Nirsoja näätiä

Zooplussan tilaus tuli loppuviikosta sen myötä tilatut Greenwoodsin märkäruuat. Odotin pakettia innolla, ja ensimmäinen purkki menikin jakoon heti perjantaina. Intoni ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin tarttunut nääppiin, sillä vastaanotto ei ollut kovin myönteinen. Ensimmäisenä huoneesta poistui Jussi, jolle ruuan haju teki pahempaa mitä mädät kananmunat (minusta tuote haisi tavalliselta kissanruualta). En antanut tämän kuitenkaan häiritä, vaan laitoin lautaset tarjolle: minusta kun ruoka näytti edelleen yllättävän hyvältä seassa olevine kokonaisine sydämineen.

Tässä vaiheessa kaikki kolme nääppää olivat pyörineet innoissaan jaloissa jo tovin, kerjäten ruokaa ja huomiota. Lautasen osuminen lattiaan saikin aikaan kunnon hyökkäyksen - joka päättyi kuin seinään. Miikkis vain haistoi lautasta ja lähti sen jälkeen Jussin perässä keittiöstä pois. Ikäänkuin sitä ei olisi tämän ehdotuksen jälkeen voinut enää vähempää kiinnostaa, mitä mahtaisin tarjota seuraavaksi. Myös Snurre tyrmäsi ruuan heti kättelyssä; vilkaisi vain pikaisesti lautasta ja kipitti sitten mahdollisimman söpösti jääkaapille kerjäysasemiin. Snurrella oli selvästi tarve tiedottaa, että jääkaapista löytyisi jotain paljon parempaa ja se paljon parempi on nimeltään lohitahna. Pysyin kuitenkin tiukkana, eikä kaappi tai tuubi auennut. Niinpä minulle jäi seuraksi vain Esteri.

Esteri nuuhki ruokaa hetken, kiersi ympäri lautasta ja otti sitten hitusen ruokaa suuhunsa. Hetken sitä maisteltuaan se suostui syömään jopa lisää. Lähetin Jussin haskemaan heti kameraa, mutta Esterikään ei ollut selvästi niin vakuuttunut saamastaan, että olisi ollut sitä valmis omilla kasvoillaan mainostamaan. Kameran saapuessa esteri nimittäin nappasi lautaselta sydämen ja livahti sen kanssa putkeen.

Lähtiessämme peli-iltaan lautasille jäi siis lähes 200 grammaa purkkaria, kun olin testin kunniaksi tyhjentänyt tarjolle koko purkin. Laumalla meni sen hävittämiseen yli vuorokausi. Menekki oli siis selvästi parempi mitä joillain testatuista lihapullista, mutta silti kaukana siitä, mitä olin toivonut. En myöskään onnistunut tuon ensimmäisen testin jälkeen näkemään ketään syömässä, vaikka ruoka lopulta hävisikin, niin en tiedä, luovuttivatko Miikkis ja Snurre nälän edessä, vai vetikö Esteri reilumman satsin. 

Ei tästä ainakaan heti saatu seuraavaa reissuhittiä. Mutta onhan tätä vielä viisi purkkia jäljellä.