Tuotetestissä Living World -frettiriippumatto

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Kuten tuossa pari postausta sitten mainitsin, Faunatar on nyt vuoden tauon jälkeen uudelleen aktivoimassa blogiyhteistyökuvioitaan, ja tauon jälkeen ensimmäiseksi testituotteeksi meille saapui Living World -frettiriippumatto. Eläinkaupoista löytyy varsin vähän vartavasten freteille suunniteltuja tuotteita, minkä suhteen tämä poikkeaa meillä aiemmin olleista testituotteista. Eipä sillä, etteikö kissan ja koiran tarvikkeista löytyisi todella paljon tuotteita, jotka toimivat freteille vähintään yhtä hyvin kuin niille tehdyt - ja välillä jopa paremmin. Freteille markkinoidut tuotteet kun on usein niputettu samoihin sarjoihin kani- ja jyrsijätuotteiden kanssa, mistä monella on syntynyt käsitys, että myös fretti olisi jyrsijä. Kanin ja marsun kuvat frettien riippumatossa eivät kuitenkaan onneksi aiheuta samanlaista erehtymisen vaaraa kuin frettien kuvat jyrsijöiden kuivikepaketeissa tai herkuissa. Fretti kun vastoin joidenkin olettamusta kuuluu samaan carnivora-heimoon kuin kissa ja koira, ja on täysin lihansyöjä.

Riippumaton printissä seikkailevat fretit, kanit, hiiret ja marsut.
Testiin tullut riippumatto on kooltaan 35*35cm ja siinä on joka kulmassa kiinnitysnaru ja kiinnityshaka. Kuten monet muutkin frettituotteet, tämäkin on suunniteltu kiinnitettäväksi häkkiin, mikä herättää itsessäni aina kahtalaisia tuntemuksia: on totta, että fretit rakastavat riippumattoja, mutta mielestäni fretti ei ole sen enempää häkkieläin kuin koira tai kissakaan. Silti meiltäkin löytyy nykyään frettien huoneesta aina avoin häkki juuri siksi, että monet virikkeistä on vain helpompi kiinnittää sinne. Mutta se ei estä sitä, että itselle tulee aina pieni surku, kun joku on ostamassa freteilleen häkkiä, sillä vaikka eläin joutuisi olemaan sielä vain yöt ja työpäivät, ne yhdessä vievät valtaosalla ihmisistä jo yli puolet vuorokaudesta ilman kaupassa käyntejä, harrastuksia ja muita mahdollisia menoja. Onneksi riippumaton saa sen omilla kiinnikkeillä kätevästi viritettyä myös kantoboksiin, eli se on mahdollista ottaa käyttöön, vaikka häkkiä ei olisikaan.

Malliltaan riippumatto on aika perus: yksikerroksinen, toiselta puolelta sileä ja toiselta teddyvuorattu. Kooltaan sopiva yhdelle keskikokoiselle fretille tai muutamalle pienelle. Iso plussa riippumatolle tulee konepesun kestävyydestä. Sitä voisi luulla, että se olisi itsestään selvä ominaisuus näätäeläimille suunnatussa tuotteessa, mutta sitä se ei valitettavasti ole, vaikka meilläkin näätien riipparit, pedit ja viltit pyörivät koneessa varsin ahkeraan. Tämän myötä yhdenkin ison frettituotevalmistajan tuotteet ovat tippuneet kokonaan omalta ostoslistaltani pois, koska niissä tämä tarve on jätetty huomioimatta. Tarve pesuvaralle on myös se syy, miksi itsekin kiinnostuin testiriipparista, vaikka riippareitakin löytyy näätähuoneen kaapeista jo useampia. Joitakin tuotteita on vain hyvä olla nippu.

Toisella puolella on vaalea teddyvuori
Mutta mitä itse näädät sitten olivat tuotteesta mieltä? Boksiriipparina se oli näädistä ihan manio. Meillä frettien kantobokseihin kun tulee viritettyä aina jokin riippari tuomaan lisää tilaa reissatessa. Riippumatot ovat näädistä ihan parhaita reissupetejä, ja niissä monesti nukutaan kyläpaikoissa vaikka boksi olisi aukikin. Kotiolosuhteissa taas tämä riippari oli meidän näädistä liian pieni ja perus, eikä se herättänyt näätähuoneessa ollessaan mitään mielenkiintoa, vaikka pari näädistä nukkuukin aina jossain riipparissa. Huoneessa nukkupaikoiksi valikoitui ennemmin suojaisampi kaksikerrosriippari, jossa pääsee nukkumaan tasojen väliin tai kuution mallinen noppariippari. Alkuun mietin, voisiko tämä olla paljaan kalterin alle ripustettuna vain turhan avoin, mutta toisaalta näädät nukkuvat myös mieluusti omissa telineissään lattialla olevissa riippareissa, joissa ei myöskään ole mitään kattoa suojana.

Riipparin saa sen omilla kiinnikkeillä kätevästi myös kantoboksiin.

Omien ja näätien kokemusten perusteella voisin suositella tätä boksiriippariksi yhdelle tai kahdelle näädälle pikkuboksiin. Varsinaiseksi pediksi hankkisin jotain muhkeampaa ja pehmeämpää. Isommalla laumalla (tai isolla uroksella) tästä loppuu äkkiä tila kesken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI