Luukku 15

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Eiliset väittämät olivat:

Kuvassa on kolme karvakaveria: Huisku, Mauno ja Vappu.

Kuvassa on kaksi karvakaveria: Huisku ja Mauno, joista jälkimmäinen huiskaisee tassulla kameraa.

Oikea vastaus on ensimmäinen, kuvassa on kaikkiaan kolme kaverusta. Siinä koitettiin kuvata Huiskua, mutta muut mallit eivät malttaneet odottaa vuoroaan. Etenkin Maunosta kissa kun kuuluu kaikkiin kuviin joissa on hienoa nauhaa.


Ihan siltä varalta, että olette tähän asti uskoneet, että nämä kuvaukset ovat täysin hoomanien suunnittelemat ja ohjaamat, oikaistaan heti sen verran, että homma ei mitenkään toimisi näin hienosti ilman apukäpäliä. Tässäkin Aino hienosti asettelee nauhaa sopivampaan kohtaan. Ja Mauno... Mauno on Mauno.

Mutta kumpi seuraavista on totta ja kumpi tarua?

Aino ja Mauno on monessa suhteessa kuin paita ja peppu. Erityisesti tämä näkyy tyyppien lempiruuissa: molemmat rakastavat erityisesti tonnikalamärkistä, ja Primacatin nappuloita.

Ruoka-asioissa Aino ja Mauno ovat kuin yö ja päivä. Aino rakastaa nappuloita ja märkäruokaa, mutta on äärimmäisen nirso raakaruuan suhteen. Mauno taas valitsee lähes poikkeuksetta ensin raa'an lihan, eikä se nirsoile kokonaisillekaan ruokaeläimille.

1 kommentti:

  1. Mikä ilme Maunolla jälkimmäisessä kuvassa 😂😂 Veikkaan jälkimmäistä.

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI