lauantai 7. lokakuuta 2017

Tuotetestissä Luonnollinen Kamu -siivoustuotteet (sis. arvonnan!)

Törmäsin joitakin viikkoja sitten mielenkiintoisen oloiseen kotimaiseen Luonnollinen Kamu -siivoustuoteperheeseen. Ensimmäiseksi testiin lähti shampoo, josta pystyi tilaamaan ilmaisen tuotenäytteen firman kotisivuilta. Frettien kanssa shampoota tarvitsee kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin siivoussuihkeita ja pyykinpesuaineita, joten päädyin kirjoittamaan sähköpostia niihin liittyen. Sen sähköpostin myötä päädyimmekin sopimaan blogiyhteistyöstä, ja sain testattavakseni kaksi Luonnollisen Kamun siivoussuihketta (Raikas ja Hajusteeton), sekä kaksi pyykinpesuainetta (Raikas ja hajusteeton). Nyt tuotteet ovat ehtineet olla käytössä reilu pari viikkoa, ja ainakin meidän taloudessa se tarkoittaa hyvin monia käyttökertoja.

Testattavana olleet Luonnollinen Kamu -tuotteet

Siivoussuihkeet

Luonnollinen Kamu -siivoussuihkeet on suunniteltu kaikille pinnoille erilaisten roiskeiden, merkkausten yms. puhdistamiseen. Käyttökohteiksi mainitaan tasojen ja lattioiden ohella esimerkiksi kissanhiekkalaatikot ja jyrsijöiden häkinpohjat. Siivoussuihkeiden kerrotaan olevan paitsi kotimaisia, myös 100% biohajoavia, ja sellaisina turvallisia niin käyttäjälle kuin ympäristölle, ilman että tuotetta tarvitsee huuhtoa pois siivotusta kohdasta.

Meillä siivoussuihkeet pääsivät aktiivisimmin käyttöön hutikakkojen ja -pissojen siivoamisessa. Kuuden fretin kanssa huteja sattuu päivittäin, etenkin kun en suostu muuttamaan jokaista frettien rakastamaa nurkkaa vessaksi. Tiedän, että minkään siivoussuihkeen tehon ei pitäisi perustua ulosteen hajun peittämiseen, mutta silti aloitin testin tutumman tuntuisella hajustetulla versiolla eli Raikkaalla. Luonnollinen Kamu Raikkaassa tuoksuu eukalyptus ja sitruuna, joista ensimmäisen tuoksu tulee mielestäni läpi vahvempana - ehkä osin siksi, että en ole tottunut eukalyptuksen hajuun siivoustuotteissa. Suihkeen haju oli mielestäni sopivan voimakas: selvästi erottuva, mutta se ei kuitenkaan jäänyt tuoksumaan liian pitkäksi aikaa voimakkaana siivottuun kohtaan. Tuoksun haihduttua kohta jäi hajuttomaksi eli tuote teki tehtävänsä virtsa- ja ulostetahrojen poistossa hyvin.

Viikon jälkeen vaihdoin käyttöön Hajusteettoman, jonka suhteen olin varauksellisempi. Hajusteeton tuntui kuitenkin toimivan käytössä yhtä hyvin kuin Raikas, eikä siivottuihin kohtiin jäänyt senkään kanssa hajuja. Tuotteen hajusteettomuus johti lopulta siihen, että suihkepullon sai käydä useamman kerran hakemassa herppihuoneen puolelta. Jussi kun ei mielellään käytä voimakkaammin hajustettuja tuotteita omissa eläintiloissaan, mutta Hajusteettoman hän koki riittävän neutraaliksi esimerkiksi tasojen ja terraarioiden ulkopintojen puhdistamiseen, kun huoneesta piti hävittää liiaksi lisääntyneitä varastopunkkeja. Hajusteeton pääsi meillä siis monipuolisempaan käyttöön, vaikka omassa käytössä pidin Raikkaasta enemmän.

+ Kotimaisuus
+ Biohajoavuus: Lemmikkienpidosta ei saa mitenkään kauhean ekologista (etenkin kun omistaa isomman lauman lihansyöjiä), mutta se ei estä pyrkimästä sitä kohti.
+ Hyvin toimiva pumppupullo: Liipasin kestää käyttöä, eikä pullo vuoda kassissakaan.
+ 500 ml:n pullo kätevä ottaa mukaan myös reissun päälle esimerkiksi näyttelyihin.
+ Poistaa pissa- ja kakkatahrat lattiapinnoilta ilman haju- tai muita jälkiä
+ Saatavilla hajusteeton vaihtoehto niille, joille hajusteet eivät sovi.
+/- Litran täyttöpakkaukset ovat pusseja eikä pulloja. Ympäristön kannalta tämä on plussaa, mutta se heikentää pakkausten mahdollisuuksia selvitä ehjinä näätähuoneen kaapissa, jos joku houdini onnistuu livahtamaan kaappiseikkailulle.

- Isoin saatavilla oleva pakkauskoko on 1 litra, mikä kuluu ainakin meidän laumalla aika nopeaan.
- Hinta: Pienissä erissä hintaero muihin testaamiini siivoussuihkeisiin ei ole iso, mutta ainakaan toistaiseksi tuotteesta ei ole saatavilla edullisia kanisteridiilejä.

Frettitalouden yleisin käyttökohde: hutikakat
Pyykinpesuaine

Luonnollinen Kamu -pyykinpesuaineiden kerrotaan sopivan 30-90 asteessa pestävälle kirjopyykille, kuten lemmikkien makuupaikoille, matoille ja vilteille tai miksei kaikellekin eläintaloudessa tulevalle pyykille. 500 ml:n kerrotaan riittävän kuuteentoista pesukertaan. Annosteluohjeita lukiessa kuitenkin selviää, että kuusitoistakertaa on laskettu käsinpesuannostuksen mukaan. Konepesuannostuksella 500ml:n pullosta tulee 10 koneellista. Siivoussuihkeiden tapaan myös pyykinpesuaineet ovat kotimaisia ja 100% biohajoavia.

Assistentti Lysti testaa korkin pitävyyttä
Näätätaloudessa pyykkiä tulee sen verran paljon, että käsinpesu on usein vaihtoehto vain silloin, jos
kone sattuisi hajoamaan. Pyykkikone pyörii kahden henkilön taloudessakin useamman kerran viikossa. Ehdoton minimi arjen sujuvuuden kannalta on kaksi koneellista viikossa: yksi koneellinen omia pyykkejä ja yksi näätien. Käytännössä näätäkoneellisia tulee kuitenkin enemmän, sillä jos pyykinpesulle suinkin löytyy aikaa, sitä pyrkii pyörittämään kaikki käytössä olevat pedit, viltit yms. vähintään kerran tai pari kuukaudessa (ja kun petejä on käytössä yhtäaikaa aina yli parikymmentä...). Näätäpyykeistä osa on akuutteja, esimerkiksi kuljetusboksissa likaantuneita kakka- ja pissatahraisia vilttejä. Isompi osa on sitten vain käytössä tunkkaisiksi muuttuneita: näädillä on kuitenkin aina se oma ominaistuoksunsa, ja jos ei halua koko asunnon haisevan niin vahvasti näädälle, tekstiilejä on hyvä kierrättää säännöllisesti pesukoneen kautta.

Pyykinpesuaineissa otin ensin testiin hajusteettoman, jota mainostetaan erityisesti jäljitystä harrastaville koirakoille. Tälläkin kertaa olin hieman varauksellinen hajusteettoman suhteen, mutta turhaan: vaikka pyykinpesuaineessa ei ollut hajusteita, ei pyykki pesun jälkeen haissut sen enempää näätämäiseltä, kuin virtsa- tai ulostetahroiltakaan. Pyykki myös tuli suurimmalti osin täysin puhtaaksi: ainoastaan häkissä käytössä oleviin mattoihin jäi pientä pinttynyttä kakkatahraa, joka ei ole kyllä lähtenyt aiemmassakaan pesussa meidän normikombolla (Pirkan -pyykinpesuaine ja huuhteluaineena Simple Solution). Sen suhteen jäikin ehkä miettimään, olisiko tässä kenties tilausta jollekin Superlikaisen pyykin tehopesuaineelle tai erilliselle tahranpoistoaineelle.

Myös pyykinpesuaineista löytyi hajustettu Raikas-versio samalla eukalyptus ja sitruuna -yhdistelmällä. Tässäkin tuotteessa pidin siitä, että tuoksu oli käytettäessä selvä, mutta ei tuntunut liian vahvana tai pitkään lopputuloksessa eli tällä kertaa puhtaissa pyykeissä. Tuoksun kyllä huomasi, mutta se ei ole samalla tavalla hyökkäävä kuin joissain hajustetuissa huuhteluaineissa, joita en itse pysty käyttämään saamatta päänsärkyä. Näädät eivät tuntuneet tekevän eroa hajusteettomalla tai Raikkaalla pestyjen petien välille eli kummatkin kelpasivat nukkumiseen, heti kun ne sai pesusta takaisin käyttöön.

+ Kotimainen
+ 100% biohajoava
+ Poistaa hyvin hajut tekstiileistä.
+ Sopii sekä käsinpesuun että pyykinpesukoneeseen.
+ Pitävä korkki: pullo pysyy kiinni, vaikka ahkerat assistentit auttaessaan heittelisivät sitä koneen päältä tai lavuaarin reunalta lattialle.
+ Tuotteesta löytyy hajusteeton vaihtoehto.

- Pullossa itsessään ei ole mitään mitta-asteikkoa tai mittakorkkia aineen annostelua varten eli siinä on turvauduttava joko silmämääräisyyteen tai lainattava keittiöstä desin mitta.
- Hinta selvästi korkeampi kuin tällä hetkellä käytössä olevalla tuotteella. Meidän käyttömäärillä hintaero on ehkä liikaa, vaikka mielellään tukisi kotimaista vaihtoehtoa.

Oma lemppari testituotteista
Lopputuloksena ainakin siivoussuihkeilla on vahva mahdollisuus päästä meillä jatkoon, etenkin jos pakkauskokoihin tulee vielä kunnon suurkuluttajakoko mielellään näädän kestävässä muovikanisterissa, jonka uskaltaa säilyttää hyvin myös näätähuoneen kaapissa.

Luonnollinen Kamu on lupautunut sponsoriksi myös kahteen tulossa olevaan frettinäyttelyyn eli PreWinterin ja Valentinen palkintokasseista on mahdollista löytää siivoustuotteita itselle testiin. Lisäksi Luonnollinen Kamu pitää myös kasvattajakerhoa, jossa virallisten kasvattajien on mahdollista saada Luonnollinen Kamu -tuotteita pentupakettiin. Ehkä jo ensi pentukaudella mukana kasvattajakerhossa on frettikasvattajiakin. Kaikkia tuotteita on myös mahdollista tilata Luonnollinen Kamu -sivustolta, josta löytyy myös lista jälleenmyyjistä.



Jos kuitenkin haluat päästä testaamaan tuotteita nyt heti, lisätään loppuun vielä arvonta.




Kerro kommenteissa, minkä Luonnollinen Kamu -siivoussuihkeen tai pyykinpesuaineen haluaisit itse testata, ja voit voittaa sen itsellesi!

Arvonnassa valitaan kaksi voittajaa, joista kumpikin saa haluamansa siivoustuotteen 500 ml:n pakkauskoossa. Arvonta suoritetaan lauantaina 28.10. eli osallistusmisaikaa on seuraavat kolme viikkoa. 

43 kommenttia:

  1. Raikas siivoussuihke tulisi meillä ahkeraan käyttöön!

    VastaaPoista
  2. Raikas pyykinpesuaine kiinnostaa! pinjaemilia.l(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Molemmille olisi tarve, mutta valitaanpa vaikkapa Raikas siivoussuihke Putelle, Possulle ja Petunialle ��

    VastaaPoista
  4. Hajusteetonta siivoussuihketta olisi kiva testata! Hajustettuja kun löytyy lähes joka lähtöön.

    VastaaPoista
  5. Raikas pyykinpesuaine pääsis meidän frettipyykkiin kokeiltavaksi!
    mango.93@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukaan arvontaan! Raikas siivoussuihke. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  7. Hajusteeton siivoussuihke tulisi tarpeeseen.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Raikas suihke tai pyykinpesuaine ois meille kova! :)
    petra.oinonen@surffi.fi

    VastaaPoista
  9. Raikas pyykinpesuaine olisi meille sopiva!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  10. Raikas siivoussuihke! :) mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Raikas siivoussuihke olisi meillekin tarpeen hutikakkoihin! :D
    noora.limnell@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Raikas siivoussuihke olisi minun valintani. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Raikas siivoussuihke. markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Lysti on ihana!! Onko se helppo tahi vaikea lemmikki? Meillä 2 kisua ja koira...valitsin raikas pyykkiaineen
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lysti on monessa suhteessa todella helppo tyyppi: tyttö on äärettömän sydämellinen, se ei ole purrut ikinä niin kovasti että iho olisi rikkoutunut ja se on ollut alusta asti varsin sisäsiisti. Toisaalta taas Lysti on äärettömän energinen ja isokokoinen tyttö, mikä asettaa omat haasteensa. Se liikkuu nopeammin kuin muut, se hyppää ylemmäs ja sillä on enemmän voimaa kuin muilla. Se onkin aina se todennäköisin tyyppi, joka löytyy keittiön tasoilta tai pöydiltä tutkimasta, tai joka onnistuu kaatamaan tai avaamaan jotain, joka on tähän saakka saanut olla freteiltä rauhassa. Lysti kun on uteliaana aina menossa, ja se jaksaa leikkiä kauan sen jälkeenkin kun muut ovat jo vetäytyneet nukkumaan. Toisaalta Lysti on sen myötä erittäin hyvä leikittäjä ja väsyttäjä laumassa jossa on kolme kakaraa.

      Koiriin ja kissoihin verrattuna fretti sijoittuu haastavuudellaan johonkin siihen välille. Aikuinen fretti on hoidoltaan pitkälti samantapainen kuin sisäkissa, joskin sisäsiisteyden kanssa on usein enemmän haasteita. Mutta nekin usein rakastavat erilaisia petejä, kiipeilypuita, kissojen leluja ja valjasseikkailuja. Ne myös rakastavat olla mukana kaikessa välillä raivostettavuuteen asti.

      Etenkin pentuaikana fretin koulutus voi kuitenkin vaatia yhtälailla pitkäjäntäisyyttä ja toistoja kuin koiranpentukin, vaikka fretille ei haluaisikaan opettaa mitään varsinaisia temppuja. Mutta esimerkiksi purukoulutus on pennun kohdalla hyvin tärkeää, sillä freteille on luontevaa käyttää hampaitaan esimerkiksi leikkiessään, harmituessaan jne., ja se tekee sitä vahvasti myös ihmisen kanssa, ellei sille pennusta asti opeta, miten ihmisen kanssa hampaita sopii käyttää. Mutta kun perehtyy lajiin huolella etukäteen, niin ei se ole sen haastavampi kuin koirat tai kissatkaan, se on vain erilainen ja sen kanssa ne haasteet ovat omanlaisensa. Näädän kanssa voi esimerkiksi päätyä etsimään puoliksi syötyjä rottia sokkelista ja tuulettamaan puffien jälkeen.

      Poista
  15. Hajusteeton siivoussuihketta olisi mielenkiintoista kokeilla rottahäkkeihin. :)

    VastaaPoista
  16. Raikas siivoussuihke kuulostaisi hyvältä :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Hajusteeton siivoussuihke tulisi kanitaloudessa kyllä kovaan käyttöön! Mukana arvonnassa :)

    veera.e.jokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Raikas siivoussuihke.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Raikas siivoussuihke kiinnostaa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Lemmikkikodin raikas siivoussuihke <3 Kahden kissan karvapallo-oksennuksia siivotessa on tullut kulutettua yksi jos toinen puhdistussuihkepullo... kissankarva85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Raikas siivoussuihke.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Raikas siivoussuihke sopisi meidän "kissalaan" parhaiten :) Meillä on ollut Kamun lemmikkishampoota (kiiltävää) käytössä pesussa ja ihan tyytyväisiä ollaan! Karvat eivät ole menneet niin herkästi takkuun :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Raikas siivoussuihke :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Raikas siivousssuihke :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Pyykinpesuaine Raikas :D

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Raikas siivoussuihke
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Siivoussuihke Raikas.

    Tanja_korhonen@hotmail.fi

    Kattava ja hyvä info näistä, pitää ehdottomasti ostaa ja kokeilla näitä kaikkia itsekin.

    VastaaPoista
  28. pyykinpesuaine :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Raikas siivoussuihke ois kova sana!

    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Raikas pyykinpesuaine!
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ruihke josta jäisi raikas toksu olis kova juttu meidän eläinsirkuksessa, sekä hajusteeton pyykinpesuaine. kas siivouksen jälkeen pitää olla raikasta, mutta pesty pyykki ei saa tuoksua kuin pestyltä pyykiltä!

    VastaaPoista
  32. Raikas suihke kuullostaisi aivan mahtavalta tuotteelta meidän rottalaan <3

    Fiurila@gmail.com

    VastaaPoista
  33. siivoussuihke tulisi tarpeeseen :)
    niinaarvonnat@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Siivoussuihke :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Hajusteeton siivoussuihke.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  36. Siivoussuihke! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Raikas siivoussuihke! Talvi tulee ja kiimat sen myötä... :D

    VastaaPoista
  38. Näin tätä jossain (messuilla ehkä) mutta siellä se oli brändätty koirien hommiksi niin vahvasti etten sitten näitä alkanut katselemaan tarkemmin. Vaan nyt selvisi, että ne käy kaikille : raikas siivoussuihke siis kiinnostaisi :)
    triolajanilsson@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Pyykinpesuainetta olisi kiva päästä testailemaan, mutta nuo muutkin kelpaisivat :) Mielenkiintoisia tuotteita
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Luonnollinen Kamu Raikas -siivousuihkeelle olisi varmasti käyttöä! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kanienhuoneeseen uutta hajusteetonta pesuainetta ois hyvä saada :) tunabagman@gmail.com

    VastaaPoista