Lisää arvontoja lähestyvien lemmikkimessujen kunniaksi

tiistai 24. lokakuuta 2017

Nyt on vielä viisi päivää aikaa Luonnollinen Kamu -siivoustuotteiden arvontaan. Mutta vaikka edellistä arvontaakaan ei olla saatettu vielä päätökseen, aloitellaan jo seuraavaa: postauksen lopussa laitetaan arvottaviksi kaksi lippua 11.-12.11. järjestettäville Lemmikkimessuille.



Tänä vuonna olen tekemässä jotain varsin radikaalia ja lähdössä Lemmikkimessuille ilman yhtäkään omaa otusta. Tämä suunnitelma kyllä meinasi kariutua kerrasta siinä kohtaa, kun Tanja laittoi viestiä ja kertoi, että messuille tulee sittenkin myös frettiständi... Mutta koska itseni tuntien olen tolkuttoman huono jättämään otuksiani kenenkään muun vahdittaviksi messuilla, ainoa tapa päästä kunnolla kiertelemään on jättää omat kotiin. Tällä kertaa kun haluan ottaa messuilla pitkästä aikaa aikaa myös messutarjouksiin tutustumiseen ja eri eläinlajien ihmettelyyn. Muutamilla viime messuilla tietoni messualueesta kun ovat rajoittuneet pitkälti siihen, että olen pystynyt suunnilleen nimeämään oman ständin viereiset ständit. Ja koska olen kerrankin ottamassa aikaa myös messuilla kiertelyyn, hain ja sain tuleville messuille myös bloggaajapassin. Tällä kertaa sitä kulkeekin sitten messuilla vähän erilainen lappu rintapielessä. Siitä huolimatta olen kohtalaisen varma, että minua tulee lauantaina bongaamaan useampaan otteeseen frettiständiltä jonkun muun näädät sylissä.

Mutta mitä sitä on sitten ajatellut lähteä messuilta bongaamaan?


Suomen herppiharrastajat ry messuosasto 5e10

Kun sanoin lähteväni kerrankin ilman omia eläimiä messuille, sitä voisi kuvitella, että sitä välttyisi kerrankin aamulla eläinten roudaukselta, niiden tavaroiden kuskaamiselta yms. aamusählingiltä. Tässä kohtaa tulee kuitenkin se mutta, että meidän taloudessa on kaksi henkilöä. Ja nyt kun messuilla ei kerrankaan ole näätäshowta meidän toimesta, on Jussin helpompi lähteä mukaan omien otustensa kanssa. Niinpä hänet bongaa tällä kertaa Suomen herppiharrastajien ständiltä, ja sen myötä varmasti miutkin - ja onhan sieläkin tiedossa Jussin lisäksi monia muita tuttuja. Luonnollisesti minä olen myös auttamassa Jussia hänen otustensa kanssa, samoin kuin hän on monet kerrat messuilla ollut mukana pyörittämässä näätäsirkusta. Näillä näkymin meiltä on lähdössä herppiosastolle mukaan vietnamilainen nokkakäärme Sauron, lännen vihersisilisko Timon, tulisalamanteri Fenix, koristesarvisammakko Jäte-Joonas ja ripsipalmukyy Nacho-Cheddar. Lopulliset lähtijät varmistuvat lähempänä messuja. Kotiinpäin lähtiessä mukaan saattaa lähteä myös lainasulho kuningaspytonneideille Selenalle ja Pamelalle nyt alkavaa lisääntymiskautta silmällä pitäen.

Jäte-Joonas on tavattavissa Herppiharrastajien ständillä

Pääkaupunkiseudun fretit ry (messuosaston numero ei vielä vahvistunut)

Vaikka kotona vilistääkin kuusi maailman ihaninta tyttöä, mitä sitä messuillakaan bongailisi mieluummin kuin lisää näätiä - ja näätäihmisiä. Frettiständillä on näillä näkymin ainakin Tanja, Marianne ja Heli fretteineen, ja molempina päivinä varmasti myös muita harrastajia. Paikalla on siis bongattavissa eri ikäisiä ja värisiä näätiä molemmissa sukupuolissa. Ja Tanjan Demeter kävikin juuri viime viikonloppuna harjoittelemassa sylikoomailua Kaaren Faunattaren frettipäivässä (ja ainakin allekirjoittanut suunnittelee pöllivänsä neidin syliteltäväksi messuillakin). Jos siis frettikuume vaivaa, ei lemmikkimessuilta löydy siihen ainakaan apua. Tunnetusti näätien palluttelu kuin vain pahentaa oireita.

Suomen Aasiyhdistys ry messuosasto 3c19, Suomen Alpakkayhdistys ry 3b20 

Sama lippu käy onneksi kaikkiin viikonlopun messutapahtumiin eli myös Elmaan. Aasit, alpakat ja vuohet ovat nykyisten kotiotusteni ohella onnistuneet varastamaan sydämeni, ja koska ainakaan lähitulevaisuudessa en näe realistisena niiden hankkimista itselle, on aina ihana päästä näkemään ja silittelemään niitä muualla. Jotenkin olen alkanut huomata, että minuun vetoaa elämissä erityisesti tietty yhdistelmä älyä ja itsepäisyyttä. Kaveri on kyllä haukkunut minut jo valmiiksi hulluksi, jos ikinä itselleni aasin hankin. Itse koen kuitenkin miellyttävänä haasteena, että eläimeltä puuttuu halu miellyttää, ja jotta homma toimisi, homma on saatava kyllin mielekkääksi eläimelle itselleen - tai se vetää jarrut päälle.

Aaseja areenalla viime syksyn Lemmikkimessuilla

Rescueyhdistys Kulkurit ry messuosasto 5e31, Rekku Rescue ry 3c3, 
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry 5h31

Vaikka omien näätien kanssa tuleekin käytyä ahkerasti näyttelyissä, en voi sanoa olevani erityisen kiinnostunut koira- ja kissanäyttelyistä. Kyllä niissäkin messuilla kisaavia tulee käytyä välillä katsomassa, mutta parhaiten viihdyn yleensä rescue-yhdistysten ständeillä. Sielä pääsee kuulemaan monesti aika uskomattomiakin selviytymistarinoita ja näkee eläimiä, jotka ovat välillä hyvinkin huonoista lähtökohdista käsin pystyneet rakentamaan niin hyvän luottamuksen ihmisiin, että sitä ei horjuta edes messuhälinä. Ja kissoissa sydämeni on aina sykkinyt erityisesti maatiaisille, ehkä osin siksi, että omanikin ovat niitä olleet.

ZiwiPeak, Hurja-pakasteet  messuosasto 4d59, Oy MUSH Ltd messuosasto 5g41

Kuten tähän astisesta listauksesta on voinut päätellä, shoppailu ei ole itsellä päällimmäisenä mielessä messuilla. Mutta kun kotona laumaa kuitenkin on, tottakai sitä aikoo koettaa bongata hyviä messutarjouksia meillä tarvittavista tuotteista. Koska tällä kertaa kotimatka kulkee messuilta suorinta tietä Turkuun, toivon, että hyviä tarjouksia löytyisi erityisesti raakaruokapuolelta. Tarvikkeiden ja lelujen riittävästä määrästä voidaan ehkä olla montaa mieltä, mutta seitsemän näädän kanssa ruokia tarvitaan aina.

Eläinten koulukuvaus messuosasto 5k31

Vaikka itsellä ei ole tälläkertaa omia eläimiä mukana kuvautettavaksi, Eläinten koulukuvaus ansaitsee paikkansa listalla. Yrittäjä Jenni on aivan ihana, ja otti meidän nääpistä taas ihan mahtavia kuvia pari viikkoa sitten Faunattaressa, vaikkei me tehdäkään kuvauskeikkoja Jennille ikinä helpoiksi, kun aletaan pyytää kaverikuvia freteistä. Mutta Jenni ei ikinä sano, että jokin olisi mahdotonta. Hän kyllä saattaa todeta, että ensikerralla hän osaa varautua vielä paremmin, kun näädät lähtevät vilistämään, ja jokin hyvä rekvisiitta, millä ei-toivotun kulkusuunnan olisi saanut blokattua, ei ole sillä kertaa matkassa.

Mihailista ja Savu-hiirestä tilattuja kuvatuotteita. Ensikerralla pitää vihdoin tilata myös tiedostoja.

Etsijäkoiraliitto ry messuosasto 5m30 

Mikäli ette ole aiemmilla messuilla käyneet Etsijäkoiraliiton pöydässä, kannattaa tehdä se nyt tulevilla messuilla. Ständillä saa hyviä vinkkejä siihen, miten voi jo etukäteen varautua lemmikin mahdolliseen katoamiseen niin, että etsijäkoirista on mahdollisimman iso apu etsinnöissä. Sen jälkeen kun törmäsin ensimmäisen kerran yhdistykseen messuilla, meillä on pidetty joka näädästä karvatuppoa minigrip-pussissa eläinkansiossa eläimen tärkeiden papereiden yhteydessä.

Megaeläin Oy messuosasto 3d17

Megaeläimellä on ollut ainakin aiempina kertoina myynnissä ihania Sturdy-tuotteita. Tällä kertaa ollaan taas pienellä budjetilla liikenteessä, mutta kyllä ne pitää käydä katsomassa aina läpi. Jos siellä joku kerta sattuisi olemaan juuri se oikea hyvällä hinnalla.

Spiraaliperuna messuosasto 6s10

Vaikka mitään muuta messuilta ei lähtisi mukaan, voi jo tässä kohtaa olla varma, että ämpärillinen spiraaliperunoita lähtee. Se on yksi lyhimpiä teitä Jussin sydämeen ja välillä jopa syy, miksi joihinkin tapahtumiin lähdetään. Ja sinne ämpäriin voi sitten myöhemmässä vaiheessa muuttaa jokin hämähäkki juve.


Näiden lisäksi huomioni kiinnittää yleensä kaikki eläintalouden siivoustuotteet, kuivalihanamit, kissanlelut, villapesät yms., joita tulee bongailtua eri ständeiltä. Yleensä päätän joka kerta olla ostamatta mitään "ylimääräistä" ja huomaan yhtälailla lipsuvani siitä joka kerta. Kun pitäähän nääppien saada...


Joko sinä olet tutustunut messujen näytteilleasettajalistaan? 
Mitä sinä erityisesti odotat messuilta?

Vastanneiden ja sähköpostiosoitteensa jättäneiden kesken arvotaan kaksi sähköistä lippua Lemmikkimessuille. Messulippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin messuilla, ja se on käytettävissä minä tahansa kolmesta messupäivästä (HUOM! Lemmikkimessut ovat vain lauantaista-sunnuntaihin, ELMA aukeaa jo perjantaina).

Liput arvotaan viikon päästä: 31.10.2017.

Messuilla nähdään!

27 kommenttia:

  1. Eläimiä, kissoja erityisesi :) Sekä pienet ostokset mielessä :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Jyrsijöitä tulee ihasteltua eniten. Tykkään varsinkin rotista, koska meillä on ollut niitä lemmikkeinä.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rotat unohtuivatkin tuosta omasta listasta. Itseä harmittaa yhä, kun paikalla ei ole perinteistä isoa rottanäyttelyä, mutta täytyy kyllä ehdottomasti silti käydä Suomen Kesyrottayhdistyksen ständillä katsomassa, näkyykö tuttuja. Ja tutustumassa paikalla oleviin rottamuksiin.

      Poista
  3. Moikka!

    Tuu ihmeessä käymään myös Suomen eläintenkouluttajat ry:n ständillä, mulla on nimittäin näillä näkymin tulossa Mitellan isä sinne mukaan :)

    https://tassutelllen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä ehdottomasti tulla! :) Nyt tuli kyllä taas pieni kiusaus ottaa sitten Mitellakin mukaan näytille. Mutta ehkä koetan silti pitää kiinni siitä, että omat eläimet jää tällä kertaa kotiin :D

      Poista
  4. Kissanäyttely kiinnostaa :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvistä messuvinkeistä! :) Messuilla kiinnostaa kaikki eläimet, erityisesti jyrsijät. Messutarjoukset pitää tsekata tottakai, jos omille nakertelijoille löytyisi purtavaa edullisesti.
    (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  6. Messuilla kiinnostaa yleisesti eläimet, mutta etenkin koirat ja marsut. Toki myös kaikki hyvät messutarjoukset :)

    saltzu-91@jippii.fi

    VastaaPoista
  7. Hyviä messuvinkkejä! Yleisesti kaikki eläimet kiinnostavat. Koirat varsinkin :) Messutarjouksia lähden metsästämään.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Tarkoitus olisi käydä vanhimman, aistiyliherkän ja tunnesäätelytaidottoman tyttäreni kanssa imemässä hyviä kokemuksia ja hyvää mieltä eläimistä ja innostavasta ilmapiiristä. Eritoten koiraihmisenä ja monen sellaisen omistajana koirat kiinnostavat kuin myös entisenä herpetologisen yhdistyksen aktiivina herpit (sammakkoeläimet!) innostavat. Toki myös linnut kiehtovat.
    jessi _karhunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Eläimet kiinnostavat eniten, mutta myös messutarjoukset houkuttelevat :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Osallistutaan sit myös, eiköhän siellä eniten aikaa mene tuttujen jyrsijä- ja frettityyppien seurassa, tällä kertaa ilman omaa osastoa, niin lippu ois jees! Kasperi.karppinen@outlook.com

    VastaaPoista
  11. kani löytyy kotoa joten jyrsijälinjalle mennään agility kiinnostaa anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Heräteostoksia ja joululahjoja koiralle ja kaneille varmaan tulee eniten töllisteltyä, mutta kyllä se vaan se eläinten näkeminenkin on ihanaa aina messuilla :) tunabagman@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Rakastan sammakkoja, Jäte-Joonas olisi huippu nähdä livenä.<3!herpit muutenkin ja kaikki Elmaeläimet on kiinnostavi:) /terkuin sandi.osterlund@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Kissanäyttelyä odotan :)
    katikoskinen2@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Lemmikkimessut oli pitkään jokavuotisessa ohjelmassa, mutta nyt on ollut muutaman vuoden tauko. Olisipa kiva päästä käymään pitkästä aikaa. Ihan vaan fiilistelisin ja kävisin kiertelemässä esityksiä ja myyntikojuja.
    elina.malkia@gmail.com

    VastaaPoista
  16. kaikki kissoja koskeva kiinnostaa olisi kiva päästä messuille
    k.hautala@nic.fi

    VastaaPoista
  17. Kerrankin pääsis kiertelemään kameran kanssa messuja ihan rauhassa, kun ei ole itselläkään mukaan lähteviä eläimiä rottanäyttelyn valitettavasti puuttuessa. Alpakat kävisin moikkaamassa, ja tuttuja harjakoirapentuja ois pentunäyttelyssä, ja tietenkin pitäis katsastaa kesyrottaständi ja myös chinchillaständi. Hyviä messutarjouksiakin ois kiva bongata, tosin viime vuosina ei niitä ole samaan tapaan näkynyt kuin messujen alkuaikoina. tearcmir@gmail.com :)

    VastaaPoista
  18. Kaikki koira-asiat kiinnostaisi ja ostoksiakin voisi tehdä. nanni@netti.fi

    VastaaPoista
  19. Kisuja =^^= Kurmiau ��

    T.Leena
    leena.lyykos@gmail.com

    VastaaPoista
  20. tarjouksia, k_mari85@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Uusia vinkkejä koiran ruokintaan, kaijal@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Kaneille pitäisi ainakin pellettejä käydä ostamassa 😁 pohjolainen.kati@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kissarotuja ollaan menossa katsomaan erityisesti tänä vuonna. Toki kaikki lemmikit pitää kahlata läpi ja kotimatka miettiä mihinhän sen uuden lemmikin mahduttaisi, johon siellä on ihastunut ��. saffu81@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Koirien ruokien tarjouksia :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Toivottavasti hyvät koiranruokatarjoukset😊
    neitiratilainen@hotmail.com

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI