Alustava avaustulos

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

Veimme Mallun viime lauantaina Ruokaviraston ja Yliopistollisen eläinsairaalan yhteiseen näytekylmiöön Helsinkiin. Mallun toimittaminen avattavaksi vähän kesti, sillä Matkahuolto ei enää kuljeta kokonaisia eläinnäytteitä, ja ainoan niitä toimittavan firman, Tavarataksin, hintatarjous Turku-Helsinki välille oli 350€. Ottaen huomioon että kyse oli yhdestä alle kilonpainoisesta eläimestä ja parin tunnin matkasta hinta tuntui sen verran kovalta, että päätimme odottaa että meillä on itsellämme kulkua pk-seudulle. Mallun ruumis kun oli joka tapauksessa päädytty pakastamaan sen kuoltua jouluaattona, ja äkkikuolema yhdistettynä joulun pyhiin ja oksennustautiin vei kaikki voimat niin perusteellisesti, ettei silloin ollut edes resursseja lähteä selvittelemään eri kuljetusvaihtoehtoja.

näytekylmiön piha

Muutamat meidän laumasta aiemmin avatut tyypit on avattu Ruokavirastolla, mutta tällä kertaa päädyimme avauksessa Yliopistolliseen eläinsairaalaan. Isoimpana syynä asiaa selvitellessä meillä oli hinta, sillä alle kilonpainoisen eläimen kohdalla avaus maksaa yliopistolla noin puolet siitä, mitä se olisi Ruokavirastolla. Ainoana isompana miinuksena yliopistolta vastaukset luvataan 3-6 kuukaudessa, siinä missä vastaava aika Ruokavirastolla olisi 1-3 kuukautta. Plussapuolelle pääsee kuitenkin myös se, että yliopistolla eläinlääkäriopiskelijat pääsevät olemaan mukana avauksissa, ja saimme nytkin kiitosta siitä, kuinka on hyvä että opiskelijoille tulee välillä nähtäväksi myös eksoottisempia eläimiä, mitä opintojen puitteissa näkee muuten vähemmän. Se ratkaisi sen, että jatkossa tulemme suosimaan avauksissa yliopistollista, vaikka toki sitä aina toivoo, ettei näitä epäselviä kuolemia tulisi.

Mallun kohdalla kun halusin ruumiinavauksen ehdottomasti siksi, että koko tilanne tuntui niin absurdilta. Se kuinka äkkiä Mallun tilanne romahti, ja kuinka meidän rasavilli bileprinsessa oli ensin terve ja oma itsensä ja sitten reilua vuorokautta myöhemmin poissa kaikista tukitoimista huolimatta. Koska olin varautunut siihen, että vastauksia voi joutua odottamaan kuukausiakin, yllätyin kuinka äkkiä osa asioista sitten etenikin.

Mallu avattiin eilen, ja eläinlääkäri soitti Jussille avauksen jälkeen alustavat tulokset. Mallun sydämen vasen kammio oli selkeästi suurentunut ja oikea kammio pieni. Vasemman kammion lumen oli pienentynyt. Avauksessa ei löydetty muuta poikkeavaa. Alustavaksi diagnoosiksi tuli joko primaarinen vasemman puolen kammiohypertrofia (hypertrofinen kardiomyopatia) tai sitten munuaisista johtuva sekundaarinen. Eli Mallun sydän petti joko sydämestä itsestään johtuen, tai sitten munuaisten pettämisen seurauksena. Munuaisista ja muista kudoksista otettiin vielä näytteitä, joiden analyysit selviävät lopullisen raportin ilmestyessä. Ottaen huomioon ajan ensioireista siihen, että Mallu piti kiidättää päivystykseen lopetettavaksi emme olisi voineet tehdä mitään, vaikka diagnoosi olisi saatu heti ensimmäisten oireiden kohdalla. 

Se miten haluan Mallun muistaa <3

Sitä voi toki jossitella, että jos olisin otattanut Mallusta verikokeet ennen sen hammashoitoa tai sen yhteydessä, olisiko munuaisarvossa voinut näkyä jotain. Voi olla että olisi. Voi olla että tila on kehittynyt vasta sen jälkeen tai että munuaisilla ei ole ollut mitään tekemistä asian kanssa. Sydämessäkään ei havaittu ennen anestesiaa tai sen aikana mitään poikkeavaa, joka olisi saanut hälytyskellot soimaan ja varaamaan aikaa sydänultraan. Tosin en usko, että vaikka vaiva oltaisiin saatu kiinni kuusi viikkoa ennen Mallun kuolemaa, sydänlääkkeilläkään olisi pystytty tekemään enää ihmeitä. Etenkin kun ottaa huomioon sen, että Mallu oli sydämensä osalta täysin oireeton kuolemaansa asti. 

Toki odotamme vielä loput tulokset ja lopullisen raportin, mutta alustavien tulosten perusteella en usko, että olisin voinut pelastaa Mallun toimimalla toisin. Tai että olisin voinut huomata jotain aiemmin ja toimia siten paremmin.  Ellei sitten olisi satuttu käyttämään sitä ilman mitään epäilyä sydänultrassa, mikä ei Suomessa ole frettien osalta tapana. En edes tiedä, onko yhdelläkään Suomen sydänultraajista kauheasti kokemusta freteistä. Pitää ehkä selvitellä, jos sitä oman mielenrauhan nimissä kävisi jossain kohtaa sydänultraamassa Mallun emon Nutellan siltä varalta että kyseessä on perinnöllinen heikkous.

Mallun avaus saatiin eilen valmiiksi vähän ennen neljää iltapäivällä, ja Pääkaupunkiseudun eläintuhkaus kävi hakemassa sen heti sen jälkeen tuhkattavaksi. Mallu tuhkattiin eilen ja on jo matkalla kotiin. Homma pelasi tuhkaamon kanssa ihan yhtä nopeasti viimeksikin, kun odotimme Lystiä kotiin.  

Avauksesta on odotettavissa noin 150€ lasku, mutta tarkka summa päivittyy kuluseurantaan sitten kun lasku tulee.  

3 kommenttia:

  1. Just viime viikolla soitin Ruokavirastoon et miten pitää toimia, jos haluaisin lähettää gerbiilin avattavaksi. Sanoi että Turusta Tavarataxin kuljetus kustantaa noin 50€ 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kysyimme hintaa suoraan Tavarataksilta, ja sieltä annettiin Mallun kohdalla hinnaksi tuo 350€. En sitten tiedä, voivatko erot hinnoissa olla sitten esimerkiksi päiväkohtaisia, riippuen paljonko kuskattavia samalle päivälle osuu tai jotain. Mutta jos näin on, siitä olisi kyllä ollut firmasta ihan hyvä mainita, kun meilläkään homma ei ollut päivän päälle, kun Mallu oli jo pakkasessa.

      Poista
  2. Avaustulos vaikuttaa liki maallikolle kaikenkattavalta.
    Mallun valitettavan nopea romahdus viittaa
    mielestäni hypertrofiseen kardiomyopatiaan (HCM). En ole koskaan kissojen tai ihmisten parista kuullut, että munuaisten vajaatoiminta olisi suoraan sydämen rakenteeseen/toimintaan vaikuttanut.

    Kiitän teitä molempia vastuullisesta lemminkin omistajan toiminnasta. <3

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI