Vuonna 2006 ilmestynyt Helena Telkänrannan Pienlemmikkien virikeopas on ehkä yksi eniten omaa ajatteluani vahvistaneita kirjoja mitä olen ikinä lukenut. Olin kirjan ilmestyessä juuri omilleni muuttanut 19-vuotias, ja vaikka minulla oli jo siinä kohtaa ollut vuosia lemmikkieläimiä, kokonainen kirja keskittyen vain pienlemmikkien virikkeellistämiseen ja aktivointiin oli jotain, jota minulle ei ollut tullut aiemmin vastaan. Tokihan samoja teemoja oli sivuttu monissa aiemmissa eläinkirjoissa yhdessä ruokinnan, terveydenhuollon, sairauksien ja muun kanssa, mutta kokonaan omassa teoksessaan ne nousivat ihan eri tavalla keskiöön. Jo se, että kirjan esipuhe alkaa virkkeillä "Monelle tulee yllätyksenä, kuinka mielenkiintoinen eläin esimerkiksi kani, marsu tai kanarialintu voi olla. Esimerkiksi marsu piristyy ja muuttuu kuin toiseksi eläimeksi jo pelkästään sillä, että se päästetään häkistä lattialle kipittämään. Vielä suurempi muodonmuutos tapahtuu missä tahansa eläimessä, jolle suunnitellaan suurhäkki tai huoneen kokoinen oleskelutila, jossa on pesä- ja kiipeilypaikkoja ja toimintaan houkuttelevia virikkeitä. Pienessä häkissä paikallaan nököttävää eläintä katsellessa saattaa helposti ajatella, että ompa aika tylsä eläin. Todellisuudessa kuitenkin itse eläimellä on tylsää." ja että ensimmäinen luku on otsikoitu "Mitä on hyvä eläintenpito?" riittivät jo 2000-luvun alussa kolahtamaan kovaa. Ja kuten moni on ehkä huomannut, tila ja virikeasiat eivät ole lakanneet kiinnostamasta minua myöhemminkään. 

Vaikka kirjassa on yhä paljon hyvää asiaa, eikä moni asia eläinten virikkeellistämisessä ole muuttunut niin lyhyessä ajassa kuin 15 vuodessa, on kirja joiltain osin myös oman aikansa näköinen. Selvimmin tämä ehkä näkyy kirjan lajikattauksessa. Kirjassa esitellään virikevinkkejä myös preeriakoirille, monille sellaisille hyppymyyrälajeille, mitä Suomessa ei enää näy lemmikkieläiminä, sekä siperiamaaoraville, joita ei nykyisellään enää edes voi laillisesti pitää lemmikkinä, ellei se ole syntynyt ennen vuotta 2016. Samaan aikaan kirjasta myös puuttuu monia sellaisia lajeja, jotka ovat tulleet Suomeen vasta kirjan ilmestymisen jälkeen, kuten kotipäästäisopossumit ja pikkusiilitanrekit, vaikka kirjassa esitellään myös hyvin harvinaisia pienlemmikkejä yhdessä monien tavallisempien kanssa. 

Aivan erityisesti kirjassa pidin siitä, kuinka monet asiat esiteltiin hyvin konkreettisesti monien esimerkkien kera. Esimerkiksi käytäessä läpi eläinten jaloittelualueen tai oman huoneen turvallistamista, ei vain todettu ylimalkaisesti, että "varmista että alue on turvallinen", kuten useimmissa eläinkirjoissa, vaan käytiin läpi sekä yleisesti että hieman lajikohtaisesti, että lennätettäessä lintuja ikkunat kannattaa peittää etteivät linnut lennä päin lasia, älä ikinä pidä tuuletusikkunaa niin paljon auki että fretti voi tunkea siitä läpi, tarkista sokkelit ja putkien läpiviennit, ja tuki kolot tarvittaessa, ettei eläin häviä pahimmassa tapauksessa pysyvästi seinän sisälle, pidä huoli ettei fretti pääse avoimelle vessanpöntölle, johon se voi hukkua, jos se tippuu sinne (omakohtaisesta kokemuksesta voin lisätä, että osa freteistä voi myös oppia itse avamaan vessanpöntön kevyen muovikannen. Meillä oli tämän takia viime asunnossa aina varuiksi kahvakuula pöntön kannen päällä, ettei Mallu sukella pönttöön, kun kissanvessan takia ovea ei voinut pitää suljettuna)... Paljon sellaisia asioita, mitä on hyvä osata ottaa huomioon jo ennalta, sillä niiden oppiminen kantapään kautta maksaa pahimmillaan lemmikin hengen. 

Ulkoilu aitauksessa tarjoaa paitsi erilaisia erilaisia hajuja ja ääniä, myös erilaisia pintoja ja kaivelumahdollisuuden

Itse pidin kirjassa suuresti myös siitä, että se kattaa hyvin monipuolisen joukon erilaisia lajeja kaneista ja jyrsijöistä fretin ja siilien kautta lintuihin. Samalla kun annetaan ideoita niiden aktivointiin käydään myös läpi eri lajien erityispiirteitä ja sitä, miten erilaiset pieneläimet kokevat ympäristönsä, lajitoverinsa ja elinalueelleen ilmestyvät uutuudet. Sen myötä päästään siihen miten esimerkiksi saaliseläimen virikkeellistäminen poikkeaa pienpedon virikkeellistämistä, ja miksi esimerkiksi toiset eläimet hyötyvät enemmän äänistä, kuten soimaan jätetystä radiosta kuin toiset. Vaikka sitä ei missään välissä suunnittelisi hankkivansa kuin vain yhden kirjassa esitellyistä lajeista, mielestäni kirja kannattaa ehdottomasti lukea läpi kokonaan.  

Toki nyt kun omaa eläinkokemustakin on taas 15 vuotta enemmän kuin kirjaa ensikertaa lukiessa, sitä suhtautuu joihinkin ohjeisiin kriittisemmin kuin nuorempana. Vaikka kirja tarjosi enemmän positiivisia oivalluksia ja herätti miettimään, onko esimerkiksi se etten ikinä edes harkinnut fretin ottamista häkkieläimeksi tai vain yhden fretin ottamista lähtenyt alunperin tästä teoksesta, muutamassa kohdassa näki myös pieniä vaaranpaikkoja. Esimerkiksi siinä kohtaa kun suositeltiin yhdessä kohtaa muodissa olleita taikakuutioita myös frettien aitauksen rakentamiseen, vaikka juuri aiemmin oli todettu, että pieni naarasfretti voi mahtua kokonaan läpi viiden senttimetrin aukosta. Taikakuutioiden silmäkoko on noin neljä kertaa neljä senttiä, ja vaikka fretti ei pääsekään siitä läpi, liittyy niihin sen myötä paljon isompi vaara: ulkomaisissa frettiryhmissä on tullut vastaan tapauksia, joissa fretti on jäänyt läpi yrittäessään jumiin kuution aukkoon ja tukehtunut. Toki nämä tapaukset ovat harvinaisia, sillä fretti on malliltaan niin puikula, että yleensä jos se saa pään työnnettyä jonnekin, se saa sen vedettyä myös pois. Mutta varmuuden vuoksi suosisin niille kuitenkin huomattavasti pienempään verkon silmäkokoa kuin mitä kirjassa suositellaan. Toinen mitä en usko että uskaltaisin omieni kohdalla kokeilla on kaniaitauksen upottaminen maansisään vain vähän reunoista. Kirjan mukaan verkon upottaminen maan sisään noin kolmenkymmenen sentin syvyydeltä on työläs operaatio, mutta kannattava, koska se lisää turvallisuutta pitämällä kanit todennäköisemmin aitauksen sisäpuolella ja pedot kuten ketut ulkopuolella. Etenkään sen jälkeen kun näin millä tarmolla kettu oli hajoittanut kanien tarhan katon päästäkseen sisälle tarhaan, en lähtisi luottamaan siihen, etteivät sen enempää kettu kuin kanit saattaisi kaivaa verkon ali, mikäli sellainen mahdollisuus on. Toki tästä tulee se dilemma, että verkon upottaminen kokonaan maan alle on vielä huomattavan paljon työläämpää, kalliimpaa ja voi edellyttää kasviston tuohoamista (esimerkiksi puiden kaivamista juuriltaan), mikä taas usein kutistaa mahdollista tarhakokoa selvästi. 

Nipsu on meidän jengin taitavimpia kiipeilijöitä

Siksi sen uusi terraario on sisustettu niin, että sillä olisi mahdollisimmat monipuoliset kiipeilymahdollisuudet. Alaosan heinäkasat tarjoavat paitsi suojaa ja pesämateriaalia, myös mahdollisuuden etsiä saalista ja saalistaa, kun terraarioon vapautetaan ruokahyönteisiä.

Kaikesta huolimatta suosittelen edelleen tämän kirjan lukemista kaikille pienlemmikin omistajille, sellaista harkitsevalle tai sellaisten parissa muuten aikaa viettäville. Kotieläimelle kun ei pysty ikinä tarjoamaan liian virikkeellistä ympäristöä, silloin kun virikkeet on valittu hyvin sekä laji että yksilön omat mieltymykset huomioiden.

Frettihuoneen siivous

Frettihuoneen päivittäisiin siivousrutiineihin meillä kuuluu lähinnä kestopissa-alustojen vaihto, ruuantähteiden kerääminen ja juomaveden vaihto. Toki siinä samalla pyyhitään mahdolliset hutikakat, ja saatetaan heittää pyykkiin jotain yksittäisiä tekstiilejä, mikäli jonkun päällä on esimerkiksi syöty hyvin antaumuksella. 2-4 viikon välein tehdään sitten perusteellisempi siivous, jolloin kannetaan kaikki tekstiilit pesuun, pestään häkin tasot, imuroidaan koko huone kiipeilypuineen kaikkineen ja pestään lattiat. Isompia siivouksia seuraa sitten kunnon pyykkirumpa, koska freteillä on käytössään sen verran paljon petejä, vilttejä, riippareita, mattoja ja muita, että niistä tulee jopa meidän isolla 12 kilon pyykinpesukoneella helposti 3-5 koneellista. Tarpeen vaatiessa suursiivouksia tehdään tiheämmin, tai niiden ja päivittäissivousten välillä tehdään jotain pienempiä imurointeja ja osalattianpesuja.

Eilen oli taas vuorossa tällainen suursiivous. Viime kerrasta oli venähtänyt turhan pitkä aika, sillä huone alkoi haista jo omaankin nenään vähän tunkkaiselta. Täysin hajuttomaksi tuota ei kyllä enää edes saa ilman remonttia, sillä parkettilattia ja lattialistat ovat ehtineet ottaa hudeista sen verran osumaa. Toiveissa olisikin, että ne saataisiin alkuvuodesta vaihdettua paremmin kosteutta ja pesua kestäviin vinyylilankkuun ja muovilistaan. 

Junnujen huone eilen siivouksen jälkeen

Alkajaisiksi kannettiin taas kaikki tekstiilit frettihuoneesta alakerran kodinhoitohuoneeseen. Ainoiksi poikkeuksiksi muodostuivat sohvanpäälliset, joita en jaksanut irrottaa, sekä kiipeilypuiden kangaspinnat, joita ei voi konepestä. Ne tyydyinkin taas vain imuroimaan, vaikka nekin voisivat pikkuhiljaa hyötyä perusteellisemmasta raikastuksesta esimerkiksi ruokasoodalla tai höyrypesurilla, ja jossain kohtaa pari niistä menee todennäköisesti poistoon pinttyneiden tahrojen myötä. Kiipeilypuissa minua eniten vaivaakin se, ettei niitä ole suunniteltu kunnolla puhdistettaviksi. Siitä huolimatta niistä ei haluaisi kokonaan luopua, sillä ne ovat myös hyvin pidettyjä. 

Tekstiilien mentyä odottamaan pesua huoneesta kerättiin lelut ja nostettiin kupit eteiseen helpottamaan huoneen imurointia. Ennen imurointia tarkastin kuitenkin vielä pesät ja häkin ja sohvanaluset sellaisten isompien luunkappaleiden varalta, jotka voisivat herkemmin tukkia imurin. Ne tuli kerättyä käsin roskapussiin, ja samalla napattua kakkaskapalla ja siivoussuihkeella muutamia kuivuneita hutikakkoja samoista sijainneista. Myös häkin tasot tuli käytyä tässä valissä läpi siivoussuihkeen kera. Tarkistuksesta huolimatta onnistuin missaamaan yhden isomman luunkappaleen, joka onnistuikin sitten jumittumaan imurin letkuun, niin että sen irroitteluun kului tovi jos toinenkin. Vaikka noin muuten pidän keskuspölynimurista, sen pitkät letkut ja putket ovat hitonmoisen hankalia silloin, jos jonnekin tulee tukos.  

Junnujen huone toisesta kulmasta kuvattuna

Imuroinnin jälkeen oli vuorossa lattianpesu. Vessanurkkien lähellä näkyi taas muutamia pepun pyyhkimisjälkiä lattiassa, joten pesin lattian ensin muualta edeten vasta lopuksi likaisimpiin nurkkiin. Välillä jaksan ottaa tuollaisetkin siivoussuihkeen kanssa jo ennen imurointia, mutta nyt jäljet eivät olleet niin pahat, niin katsoin helpommaksi jynssätä ne mopilla. Nyt lattianpesu hoitui vielä Luonnollinen Kamu Raikas -yleispesuaineella, mutta sen loputtua meillä on tulossa seuraavaksi testiin toinen kotimainen siivoustuote, eli Euca-yleispuhdistusaine. Eucassa kun kiinnostaisi monikäyttöisyys ja se että sitä myydään kanistereissa. Tämän eläinlauman kanssa kun on oppinut hyväksymään, että siivousainekanisterit ja kahdeksan kilon pyykkijauheämpärit ovat täysin perusteltuja kahden hengen taloudessakin. 

Lattianpesua seurasi se kivoin vaihe, eli uusien tekstiilien valitseminen. Meillä on frettitavaroissa aika paljon pesuvaraa, eli huolimatta siitä, että huoneesta tuli taas kannettua useampi pesusoikollinen tekstiilejä odottamaan pesua, niiden tilalle löytyi heti puhtaat pedit, riipparit ja viltit frettien vaatehuoneen kätköistä. Etenkin niin kauan kuin meillä ei ole kuivausrumpua, kunnollinen pesuvara on ihan välttämättättömyys. Etenkin kun frettipyykkiä tulee kerralla niin paljon, että sen pesemiseen menee yleensä vähintään pari-kolme päivää, kun sen ohella pitää toki pestä muukin normaali pyykki. Kesällä pyykki toki kuivuu nopeasti ulkona, mutta nyt on ollut taas sen verran kosteaa ja viileää, että sitä luksusta ei ole ollut. 

Siivousta seurannut pyykkivuori

Eilen ehti pyörittää kaksi ensimmäistä koneellista huoneesta tullutta pyykkiä, nyt koneessa pyörii kolmas koneellinen ja pinoa on jäljellä vielä ainakin yhden koneellisen verran. Meillä käytetään nykyään kaikkeen pyykkiin frettipyykit mukaanlukien hajusteetonta Allegro Eco -pyykinpesujauhetta, joka tulee tosiaan tilattua kotiin kahdeksan kilon ämpäreissä. Aiemmin meillä käytettiin vaihtelevia kaupan merkkejä, mutta kyllästyin siihen että pyykinpesuaine oli aina loppu, niin isommassa paketissa hankkiminen toimii meille paremmin. Ja kun pyykkiä pestään paljon, iso osa siitä on eläinpyykkiä emmekä ole viemäröinnin osalta kunnallistekniikan piirissä, niin olen todennut tuon hajusteettoman, väriaineettoman, zeoliitittoman ja fosfaattittoman pesuaineen hyväksi meidän käyttöön.

Lauantaipuuhia

Eilen tuli uskaltauduttua mukaan markkinahumuun, ja käytiin Jussin kanssa katsastamassa Eurooppa-markkinat jokirannassa. Lähtöpäätökseen saattoi hieman vaikuttaa netissä nähty American Donut Companyn mainos, jonka lisäksi toivoimme löytävämme markkinoilta Ruoveden herkun maustekojun. Donitsien ja mausteiden lisäksi mukaan tarttui lopulta myös juustoja, metallisia sisustuskylttejä sekä Dewin kannatustuotteita. Dewin koju tuli meillä vastaan viimeiseksi ennen lähtöä (olin kaikesta ennakkomarkkinoinnista huolimatta kokonaan unohtanut, että eilen oli Dewipäivä), ja jo aiemmin miettimäni seinäkalenterin lisäksi sieltä lähti mukaan myös heijastin, leluhiiri, pari postikorttia ja heijastinpipo. Mistään ei huomaa, että olen taas alkanut herätä syksyn pimenemiseen vasta, kun tienvarsilla on alkanut tulla vastaan kokomustia hahmoja, jotka ovat ihan yhtä jäljessä heijastinasioissa kuin minä itse.  

Tämmöisistä piti sitten koittaa valita

Iltapäivästä oli vuorossa Amen synttäribingo kissabloggaajien kanssa Teamsin välityksellä. Hetken kyllä jo pelkäsin, etten pääsekään osallistumaan, kun tajusin vasta osallistumislinkkiä painaessani, että olen aina käyttänyt Teamsia koulun tunnuksilla, ja nyt kun olen valmistunut edellisestä tutkinnosta, eikä seuraava ole vielä alkanut, minulla ei ole toimivia tunnuksia. Lopulta tekninen tukeni (eli Jussi) ratkaisi ongelman tuomalla minulle oman tablettinsa, johon on asennettu hänen tunnuksensa. Onneksi en ollut ainoa, jolla oli vähän säätämistä tekniikan kanssa, niin ehdin mukaan heti bingon alkuun. Huolimatta siitä että minulla oli lähes koko bingon ajan tiimissäni viisi kissaa, en onnistunut saamaan yhtään riveistä täyteen ensimmäisenä. Itseasiassa sain ensimmäisen täyden rivini vasta kun joku huusi jo kolmea täyttä riviä bingona. Muiden tiimikaverien bongailu kameroiden kautta oli kuitenkin niin mukavaa, ettei se niin haitannut, etten päässyt huutamaan bingoa - tälläkertaa. Mutta selvästi sitä pitäisi päästä pelaamaan bingoa useammin. 

Osa Dewin pöydältä mukaan lähteneistä kannatustuotteista

Bingossa oli hyvin monenlaisia kissoja. Osan voisin pölliä itsellenikin, kaikkia en mielelläni näkisi missään roduissa esiintyvien terveysongelmien vuoksi.

Loppupäivä menikin sitten nenä kirjassa vaihtelevien lukukaverien kanssa. Aamulla olimme käyneet hakemassa kirjastosta kolme uutta eläinkirjaa, ja niistä kaksi menikin illan aikana lähes yhdeltä istumalta. Helena Telkänrannan Pienlemmikin virikeopasta olen miettinyt omaankin käsikirjastoon, ja sen olin lukenut jo ainakin kerran aiemmin sen ilmestyessä 2006. Savonia ammattikorkeakoulun Perustietoa röntgensäteilyn käytöstä pieneläinhoitajille -kirja minulla tuli vastaan sattumalta, kun selailin netissä kirjastojen eläintietokirjatarjontaa, ja se tuli varattua ihan mielenkiinnosta, vaikka se onkin varmasti osin vanhentunut, kun senkin julkaisusta on jo 14 vuotta. Ainakaan kohta jossa kehoitettiin käyttämään omistajia eläinten kiinnipitelijöinä röntgenkuvauksen aikana vakituisen henkilöstön röntgenaltistuksen pienentämiseksi ei vastannut sitä kokemusta, mikä minulla on omien lemmikkien röntgenkuvien otosta eläinsairaaloissa. Jotenkin minun on vaikea uskoa, että tämä ohje menisi nykyisellään läpi, sillä jo kirjassa todetaan että altistuminen röntgensäteille on erityisen haitallista raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, ja lemmikin omistajissa on hyvin paljon nuoria naisia. Vaikka asiasta kysyisi lemmikin omistajilta, ihan raskauden alussa moni ei välttämättä ole edes itse tietoinen asiasta (josta johtuen lisääntymisikäiset naiset on rajattu varotoimina pois myös monista lääke- yms. tutkimuksista), mikä lisää riskiä. Mutta nykykäytännöistä pääsen kuulemaan varmasti lisää sitten kun koulu alkaa ja edetään opinnoissa röntgenkuvantamiseen asti.  

Perjantaina bongattiin meidän pihakettukin toistamiseen. Vaikka meidän tuttavuus lähti liikkeelle kamalimmalla mahdollisella tavalla, minun on myönnettävä, että ketut ovat aina kuuluneet suosikkieläimiini.

Somen varjopuolia

Etenkin englanninkielisissä frettisomeissa on voinut viime päivinä törmätä hashtägeihin #justiceforlucas ja #petsnotprops, jotka viittaavat molemmat samaan surulliseen tapaukseen. Tapaukseen jossa frettivideoillaan tunnetuksi ollut tiktokkaaja, jolla oli lähes 15 miljoonaa seuraajaa kertoi omalla sometilillään jättäneensä mielenterveys ja rahaongelmistaan johtuen frettinsä ruokkimatta kahdeksi päiväksi. Tämä on jotain, josta perusterve fretti olisi voinut vielä selvitä hengissä (ja neljä henkilön freteistä selvisikin), mutta joka koitui yhden hänen frettinsä, Lucaksen, kuolemaksi. Lucas kärsi insulinoomasta, eli samasta sairaudesta kuin toinen meidän ensimmäisistä mummofreteistä. Insulinooman hoidossa kaikkein keskeisin asia on säännöllinen lääkitys- ja ruokintarytmi, sillä verensokerin heittelyt voivat käynnistää voimakkaita kohtauksia, kuten Lucaksen kanssa kävi. Joidenkin kuvankaappausten mukaan Lucaksella ehti olla jopa parikymmentä kohtausta, ennenkuin se lopulta toimitettiin eläinlääkärille, jolloin kaikki oli Lucaksen osalta jo liian myöhäistä. Montaa henkilön seuraajista järkytti myös se, että kyseinen henkilö oli kuvannut frettiä myös sen kuoleman jälkeen, ja julkaissut videon jossa frettiä oli kuvattu kuolleena.

Meidän ekat fretit Snurre & Esteri <3

Tapaus on herättänyt paljon keskustelua lemmikkien hoidon vastuullisuudesta, eläinten käyttämisestä sometykkäysten kalasteluun sekä lemmikkien omistajien mielenterveysongelmista. Tässäkin tapauksessa tilanne kun oli ehtinyt kehittyä ilmeisen pitkään, sillä jo viime vuoden syyskuussa henkilö oli ilmaissut hankaluuksistaan huolehtia olemassa olevista eläimistään, jolloin hän oli saanut monelta taholta myös taloudellista apua frettiensä eläinlääkärikustannuksiin. Kuitenkin uusimmassa postauksessaan jossa hän kertoi frettinsä kuolemasta hän tuntui nostavan melkein ylpeyden aiheekseen sen, että ei ollut enää ottanut taloudellista apua vastaan keneltäkään. Kun kohu lähti leviämään, hän puolusteli uusimpia postauksiaan halulla "syvällistää tilinsä sisältöä" sekä "levittää tietoa myös frettien hoidosta" pelkkien hauskojen frettivideoiden sijaan. Kun tämä ei sitten saanutkaan tukea, hän koki joutuneensa syyttä silmätikuksi, ja frettiharrastajien kiusaamaksi. 

Kuitenkin todella moni ihminen avautui tukipostauksissaan myös omista mielenterveysongelmistaan, ja niiden tuomista haasteista. Tosiasia kun kuitenkin on, ettei kukaan voi varmuudella tietää, etteikö oma mielenterveys joskus pettäisi. Silti kaikkien oli vaikea hyväksyä sitä, että tilanteen oli annettu mennä niin pitkälle, että se maksoi Lucaksen hengen, sillä apua olisi varmasti ollut saatavilla, mikäli henkilö olisi ajoissa ilmoittanut ettei hänen kuntonsa tai taloudellinen tilanteensa enää mahdollista frettien pitämistä. Kyseisen henkilön kotimaassa kun toimii jopa useita pelkästään fretteihin erikoituneita rescueita, jotka olisivat voineet auttaa eläinten uudelleen sijoittelussa. Tämä on kuitenkin yleinen ongelma monen muunkin eläinsuojelutragedian taustalla: omasta julkisivusta ja itsemääräämisoikeudesta halutaan pitää kiinni viimeiseen asti, ja sitten kun tilanne paljastuu, ollaan jo niin pahoissa ongelmissa, että osa tai kaikki eläimistä ovat lopetuskuntoisia. Tässä tapauksessa asiaan varmasti vaikutti myös se, että mikäli henkilö olisi päättänyt luopua freteistään, hän olisi menettänyt samalla myös miljoonat seuraajansa, sillä hän ei olisi voinut enää tuottaa heille uutta somesisältöä. 

Meidän tyypeistä Miikkis on ollut ehdottomasti kautta aikain fanitetuin, ja monella olikin pettymys, kun se päätettiin sokeutumisen myötä jättää eläkkeelle kaikista eläintapahtumista

Kyseisen henkilön osalta asia on mitä todennäköisemmin etenemässä oikeuteen. Paikalliset harrastajat ovat olleet yhteydessä alueen eläinsuojetoimijoihin, ja koonneet heille kattavan aineiston kyseisen henkilön laiminlyönneistä. Kuitenkin kyse on enemmästä kuin vain yhdestä fretistä. Tapauksen myötä jokaisen olisi syytä muistaa, että kaikessa eläinten kanssa tapahtuvassa toiminnassa eläinten hyvinvoinnin pitäisi olla keskiössä. Se ei toki tarkoita, etteikö eläimistä saisi kuvata kivaa sisältöä someen. Tai edes sitä, etteikö saisi olla hyvän mielen tilejä, joilla kaikki on pelkkää pinkkiä ja hattaraa. Mutta vaikka niitä vastoinkäymisiä ei haluaisi kuvata ja tuoda julki, ne pitäisi tiedostaa, ja muistaa, ettei ihmisten huvittaminen saisi koskaan mennä eläimen hyvinvoinnin edelle. Toisaalta taas silloin, kun ihminen on ajoissa hakemassa apua, pitäisi muistaa kiven heittämisen sijaan ojentaa se auttava käsi, että mahdollisimman moni uskaltaisi tunnustaa jaksamisensa rajat ja ottaa apua vastaan - vaikka toki sillä avullakin on usein rajansa, jos sitä käytetään ongelman ratkaisemisen sijaan vain tilanteen pitkittämisen mahdollistamiseksi. Joskus kun eläimen paras voi vaatia sen, että sille etsitään väliaikaisesti tai pysyvästi uusi koti, vaikka välillä sekin voi riittää, että autetaan omistajaa selviämään yllättävässä tilanteessa seuraavaan rahapäivään. 

Eläimen arvo on kuitenkin jotain muuta kuin sillä saadut sometykkäykset

Vaikka eläinpiirit voivat näyttäytyä välillä hyvin tuomitsevina, silloin kun tapahtuu jotain tällaista, joka järkyttää ihmisiä laajasti, se on kuitenkin vain yksi puoli totuudesta. Vaikka moni tuomitsee itsekkyyden ja idiotistismin, etenkin jos se koituu jonkun eläimen kohtaloksi, se ei kuitenkaan tarkoita etteivätkö samat piirit osaisi olla myös hyvin empaattisia ja auttavaisia, jos ihminen on valmis myöntämään omat rajansa ja asettamaan lemmikkinsä edun omien ongelmiensa edelle. Silloin eläin- ja etenkin frettipiireissä venytään välillä aika uskomattomiinkin yhteisponnistuksiin, jotta tarinalle saataisiin onnellinen loppu. 

Lemmikkien kanssa eläminen on parhaimmillaan jotain todella antoisaa, ja eläimet voivat olla monelle yksi elämän tärkeimpiä tukipilareita ja sisältö. Silti eläintenpito vaatii työtä, aikaa, rahaa ja muita resursseja, eikä ole välttämättä mahdollista kaikille jokaisessa elämäntilanteessa. Joskus on ihan okei ja välttämätöntä keskittyä välillä vain itseensä ja omaan jaksamiseensa - kunhan vain huolehtii, että vastuu mahdollisista lemmikeistä on sitä ennen siirretty jollekin muulle. 

Ferrets for Dummies -kirjaesittely

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa useammastakin lukemastani kirjasta, mutta jotenkin ne postaukset ovat jääneet kirjoittamatta. Tällä kertaa päätin kuitenkin saada postauksen aikaiseksi, vaikka olenkin jo käsitellyt tätä kirjaa aiemmissa postauksissa. Suurimpana syynä on varmaankin se, että monella saattaa olla isompi kynnys lähteä lukemaan englanniksi, ja freteistä ei löydy kattavia ja ajantasalla olevia kirjoja suomeksi. 

Saatuani nyt kirjan luetuksi loppuun, yllätyin siitä kuinka kattava kirja oli. Olin ajatellut sen samantyyliseksi pintaraapaisuksi kuin useimmat eläinkirjat ovat, ja vaikka yhteen kirjaan ei tokikaan voi ikinä saada kaikkea tietoa kyseisestä lajista, tässä esiteltiin suhteellisen kattavasti muunmuassa erilaisia ruokintamalleja, yleisimpiä sairauksia, elekieltä ja yleisimpiä käytösongelmia. Tämä kyllä tekee myös sen, että kirjassa on yli neljäsataa sivua ja suhteellisen vähän kuvia. Kattavuutensa puolesta kirja on taatusti lukemisen arvoinen kaikille, jotka harkitsevat fretin hankintaa, tai jotka ovat jo hankkineet ensimmäiset frettinsä.  

Isoimmat haasteet kirjaa lukevalle aloittelijalle tulevat kuitenkin varmasti siinä, että kirja on kirjoitettu toisen kulttuurin näkökulmasta. Vaikka fretit ovat kohtalaisen samanlaisia kaikkialla, hoitosuositukset voivat vaihdella paljonkin. Eniten tämä näkyi fretin hankintaa ja sairauksia käsittelevissä osuuksissa. Sairaudet osiossa esimerkiksi ensiapulaukun ja hoitovaihtoehtojen kohdalla löytyi useampia sellaisia, joita Suomessa ei ole saatavilla yhtä helposti, ja joiden sijaan täällä käytetään yleensä muita tuotteita. Esimerkiksi suolitukosepäilyissä kehoitettiin käyttämään kurpitsaa ja vaseliinia, siinä missä Suomessa vastaava ensiapulaukun luottotuote on parafiiniöljy. Kirjassa esitettiin myös leikkausta vaihtoehtona moniin sellaisiin operaatioihin, joissa Suomessa käytetään yleensä vähemmän kajoavaa hoitoa, kuten fretin kastrointiin/sterilointiin, lisämunuaisongelmiin ja insulinoomaan, jotka Suomessa on tapana hoitaa hormoni-implanteilla ja lääkehoidolla. Esiteltyjen sairauksien yleisyydessä on myös eroja, ja esimerkiksi kirput ja sydänmadot eivät ole Suomessa niin isoja ongelmia, että niitä olisi syytä torjua jatkuvalla ulkoloislääkityksellä.

Toki valikoiman erilaisuus näkyy myös kirjan muissa osuuksissa, kuten käsiteltäessä ruokintaa. Kirjassa suhtauduttiin esimerkiksi hyvin paljon positiivisemmin frettien omiin valmisruokiin, ja hyvin varauksellisesti kissojen ruokien käyttöön frettien ruokinnassa. Kuitenkin esimerkiksi Suomessa eläinkaupoissa myydään vain muutamia freteille markkinoituja ruokia, joissa on enimmillään jopa yli 40% maissia. Täällä fretit kun ovat sen verran marginaalisia lemmikkejä, ettei niille ole järkevää ylläpitää yhtä isoa valikoimaa kuin kissoille. Kissapuolella taas valikoima on kasvanut selvästi nopeammin, ja vaikka kissanruuistakin löytyy yhä myös vastaavia viljamuroja, niiden kohdalla on varaa valita myös erittäin lihapitoisia ruokia. Olin myös positiivisesti yllättynyt, että raakaruokinta ja kokonaisten ruokaeläinten syöttäminen oli tuotu ruokintaosiossa isosti esille. Välillä englanninkielisissä ryhmissä kun tuntuu, että raakaruokinta on yhä enemmän eurooppalainen ilmiö. Mutta kirjan raakaruokintaosiosta saa varmasti ideoita sen suhteen, miten lähteä toteuttamaan sitä omille - ja linkkejä hyville aihetta käsitteleville sivuille.

Kirjan sisällysluettelo on kaikkiaan 12 sivuinen, joka helpottaa jos haluaa lukea kirjaa poimien itseään kiinnostavia osioita kronologisen järjestyksen sijaan

Isoimmat erot Yhdysvalloissa pidettävissä lemmikkifreteissä ja Suomessa myytävissä lemmikkifreteissä tulevat siinä, että Yhdysvalloissa suurin osa lemmikkifreteistä on yhä massiivisten kasvatuslaitosten (eli pentutehtaiden) kuten Marshallin tuotoksia, jotka myydään eläinkauppojen kautta kuluttajille valmiiksi leikattuina. Suomessa taas fretinpennut tulevat yleensä suoraan kasvattajilta leikkaamattomina, koska täällä ei suositella frettien varhaiskastrointia missään muodossa, ja yhä vähemmän minkäänikäisten frettien kastrointia/sterilointia leikkaamalla. Näitä eroja käydään jonkin verran läpi myös kirjassa, mutta kirjassa ne jäävät ehkä hieman marginaaliin, koska sielä muut kuin valmiiksi leikatut eläinkauppafretit ovat varsin marginaalissa. Frettien leikauttaminen jo ennen luovutusikää saa ne jäämään usein selvästi pienikokoisemmiksi (kirjan mukaan keskiverto naaras painaa 0,3-1,1 kiloa ja uros 0,9-1,6 kiloa. Suomalaisissa freteissä vastaava luku naarailla on enemmän luokkaa 0,8-1,5 kiloa ja uroksilla 1,5-2,5 kiloa) ja päätellen sopuisista jopa yli kymmenen fretin laumoista varhaiskastroidut jäävät myös selvästi vähemmän reviiritietoisiksi. Kokoeron myötä monet ulkomailta tilatut frettituotteet ovat myös auttamasti liian pieniä suomalaisille freteille. 

Ehkä parasta antia uudelle harrastajalle kirjassa ovat erilaiset virikeideat, sekä frettien käyttäytymistä koskevat osiot, joissa autetaan muunmuassa rajaamaan mistä kaikista tekijöistä fretin pureminen voi johtua, ja mitä sille voisi missäkin tilanteessa koittaa tehdä. Kirjassa annetaan myös vinkkejä sisäsiisteyskasvatukseen ja kerrotaan millaista sotkua ja tuhoa fretit voivat asunnossa aiheuttaa, mitkä ovat kanssa sellaisia asioita, mitä kannattaa miettiä, jos haaveissa on oma fretti tai useampi. 

Johtuen maakohtaista eroista en voi suositella kirjaa missään tapauksessa ainoana lukemistona, mikäli on hankkimassa frettiä. Mutta tämä kirja yhdessä esimerkiksi Suomen frettiliiton kotisivujen kanssa antaa jo aika kattavan paketin tietoa ja asioita mitä kannattaa miettiä. Ainakaan Turussa tätä kirjaa ei löytynyt kirjaston valikoimista. Omani tilasin Adlibriksestä, jossa sillä oli hintaa parisenkymppiä ja mahdolliset postikulut päälle.    

Kissanluukku ja muita kuulumisia

Viikonloppu meni taas vauhdilla. Perjantaina aamupäivästä meillä kävi ilmanvaihtokoneiston huolto, joka toi pientä jännitystä kissojen ja frettien elämään, kun ilmanvaihtokanavat puhdistettiin ja desinfioitiin huolella. Samalla saimme hyviä vinkkejä siihen, miten meillä oleva laumakoko olisi hyvä jatkossa huomioida käyttämällä koneellista ilmanvaihtoa hieman isommalla asetuksella ja vaihtamalla suodattimia useammin. Kotikohtainen koneellinen ilmanvaihtokin kun on meille yhä uusi juttu, ja yksi kohta sillä pitkällä listalla, mitä on nyt omakotitaloon muutettua pitänyt opetella käyttämään ja huoltamaan. Tähänkin oli toki saatu vinkkejä myyjäpariskunnalta, mutta heillä oli lemmikkinä vain yksi koira, joten ne asetukset ja vaihtoväli mikä toimi heillä, eivät ole enää ideaalit meidän talouteen.

Perjantaina myimme myös pois muutamia kaappiin kertyneitä pikku terraarioita, jotka olivat jääneet tyhjilleen bunkkeria myllätessä. Niitä tuli hakemaan kolme kanssaharrastajaa, joten muutaman minuutin pikakauppojen sijaan hommaan kuului toki eläintilojen esittely. Samalla tuli se tunne, että se että Jussi on onnistunut olemaan yli vuoden hankkimatta uusia eläimiä selittyy pitkälti koronalla, ja sillä että eläinkaupoista ei löydy mitään mikä kiinnostaisi häntä todella. Nimittäin hänen päästyään juttelemaan taas muiden harrastajien kanssa huomasi, että hän alkoi ihan eri tavalla taas miettiä jo pidempään kasviterraariona olleeseen terraarioon uusia nuolimyrkkyjä, ja mahdollisesti uutta käärmevauvaa. Etenkin nyt kun facebookissa ei saa enää myydä eläimiä, Jussi altistuu netissä hyvin paljon minua vähemmän myynti-ilmoituksille - etenkin kun monista eläimistä ei sellaisia ikinä edes tehdä. 

Alkuvaiheen hetki, kun vielä kuvittelimme, että rikkaimurilla voisi välttää mayhemin

Oven styroksinen ydin paljastui

Siinä bunkkeria esitellessä sisko perheineenkin ehti taas saapua Turkuun viikonlopun viettoon. Heidän mukanaan myös Isac, joka on alkanut olla meillä jo aika kotonaan, ja joka rakastaa hengata erityisesti Ainon ja Maunon kanssa. Sitä mukaa kun Isac on saanut kokoa ja rohkeutta, se uskaltaa leikkiä koko ajan vapautuneemmin myös Maunon kanssa, ja leikkihin on alkanut tulla sen verran vauhtia, että sohvilla istuessa saa pitää varansa, kun jahti lähtee käyntiin. Etenkään Isac kun ei leikkiessä malta aina kovin tarkkaan katsoa, sattuuko se nyt laskeutumaan jonkun olkapäälle tai naamalle, kun on tärkeämpää pysyä selvillä siitä missä kisakumppani menee. Ruttukin keskittyy koko ajan enemmän lähinnä ignooraamaan Isacin olemassaolon. Sen myötä se onkin saanut olla myös enemmän rauhassa fanipojaltaan, kun siitä ei irtoa enää yhtä helposti Isacia kiinnostavia reaktioita. 

Lauantaina Timo auttoi Jussia asentamaan takaoveen kissanluukun. Kesän takaovi kun on ollut lähes tauotta auki terassitarhaan, ja kissoilla on ollut vähän totuttelemista siinä, että ilmojen viilennyttä vapaata kulkua on ollut pakko rajoittaa. Asennushommassa Jussia oli jännittänyt erityisesti se, löytyisikö oven sisästä metallivahvistusta, sillä Jussi ei uskonut että meillä olisi työkaluja sellaisen leikkaamiseen. Mutta koska emme keksineet keinoa varmistaa asiaa ennalta, kun talon edellinen omistajakaan ei tiennyt asiasta, oli pakko vain kokeilla. Jussin helpotukseksi sekä pora että pistosaha menivät läpi ovesta, ja reikä saatiin tehtyä. Itselleni tuli pienenä yllätyksenä, että ovi oli sisältä lähinnä pelkkää styroksia, joka oli päällystetty ohuen ohuella alumiinlevyllä, ohuella puulevyllä ja valkoisella kalvolla. Tämä on ensimmäinen kissanluukku mikä meillä on ollut ikinä, joten tämä on täysin uusi tuttavuus myös kissoille. Niinpä päätimme näin alkuun teipata luukun kokonaan auki niin että aukosta pääsee kulkemaan ilman että joutuu koskemaan päällään läppää. Näin kissat saavat rauhassa opetella uuden kulkureitin käyttöä ennenkuin siirrytään opinnoissa siihen, että aukosta pääsee läpi silloinkin silloinkin kun se näyttää tukitulta. Meille hankittu luukku on varustettu sirulukijalla, ja tarkoitus olisi, että se olisi vain kissojen käytössä, ja freteillä olisi jatkossakin kulku tarhaan lähinnä niiden oman ikkunan kautta. Tällä toivottavasti päästään siihen, että kaikilla voisi olla pääsy tarhaan silloinkin, kun freteillä ei ole pääsyä koko yläkertaan.

Ensimmäiset varovaiset testit: luukku on teipattu auki ja namitarjoilu pelaa

Luukkua vähän ihmeteltiin, mutta namit ja tarhaan pääsy veivät voiton (Rutulla pelkät namit, sille tarha ei mene enää syksyaikaan palkinnosta)

Sunnuntaina oli vuorossa oma toinen koronarokote, jonka jälkeen siirryimme Turun Lemmikkiasemalle hakemaan Mallun yllätyspalkintoa. Mallulla kun kävi hyvä arpaonni, ja se voitti itselleen yllätyspussin Turun Lemmikkiaseman 10-vuotissynttäriarvonnassa. Yllätys oli luvattu valita voittajan lajin mukaan, joten olin fretin kuvaa laittaessa vähän jännittänyt, että voiton osuessa kohdalle palkintopussiin päätyisi fretin kuivaruokaa tai fretinnameja, joita tiesin kumpiakin löytyvän liikkeen valikoimista - ja joista molemmista löytyy niin paljon viljaa, ettei niitä käytetä meillä sen enempää freteillä kuin kissoillakaan. Niiden sijaan ylläripussissa olikin kuivattuja broilerin sydämiä, jotka ovat meillä hitti kaikilla, sekä pieni näytepussi kissanruokaa. Palkinnon luovuttanut myyjä alkoi sitten heti selittää, ettei kannata säikähtää, vaikka tuotteissa on kissan kuva, johon sitten totesin, että meillä käytetään muutenkin paljon kissajuttuja molemmilla, kun Suomessa kissatuotteissa on huomattavasti parempi valikoima laadukkaissa oikeasti lihapitoisissa nameissa ja ruuissa. Itseasiassa en ole Suomessa törmännyt yhteenkään fretin kuvalla varustettuun ruokatuotteeseen jota voisin vilpittömästi suositella freteille, mutta kissapuolelta niitä löytyy useita. Eli valinta osui paremmin kuin hyvin. Samalla reissulla täydettiin sitten Ainolle (ja vähän muillekin) Ziwipeak-tuotteita ja otettiin porukalle testiin Best Barf -tuotteita, joita olen jo pidempään halunnut testata erityisesti freteillä. Frettien kanssa meillä kun on yhä käynnissä sopivan huoneenlämmössä säilyvän reissumuonan etsintä, vaikkakaan sellaiselle ei ole ollut viime aikoina tarvetta.  

Ostosreissun satoa: Ziwipurkit olivat poistohyllyllä 1€/kpl

Malttamaton voittaja haluaisi jo tutustua pusseihinsa tarkemmin

Frettikatsojia

Koronan takia meillä pidettiin reilu vuoden tauko kaikesta esittelytoiminnasta frettien kanssa. Vieläkään minulla ei ole mikään kauhea hinku päästä esittelemään lajia eläinkauppapäiville ja messuille, mutta tänä vuonna olen alkanut taas pikkuhiljaa ottaa meille kotiin lajiintutustujia. Tällä viikolla meillä kävi kaksi pariskuntaa/perhettä. Uskon että ihan kaikkien lajien kohdalla ihmiset hyötyisivät siitä, että kävisivät katselemassa haaveilemaansa lajia kotioloissa ja samalla kyselisivät kaikkea mitä mieleen tulee lajin omistajilta ja harrastajilta. Frettien kohdalla koen tämän kuitenkin vielä erityisen tärkeäksi, sillä joihinkin asioihin, kuten ominaishajuun, on todella vaikeaa varautua pelkästään lukemalla. Frettien kohdalla tämä vielä korostuu, kun kyseessä on sen verran harvinaisempi laji, ettei monellakaan ole mahdollista nähdä niitä kavereilla/tutuilla/naapureilla/eläinkaupassa, kuten vaikka kissoja, koiria, kaneja ja jyrsijöitä.

Ja koska minkään lemmikin pitäminen ei ole mitään tarkkaan mitattua tiedettä, vaan tapoja on varmasti suunnilleen yhtä monta kuin omistajiakin, on myös aina parempi mitä useammassa paikassa pääsee käymään. Esimerkiksi siihen hajuunkin kun vaikuttaa miljoona asiaa ruokinnasta ja vessamateriaaleista eläimen sukupuoleen ja hormonikierron vaiheeseen sekä omistajan siivousrutiineihin. Samalla näkee sitten erilaisia ratkaisuja samoihin ongelmiin, kuten eläimen majoittamiseen, ruokintaan, mihin se jätetään yksinoloajoiksi yms., niin saa sitten ideoita minkä pohjalta miettiä, mikä toimisi parhaiten itselle ja omaan tilanteeseen. Meilläkin tämä että junnut on mahdollista jättää yksinollessa omaan huoneeseen josta on suora pääsy isoon tarhaan on toteutunut haave, ja tätä ennen meillä mentiin aika monta vuotta toisenlaisilla ratkaisuilla.

Siitä että tutustuu lajiin hyvin ennalta on myös muuta käytännön hyötyä. Kun on jo harkintavaiheessa käynyt useammassa frettikodissa ja tavannut paikallisia harrastajia, kynnys ottaa heihin yhteyttä myöhemminkin madaltuu. Vaikka fretinpennut ovat maailman söpöimpiä pikku piranroja, osaavat ne olla välillä myös haastavia ja rasittavia. Pentuaikana jaksamista voi auttaa se, että on mahdollista kysyä ihan konkreettisesti apua itseä mietityttäviin asioihin, kuten kynsienleikkuuseen, tai sopia leikkitreffejä, jos itselle on tullut alkuun vain yksi pentu, jolla riittää virtaa kaikista maailman leikittämisyrityksistä ja lenkeistä huolimatta - ja aina kivempi, jos samalle alueelle on päätynyt vaikka pentuekavereita ja pystyy sopimaan pentutreffeistä. Välillä jaksamista auttaa myös se, että saa pennun hetkeksi muualle hoitoon, eikä tarvitse stressata miten se pärjää silloin jos joutuu itse olemaan joskus tavallista pidempään poissa kotoa. Toki jos (ja toivottavasti kun!) pennun hankkii hyvältä kasvattajalta, myös kasvattaja varmasti vastaa ja neuvoo mielellään kaikessa mikä pennun kanssa mietityttää. Mutta itse ainakin muistan ne kymmenet sähköpostit ja välillä tuntejakin kestäneet mesekeskustelut mitä tuli käytyä etenkin silloin kun ensimmäiset pennut tulivat, niin uskon että kaikki hyötyivät siitä, että asioita pystyi pallottelemaan useammankin ihmisen kanssa.

Tiedän että osaa jännittää ajatus kutsua itseään jonkun toisen kotiin. Etenkin frettipuolella tämä on kuitenkin hyvin yleistä, sillä kaikki ovat painineet samojen haasteiden kanssa alussa. Sen myötä moni on sitten myöhemmin omansa saatuaan mieluusti laittamassa hyvän kiertoon ja auttamassa taas uudet harrastajat lajin pariin. Aika moni on myös miettinyt aikanaan niitä ihan samoja kysymyksiä hajusta, sisäsiisteydestä yms., joten tuskin ihmettelee jos kävijä haluaa esimerkiksi nuuskia frettiä tai kysellä vessajutuista. Etenkin nyt kun näyttelyt ja muut tapahtumat ovat edelleen tauolla, muita mahdollisuuksia tutustua lajiin livenä on hyvin rajallisesti, joten kannattaa rohkeasti kysellä esimerkiksi frettiryhmissä oman alueen harrastajia joiden luokse pääsisi tutustumaan. Eikä sekään ole vakavaa, jos sitten huomaakin, etteivät fretit sittenkään ole se oma juttu. Sekin on oikeasti ainoastaan hyvä asia, jos sen huomaa jo ennen kuin ehtii hankkia sen oman.    

Pakastimien täydennystä

Nyt viikon sisään on tullut kotiutettua Lihalinen ja Vauhti-Raksun tilaukset, sekä viiriäisiä. Kun ensiviikolla saadaan vielä Koirien Liharingin toimitus, alkavat pakastimet olla taas aika hyvällä mallilla syksyksi. Valikoimista johtuen meillä mennään yhä broilerivaltaisemmin kuin haluaisin, mutta katsoo jos broilerin kaulojen ja -siipien loputtua ajaisi taas seuraavaksi Salon suuntaan hakemaan ankansiipiä. Kanistakin saadaan toivottavasti nyt syksyllä täydennystä, vaikka tällähetkellä hankintapaikkoja rajaa se, ettei itsestä ole tälläerää käsittelemään kokonaisia kaneja ruokakuntoon.

Vauhti-Raksun tilaus kotiovelle toimitettuna

Lihalinesta meille tuli 7 kiloa hirvi-saksanhirvi-metsäkauris -jauhelihaa ja 8 kiloa nautapullia, kun sisko nappasi siivunsa kymmenen kilon laatikoista. Vauhti-Raksulta meidän osuuteen kuului broilerinsydämiä, broilerin kivipiiraa, ahvenfileitä, possun sydäntä, tipuja ja broilerin sisäelinseosta. Koirien Liharingistä meille on tulossa broilerin koipireisilihaa sekä kalkkunan jauhelihaa. Entuudestaan pakastimista löytyi broilerin siipiä, broilerin kauloja, broilerin jauhelihaa, hiiriä, nataleita, rottia, hevosen palalihaa sekä kanin sisäelinseosta.  

Meillä fretit ovat yhä täysin raa'alla ja kissojen kanssa mennään suurinpiirtein 50/50 mallilla, eli puolet tai vähän yli märkäruokaa ja loput raakaa. Nappuloita kissoilla ei ole ikinä kupissa, mutta niitä tarjoillaan välillä aktivointipeleistä. Mikäli saatavilla oleva valikoima olisi rajaton, haluaisin tuoda tyyppien ruokavalioon vaihtelua nykyistä enemmän erilaisten lintujen (sorsa, kyyhky, fasaani, riikinkukko, hanhi...) ja jyrsijöiden (hamsteri, gerbiili, marsu...) muodossa, mutta nykyisellään ne muodostavat erittäin satunnaisen osan tyyppien ruokavaliossa. Muistelen yhäkin vuosien jälkeen kaiholla, kun Kennel-Rehulla oli joskus myynnissä yksittäiserä fasaania. Sen jälkeen en ole löytänyt sitä mistään.

Tiistain iltapuhteena köntit muutettiin annospusseiksi, jotta niitä on helpompi käyttää

Koska monipuolisuutta on vaikeampaa hakea erilaisista linnuista ja jyrsijöistä, punaisen lihan osuus tyyppien ruokavaliossa on isompi minä sen muuten pitäisin. Freteilläkin on kuitenkin alkanut esiintyä koko ajan enemmän ruoka-aineallergioita ja etenkin yliherkkyyttä broilerille, joten pyrin siihen ettei se dominoisi koko ruokavaliota. Osin siksi, että toivon monipuolisuuden suojaavan tyyppejä allergioilta. Toisaalta sen takia, että mikäli meille joskus osuu tyyppi, joka oireilisi broilerista (tai jostain muusta), ruokavaliota on helpompi säätää mitä monipuolisemmin fretit ovat tottuneet syömään. Fretit kun osaavat olla välillä äärettömän epäluuloisia ja itsepäisiä ruoka-asioissa, ja jokainen uusi ruoka tulkitaan yleensä vähintään myrkytysyritykseksi. Sen myötä odotankin taas jännityksellä, minkälaisen vastaanoton nuo ensimmäistä kertaa tilatut ahvenfileet saavat. Minun tuurillani ne kyllä ovat taas hitti, kun kyseessä on rajoitettu erä, eikä vakivalikoimaan kuuluva tuote.

Nutella on kotona

Vaikka Nutellan maha ei lähtenyt missään vaiheessa kasvamaan, perjantaina aamulla toivo nousi taas hetkeksi, kun Sarianna laittoi viestiä että Nutella on raahannut pissa-alustansa pesään. Jonkinlaista pesän rakentamista oli siis havaittavissa, ja kumpikin meistä toivoi, että se viittaisi siihen että se olisi kuitenkin tiine ja alkaisi valmistautua synnyttämään. Samalla minä pelkäsin, että se on kuitenkin valetiine, ja saadaan tälle vuodelle vielä yksi hormonimyrsky. Valeraskaiden naaraiden touhuilu "synnytyksen" jälkeen on tiettyyn pisteeseen asti ihan huvittavaakin seurattavaa, mutta kun tänä kesänä on koettu jo viisi valeraskautta omilla ja hoitonäädillä, niin ajatus kuudennesta tuntui vähän uuvuttavalta. 

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut sen enempää perjantaina kuin myöhemminkään viikonlopun aikana. Nutella oli omalla mittapuullaan rauhallinen, eikä sen käytös muuttunut suuntaan eikä toiseen. Kun viimeinen laskettu päivä tuli täyteen sunnuntaina, ei kumpikaan meistä enää uskonut, että sieltä olisi tulossa pentuja. Etenkin kun freteillä tuntuu olevan tavallisempaa että jos pennut eivät synny tasan laskettuna päivänä, ne tulevat todennäköisemmin päivä-pari sitä ennen. Toki myöskään pieni ylitys ei ole mikään mahdottomuus, joten vaikka uskoimme jo molemmat Nutellan olevan tyhjä, sovimme että noudamme neidin kotiin tiistaina. Jos se nyt kuitenkin vain olisi onnistunut peittämään tiineytensä todella hyvin. Koska Nutellalta ei tullut sen enempää pentuja kuin valeraskausoireita, on hyvin mahdollista että se todella oli tiine, mutta tiineys vain meni jossain vaiheessa katki ja pennut imeytyivät.

Eilen tuli sitten tiistai ja haimme neidin kotiin. Mallu ilahtui odotetusti kovasti saatuaan emonsa kotiin, ja olimme Jussin kanssa oikeastaan vähän yllättyneetkin millaisen ilohepulin Mitella sai huomattuaan Nutskun palanneen. Nutella ja Mitella eivät ole ikinä olleet yhtä läheisiä kuin Mitella ja Lysti olivat, mutta selvästi Mitella nautti saadessaan kaverin takaisin kotiin. Vaikka olen pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotka toivoivat pentua Nutellan pentueesta, tuntuu aika ihanalta kun oma jengi on taas kasassa.  

Minulla on silti edelleen aika paljon totuttelemista siinä, että kotona on enää viisi frettiä. Se on saanut myös useammin kuin kerran harkitsemaan kodinvaihtajien ottamista, vaikka vannoinkin sen jälkeen millaisen vastaanoton Inna sai että en enää edes harkitse tuohon porukkaan muita kuin pentuja. Ensimmäinen kiusaus kuitenkin tuli, kun naapuripitäjässä kotia etsi 5kk ikäinen naarasfretti. Omissa silmissä tuollainen 5kk on toki ihan vauva vielä, mutta kokemuksesta tiedän, että oma lauma suhtautuu tuon ikäiseen jo selvästi enemmän aikuisena. Seuraava itsehillintätesti tuli vain päivä sen jälkeen, kun olin saanut pidettyä kiinni järkipäätöksestäni tuon 5kk neidin suhteen: Nutellan kasvattaja ilmoitti tehneensä vaikean päätöksen, lopettavansa kasvattamisen ja myyvänsä lähes kaikki frettinsä. Joukossa oli myös Nutellan sisko Nebula ja niiden ikätoveri Queenie, joihin ihastuin palavasti silloin kun kävimme hakemassa Nutellan. Kenellekään järkevälle ihmisille ei tulisi edes mieleen harkita kahden aikuisen kodinvaihtajan hankkimista briteistä brexitin jälkeen keskellä korona-aikaa, mutta minä kyllä harkitsin. Lueskelin tuontimääräyksiä ja laskin mahdollisia kustannuksia. Ja mietin olisinko valmis ottamaan sen riskin, että pahimmassa tapauksessa meillä olisi sitten kolme laumaa. Ja vaikka meillä jo elettiin koko kesä kolmen lauman kanssa, kaksi mummolaumaa ja yksi junnulauma olisi hyvin eri asia, kuin kaksi aktiivista junnulaumaa ja yksi mummolauma. 

Lopulta järki voitti taas, ja jatketaan nykyisellä kokoonpanolla. Vaikka toivon että siihen että meillä on taas vain yksi frettilauma menee vielä mahdollisimman pitkään, haluaisin kuitenkin palata siihen sitten kun Justiinasta aika jättää. Ettei sitten tarvitsi enää oman jengin kanssa vuorotella ja jakaa aikaa ja tiloja useamman porukan kesken. En silti kadu sitä, että siihen tuli aikanaan lähdettyä, sillä muussa tapauksessa meiltä olisi jäänyt monta mahtavaa vuotta elämättä Justiinan kanssa, jos olisin päättänyt luopua totutusyrityksistä heti kun näytti ettei se välttämättä tulisi menemään helposti meidän laumaan. Ja kun sitten lähes vuoden yrittämisen jälkeen luovutin, ei toki ollut enää puhettakaan siitä, että Justiina olisi lähtenyt minnekään muualle. Sen jälkeen vain oppi aiempaa vahvemmin sen, ettei kaikkien tyyppien laumaan saamisessa auta edes sinnikäs yrittäminen.

Yön yli reissussa

Viikonloppuna tuli tehtyä jotain kertakaikkisen villiä, ja jäimme siskontytön syntymäpäivien jälkeen Jussin kanssa molemmat yöksi Tampereelle. Voi hyvin olla, että tämä oli ensimmäinen kerta koko korona-aikana kun olin yötä pois kotoa. Etenkin sen jälkeen kun kissamäärä kasvoi viiteen on vain ollut niin paljon helpompi tehdä pelkkiä päiväreissuja, sillä edes karvakavereiden mukaanottaminen ei ole niin yksinkertainen ja helppo homma, että siihen viitsisi lähteä ilman pakottavaa syytä. 

Kummipoika Isac

Viihdyn sen verran hyvin kotona, että enimmäkseen tämä ei ole ongelma, ja nytkin lähtö vähän viivästyi aiotusta, kun kotona iski pienimuotoinen stressi onhan kaikki nyt varmasti siinä kunnossa että porukka pärjää yön yli. Lähdimme vasta päivällä ja tulimme seuraavana päivänä päiväsaikaan, joten kissat ja fretit saivat päivän kummatkin kaksi ateriaansa, joskin toiset ateriat poikkeavaan aikaan ja normaalia pidemmällä välillä. Lisäksi olin jäädyttänyt kissoille vedellä lantrattua vitadrinkkiä, ja jemmasin niille pienen määrän nappuloita ympäri asuntoa, jotta niillä olisi kehittävämpiä tapoja purkaa pahinta nälkäkiukkua. Freteille laitoin päiväruuaksi vähemmän lemppari jauhelihaa, jota kaikki kyllä syövät, mutta jota ei ikinä ahmita kerralla, vaan käydään närppimässä sitä mukaa kun nälkä iskee.

Kaikki hommat ruokinnoista vessojen siivoukseen koitti tehdä "ihan vikaksi ennen lähtöä", mikä sitten lopulta johtikin pieneen myöhästymiseen. Viimeiseen asti tuli mietittyä sitäkin, pitäisikö sitä kuitenkin kysyä, josko joku pääsisi käymään illasta vielä tsekkaamassa että kaikki on kunnossa yötä vasten, mutta päädyin sitten kuitenkin siihen, että kyllä porukka selviää kun kyse on kuitenkin vain yhdestä yöstä. Etenkin kun Nutellan laskettu aika oli (ja meni) nyt viikonloppuna, niin en halunnut vaivata Sariannaa tai Mellua tällä, koska jos Nutskun synnytys olisi käynnistynyt, heillä olisi ollut paljon kriittisempää tekemistä muualla. 

Järkytettiin Isac lähtiessämme viemällä mukanamme 20 kiloa lihoja, jotka oli hankittu siskon kanssa kimppaan.

Siskolle tulikin sitten tunnustettua, että vaikka rakastan olla kotona eläinten kanssa, enkä vaihtaisi tätä laumaa mihinkään, niin nyt kun on ollut kotona useamman kuukauden lähes 24/7, sitä on alkanut haaveilla ihan pienestä lomasta. Vaikka viikonlopusta kylpylässä niin että siihen mahtuisi ihan kokonainen vuorokausi ilman että on vastuussa kenestäkään ja voisi vain rentoutua: syödä hyvin, käydä hieronnassa, nautiskella porekylvystä. Jussinkin kanssa sellaisesta on ollut jo vähän puhe, mutta sitten pitäisi vain löytää joku eläin-/talovahdiksi, koska meilläkin nuo kissat ovat sen verran sosiaalista sakkia, että niille jo viikonloppu niin että joku kävisi vain ruokkimassa ne kerran pari päivässä olisi todella pitkä aika, kun meilläkään ei ole oikeasti nyt mitään pakottavaa syytä lähteä mihinkään. Rentoutumista kun ei oikein edistä jos joutuu stressaamaan miten toiset pärjäävät sen aikaa. 

Sisko sitten totesikin, että kyllähän hän perheineen voisi tulla. Että he ovat kuitenkin asuneet täällä sen verran monta viikkoa ja viikonloppua, että tuntevat kissat, ja kun kyseessä olisi tuon verran lyhyt aika selviäisivät varmasti muistakin. Bunkkerissakin kun on loppujen aika vähän tyyppejä jotka syövät joka päivä tai edes joka toinen päivä, niin sieläkin tärkeintä olisi lähinnä katsoa että tekniikka pelaa ja kaikilla on vettä. Nyt tuntuukin vähän hassulta, että tuo haave mitä on pyöritellyt hiljaa mielessään voikin oikeasti toteutua jo tämän vuoden puolella, nyt kun sen sai sanottua ääneen. 

Iskän luona järkytettiin puolestaan Aatu viemällä autollinen hyviä oksia

Eikä laumalla nytkään ollut ollut mitään hätää, jos ei akuuttia halipulaa lasketa. Etenkin Aino, Ruttu, Minttu ja Löllö ottivat eilen illalla ja yöllä aika hanakasti takaisin menetettyjä paijauksia ja peiton alla nukkumisia. Mutta jos ottaa huomioon mitä kävi edellisen kerran, kun olin useamman tunnin poissa kotoa ja palasin vasta iltamyöhään ei ole ehkä ihme, että päässä on nyt kunnon mörköfaktori pitämässä huolen että sitä käy varmasti läpi mielessään aiempaa isomman liudan mahdollisia ja mahdottomia asioita mitkä voisivat mennä pieleen.

Mie ite 34 vuotta

Yksi varma alkavan syksyn merkki on että itselläni tulee vuosi lisää mittariin. Vuosi sitten tänä päivänä tuli päivitettyä Facebookiin:

"Synttäripäivä on mennyt koulun merkeissä, ja pakko myöntää, että olen taas tyytyväisempi elämääni kuin vuosi sitten. Tämä koulu, uusi koti, oma rakas mies ja lauma. Aika moni iso palikka on nykyisellään aika kohdillaan."

Vaikka sitten viime synttärien elämään on mahtunut paljon myös menetyksiä, ja asioita on tullut opittua liikaa myös kantapään kautta, voin silti yhä allekirjoittaa yllä olevan. Aika moni iso palikka on nykyisellään aika kohdillaan. Sain eläintenhoidon perustutkinnon pakettiin aikataulussa, ja varmistettua jatkon klinikkaeläinhoitajan ammattitutkinto-opiskelujen merkeissä. Kevään viimeinen työssäoppiminen eläinlääkärin vastaanotolla osaltaan vahvisti mitä minä haluan jatkossa työkseni tehdä. 

Koti ja kumppani ovat yhä samat, ja vaikka lauma on kokenut useamman muodonmuutoksen, mukana on yhä sekä vanhoja tyyppejä, että mukavia uusia tuttavuuksia. Kotia on pikkuhiljaa ehditty laittaa omaksi, ja jo toteutuneiden kotiprojektien rinnalle on ehtinyt suunnitella jo useita uusia. Muutto kerrostalosta omakotitaloon on tuonut mukanaan niin monta muuttujaa, että uuden opetteluun ja varustautumiseen menee varmasti vielä vuosia. Tähän muutettaessa meillä kun ei ollut tosiaan edes kottikärryjä ja haravaa, niin tänä vuonna on joutunut keskittymään paljon ihan perusjuttujen hankintaan, eikä ole päässyt toteuttamaan vielä kaikkein lennokkaimpia ideoita. Se vanha kerrostalokotikin saatiin tällä viikolla vihdoin myydyksi. Myynti vähän pitkittyi suunnitellusta remonttien ja pankkien ruuhkautumisen myötä. 

Korona on yhä pitänyt osan normaalielämästä tauolla, mikä ei ole varmasti ollut pelkästään huono homma. Hyvin kotonaviihtyvälle introvertille puolentoista vuoden tauko sosiaalisista riennoista ei ole varmaankaan paljon pahempi kuin kokonainen yksinäinen kotiviikonloppu äärisosiaaliselle ekstrovertille. Että vaikka sitä on ajoittain jo ehtinyt vähän kaivata ihmisten näkemistä, näyttelyitä ja isompia peli-iltoja, sitä kuitenkin myös tiedostaa että nyt on ollut niin paljon muuta myllerrystä, että on varmasti tehnyt ihan hyvää, että vastapainoksi on ollut normaalia enemmän aikaa rauhoittua ja käydä asioita läpi mielessään. Ensiviikolla itse saa vihdoin myös toisen koronarokotteen, ja aika näyttää otetaanko Suomessakin käyttöön vielä se kolmas. 

Ensikuulle suunniteltuja Lemmikki Tampere -messuja ei ole ainakaan toistaiseksi peruttu, ja olen miettinyt jotain niinkin villiä kuin osallistumista messuille ihan ilman eläimiä vierailijana yhdessä siskoni kanssa. Yksi parhaita koronan ja uuden kodin mukanaan tuomia juttuja kun on että olen pystynyt viettämään aikaa siskoni kanssa enemmän kuin vuosiin, kun ensin korona tyhjensi molemmilta kalenterin, ja sitten vielä huomattiin että meidän nykyisessä kodissa siskon miehen allergiaoireet pysyvät kurissa lääkkeillä, eli he pystyvät vierailemaan myös koko perheen voimin. 

Vaikka sydän on mustelmilla, voin silti sanoa olevani onnellinen.

Kulttuurimatkailua kotisohvalla

Kissa- ja kanikirjoissa olen viime aikoina valinnut luettavakseni tarkoituksella mahdollisimman uusia suomalaisten kirjoittajien kirjoja. Kotimaisten kirjoittajien teoksissa on kuitenkin huomioitu parhaiten suomalainen lainsäädäntö ja täällä vallitsevat olosuhteet eläintenpidossa. Esimerkiksi ilmasto ja esiintyvät taudit kun voivat vaihdella hyvin paljon maailman eri kolkissa. Toki paikallisuuden lisäksi kirjat kuvastavat aina myös aikaansa, ja sen myötä esimerkiksi missään suhteellisen uudessakaan kanikirjassa rokotussuositukset eivät olleet ajantasalla. Muutamassa mainittiin kyllä jo RHD-virus, mikä rantautui Suomeen 2015, mutta edes uusimmassa ei ollut vielä mitään puhetta myksomatoosista, jossa ensimmäinen tautitapaus oli Suomessa 2020.

Frettikirjojen kohdalla tällaista valintaa ei ole ollut mahdollista tehdä. Muutamia vanhempia frettikirjoja on kyllä käännetty suomeksi, mutta mitään uutta tai uudehkoa Suomessa kirjoitettua frettikirjaa ei ole olemassa. Niinpä frettikirjojen lukeminen on aina samalla kulttuurimatkailua hyvin toisenlaiseen lemmikinpitoympäristöön. Seuraan sen verran aktiivisesti useampaa englanninkielistä frettiryhmää, että kyseinen kulttuuri ei ole entuudestaan täysin vieras, mutta aloitettuani lukemaan Ferret for Dummies -frettikirjaa, huomaan kyllä valikoineeni myös seuraamani englanninkieliset ryhmät aika tarkasti niin, että olen selvästi välttänyt osan räikeimmistä eroavaisuuksista.

Kyseinen kirja on kirjoitettu Yhdysvalloissa. Olen lukenut siitä kohta kaksi ensimmäistä lukua. Niissä esille tulleet frettien ostaminen eläinkaupoista, pentutehtaat, ääriään myötä täynnä olevat frettirescuet, frettien varhaiskastrointi jo 4-6 viikon iässä, anaalirauhasten rutiininomainen poistaminen yms. eivät ole tulleet yllätyksinä. Sen sijaan ensimmäinen järkytys tuli, kun kirjassa koettiin erikseen tarpeelliseksi perustella, miksi rutiininomainen kulmahampaiden poisto samoin kuin kynsien poistaminen on huono idea, ja miksi sitä ei ole järkevää tai tarpeellista tehdä. Kynsien poistamiseen olin kyllä törmännyt jo aiemmin kissoilla, mutta minulle ei ollut tullut edes mieleen, että joku kävisi oikeasti poistamassa fretiltä kulmahampaat ettei se voi purra.

Tähän astisen perusteella voin sanoa tavallaan jo pitäväni kirjan kirjoittajasta Kim Shillingistä, joka kertoo muunmuassa siitä, miksi hajurauhasten poistaminen ei vaikuta frettien ominaishajuun niin paljon kuin voisi luulla, ja miksi se ei ole tarpeellinen toimenpide, jos onnistuu löytämään jostain fretin jolle sitä ei ole jo tehty rutiininomaisesti ennen luovutusta. Samaten hän perustelee miksi hänestä kolme on varsin ideaali määrä frettejä (itsehän ilmoitin myös aikanaan Jussille haluavani vähintää kolme pitkälti samasta syystä, eli että on seuraa, eikä kukaan jää niin helpolla yksin yhden kuollessa). Odotan mielenkiinnolla, että ehdin lukea kirjan vielä loppuun. 

Jussi myös lupasi minulle syntymäpäivälahjaksi toisen englanninkielisen frettikirjan, vasta e-kirjana ilmestyneen frettien raakaruokintaa käsittelevän Feeding Ferrets Naturally -teoksen. Sen kirjoittaja on muistaakseni eurooppalainen. Silti jo hänen instagram-tiliä seuratessa tuntuu usein, että missä tahansa muualla on saatavilla paljon monipuolisemmin erilaisia lihoja mitä Suomessa. Suomessa valtaosa freteistä syö todella broileripainotteisesti, mutta täällä saa kyllä olla aika etsivä (ja/tai rahoissaan), jos haluaisi syöttää freteilleen samassa suhteessa ankkaa, sorsaa, simpukoita, viiriäistä, sammakonreisiä, kania, kyyhkyä ja muita vastaavia, joita täällä tuntuu löytyvän vain jostain ihmisten herkkukaupoista hyvin korkeilla kilohinnoilla. Silti toivon saavani kirjasta uusia ideoita, miten hioa tyttöjen ruokavaliota täällä käytössä olevilla resursseilla.