Vaikka tuntuu ettei sitä ole osannut viime viikkoina oikein muusta puhuakaan, tähän ei tahdo enää löytyä sanoja. Viime viikot ja etenkin viime päivät päätöstä pyöritellessä ovat menneet vaihtelevasti migreeni- ja unilääkkeiden voimin. Mutta tänään teimme päätöksen ja päästimme Mintun nukkumaan.

Lepää rauhassa Minttu <3 18.8.2010 - 31.10.2023

Finnish Ferret Festival -frettinäyttely

Eilinen meni Finnish Ferret Festival -frettinäyttelyssä Lempäälässä. Mietin meidän lopullista osallistujakokoonpanoa ihan viimeisille minuuteille ennen lähtöä, kunnes lopulta annoin Jussin tehdä päätöksen Mitellan ja Mymskin osalta. Muu jengi meillä kun oli suht hyvässä näyttelykunnossa, mutta Mitellalla oli kyljet ajeltu sydänultran jäljiltä ja turkki muutenkin kuiva, ja Mymskin niska ei ole vieläkään ehtinyt parantua Hattaran riepottelun jäljiltä. Jussin päätöksellä mukaan lähti sitten koko jengi.

Itse olin näyttelyä edeltävänä iltana aika zombiemoodissa ja jouduin kaivamaan itselleni pakkauslistan avuksi, että sain edes suunnilleen oikeat kamat mukaan näyttelyyn. Siinä kohtaa mietti jo hetken koko näyttelyn väliin jättämistäkin. Tiesin kuitenkin että zombiemoodini takana oli ennen kaikkea pitempään jatkunut stressi eläinten sairastelusta, joten se että jäisin kotiin pyörittelemään niitä samoja asioita päässäni ei varsinaisesti parantaisi tilannetta. Joten päätin kuitenkin lähteä ja laskea valmisteluissa oman rimani tasolle, että kynsien leikkaus riittää, ja jos Jussi haluaa/jaksaa pestä vaaleimpia ja putsata korvia, niin se on vain plussaa. 

Päätös lähteä oli oikea. Teki hyvää nähdä paljon tuttuja näätineen, jutella ihmisten kanssa välillä muustakin, ja kuulla ihmisten suunnitelmia tulevien näyttelyiden, pentueiden ja aktiviteettien suhteen. Ja vaikka olin ollut vähän herkkänä Mitellan ja Mymskin mukaan ottamisen kanssa, kun tyypit eivät olleet täysin kunnossa, niin kun katsoin kuinka tyytyväisenä Mitella nukkui Aleksin sylissä ja Mymski pääsi leikkimään siskonsa Rhondan kanssa, en katunut päätöstä yhtään. Emme me kuitenkaan lähde näyttelyihin ensisijaisesti hakemaan voittoja, vaan olemaan osa yhteisöä, joka ymmärtää miksi nämä haisevat ja kujeilevat näätäeläimet ovat niin rakkaita. Ja ovat nuo omat aina maailman rakkaimmat ja hienoimmat, olivat ne missä kunnossa vain. 

Odotetusti Mitella ja Mymski saivat meidän jengin huonoimmat pisteet. Parhaiten meidän jengistä eilen pärjäsivät Hattara ja Notte, joista Hattara oli luokkansa toinen ja paras angora. Notte taas luokkansa ensimmäinen. Muut kolme eivät saaneet isompia miinuksia. Mallulta ja Nutskulta lähti kummaltakin miinusta katkenneista kulmureista (vitsailinkin Sariannalle, että näiden kohdalla kyseessä on luonteen kautta periytyvä hammasvika, kun kumpikin on välillä niin jääräpäisiä kohloja). Mallulle tulikin varattua jo perjantaina aika kulmurin poistoon ensikuulle. Sera taas oli koitannut näykätä tuomaria. Sera on meidän tyypeistä kaikkein menevin, joten oletettavasti sitä oli taas alkanut harmittaa, kun tuomari ei päästänyt neitiä tutkimaan vaan jumitti pöydällä. Seran kanssa päästään siis treenaamaan lisää kärsivällisyyttä.

Ilmoittautuminen joululuussa järjestettävään Capital-näyttelyyn aukesi keskipäivällä, joten näpyttelin kännykällä ilmoittautumiset myös sinne. Sinne ilmoitin meidän jengistä kaikki Mitellaa lukuunottamatta. Mitellan kohdalla edelleen arvon mitä teen. Hänen kohdalla mummon ikä ja sydänvika huomioon ottaen kun eletään nyt aika viikko kerrallaan. Tosin jos mummuska on vielä joulukuussa hyvässä kunnossa, eihän mikään estä häntä tulemasta lauman mukana seuraneidiksi, vaikka hän ei menisikään enää arvosteltavaksi. 

Tällä kertaa näyttelyssä pyöri myös Ylen toimittaja tekemässä juttua freteistä ja frettinäyttelyistä. Toimittaja oli jo aiemmin ollut puheissa Mallun pojan Chocobon omistajan Sirun kanssa, joten minutkin napattiin heti sukupotretteihin Mallun ja Nutskun kanssa. Eli kun juttu joskus julkaistaan, meidänkin jengiä voi vilahtaa kuvissa. Jussi saattaa myös vilahtaa videolla putsaamassa Hattaran korvia. Mallu pääsi myös esittelemään, miltä kuolioitunut hammas näyttää, mikä oli Mallusta aika mälsää.  

Notte

Mymski

Hattara

Mallu

Nutella

Sera

Mitella

 

Mitellan ja Jesterin kontrollit

Tänään käytiin Mitellan ja Jesterin kanssa Koira-Kissaklinikalla kontrollissa. Mitellan tilanne oli selvästi parempi kuin kuukausi sitten, vaikkakin nestettä näkyi vielä. Mitellan lääkearsenaaliin lisättiin Vetmedin vet. Muiden Mitellalle aiemmin määrättyjen lääkitysten annostukset pidettiin tässä vaiheessa ennallaan. Mikäli mummuskan yleisvointi pysyy yhtä hyvänä kuin nyt, eikä yskä ala uudestaan, Mitellan seuraava kontrolli on joulukuussa jolloin arvioidaan seuraavan kerran lääkkeiden annostukset.

Jesterin kohdalla käynti oli vähemmän positiivinen. Vaikka takajalan polven turvotus on vähentynyt jonkin verran, Jesterin kanssa ollaan vielä kaukana pisteestä, että tilanne olisi hyvä ja eläin voisi elää kivutonta elämää ilman lääkkeitä. Mutta koska Jester on edelleen virkeä ja syö hyvin, ja sen lääkitys onnistuu hyvin kotona, päätettiin sen kohdalla katsoa vielä toiset kaksi viikkoa. Jesterin ennuste on kuitenkin sen verran varauksellinen, että päädyimme varaamaan sille jo valmiiksi eutanasia-ajan kahden viikon päähän. Ajan kun saa aina peruttua, mikäli lääkitys tehoaa riittävästi. Mutta koska todennäköisyys sille, ettei riittävää vastetta saada on kohtalaisen suuri, tässä kohtaa varaamalla saatiin varmistettua sellainen aika, että Jussikin pääsee mukaan käynnille. Samalla meillä on sitten hyvin selkeä deadline sille, minkä yli tilannetta ei enää tarkkailla. Sarikin kun oli sitä mieltä, että ottaeen huomioon Jesterin ikä ja että ongelma on kahdessa eri jalassa, eutanasia on leikkausta järkevämpi ratkaisu, mikäli riittävää vastetta antibiootille ei saada.  

Käynnin lopputulos oli aika odotettu, mutta silti fiilis on aika haikea. Jester on ihan mahtava tyyppi, ja ehdottomasti yksi suosikkiliskoistani. Ja vaikka kaikkea toivoa ei ollakaan sen suhteen vielä heitetty, samalla surutyö on jollain tasolla aloitettu, ja mummolla on nyt piikki auki ötököiden suhteen.

Sitä samaa

Blogi on ollut nyt kohtalaisen hiljainen, kun aivot omat viime viikot pyörittäneet aikalailla sitä yhtä ja samaa. Huomenna on Jesterin ja Mitellan kontrollit, niin sitten saa taas vähemmän subjektiivisia väliaikatietoja niiden osalta missä mennään. 

Tällä hetkellä tuntuu/vaikuttaa, että:

Mitella vastaa lääkitykseen hyvin, ja selvästi hyötyy siitä. Yskiminen ja pumppaava hengitys ovat pysyneet poissa lääkityksen aloittamisesta asti.

Jesterin vasemman takajalan turvotus on alkanut hieman laskea, eli meillä on ehkä sittenkin toivoa myös Jesterin kanssa, että saatetaan saada lääkitykselle jokin vaste. Vielä en kuitenkaan osaa arvioida, saadaanko osteomyeliitti tarpeeksi hyvin kuriin pelkillä antibiooteilla.

Minttu tuntuu stressaavan mielialalääkkeen antamista niin paljon, että lääkkeen hyödyt tuntuvat jäävän lääkkeen haittoja pienemmiksi. Minttu myös bongaa lääkkeen heti namitahnoista ja ruuan joukosta, eli sille pilleriä ei saada annettua minkään seassa, ja Minttu ahdistuu kun sitä pakko pitää kiinni lääkettä antaessa. 

Eli Jesterin kanssa ollaan taas vähän optimistisempiä ja Mintun kanssa aiempaa enemmän hukassa.  Mintulla on hoidettua viimeisten kolmen vuoden aikana hammassyöpymää, nivelrikkoa, korvapunkkeja, itsensä parturointia, ummetusta ja vääriin paikkoihin pissailua, ja sillä on mennyt nyt kohta vuoden säännöllisenä lääkityksenä Solensia nivelrikkoon. Välillä kaikki on mennyt hyvin kuukausiakin, ja on toivottu, että koko homma selittyi aina sillä viimeisimmällä diagnoosilla. Mutta mitä enemmän niitä diagnooseja on kertynyt sitä vahvemmin monen jutun taustalta mahdollisena syynä on noussut stressi.

Joten lääkityksen ohella on kokeiltu kaikki saatavilla olevat Feliwayt ja Pet Remedy. Lisätty vesikuppeja ja kokeiltu erilaisia kupin sijainteja ja virtaavaa/seisovaa vettä. Kokeiltu erilaisia vessalaatikoita ja erilaisia kissanhiekkoja. Koitettu lisätä Mintun ja muiden kissojen aktivointia. Aina oireiden kadottua on iloittu onnistumisista, kunnes jokin on taas käynnistänyt oireilun uudelleen. 

Keittiön lattia on jo pissattu vaihtokuntoon. Minttu suosii jostain syystä vessalaatikoita enemmän frettien pissa-alustoja ja ulkotarhan terassimattoa tarpeiden tekopaikkana. Tässäkin alkuun mietittiin nivelrikkoa mahdollisena taustasyynä, mutta Minttu on valmis hyppimään vaikka 90cm korkean pleksiaidan yli pissa-alustalle päästäkseen, eli se ei selvästi valitse sitä siksi, että kissanvessan reuna olisi ongelma. Yhtenä päivänä Minttu oli käynyt kakalla keittiön tasolla. Joinain päivinä sitä on ihan tajuttoman väsynyt eikä oikein keksi mitä tässä vielä koittaisi. Toisina päivinä koittaa lokeroida ongelmat ja keskittyä aina siihen, josta on seuraavaksi kontrolli. 

Mintun kaulalla ollut ihottuma, joka ehti välissä jo melkein parantua, on taas nuoltu helakan punaiseksi, jonka lisäksi vähän sen yläpuolelle on nuoltu toinenkin ihottuma alue. Samaan aikaan Minttu käy kuitenkin iloisena puskemassa kylässä käyneen kaverin ja nukkuu mielellään frettien kanssa samassa aitauksessa. Eli se reagoi erittäin uteliaasti ja avoimesti sellaisiin juttuihin, joiden voisi helposti kokea olevan stressaavia. 

Kissat ruokitaan kolmessa eri huoneessa, jotta Mintulla on syödessä ruokarauha. 

Nyt vain toivoo, että Minttua hoitavalla eläinlääkärillä olisi hyviä ideoita. Mintun kontrolli on varattu kotikäyntinä, että Minttua hoitava lääkärikin näkee sitten paremmin miten Minttu käyttäytyy omissa ympyröissään, eikä tarvitse stressata sitä taas yhdellä klinikkakäynnillä, sillä vaikka Minttu rakastaa nukkua kuljetusbokseissa, se ahdistuu hyvin vahvasti autossa.

Kuulumisia

Viimeisin viikko on mennyt taas aika haipakkaa. Arkea leimaa edelleen vahvasti Jesterin, Mintun ja Mitellan lääkekuurit, ja huoli niiden jatkosta. Tällä hetkellä Jesterin maanantainen kontrolli jännittää eniten, sillä antibioottipistoksia on annettu nyt kohta viikko, eikä merkittäviä muutoksia ole näkyvissä. Mitellan ja Jesterin kontrollien lisäksi nyt on varattu kontrolliaika myös Mintulle kuun loppuun ja Löllölle seuraava hammaslääkäri ensikuulle. Eli eläinlääkärireissuille ja lääkityksille ei ole nähtävissä ihan heti taukoa. 

Tällä hetkellä arki tuntuu tältä

Viikonloppu meni silti pitkälti muissa merkeissä. Lauantaina osallistuin klinikkaeläinhoitajat ry:n vuosikokoukseen. Alkuperäinen ajatus oli seurata kokousta ja sen yhteydessä ollutta luentoa vähän sivusta ja taustalta, ja siinä ohella tauoilla koittaa ehkä vähän jutella kollegoiden kanssa. Itselläni kun on edelleen jonkinlainen kynnys lähteä sosiaalisiin tapahtumiin, joista en välttämättä tunne ennalta ketään. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä heti paikalle saavuttua tajusin porukkaa olevan sen verran vähän paikalla, ettei sellaista rauhallista takariviä ollut. Lopputuloksena olen nyt sitten hallituksessa ja lauantai-iltakin meni rattoisasti kokouksen jatkoilla. 

Onneksi väliin on saanut tällaisia hengähdyshetkiä. Kuva lauantain kokouksen aamukahvipöydästä.

Sunnuntaina tehtiin puolestaan tehokas Pirkanmaa-kiertue aamu- ja iltalääkitysten välissä. Asioita vähän yhdistelemällä ehdittiin käydä siinä äidillä, nähdä lapsuudenystävää, luovuttaa kääpiörotta Kielon poikaset ja osallistua mummun 80-vuotisynttäreille. Autossa ehti myös seurata somekanavilta Dewin viimeisintä populaatiokissojen loukutusta, ja ajatukset ovat olleet paljon kohteessa olevien aktiivien jaksamisessa. Saariston populaatio kun osoittautui paljon oletettua suuremmaksi ja sairaammaksi. Tällä kertaa kuitenkaan ei ole tarvinnut yhtään jossitella, voisiko itse auttaa jotenkin enemmän kuin satunnaisten lahjoitusten muodossa, sillä tällä hetkellä oma lauma vaatii niin paljon resursseja, ja sijaiskotitoiminta on meillä täysin poissuljettu Mintun takia. 

Kielon poikasten lisäksi myös Ripley-skorpionin poikaset lähtivät kaikki maailmalle. Pihlaja synnytti oman poikueensa Saijan luona sunnuntaina illalla. Eksolassa pikkusiilitanrekki Simon lämpöjä on alettu laskea ja päivää lyhentää, koska pojan olisi hiljalleen aika valmistua talviunille. Jotenkin tällä hetkellä se, että poikaset lähtevät ja kotona olevien tyyppien aktiivisuustaso laskee sopii minulle erittäin hyvin. Koko lauma kerääntyy ikään kuin pienemmäksi kiepiksi talvipesän ympärille. Olen myös tarkoituksellisesti ollut ottamatta tähän saumaan hoitoeläimiä, vaikka olenkin monesti vähän huono sanomaan niille ei, kun olemme kuitenkin paljon kotona. 

Pihlajan minit. Kuva: Saija Forsström

Nyt olen poikkeuksellisesti hankkinut itselleni myös keikkalipun perjantaille, sillä huomaan stressaavani lääkitysrumbaa ja siihen liittyviä päätöksiä siinä määrin, että sitä kokee tarvetta päästä hetkittäin hetkeksi pois kotoa ja tehdä ja ajatella jotain ihan muuta. Tälle viikolle on myös useampi työvuoro, mutta tällaisina hetkinä työ ei ihan täysin toimi tekijänä, joka saisi ajatukset ihan jonnekin muualle. Etenkin eutanasioiden kohdalla huomaa tunteiden olevan vähän normaalia enemmän pinnassa, vaikkei asiakkaiden lemmikkien eutanasiat ole koskaan tunnetasolla sama asia kuin omien. 

Arvonnan voittaja

Tällä kertaa arvonta ei kerännyt valtaisaa osallistujamäärää. En tiedä johtuiko se enemmän palkinnosta vai markkinoinnin puutteesta, mutta ainakin se nosti huomattavasti kummankin osallistujan voittomahdollisuuksia. 

Arvonnan voittajaksi arpoutui anonyymi kaksi, joten hippohiiri-osoitteeseen lähtee kohta onnitteluviestiä ja tiedustelua, mihin osoitteeseen palkinto toimitetaan. Onnea voitosta!

Jesterin eläinlääkärireissu

Eläinlääkärireissut saivat valitettavasti jatkoa, kun eilen poikettiin Koira-Kissaklinikalle parta-agama Jesterin kanssa. Jesterin vasemman takajalan polvi on ollut jonkin aikaa turvoksissa. Jester on polven turvotuksesta huolimatta syönyt hyvin, ja ollut virkeä ja aktiivinen, mutta kun turvotus ei lähtenyt laskemaan, piti toki lähteä tutkimaan, mistä on kyse. Ihan alkuun oli toivottu, että kyseessä olisi ollut vain venähdys, Jester kun on välillä kova sinkoilemaan ruuan perään. Mutta kun turvotus ei laskenut, sitä alkoi pelätä myös murtuman mahdollisuutta. Jester kun on yksi meidän rescue-tyypeistä, niin sillä ei ole aina ollut ruokinta ja muut täysin viimeisen päälle.  

Jester tutkittavana. Neiti veti tutkimuspöydällä oikein kunnon kiukkulimput.

Klinikalla Sari tutki ensin Jesterin läpi, ja tunnusteli kaikki raajat. Sen jälkeen Jester meni röntgenkuviin, että saataisiin parempi kuva siitä, mitä jalassa on tekeillä. Haurastuneen luuston ja sitä seuranneen selkeän murtuman sijaan röntgenkuvissa näkyi kuitenkin osteomyeliitti, eli bakteeritulehdus joka on lähtenyt syömään luukudosta. Vasemmassa takajalassa muutokset olivat selkeimmät, mutta sen lisäksi myös vasemmasta etujalasta löytyi lievempiä muutoksia. 

Vaivaan saatiin kaksi hoitovaihtoa: lääkehoito tai leikkaus. Lääkkeellisessä vaihtoehdossa lähdetään kokeilemaan hoitoa antibioottipistoksilla ja suun kautta annettavalla kipulääkkeellä, ja katsotaan lähteekö turvotus laskemaan ja tilanne rauhoittumaan. Leikkausvaihtoehdossa jalka avattaisiin jotta tulehtunut alue päästäisiin huuhtelemaan kunnolla. Pahimmassa tapauksessa tulehtunut jalka voitaisiin amputoida. Koska Jesterillä alkaa olla jo ikää, ja tulehdusmuutoksia löytyi kahdesta jalasta, päädyttiin tässä kohtaa kokeilemaan lääkehoitoa. Samalla on sitten vähän aikaa miettiä, mitä tehdään, jos pelkkä lääkehoito ei auta. Amputaatioihin asti ei kuitenkaan Jesterin kanssa aiota mennä. 

Jesterin vasen takajalka

Jesterinkään kohdalla diagnoosi ei ollut suora kuolemantuomio, mutta täysin ennalleen jalkaa ei tulla enää saamaan. Mikäli vaste antibiooteille on hyvä, Jester voi kuitenkin elää todenäköisesti ihan hyvää elämää sitten kun tulehdus on saatu kuriin. Mikäli antibiootit eivät riitä, vaihtoehtoina on leikkaus tai eutanasia. Tällä hetkellä todella toivon, että antibiootit auttaisivat, sillä päätös leikkauksen ja eutanasian välillä olisi todella vaikea. Toisessa vaakakupissa kun olisi se, että Jester on ikäisekseen erittäin virkeä, toisessa taas se, että vaikka vasen takajalka operoitaisiin, tilanne saattaisi silti edetä myös vasemmassa etujalassa, ja edessä voisi olla vielä toinen leikkaus, mikä olisi toipumisineen erittäin kova pala yli 8-vuotiaalle lismolle.

Mutta tämänkin suhteen mennään nyt päivä kerrallaan. Tällä hetkellä meidän päivittäinen lääkerumba menee niin, että Jussi huolehtii aamuisin Mintun mielialalääkkeen ja minä Mitellan nesteenpoistolääkkeen. Päivisin Jussin päästyä töistä, lääkitään yhdessä Jester, koska takajalkaan pistämisessä kiinnipitoapu on aika ehdoton. Iltaisin minä huolehdin Mitellan sydänlääkkeen ja nesteenpoistolääkkeen. Puolentoista viikon päästä on Mitellan ja Jesterin kontrollit, joissa sitten katsotaan, lisätäänkö Mitellalle vielä yksi sydänlääke ja miten jatketaan Jesterin kanssa. Jesterin suhteen ollaan tarvittaessa aiemmin yhteydessä klinikalle, jos jalassa ei näy mitään muutosta.

Maailman kaunein laastari

Blogissa on tullut käytyä viime aikoina läpi useampiakin asioita, jotka ovat stressanneet minua ja aiheuttaneet huolta. Niiden keskellä on ollut yksi suru, joka tuli niin yllättäen että en ole osannut sanoittaa sitä edes tänne. Menetimme Harin, toisen meidän sukkanauhakäärmeistä. Sukkanauhakäärmeet ovat olleet haaveenani vuosia, ja tuo kaksikko oli minun jalokiveni. Harin kanssa oli ollut jonkin aikaa ongelmia syömisen kanssa, mutta koska pari viime ruokailua oli mennyt hyvin, en edes ajatellut että meillä olisi enää mitään hätää. Asiahan oli jo ratkeamassa, ja uskoin, että pian pääsimme siirtymään taas pinkeistä paremman kokoiseen ruokaan. Uskoin niin kauan, kunnes löysin Harin yhtenä iltana kuolleena terraariostaan. Harin löytäminen oli sekoitus surua, kipua ja häpeää, sillä sitä ei voinut olla miettimättä, olisiko minun pitänyt reagoida tilanteeseen jo aiemmin. Yrittää pakkoruokintaa useammin. Erottaa se kokonaan Matasta, eikä vain ruokailujen ajaksi. Tehdä ylipäätään jotain eri tavalla, jotta lopputulos olisi ollut eri. Samaan aikaan toki tiedostaen, ettei siinä tilanteessa ollut enää mahdollista tehdä mitään toisin. 

Tetris

Harin kuolema yhdessä viime kuun eläinlääkärilaskujen kanssa oli myös isona syynä siihen, miksi olin jo etukäteen päättänyt, ettei meille tule yhtään uutta eläintä Hyvinkään matelijamessuilta. Sitä oli yhtä aikaa turhan varaton ja henkisesti mustelmilla. Jussi oli hyvin vahvasti samaa mieltä siitä, että nyt voisi olla hyvä hetki vetää henkeä ja keskittyä keräämään resursseja. Vaikka olen haaveillut hyppyhämähäkistä jo pidempään, ja voisi kuvitella ettei yksi alle sentin mittainen otus tunnu tässä eläintarhassa enää missään, sain pidettyä järjen mukana vielä niiden kohdalla. Siinäkin kun olisi kuitenkin ollut kyseessä itselleni ihan uusi laji, joka poikkeaa ruokailu- ja käyttäytymistavoiltaan merkittävästi meidän talouden muista hämähäkeistä. 

Tetris

Alakerran puoliväliin päästyä sydämeni jätti kuitenkin lyönnin välistä, kun yhdellä pöydällä oli vain yksi rasia jäljellä ja rasiassa kaunis punasiniraidallinen sukkanauhakäärme. Koko sinä aikana, kun olen seurannut sukkaunauhojen myynti-ilmoituksia noin kymmenen vuoden ajan, olen nähnyt niitä Suomessa myynnissä vain nelisen kertaa, niin en todellakaan uskonut törmääväni messuilla niihin. Kyseessä oli vielä poika ja suunnilleen saman kokoinen yksilö mitä Mata on. Myynnissä ollut poika oli samaa lajia kuin Mata, mutta eri alalajia (Mata on Thamnopsis sirtalis sirtalis flame, messuilla ollut poika Thamnopsis sirtalis tetrataenia). Jähmetyin varmaan vähintään viideksi minuutiksi vain tuijottamaan poikaa, ennenkuin aloitin pääni sisällä kamppailun siitä, pitäisinkö kiinni järkipäätöksestäni, vai koittaisinko vakuuttaa Jussin siitä, että makaroni on oikein hyvää nyt kun sitä taas saa, ja että tuo pieni käärme olisi kaikkien järkisyiden yläpuolella. Koska en oikein itsekään tiennyt mitä halusin, kävin etsimässä myös Jennan, koska minun piti koittaa saada jotain kautta selvitettyä edes se, mitä itse oikeasti halusin. 

Mata

Asiaa pyöriteltyäni ja palattua vielä pariin kertaan pöydälle vain katsomaan poikaa, teimme kaupat. Siinä kohtaa olin jo nimennyt pojan Tetrikseksi. Vaikka meillä oli alunperin pariskunta sukkiksia, minua ei yhtään harmittanut, että tämä uusi tyyppi oli Matan tapaan poika. Harin syömisongelmien jälkeen en olisi kuitenkaan ollut ihan lähitulevaisuudessa valmis niin pieniin käärmelapsiin, mitä vastasyntyneet sukkikset ovat, ja niin pienten poikasten mahdollisiin starttaamisvaikeuksiin. Vaikka kovasti toivon, että sukkikset yleistyisivät Suomessa, minulle itselleni riittää tällä hetkellä ihan vain lemmikkipari. En voi kieltää, ettenkö olisi vähän leikkinyt ajatuksella, että jos vielä joskus lähdemme ulkomaille messuille, sitä voisi katsoa pojille tyttöystäviä. Mutta se ei ole ajankohtaista nyt. 

Mata & Tetris

Tetriksen kohdalla päädyin tekemään myös jotain, jota olen vannonut olevani tekemättä. Eli tyyppi siirtyi ilman karanteenia suoraan matelijahuoneeseen. Toivon, että en joudu katumaan kyseistä riskinottoa, mutta minulla oli jonkin asteinen tarve saada löytämäni sydämenpala suoraan paikoilleen. Sen jälkeen kun olimme ruokkineet Matan, siirsin Tetriksen sen kanssa samaan terraarioon. Sen jälkeen olenkin viettänyt eilisillan ja ison osan tästä päivästä bunkkerissa seuraten poikien tutustumista. Hetken aikaa pojat ihmettelivät toisiaan, säpsyivät toistensa kosketusta ja olivat vähän hermona. Mutta varsin pian ne alkoivat selvästi rentoutua, ja tänään tyypit ovat tuijotelleet välillä samalta oksalta yhtä uteliaina kun olen touhunnut heidän naapurustossaan. Poikia vastapäätä asuvan Ripley-skorpionin terraan kun oli tullut enemmän homekasvustoa, kuin mitä terran talkkarit saivat pidettyä kurissa, päätimme Jussin kanssa vaihtaa Ripleyn pohjamateriaalin ja samalla tarkistaa, vieläkö sillä on luolissaan poikasia. Ripley kun muutti aiemmin pari sille ilmeisesti jäänyttä poikasta syvemmälle tunneleihin, niin että niitä ei ole voinut enää nähdä pohjalasin läpi. Yllätys olikin melkoinen, kuin oletetun 1-2 poikasen sijaan poikasia löytyi vielä seitsemän. Siinä kohtaa vähän harmitti, ettei asiaa tullut tarkistettua kuukausi sitten, kun silloin olisi voinut varata myyntipöydän eilisille messuille. 

Tetris & Mata

Tetriksen lisäksi messuilta tarttui mukaan vähän ruokahyönteisiä, neljä kimalaistuhatjalkaista ja yksi hyppyhämähäkille sopiva pienoisterraario. Vaikka tulin siihen tulokseen, että hyppyhämähäkin aika ei ole vielä, niin voihan sitä kerrankin tehdä niin, että hankkii varusteet oikeasti hyvissä ajoin ennen lemmikin hankintaa.   

Ripley

Ripley junioreja

Arvonta eläintenpäivän kunniaksi

Tänään vietetään kansainvälistä eläintenpäivää, joka käynnistää Suomessa eläinten viikon. Kansainvälistä eläintenpäivää on vietetty Suomessa vuodesta 1959 alkaen. Tämän vuoden eläinten viikon teemana ovat kyvykkäät kalat.

Eläinten päivän kunniaksi haluan arpoa blogissani Nina Mäki-Kihniän Pikkulemmikit. Omistajan opas -kirjan. Kirja sattui alunperin käsiini vähän vahingossa, kun aloin selata sitä Citymarketin varastontasauksessa, vaikka kirja oli selvästi suunnattu nuoremmille lukijoille, eikä meillä ole taloudessa koululaisia. Kai siinä oli kyseessä enemmän uteliaisuus sen suhteen, miten tällaiset nuorille lukijoille suunnatut eläinkirjat ovat muuttuneet sitten oman lapsuuteni. 

Kirja nappasikin minut otteeseensa aika nopeasti, sillä se ei todellakaan ollut lapsuuteni toisinto siinä, kuinka hamsteri pysyy hengissä kenkälaatikossa, kun sille laittaa sinne juoksupyörän ja yhden kopin. Sen sijaan kirjassa haastettiin miettimään, kuinka paljon tilaa eläin oikeasti tarvitsee elääkseen lajityypillistä elämää, minkälaisia virikkeitä eri eläinlajit kaipaavat ja sopivatko kaikki lajit ylipäätään lemmikeiksi. Kirjassa sivutaan myös muita tärkeitä teemoja, kuten mistä eläin kannattaa hankkia ja ulkonäköjalostukseen liittyviä ongelmia. Paikoitellen kirjassa käytettiin ehkä hieman hankalaa termistöä, jos mietitään lukijaksi vaikka alakouluikäistä. Mutta toisaalta kun miettii, millä innolla moni nuori paneutuu itseään kiinnostaviin teemoihin, en yhtään epäile, etteivätkö nykyiset diginatiivit varmasti saisi niitäkin avattua. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin sellainen, jonka mielelläni antaisin jokaisen lemmikkiä harkitsevan nuoren käsiin herättelemään ajatuksia siitä, mikä se oma lemmikki voisi olla, ja millaista eläinsuhdetta hän haluaa lähteä rakentamaan.  

Osallistumisaikaa arvontaan on koko eläinten viikon ajan, ja arvonta suoritetaan eläinten viikon jälkeen 11.11.2023. Palkinto postitetaan voittajalle Suomessa sijaitsevaan osoitteeseen. Arvontaan voit osallistua kommentoimalle alle jotain kivaa eläimiin liittyvää, ja jättämällä kommenttiin myös sähköpostisoitteesi, jota kautta mahdollisesta voitosta on mahdollista ilmoittaa. 

Tämänkertainen arvonta on kokonaan omakustanteinen, eikä sitä ole toteutettu kaupallisessa yhteistyössä minkään tahon kanssa.

Alavireessä

Viime päivinä sitä on tullut kiinnittäneeksi enemmän huomiota omaan alavireisyyteen. Tuntuu, ettei sitä ole osannut tarttua oikein mihinkään, ja olo on ollut saamaton. Vaikka rakastankin olla kotona, enkä kaipaa jatkuvasti seuraa ympärilleni, kai sitä on kuitenkin sen verran vahvasti taottu selkärankaan, kuinka ihmisen kuuluu käydä töissä, ettei kotona olosta osaa nauttia määräänsä enempää. Etenkin kun viime viikolle ei osunut yhtään työkeikkaa, eikä niitä tällekään viikolle ole etukäteen sovittuna, eivät aivot anna armoa sen suhteen, että en mie ole kuitenkaan ollut nyt ihan pelkästään kotona irtisanomisesta asti. Viime päivinä paineen tunnetta on lisännyt myös se, että nyt kun työtilanteessa on tapahtunut pieni muutos parempaan, kaikkien tukien maksu on viivästynyt paljon, koska työttymyyskassa ja työkkäri tarvitsevat lisää liitteitä ja aikaa käydä niitä läpi. Olemme saaneet onneksi eläinlääkärilaskut sumplittua siitä huolimatta, mutta käyttörahat ovat käytännössä finaalissa, kun puskureita ei olla ehditty vielä kunnolla päivittää opiskelujeni jälkeen. Käytännössä sitä ei ole nyt rahaa tehdä mitään ekstraa, ja Mintun ja Mitellan lääkitysten takia kotoa ei voi poistua yli 12 tunniksi ilman lääkitykset taitavaa hoitajaa, mikä osaltaan lisää jumittumisen tunnetta, vaikkei sitä ole aiemminkaan voinut poistua kotoa yli 24 tunniksi ilman hoitajaa. 

Eiköhän näistä vielä lauma saada

 

Kuitenkin pohjimmiltaan kaikki on hyvin. Olen juuri sielä, missä eniten haluan olla. Minulla on maailman ihanin tukeva kumppani. Mitellalla on ollut loistava vaste lääkitykseen, ja Mintunkin kohdalla jotain muutosta on alkanut näkyä. Minulla on paljon vapaa-aikaa, joten pystyn lähtemään päivän valoisaan aikaan metsään happihyppelylle, ja asumme nykyään paikassa, jossa lähimpään metsään pääsee suoraan takapihalta, ja jossa ilma on niin puhdasta, että puut ovat täynnä naavaa. Mymski on ollut samassa tilassa Hattaran, Seran, Noten ja Mitellan kanssa perjantai-illasta, ja meno on ollut koko ajan rauhoittumaan päin, vaikka Mymskin niska onkin nyt ruvilla muutamien rajumpien otteiden jäljiltä. Kuitenkin tänään kaikki viisi olivat jo pienen hetken samassa pedissäkin. Tänään uskalsinkin sitten muuttaa eteisen takaisin eteiseksi, siinä missä se on viime viikot toiminut Mymskin tukikohtana. 

Alavireisenä auttaa, kun näihin maisemiin pääsee muutamassa minuutissa

Pitäisi vain muistaa aina ajoissa laittaa puhelin kiinni ja siirtyä näiden luo hengittelemään

Lauantaina olisivat Hyvinkään matelijamessut, mutta niiden suhteen arvotaan vielä vähän lähtemisen suhteen. Toisaalta olisi varmasti ihan hyvä päästä ihmisten ilmoille näkemään tuttuja, ja vaihtamaan kuulumisia. Toisaalta taas messubudjekti olisi tällä hetkellä täysin olematon, joten shoppailut olisi pakko rajoittaa tyyliin muutamaan rasiaan ruokahyönteisiä ja ehkä evässämpylään itselle.

Kanien talvimajoitus

Eilen tuli aloitettua talvikausi kaneille, ja otettua Petteri ja Pampula talveksi autotalliin. Sopivan säänsuojan kanssa kanit menisivät kyllä ulkonakin ympäri vuoden, mutta olen todennut hoidon kannalta helpommaksi ottaa kanit sisälle siinä kohtaa kun illat alkavat pimetä ja kelit muuttua kylmemmiksi ja sateisemmiksi. Itse kun ei kuitenkaan erityisemmin nauti otsalampun kanssa syyssateessa hengailusta. Autotallissa meillä on sekä pieni peruslämpö, että sähköt ja juokseva vesi, joten vesikuppi on helppo pestä ja täyttää, kanit näkee paremmin ja autotallista löytyy myös sohva jolla istuksia. Pidemmälle talveen mennessä autotallille ei myöskään tarvitse tehdä erikseen lumitöitä. Näin ison lauman kanssa on kuitenkin pyrittävä siihen, että perushoito käy mahdollisimman vaivattomasti, koska se pystyttävä turvaamaan riippumatta siitä, mitä kaikkea muuta elämässä tapahtuu. 

Kanien talvitukikohta

Viime vuotiseen nähden kanien talvikämppää tuli laajennettua pienen lisäsiiven verran, kun joku aika sitten joku lahjoitti kaksikerroksisen puisen kanihäkin, jonka kävimme hakemassa talteen kaneille. Etenkin Pampula kun tykkää välillä kiipeillä. Nytkään kanit eivät ehtineet olla talvitukikohdassaan montaakaan minuuttia, kun Pampula lähti tutkimaan uutta häkkiä ja kapusi heti sen yläkertaan. 

Pampula etualalla, Petteri takana

Vuoden vaihteessa myös lainsäädäntö muuttuu siltä osin, että säänsuojan lisäksi kaneilla on oltava jatkuvasti saatavilla sulaa juomavettä, mikä voi kanssa vaatia lisäjärjestelyjä kokonaan ulkona-asuvien kanien osalta. Meillä tämä puoli olisi ollut jo hoidossa, sillä kanilan vesikupista löytyy sulanapitovastus, jota varten olisi saatu tarvittaessa vedettyä sähköt kasvihuoneelta. Sulanapitokuppi hankittiin kaneille jo ensimmäisenä syksynä, ennenkuin päädyimme kuitenkin ottamaan kanit talveksi sisälle.  

Sisälle sisälle en ole kaneja halunnut ottaa useammastakaan syystä. Sisällä meillä on kuitenkin tupa täynnä pienpetoja, jonka lisäksi Jussi on allerginen osalle heinistä ja itselläni on lievä kaniallergia. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan oireile kanien ollessa eri tilassa, ellei sitten Jussi käy hakemassa autotallin vintiltä heinätäydennystä, tai itse ala leikkaamaan karvaa vaihtavan kanin kynsiä ilman allergialääkkeitä. Mutta mikäli altistus olisi jatkuvaa, riskinä olisi aina että siedättymisen sijaan oireet lähtisivät pahenemaan. Poikkeustilanteissa sisälle asuntoon vaihtoehtoehtokin on kuitenkin aina olemassa, ja esimerkiksi Pampulan sterilisaation jälkeen ja kaneja yhdistettäessä kanit ovat olleet sisällä tarvittavan ajan.

Kielon poikaset

Kielon poikaset ovat saaneet blogin puolella ihan suhteettoman vähän näkyvyyttä, vaikka nisäkkäiden kohdalla kasvun ihme on joka kerta yhtä uskomaton. Se kuinka nopeasti tasavärisistä persoonattomista nakeista kasvaa ensin ulkonäöllisesti koko ajan erottuvampia yksilöitä, ja samalla koko ajan suurempia persoonia. Ja sitten vain viikoissa itsenäisen elämän alkuun valmiina olevia yksilöitä.

Tällä kertaa kasvutahti on yllättänyt itsenikin useaan otteeseen, kun yhtä aikaa poikueen kanssa on tapahtunut niin paljon. Niin siinä missä yleensä alkaa jännäillä jo muutamaa päivää ennen, koska nähdään ensimmäisen simmut, tällä kertaa nähtiin ensin simmut, ja sitten piti oikein laskea, ihanko oikeasti minit ovat jo sen ikäiset, että on jo simmujen aika. Ja sama kävi tosiaan ensiviikolla häämöttävän luovutusiän suhteen, kun Saija alkoi jutella, koska voisi ottaa itselleen ja hänen kautta muualle jatkavat minit, ja minun piti oikeasti äkkiä kännykän kalenterista tarkistaa, ettei Saija ole laskenut minien ikää väärin. Mutta niin se tosiaan oli, että mineillä oli eilen ikää jo neljä viikkoa ja pari päivää päälle. Tosin ihan kaikista mineistä en joudu eroon vielä ensiviikolla, sillä kahden ystävälleni matkaavan minin luovutus on sovittu vähän myöhemmäksi, kun olemme kulkemassa hänen suuntaansa. 

Ekoissa kahdessa kuvassa ystävälleni menevät tytöt <3 Kaikki tämän postauksen kuvat: Saija Forsström

Tällä kertaa haikeutta luonnollisesti vähän lisää se, että Kielon poikasista yksikään ei ole jäämässä meille kotiin. Kielon tytöissä on kyllä yksi mielettömän sievä ja utelias vinolaukillinen sininen tyttö, jota olisin muuten saattanut harkita kotiin, mutta sitten ystävälleni ei olisi riittänyt tästä poikueesta kaksikkoa, ja meidän edellisilläkin teineillä on vielä matkaa kunnolla kesyiksi ja vähän rauhallisemmiksi aikuisiksi rottamuksiksi. Niin todettiin sitten Jussin kanssa, että meidän on tässä kohtaa parempi keskittyä Torvikseen ja Kantarelliin. Ja koska me olemme kuitenkin vain sijoituskoti, niin vaikka tästä poikueesta ei jää meille ketään, niin Saija on luonnollisesti valinnut siitä itselleen yhden tytön ja yhden pojan sukua jatkamaan, joten mikäli myöhemmin haluan itselleni Kielon lapsenlapsia, on se edelleen täysin mahdollista.   

Jalostukseen jäävä poika

Jalostukseen jäävä tyty

Saija kävikin eilen moikkaamassa minejä täällä paikan päällä, ja nappaamassa samalla tyypeistä järkkärikuvia, joista nappasin myös tämän postauksen kuvitukset. Kuvauksen kanssa tuli kyllä pieniä haasteita, kun tultiin ensin katsoneeksi minit läpi ja Saija teki samalla valintojaan sen suhteen, ketä mineistä jättää itselleen, ja minit sitten vähän väsähtivät. Tämä toki helpotti siinä, että yliuteliaat ja nopeat muksut saatiin hetken yrittämisen jälkeen pysymään paremmin paikoillaan kuvausteltassa, mutta kääntöpuolena isossa osassa kuvia muksuille tuli kunnon tihrusimmut, kun väsy alkoi painaa silmiä kiinni. Erityisesti tämä harmitti Saijaa kahden vaaleimman poikasen kanssa, koska niillä molemmilla on eripari simmut (toinen silmä rubiini, toinen punainen) ja Saija olisi kovasti halunnut kuvia, joissa simmut olisivat näkyneet ekstrahyvin. 

Lemmikkikotiin matkaava poju <3

 

Samalla sovittiin Saijan kanssa, että meidän seuraavana synnytysvuorossa oleva sijottityttö Pihlaja, jonka laskettu aika on parin viikon päästä, synnyttää Saijan luona. Kun Saija kysyi mielipidettäni asiaan, kun hän kovasti haluaisi seurata taas yhden kääpiöpoikueen kasvua kotonaankin, päätös oli yhtä aikaa todella helppo että vähän haikea. Helppo siksi, että koen että meillä on kotonakin nyt tyyppejä, joihin olisi hyvä panostaa vähän ektraa, ja joilta sosiaalistettava poikue olisi siten pois. Haikea sikäli, että se luonnollisesti tarkoittaa myös sitä, että Pihlaja viipyy reissussaan kauemmin.