lauantai 8. joulukuuta 2018

Luukku 8

Tänä vuonna päätettiin koittaa tehdä koko porukan kanssa yhteinen kirje joulupukille. Se osoittautuikin odotettua haastavammaksi, koska kaikilla oli omasta mielestään parhaat ideat siitä, mitä joulupaketeista olisi mukavaa löytää. Lahjapapapereista ja naruista kaikki olivat suunnilleen samaa mieltä Mihailia lukuunottamatta. Mihailista moiset vain hidaste, jos lahjana on jotain hyvää. Henkilökuntaosasto esitti, kuinka pissa-alustat ja talouspaperi ovat aina hyödyllisiä ja kaikkia hyödyttäviä lahjoja. Esitys sai enemmistön hyväksynnän sillä edellytyksellä, että papereista ja padeista ainakin osan saisi repiä silpuksi lattialle ja vetää sotatanssia silpun keskellä, koska se nyt vain olisi huomattavasti hauskempaa, kuin kaikkien jemmaaminen kaappiin ja niiden käyttäminen vain omistajan toimesta. Siivoussuihke todettiin turhakkeeksi muiden kuin henkilökunnan mielestä, sillä sillä ei voi edes teoriassa tehdä mitään kivaa.

Huisku halusi toimia mallina tässä luukussa, sillä hän on omien ja isin sanojen mukaan ollut kaikkein kiltein.
Itsy äänesti heti vinkuvien kissanminttuhiirien ja onkilelujen puolesta. Henkilöstö koitti huomauttaa, että erilaisia onkia on jo yli kymmenen, ja niistäkin osan voisi taas lahjoittaa kodittomille kissoille. Lysti esitti, että lahjoitettaisiin mieluummin tylsät mössöruuat, ja pyydettäisiin pukilta tilalle hiiriä. Sellaisia oikeita hiiriä, mitä Lysti voisi syödä. Ehdotus sai kannatusta koko junnuosastolta, mutta mummuskoista myös osan mössöistä voisi säästää.

Päätimme jättää asian hautumaan, ja kirjoittaa listan myöhemmin loppuun. 

4 kommenttia:

  1. Viiru sanoo: onkileluja ei voi olla liikaa. Mulla on 17, jos lasketaan ne sulkakepitkin. Ja joulupukki vissiin tuo jotain lisää. Luulen, että piikani on hieman hupsu ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsy on samaa mieltä. Onkilelut on best! Meillä vaan on aika monesta identtiset kaksoiskappaleetkin, mutta näädistä se on ihan ok.

      Poista