Kaikki jäi eilen pommin jäljiltä, koska tänään oli taas työpäivä. Sitä ei siis ehtinyt tehdä mitään konkreettista tavaroiden paikalleen saattamiseksi, mutta sitä ehti kyllä miettiä asiaa työmatkalla autolla ajaessaan. Ja pakko myöntää, että suhteeni tavarakaaokseen on hyvin kahtiajakoinen. Yleensä meillä on kotona sitä sekaisempaa mitä enemmän olen elementissäni ja mitä onnellisempi olen. En ole ikinä rakastanut siivoamista, mutta rakastan erilaisia projekteja, jotka lähtevät helposti valtaamaan alaa kun innostun. Mitä enemmän innostun, sitä vähemmän tuhlaan ajatustakaan tiskeille tai sille miltä meillä näyttää.
Toisaalta minuun on myös aika tiukkaan iskostettu se, miltä kotona kuuluu näyttää, kun elämä on hallinnassa. Ja koska moni kyseenalaistaa miten tällaista eläintarhaa on ylipäätään mahdollista pyörittää ihmisasunnossa, minulla on välillä turhankin korostunut tarve näyttää ulospäin, että homma on hallinnassa. Ja kunnollisella ihmisellä se luonnollisesti tarkoittaa, ettei tiskivuori näy kilometrin päähän, lattioilla ei pyöri likaisia sukkia eikä eteinen ole täynnä väärän kauden vaatteita, olkootkin ettei millään niistä ole mitään tekemistä sen kanssa, miten eläimet täällä voivat. Mitä vieraampi ihminen meille on tulossa, sitä suurempaa painetta koen yleensä siitä, miltä asiat näyttävät.
Silloin kun en odota ketään, koti saa rönsyillä. Tiedän, että kaikki on palautettavissa tarvittaessa paikoilleen, ja se riittää. En välttämättä vaivaudu tyhjentämään edes paperiroskista heti kun se tulvii yli, ja ellei meille ole tulossa ketään, se voi tulvia yli viikonkin.
En toki kiellä, etteikö koti ole siivottuna omaankin silmääni esteettisemmän näköinen. Itseasiassa esteettisessä mielessä rakastan lähes tyhjiä tasoja ja väljiä kaappeja. Asia ei vain ole minulle niin tärkeä, että jaksaisin nähdä sen eteen juurikaan vaivaa itseni takia. Omaan estetiikan nälkääni kun riittää usein jo se, että tyhjennän tason kukkamaljakon ympäriltä. Sikäli vieraita edeltävä paniikkisiivous tekee välillä ihan hyvää, koska silloin pääsee itsekin nauttimaan hetken siistimmästä kodista.
Kuitenkin parhaita vieraita ovat ne, joita varten ei tarvitse siivota. Se jos sattuu osumaan meille niin, että Jussin lökärit roikkuvat ruokailutilan tuolin selkämyksellä, teräväkuivain lojuu keskellä lattiaa ja takkahuoneen ovenedus on yksi kenkäviidakko, kertoo joko siitä, että minut on onnistunut yllättämään, tai että olen tarpeeksi rento ollakseni välittämättä. Se että en siivoa kaikkia vieraita varten ei johdu kunnioituksen puutteesta, vaan siitä, että osan kanssa osaan olla niin oma itseni, että keskityn heitä odotellessa johonkin siivousta kivempaan, kuten aiheuttamaan lisää kaaosta leipomalla.
Nykyään olen myös oppinut aiempaa enemmän elämään sen nolouden tunteen kanssa, jos joku sattuu tulemaan meille niin, ettei kämppä ole kuten pitäisi. Etenkin silloin, kun kaaos johtuu siitä, että jokin projekti on taas vienyt kaiken aikani ja huomioni. Osaltaan sitä ehkä toivoo, että se kun innostun selittämään projektista vie vieraankin huomion pois niistä epämääräisistä kasoista, nyssyköistä, tiskeista ja pyykeistä, jotka odottavat kiltisti sitä hetken kun saavat taas huomioni.
Nytkin jokin ääni nalkuttaa takaraivossani, että bunkkerin uudelleen järjestely ei ole valmis ennenkuin kaikki mylläyksen jäljet on taas siivottu pois silmistä. En kuitenkaan tiedä, jaksanko tehdä asialle mitään tänään. Tai haittaako asia edes itseäni juurikaan. Se kun tulee varmasti tapahtumaan joskus. Etenkin kun tällä kertaa projektikuvatkin tuli julkaistua heti, eikä postaus jäänyt roikkumaan siistimpiä jälkeen-kuvia odotellessa. Eksolan sentään imuroin ennen eksolan kuvan julkaisemista.
Sitä on myös jo koonnut päässään listaa, mitä kotona ja pihalla ainakin pitäisi siivota ennen häitä. Että jos koko päivän sataakin kaatamalla, ja joudumme siirtymään sisätiloihin, eihän meillä voi olla ikkunat pesemättä ja kärpäsenkakkaa ikkunankarmeissa, vaikka meillä onkin joka kesäinen kärpäsongelma frettien ruokajemmojen myötä. Mutta katsoo nyt. Olisihan häät toisaalta ihan hyvä tekosyy ikkunanpesulle, jota tuskin muuten saadaan aikaiseksi ainakaan ennenkuin kuin siihen on varaa palkata joku.
Sillä ajalla, joka tämän kirjoittamiseen meni, olisi laittanut jo aika monta tavaraa paikoilleen. Mutta minua huvitti nyt enemmän avata kylmä cola, ja jatkaa työmatkapohdintoja. Hetken mietin myös, olisiko tällaista postausta pitänyt kuvittaa räpsäisemällä pari kuvaa kodin sotkuista, mutta sekään ei huvittanut minua. Eiliset bunkkerikuvat saavat hoitaa sitäkin virkaa, ja mennään tänään kuvatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti