Olen tiedostanut mökkihöperöitymiseni edenneen melko pitkälle jo ennen tätä lääkerumbaa. Ei sitä ennen pandemiaakaan tullut reissattua montaa kertaa vuodessa, mutta tuntuu että asunnosta poistuminen muuhun kuin lähikauppaan tai töihin on vähentynyt tasaisesti jo vuosia. Jopa siinä määrin, että sitä tuntee olevansa puulla päähän lyöty orpo piru, kun koitan saada aloitetuksi pakkaamista viikonloppureissua varten. Sitä kun on heittäytymässä niinkin hurjaksi, että lähtee junalla rottanäyttelyyn Lempäälään. Tai oikeastaan junalla Tampereelle kaverin luo kahdeksi yöksi, ja siitä kaverin kyydillä Lempäälään. Tällä hetkellä ei yhtään tunnu siltä, että olen oikeasti pyörinyt jyrsijänäyttelyissä jo viime vuosituhannella yli neljäsvuosisata sitten ja matkustanut junalla niin Aasian halki kuin kuin pitkin Eurooppaa. Kun yhtäkkiä tuntuu kauhean epävarmalta miten sitä nyt löytää edes oikean laiturin tai osaa pakata rottamukset. Sekä pelkää vähintään yhtä paljon sitä, kuinka metsittyneitä nuo omat kääpiörotatkin mahtavat olla, kun kaksi arinta junnua eivät ole tähän astisen elämänsä aikana vielä edes poistuneet tuosta huoneesta jossa ne ovat syntyneet.
Mieleen hiipii samanlainen paniikki ja ahdistus kuin aina ennen reissuun lähtöä. Että mitäköhän tästä nyt tulee ja pitikö sitä nyt taas tällaista itselleen kehittää, kun olisi voinut vain olla kotona. Siltikin, että Jussi on jäämässä kotiin pitämään eläimistä huolta ja on oikeasti kiva viettää taas enemmän aikaa lapsuudenystävän seurassa. Onneksi lähtöpaniikki väistyy yleensä aina viimeistään siinä kohtaa kun istuu bussissa/junassa/lentokoneessa ja kaikki mikä on jäänyt matkasta on onnellisesti takanapäin, ja niitä ilman on vain selvittävä tai täydennettävä matkan päältä.
Sitäkin odottaa kyllä ihan jännityksellä, onko paikalla tuttuja kasvoja. Kyseinen näyttely kun on Pirkanmaan Nakertajien 35-vuotisjuhlanäyttely, jossa Lemmikki- ja showkesyrotat järjestää rottaluokat. Pirkanmaan Nakertajat (joka muistaakseni kulki silloin vielä vanhalla nimellään Suomen kani- ja jyrsijäkerho) kun on se yhdistys, jossa oma yhdistystoimintani alkoi. Jonka näyttelyihin lähdin ensimmäistä kertaa 9 vuotiaana silloisten kanien Apilan ja Papun kanssa. Jonka näyttelyissä toimin ensimmäistä kertaa assistenttina ja sihteerinä. Jonka hallitukseen minut valittiin sinä vuonna kun täytin 15 vuotta. Lemmikki- ja showkesyrotat (silloiselta nimeltään Lounais-Suomen
kesyrotta- ja gerbiiliyhdistys) taas on se yhdistys, jonka hallitukseen
päädyin melko pian sen jälkeen, kun muutin 2007 Turkuun. Viimeksi olen käynyt PiNan näyttelyssä 2013, ja edellisestä rottanäyttelystäkin alkaa olla jo kymmenisen vuotta. Tiedän että ainakin rottapuolella muutama sama naama on pysynyt, mutta PiNalaisista en tiedä. Tosin se lapsuudenystävä, jonka kanssa olen näyttelyyn menossa, on istunut kanssani PiNan hallituksessa tuolloin teinivuosina, vaikkakin palaa nyt näyttelyihin vielä pidemmän tauon jälkeen kuin minä.
Jos sitä aloittaisi pakkaamisen vaikka villasukista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti