maanantai 31. joulukuuta 2018

18 toivetta vuodelle 2018

Vuosi sitten tulin asettaneeksi 18 toivetta vuodelle 2018. Nyt kun vuosi vetelee viimeisiään, on tullut aika katsoa, miten niiden toteuttamisessa onnistuttiin. Ja miettiä vuodelle 2019 omat 19 omaksi postauksekseen.

1. Lauman pääsiäiskuvaukset. Näätien joulukuvien ottaminen kotistudiossa oli niin kivaa, että sitä miettii jo hyviä teemoja seuraaviin kuviin.

Pääsiäiskuvaukset pääsivät toteutukseen, ja niiden lisäksi pidettiin pari muutakin "studiokuvaus" sessiota. Aika menee eläinten kanssa niin kamalan nopeaan, että on ihana välillä pysähtyä ottamaan kaikista ihan kunnon kuvat hyvällä kameralla arkiräpsyjen lisäksi.





2. Kuvaamisen opettelu. En ole koskaan ollut kauhean sinut kameran kanssa, mutta nyt minulla on niin monta upeaa mallia, että haluan oppia paremmaksi. Etenkin haluaisin oppia ottamaan kuvia, jotka eivät ole vain teknisesti hyviä, vaan jotka olisivat hauskoja ja suloisia.


Tämän osalta jouduin toteamaan, että Jussin järkkäri tuntuu omiin käsiin turhan massiiviselta, joten oma kuvailu on jatkunut kännykkäkameran turvin. Vähän kyllä saatoimme tuosta loppuvuodesta käydä katsomassa minulle omaa pienempää kameraa, kun Tuijan luona käydessä ihastuin ajatukseen kissa-asetuksilla olevasta omasta näätäkamerasta.


3. Lystin talviturkki. Neiti ei tänä vuonna oikein malttanut kasvattaa sellaista, niin saadaan jännätä vielä ensitalveen, kuinka upea tyttö on kunnon talvipuuhkassa.

Lysti osoittautui olevan vähän erilainen nuori. Neidille saatiin kerrassaan viehättävä talviturkki helmikuussa, ja sitä saatiin ihailla koko kesä aina loppusyksyyn asti. Sitten kun muut palasivat talvilookiin, Lysti tiputti omansa pois. Nyt se on taas kunnon luikku muihin verrattuna, vaikka vaaka kovasti väittää sen olevan yhä meidän isoin tyttö.


4. Kesäulkoilut. Kaikki laumasta eivät oikein välitä kylmästä ja märästä, joten se että pääsee koko konkkaronkan kanssa yhtä aikaa ulkoilemaan menee kesään.

Aitausulkoiluja tulikin tehtyä koko porukalla niin Turussa kuin Tampereelle, sen lisäksi että käytiin välillä valjastelemassa pienemmillä kokoonpanoilla.


Tässä ulkoilukuvassa näkyy myös tuo Lystin hieno "kesä"karva

5. Näätäkasat. Minusta on ihana katsella pinossa nukkuvia näätiä. Toivottavasti unipinoista pääsee nauttimaan paljon myös vuonna 2018.

Näitäkin on saatu <3 Vaikka alkuvuodesta pakka menikin useammaksi kuukaudeksi vähän sekaisin, kun meidän laumaan liittyi vähän yllättäen kodinvaihtajamummo Justiina tammikuun lopulla. Mutta loppuvuodesta sekin mahtui jo samaan kasaan Lystin kanssa haastavasta alusta huolimatta.


6. Entistä aktiivisempi Instagram-tili. Sen jälkeen kun sain vihdoin liityttyä Instagramiin itsenäisyyspäivänä, sitä on jo alkanut miettiä, mihin suuntaan sitä lähtisi näätien tiliä sielä viemään.

Instagram on pysynyt menossa mukana koko vuoden ja vähän yli, ja nyt sieltä löytyy jo yli 600 näätämäistä kuvaa. Seuraajiakin tilille on karttunut jo 317, mikä on aika hyvin siihen nähden, kuinka vähän sitä on tullut mainostettua.


7. Keskittyminen omaan laumaan. Näätäharrastuksessa odotan kaikkein eniten juttujen tekemistä omien tyyppien kanssa. Se ei tarkoita, ettenkö aikoisi käydä näyttelyissä entiseen malliin, tai etteikö laumaan ehkä tulisi lisäystä, mutta haluan omien tyyppien olevan kaiken tekemisen keskiössä. Olla entistä enemmän se omista hössöttävä hurahtanut näätämamma, jolla ei ole tarve viedä harrastusta mihinkään suuntaan pois lemmikkinäätäilystä.

Oma lauma on best. Vaikka tänä vuonna se lauma on tosiaan hakenut muotoaan pariinkin otteeseen, kun ensin meille tuli Justiina ja sitten Nutella. Mutta etenkin nyt syksyllä on hyvin paljon kotoiltu omalla porukalla, kun uniongelmilta en ole jaksanut samalla tavalla kiertää ja olla sosiaalinen kuin keväämmällä. Mutta kyllä siinä kotielossakin noiden kanssa riittää vaikka mitä upeaa ja ihmeellistä, kuten nukkuvien näätien katseleminen. Siinä on vain jotain niin koukuttavaa.

Ja vaikka meillä on nyt porukassa se ensimmäinen jalostusnäätäkin, on tyyppi nimenomaan Sariannan jalostuseläin ja minun lemmikki. Eli kasvatus ei ole vieläkään tempaamassa minua mukaansa, eikä itsellä ole muusta laumasta poikkeavia omia suunnitelmia Nutellan varalta - jos ei lasketa sitä, että toivon voivani ehkä napata yhden sen tyttäristä tänne lellikkinäädäksi.

Maailman mahtavin pussaileva suklaasukkula Nutsku
8. Luovuus näätien virikkeistämisessä. Ostovirikkeiden hankinta olisi tarkoitus laittaa vähän jäähylle, joten uusien juttujen ostamisen sijaan tarkoitus olisi etsiä yhdessä uusia juttuja niin sisälle kannetuista lumiämpäreistä, kaivelulaatikoista kuin kävyillä pelaamisestakin.

Oops... Vai sanotaanko mieluummin, että molempi parempi. Enhän minä osannut olla ostelematta noille juttuja, siitä huolimatta että nuo kyllä tykkäävät yhtä paljon ei ostetuista jutuista. Yksi kestohitti ovat olleet ehdottomasti pahvilaatikot. Etenkin pienet ja kapeat, joihin voi vetäytyä syömään rauhassa omia eväitä, sekä isot joihin on leikattu reikiä, ja joissa mahtuu heittämään painiksi.


9. Juttujen opettelu omien näätien kanssa. Tavoitteena olisi treenata etenkin nuorison kanssa entistä sujuvampaa reissaamista, ja sen myötä esimerkiksi ajoittaista sylissä tai näyttelyhäkissä jumittamista, mikä on välillä haasteellista etenkin Lystille


Lystistä on kehittynyt ihan pro reissunäätä, jos ei oteta lukuun sitä, ettei se kyllä vieläkään ymmärrä, miksi playpenissä pitäisi jumittaa, jos siinä ei ole kattoa. Sen sijaan muuten tyttö kulkee jo sujuvasti niin kantorepussa kuin boksissakin, ja malttaa rauhoittua kevytaitauksiinkin. Mutta jotta arki ei kävisi ikinä liian helpoksi, meidän "rauhallinen suklaanäätä" Nutsku osoittautui aika Lystimäiseksi menijäksi. Eli siinä kohtaa kun Lysti alkoi osoittaa aikuistumisen merkkejä, päästiin aloittamaan sama rumba alusta uudelleen, ja kokemaan vielä aiempaa suurempia ylpeyden hetkiä, kun Nutskusta oli alkuun ihan pöyristyttävää, kun näyttelyissä olisi pitänyt antaa vieraan ihmisen jumittaa ja kurkkia vielä suuhunkin. Jussin suureksi onneksi Nutsku on kuitenkin aikuistunut huomattavasti nopeampaa mitä miun Lystikäs.  Mutta Lystin ei tarvitsekaan aikuistua ikinä.


10. Enemmän näätäpäiväilyä. Freteistä liikkuu todella paljon vääriä uskomuksia, jotka pahimmillaan johtavat kiertolaisnäätiin. Haluan ensivuonna koettaa ehtiä/jaksaa levittää enemmän näätätietoutta etenkin tyttöjen kanssa. Uusia haisunäätiä ei nykytilanteessa saa ottaa, miksi koen asian ajankohtaisemmaksi frettien kanssa.


Kevätpuoli vuodesta toteutettiin tätä tavoitetta aika urakalla ja kohtuu laajalla kattauksella pitkin Etelä-Suomea Turusta Hämeenlinnaan ja Pirkkalasta Vantaalle. Samalla päästiin sitten tapaamaan muita frettiharrastajakin välillä muutenkin kuin näyttelyissä, kun Hämeenlinnassa meidän seuraan liittyi Laura Milo-frettinsä kanssa, ja Vantaalla pääsin menettämään sydämeni Jonnan nuorimmaiselle Juutakselle. Kesästä eteenpäin tällä saralla on sitten ollut hiljaisempaa, kun ensin oli Jussin reissutyöt ja sitten oma syyssammuminen. Mutta kyllä me syksykaudellakin vedettiin sitten yksi messupäivä, kun Tampere sai omat lemmikkimessunsa, joilla meidät nähdään toivottavasti myös ensivuonna!

Juutas-vauva
11. Lisää monipuolisuutta blogiin etenkin arkijuttujen muodossa. Sitä ei taida olla yhtään näyttelyä ja näätäpäivää, mistä ei olisi muistanut kirjoittaa, mutta ensivuonna koetan muistaa kirjoittaa enemmän myös niistä pienemmistä jutuista ja arjesta. Näätäarki kun ei ole tylsää, ja sitä on tiedossa kaikille, jotka menävät menettämään sydämensä enemmän näille pötköille.

Tässä onnistuttiin jossain määrin, ja etenkin näätien ruokaviikko -postaus keräsi sen verran paljon kommentteja, että sen tyyppisille voisi kuvitella olevan kysyntää jatkossakin. Sitä vain aina liian helposti unohtaa, että ne itsellä päivittäin toistuvat arkijutut ovat juuri niitä, mitä moni frettiä harkitseva pohtii. Tai mikä montaa muunlajisten omistajaa kiinnostaa, että miten ne arkikuviot poikkeavat esimerkiksi kissan- tai koiranomistajan arkikuvioista.


12. Laatuaikaa mummunäätien kanssa. Minusta on yhä pieni ihme, että meillä on yhä tämä lauma mikä meillä on. Viime kesä tuli jo aikataulutettua sen mukaan, että Snurre ei varmaan ole enää kauaa kuvioissa. Mutta huolimatta hieman kaihertavasta ajatuksesta järjestelyn takana, huomasin nauttivani väljemmästä aikataulusta ja enemmästä kotona olosta näätien kanssa. Ensivuodellekin toivon siis paljon kotoilua maailman parhaiden näätämysten kera.

Mikään ei ole ikuista, ja Snurrenkin jouduimme lopulta päästämään taivasmatkalleen tämän vuoden helmikuussa. Olen kuitenkin äärettömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että minun oli silloin mahdollista pitää vapaata töistä mummuskan viimeiset päivät ja viettää sen kanssa kunnolla aikaa, ja saattaa se niin viimeiselle matkalleen kuin pieneläintuhkaamoon. Snurre oli loppuun asti ihan supernäätä, vaikka lääkitys ei lopulta riittänyt pitämään insulinoomaa kurissa. Silti Snurre ei olisi millään antanut sen hidastaa, että takajalat alkoivat lähteä alta ja silmät sokeutua. Sillä oli ihan liikaa juttuja tehtävänä.

Mutta Snurrenkin jälkeen meillä on onneksi saatu viettää mummunäätäaikaa. Esteri on yhä vahvasti kuvioissa mukana, vaikka etenkin tämän viimeksi kuluneen vuoden aikana se on alkanut mummoutua selvästi aiempaa enemmän. Meidän tomerasta rautarouvasta on tullut mummeli, joka nukkuu paljon, ja keskittyy enemmän omiin tarkistuskierroksiinsa kuin kurinpitoon laumassa. Tähän vuoteen ei ole onneksi mahtunut samanlaisia säikähdyksiä kuin viime syksyyn, jolloin Esteri laihtui äkisti nopeasti, vaan tämä vuosi on ollut sellaista tasaisempaa vanhenevan näädän elämää.

Ja saimmehan me laumaan kokonaan uudenkin mummuskan, kun tammikuussa saapunut kodinvaihtaja liittyi veteraanikerhoon pian saapumisensa jälkeen. Justiina on kuitenkin Esteriä pari vuotta nuorempana vielä sellainen aktiivieläkeinen, ja tainnut kaapata valtaansa jo koko meidän lauman topakalla käytöksellään.


Meidän mummut
13. Kotinäätäilyä Miikkiksen kanssa. Miikkiksen kanssa on päästy kokemaan todella paljon kaikkea messuvierailujen, Ylen suoran lähetyksen, lehtijuttujen ja muiden muodossa. Ensivuoden osalta toivon kuitenkin enemmän paluuta juurille, peruslemmikkiarkea, jossa on enemmän aikaa niille Miikkikselle isommille jutuille, kuten lahokantojen rapsuttelulle, ja joiden jälkeen me ei molemmat olla monta päivää ihan veto pois.

Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Miikkis on ollut tämän vuoden kokonaan pois julkisuuden valokeilasta. Kotona poika voi kuitenkin hyvin, vaikkakin yhä turhan paksusti. Eli sen suhteen vuosi ei ole tuonut isompia muutoksia. Eniten poikaa on ehkä harmittanut talomme vieressä koko kesän jatkunut tietyö, jonka myötä meiltä on blokatttu myös osa pojan lempimetsiköstä. Nimittäin puiden kaatamisen lisäksi tietyö on tuonut ikävää vilskettä ja kolinaa, mitä Miikkis ei arvosta. Mutta toivotaan, että ensikeväänä edes osa alueesta palaisi käyttöön tien ehkä joskus valmistuessa.

Miikkis ja vanha nemesis: nokkoset
 14. Jouluvaljaat. Olen jo päättänyt hillitä ensivuonna petien ja lelujen ostamista. Mutta uusin hurahdukseni on valjaat: frettinäyttelyissä on aina liikaa houkutuksia niiden saralla, ja nyt kun olen jo alkanut lipsua siitä, että kaikilla olisi vain yhdet... Niin olisihan se huippua, jos löytäisi ensivuonna kaikille jouluksi jotkin oikein kivat, joissa on piparminttutankoja, mistelinoksia ja muuta asiaan kuuluvaa (Tämän kirjoittamisen jälkeen yhdet valjaat tulikin heti postissa...).

Kaikille ei saatu vielä jouluvaljaita, mutta näkisittepä Mitellan uudet syysvaljaat. Ne ovat todella söpöt. Ja niiden lisäksi Justiina ja Nutella saivat tietysti omat uudet valjaat, kun pitäähän kaikilla olla.


15. Terveystarkistuksen tekeminen. Näyttelyissä pidän erityisesti siitä, että niissä saa aina itseään kokeneemman harrastajan arvion eläimen sen hetkisestä kunnosta. Haluaisin kuitenkin oppia aiempaa paremmin tarkistamaan myös itse, missä kenenkin kanssa mennään niin hampaiden kunnon kuin korvien puhtauden suhteen. Meillä ei ole ainakaan verrokeista pulaa, joten tämä ei vaatisi kauheasti muuta, kuin lisää näätien pyörittelyä. Mikroskooppi korvien tutkimiseenkin on jo tulossa.

Näihin on saatu ehkä hieman aiempaa parempi rutiini etenkin hampaiden osalta. Esterin 2017 syksyllä ollut painon putoaminen säikäytti sen verran pahasti, että etenkin noiden hammaskroonikoiden kanssa suihin tulee kurkittua aiempaa useammin, jotta hampaidenputsausvälit eivät veny liikaa. Punnituksissa on sen sijaan lipsuttu, ja menty enemmän silmämääräisellä arviolla sen suhteen. Jonkin verran juttuja on tutkittu ihan eläinlääkärilläkin, kuten nyt viimeisimpänä nuorison kuulot.


16. Lisää verkostoitumista näätiinhurahtaneisiin. Ei ole mitenkään realistista odottaa, että kaikki olisivat yhtä innoissaan minun karvaisista kakaroistani kuin minä itse. Niiden muiden hermojen säästämiseksi sitä toivottavasti löytää vielä lisää niitä, jotka ovat (myös omiin näätiinsä hurahtaneet näätämammat lasketaan). Tässä minua saa myös auttaa, ja kutsua itseään kylään, jos haluaa höpistä näädistä ja sylitellä sellaisia. Valitettavan moni ihana näätämamma kun asuu Turun ulkopuolella, joten kaikkia tuttujakaan ei pääse näkemään niin usein kuin ehkä muuten tykkäisi.

Kyllä sitä tänäkin vuonna päästiin levittämään näätäkuumetta taas muutamaan suuntaan, ja tarjous on voimassa myös vuonna 2019! Tosin en takaa, ettenkö saattaisi näätäkuumeisille näätiin tutustumaan tuleville myös törkeästi markkinoida Nutellan tulevia pentuja, sillä olen ihan tajuttoman ihastunut tuohon meidän nuorimmaiseen, ja sen myötä äärimmäisen varma ja täysin (epä)objektiivinen sanoessani että sen pennut ovat varmasti yksi vuoden 2019 hienoimmista pentueista, jos kaikki menee suunnitellusti. Mutta koska en edelleenkään itse myy mitään, saa meille toki tulla noita muuten vainkin nunnuttelemaan ja kyselemään mieltä askarruttavista näätäjutuista, kuten vaikka miltä näätäkodissa haisee. Sijoitusnaaraassa on kyllä ollut ehdottomasti kivointa se, että nyt kasvattajan lisäksi myös Sarianna on ollut erityisen kiinnostunut siitä, millainen tuosta mukelosta kasvaa niin fyysisesti kuin henkisesti.

Mutta saatiin me tänne kyllä vuoden aikana käymään myös useampia näätämammoja ja hoitonäätiä, ja etenkin kesän aikana meillä oli täällä aika vaihtuva porukka. Turkulaisten näätien lisäksi hoidossa kävivät myös Irpen pojat Rosmo ja Saastamoinen. Valitettavasti yhtä kesän hoidokeista emme pääse enää näkemään, kun sama sairaus joka vei Snurren, nappasi joulun alla myös hoitomummuska Iitan.


Kesällä saatiin nauttia myös isosta joukosta näätävieraita hoitonäätien muodossa
17. Lisää verkostoitumista blogimaailmassa ja Instagramissa. Etenkin kissablogien puolelta on löytänyt tänä vuonna vaikka mitä kivaa virikeideoista Salaiseen joulukissaan. Sielä on niin monia ihanan aktiivisia innostuneen oloisia bloggaajia, että sitä on vähän pitänyt alkaa varovasti laittaa jalkaa oven väliin, että jos sinnekin pääsisi vähän seuroihin, vaikkei meillä kissoja olekaan. Ei ainakaan tällä hetkellä.

Salainen joulukissa oli juuri niin kiva kuin olin ajatellutkin <3 Ja sen lisäksi me pääsimme kissabloggaajamiittiin Tampereen kissakahvila Kurnauskikseen ja ehdimme poiketa moikkaamassa Pepsiä ja Maxia! Eli tätä voisi sanoa jo hyväksi aluksi, mutta tätä halutaan kyllä ensivuoteen lisää. Ja myös kissojen palvelusväki on erittäin tervetullutta tänne Suomen Turkuun keräämään vähän erilaisia hajutuliaisia kissakansalle. Ja kiitos kissablogien, olen alkanut haaveilla meillekin sellaista kissapyörää. Tähän mennessä olen kyllä saanut vasta Jussin silmät pyörimään, kun se miettii olenko tosissani asian suhteen - mutta olisipahan sitten hyvä syy hankkia kissakakara, jos se ei näädillä toimisi!

18. Lottovoitto. Olisihan se kauhean kiva. Rahalla ei voi ostaa onnea, mutta ei tarvitsekaan. Siihen kun riittävät näädät, ja se että että on varaa järjestää niiden hoito kunnolla, jos olisi vaikka varaa vähän reissatakin. Lottovoitolla saisi myös iiiiison kasan hiiriä, joka on Lystin kohdalla aika sama, kuin että ostaisi onnea. Tätä tavoitetta voisi vaikka vähän edistää sillä, että alkaisi lotota.

Lottovoitto olisi kyllä edelleen kiva, mutta en tainnut silti muistaa lotota kertaakaan kuluneena vuonna. Jos ei pentulottoa lasketa. Siinä minulle on kyllä osunut nyt parina vuonna niin monta jättipottia ettei tosikaan. Lysti sai kyllä silti iiiison kasan hiiriä, sillä eihän sille voi sanoa ei, kun se tapittaa ja tahtoo lempparia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti