Pentu on kotona

Viikonloppuna kuukausien odotus tuli päätökseensä ja kävimme hakemassa Nutellan kotiin. Perjantaina Jussi haki minut töistä suoraan lentokentälle, ja lähdimme iltakoneella Lontooseen. Jussin opinnot ja oma työ eivät mahdollistaneet tälläerää pidempää irtiottoa, ja niinpä koko reissu piti saada pakatuksi normaaliin viikonloppuun. Itselle viikonlopun tärkein etappi oli ehdottomasti pennun haku Adderburystä, mutta koska Jussi on vuosia haaveillut Lontoosta, kävimme samalla reissulla tutustumassa myön Lontoon luonnonhistorialliseen museoon ja Forbidden planet -sarjakuvakauppaan. Jotta ehdimme näihin kaikkiin, aikataulu vaati pientä säätöä, eikä kiireen tunnulta voinut täysin välttyä. Onneksi viimeistään ensivuonna meillä pitäisi olla mahdollisuus matkustaa Lontooseen uudelleen paremmalla ajalla.

Maailman söpöin brittivintiö

Koska jo lähtiessä tiesimme, että pentu tulisi olemaan myös jonkin verran yksin hotellihuoneessa, pakkasin kantoboksin lisäksi mukaan playpenin, jotta pennulla olisi varmasti turvallinen oleskelupaikka hotellihuoneessa. Onneksi Zooplussan keskikokoinen nylonaitaus ja kantoboksi mahtuivat kasaanlaitettuina kummatkin minun käsimatkatavaroihini, samoin kuin pissa-alustat, vesipullo ja pennun eväät. Koska tiesimme aikataulumme Lontoossa olevan tiukka, pyrimme ottamaan pennulle kaiken tarpeellisen mukaan jo Suomesta. Väljemmällä aikataululla olisin saattanut sortua shoppailemaan ne Lontoosta. Pennun kuljetukseen päädyimme valitsemaan Atlas 10 -kantoboksin. Ensimmäisellä kerralla olin jännittänyt täyttääkö se varmasti kaikki lentovaatimukset, mutta useamman tutun lennettyä Atlas-boksien kanssa ongelmitta totesin minun olevan turha hankkia erikseen vähän eri lukituksilla olevaa boksia lentämistä varten.

Perjantai-illan lentomme lähti reilusti yli tunnin myöhässä, jonka lisäksi se ei päässyt Heatrown päässä heti laskeutumaan. Niinpä ehdimme hotellille lopulta vasta yhdentoistamaissa illalla. Olimme ajatelleet illastavamme ravintolassa, mutta vastaanoton mukaan kaikki lähiseudun ravintolat olivat sulkeutuneet jo yhdeltätoista. Jussi oli lisäksi hyvin väsynyt matkasta, joten ensimmäisenä iltanamme päädyimme tilaamaan kiinalaista noutoruokaa suoraan hotellille. Ruokaa odotellessa virittelin kevytaitauksen valmiiksiseuraavaa päivää varten, sillä olimme sopineet Nutellan kasvattajan Lucyn kanssa lähtevämme aamujunalla Lontoosta Banburyyn ja jatkavamme siitä taksilla Adderburyyn kasvattajan luokse.

Lucyn ison lauman elintilaa.

Aamulla runsaan brittiläisen aamupalan jälkeen päätin esitellä Jussille miten Lontoon metro toimii, ja suunnistaa metrolla junan lähtöasemalle. Viime kerrasta oli kuitenkin sen verran aikaa, että sähläsin lähtiessä karttojen tarkistuksen ja muun kanssa niin, että metrotunneliin päästyämme tajusin unohtaneeni kantoboksin hotellille. Eli eikun äkkiä takaisin hotellille, ja hotellilta boksin kera taksilla asemalle. Siinä kohtaa kun vielä kuvittelin, että taksi on varmuudella nopea ratkaisu liikkumiseen. Sillä kertaa se toimikin, ja olimme lopulta Merylebonen asemalla puoli tuntia ennen junamme lähtöä. Minulla on välillä taipumus varata turhankin paljon aikaa kaikkeen säätämiseen, mistä oli menomatkalla ehdottomasti hyötyä. Siinä junaa odotellessamme ehdimmekin sitten tutustua muunmuassa aseman lehtikioskiin, ja Jussi pääsi aloittamaan sarjakuvashoppailun jo sieltä.

Junassa mahaan alkoi kasautua perhosia, kun Nutellan ja Lucyn tapaaminen läheni. Tiesin englannin puhumisen olevan itselläni pahasti ruosteessa, ja vaikka pennusta oli miten nähnyt kuvia, eivät ne ikinä ole sama asia, kuin eläimen näkeminen livenä. Etenkin kun olin henkisesti varautunut siihen, että minun pieni pentuni voi olla olemukseltaan jo täysin teini. Onhan Nutella jo 15 viikkoa, sillä Lucy halusi ehdottomasti hoitaa sillä rabiesrokotuksen varoaikoineen kuntoon ennen pennun matkustamista Suomeen. Mutta kun sitten tervehdysten jälkeen sain Nutellan takapihalla syliini, sydämeni suli heti täysin: kaiken sen odottamisen jälkeen sain syliini pennunpörheän pienen nappisilmäisen karvapallon, joka tuoksuikin pennulta. Siinä hetken pientä pyöriteltyäni annoin sen Jussillekin syliin, ja lähetimme Sariannalle tuoreet kuvat neidistä Suomeen. Onhan Nutsku Sariannan tuleva jalostuseläin, ja neidin toisena omistajana tiesin hänen jännittävän tytön tapaamista kanssa aika tavalla.

Hotellilla oltiin vuoroin jumissa aitauksessa ja vuoroin leikittiin.

Lucyn luona vierähtikin sitten pari tuntia, kun katsoimme läpi myös Nutellan vanhemmat, tutustuimme Lucyn näätätiloihin ja muihin vielä kotona oleviin pentuihin, joista osa oli Lucyn omia tulevia jalostuseläimiä. Ja eksyi se puhe välistä myös käärmeisiinkin, sillä Lucylle oli juuri tulossa vierailevaksi tähdeksi vähän erilainen otus. Lucy myös esitteli itse rakentamansa näyttelyhäkin, sillä jotkin ongelmat ovat universaaleja, kuten miten majoittaa näädät näyttelyissä täysin pakovarmasti. Pääsin samalla näkemään jossain välissä harkitsemani Tespon playpenin, ja jouduin vähän pettyneenä toteamaan, ettei se varmasti olisi meille Marshallin aitausta toimivampi ratkaisu. Lucykin oli miettinyt omansa myymistä, sillä piti sitä liian kevyenä ja heppoisena.

Aikamme juteltuamme meidän tuli aika suunnata viemään pentua hotellille, että ehtisimme vielä päivän muihin kohteisiin. Tälläkin kertaa päätimme valita suorimman reitin ja hyppäsimme taksiin, mutta tällä kertaa se oli virhe - olin kokonaan unohtanut kuinka liikenne voi suurkaupungissa puuroutua. Etenkin keskellä päivää, kun keskusta-alueella järjestetään mielenosoitus. Mutta eipä siinä sitten enää muuta voinut, kuin madella täinä tervassa ja toivoa, että ehtisimme vielä museolle. Matkaan asemalta hotellille meni yli tuplasti kauemmin kuin aamulla, ja samalla päätimme, että matka hotellilta museolle taittuu metrolla. Sitä ennen vain varmistettiin, että pennulla on hotellilla vettä, vähän evästä sekä vilttejä ja riippareita nukkumiseen. Yllättävän hyvin minäkin sitten maltoin jättää muksun huoneelle, kun tiesin, että minulla olisi sitten koko ilta aikaa tutustua neitiin.

Nutella turvallisesti Helsingissä <3

Museo ja kauppareissulta palattuamme aitaus aukesikin heti, ja sieltä kurkisti pieni näädännenu - ja sitten koko näätä. Nutella kun osoitti varsin nopeasti olevansa hyvin leikkisä ja menevä tapaus, joka pomppasi ulos aitauksesta ensimmäisen tilaisuuden tullen. Siitä alkoikin kunnon hotellihepulit, ja tyttö pomppi pyyhkeitä vasten, piehtaroi ikeakassissa, paini kenkien kanssa ja tutki läpi kaikki kassit. Kunnolla innostuessaan neiti intoutui käymään myös varpaiden kimppuun, mutta muuten neiti oli jo hotellilla mitä kiltein tapaus. Semmoinen jota uskalsi hyvin leikittää kädellä ja rapsutella boksin kalterien läpi. Iltavillien jälkeen nostimme neidin taas aitaukseen nukkumaan, ja poikkesimme itse vielä syömään.

Seuraavana aamuna pentu leikitettiin taas hyvin ennenkuin oli aika jumittaa se boksiin ja siivota aitaus kasaan. Sunnuntaina kun suuntasimme heti aamupalan jälkeen kohti lentokenttää. Halusimme molemmat nukkua vähän pidempään, ja varata kunnolla aikaa lähtöselvityksen tekemiseen kentällä. Olimmekin kentällä taas niin hyvissä ajoin, että check-innin tehtyämme ja saatuamme laput myös Nutellan boksiin meitä pyydettiin pitämään neiti vielä reilu tunti luonamme että he voisivat viedä sen suoraan koneeseen otettuaan neidin vastaan. Minulla ei ollut mitään tätä vastaan, ja niinpä jäimme vielä check-in tiskin läheisyyteen syömään eväitä ja katsemaan nukkuvaa pentua. Siinä odotellessamme useampikin lentokentän työntekijä kävi ihastelemassa neitiä, ja kyselemässä siitä. Muutenkin Nutella herätti kyllä Englannin sisälläkin reissatessa paljon positiivista huomiota niin junassa kuin hotellillakin, jossa Nutella sai hotellin puolesta jopa pienen lahjan. Ainoastaan ensimmäisen yön taksikuskimme oli vaikea peitellä huvittuneisuuttaan, kun hänelle selvisi että olemme lentäneet Suomesta asti hakemaan frettiä ja että kyseinen eläin oli vielä jotenkin niin erikoinen tapaus, että siitä oli maksettu satoja puntia. Englannissa frettejä kun myydään halvimmillaan parillakymmenellä punnalla per eläin.

Sarianna arvioi jalostuseläintään

Jätettyämme Nutellan henkilökunnan huomaan Heatrowlla asiat sujuivatkin jouhevasti eteenpäin. Helsingin kentälläkin boksi oli heti haettavissa kun selvisimme koneesta matkatavarahihnojen luona olevalle tuloselvitys-tiskille. Boksikin saatiin matkaan melkein liiankin helposti ilman lippujen tarkastuksia, kun heti boksin nähtyäni kipitin innolla sen luo katsomaan miten vauva on selvinnyt lennosta ja aloin höpötellä sille. Sen jälkeen olikin edessä enää etappi Helsinki-Turku. Pysähdyimme syömään Lohjan ABC:llä, ja jatkoimme siitä Sariannan kautta meille. Sariannakin kun halusi tulla heti tapaamaan ensimmäistä jalostusnaarastaan. Siinä kohtaa kello olikin jo kymmenen illalla Suomen aikaa, joten Nutskun saatua hetken aikaa ihmetellä uutta kotiaan, ihmisiään ja kavereitaan, ja minun vaihdettua reissukuulumisia Sariannan kanssa, nostimme pennun yöksi perimmäiseen näätähuoneeseen ja siirryimme itsekin nukkumaan. Tällä kertaa minulla kun ei valitettavasti ole pentulomaa, eikä vauvaa haluttu heti jättää valvomatta muiden seuraan. Niinpä tyttö viettää varmaan ainakin alkuun työpäivät ja yöt omassa tilassaan, vaikka kotona ollessamme se saakin jo tehdä tuttavuutta muihin neiteihin.