keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Eläinlääkärireissu

Tänään käytiin eläinlääkärillä Itsyn ja Mihailin kanssa. Mihaililla oli silmäkontrolli ja punnitus: silmät näyttivät paremmilta kuin viime kerralla, ja niiden pinnassa oleva ylimääräinen solukko näyttää ohentuneen silmätippojen käytön myötä. Niiden käyttöä siis jatketaan, ja niihin saatiin nyt uusi resepti. Painon kanssa taas on menty huonompaan suuntaan ja pahasti. Vaaka näytti nyt 6,95kg, eli näätähuoneeseen on alettava suunnitella väliporttia, että Miikkiksen saa erilleen tytöistä esimerkiksi niinä päivinä, kun tytöt saavat kauloja ja siipiä. Miikkis kun on mahdoton ruokarosvo, ja tytöt joidenkin ruokien suhteen yhä huonoja jemmaajia. Tämä kehitys kun on Mihailin kannalta ehdottoman huono. Minusta kun jo se kuusi kiloa oli pojalle ehdottomasti liikaa. Itsyn ollessa operoitavana aloinkin sitten heti katsella kotiin sopivaa vaakaa pojalle, jotta saadaan paino kunnolla seurantaan. Silmämääräinen tarkkailu kun ei näemmä yksinkertaisesti riitä, kun poikaa näkee päivittäin. Huomenna mennäänkin sitten Prismaan katsomaan laukkuvaakaa.

Johanna Raulio on yksi meidän lauman luottolääkäreitä
Itsy oli vastaanotolla vastakkain oman nemesiksensä kanssa: sillä vaivaa taas hampaat. Huolimatta siitä, että ruokavalion pitäisi tarjota kylliksi työtä myös purukalustolle, neidiltä jouduttiin poistamaan vuosi sitten pari yläposkihammasta vasemmalta puolelta, ja nyt sama tuli eteen oikean puolen kanssa. Vuosi sitten mietittiin, olisivatko hampaat voineet kolahtaa johonkin, mutta nyt kun saman edessä ollaan taas, alkaa näyttää ikävästi sille, että tytöllä vain on huonot hampaat. Itsyn kanssa voi siis tulla eteen se, että hammaskivenpoistot ja hammastarkit tulevat olemaan sen kanssa vähintään vuosittaista rutiinia, kuten Esterilläkin. Sillä erotuksella, että Esterillä ongelmat alkoivat viisivuotiaana ja Itsyllä vuotiaana.

Tälläkertaa jännittävin osuus matkassa tuli kuitenkin vasta tarkistusten ja operaatioiden jälkeen (ja ei, se ei ollut lasku. Tällä kertaa eläinlääkäriin meni 217€). Edellisenä päivänä kun oli alettu varoitella, että illalla voisi tulla lunta, ja Jussin talvirenkaat ovat vielä Mietoisissa. Vantaalle päin keli oli ollut vielä kuiva ja selkeä, ja sitä se oli myös Vantaalta lähtiessä, mutta sata kilometriä ennen Turkua lähdettiin siirtymään räntätihkusta lumimyräkkään. Kotimatka sujuikin hitaasti ja paikoin nolla näkyvyydellä, kun ohittelevat autot heittivät loskat tuulilasiin. Jussi sai kuitenkin auton pysymään tiellä, ja päästiin ehjinä kotiin. Kotimatkalla nääppäboksitkin oli kyllä varuiksi ankkuroitu turvavöillä takapenkille, ettei tarvinnyt pelätä, että ne lähtisivät lentoon, jos auton hallinta pääsisi heittämään.  

Kotimatkan ajokeli ei suosinut kesärenkaita
 Kotiinpäästyä Miikkis oli jo unohtanut dieettipuheet ja oli heti kerjäämässä iltapalaa, siinä missä yhä hieman tokkurainen Itsy sai heti kavereita boksiinsa lämmittämään ja putsailemaan hukassa ollutta. Nyt Itsyn kanssa mennään pari päivää jauhelihalinjalla, niin että suussa oleva tikki saa mahdollisuuden pysyä paikoillaan edes päivän pari ja haava umpeutua.  

Kadoksissa ollut kaveri saatiin kotiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti