sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Hajua, melua jatkuvaa...

Ei, Vappu ei sitten mennyt ihan heittämällä porukkaan. Mitella ja Lysti pyörittävät junnua edelleen, joten näätähuone on ollut nyt yöt jaettuna väliportilla. Päivisin sitten koittaa jaksaa pitää porukkaa mahdollisimman paljon yhdessä ja puuttua ylilyönteihin. Sekä luoda mahdollisimman paljon niitä positiivisia kohtaamisia, missä ollaan kaikki yhdessä tahnatuubilla ja kukaan ei kuole, vaikka se yksi onkin uusi. Välistä kyllä tahtoo tulla vähän ylikuormittunut olo, ja mietittyä miksi tähänkin piti taas lähteä: uniongelmat, kokopäivätyö ja opinnot yhdessä koko eläinlauman hoidon kanssa lyövät vähän vasten kasvoja etenkin tälläisenä viikonloppuna, kun Jussilla on peräkkäisinä päivinä ensin 12 tunnin ja sitten 24 tunnin työvuorot. Siinä ei niinä päivinä paljon laiteta hommia puoliksi, eikä se aina juuri siinä hetkessä lohduta, että sitten Jussilla on taas arkivapaita enemmän, ja silloin hän pystyy kantamaan isomman vastuun laumasta. Kämppä haisee puffilta ja hutikakkoja ja pissoja on taas siivottu enemmän kuin laki sallii. Samalla miettii missä kohtaa naapurivat soittavat poliisin tai eläinsuojelun paikalle kun täällä huutaa vuoroon näädät ja vuoroon omistaja.

"Myönnä pois mami, et kadu mitään!" -Vappu
Vaikka kyllähän sitä oikeasti tietää miksi tässä ollaan. Ei Vappu tullut meille sattumalta, ja vaikka tänään ennenkuin evakuoin itseni hetkeksi asunnosta olin valmis heittämään hanskat hetkellisesti tiskiin kaiken kanssa, Vappu on alkanut vaikuttaa olevan juuri sellainen tyyppi mitä laumaan haluttiin. Se ei ole Huiskun klooni, ja siskoonsa nähden se on selvästi aktiivisempi ja atleettisempi tapaus. Vappu on kuitenkin kova tyttö pussailemaan ja jo nyt oltuaan meillä vasta reilun viikon Jussi on onnistunut saamaan siitä sohvaseuraa. Neidistä on siis kaikki mahdollisuudet kasvaa laumaan yksi terapiapampula lisää tasapainottamaan noita minun rakastamiani adhd apinoita. Enää pitää saada minun adhd apinat vakuuttumaan siitä, että Vappu on pohjimmiltaan aika hyvä tyyppi. Kaverikin lohdutti minua minun tuskaillessa Vapun punoittavaa ja rei'itettyä niskaa laittamalla kuvan kunnolla yhteen ottaneista uroksista, että ei ole vielä edes paha. Pahimmalla väsymyksen hetkellä menin kuitenkin ilmoittamaan Jussille haluavani synttärilahjaksi yön hotellissa.

lohitahna yhdistää
Uniongelmat ovat siitä kenkkuja, että riippumatta siitä miten hyvin asiat muuten ovat, yöunien jäädessä toistuvasti alle viiden tunnin jokainen hiekanjyvänenkin muuttuu vuorenkokoiseksi, tunteiden kontrolloinnista tulee vaikeampaa ja elämästä normaalia enemmän vuoristorataa. Silloin saa välillä todenteolla muistuttaa itselleen, että tämä on taas vain  vaihe, ja se menee ohi - ihan niinkuin aina ennenkin - eikä maailma lopu edes siihen kun rentouttavan kylvyn jälkeen saa kaivaa hammasharjat kissanvessasta junnujen leikkien jäljiltä. Silloin on vain mentävä hetkeksi tekemään jotain muuta: lähdettävä ulos syömään tai sulkeuduttava muutamaksi tunniksi ilman näätiä herppihuoneeseen aloittamaan pari taustaprojektia, jotka kaappasin itselleni. Sen jälkeen jaksaa taas laskea kymmeneen ja aloittaa miljoonannen kerran käytössääntöjen läpikäynnin tyttöjen kanssa.

Tästä totutusrumbasta ei ole selvitty haavoitta
Hetken mietin sitäkin että olisi parin päivän ajan kuvannut jokaisen hutisotkun, uuden haavan ja väännön ja tallettanut ne joko blogiin tai facebookiin muistutukseksi seuraavaa pentukautta varten. Hetken asiaa mietittyäni päätin kuitenkin jättää väliin. Eiköhän ne taas tämän jälkeen hetken muista, ja jos ei, niin mitäpä väliä: onhan lemmikinomistamisessa paljon mukavampiakin puolia mitä muistella. Ja kyllä tämä vaihe on aina ohi mennyt, vaikka uuden tyypin tullessa aina hetkellisesti miettiikin miksi pakkaa piti mennä taas sotkemaan.

Vaikka vielä on vähän hullunmyllyä, Vappu osaa ottaa välistä rennoti

4 kommenttia:

  1. Jaksamisia sinne. Ajattele myös niin, että se, mikä ei tapa, niin se vahvistaa. :)

    Itselläni on kesäloma nyt ohi, eikä se mennyt ollenkaan niin kuin piti. Tarkoitus on laittaa blogiinkin juttu, mutta se on vielä kesken. Ehkä alkuviikosta kuitenkin onnistun saamaan sen verran ilta-aikaa, että saan postauksen loppuun asti kirjoitettua ja kuvat valittua ja käsiteltyä. Mielestäni kiteytit hyvin, että pitää yrittää vain ajatella, että tämä on nyt tällainen vaihe ja se menee jossain vaiheessa ohi. Yritän itsekin muistaa, vaikka pahoin pelkään, että huomenna, kun työt alkavat, niin alan taas kerryttää univelkoja enemmän kuin tarpeeksi.

    Ihana tuo lohitahnakuva. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että elämä eläinten kanssa on ruusuilla tanssimista piikkeineen kaikkineen. Mutta kyllä se lopulta aina antaa enemmän kuin ottaa, vaikkakin joskus vähän viiveellä. Väsyneenä ei vain ole aina helppo nähdä kauas, eikä usein edes lähelle.

      Poista
  2. Mä niiin tiedän tuon tunteen kun tahtois vaan sulkea oven ja mennä hotelliin tai ihan minne vaan yöksi. Tosin meillä sen tunteen aiheutti vain kaksi kiimaista tyttöä... mutta juu, kolme viikkoa kun takana kiimapissien siivoamista / tauotonta konserttia / kiimakaranteenia... niin alkaa uneksimaan, että saisi nukkua joskus eres 6 tuntia putkeen. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli keväällä aika "mielenkiintoinen" pätkä kun Mitellalle iski lantituksen jälkeen valeraskaus ja Nutsku palasi samoihin aikoihin mammailemasta kun Mitellan "pennut" syntyivät, ja hormonihyrrät siinä sitten kyräilivät toisiaan ja puolustivat omiaan, ja koko muulla laumalla oli palaa käämi. Justiina onkin asunut siitä asti Miikkiksen ja Ainon kanssa, kun se taisi saada lopullisesti tarpeekseen parista noista.

      Mutta siitäkin selvittään, niin kyllä tämäkin tästä :D

      Poista