Arvonta eläintenpäivän kunniaksi

keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Tänään vietetään kansainvälistä eläintenpäivää, joka käynnistää Suomessa eläinten viikon. Kansainvälistä eläintenpäivää on vietetty Suomessa vuodesta 1959 alkaen. Tämän vuoden eläinten viikon teemana ovat kyvykkäät kalat.

Eläinten päivän kunniaksi haluan arpoa blogissani Nina Mäki-Kihniän Pikkulemmikit. Omistajan opas -kirjan. Kirja sattui alunperin käsiini vähän vahingossa, kun aloin selata sitä Citymarketin varastontasauksessa, vaikka kirja oli selvästi suunnattu nuoremmille lukijoille, eikä meillä ole taloudessa koululaisia. Kai siinä oli kyseessä enemmän uteliaisuus sen suhteen, miten tällaiset nuorille lukijoille suunnatut eläinkirjat ovat muuttuneet sitten oman lapsuuteni. 


Kirja nappasikin minut otteeseensa aika nopeasti, sillä se ei todellakaan ollut lapsuuteni toisinto siinä, kuinka hamsteri pysyy hengissä kenkälaatikossa, kun sille laittaa sinne juoksupyörän ja yhden kopin. Sen sijaan kirjassa haastettiin miettimään, kuinka paljon tilaa eläin oikeasti tarvitsee elääkseen lajityypillistä elämää, minkälaisia virikkeitä eri eläinlajit kaipaavat ja sopivatko kaikki lajit ylipäätään lemmikeiksi. Kirjassa sivutaan myös muita tärkeitä teemoja, kuten mistä eläin kannattaa hankkia ja ulkonäköjalostukseen liittyviä ongelmia. Paikoitellen kirjassa käytettiin ehkä hieman hankalaa termistöä, jos mietitään lukijaksi vaikka alakouluikäistä. Mutta toisaalta kun miettii, millä innolla moni nuori paneutuu itseään kiinnostaviin teemoihin, en yhtään epäile, etteivätkö nykyiset diginatiivit varmasti saisi niitäkin avattua. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin sellainen, jonka mielelläni antaisin jokaisen lemmikkiä harkitsevan nuoren käsiin herättelemään ajatuksia siitä, mikä se oma lemmikki voisi olla, ja millaista eläinsuhdetta hän haluaa lähteä rakentamaan.  

Osallistumisaikaa arvontaan on koko eläinten viikon ajan, ja arvonta suoritetaan eläinten viikon jälkeen 11.11.2023. Palkinto postitetaan voittajalle Suomessa sijaitsevaan osoitteeseen. Arvontaan voit osallistua kommentoimalle alle jotain kivaa eläimiin liittyvää, ja jättämällä kommenttiin myös sähköpostisoitteesi, jota kautta mahdollisesta voitosta on mahdollista ilmoittaa. 

Tämänkertainen arvonta on kokonaan omakustanteinen, eikä sitä ole toteutettu kaupallisessa yhteistyössä minkään tahon kanssa.

2 kommenttia:

  1. Itsekin heittänyt pois paljon kirjoja joissa esim. neuvoja: ihminen on koiran pomo, kissat ei ole onnellisia pelkästään sisäkissoina, eläimen täytyy saada tehdä edes yksi pentue. Uudet tiedot kiinnostaa.
    ripehyt@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa! :) Eläimet on kyllä lähellä sydäntä, täältä löytyy 2 kissaa ja 2 koiraa ja haaveissa vielä muutama muu. :) Tyttärelle antaisin kirjan.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI