sunnuntai 29. joulukuuta 2019

19 toivetta vuodelle 2019



Tammikuun alussa tuli asetettua 19 toivetta vuodelle 2019. Nyt kun vuosi lähenee loppuaan, on taas hyvä hetki palata niihin, ja katsoa miten vuosi on mennyt.

Luonnolliseksi ykköseksi nousi tämä: Laatuaikaa mummujen kanssa. Etenkin Esterin osalta voi vain sanoa, että se on jo selkeästi vanha: täyttäähän mummu tänä vuonna jo kahdeksan vuotta. Vaikka se onkin tällä hetkellä kaikinpuolin terveen oloinen, tuossa iässä kunto voi romahtaa todella nopeastikin, ja olisi jo todellinen ihme, jos saisimme pitää mummun vielä kokonaisen vuoden. Sitä toki toivotaan, mutta toivomisen lisäksi jokaisesta päivästä pyritään ottamaan kaikki irti.

Tämän suhteen kävi se mitä tammikuussa pelättiin. Helmikuun puolivälissä Esteriltä löytyi alapäästä patti, jonka myötä tehtiin päätös, että jos se on mikä tahansa muu kuin hyvälaatuinen ihokasvain, päästetään mummuska nukkumaan. Kun Esteri alkoi sitten ripuloida pari päivää ennen varattua eläinlääkäriaikaa, sitä alkoi olla jo aika varma, ettei reissusta palata mummuskan kanssa. Kun Raulio sitten ilmoitti kyseessä olevan mitä luultavimmin pahalaatuinen nisäkasvain, oli päätös yhtäaikaa todella vaikea ja todella helppo. Esteri ei ollut siinä kunnossa, että mitään isompaa leikkausta olisi voinut edes harkita. Niinpä meidän Grand old Lady lähti keskuudestamme 25.2.2019. Loppuvuosi vietettiin sitten mummuska-aikaa Justiinan kanssa. Justiina ei kuitenkaan tyytynyt ryhtymään matriarkaksi Esterin paikalle, vaan se järjesti asiansa niin, että onnistui saamaan liudan erivapauksia itselleen ja lempiseuraneidilleen Itsylle.


R.i.p. Esteri, maailman hienoin matriarkka

Kakkonen on myös helppo: laatuaikaa kaikkien muidenkin kanssa. Se kun ei ole ikinä kiveen kirjoitettua, että lemmikit saisi pitää vanhoille päiville asti, ja että ne lähtisivät ikäjärjestyksessä. Ainoa varma eläinten kanssa on tämä hetki, ja siksi haluan koittaa tehdä vuodesta mahdollisimman spesiaalin kaikille meidän tyypeille riippumatta siitä, montako vuotta kenelläkin on toivottavasti vielä edessä.

Tässä sekä onnistuttiin, että epäonnistuttiin. Vuoden aikana tuli touhuttua lauman kanssa paljon, mutta väliin mahtuu myös pätkiä, jolloin lauman kanssa on menty aika minimipanostuksella. Kuten lokakuu, jolloin iski ihan ennennäkemättömän kaamea syysflunssa, joka sotki viisi viikkoa kestäneenä ja useaan otteeseen kuumeen nostaneena syksyn aika lahjakkaasti. Toivottavasti vastaavaa ei tarvitse kokea enää ikinä. 

Ja kolmosella jatketaan samaa sarjaa: haluan tänä vuonna opetella antamaan enemmän aikaa myös niille, jotka vaativat sitä vähemmän. Etenkin Itsy osaa olla meillä todella hienovarainen leikkiinkutsuissaan, ja se vetäytyy huiskuleikeistä heti, jos leikkijöitä tulee paikalle enemmän. Silti sekin tykkää valtavasti, kun sitä leikitetään.

Koska kutoskohta feilasi täysin. kolmonen onnistui vielä paremmin kuin olin uskaltanut edes kuvitella. Laumakemiallisista ongelmista johtuen Jussi kun suostui siihen, että lauman vanhimmat Justiina ja Itsy saavat olla vapaana koko asunnossa silloin kun muut ovat näätähuoneessa. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että jos meidän pikinekut ovat olleet Jussin suosiossa jo aiemmin, ovat ne nyt sitä entistä enemmän. Jussi kun ei yleensä yksin kotona ollessaan vapauta junnuarmeijaa, mutta hän mieluusti jakaa nameja ja huomiota vapaavuorolaisille. Itsy ei ole kuitenkaan ihan täysin vapautunut kilpailusta lelujen suhteen, sillä vaikka se nyt ulkoileekin eri aikaan frettijunnujen kanssa, syksyllä meille muutti pelimies Mauno.


Kissakoti Kattilan kissatiloja
Neloseksi voitaisiin ottaa viime vuoden 17., eli lisää verkostoitumista blogimaailmassa ja instagramissa. Minusta on ollut mielettömän mukava saada seuraajaksi myös muutamia kissabloggaajia, ja kierrätys toimii monessa asiassa, kuten virikeideoissa. Seuraamalla useamman lajin blogeja, saa itsekin enemmän ideoita, mitä kokeilla näätien päänmenoksi ja virikkeellistämiseksi. Tätä siis ehdottomasti lisää!

Tänä vuonna päästiin tutustumaan kissabloggaajaporukassa muunmuassa Kissakoti Kattilaan, ja saatiin ihan livevieraita paristakin kissablogista, mikä on ollut ihan mielettömän mukavaa. Ensivuoden alkuun pitäisi sitten sopia vastavierailua Kiskattien suuntaan. Instan puolella ei onnistuttu tässä sosialisoinnissa ihan yhtä hyvin. Sieltäkin onnistui kyllä bongaamaan, kuinka moni tuttu nimerkki on suuntaamassa Capital!-näyttelyyn, johon meilläkin oli ilmottuna neitejä, mutta se tapaaminen sitten kosahti siihen, kun Capitalin aikaan meillä oli vuorostaan näädät ja Jussi flunssassa, eikä haluttu ottaa riskiä että levitettäisiin kotiebolaa eteenpäin.

Vitonen on Nutskun pennut. Toivon koko sydämestäni, että neiti synnyttää Sariannalle tänä vuonna hienon ja terveen pentueellisen upealuonteisia näätämyksiä, ja että itsekin pääsisi sen myötä seuraamaan aitiopaikalta Sotatanssin -frettikasvatuksen alkutaivalta. Ja olisihan se eräänlainen kirsikka kakun päälle, jos sinne syntyisi meillekin pieni prinsessa.

Nutsku sai pentunsa, ja onhan se todettava, että oli aika mielettömän hienoa olla mukana neidin synnytyksessä ja päästä seuraamaan pentujen kehitystä viikko viikolta. Eikä sitä hohdetta todellakaan himmentänyt se, että pennuista neljä oli tyttöjä, ja sen myötä meillekin muutti sieltä sitten oma sijoitusprinsessa. Luonteen puolesta pennut osoittautuivat kuitenkin ehkä haastavammaksi mitä kukaan oli vanhempien perusteella odottanut, ja kesästä tulikin aika mielenkiintoinen meidän pienen hammaskeijun kanssa. Mutta vaikkakin neiti oli ehkä odotettua haastavampi, en voi silti väittää, etteikö Mallu olisi monella tavalla upea tapaus. Ja en voi myöskään väittää, ettenkö olisi ollut ihan pikkuisen valmis pöllimään myös neidin siskon meille, jos se olisi sattunut palautumaan. Kuitenkin myös ne joille Mallun siskot menivät ensifreteiksi selvisivät hienosti läpi pentuajasta.

Nutellan pennut 1vk
Kutonen sivuaa vähän edellistä: toivon että tänä vuonna lauma saataisiin hitsattua taas entistä tiiviimmäksi porukaksi, ja viimeisetkin väännöt saataisiin loppumaan. Se missä kohdin tämä sivuaa edellistä kohtaa on se, että tänä vuonna aion harkita todella tarkkaan, kasvatanko omaa laumaa, ellei siihen tule jotain ihan spesiaalia syytä. Tuttujen kasvattajien julkaisemat pentusuunnitelmat ovat kyllä kertoneet jo sen, ettei tämän päätöksen pitämisestä tule taatusti helppoa.

Tässä feilattiin tosiaan ihan täysin, ja keväällä jouduimme lopulta tekemään päätöksen jakaa lauma pysyvästi kahtia. Ensin Mitellan valeraskaus ja sitä seurannut hormonihuuruisen Nutskun kotiinpaluu olivat liikaa Justiinalle, ja sillä paloi lopullisesti käämi koko meidän nuorisoon. Ja koska Justiinan saaminen laumaan oli alkujaankin vienyt kuukausia, päätimme ettei viimeisimmän välirikon jälkeen asiaa enää edes yritetä mummuskan elinaikana. En kuitenkaan halunnut pitää Justiinaa kokonaan yksinään, joten alkuun sille tuli nostettua välillä seuraneideiksi niitä neitejä, joista se eniten piti. Mutta kun Nutella alkoi seuraavaksi haastaa Itsyä, jota tilanne myös selvästi stressasi, päätimme siirtää Itsyn asumaan kokoaikaisesti Justiinan kanssa. Pikinekut nimittäin rakastavat toisiaan, ja touhuilevat mielellään yhdessä. Välirikko ja lauman jako tuovat omat haasteensa arkeen, kun mummuskat pitää aina ensin etsiä ja siirtää makuuhuoneeseen/parvekkeelle ennenkuin junnuja voi päästää näätähuoneesta juoksemaan, mutta tässä tilanteessa se on kuitenkin varmasti paras ja stressittömin vaihtoehto kaikille. Sitten kun Justiinasta joskus aika jättää, koitetaan taas katsoa, miten saataisiin palattua taas yhteen laumaan.

Lauman jo hajottua, perhe kasvoi sitten kuluneena vuonna kuitenkin. Itse onnistuin pitämään kiinni siitä, että minulle tuli "omia" vain Nutskun pentu Mallu. Mutta en voi väittää, ettenkö olisi sen myötä vähän yllyttänyt Jussia toteuttamaan pitempiaikaisia haaveitaan, ja sen myötä meille muutti myös Huiskun täyssisko Vappu, että kissakaksikko Aino & Mauno, jotka ovat taas hämmentäneet soppaa omalla tavallaan.

Lauma kasvoi tänä vuonna myös kissamaiseen suuntaan

Seitsemäs toive vuodelle 2019 on se, että ruokinnan kanssa saataisiin jatkettua sillä linjalla, jolle vuoden 2018 aikana päästiin. Eli onnistuttaisiin löytämään jatkossakin niin hyvin esimerkiksi kaninlihaa, että sen saisi pidettyä kanan ja kalkkunan veroisena proteiininlähteenä ennemmin kuin viiriäisten kaltaisena harvinaisena herkkuna. Ja että taloustilanne pysyisi sen verran vakaana, että kilohintoja ei pitäisi tuijottaa liikaa ruokintaa miettiessä.

Tässä onnistuttiin hyvin, ja olen ilokseni löytänyt useampia kanikasvattajia, joilta olemme vuoden mittaan saaneet yhteensä useita kymmeniä kiloja kaneja näätien ruokapöytään. Niinpä kania on saatu pidettyä tarjolla useampana kertana viikossa. Onneksi myös Jussi tukee tätä kehitystä, ja nytkin kun omat tuloni ensivuonna tippuvat opintojen aloittamisen myötä, kani ei tule häviämään näätien kupeista.

Ihan vuoden lopussa onnistuin myös vihdoin löytämään viiriäiskasvattajan, jolla tulee säännöllisen epäsäännöllisesti ylimääräisiä kukkoja, joten toivottavasti saamme ensivuonna lisättyä myös viiriäisten määrää ruokavaliossa.

Kanien myötä sitä on päässyt opettelemaan myös ruokaeläinten käsittelyä

Kahdeksanteen toiveeseen itse voi olla vaikeampi vaikuttaa, mutta toivon, että myös vuonna 2019 eläinlääkärikuluista isompi osa menisi terveyden- kuin sairaudenhoitoon.

Lauma on pysynyt meillä edelleen kohtalaisen terveenä, ja isoin osa eläinlääkärikuluista on mennyt joko perusterveydenhuoltoon tai terveystarkistuksiin. Nykyään kun tulee ehkä lähdettyä aiempaa pienemmällä kynnyksellä esimerkiksi verikokeisiin tai ultraan, mikäli jokin terveyteen liittyvä mietityttää.

Tänäkään vuonna ei jouduttu esimerkiksi mihinkään isompii leikkauksiin tms., joihin voi äkkiä palaa useampi tonni.

