sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Jos jossain on kolo...

Meidän keittiön sokkeli oli pitkään muuton jälkeen yksi näätien lempileikkipaikkoja. Näätien saaminen pois sokkelista oli kuitenkin haastavaa, samoin kuin tämän rakkaan leikkipaikan siivoaminen, joten kaikki reitit näätien rakkaaseen Narniaan tukittiin ja Narnia painui unohduksiin. Tai niin me kaikki luulimme aina tähän päivään asti.

Oviaukko uusiin seikkailuihin.
Tämä päivä alkoi kuten kaikki muutkin. Tytöt ahkeroivat kotitöissä, kuten niin monena päivänä aiemminkin. Jopa Lysti, joka yleensä tykkää enemmän pyykkihommista, oli kerrankin keittiössä mukana tyhjentämässä astianpesukonetta, joka on meillä yleensä enemmän Huiskun ja Esterin lemppariaskare. Ja siinä juoksennellessa astianpesukoneen ja kattilakaapin väliä se sitten löytyi: salainen oviaukko. Olenhan minä huomannut, että kattilakaapin takaseinässä on reikä patterin ilmaamista varten, mutta en ole koskaan juurikaan kiinnittänyt siihen huomiota. En ennenkuin Lysti katosi kesken tiskikonehommien ja sokkelista alkoi kuulua ääniä. Lystin pituudella ja atleetin taidoilla se kun ei ollut temppu eikä mikään luikahtaa kolosta sokkelin puolelle. Ainoa vain, että toisin päin temppu ei ollutkaan enää yhtä helppo, kun matkaakin oli heti kymmenen senttiä lisää.

Väsynyt pieni seikkailija.
Niinpä Lysti alkoi kaivella sokkelissa etsien ulospääsyä ja minä tutkia kuinka hyvin sokkeli silloin aiemmin ruuvattiinkaan paikoilleen, ja missä olisi sen heikoin kohta. Ja koitin keksiä, saisiko neidin jotain kautta ulos ruuvamatta levyjä irti. Periaatteessa sokkeli kun oli patterin takia saavutettavissa ylhäältäkin päin, mutta rako oli leveydeltään alle kymmenen senttiä ja yhtä syvä kuin kaapistokin. Hetken asiaa tutkailtuani (ja soitettuani jo Jussillekin) muistin tyttöjen häkin mukana tulleet rampit. Hain niistä pisimmän ja pujotin sen pystyyn patterinputken ja seinän väliin. Sitten piti enää saada Lysti kiipeämään. Parilla ensimmäisellä kerralla yhteispelimme ei toiminut kyllin saumattomasti, ja Lysti palasi jatkamaan kaivuu-urakkaa, mutta sitten tärppäsi: Lysti pääsi kiipeämään sen verran ylemmäs, että se sai napattua etutassuillaan ojentamastani ranteesta, ja sain nostettua sen ylös.

Tuosta kolosta neiti sit ujutettiin ylös.
Kun sitten soitin Jussille ja kerroin meidän yhteispelistämme ja siitä, että onneksi se oli Lysti joka sinne sokkeliin meni, kun sillä on eniten ketteryyttä näihin temppuihin joilla se saatiin sitten pois. Niin Jussi vain totesi, että olenko ikinä huomannut, että Lysti on myös useimpa ainoa, jolla on riittävästi ketteryyttä ja menohaluja päätyä tällaisiin tilanteisiin alunperinkään. Mikä on kyllä toisaalta totta sekin. Se kolo kun on ollut sielä kattilakaapissa aina, mutta yleisemmät tiskiavustajat ovat kiinnittäneet siihen yhtä vähän huomiota kuin minäkin. Mutta Lysti onkin minun aina utelias mangustiapinani.

1 kommentti: