiin tänään läpi miten tämän eläintarhan luotsaa sen pätkän läpi kun käymme Englannissa hakemassa Nutellan. Vaikkei siihen pätkään kyllä mahdu juuri sen ihmeempiä kuin miljoona kakkia ja näätien ruokintaa - sekä sammakoiden kastelua. Torstaina saapuneiden tulokkaiden jälkeen kotona kun on taas kahdeksan sammakkoeläintä.

Kissabloggaajamiitti kissakahvila Purnauskiksessa

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kun Tassulinnan Tuija laittoi minulle viestiä lähestyvästä bloggaajamiitistä, kotona palaveerattiin lähinnä siitä, lähdenkö yksin vai Jussin kanssa. Jussi kun oli jo ehtinyt sopia päivystysvuoron lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun, mutta olisihan se harmillista, jos minä pääsisin paijaamaan kissoja, mutta Jussi ei. Niinpä asiaa pohdittuamme päätimme että auto jää Jussin työyön jälkeen parkkiin Turun linja-autoasemalle, ja matka kohti Tamperetta ja kissakahvilaa taitetaan julkisilla (kyllä, tässä kohtaa uskallan jo myöntää tehneeni pikavisiitin Tampereelle kertomatta kenellekään. Me ihan oikeasti kun poikettiin vain miitissä - ja yhdessä pelikaupassa, mutta sitä ei lasketa). Niin Jussin mahdollinen (todennäköinen) väsymystila ei olisi maailmaa kaatava, kun bussin kyydissä voisi vaikka nukkua, toisin kuin ratin takana. 

Namitassu tietää miten ihminen kesytetään

Ratikkatyömaa oli laittanut Tampereen keskustaa niin monin paikoin uusiksi, että saatoimme hyvällä omalla tunnolla turvautua navigaattoriin. Se kun pystyi jokaisen umpikujan kohdalla etsimään uuden potentiaalisen reitin. Niinpä me ja Puolenkuun peleistä mukaan eksyneet kassit löysimme hyvissä ajoin kissakahvila Purnauskiksen eteen, jossa Tuija viittoikin meidät seuroihin puun alle. Sisällä kaikki kun ei ollut ihan vielä valmista, niin puun alla oli hyvä jo vähän keräytyä ja olla sadetta paossa. Meidän tullessa paikalla olikin varmaan jo reilu puolet porukasta, ja valtaosa osallistujista oli itselleni uusia kasvoja. Tuijan olin nähnyt jo aiemmin, mutta hänen lisäkseen itselle tutuin kissabloggaaja Taru Triolasta ei päässyt tällä kertaa paikalle. Omaa seuruetta ei olisi silti ollut vaikea tunnistaa ilman Tuijaakaan, sillä kissapaidat, -laukut, -sateenvarjot ja muut puhuivat omaa merkkikieltään.

Kahvilan seinät täyttyivät kissataiteesta ja kissojen hyllyistä

Pienen odottelun jälkeen ovet kahvilaan aukesivat. Sisälle saavuttaessa kengät jätettiin tuulikaapin viereen, ja sitten alkoikin heti kissojen bongailu. Purnauskiksen emäntä kun kertoi heti kättelyssä, että tänään kahvilassa oli jotain todella spesiaalia: kaksi kissanpentua, jotka olivat kahvilassa ensimmäistä päivää. Hän kun oli ajatellut, että ryhmä kissabloggaajia olisi mitä mainioin ensimmäinen asiakaskunta toivottamaan pennut tervetulleeksi uuteen ympäristöönsä. Olin jo aiemmin viikolla ehtinyt lukea, kuinka pennut ovat tavattavissa kahvilassa ensiviikosta alkaen, ja olla hieman haikeanakin siitä, että mennään juuri ristiin. Niin kyllä siinä vähän sydän läikähti, kun pennut olivatkin jo paikalla, ja kun toinen niistä oli vielä samanlainen mustavalkoinen juniori kuin Latzi pentuna. Tämän blogin lukijoista kaikki kun eivät varmaan tiedäkään, että itsellänikin on ollut nuorempana kissoja, kaksi maatiaiskollia Misu ja Latzi.

Kahvilan konkariasukkaat osasivat olla niin hurjia...
...kuin suloisiakin.
Jussi on meillä aina ollut enemmän aikuisten eläinten ystävä, ja etenkin aikuisten pörröisten eläinten ystävä. Niinpä olin ihan varma, että jompi kumpi kahvilan pitkätukista, Piki tai Micu, varastaisi Jussin koko huomion. Pennut osasivat kuitenkin asiansa, ja vaativat ensin osansa huiskuleikeistä, jonka jälkeen harmaa pentu nukahti Jussin syliin. Siinä sai kyllä samalla myös huomata, minkä eläimien ympärillä meillä viime vuodet ovat enempi pyörineet, kun hän moneen otteeseen jutteli, kuinka pennut leikkivät ihan kuin fretit, ja kuinka kissakahvilan lelukopasta löytyi ihan samoja leluja kuin kotoa. En mie suotta aina sano, että fretit ovat monessa suhteessa kuin ikuisia kissanpentuja.

Peipponen ja Namitassu olivat aika tiimi
Kyllä tuo mies vähän näyttää siltä, että se saattaisi tarvita kissan.
Ja kun siinä sitten istui ja kuunteli muiden bloggaajien juttuja kissoistaan, sama tuttuuden tunne tuli siinäkin. Toki kissoissa ja freteissä on paljon myös eroja, mutta myös paljon yhtäläisyyksiä. Kun päiväpeittojen alle saattaa ilmestyä kumpuja ja mieli täyttyy ylpeydestä kun oma rakas syö ensimmäisen hiirensä. Ja kuinka sieltä kännykän kätköistä ja netin ympyröistä on sitten helposti kaivettavissa liuta kuvia hauskoista ilmeistä ja yhteisistä touhuista, kuten Kiskattien rokkimimeistä. Joitakin asioita taas ei ollut edes tajunnut kaipaavansa niin paljoa, että ne toivat miltein kyyneleet silmiin. Kuten pennun kehräystä. Jussin äidinkään kissa kun ei niin vieraista perusta, niin vaikka koskea ehkä saa, kehräykset on varattu enempi kotiväelle.

Ja toki kun kyseessä oli sentään kahvila, oli sielä muutakin kuin kissoja.
Primacatkin oli lahjoittanut Hugolle näin monta kassia!
Mikäli olisi saanut, tästä miitistä olisi varmasti lähdetty kotiin kahden kissanpennun kanssa. Kummallakin kun oli oma lempparinsa, ja onhan lajitoveri aina lajitoveri. Mutta koska ei saanut, lähdettiin kotiin kahden Primacatin tuotekassin ja arpajaisissa voitetun huiskulelun kanssa. Kotona hyvä kun ehdittiin laskea kassit maahan, niin jo oli näätälauma irti vaatimassa selityksiä siitä, missä sitä ollaan oltu ja mitä tuotu. Ja yrittämässä availla itse pakkauksia, kun herkkujen päällä oli muoveja haittaamassa tutustumista. Positiiviseksi yllätykseksi Tender Fillets Chicken pusseista ensimmäinen tyhjeni yhdeltä istumalta, joten voi olla, että siinä olisi jatkossa potentiaalia näätien reissumuonaksi silloin kun ei saada pakasteita kuskattua mukana. Vaikkakin myös se tuli nyt nähdyksi, että tällä porukalla yksi pussi missä on kolme fileetä riittää vasta välipalaksi. Nappuloista ja purkkiruuista osan Jussi varasi jo äitinsä Niksu-kissalle, jota Jussi on nyt neljä vuotta tiiviisti koittanut lahjoa puolelleen. Hän on sentään päässyt jo niin läheisiin väleihin, että saa joskus nostaa Niksun vajaaksi minuutiksi syliin - mikä on jo aika hyvin, kun Niksu on varautunut etenkin miesten suhteen. Sen sijaan kuivatut kaninamit on jo aiemmin testattu omalla laumalla toimiviksi kaikille Miikkis mukaablukien. 

Kotona poissaolo kuitattiin hyväksytyksi siinä kohtaa kun tuliaiskassit avattiin.

Paluu normaalitilaan

lauantai 11. elokuuta 2018

Vaikka tänään saapui uudet hoitotyypit (joista en vielä ehtinyt napata kuvia), jo pari päivää on tuntunut siltä, että arki on tullut takaisin. Ja arki nimenomaan siinä sanan positiivisemmassa merkityksessä: eläimet jaksavat taas touhuilla normaaliin tapaan ja poikkeustilan tuntu on alkanut väistyä. Toki se tarkoittaa myös sitä, että olen joutunut huomaamaan etteivät Lysti ja Justiina ole vieläkään ihan täysin sujut, vaan Lysti on vain ollut viime viikot ihan liian uupunut jaksaakseen edes härkkiä mummua. Nyt se taas jaksaa, ja minä lasken päiviä (14!) Nutellan kotiutumiseen ja toivon että pentukaveri auttaisi kiinnittämään adhd-apinan huomion kehittävämpiin leikkeihin. Jos ei, niin sitten pitää alkaa taas järjestää vanhuksille enemmän junnuvapaata aikaa. Tänäänkin Justiina sai privaatin aamukierroksen, kun Jussi nosti sen pois näätähuoneesta jo lähtiessään aamulla päivystämään, ja minä makoilin vielä sängyssä.

Olisiko aamupalaa? Jotain muuta kuin maksaa?
Tämä päivä onkin sitten kotoiltu näätien kanssa urakalla. Nukuttu pitkiä päikkäreitä ja aktivoiduttu illan tullen muun muassa ulkoilemaan. Valjaslenkeillekin olisi ollut taas enemmän lähtijöitä mitä itse pystyy kerralla ottamaan. Lenkit kun pyritään useimmiten pitämään yksilöaikana, jotka jokainen saa käyttää mielensä mukaan joko juoksenteluun, yleiseen ihmettelyyn, kaivuumaratoneihin tai miltä nyt milloinkin tuntuu. Kahden talutettavan kanssa se ei onnistuisi yhtä hyvin, ellei mukana ole myös reppu joka auttaa vuorottelussa. Lenkkien välissä ja jälkeen herkuteltiin lohitahnalla ja makoiltiin pedeissä. Miikkis on tänään ominut näätien keltaisen pedin kokonaan itselleen, ja olen iloinen että taas vaihteeksi löytyi jotakin muutakin uutta kuin nameja mistä poika pitää. Miikkis kun on aika paljon nirsompi uusien juttujen suhteen kuin tytöt. Kaikkien kanssa on kokeiltu vähän uusia juttuja myös ruokapuolella, kun Koirien liharingistä tuli tilattua perinteisempien kanan ja kalkkunan ohella muunmuassa lampaanmaksoja. Mummuille ne kelpasivat heti, mutta junnut kävivät sen sijaan yökkäilemässä lautasella ja juoksivat sen jälkeen pakastimelle pyytämään ruokaa.

Miikkiksen uusin valtaus
Tahnaa kaikille!
Pari päivää sitten tuli myös pieni pysähdys, kun Englannista tuli viestiä että Nutella oli jälkimmäisen rokotuksensa jälkeen lakannut syömästä. Kyllä siinä hetken kävi mielessään läpi kaikki kauhuskenaariot siitä, mikä pienellä saattaisi olla, ja että saadaanko se parin viikon päästä haettua kotiin. Mutta onneksi nyt näyttäisi siltä, että selvisimme säikähdyksellä, ja neiti kotiutuu suunnitellusti. Mutta etenkin eilinen työpäivä oli kyllä tuskaa, kun oli ihan liikaa aikaa miettiä ja pyöritellä asioita päässään, kun minut laitettiin koneelle hoitamaan yhtä aika yksitoikkoista tulostushommaa. Kotiinpäästyä onneksi helpotti, kun pääsi touhuilemaan oman lauman kanssa. Nuo tyypit kun ovat aika hyviä varastamaan huomion vähän väliä positiivisempiin juttuihin.

Perhepalaveria ulkoiluvuoroista
Lystistä linnut oli vähän jänniä
Itsyn puuhun kiipeäminen vähän tyssäsi

Ja huomenna onkin meidän ensimmäinen kissablogimiitti! Ne ovat vaikuttaneet niin hauskoilta kissablogeista luettuina, että kiva päästä nyt itsekin mukaan, vaikka meidän kissat ovatkin vähän pieniä ja venytettyjä.

Tauko

tiistai 7. elokuuta 2018

Viime viikot ovat menneet luotsatessa laumaa helteiden läpi ja hyysätessä hoidokkeja. Olen nauttinut niin helteistä kuin hoitonäädistäkin, mutta nyt kun on ollut pari päivää viileämpää ja viimeisempien hoidokkien lähdöstä on viikon verran, alan myös huomata kuinka voimille ne ovat ottaneet. Nyt kun pariin päivään ei ole enää tarvinnut stressata miten lauma kestää lämmöt ja samassa mitassa vaihdella vesiä ja kantaa viilennystä, väsymys on vyörynyt yli jonkinlaisena aaltona. Me selvisimme, ja nyt kroppa on alkanut vaatia veroja rästiin jääneistä yöunista ja öisistä lenkeistä. Samaan aikaan uutiset kuitenkin kertovat, että tämä oli vasta erä yksi, ja seuraavan helleaallon pitäisi saapua Suomeen loppuviikosta. Samalla meille pitäisi tulla seuraavat hoidokit.

Helteillä ulkoilut ovat olleet aika hämärähommia, vaikka Miikkis on tuntunut kestävän sisällä kuumuutta tyttöjä paremmin.

Silti ajatus ei ahdista. Minä oikeasti pidän molemmista. Ja nyt parin päivän huoahdustauon jälkeen haasteeseen jaksaa suhtautua taas optimistisesti: kakkoserä ei voi olla yhtä haastava kuin ensimmäinen. Talon rakenteet ovat varmasti ehtineet viiletä sen verran, että muutaman päivän helteet eivät riitä kuumentamaan asuntoa yhtä pahasti kuin ensimmäinen putki. Seuraavaksi saapuvat hoitonäädät ovat kaikki täysin uusia tuttavuuksia. Ensin pääsen tutustumaan pariin frettiherraan, ja sitten meille mahdollisesti tulee mitti-neiti jonkin mittaiselle visiitille. Ensimmäisten omistaja oli kysellyt Frettiliiton ryhmässä, mihin Turkulaiset tapaavat viedä eläimensä hoitoon. Jälkimmäinen tapaus taas saapuu Sariannalle jalostuskäyttöön, mutta koska hänellä on ollut todella huonoa tuuria lanttien kanssa, voi olla neiti tarvitsee joksikin aikaa paikan jossa on vähän vähemmän kiimaisia uroita ympärillä kuin hänen asunnollaan.

Kun aurinko laskee, puissa alkaa hillua outoja apinoita.
Jossain määrin helteiden aiheuttama poikkeustila näkyy kotona yhä. Herppihuoneen herkin tapaus, tulisalamanteri Fenix, on yhä evakossa kellarissa. Se oli pakko siirtää sinne siinä kohtaa kun lämpötila alkoi nousta terraariossa yli kolmenkymmenen asteen. Mutta jos sääennusteet pitävät paikkansa, pian sekin pääsee palaamaan kotiterraarioonsa. Kaikesta helteiden aiheuttamasta vaivasta huolimatta ajatus vetää vähän myös haikeaksi. Kohta on oikeasti aika sanoa heipat koko kesälle, ja pitää alkaa valmistautumaan ottamaan vastaan syksy. Samalla kuitenkin pitkään jatkuneet helteet ovat siirtäneet monia kesältä odottamiani asioita loppukesälle ja alkusyksyyn: moni näätien kanssa suunnittelemani seikkailu ja tutkimusretki kun on pitänyt jättää odottamaan sitä, että näädät ja Jussi selviävät taas ulkona ilman lämpöhalvauksen vaaraa. Ilmojen ollessa kuumimmillaan eläinten kanssa ei ole ollut esimerkiksi mitään asiaa takaisin linnavuorelle.

Hämärä valaistus ei tee näätien kuvaamisesta kauhean helppoa.

Kuluseuranta 2018: heinäkuu

torstai 2. elokuuta 2018

Heinäkuussa näädille tuli tavallista enemmän uusia petejä, vilttejä ja muita, mutta kaikki eivät näy kuluseurannassa, sillä osasta tulleista ei maksettu mitään. Sen sijaan kuluseurannassa näkyy kolmas playpen, jonka sorruin ostamaan tavaroiden mukana. Kaveri kun ei sitä enää tarvinnut, ja hän teki minulle tarjouksen mistä en voinut kieltäytyä. Siitä huolimatta sorruin hankkimaan Mustin ja Mirrin kesäalesta myös yhden keltaisen pedin, jota olen ihastellut jo pidempään. Minulla on tällä hetkellä selvästi menossa jokin keltainen kausi. Toiselta nykyään fretittömältä frettiharrastajalta minulle tuli sitten kätevä kevyt ja kasaanmenevä riippariteline, joka löysi paikkansa tyttöjen uudesta näyttelykassista. Jälkimmäistä hankintaa olen suunnitellut jo pidempään, sillä vaikka Ikea-kassit ovatkin muuten käteviä, ne eivät ole päältä avoimina kaikkein kätevimpiä julkisilla matkustaessa. Vetoketjullisen kassin uskaltaa paremmilla mietin heittää pitkänmatkanbussinkin tavaratilaan.

Näätien uusi näyttelykassi
Kaksi isointa yksittäistä kuluerää olivat lauman rokotukset sekä näädille hankitut viisi kania. Rokotusten kanssa pääsimme kyllä todella halvalla, sillä saimme penikkatautirokotukset 20 eurolla per näätä. Eli saman verran kuin näädille tulleet kanit olivat kappaleelta. Kanit olivat sen 10€/kg, jota olen pitänyt omana hintakattona kaneja ostaessa. Tälläkertaa kyllä saimme sillä tuoreimpia kaneja, mitä meillä on ikinä ollut: ne eivät olleet ehtineet vielä edes jäähtyä ja alkaa kangistua siinä kohtaa kun vastaanotin kotipihalla pussin, jossa vasta tapetut kanit olivat. Lysti sekosikin tämmöisestä aarteesta ihan täysin, ja se oli heti ovella vastassa kun haistoi saapuneet herkut. Siinä kohtaa taas muisti, miksi sitä ei halua mennä noiden ruokinnassa aina siitä mistä aita on matalin, ja hankkia pelkästään halvalla saatavia pakasteita (joita niitäkin on kyllä tulossa nyt elokuussa taas useampi kymmentä kiloa, kun toukokuussa hankitut varastot ovat alkaneet huveta).

Justiina testaa uutta petiä.
Heinäkuu

Näädille:

Ruuat & namit:
kanit 5kpl 100,00€

Eläinlääkäri & lääkintä:
Lauman rokotukset (kaikille penikkatautirokotus ja Huiskulle penikkatauti + rabies) yht. 146€

Tarpeelliset tarvikkeet:-

Lelut, pedit & muu ekstra:
Riippariteline + frettitarra 10,00€
Magisso -vesikuppi pieni 21,75€
Keltainen peti 24.49€
kasvihuonelevy väliporttiin 24,90€
Marshall -playpen + matto & kassi 40,00€
Näyttelykassi 22,49€

Näyttely- ja yhdistyskulut:

Lemmikkien hankinta:

YHT. 389,63€
 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI