sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Lauantain eläimellisyyksiä

Tänään on oltu taas kunnolla menossa, eläinten kanssa ja ilman (tai oikeastaan enemmän ja
Näätäpäiväasuun kuuluu luonnollisesti näätä
vähemmän eloisten eläinten kanssa). Ensin käytiin lyhyen kaavan mukaan näätäpäiväilemässä Raision Mustissa ja Mirrissä, ja sitten haettiin kotiin Somerolta meidän kesäsika Vihtori (josta puolikas meni kaverille). Sen jälkeen onkin sitten pidetty Jussin kanssa pussitustalkoita, että on saatu valtaosa lihoista pakastimen hoiteisiin. Nyt on jäljellä enää Grande finale, eli kinkun laittaminen suolaukseen. Vähän on tässä prosessin kuluessa talouden pienempiä lihansyöjiä harmittanut, että meillä ne eivät saa juurikaan punaista lihaa.

Näätäpäivään päästiin aamulla lähtemään pienen mutkan kautta, kun Jussi kuuli vasta näätäpäivään
Eno ja enon kulta
lupauduttuaan että Skanssin Faunattaressa olisi ollut matelijapäivä. Matelijapäivää startattiin kuitenkin jo yhdeltätoista, niin ehti sielä sentään poiketa ennenkuin oltiin lupauduttu olemassa nääppien kanssa edustamassa. Pääsi Jussi sitten edes moikkaamaan Tinon Blondi-tiikeripythonin ja muut tutut, vaikkei vielä päässytkään omiensa kanssa esille. Ja pakko myöntää, että kyllä itsekin aina mielellään Blondia katselee, ja totuttelee siihen ajatukseen, että meilläkin ehkä vielä joskus joku tuollainen isompi käärme on. Hämähäkkipäivän päivämäärään Jussi pääsee sitten taas itse vaikuttamaan, kun Emilia pyysi Jussia seurakseen sellaista pitämään tuonne Skanssin liikkeeseen.

Tänään kuitenkin vielä nääppäiltiin. Paikanpäällä Mustissa ja Mirrissä laitettiin taas totutusti aitaus pystyyn ja sisustukset aitaukseen. Liikkeessä vähän ihmeteltiin, kun meillä oli kaikki omasta takaa mukana ja valmiina, mutta jotenkin näihin on päässyt muotoutumaan jo pieni rutiini ;) Tänään päivä oli mukavasti vähän rauhallisempi, mutta mukaan mahtui kyllä taas ihmisiä laidasta laitaan: niitä jotka olivat jo pidempään odottaneet haisunäätien näkemistä, ja ihmisiä, jotka törmäsivät meihin sattumalta tultuaan rutiiniostoksilleen. Niitä, joita lajit kiinnosti todenteolla, ja jotka kyselivät tarkempia tietoja siitä, mitä niiden majoittaminen vaatisi ja ulkoaitauksen vaatimuksista. Sekä niitä, jotka törmäsivät lajeihin ensikertaa ja kyselivät uteliaana peruskysymyksiä. Jokainen nääpistä keräsi taas omat faninsa: Snurre
ketteryydellään ja näätäpusuillaan, Esteri ja Mihail rauhallisuudellaan ja Mörkö pentumaisella touhottamisellaan. Möröstä moni meidät aiemmin bongannut myös kyseli, että onko tämä uusi juniori pysyvä vahvistus meidän laumassa. Omaksi harmikseni (ja Mihailin, Jussin, Snurren ja Esterin helpotukseksi ;)) jouduin myöntämään pojan olevan vain hoidossa ja palaavan reilun viikon päästä omaan kotiinsa. Minut kun tuo merkkaileva ja uhitteleva teinipallo on saanut hurmattua varsin lahjakkaasti, mutta Jussi odottaa jo sitä päivää, kun kotona selviää taas ilman sisäkenkiä.

lainalapsi Mörkö

Väsyneet pienemmät edustajat
Mustissa ja Mirrissä päästiin samalla tekemään vähän ostoksia. Snurrelle ja Esterille jauhetut lihat eivät ole kauheasti maistuneet, mutta Mörköllä oli eväänä niin hyviä lihakuutioita, että ne piti ihan pölliä. Niinpä noita Maukas-merkkisiä kuutioita piti hankkia sitten evääksi koko laumalle. Ne ovat vähän hintavampia mitä meillä aiemmin olleet annospullat, mutta jos maistuvuuskin on moninkertainen, niin se on pieni paha. Snurrellakin oli syödessä ihan sama ilme kuin lohitahnaa litkiessä <3 Saatiin myös tilattua toimitusmyyntinä pyörät viime viikolla kotiutuneeseen isompaan kantoboksiin. Minä en vihjaa, että Mihail olisi alkanut painaa, mutta pidemmillä matkoilla sitä on vain alkanut kaipaamaan perässä vedettävää boksia kannettavan sijaan... ;)

Possut odottamassa paloittelua
Näätäpäivän jälkeen lauma käytiin kotiuttamassa kämpille ja käännettiin auton nokka kohti Someroa. Tänään oli Vaahteramäen aittapossujen ensimmäinen teurastuspäivä, ja tässä ensimmäisessä erässä meni sitten Vihtorikin. Itsestä kun ei ole ainakaan toistaiseksi tulossa vegaania, niin sitä koettaa etsiä  toimivia väyliä, joiden kautta saisi hankittua eettisempää lihaa pakastimen täytteeksi. Tehotuotantoa kun sitä ei kuitenkaan mielellään tukisi, vaikka se kiusallisen edullista, helppoa ja kätevää monesti onkin. Menomatkalla kohti Someroa itseä hieman harmitti, kun emme suunnitelmista huolimatta ehtineet käydä Vihtoria kesällä katsomassa. Jussi oli asiasta sen sijaan hyvin tyytyväinen, sillä häntä vähän jännitti, olisiko hänestä ollut possua syömään, jos sitä olisi tullut elävänä tavattua ja rapsuteltua. Näiden possujen kohdalla jokaisella possulla kun on oma omistajansa tilalle tulostaan asti, ja omaansa saisi käydä katsomassa niin usein kuin haluaisi. Ja se oma possu on sitten se, joka sieltä näin syystalvella haetaan. Possujen omistajien alkutuottajastatus mahdollistaa myös possujen tilateurastuksen ja possujen paloittelun tilalla. Ei tarvitse sitten miettiä, miten teuraskuljetukset on hoidettu, tai millainen paikka vieras teurastamo on possulle ollut. Niin on jäänyt sitten ainakin osa stressistä possulta pois. Vielä kun löytyisi jokin eläinten rehuja valmistava kotimainen taho, joka pystyisi samanlaiseen palveluun. Siipikarjallakaan olot kun eivät yleensä ole kovin kehuttavat. Eläintenruokien kohdalla pitää kuitenkin toistaiseksi mennä sen mukaan, mistä saa noille maistuvimmat pöperöt. Paitsi hiiriä sentään saa joskus tunnetuista oloista tutulta :)

Loppuilta (ja alkuyö) menikin sitten lihoja pussittaessa ja laitettaessa suolautumaan. Ensimmäisessä oli mukana kolme hyvin avuliasta nääppää, kun Mihail, Mörkö ja Esteri olisivat mielellään halunneet possusta osansa. Ne kun eivät ole yhtään niin tarkkoja sen suhteen, että linnut ja pienriista kuten jyrsijät olisivat niille parempaa ravintoa. Vaikka kyllä siitä possusta pienet maistiaissiivut liikenivät avustustajatiimillekin ennenkuin pakastin nieli loput. Ja jäi sinne pakastimeen ihan hyvin tilaakin, niin että saa tilattua nääpillekin jossain kohtaa vähän isomman erän raakaruokia talvivarastoksi.

Lihasaalis valmiina pakastettaviksi
 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Lumileikkejä

Viikonloppuna olimme äidin luona Tampereella, ja sielä tytöt pääsivät tutustumaan lumeen. En tiedä, oliko tämä ensimmäinen kerta tyttöjen elämässä vai vain ensimmäinen kerta meillä ollessa, mutta lumi ihmetytti tyttöjä yhtä kaikki. Jussi koetti kuvata Esteristä vähän videotakin taluttelun lomassa, itselläni koko huomio meni vahtiessa ettei meidän vauhtimato sotkeudu pusikoihin vipeltäessään ;) Tavallaan kyllä huvittavaa, kuinka märät lehdet olivat ihan yök, mutta lumeen voidaan sukellella pää edellä.


Esittelyssä Jussin eläintarha, osa 1/4: sammakot

Jussin kotoa löytyy tällähetkellä noin kolmekymmenpäinen eläinlauma, joten päätin jakaa esittelyn neljään osaan niin ettei mistään osasta tule useamman kilometrin mittaista ;) Ensimmäisessä osassa esitellään Jussin sammakot, toisessa hämähäkit, kolmannessa käärmeet ja neljännessä loput. Toistaiseksi Jussin ja miun otukset majailevat vielä suurimman osan ajasta eri osoitteissa, mutta ehkä vielä joku päivä saadaan nämä eläintarhat yhdistettyäkin. Tähän mennessä miun otuksisst Jussin luona on eniten vieraillut Miikkis, mutta kyllä kumpikin tytöistäkin on täällä joitain kertoja poikennut.

Sammakoita Jussin luona majailee kolme: sininuolimyrkkysammakot Ukko ja Akka, sekä koristesarvisammakko Jäte-Joonas.


Ukko ja Akka
laji: sinimyrkkysammakko (Dendrobates tinctorius azureus)
s. Ukko 2010, Akka 2011
kasv. Ukko: Bengt Olsson, Akka: Biro Jozsef

Ukko ja Akka muuttivat Jussille tämän vuoden huhtikuussa Helsingistä PetExpo messuilta. Jussi oli käynyt jo viime vuoden syksyllä lemmikkimessuilla kyselemässä eri lajeista ja niiden hoidosta ja ottanut itselleen testikärpäset. Nuolimyrkkyjen hoidossa ehdottomasti vaikeinta (terraarion rakentamisen ohella) on banaanikärpästen viljeleminen, joten yleinen  suositus on kokeilla sitä useampi kuukausi ennen sammakoiden hankintaa. Mikäli selviää banaanikärpästen kanssa, sammakoiden kanssa tuskin tulee ongelmia. Kevään messuihin mennessä Jussi oli kuitenkin ajanut alas kärpäsviljelmänsä, sillä hän oli päättänyt vielä lykätä nuolimyrkkyjen hankintaa. Se kuitenkin kaatui siinä vaiheessa, kun Andreaksella oli pari myynnissä, ja minä yhdessä parin muun kanssa sorruin ehkä pieneen yllyttämiseen. Niinpä Jussille lähti messutuliaisiksi Ukko ja Akka, jotka saivat kotona väliaikaisterraariokseen 30 senttisen Exoterraarion Jussin lähtiessä rakentamaan niille vakituista asumusta.

Ukon ja Akan vakituinen asumus rakennettiin Exoterraarion 45*45*60cm terraarioon ja siitä on nyt käytössä versio kaksi. Ensimmäisessä versiossa valepohja oli täytetty lecasoralla, joka tukki pumpun, joten se kaivettiin ylös ja vaihdettiin karkeaan akvaarioissa käytettävään suodatinlevyyn. Nykyisessä kokoonpanossa terraariossa on pohjimmaisena tuota
suodatinlevyä, joka auttaa muodostamaan riittävän vesitilan vesiputouksen pumpulle. Suodatinlevyn päällä on turvetta, johon on istutettu terraarion kasvit. Allasosassa pohjalla ovat liuskekivet. Elävien kasvien ohella terraariossa on korkkikaarnaa ja kookospähkinänkuori tarjoamassa sopivia piilopaikkoja. Pumpun ohella terraariotekniikkana on kaksi valaisinta, jotka huolehtivat kasvien riittävästä valonsaannista. Ajastimet huolehtivat valojen sytyttämisestä ja sammuttamisesta. Jussin asunto on sen verran lämmin, että terraariossa on usein enemmän ongelmaa liiasta lämpiämisestä kuin liiasta viileydestä, eli erillisiä lämmityslaitteita ei löydy.

Elävät kasvit, vesiputous ja terraarioon lisätyt hyppyhäntäiset ja siirat huolehtivat yhdessä olosuhteiden pysymisestä optimina sammakoille. Vesiputous ja elävät kasvit pitävät yllä riittävän korkeaa ilmankosteutta terraariossa. Hyppyhäntäiset ja siirat hajottavat terraarioon kertyvää eloperäistä jätettä niin että kasvien on helppo käyttää se hyödykseen. Kasvit myös puhdistavat juurillaan altaassa kiertävää vettä. Niinpä terraarion hoitotoimenpiteet ovat varsin vähäiset: omistajan vastuulle jää lisätä välillä lisää vettä altaaseen terraariosta haihtuneen tilalle, sekä karsia kasveja sitä mukaan kun ne uhkaavat täyttää koko terraarion.

Ruokavalio nuolimyrkyillä on yhtäaikaa sekä helppo, että hankala: ne
syövät banaanikärpäsiä, joita lisätään terraarioon joitain kertoja viikossa. Ruokakasvatuksessa käytetään erilaisia siivettömiä ja kiharasiipisiä mutaatioita, jotka eivät pysty lentämään tavallisten banaanikärpästen tapaan. Banaanikärpästen lisäksi nuolimyrkkysammakot eivät tarvitse muuta ruokaa, mutta kärpäsiä pitää olla saatavilla kyllin usein ja niiden pitää olla eläviä. Osa nuolimyrkyistä voi syödä myös siiroja ja papupiilokkaita, etenkin silloin, jos muuta ruokasa ei ole saatavilla. Kärpästenkasvatus onkin yksi monia nuolimyrkkyharrastajia yhdistävä puheenaihe, ja jokaisella on vähän omat niksinsä hyvistä kasvatusalustuista ja sopivasta välistä viljelmien uusimiselle. Uuden harrastajan on myös aina syytä varmistaa, mistä saa hätätilanteessa uudet kärpäset kuolleiden tilalle. Tämä on myös se, mihin oma nuolimyrkkyharrastukseni aikanaa kaatui: onnistuin tappamaan omat viljelmäni useampaan kertaan, ja silloin lähin tuntemani toinen harrastaja oli useamman tunnin matkan päässä. Lopulta koin kärpästen kasvatuksen niin stressaavaksi, että silloinen nuolimyrkkyni Setä Sininen palasi takaisin edelliselle omistajalleen. Nykyään Turustakin löytyisi jo useampikin harrastaja.

Ukko ja Akka ovat luonteeltaan uteliaita ja niitä näkee paljon. Luontodokkarifiilistä kyllä vähän laskee se, kun kumpikin on jo oppinut tulemaan luukulle kerjäämään kärpäsiä ;)




Jäte-Joonas

laji: koristesarvisammakko (Ceratophrys ornata)
s. alkuvuosi 2015
kasv. Saksa

Jäte-Joonas eli Jonttu hurmasi Jussin Skanssin Faunattaressa. Jokin tuossa otuksessa joka on yhtä pitkä kuin leveäkin ja jonka suu on yhtä leveä kuin eläin itsekin vetosi Jussiin, ja siitä se ajatus sitten lähti. Tai oikeastaan siitä, kun selvisi, että kyseinen otus syö melkein mitä vain hyönteisiä sekä hiirenpinkkejä. Jussilla kun oli alkanut jäädä yli ylikokoisiksi kasvaneita ruokahyönteisiä, sirkkojen ja muiden kasvaessa nopeasti sen koon ohi, jossa ne sopivat hitaasti kasvaville hämähäkin poikasille. Niinpä Jäte-Jonttu tuli kotiin ja sai tehtäväkseen pitää talouden talouden hyönteiskannat kurissa.

poikasboksi
Poikasboksikseen Jonttu sai 31-litraisen muovisen Faunaboksin, jossa se ehti asua muutamia kuukausia. Koon kertyessä asumuskin vaihtui isompaan ja aikuisterraarioksi löytyi 75*35*35 lasiterraario kannella. Pohjamateriaaliksi terraarioon valikoitui lannoittamaton luonnonturve, jonka lisäksi terraarioon lisättiin iso vesikuppi, johon sammakko mahtuu halutessaan kokonaan, pari piiloa sekä muutamia kasveja. Jontun kohdalla piilot ovat sikäli kyllä vähän turhake, kun se viettää suurimman osan ajasta paikoillaan osittain turpeeseen kaivautuneena. Piiloutumiseen riittää siis riittävän paksu kerros kuiviketta. Pohjamateriaalista Jussi kävi alkuun pientä arpomista, sillä sarvisammakkojen kohdalla terraariosisustukset vaihtelevat harrastajilla paljon: osa pitää noita Jussin tapaan turvepohjalla. Osa taas suosii vesipohjaa, jossa on vain pieni maa-alue.

Jontunkin terraariosta löytyy hyppyhäntäisiä, mutta Jontun asumuksessa ne eivät riitä ainoiksi
talkkareiksi. Nuolimyrkkyihin nähden koristesarvisammakko syö paljon, ja se näkyy myös jätösten määrässä: kyseisen sammakon pökelekoko on lähempänä kissan tekeleitä. Niinpä likaantuneet kohdat turpeesta on syytä poistaa aina sammakon ulostettua. Tämä tapahtuma on kyllä myös helppo huomata, sillä se voi olla ruuan nappaamisen ohella ainoa syy mikä ylipäätään saa otuksen liikkeelle. Ruuan perässä Jonttu voi kyllä ottaa isojakin loikkia - kunhan ruoka liikkuu kyllin näkyvästi. Paikallaan olevaa ruokahyönteistä tuo ei hahmota välttämättä edes nenänsä edestä. Jontun terraariota pitää myös kostuttaa sumuttamalla, sillä vesikupissa oleva vesi ei riitä pitämään terraarion kosteutta yllä.

Koristesarvisammakot ovat yleensä varsin ahneita ja niin on Jonttukin: sen ruokintaan on syytä varata pitkät pihdit, mikäli haluaa välttää tulemasta purruksi. Jonttu kun nappaa kiinni sieltä, missä näkee liikettä, oli siinä sittem hoitajan sormi tai pihtien toisissa päissä oleva torakka. Jonttu on myös sammakkotovereitaan äänekkäämpi ja laulaa välillä yöllisiä serenadeja - sekä kosiskelee aamuisin Jussin kännykkää. Häiriöksi asti poika ei kuitenkaan möykkää, eikä ole öisillä fanfaareillaan onnistunut herättämään muita kuin Jussin.




sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Haisunäädätkin kiroilevat

Tänään asunnossa on kuulostanut iltapäivästä asti siltä, että meidän kesäsika Vihtori olisi haettu kotiin - elävänä. Ihan siitä ei ole kuitenkaan kyse, vaikka naapurin ihmetellessä asiaa voinkin tarvittaessa todistaa olevani rekisteröity sikatilallinen. Meille tuli kuitenkin hoitoon vähän pienempi otus, Mihailin siskonpoika Mörkö - eikä Mihail ole ollut asiasta kovin otettu. Niin kauan kuin Mörkö pitää enoonsa toivotun hajuraon, on täällä hiljaista. Mutta Mörkön loukattua Miikkiksen rajapyykkejä, alkaa Miikkis huutaa siskonpojalleen ohjeistuksia kuulostaen aivan sialta. Siis sellaiselta söpöltä sialta enemmin kuin rumia puhuvalta sovinistilta. Mutta ääntä tuosta pojasta lähtee yhtä kaikki, etenkin kun enon kultaa tuo komentelu tuntuu vain yllyttävän, kun onhan se niin hienoa saada aikuiselta urokselta ihan kunnon reaktio.

Miikkis on tavannut Mörköä sen verran aiemminkin, että tähän oli kyllä osattu varautua. Niinpä nytkin yöksi asunnon puoliväliin on viritetty frettiportti. Oma lauma saa näin ollen touhottaa olohuone/kylppärialueella ja Mörkö valloittaa keittiötä valvomatta ollessaan. Sillä vaikka pidänkin todennäköisenä, että tuo voisi pysyä vain komentelu ja uhittelulinjalla, en halua ottaa asiassa turhia riskejä. Haisunäätäurokset kun eivät ole luonnostaankaan kauhean sosiaalia toisiaan kohtaan. Niinpä pojat saavat mennä keskenään vain valvonnan alla. Saavatpahan samalla välillä lepotaukoa toisistaan, niin jaksaa sitten taas komentaa. Se tuntuu kyllä edelleen hyvin jännältä, että näissä kohtaamisissa pentu on ollut se hiljaisempi osapuoli, ja äänessä on Miikkis, joka ei ainoana haisunäätänä ollessaan ääntele yhtään.

Jussi koetti tänään jo saada tuota ääntä videolle, mutta se loppuu joka kerta kuin seinään Jussin kaivaessa puhelimen esille. Silloin Mihailille kun tulee tärkeämpääkin tekemistä kuin muksulle huutelu: mihin moisella olisi tarvetta, kun vieressä on oma ihminen ihan namikaapin vieressä. Ruoka kun on kuitenkin paljon mielenkiintoisempi ja tärkeämpi aihe kuin yksi sukukypsyytensä saavuttanut teinipoika.

torstai 19. marraskuuta 2015

Kysymyspostaus, osa: kysymyksiä kehiin

Minun piti tänään aloittaa esittelysarja Jussin laumasta, mutta nukahdin. Niinpä sarjan avaava sammakkopostaus jää myöhemmäksi, ja päästän tänään teidät vastaamaan blogin tulevasta sisällöstä esittämällä kysymyksiä tulevaa vastauspostausta varten. Kysymysten aihe on yhtä vapaa kuin bloginkin, ja niitä kerätään kommenttiosioon 30.11. asti.

Mitä siis olet aina (tai juuri tällähetkellä äkillisen uteliaisuuden iskiessä) halunnut tietää meidän laumasta, puitteista, suunnitelmista tms. ? :)


tiistai 17. marraskuuta 2015

Näätäpäivä Raisiossa 28.11.

Riina oli käynyt Mörkön kanssa Raision Mustissa ja Mirrissä. Häntä oli sitten pyydetty Mörkön kanssa liikkeeseen 28.11., esimerkiksi klo 12-14 esittelemään lajia ja vastailemaan ihmisten kysymyksiin. Riina joutui kieltäytymään, sillä hän on tuolloin reissussa ja Mörkö täällä meillä hoidossa. Mutta hän lupasi delegoida tämän eteenpäin... Niinpä me olemme Raision Mustissa ja Mirrissä Kuninkojalla 28.11.2015 Mörkön, Mihailin, Snurren ja Esterin kanssa klo 12-14, välillä tälla tavalla vähän lyhyemmän kaavan mukaan, mikä sopii kyllä paremmin viikonlopun muihin menoihin :)

Tervetuloa siis silloin meitä moikkaamaan!

Fretikäs viikonloppu

Viikonlopusta riittäisi kirjoitettavaa varmaan sivukaupalla, mutta joskus on tyydyttävä toteamaan, että kaikkea ei voi (tai jaksa...) kirjoittaa ;) Kattavamman pikkujouluristelyreportaasin saamiseksi kaikkien kiinnostuneiden on siis tyydyttävä ilmoittautumaan ensi vuonna mukaan reissuun. Tämän vuotinen matkanjohtajamme Wilma kun vähän lupaili, että tämä voitaisiin ottaa uusiksikin. Risteilyn lisäksi positiivista putputusta viikonloppuun toi risteilyn jatkot, jotka syntyivät kun Kasperi päättikin vaihtaa junalippunsa maanantaille, sekä V-S -frettien syyskokous ja sen yhteydessä ollut frettimiitti. Kaikkineen siis kolme melko kokonaista päivää frettihöpinöitä (joista kahtena päivänä pääsin syventämään rakkauttani Wilman pieneen Itsy-prinsessaan <3 ).

Sabor
Homma lähti siis käyntiin perjantaina vapauduttuani töistä. Ensin meillä poikkesi Janna tuomassa Jussille kauniin kuningaspythonherran Saborin, ja katsomaan frettejä. Hän oli käynyt samalla reissulla Salossa hakemassa itselleen uusia jalostuseläimiä ja oli vielä viemässä autoa Tampereelle, joten hän ei valitettavasti ehtinyt jäämään siksi aikaa, että olisi ehtinyt nähdä pari muutakin fretti-ihmistä ja Sariannan pojat. Seuraavaksi saapui sitten Sarianna Oton ja Ahdin kera, sekä Kasperi, jotka tulivat tuomaan Sariannan poikia hoitoon ja moikkaamaan Miikkistä, Snurrea ja Esteriä. Heidän kanssaan pidettiin sitten risteilyvalvojaisia odottaessa satamaan lähtöä ja seuratessa facebookista viime hetken muutoksia lähtijöissä. Kaikki ilmoittautuneet kun eivät valitettavasti selvinneet tälläkertaa laivalle asti, vaikka onneksi lähtijöitäkin saatiin lopulta kolme hyttikunnallista.
Risteilyn aikaan Turussa

Laivalla oli hauskaa. Alkuillaksi porukalle oli varattu kokoustila, mikä mahdollisti hyvin juttelun täpötäydessä ja varsin meluisassa laivassa. Kummasti näin viikonloppulähdöllä pikkujouluaikaan risteilylle lähtijöitä oli muitakin kuin frettiliiton riveistä. Kokoustilasta sitten jatkettiin hyttibileillä ja baareilulla. Itse selvisin pystyssä työpäivän jälkeen puoli kuuteen asti aamulla, eli valvomista tuli melkein täysi vuorokausi. Seuraavana päivänä meillä ei tosin sitten ollutkaan hytissä kukaan ylhäällä ennenkuin lähempänä yhtä, niin että ehdittiin käydä vain suihkussa ja Tax freessä ennen koko porukalle varattua buffetpöytää - tai melkein ehdittiin, kun kaikki muut tulivat meitä jo porukalla vastaan, siinä kohtaa kun oltiin viemässä Tax free ostoksia hyttiin talteen. Ja buffetissa vedettiin sitten sen verran pidemmän kaavan mukaan, ettei sen jälkeen sitten ollutkaan enää kauheasti aikaa ennen satamaan saapumista ;)

Tässä kohtaa Kasperi oli tosiaan tehnyt päätöksensä lipun vaihdosta, joten Sarianna kysyi Wilmaakin
istumaan iltaa hänen luokseen. Wilma sanoi tulevansa ja ottavansa mukaan Itsyn, joten minäkin päätin liittyä seuroihin ihan vähäksi aikaa. Käytiin ensin miun kämpillä hakemassa Sariannan pojat, ja sitten Jussi heitti meidät Sariannan luo ja meni itse hoitamaan kouluhommiaan. Lupasi kyllä vielä tulla hakemaan, sitten kun laitan viestiä. Aika menikin sitten yllättävän nopeaan siinä höpötellessä, kun kello olikin sitten äkkiä taas puoli yksi yöllä. Onneksi Jussikin on iltavirkku, niin ei mennyt sitten bussiseikkailuksi viikonloppuyössä.

Miittiporukkaa
Kotiinpäästyä olikin sitten enää alle kymmenen tuntia seuraavaan frettimiittiin, johon suunnattiin melko heti herättyä. Käytiin vain matkalla poimimassa Heseltä aamupalaa (vaikka vastahan sielä oli ollut yöpalalla...), ja sitten koottiin taas Sarianna, Kasperi, Wilma ja kasa frettejä samaan kasaan ja kohti Vanton tilaa, jossa viime miittikin oli järjestetty. Perille päästyämme muut olivatkin jo paikalla, kun Sarianna oli nakitettu viime hetkellä metsästämään kokouspullia ja kahvimaitoa. Paikalla oli myös Riina Mörkön ja Huban kanssa. Hubastakin on kyllä tullut niin komea, että siinä tuli kaikilla syvä hiljainen hetki, kun Riina kertoi pojan olevan menossa piikille. Riina kun oireilee pojasta koko ajan pahemmin, eikä pojalle ole tuntunut löytyvän sitä oikeaa kotia - kotimaassa monella kun ei riitä resurssit ja ulkomailla vastaavanoloisia tapauksia saa niin halvalla, ettei kiinnostuneilla riitä kiinnostusta rahtikulujen maksuun. Jussi siinä jo vähän jännittyi, kun hän näki miten minä mietin: minä kun kyllä tiedän, että minun frettikokokemuksellani ja tiloillani olisi sulaa hulluutta lähteä kokeilemaan noin suuriprosenttisen hybridin kanssa, mutta jokin Hubassa vain kolahti sillä hetkellä kun sen näin. Ja sama kävi Kasperillakin. Hänetkin kuitenkin puhuttiin ideasta yli, mutta onneksi saman illan aikana löytyi sitten sekin ihminen, jolla on kokemusta isoprosenttisesta hybridistä ja joka on valmis pojan kanssa kokeilemaan. Sillä vaikka tiedän, että olisin täysin hullu, niin silti tiedän, että jos vaihtoehto olisi ollut piikki, kiusaus edes kokeilla elämää pojan kanssa olisi voinut käydä liian korkeaksi. Mutta tämä ratkaisu on varmasti paras kaikille: Huba pääsee kokeneisiin käsiin, ja itse jatkaa kokemuksen keräämistä näiden kotihillerien kanssa.

Esteri ja Otto
Ennen kokouksen alkua nääpät saivat kisata hallissa keskenään. Minä keskityin palluttelemaan porukan mustiaisia, ja pörröttelemään Tiiun angoran turkkia. Itsylle suunniteltu uros kun on puoliangora, joten sitä koettaa päättää, mitä sitä on tuosta pidemmästä karvanmallista mieltä :D Enon kulta Mörkö nautti taas Miikkiksen härnäämisestä: onhan se varmaan hienoa tuollaisen juuri sukukypsäksi tulleen jäpikän mielestä, kun saa ison aikuisen uroksen väistämään. Onneksi täälläkin on sitten eristämisen mahdollisuuksia, kun Mörkö saapuu tänne sunnuntaina pariksi viikoksi hoitoon. Voisi Miikkiksellä muuten palaa vielä hermot tuohon suloiseen jäpikkään. Kokouskin oli onneksi turvallisempi mitä monen muun yhdistyksen syyskokoukset: hallitus oli valittu jo keväällä. Sitä saattoi siis rennoin mielin kuunnella toimintasuunnitelmia ilman pelkoa, että olisi vahingossa suostunut johonkin hallituspestiin. Suunnitelmat kuulostivatkin varsin mukavilta, sisältäen muun muassa kuukausittaiset frettimiitit. Tiedän, että meidän porukassa minä ja Esteri saamme niistä varmasti enemmän irti mitä muut omasta laumasta, mutta Snurre saa totuttautua hiljaa siinä sivussa. Esteri päätyi nytkin sitten Oton kanssa samaan boksiin nukkumaan, siinä kohtaa kun väsy otti alun juoksujen jälkeen vallan. 

Mörkö (Miikkis-eno ja Itsy taustalla)
Nike halusi kanssa Oton ja Esterin seuraan

Jussin laumaa

Jussi kuvaili nyt viikonloppuna omia terraarioitaan herppiryhmiä varten, joten ajattelin napata ne kuvat tänne omaankin blogiin, kun Jussin laumastakin oli tuon messupostauksen kommenteissa juttua. Näin arkiyön kunniaksi postaus saa pysyä kuvapainotteisena, vaikka kyllä sitä on vähän alkanut miettiä, pitäisikö Jussinkin eläintarha täällä joskus vähän perusteellisemmin esitellä. Onhan sitä esitellyt välillä tuttujen harrastajien tiloja ja eläimiäkin, niin miksei sitten myös oman rakkaan. Jussin otusten kanssa sitä kun toivottavasti päätyy vielä joskus saman katon alle :)

Käärmehylly: ylhäällä muoviboksissa asuu pytikka Sabor, ylähyllyllä toisessa terraariossa viljakäärmepojat Putti ja Mini, toisessa naarasviljis Hani. Isoimmassa terraariossa asuu aikuinen viljakäärmenaaras Saaga.

Etualan lasiterraariossa asuu sarvisammakko Jäte-Joonas, tietokonepöydän lasiterraariossa sininuolimyrkyt Ukko ja Akka. Pienemmissä terraarioissa ja tietokonepöydällä olevissa muovirasioissa asuu keskenkasvuisia tarantulia, skorpioneja, kukkakuoriaiset, scolopendra ja rukoilijasirkka (näistä moni muuttaa vielä isompaan asumukseen, jahka saa kokoa lisää).

Keittiön pöydällä olevassa lasiterraariossa asuu tarantula Rehveli, lipaston päällä olevassa isommassa terraariossa asuu madagaskarin päivägekko Ötökkä ja sen naapurina vietnamilainen nokkakäärme Sauron.

Kirjahyllyssä asuu kaksi erilajista tarantulaa: korkeammassa Ujo ja laakeammassa Tepa. Tepa on Jussin lauman seniori, ja todennäköisesti vähintään parikymppinen.
Fifi

Mini

Hani

Jäte-Joonas

Sauron

Sabor
Ukko ja Akka

Tepa

Akka
Skorpionivauvat

Rukoilijasirkkavauva

Ötökkä

perjantai 13. marraskuuta 2015

Jussille tulee hoitonääppiä

Tänään on laitettu playpeniä pystyyn, kun Jussille tulee huomenna kaksi hoitofrettiä. Saavat Otto ja Ahti sitten nukkua sielä rauhassa, ilman että Snurre pääsee korvan viereen kertomaan, kuinka ahdistavia pojat ovat. Ja saa Jussi hoidettavikseen myös Snurren, Esterin ja Mihailin.
Huomenna moni fretti-ihminen kun karkaa maasta ja suuntaa ruotsinlaivalle. Huomenna kun on Suomen frettiliiton pikkujouluristeily, jonne itsekin on menossa <3

tiistai 10. marraskuuta 2015

Suomen lemmikkihaisunäädät ry lemmikkimessuilla

Messuviikonloppu on nyt onnellisesti takana ja palautuminenkin pikkuhiljaa alkanut. Olen saanut takaisin jopa ääneni, joka katosi melko lahjakkaasti kahden päivän puhumisen seurauksena. Selvästikään en tee sitä yhtään niin paljon normiarjessa, mitä esittelytilaisuuksissa ollessa ;) Vaikka ei sinänsä ihme: järjestäjien mukaan messuilla kävi viikonlopun aikana noin 43 000 kävijää, ja heistä aika moni eksyi myös meidän pienelle ständillemme.

Auto oli saatu Miikkistä ja ruokia vaille pakatuksi perjantaina illalla, joten lauantaiaamulle jäi
Miikkis. Kuva: Jonna Tanskanen
periaatteessa vain nouseminen ylös sängystä ja niiden siirtäminen autoon. Vähän viiden jäljestä aamulla siihenkin meni kuitenkin yllättävän paljon aikaa, ja päädyimme lopulta lähtemään puolisen tuntia aikataulusta jäljestä. Se ei kuitenkaan ollut onneksi maailmanloppu, sillä alkuperäisessä aikataulussa messuständin pystyttämiseen oli varattu pari tuntia, mikä oli enemmän kuin reilusti: ständin kokoonpano kun oli hyvin samantyyppinen mitä eläinkauppapäivillä, ja niillä tuo nousee kyllä noin vartissa. Niinpä matkan varrella ehti poiketa myös suunnitellusti aamupalalle: tällaiset reissut vain vaativat aamupaninia.

Pikku-Karhu. Kuva: Jonna Tanskanen
Paikanpäällä messuhallilla suunnattiin suoraan huolto-ovelle 4.2. ja ilokseni huomasin meidän ständinkin olevan melko lähellä sitä, mutta kuitenkin sen verran kaukana, että se oli turvassa ovesta tulevalta vedolta. Ja mikä parasta: meidän loosi oli suoraan rottia vastapäätä! Olin ehtinyt olla jo hiljaa mielessäni harmissani siitä, että en ehtisi nähdä rottatuttuja yhtään, kun tiesin heidän olevan yhtä kiinni omalla ständillään mitä itsekin tulisin olemaan. Nyt välimatkaa oli kuitenkin niin todella vähän, että todella moni ehti käydä moikkaamassa ja ihmettelemässä, kuinka paljon Mihail on kasvanut. Miikkis kun taisi olla melko tarkkaan kolmekuinen silloin kun se oli minulla kerran rottanäyttelyssä mukana. Vähän varkain sitä piti itsekin käydä tsekkaamassa myös myytävät rottamuksut, vaikka tiedänkin. että rottien aika ei ole nyt. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, en tiedä onko enää koskaan: nyt kun sitä on tullut luovuttua rotista jo kahdesti sen takia, että en kestä niiden lyhyttä elinikää. Muutenhan rotat ovatkin mitä mahtavimpia älykkäitä, sosiaalisia, seurallisia ja persoonallisia otuksia. Mutta oli se silti kyllä ihana nähdä tuttujen otuksia ja muita rottia, joita ihmisten syleissä ja rottien rapsuttelupisteellä oli.

6/8 SLH ry:n hallituksesta. Kuva: Jonna Tanskanen
Kauhean paljoa muuta sitä ei kerennytkään messuista lauantaina nähdä, kun meidän ständille alkoi ilmestyä mukavasti ihmisiä jo ennenkuin messut edes aukeasivat yleisölle. Messujen järjestäjäkin oli selvästi ottanut meidät mukaan mainontaansa sen Hesarissa olleen jutun ja Suomipopin ohella, kun sen verran moni osasi meitä varta vasten etsiä, vaikka oltiinkin vähän sivussa. Tosin osa myönsi löytäneensä meidät tultuaan ihmettelemään ständin eteen kertynyttä ruuhkaa: monessa kohtaa ihmiset kun oikeasti jonottivat päästääkseen näkemään haisunäädät, kun kaikki eivät mahtuneet yhtä aikaa ständille. Siinä kohtaa olikin oikeasti iloinen että tuona vilkkaampana messupäivänä meillä oli koko hallitus ainakin osan aikaa päivästä paikalla ja haisunäätiäkin oli mukana kaikkiaan kuusi: Mihail, Mörkö, Pikku-Karhu, Hipsu, Kiukku ja Hukkapätkä. Noora ei ollut ollut vielä perjantaina varma Hukkapätkän mukaantulosta, mutta lauantaina tuo häntänsä tapaturmaisesti menettänyt vompatti hurmasi ainakin itseni täysin pikkumyymäisen tomeralla olemuksellaan. Ei tosin kyllä ihan yhtä pahasti kuin porukan blondi Pikku-Karhu, jonka olemus toi Jussille mieleen herkän runopojan. Pikku-Karhusta tulikin sitten meidän lainalapsi sunnuntaille, ettei Miikkiksen tarvinnut hoitaa silloin edustusta ihan ominpäin.

HukkaPätkä. Kuva: Jonna Tanskanen
Oli kyllä ihan mahtavaa nähdä meidän omastakin kööristä ne, jotka eivät olleet päässeet paikanpäälle perustamiskokoukseen, sekä koko muu sakki. Saatiin sitten Jonnallekin ensikertaa haisunäätä syliin ja haisulikuumetta taas asteen verran pahemmaksi. Oli myös ihan mahtavaa kuulla lisää myös muiden haisunäädistä, kun he vastailivat ihmisten kysymyksiin ja kertoivat omista otuksistaan. Meilläkin kun on kuitenkin itsellä kotona vain tämä yksi haisunäätä, eikä meillä ole ollut Miikkistä ennen yhtään haisulia. Monnalla taas on kotonaan kolme ja Nooralla neljä, jonka lisäksi heillä on ollut näitä pentueellinen kasvamassa, eli he ovat päässeet näkemään luonteitakin sitten laajemmalla skaalalla. Lisääntymiskysymyksetkin jätin sitten suosiolla heidän vastattavikseen, sillä yhden kastroidun uroksen kanssa elävänä myönnän, että ne eivät ole olleet selvitystyössäni ihan keskiössä. Mutta sehän sitä muiden harrastajien näkemisessä parasta onkin, että siinä oppii sitten itsekin :)

Miikkis ja siskonpoikia. Kuva: Jonna Tanskanen
Ensimmäinen messupäivä saatiin päätökseen vähän kuuden jälkeen, ja suunnattiin sitten Jussin, Miikkiksen ja Pikku-Karhun kanssa kohti hostellia. Paikasta oli tullut jo nettisivujen perusteella vähän hipahtava kuva, ja vaikutelma kyllä vahvistui vielä perille päästyä: palkattua henkilökuntaa ei ollut paikan päällä yhtään, eivätkä huonejärjestelytkään menneet ihan kuten puhelimessa. Lopulta kuitenkin saimme varatun yhden hengen huoneen lisäsängyllä ja meille alkuun tarjotun kimppahuoneen sijaan yöksi käyttöömme isohkon huoneen, jossa oli kolme sänkyä, ja mikä tärkeintä: lukko. Itselläni ei ole muuten mitään huonetovereitakaan vastaan, mutta en mielelläni jätä lemmikkejäni keskenään tuntemattomien ihmisten kanssa, nytkin kun poistuimme vielä illalla hostellista ja menimme ystäväni ja avopuolisonsa kanssa syömään. Siinä kohtaa minulla on paljon varmempi olo, kun tietää eläinten olevan omassa rauhassaan lukkojen takana.

Hostellin komeimmat urokset <3
Sunnuntaina meidän oli tarkoitus pitää kojua pystyssä Jussin ja Sinnan kanssa, mutta Sinna joutui harmikseen ilmoittamaan sairastuneensa yön aikana. Niinpä meitä jäi jäljelle minä ja Jussi. Onneksi sunnuntai oli kuitenkin lauantaita hiljaisempi päivä, sillä lauantai vaati jo verojaan: kummallakin oli ääni jo vähän maassa ja Miikkis ja Pikku-Karhu olivat väsyneitä, mikä sai ne vähän hermostuneiksi. Niinpä pojat saivatkin viettää enemmän aikaa aitauksissa ja vuorotella siitä, kumpi sai nukkua taaemmassa ja rauhallisemmassa aitauksessa. Siinä kohtaa, kun Pikku-Karhu ilmoitti tömistämällä ja nostamalla häntää palloksi ettei todellakaan halua enää syliin, se siirtyi demottamaan miten mukana olleet aktivointipelit toimivat ja miten haisunäätä syö omenaa. Kunnon eväiden ja boksiunien jälkeen sekin jaksoi vielä hetken olla siliteltävänä ja syliteltävänä.

Miikkis ja Pikku-Karhu
Vaikka sunnuntai menikin kahdestaan, silloin tuli myös kierreltyä enemmän. Välillä kun oli pakko päästä hiljenemään ja ottaa kurkkupastillit käyttöön. Silloin ehti paitsi katsella käärmeitä, koiria ja siilejä, käydä myös alakerrassa ihastelemassa lehmiä, hevosia, lampaita ja muita, kuten ihan uskomattoman näköisiä mustanvihreitä ankkoja. Ja vähän puhumaan myös haisunäädistä, kun muutamat tunnistivat tai huomasivat miltä ständiltä olin ;) Yhdessä kohtaa pääsi jopa säikähtämään halliin levinnyttä palaneen käryä, kunnes sitä löysi itsensä kengitysseppien Suomen mestaruuskisoista. Siinä alakerran hallin hajuja haistellessa sitä ehkä vähän myös haaveili siitä, että vielä jonain päivänä sitä olisi tilaa myös muutamalle vuohelle ja mahdollisesti aasille, suomenhevoselle ja/tai kanoille. Jotenkin sydän kun symppaa noitakin ihan kauheasti, vaikkei itsellä olekaan niihin oikein ikinä mitään kosketuspintaa ollut. Silloinkin kun naapurissa oli kanoja ja vuohia, olin vielä liian pieni, että siitä olisi jäänyt mitään aktiivisia muistoja.

Kotiinpalannut Saaga
Sunnuntain osalta saatiin homma messuhallilla pakettiin kuuden kieppeillä, mutta kotiutuminen venähti vielä lähemmäs puolta yötä. Ennen sitä kun tuli käytyä vielä hyvinkäällä hakemassa käärme, Vihdissä palauttamassa Pikku-Karhu, Lohjalla syömässä (ensikertaa aamupalan jälkeen...) sekä Jussin luona hoitamassa hänen laumansa. Mitään noista en silti kadu. tälläkertaa tuo käärmejuttukin kun liittyi enemmän itseeni: Jussi kun oli bongannut, että yksi entisistä käärmeistäni oli tullut taas myyntiin, ja Jussi oli sitten päättänyt jo ennenkuin kertoi asiasta minulle, että tuo neiti palaa nyt kotiin. Joitain vuosia sitten käärmeistä luopuessani kun en ollut edes tajunnut, kuinka paljon samat yksilöt myynti-ilmoituksissa kiertävät, enkä itsekään halunnut kierron enää jatkuvan. Samalla päätin, että sama tehdään myös Ebonyn ja Wonkan kohdalla, mikäli ne vielä myyntiin päätyvät. Nyt kun näyttää muutenkin vahvasti siltä, että en mie ole terroista mihinkään pääsemässä, kun haluan Jussin kanssa yhteen muuttaa. Noorankin kanssa tuli sitten jäätyä Vihdissä vähän suustaan kiinni, kun siihen mennessä oli ehtinyt jo viestitellä myös käyntikorttinsa jättäneen Ylen toimitussihteerin kanssa. Noorakin sitten lupasi Pikku-Karhua taas lainaan, kun mennään joulukuussa puhumaan haisunäädistä Yle1:n suoraan lähetykseen. Ehkä aavistuksen jännittävää, kun yhdellä jaksolla on kuulemma keskimäärin 600 000 katsojaa... :S

Jussi oli omilla kierroksillaan ehtinyt puheisiin myös tutun herppiharrastajan kanssa, jonka luona hän on käynyt aiemmin tutustumassa myrkkykäärmeisiin ja niiden käsittelyyn. Heillä oli ollut jo aiemmin juttua siitä, kuinka hän on nyt luopumassa yhdestä aloittelijaystävällisimmästä myrkystään ja että kuinka hän pitäisi Jussia sopivana omistajana sille. Eilen Jussi teki sitten päätöksensä, sillä ehdolla että hän saa vielä lisää valvottua käsittelytreeniä ennenkuin käärme muuttaa hänen asunnolleen. Itsekin tuli nyt sitten kysyttyä Jussin välityksellä samanlaista kurssitusta, että selviää tarvittaessa kaikkien talon asukkien kanssa. Onneksi Jussillakin on kuitenkin sen verran tolkkua touhussa mukana, että tämä tapaus on sieltä vähiten myrkyllisestä ja rauhallisimmasta päästä. Itse olin kyllä alkuun kaikkia myrkkykäärmeitä vastaan, mutta omakin kanta sitten vähän lieveni tuolla tutustumiskäynnillä, kun pääsi paremmin seuraamaan kyseisten käärmeiden käytöstä.

 Kotiin palatessa vastassa oli myös maailman mahtavin vastaanottokomitea: Snurre ja Esteri joilla oli ollut ikävä. Kyllähän kaveri oli käynyt ne ruokkimassa, mutta nyt neidit halusivat sitten huomiota ja leikkiä koko viikonlopun edestä, ja ne olivat ihan haltioissaan kaikista niistä kasseista mitä messuilta tuotiin. Niissähän oli vaikka mitä hajuja ja tutkittavaa. Oli se kyllä aika mahtava tunne olla sitten kotona koko lauman kanssa <3


Jonnalle vielä iso kiitos, että sain käyttää hänen ottamiaan kuvia postauksessa! Itseltä kun kuvaaminen jäi siinä tohinassa niin kokonaan, että ilman Jonnan kuvia tästä olisi tullut turhankin tekstipainoinen pläjäys. Ja aivan kaikille kiitos mahtavasta viikonlopusta, olette ihania! <3

Pikku-Karhu. Kuva: Jonna Tanskanen