sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Maailman mahtavimmat hoitomummuskat

Hoitonäädät lähtivät eilen, mutta kyllä neideistä pitää silti saada pari kuvaa lisää bloginkin puolelle, kun kaikki eivät kuitenkaan instagramia seuraa. Sen verran ihania tyyppejä nuo hoidokit olivat. Asiaan ei tokikaan missään määrin vaikuta, että minulla saattaa olla hieman heikko kohta nimeenomaan tyttöfreteille, ja kun kaikki kolme olivat vielä mummuskoja... Jussilla taas sydän on vielä näiden kahden ominaisuuden lisäksi erityisen kallellaan angoroille, ja hoidossa ollut Ruusa on se ensimmäinen pitkätukka jonka Jussi on nähnyt, ja josta hänellä sitten lähti se toive saada meille joskus samanlainen. Niinpä ensimmäistä kertaa Jussikin oli sitä mieltä, että kyllä nuo hoidokit olisivat tuossa pidempäänkin menneet. Asiaa toki varmasti edisti myös se, että en tälläkertaa edes koittanut yhdistää omaa laumaa ja hoidokkeja, niin hoitonäätien myötä kotona ei ollut sitten normaalia enempää vääntöä tai hutikakkoja.

Hoidossa olo on joskus näääin rankkaa.

Hoitonäädät Iita, Isla ja Ruusa saivat perimmäisen näätähuoneen omaksi prinsessasviitikseen ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, ettei huoneen osien välille ilmaantunut muuri ja toiselle puolelle tulleet uudet tulokkaat herättäneet sen suurempia mielenkiintoja omassa laumassa. Porttia ei edes koetettu rynkyttää tai murtaa, ja ainoat vakavammat ylityskokeillut tulivat sinä päivänä, kun ruokana oli hiiriä, ja osa hiiristä vietiinkin perimmäiseen huoneeseen. Silloin yksi nimeltä mainitsematon pomppuorava koitti kyllä kovasti hyppiä vaneria vasten nähdäkseen miten tällainen virhe pääsi käymään. Mutta kai täällä kotona on sitten aina semmoinen akkavalta, ettei pari uutta naarasta jaksa hetkauttaa, kun ei niitä kunnolla edes näe eivätkä ne tule lähelle.

Isla löysi mieleisen pedin olohuoneesta
Viikko elettiinkin sitten kahden lauman taktiikalla. Töistä kotiin tullessa avattiin omille pääsy koko asuntoon ja mentiin perimmäiseen huoneeseen seurustelemaan hoidokkien kanssa. Kun omat illalla suljettiin taas etummaiseen näätähuoneeseen, saatettiin ottaa muualla asunnossa vielä mummuskavuoro, ja päästää hoidokit tutkimusretkille. Hoitopäiviä rytmittivät toki myös Iitan lääkkeet, jotka se Snurren tapaan tarvitsi aamoin illoin. Nutriplussan kanssa lääkkeet upposivatkin neidille yhtä hyvin kuin Snurrelle aikanaan lohitahnan kanssa. Jussillakin sattui tähän väliin juuri luentoviikko työpätkien väliin, niin hän saattoi välillä käydä moikkailemassa hoidokkeja minun töissä ollessanikin, ja itselle saattoi tulla sit töihin hoidokkien kuulumisia oman lauman kuulumisten lisäksi.

Sylissä on Ruusan mielestä hyvä paikka vaikka peseytyä.
Ruokien kanssa oli sovittu että tytöille ei tarvitse ottaa omia eväitä mukaan, niin menu oli sitten sama kuin omallekin laumalle. Siinä kyllä meni taas muutama päivä tottua, kuinka paljon vähemmän mummuskat syövät kuin lauma missä on myös nuorisoa. Mutta vaikka määrät olivatkin pieniä, mummuskat söivät kyllä reippaasti kaiken mitä tarjottiin. Ainoastaan silakat aiheuttivat lievää hämmennystä. Siihenkin tilanteeseen Iita, Isla ja Ruusa löysivät kuitenkin ratkaisun, ja kalan kappaleet kannettiin yhteistuumin kupista jakkaran alle jemmaan. Sen jälkeen saattoikin sitten kipittää porukalla tyhjälle kupille kysymään, että josko nyt saisi sitä ruokaa.

Iita ehtiä leikkiä myös vuorenvalloitusta. Siinä ei yksi insulinooma paljoa hidasta.
Luonteiltaankin nuo neidit olivat aika herttaisia, etenkin Ruusa. Vaikka minä rakastankin myös noita omia adhd-apinoita, ja Lysti on kaikessa lennokkuudessaan yksi suosikkinäätiäni, on sitä pakko myöntää että kyllä tuommoinen superpussaileva pampula oli kanssa mitä ihaninta seuraa. Kun vaikkei me Ruusan kanssa niin hyvin tunnetakaan, ja silti neidin saattoi päästää pussailemaan niin naaman kuin korvatkin.

Kotimatkan aika

2 kommenttia:

  1. Kyllä muuten Ruusa onkin veikeän näköinen pitkätukka !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin sydämellinen pussailijakin vielä ❤️

      Poista