Vuosipäivä

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kaksi vuotta sitten tällä päivämäärällä olin ensitreffeillä Särkänniemen huvipuistossa. Vuosi sitten tällä päivämäärällä ajoimme Särkänniemitreffikumppanin kanssa Inkoosta kotiin frettiboksi sylissä. Nyt nuo kaikki kolme 8.6. elämääni tullutta otusta ovat miun perhe, enkä osaisi kuvitella täydellisempää perhettä itselleni, etenkin kun tässä nykyisessä on hyvin tilaa myös tuolle ei 8.6. kotiutuneelle karvapäärynälle.

Jussi on ollut alusta asti tukenani myös eläinharrastuksessani ja kulkenut mukana kaikki näyttelyt ja näätäpäivät. Hän on toiminut tarvittaessa lomahoitajana ja ollut tukenani eläimiin liittyvässä päätöksenteossa. Jussin kanssa minun ei ole koskaan tarvinnut jännittää, miten hän lemmikkieni kanssa pärjää, koska rauhallisuutensa ja tiedonhankintakykynsä myötä hän on alusta asti pärjännyt niiden kanssa vähintään yhtä hyvin kuin minäkin - ellei paremminkin. Kun minä panikoin, Jussi ottaa tilanteen haltuun.

Kuluneen vuoden aikana tytöt ovat tuoneet elämääni paljon naurua tempauksillaan ja putputuksellaan. Vuosi sitten minua jännitti todella paljon, kun vuosia kyteneen haaveen toteuttaminen tuli ajankohtaiseksi. Vuosi sitten en osannut aavistaakaan, millaiset kultakimpaleet ja maailman täydellisimmät tytöt itselleni sain. Snurre ja Esteri ovat luonteiltaan kuin yö ja päivä, mutta erilaisuudestaan huolimatta molemmat ovat täysiä kymppejä. Vuodessa tytöt ovat ottaneet niin vahvan jalansijan sydämestäni ja arjestani, että toivon molempien elävän vähintään kymmenen vuotiaaksi: Snurre, jotta en unohtaisi leikin merkitystä elämässä, ja Esteri, koska jonkun on pidettävä täällä kotona homma kasassa ja lauma kurissa.

Toivottavasti näitä vuosia saadaan vielä paljon <3

2 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut molemmista vuosipäivistä! :) Tulkoon näitä vuosia totisesti paljon lisää!

    Teillä oli asuinpaikkaanne nähden hieman erikoinen ensitreffipaikka. Valota nyt vähän taustaa miksi juuri siellä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista!

      Särkänniemeen päädyttiin miun heittoni kautta. Olimme viesteilleet netissä jonkin aikaa, ja tulleet siihen tulokseen, että olisi sitä kiva livenäkin nähdä. Jussi pyysi miua ehdottamaan treffipaikkaa. Olen itse Tampereen vierestä kotoisin ja sielä juuri käyneenä ensimmäinen ajatus oli etten ole käynyt Särkänniemessä aikoihin. Baaritreffeihin kyllästyneenä ehdotin siis sitä - aivan varmana siitä, että Jussi laittaisi vastaehdotuksena jonkin paikan Turusta. Eihän kukaan nyt niin hullu ole, että lähtee nettitreffeille 160 kilometrin päähän paikkakunnalle jolle itsellä ei ole mitään muuta asiaa. Paitsi että Jussi oli. Hän suostui ehdotukseen heti. Niinpä me sitten näimme ensikertaa Särkänniemessä.

      Moinen hulluus teki selvästi vaikutuksen, kun esittelin Jussin äidillekin heti ensitreffien päätteeksi. Mie kun olin tullut Tampereelle jo päivää aiemmin sukuloimaan, ja Miikkis oli ollut Särkkäreissun ajan äidillä hoidossa. En tiiä kumpi siinä järkyttyi pahemmin, äidillekin kun olin etukäteen sanonut, että esittelyt seuraa sitten joku ihan toinen kerta, jos useampien treffien jälkeen alkaa vaikuttaa, että jotain esiteltävää on. Ja sitten kuitenkin ilmestyi ovelle Jussin kanssa jo heti samana iltana ;)

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI