Kuluseuranta 2018: joulukuu

lauantai 29. joulukuuta 2018

Kohta on taas vuosittaisen yhteenvedon aika, ja sen myötä joulukuukin on nyt taputeltu pakettiin pari päivää ennen kuun vaihtumista. Joulukuussakin isoimmaksi kulueräksi muodostui ruoka, kun tyhjensimme joulun alla toisenkin lihakanikasvattajan pakkaset kaikista lemmikeille suunnatuista lihatuotteista. Lisäksi rahaa meni eläinlääkäriin kuulotesteihin, tarvikkeisiin ja näyttelyilmoittautumisiin.

Meillä valtaosa kotiin saapuvista paketeista tuntuu tulevan näädille
Tarvikepuolella isoin yksittäinen summa meni siihen, kun päätimme tilata vielä suorakaiteenkin malliset matot samalta tekijältä jolta meillä on jo pyöreät aitausmatot. Nykyään kun yhä useammassa näyttelyssä aitaukset toivotaan laitettavan suorakaiteen malliin tilan säästämiseksi. Halvemmalla olisi tietenkin päässyt pelkällä suorakaiteen mallisella vahakankaan palalla tai pressulla, mutta koska Lysti ei pysy aitauksessa ilman kattoa, olisi aitaukseen pitänyt kuitenkin tilata vähintään kattomatto. Näätien joululahjaan meni kanssa joitain kymppejä, jonka lisäksi sorruin tilaamaan Peten koiratarvikkeesta kankaisen aktivointimaton. Tällähetkellä minua melkein kaduttaa, että olen niin ahkerasti ruksinut Facebookista ja Instgramista pois kaikki raskaustesti ja päiväkotimainokset sillä perusteella, että ne eivät koske minua, sillä nyt ne mainostavat koko ajan enemmän tuotteita, joita minun on selvästi vaikeampi vastustaa - kuten lemmikkitarvikkeita.

Joulukuussa tuli myös maksettavaksi kahden alkuvuoden näyttelyn ilmoittaumismaksut, joihin meni yhteensä vähän yli satanen. Ja niiden myötä alkaa näyttää melko varmalta, että olemme helmikuussa suuntaamassa ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolelle näyttelyyn. Toinen maksetuista näyttelyistä kun järjestetään Viron puolella.

Joulukuu

Näädille:

Ruuat & namit:
Kani 18,5kg + toimituskulut 200€

Eläinlääkäri & lääkintä:
BAER -kuulotesti Mitella & Huisku 143,20€

Tarpeelliset tarvikkeet:
lemmikkivahti 45€

Lelut, pedit & muu ekstra:
näätien joululahja 30€
patteripeti 10€
aitausmatot 120€
aktivointimatto 17,01€

Näyttely- ja yhdistyskulut:
Valentine -ilmoittautuminen 65€
Winter Ferret Wonderland -ilmoittautuminen 50€

Lemmikkien hankinta:-

YHT. 680,21€

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI