sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Toivepostaus: Aino

Kuten viime postauksessa kerroin, Mihail on ollut se minun täydellinen sylieläin jo yli puolivuosikymmentä. Sen takia en ole itse kaivannut syliteltävyyttä muilta talouden karvakavereilta. Onhan se kiva, että frettejäkin voi vähän paijailla, mutta minua ei ole ikinä vaivannut se että kiireisimmät neidit eivät ehdi pysähtyä syliin moneksikaan sekunniksi elleivät ne ole unessa. Mutta koska etenkin alkuaikoina Jussi sai Miikkikseltä lähinnä peppua ja tassujen tömistelyä, ja senkin jälkeen hän oli pitkään selkeä kakkonen pojan maailmassa, Jussilla tarve on ollut isompi. Sitä tarvetta on toki helpottanut laumaan tulleet rauhallisemmat frettineidit, joista etenkin Huisku on ansainnut Jussilta kunniakissan arvonimen, mutta kyllä Jussista silti näki, että hän kaipasi elämäänsä myös kissaa. Pitkään Jussi kuitenkin arkaili toteuttaa haavettaan. Häntä pelotti, että mitä jos kissa ei sopeutuisikaan meidän kaikenkarvaiseen sakkiin. Ja vielä enemmän häntä pelotti omat toiveensa kissan suhteen: hän kaipasi halittavaa sylikissaa, jota saisi pitää lähellä ja joka nauttisi ihmisseurasta. Hän halusi kissan joka pitäisi hänestä, ja jolle hän ei olisi se varavaihtoehto. Ja koska Jussinkin elämässä on ollut useampia eläimiä, hän tiesi että ne ovat asioita joihin ei elävän eläimen kanssa voi välttämättä vaikuttaa. Että kissallakin niinkuin kaikilla talouden muillakin jäsenillä tulisi olemaan oma persoonansa, omat tapansa ja omat toiveensa, joihin meidän olisi pohjimmiltaan sopeudettuva. Ja niinpä kissan hankintaa lykättiin vuosia, kunnes se kissakuume kävi niin pahaksi, että meille tuli Aino.

Aino petitestaajana
Koska Jussilla oli selkeä visio siitä, millaista kissaa hän toivoi, kissan hankinta tehtiin enempi Jussin tavalla: hitaasti ja harkiten. Tutustuen vuosien mittaan monen rodun rotukuvaukseen ja käyden näyttelyissä ja muissa kissatapahtumissa tutustumassa eri rotuisiin kissoihin. Myönnän että jos homma olisi ollut vain minusta kiinni, meille olisi tullut jokin kotia tarvitseva maatiainen, ja se olisi ollut täydellinen juuri sellaisena kuin se on vaikkei se olisi ikinä tullut edes viereen. Mutta minä en ollutkaan se, jolla oli sylissä kissanmentävä aukko, vaikka olinkin valmis toivottamaan kissan meille tervetulleeksi. Ja minä en ollut se, jolla meni neljä vuotta saada vanhempiensa kissalta edes lupa silittää samalla kun sydän olisi palanut ottaa kissa syliin. Niinpä meille haettiin täydellistä sylikissaa, ja sellaisen Jussi lopulta myös löysi.

Myönnän että Ainon tulo oli itselleni alkuun pieni kulttuushokki. Olen viettänyt yli puolet elämästäni samassa taloudessa kissojen kanssa, eli laji ei sinänsä ollut vieras. Mutta siinä missä omat kissani olivat juuri niitä neitseellisesti siinneitä pihalle syntyneitä maatiaisia, Aino on ollut alusta alkaen diiva. Aino on äänekäs, sosiaalinen ja valmis hakemaan haluamansa huomion vaikka puoliväkisin. Ja kun Aino muutti meille isosta kissalaumasta ainoaksi kissaksi pari viikkoa ennen kesälomani alkua, olin vähän helisemässä. Aino kun oli juuri sitä mitä Jussi oli halunnut: täydellisen huomionkipeä sylikissa, ja minulla oli syli jo ennestään täynnä ja Jussilla oli juuri alkanut uusi työ parin viikon pentuvapaan jälkeen. Aino juoksi koko ajan perässä ja maukui surkeana kun hävisin näätähuoneeseen hoitamaan muuta laumaa, ja iltaisin Jussia harmitti kun Aino tuntui olevan enempi minun perääni, vaikka minä olisin enemmän kuin mielelläni antanut Ainon koko huomion hänelle illoiksi.

PetPalvelun Helenan ottama kuva kaveruksista
Viikkojen kuluessa tilanne lähti kuitenkin tasaantumaan. Aino huomasi kuinka Jussi palvoo sitä ja on täysin neidin tassun alla, ja se on Ainosta juuri niinkuin kuuluu ollakin. Nykyään kun Jussi tulee töistä, Aino juoksee usein ovelle vastaan ja hyppää kehräten Jussin syliin. Jos Jussi häviää välillä pitkien työvuorojen takia päiväksi tai pariksi, Aino seuraa Jussia Jussin palattua jopa kylpyammeeseen - mistä Jussi on vain ja ainoastaan iloinen ja palkitseen Ainolta saamansa huomion paijauksin ja herkuin. Silloin kun Jussilla on arkivapaat, hän katsoo Ainon kanssa Netflixiä sohvalla ja Aino on onnessaan kun saa maata jalkojen päällä tai jossain muualla ihan kiinni. Silloin kun Jussi on poissa, minäkin kelpaan, mutta en yllä Ainolle ykköseksi, sillä kehtaan välillä ilmoittaa kaipaavani myös omaa kissatonta tilaa (minkä sopimattomuudesta Aino joskus huomauttaa puremalla minua varpaasta).

Aino viihtyy välillä seuroissa hyvinkin oudoissa paikoissa
Erittäin sosiaalisena kissana Ainon on välillä vaikeaa saada meillä tarpeeksi huomiota: se on kuitenkin kotoisin paikasta jossa oli yli kymmenen muuta kissaa, lapsia, lapsenlapsia ja pennunkatsojia. Aikuinen lapseton pariskunta ja joukko oudonmallisia muita otuksia ei täysin vastaa Ainon standardeja, vaikka Jussi yrittääkin kaikkensa. Niinpä Aino rakastaa sitä kun meillä (tai siis Ainolla) käy vieraita. Se juoksee usein heti ovelle tervehtimään vieraat, puskee jalkoja ja päästää tervetuliaishyrinät. Sen jälkeen Aino asettuu oikeutetulle paikalleen huomion keskipisteeseen oli se sitten pelipöytä tai sohvan paras paikka. Mikäli huomio joskus epäasiallisesti kohdistuu televisioon, neiti huomattaa asiasta vaivihkaisesti istumalla tv:n eteen tai alkamalla lätkimään tassulla sarjan hahmoja. Aino ei ole ronkeli vieraiden suhteen ja aikuiset eläinharrastajat menevät ihan siinä missä sisarusten lapset, kunhan kissaa huomataan.

Aino on tehnyt myös parhaansa tutustuakseen niihin talouden näädistä, jotka se laskee kyllin sivistyneeksi seuraksi hienostuneelle kissaneidille. Vedessä lutraavat hammaspainia rakastavat barbaarit on siis automaattisesti rajattu pois sosiaalisista kontakteista, ja niitä Aino väistää akvaarion päälle tai omaan kiipeilypuuhunsa. Sen sijaan rauhallisemmat fretit joiden kanssa voi yrittää etsiä yhteistä kieltä sivistyneesti kelpaavat seuraksi koko ajan enemmän. Alkuun Aino uskalsi lähestyä vain Justiinaa, jonka kanssa se nykyään myös leikkii mielellään jahtausleikkejä silloin kun mummuska suinkin jaksaa. Justiinan lisäksi nykyään myös Huisku ja Itsy ovat sellaisia, joiden vieressä voidaan makoilla, tai ottaa yhteistorkut Jussin sylissä. Huiskua on varovaisesti kysytty jo leikkiinkin, vaikka se onkin yhä vähän jännä. Näiden neitien kanssa Ainolla on myös yhteisiä kiinnostuksen kohteita: Justiinan kanssa käydään välillä jopa yhteisjuoksuilla juoksupyörässä. Itsy taas jakaa Ainon rakkauden huiskuleluihin, joskin kummatkin neidit pitäisivät kyllä huiskut mieluiten ominaan.

Aino on nykyään mitä kaunein kissaneiti
Vaikka Ainon huomionkipeys ei olekaan enää ihan ylitsevuotavaa kuin alussa, tulimme melko pian siihen tulokseen, että Aino todennäköisesti hyötyisi myös lajitoverista. Jostakusta joka ymmärtäisi frettejä paremmin sen ehdotukset ja leikit, ja josta olisi sille seuraa silloinkin kun Jussi on poissa ja minä kehtaan jakaa huomiotani myös talouden muille tyypeille. Niinpä ensikuussa meille muuttaa maatiaispoika Mauno. Maunon suhteen Jussillakaan ei ollut enää niin isoja paineita siitä, millainen kissan pitäisi olla, sillä Ainoa hän saa sylitellä sydämensä kyllyydestä. Eipä silti etteikö Maunokin vaikuttaisi mitä uteliaimmalta, reippaimmalta ja sosiaalisimmilta pieneltä herrakissan alulta siitä huolimatta että sen emo on otettu talteen ulkoa. Nyt vain toivotaan, että Mauno sisaruksineen saisi selätettyä ne terveyshaasteet, mitä niiden osalle on nyt elämän alkutaipaleella osunut, jotta se kasvaisi ja vahvistuisi luovutuskuntoon. 

Mauno kasvinkodissaan
Etenkin ensimmäisinä viikkoina Jussi oli välillä kauhean huolissaan siitä, että pidänkö minäkin Ainosta. Aino kun hankittiin täysin Jussin ehdoilla Jussin kissaksi, sillä kissa oli Jussille niin iso haave, etten edes halunnut lähteä ehdottamaan siinä mitään kompromissia. Ja vaikka sen myötä Aino on ehkä hyvin erilainen kissa mitä olisin lähtenyt hankkimaan itse itselleni, yhdestä asiasta olen aina halunnut pitää kiinni: meillä ei ole minun ja Jussin karvalapsia muuten kuin paperilla. Arjessa kaikki ovat yhteisiä, ja hoidetaan yhdessä. Ja jos olisin ollut valmis ottamaan meille sokkona löytökissan jonka todellinen luonne paljastuu vasta ajan kanssa, ei minulla ole mitään estettä oppia rakastamaan myös Ainoa juuri sellaisena kuin Aino on. Onhan Aino kuitenkin ennenkaikkea yksi meidän prinsessoista, ja sellaisena juuri täydellinen. Ja pakko se on kai myöntää, että kyllä minullakin taisi olla pikkuisen ikävä kehräävää karvakaveria asuttuani yli kymmenen vuotta kissatta. 

6 kommenttia:

  1. Oi miten ihastuttavalta kehräyspallolta Aino kuulostaakaan! Ihanaa, että Jussi on Ainon oma ihminen, mutta että jopa kylpyyn :O :D Ihana kun freteistäki on löytynyt kavereita. Aino saa esiintyä useamminkin blogissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino ei erityisemmin rakasta vettä, mutta jos Ainon ihminen on kylvyssä silloin kun Aino haluaa syliin, Aino ei todellakaan ole aina valmis odottamaan että syli vapautuisi. Sitten mennään vaikka sinne ammeeseen samalla vähän protestoiden kuinka pieni kissa kastuu. Siltikään Jussi ei ole vielä suostunut siirtymään kuivapesuun, vaikka se toimii ihan hyvin Ainollakin!

      Ainoa pitäisi ehdottomasti saada enemmän mukaan blogiin kuten tätä normiarkea muutenkin :)

      Poista
  2. Aino on ihanasti näyttäny kuka on hänen ihminen. Vaikka Rudi teki selväksi, että olen hänen ihminen ja tykkää plutata vetellä, niin suihkuun en häntä kanssani saa. Ylätassut Ainolle siis vapaaehtoisesta kylpemisestä!
    Ja kiitos kun sai tutustua Ainoon paremmin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino on kyllä tehnyt siinä yhden ihmisen todella onnelliseksi <3

      Poista
  3. Mä niin ymmärrän Jussia - terveisiä kovasti!! On niin kiva nähdä, että toive toteutui, ja Ainohan on aivan mielettömän lumoava ja ihana tapaus!♥ Silmäni olivat pudota tuon kylpykuvan kohdalla! :-D Meidän sylimussukat eivät vapaaehtoisesti tassujaan kastele, vaikka muuten ovatkin aina siellä, missä laumakin. Nuppu on vähän enemmän miehen perään ja Juju on sitten totaalinen mammanpoika, joten ollaan onneksi saatu kumpikin omat halisilityskehräilijät. Olipa muuten kiva lukea kokonainen postaus Miikkiksestäkin - hurmaava tyyppi hänkin. Niin kuin koko teidän jengi, joka vain kasvaa kasvamistaan! Suloinen Mauno! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itelläkin kesti hetki hahmottaa mitä tuossa kuvassa oikein tapahtuu - mutta Ainolle ei niin helposti sanota ei kaikenmaailman verukkeiden varjolla! :D

      Poista