Kissabloggaajamiitti kissakahvila Purnauskiksessa

Kun Tassulinnan Tuija laittoi minulle viestiä lähestyvästä bloggaajamiitistä, kotona palaveerattiin lähinnä siitä, lähdenkö yksin vai Jussin kanssa. Jussi kun oli jo ehtinyt sopia päivystysvuoron lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun, mutta olisihan se harmillista, jos minä pääsisin paijaamaan kissoja, mutta Jussi ei. Niinpä asiaa pohdittuamme päätimme että auto jää Jussin työyön jälkeen parkkiin Turun linja-autoasemalle, ja matka kohti Tamperetta ja kissakahvilaa taitetaan julkisilla (kyllä, tässä kohtaa uskallan jo myöntää tehneeni pikavisiitin Tampereelle kertomatta kenellekään. Me ihan oikeasti kun poikettiin vain miitissä - ja yhdessä pelikaupassa, mutta sitä ei lasketa). Niin Jussin mahdollinen (todennäköinen) väsymystila ei olisi maailmaa kaatava, kun bussin kyydissä voisi vaikka nukkua, toisin kuin ratin takana. 

Namitassu tietää miten ihminen kesytetään

Ratikkatyömaa oli laittanut Tampereen keskustaa niin monin paikoin uusiksi, että saatoimme hyvällä omalla tunnolla turvautua navigaattoriin. Se kun pystyi jokaisen umpikujan kohdalla etsimään uuden potentiaalisen reitin. Niinpä me ja Puolenkuun peleistä mukaan eksyneet kassit löysimme hyvissä ajoin kissakahvila Purnauskiksen eteen, jossa Tuija viittoikin meidät seuroihin puun alle. Sisällä kaikki kun ei ollut ihan vielä valmista, niin puun alla oli hyvä jo vähän keräytyä ja olla sadetta paossa. Meidän tullessa paikalla olikin varmaan jo reilu puolet porukasta, ja valtaosa osallistujista oli itselleni uusia kasvoja. Tuijan olin nähnyt jo aiemmin, mutta hänen lisäkseen itselle tutuin kissabloggaaja Taru Triolasta ei päässyt tällä kertaa paikalle. Omaa seuruetta ei olisi silti ollut vaikea tunnistaa ilman Tuijaakaan, sillä kissapaidat, -laukut, -sateenvarjot ja muut puhuivat omaa merkkikieltään.

Kahvilan seinät täyttyivät kissataiteesta ja kissojen hyllyistä

Pienen odottelun jälkeen ovet kahvilaan aukesivat. Sisälle saavuttaessa kengät jätettiin tuulikaapin viereen, ja sitten alkoikin heti kissojen bongailu. Purnauskiksen emäntä kun kertoi heti kättelyssä, että tänään kahvilassa oli jotain todella spesiaalia: kaksi kissanpentua, jotka olivat kahvilassa ensimmäistä päivää. Hän kun oli ajatellut, että ryhmä kissabloggaajia olisi mitä mainioin ensimmäinen asiakaskunta toivottamaan pennut tervetulleeksi uuteen ympäristöönsä. Olin jo aiemmin viikolla ehtinyt lukea, kuinka pennut ovat tavattavissa kahvilassa ensiviikosta alkaen, ja olla hieman haikeanakin siitä, että mennään juuri ristiin. Niin kyllä siinä vähän sydän läikähti, kun pennut olivatkin jo paikalla, ja kun toinen niistä oli vielä samanlainen mustavalkoinen juniori kuin Latzi pentuna. Tämän blogin lukijoista kaikki kun eivät varmaan tiedäkään, että itsellänikin on ollut nuorempana kissoja, kaksi maatiaiskollia Misu ja Latzi.

Kahvilan konkariasukkaat osasivat olla niin hurjia...

...kuin suloisiakin.

Jussi on meillä aina ollut enemmän aikuisten eläinten ystävä, ja etenkin aikuisten pörröisten eläinten ystävä. Niinpä olin ihan varma, että jompi kumpi kahvilan pitkätukista, Piki tai Micu, varastaisi Jussin koko huomion. Pennut osasivat kuitenkin asiansa, ja vaativat ensin osansa huiskuleikeistä, jonka jälkeen harmaa pentu nukahti Jussin syliin. Siinä sai kyllä samalla myös huomata, minkä eläimien ympärillä meillä viime vuodet ovat enempi pyörineet, kun hän moneen otteeseen jutteli, kuinka pennut leikkivät ihan kuin fretit, ja kuinka kissakahvilan lelukopasta löytyi ihan samoja leluja kuin kotoa. En mie suotta aina sano, että fretit ovat monessa suhteessa kuin ikuisia kissanpentuja.

Peipponen ja Namitassu olivat aika tiimi

Kyllä tuo mies vähän näyttää siltä, että se saattaisi tarvita kissan.

Ja kun siinä sitten istui ja kuunteli muiden bloggaajien juttuja kissoistaan, sama tuttuuden tunne tuli siinäkin. Toki kissoissa ja freteissä on paljon myös eroja, mutta myös paljon yhtäläisyyksiä. Kun päiväpeittojen alle saattaa ilmestyä kumpuja ja mieli täyttyy ylpeydestä kun oma rakas syö ensimmäisen hiirensä. Ja kuinka sieltä kännykän kätköistä ja netin ympyröistä on sitten helposti kaivettavissa liuta kuvia hauskoista ilmeistä ja yhteisistä touhuista, kuten Kiskattien rokkimimeistä. Joitakin asioita taas ei ollut edes tajunnut kaipaavansa niin paljoa, että ne toivat miltein kyyneleet silmiin. Kuten pennun kehräystä. Jussin äidinkään kissa kun ei niin vieraista perusta, niin vaikka koskea ehkä saa, kehräykset on varattu enempi kotiväelle.

Ja toki kun kyseessä oli sentään kahvila, oli sielä muutakin kuin kissoja.

Primacatkin oli lahjoittanut Hugolle näin monta kassia!

Mikäli olisi saanut, tästä miitistä olisi varmasti lähdetty kotiin kahden kissanpennun kanssa. Kummallakin kun oli oma lempparinsa, ja onhan lajitoveri aina lajitoveri. Mutta koska ei saanut, lähdettiin kotiin kahden Primacatin tuotekassin ja arpajaisissa voitetun huiskulelun kanssa. Kotona hyvä kun ehdittiin laskea kassit maahan, niin jo oli näätälauma irti vaatimassa selityksiä siitä, missä sitä ollaan oltu ja mitä tuotu. Ja yrittämässä availla itse pakkauksia, kun herkkujen päällä oli muoveja haittaamassa tutustumista. Positiiviseksi yllätykseksi Tender Fillets Chicken pusseista ensimmäinen tyhjeni yhdeltä istumalta, joten voi olla, että siinä olisi jatkossa potentiaalia näätien reissumuonaksi silloin kun ei saada pakasteita kuskattua mukana. Vaikkakin myös se tuli nyt nähdyksi, että tällä porukalla yksi pussi missä on kolme fileetä riittää vasta välipalaksi. Nappuloista ja purkkiruuista osan Jussi varasi jo äitinsä Niksu-kissalle, jota Jussi on nyt neljä vuotta tiiviisti koittanut lahjoa puolelleen. Hän on sentään päässyt jo niin läheisiin väleihin, että saa joskus nostaa Niksun vajaaksi minuutiksi syliin - mikä on jo aika hyvin, kun Niksu on varautunut etenkin miesten suhteen. Sen sijaan kuivatut kaninamit on jo aiemmin testattu omalla laumalla toimiviksi kaikille Miikkis mukaablukien. 

Kotona poissaolo kuitattiin hyväksytyksi siinä kohtaa kun tuliaiskassit avattiin.