Salon Eksoottiset lemmikit esittelyssä päivä

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Salon 4H-yhdistys järjestää vuosittain Eksoottisten lemmikkien esittelypäivän kauppakeskus Plazassa. Me olimme tänä vuonna paikalla ensimmäistä kertaa, ja oli kyllä melkoinen kolmituntinen. Esittelypisteet oli tänä vuonna järjestetty rinkiin tyhjään liiketilaan, ja liiketilaan oli koko tapahtuman ajan yli 60 ihmisen jono. Itse en ehtinyt frettien luota poistua enää sen jälkeen kun ovet aukeasivat, mutta tilannetta kurkkimassa käynyt kaveri totesi jonon ulottuneen melkein ulos asti. Yhtäaikaa on todella hienoa, että eläimet herättävät kiinnostusta, ja todella moni tuntui olevan avoimin mielin karvakavereiden lisäksi myös hämähäkkien, sammakoiden ja muiden suhteen. Toisaalta se on aina myös vähän harmi, sillä silloin kun ihmisiä on koko ajan paikalla massoittain, esittelyt täytyy väkisinkin hoitaa vähän liukuhihnamentaliteetilla, eikä sitä pysty samalla tavalla keskittymään niihin kävijöihin, jotka ovat oikeasti miettineet eksoottisen lemmikin hankintaa, ja haluaisivat kysellä niistä tarkemmin. Niille kävijöille koitettiin sitten Jussin kanssa aina vinkata joko näätien tai herppien facebookia, ja kehoitettiin ottamaan yhteyttä sitä kautta, jos haluaa kysellä lisää, tai olisi kiinnostunut tulemaan ihan ajan kanssa meille kotiin tutustumaan.

Auto oli taas hyvin täynnä kun lähdettiin tien päälle
Lenan Heta auttoi pystytystoimissa muunmuassa kantamalla roskapussia

Salon tapahtumassa oli ehdottomasti plussaa, että aamulla oli hyvin aikaa pystyttää, ja autotkin sai mukavan lähelle purkamista varten. Me kun emme olleet suinkaan ainoat, joilla auto oli lastattu kattoa myöten terraarioilla, häkeillä, aitauksilla ja kantobokseilla. Aamun reilu pystytysaika teki myös sen, että ehti itsekin vähän kierrellä ja katsella, millaisia eläimiä muilla oli näytillä. Meillä oli tälläkertaa mukana frettien lisäksi neljä tarantulaa, tulisalamanteri, tunnelisammakko ja vietnamilainen nokkakäärme, niin omatkin eläimet levittäytyivät kolmelle pöydälle frettiaitauksen lisäksi. Terraarioiden määrä teki myös sen, että olisin ollut pulassa ilman Jussia, sillä en olisi ovien auettua mitenkään edes nähnyt päästä päähän meidän laumaa, saati että olisin pystynyt vastaamaan edes murto-osaan kysymyksiä pomppiessani riviä päästä päähän. Nyt meillä työnjako asettui taas aika luontevasti siihen, että minä vastasin pääosin frettikysymyksiin ja olin tyttöjen aitauksen kohdalla, ja Jussi vastaili enemmän herppipuolen kysymyksiin.

Omia tyyppejä
Sauronin väliaikaisterraario siirtyy ensiviikolla Thanoksen käyttöön
Tarantulista oli mukana neljä
Tulisalamanteri Fenix oli Sauronin vieressä
Hypno-sammakko oli vähän sivussa muista omista

Fretit menivät lepomoodiin melko pian tapahtuman alettua, ja sitä pääsi vastaamaan moneen kertaan kysymykseen siitä, ovatko fretit aina niin rauhallisia. Tällaisissa tapahtumissa kun yhtenä haasteena kieltämättä on, että freteillä on keskimäärin kaksi moodia: off ja turbo, ja aitauksessa vieraassa paikassa missä on paljon hälyä niistä näkyy lähinnä se off. Sikäli sekin on totuuden mukainen, ja moni fretti on väsyneenä mitä ihanin sylinunnu, jota saa paijata ja hellitellä vaikka miten. Mutta mikäli vakavammin frettiä harkitsee, niin sitten olisi hyvä pyrkiä päästä näkemään myös se turbo, kun painetaan täysillä pitkin kämppää, painitaan, ja sinkoillaan pitkin sohvia ja sohvapöytiä. Se kun on se puoli, minkä moni kokee sotkemisen ohella selvästi haastavammaksi. Tälläkertaa hommaa vielä korosti se, että meillä oli paikalla lauman rauhallisin kolmikko, joka on tottunut niin lapsiin, koiriin, pyörätuoleihin, kuin moneen muuhunkin, eikä hätkähdä esittelytilanteissakaan juuri mistään. Justiina, Itsy ja Huisku olivat ihan loistava luottotiimi tällaiseen paikkaan, jossa oli koko ajan paljon lapsia ja hälyä ympärillä, mutta niiden näkeminen ei välttämättä kauheasti vielä valmista siihen, mitä se voi olla, jos kotiin tulee riehakas hampaileva pentu. Mutta seuraavassa Turun tapahtumassa meillä on varmaan mukana taas nuorisoa, kun yleisöä on oletettavasti selvästi vähemmän paikalla, niin pääsevät junnut vähän treenaamaan esittelyjuttuja ja kävijät näkevät ehkä enemmän sitä toistakin puolta freteistä.

Ihana iso konnimus
Näitä eksoottisia ihanuuksia pääsin itsekin sylittelemään <3
Mossen sokeriorava joutui heti paparazzin uhriksi
Paikalla oli myös vähän isompia pitkäkorvia
Ja Heta <3
Kaikesta raskaudestaan huolimatta Salon tapahtumasta jäi kyllä positiiviset fiilikset. Tapahtumasta lähti oletettavasti kotiin monta eläimistä kiinnostunutta lasta ja aikuista monta tiedonmurusta ja eläinkohtaamista rikkaampana. Vielä en kuitenkaan uskalla luvata, bongaako meidät paikalta myös ensivuonna, sillä tämä syyskuun viikonloppu on yleensä ollut meillä aikataulujen puolesta aika haasteellinen. Mutta mikäli muilta menoilta suinkin ehdimme, eiköhän suunta oteta kohti Saloa ensivuonnakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI