torstai 8. maaliskuuta 2018

Omat haasteet ja vahvuudet tämänhetkisessä eläintenpidossa

Bloggaaminen vaatii välillä pientä tasapainottelua siinä, mitä tänne kirjoittaa. Kun välillä tuntuu, että koko ajan sattuu ja tapahtuu niitä ikävämpiäkin juttuja, eikä haluaisi blogin olevan mikään masentavien juttujen paikka. Toisaalta taas ei haluaisi jättää kertomattakaan niistä, sillä en myöskään halua blogiin pelkkiä söpöjä eläinkuvia ja onnistumisia, sillä se helposti jättää ne jotka päätyvät hankkimaan omia näätiä ongelmineen yksin. Sillä jos kaikilla muilla kaikki tuntuu menevän koko ajan hyvin, ei kukaan halua olla se ainoa joka tunnustaa, että joskus väsyttää, hommat ei etene ja koulutus tuntuu junnaavan paikoillaan. Itse kun on omien harrastusvuosien aikana huomannut, että mitä avoimemmin kertoo myös omista epäonnistumisista ja mokista, sitä enemmän löytää myös vertaistukea niihin liittyen.

...ja tämän alustuksen jälkeen on varmaan syytä tähdentää, että ei, meillä ei ole sattunut nyt mitään isoa kriisiä. Se mistä tämä postaus lähti liikkeelle on Miikkiksen ruvet, ja niistä seurannut huono omistaja -fiilis. Kun nyt sillä on sekä silmä- että paino-ongelmia ja sen päälle junnut ovat vielä päässeet härkkimään sitä leikkiinkutsuissaan. Ja hetkellisesti sitä mietti, voinko julkaista mitään kuvia aiheesta, kun se ei ole nyt siinä kunnossa kun toivoisin sen olevan. Että mitä ihmisetkin sitten ajattelee siitä ja minun eläintenpidosta. Siitäkin huolimatta, että kaikkien kommentit ovat olleet enempi luokkaa "Jee, Miikkis!".

Mutta eilen illalla asiaa miettiesseni päädyin tekemään pientä listaa siitä, missä näen tällä hetkellä omat vahvuuteni nykyisen laumani kanssa, ja missä olisi kehitettävää. Itsekin kun on monessa suhteessa kaukana täydellisestä lemmikinomistajasta, mutta pitäähän elämässä olla tavoitteita.

Ei nämä nyt täysin toisiaan vihaa, mutta täysin toimiviin laumakemioihin on vielä matkaa.

VAHVUUKSIA

+ Tilat. Isompaan asuntoon muuton myötä meillä on nyt oikeasti kunnolla tilaa näätien virikkeille, sekä mahdollisuus jakaa porukkaa tarvittaessa. Miikkiskin on ollut nyt helpompi ottaa öiksi ja työpäiviksi erilleen tytöistä.

+ Raakaruokinta. Freteistä viisi kuudesta on jo saatu syömään monipuolisesti raakaruokaa, ja sitä on onnistunut löytämään tapoja, joilla niille on saanut kelpaamaan kanan ja kalkkunan ohella myös kanit, marsut, isot rotat ja muut, mikä auttaa pitämään ruokavalion monipuolisena.

+ Käsiteltävyys. Kaikkien näätien kanssa on päästy pisteeseen, jossa mikään hoitotoimenpide ei kaadu siihen, etteivät eläimet olisi hyvin käsiteltävissä. Etenkään Mitellan kanssa tätä ei ole voinut pitää alusta asti itsestäänselvänä.

+ Itsyn ja Esterin hampaat jäivät viime hammaslääkärireissulla suuhun. Niiden kohdalla se ehkä nykyään vaatii sen parikin hammaslääkärireissua vuodessa, mutta niiden kanssa hammastilanne tuntuu olevan tällähetkellä kontrollissa.

+ Verkostot. On vielä paljon, mitä en näädistä tiedä, mutta minulla on nykyään iso joukko tuttuja, joilta kysellä. Ja ihana luottolääkäri, joka on ottanut meidät vastaan juhannussunnuntainakin, kun meidän oli kesällä hankalampi reissata arkisin.

+ Kumppanin tuki. Oli sitten kyse eläinlääkärireissusta lumimyrskyssä tai rottien pilkkomisesta, Jussi ei ole koskaan kieltäytynyt auttamasta. Ei edes silloin, kun minä olen itkenyt väsymystäni ja turhautumistani, kun unettomuus vaivaa ja Mitella vain jatkoi puremista tai totutus ei olekaan sujunut niin nopeasti kun olen toivonut.

Kaikki ei ole nyt niin tiptop kuin toivoisi, mutta luonne on pojalla silti täysi kymppi.

HAASTEITA

- Miikkiksen silmä-, paino- ja iho-ongelmat. Silmissä olevaan pannusepäilyyn kokeiltiin reilun puolenvuoden  ajan kahta eri lääkitystä saamatta tuloksia. Niinpä nyt sitten mietitään, annetaanko asian olla, vai lähdetäänkö ottamaan silmistä koepaloja. Itse keikun asiassa kahden vaiheilla, sillä näkö ei ehkä ole haisunäädän vahvin aisti, mutta kyllä Miikkiksestä silti huomaa, että se nyt sokeuduttuaan säikkyy joitain juttuja helpommin. Jussia ajatus koepaloista kuitenkin hirvittää, ja hän pelkää että mahdollinen komplikaatio voisi pahentaa tilannetta.

Painon suhteen on viime kuukausina päästy 300 grammaa alaspäin, mutta se on yhä aivan liian korkea. Silti asialle tuntuu olevan vaikea tehdä mitään ennen kevättä, kun pelkkä annoskokojen leikkaaminen ei tunnu tuovan tulosta. Välillä vain haluaisi pystyä näkemään sen sellaisena suloisen pyöreänä minä moni sitä pitää, mutta en voi olla huolehtimatta siitä, mitä tuo tekee pojan terveydelle.

Ja ne Miikkiksen ruvet. Kyllähän minä olen huomannut, että junnut välillä pomppaavat sen niskaan, jos se tulee kohdalle kun niillä on hepuli. Mutta vasta eilisessä perusteellisessa koko ihon läpikäynnissä huomasin, kuinka paljon rupia sillä on tällä hetkellä selässä, ja itselle tuli todella paska olo, kun en ole tajunnut tyttöjen nappaavan niin kovin.  Nyt pitää toisaalta koettaa panostaa Miikkiksen ihon hoitoon, että puuttua vielä aiempaa napakammin siihen, että ketään ei saa koettaa leikittää väkisin.

- Frettien laumakemiat. Justiina ei ole vieläkään täysin laumassa, ja se stressaa välillä niin minua kuin muutamia näädistäkin. Tähän pitäisi saada muutosta mahdollisimman pian, jos haluan haluan jatkossakin pitää sekä Justiinan että pysyä yhdessä laumassa.

- Justiinan hampaat. Niiden hoidattaminen on nyt aloitettu, mutta jotta tilanne saataisiin pysymäänkin parempana, Justiinan ruokavaliokin olisi hyvä saada muutettua. Tähän mennessä Justiina ei ole kuitenkaan osoittanut mielenkiintoa lihaan.

- Rahatilanne. Jussilla on ollut nyt taas enempi opintoja, mutta hän ei saa enää edes opintotukea. Viime kuukaudet ollaan siis menty lähinnä minun palkallani, mikä ei ole paljon, etenkin nyt kun on tullut enempi eläinlääkärilaskujakin. Onneksi tilanne tämän suhteen on kuitenkin korjaantumassa kesällä, kun Jussikin pääsee taas töihin.  Siihen asti toivotaan, ettei tulisi mitään isompia katastrofeja (äiti on kyllä jo luvannut, että auttaa niissä tarvittaessa).

Tämmöisistä kaikista haluttaisiin kyllä eroon.
Eli tällaisella pohjalla mennään tällä hetkellä. Tässä tilanteessa on paljon hyvää, mutta myös kehitettävää. Toivottavasti kesään mennessä saataisiin ainakin muutama kohta haastelistalta pois.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Mun mielestä kunnon lemmikkiblogiin kuuluu kaikenlaiset postaukset - ei pelkästään ne söpöt eläinkuvat - ja on tosi hyvä juttu, että osaat kertoa myös negatiivisista asioista ja analysoida tilanteita rehellisesti ja monipuolisesti. Nou hätä, siis, ja tsemppiä! Mulle on ainakin tullut semmonen kuva, että Miikkis on just oikeassa paikassa teidän perheessänne, enkä usko, että kukaan tätä blogia kunnolla lukenut lähtee tuomitsemaan tämän perusteella huonosta eläintenpidosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksista! Kai sitä itsellä on välillä pieni pelko siitä, että jos kaikissa kuvissa kämppä ei ole siisti ja eläimet kunnossa, joku saa niistä aiheen soittaa eläinsuojelua paikalle. Useampikin tuttu kun on vuosien varrella päätynyt netissä jonkun silmätikuksi, ja saanut sitten ikäviä viestejä ja muuta haukkumista, vaikka kaikki on ihan kunnossa. Mutta itse en kuitenkaan haluaisi tehdä tätä bloggaamista pelon kautta - se kun on aika varma fakta, ettei missään monieläintaloudessa kaikki ole koko ajan tip top, joten siitä on turha ottaa paineita. Ja ei sen myötä rupien tai kakkotahrojen pitäisi olla tabuja blogissakaan.

      Ja sen verran monella tutulla on joku eläinsuojelusta käynytkin, että ei siinäkään pitäisi olla mitään jännättävää. Avaanhan minä ovet kaikille kiinnostuneille lajiintutustujillekin, niin miksi se olisi yhtään pahempi, jos joku eläinsuojeluihminen haluaisi katsoa paikat läpi ja kysellä noista vähän. Ei täällä ole kuitenkaan sellaisia luurankoja kaapeissa, mitä en olisi blogissakin esitellyt :D

      Poista
  2. Mie niin tunnistan tuon tasapainnottelun vaikeuden. Varsinkin nyt, kun ensin postauksissa tuli noin kuukauden tauko, sitten "ilmoitus" vanhimman koiran lopettamisesta, pari viikkoa hiljaiseloa ja postaus toisen vanhuskoiran lähtemisestä takaisin äidin luokse. Mutta toisaalta, olen opetellut sen että treenipostauksissa yritän etsiä jotain positiivista vaikka kuinka tuntuisi että kaikki meni penkin alle. Sitä kautta oon pikku hiljaa oppinut, että ei me ihan huonoja olla vaan edistymistä kyllä tapahtuu.

    "Välillä vain haluaisi pystyä näkemään sen sellaisena suloisen pyöreänä minä moni sitä pitää, mutta en voi olla huolehtimatta siitä, mitä tuo tekee pojan terveydelle." Oikeastaan mie näen tuon tosi positiivisena asiana. Lemmikkien ylipaino on kuitenkin, tai ainakin tuntuu olevan, yhä kasvava ongelma jolta helposti sulkee silmänsä ja/tai näkee vain sen "söpön pallon". Sie kuitenkin tiedostat asian terveysuhkineen ja yrität tehdä sille jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tämä ongelma tulee osittain siitäkin, että sitä ei tule koko aikaa blogattua niistä arjen pienistä hyvistä hetkistä, siinä missä kaikki (negatiiviset) poikkeamat ylittävät helpommin uutiskynnyksen. Niin postaukset voi olla ajoittain sitä sairautta, kuolemaa ja epäonnistumisia, vaikka niitä kirjoittaisi välillä suloinen nunnunäätä sylissä. Niitä hyviä juttuja ei vain aina muista kaivaa niihin postauksiin, kun koettaa käsitellä sitä ikävää juttua kirjoittamalla. Vaikka kai kaikki sen tajuaa, että täytyy noiden otusten aika ihania olla, että niihin haluaa vuosi toisensa jälkeen käyttää yhä isomman osan vapaa-ajastaan ja rahoistaan :D

      Ja Miikkiksen kohdalla tuossa on ehkä eniten kyse siitä, että sitä haluaisi olla omilleen se leijonaemo, joka näkee ne aina täydellisinä, ja joka pitää omiensa puolia joka asiassa tarvittaessa koko maailmaa vastaa. Se täysin hurahtunut ja subjektiivinen supermamma, joka ei koskaan kritisoisi omia lapsiaan. Ja se onnistuukin helposti niiden juttujen osalta, mihin ei voi itse vaikuttaa niin vahvasti: me höntsäillään omien kanssa kohti auringonlaskua puuttuvista hampaista, haimaongelmista ja muista huolimatta. Mutta Miikkiksen painon kohdalla se nolous tulee ehkä siitä, että se on jotain, mikä minun olisi pitänyt pystyä estämään jo ennalta, ja joka on minusta riippuvainen terveyshaitta omalla lemmikillä. Ja jonka siitä johtuen haluaisin pois, vaikka keinot siihen tuntuvat olevan välillä kortilla ja hukassa. Ja sitten samaan aikaan kun minä tuijotan toisen kiloja ja murehdin niistä, muut ihastelevat kuinka kauniin pyöreä ja komeankokoinen se on. Ja itse haluaisi sen olevan sellaisessa kunnossa, että voisin ihailla sitä yhtä varauksettomasti, ilman että itsestä tuntuu, että se olisi parempi, jos... Koska tällä hetkellä en todellakaan pysty täysin puolustelemaan sitä, missä kunnossa se on. Sillä se on aika huono selitys, että se on ihan tajuttoman ahne ja itsepäinen eläin.

      Poista