Yhdeksäntenä toivon, että saisin vaikutettua positiivisesti etenkin Mihailin terveyteen. Mihailin ylipaino ja silmäongelmat ovat itselle ehkä ne isoimmat asiat, joista koen välillä huonoa omaatuntoa. Miikkis osaa olla kyllä tajuttoman itsepäinen ja ahne, mutta koen silti, että pojan omistajana minun pitäisi pystyä paremmin kontrolloimaan sen syömisiä ja siten lisäämään sen mahdollisuuksia elää mahdollisimman terveenä. Silmienkään kohdalla ei ole vielä tutkittu kaikkea, mikä tutkittavissa on, ja vaikka näköaisti on haisunäädälle ehkä se triviaalein, niin silti en ole täysin päässyt siitä ajatuksesta, että jos asiaa tutkittaisiin vielä lisää, voisiko sittenkin löytyä joku muukin hoito mitä koittaa, ja mistä voisi olla enemmän hyötyä kuin haittaa.

Tässä ei tosiaan ole onnistuttu. Vaikka sitä on pidempään tiennyt ylipainon olevan epäterveellistä, tänä vuonna tilanteesta saatiin jo jotain konkreettisia lukujakin, kun maksa-arvojen koholla oloon ei löydetty muita syitä kuin pojan ylipaino. Silmiä ei lähdetty sitten sen enempää tutkimaan, kun näkökyvyn aleneminen ei ole vaikttanut pojan arkielämään. Mutta maksaa tutkittaessa tuli sitten sivulöydöksenä muutoksia pernassa.

Näiden suhteen on edelleen aika epävarma, miten edetä. Pojan laihduttaminen kun ei varmasti tule onnistumaan ilman että sen eristäisi muista täysin, mutta jatkuvassa eristämisessä taas on sitten omat haasteensa.

Mitä tulee terveyden ylläpitämiseen, kymmenes tavoite/toive tällevuodelle on, että kaikkien valjaat tulivat enemmän käyttöön. Meillä on jokaisella omat kivat valjaat, ja tänä vuonna voisi pyrkiä uusien ostelun sijaan (tai ohella) varmistamaan kaikille niistä enemmän käyttökertoja. Toki vähän tyyppien mieltymykset huomioiden, kaikkia kun nämä vuorottelevat loskat ja pakkaset eivät niin inspiroi, eli osan kanssa odotellaan sinne että maa sulaa.

Tässä onnistuttiin jossain määrin, mutta parannettavaa olisi yhä. Sillä vaikka porukka pääseekin ulkoilemaan säännöllisen epäsäännöllisesti, en voi vielä edes väittää, että kaikki karvakaverit ulkoisivat edes viikottain. Tässä koitetaan siis petrata entisestään ensivuonna.

Yhdestoista tavoite alkaneelle vuodelle on se, että kun ostetaan uutta, ostetaan jotain kunnolla uutta. Viime vuonna saatiin taas päivitettyä petejä, kuppeja ja muita vastaamaan hyvin isomman lauman tarpeisiin, joten niille ei ole nyt akuuttia tarvetta, jos vastaan ei tule jotain todella erilaista. Samaten leluista meillä löytyy jo aika hyvä valikoima perusvinkuja, palloja, huiskuja ja muita. Mutta meillä sekä fretit että omista tykkäävät uusista eläinjutuista.

Käsi ylös kuka on edes vähän yllättänyt siitä, että tässä ei ihan onnistuttu. Se on niin petollisen helppoa livauttaa sinne nettiostoskoriin ihan vain yksi pieni teltta, leikkitunneli tms. samalla kun tilaa jotain oikeasti tarpeellista kulutustavaraa, kuten pissa-alustoja tai kissanruokaa. Ja sitten taas ihmetellään, kun näätähuoneen kaappi on täysi ja pyykkivuori kasvaa...

Kahdestoista tavoite on olla itse pääkuvaajana ainakin yhdessä kameralla toteutetussa kuvaussessiossa. Ei sillä, ettenkö aikoisi hyödyntää näissä myös Jussia, mutta tässä lajissa ei taida olla oikotietä onneen kuvaamisen oppimisen kanssa. Sarianna on jo luvannut mieluusti ulkoistavansa myös osan pentujen kuvaamisestakin minulle.  

Omien näätien kuvaussessioissa Jussi on yhä toiminut pääkuvaajana, mutta itsekin olen onnistunut napsimaan tänä vuonna jo muutamia ihan hyviäkin kuvia omalla pikkukamerallani. Vaikkakin on myönnettävä, että siinä on yhä enemmän kyse tuurista kuin taidosta. Sariannalta pääsin kuvaamaan kaksi pentuetta, ja toisen pentueen kohdalla osasta kuvista tuli jopa ihan kivoja, kun sain paremman kameran käyttöön, ja ilmat alkoivat lämmetä niin, että osa kuvista voitiin ottaa ulkona. Mummin pennut myös saattoivat olla aavistuksen rauhallisempia kuvattavia kuin Nutskun pennut.

Kevään messuilla tuli kokeiltua myös frettiagilityä
Kolmastoista tavoite on taas aktivoitua frettiesittelyiden pitämisessä. Turunkin edellisestä on useampi kuukausi, ja Jonna vähän kyseli, että jos käytäisiin taas mutkaa pk-seudullakin hänen työpaikallaan.

Frettiesittelyitä tuli pidettyä useampi, mutta uusista ennätyksistä jäätiin silti vielä kauas. Mutta Turkuunkin niitä saatiin silti kaksi. Varsinaisia frettipäiviä enemmän frettejä tuli esiteltyä ihan kotona.

Neljästoista liittyy osittain kolmanteentoista, eli otan tavoitteeksi, että kesään mennessä pystyn ajamaan tarvittaessa itse näyttelymatkat ja esittelyreissut. Eli että siihen mennessä taskusta löytyy paitsi ajokortti, myös jonkinasteista varmuutta käyttää sitä. Se kun helpottaa varmasti jatkossa huomattavasti asioiden sopimista, kun sitten riittää että huomioi vain omat menot, eikä tarvitse aina odottaa, että Jussin päivystysvuorot selviävät.

Inssi meni läpi vasta kolmannella yrityksellä, ja inssiajoihin oli parhaimmillaan useamman viikon jonot, joten uutta yritystä joutui välillä odottamaan jopa lähes kuukauden. Niinpä se kortti ei lopulta ollut taskussa ihan kesään mennessä, mutta kesän lopulla kuitenkin. Ajaminen jännittää jossain määrin yhä, mutta pikkuhiljaa sitä pitäisi koittaa haastaa itseään ajamaan itsenäisesti yhä pidempiä matkoja.

Ja koska tässä iässä vuodet on käyneet ihan äärettömän lyhyiksi, lisätään tähän väliin helppo pikkutavoite, joka hoituu kuin itsestään, jos saan edellisen hoidettua. Eli olkoon tavoite viisitoista, että Opel vihitään virallisesti näätävankkuriksi minun valkkaamallani tarralla, sitten kun Juusi saa työsuhdeautonsa ja Opel siirtyy minun hallintaani.

Opel on yhä tarroittamatta. Kun lopulta sain kortin, satoi koko ajan, joten tarroittaminen ei onnistunut. Sitten se vähän unohtui. Täytyykin käydä kaivelemassa laatikoita, vieläkö valitsemani fretin tassunjälkitarrat ovat tallessa.

Tavoite/toive numero kuusitoista on se, että ovet ovat avoimet myös ensivuonna. Elli mikäli joku Turussa kaipaa paikkaa, mihin pääsisi tutustumaan näätiin (/käärmeisiin/liskoihin/hämähäkkeihin/...), niin aikataulujen sopiessa yhteen, meille sopii tulla. Ei noista kuitenkaan lukemalla saa aina täysin realistista kuvaa, eikä teksti vastaa mitenkään kaikkiin kysymyksiin, kuten sellaiseen perustavanlaatuiseen montaa mietittyttävään juttuun kuin että miltä näätäkodissa haisee. Minusta on aina yhtä upeaa, että uutta lemmkkiä halutaan harkita kunnolla, ja ottaa etukäteen selvää siitä, mitä ollaan ehkä hankkimassa, niin mielelläni sitä myös omalta osaltani helpotan.

Tässä on onnistuttu loppuvuotta lukuunottamatta hyvin. Keväällä ja kesällä meillä kävi taas useampi ihminen tutustumassa fretteihin. Syksyn osalta flunssa ja jatkuva kuumeilu vei niin voimat, että joutui siirtämään kaikkia sovittuja juttuja eteenpäin, ja osa niistä jäi sitten kokonaan, kun ei enää muistanut keille oli luvannut palata asiaan sitten kun arki taas asettuu.

Vuonna 2019 käytiin useamman kerran myös moikkaamassa Rauliota Vantaalla
Seitsemänneksitoista laitettakoon, että ovet ovat avoimet myös hoitonäätien suuntaan. Toivon että myös tänä vuonna sitä pääsisi viettämään aikaa muidenkin kuin omien näätien kanssa, ja saisi mahdollisesti kotiinkin kivoja hoidokkeja. Se on oikeasti aika kiva tapa päästä tutustumaan erilaisiin fretteihin - ja saada jotain kosketuspintaa siihen, miksi ei ehkä halua itselleen pysyvästi jopa kolmea erillistä laumaa. Eli auttaa osaltaan pitämään maltin matkassa silloin, kun pentukuume koputtelee olkaan ja törmää netissä uutta kotia etsiviin näätämyksiin.

Tähän pätee aika sama kuin edelliseen. Valitettavasti tässäkin kun flunssa teki sen, että yhdet jo sovitut hoidokit pitikin perua, kun omat näädät olivat kipeinä saatuaan flunssan minulta tai Jussilta. Onneksi tilanne kuitenkin rauhoittui ennen Tunisian matkaa, niin ei tarvinnut paerua Sariannan laumaan hoitoon tuloa.

Kahdeksastoista kohta lainataan taas viime vuoden listalta, eli lisää monipuolisuutta blogiin etenkin arkijuttujen muodossa. Ruokintajuttuja voisi ainakin koittaa saada aikaiseksi lisää, ja tuotetestauksen sijaan vaikka välillä esitellä, mitkä ovat meidän luottotuotteita ja miksi ne ovat päätyneet suosikeiksi ja käyttöön. Tähän kohtaan otan mieluusti aina myös vastaan ideoita, eli jos on jotain, mistä haluaisit blogista lukea, ideoita saa aina heittää kommentteihin!

Tämän osalta vuosi starttasi hyvin, mutta sitten elämä taas tapahtui ja päivät ja viikot taas hävisivät jonnekin. Tämän osalta voisi kyllä koittaa jatkaa vaikka alkuvuonna alkanutta virikesarjaa vähän pidemmälle.

Listan yhdeksänneksitoista ja viimeiseksi kohdaksi haluan ottaa löytöeläinten ja muiden omaa ihmistä vailla olevien otusten auttamisen. Vähintäänkin lahjoittamalla rahaa ja tarvikkeita niiden hyväksi, mutta mahdollisesti myös konkreettisemmin. Josko ajokortti laskisi kynnystä hakeutua vaikka ihan hoitolallekin opettelemaan vapaaehtoishommia. Välillä on puhuttu Jussin kanssa myös sijaiskotijutuista, mutta Jussilla on omat varauksensa niiden suhteen, jonka lisäksi viime vuonna meillä oli näätien laumakemioissa sen verran tekemistä, ettei homma tuntunut ajankohtaiselta. Mutta katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.       

Ruoka- ja tarvikelahjoituksia tuli tehtyä tavalliseen tapaan pitkin vuotta, ja lahjoitettua jotain myös eläinten joulupuu -keräykseen. Loppuvuodesta sain vihdoin myös aikaiseksi ilmoittautua vapaaehtoiseksi Tesylle, ja nyt sitten odottelen, koska sielä järkätään seuraavaa perehdytystilaisuutta uusille vapaaehtoisille. Sijaiskotijuttuihin on päätetty olla lähtemättä nykyisessä asunnossa, sillä tässä ei olisi riittävän hyvin mahdollisuuksia eristää niin tehokkaasti, että omat kissat olivat varmasti turvassa mahdollisilta tartuntataudeilta. Eli ainakaan suoraan luonnosta pyydettyjä testaamattomia kissoja tähän ei uskaltaisi ottaa.

Seuraavaakin vuotta on tullut jo mietittyä, ja siitä tulen varmasti kirjoittamaan jotain ajatuksia blogiinkin. Mutta tuleeko se tapahtumaan tässä muodossa vai jossain muussa on vielä vähän auki. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti