Kirjashoppailua

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Eilen oltiin Skanssissa ja miun oli pakko päästä kirjakauppaan. Uutuudet tulevat sinne aina ensin ja täydessä mainoslakossa se on se paikka josta ne on helpointa bongata. Kustantajien ja kirjailijoiden omia sivujakaan kun en yleensä juuri seuraa, enkä kirjallisuusblogeja. Joitain kirjavinkkejä saa tietenkin muistakin blogeista.

Viime käynnistä oli taas aikaa ja saalis oli sen mukainen. Onnellisuusprojektin kirjoittajalta oli tullut uusi kirja, samoin Mary Higgins Clarkilta. Löysin myös kolme muuta kutkuttavan oloista kirjaa joiden lukemista en malta odottaa. Ja otin kaikista valokuvat.

Tänään näpytin kirjojen tiedot kirjaston varausjärjestelmään ja alan odottaa vuoroni. Osa kirjoista on vasta hankinnassa, eli siihen voi mennä aikaa että ne ovat lainauskunnossa. Onneksi odottaminen ja varaustilanteen seuraaminen on yhtä jännittävää kuin löytöjen tekeminen kirpparilta. Kun saa jännätä, tuleeko se oikea koska kohdalle. Ainoa miinus on että tällämenolla minulla ei ole varaa valittaa että monissa kaupoissa kirjavalikoimat supistuvat tai niiden myynti lopetetaan kokonaan. Enhän minäkään osta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI