Painovirhepaholainen

keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

En ollutkaan ihan niin paska mutsi kuin kuvittelin, ainoastaan huolimaton. Minulta oli tippunut yksi ykkönen pois kirjatessani Hattaran syntymäaikaa frettien esittelysivulle, josta olin kopioinut virheen lauman synttärikalenteriin ja siitä eiliseen postaukseen. Hattaran oikea syntymäpäivä onkin 13.6., ei 3.6. Eli Hattara ei istunut syntymäpäiväänsä yksin aitauksessa, vaan hän ehtii saamaan syntymäpäivälahjansakin ajoissa, ja pääsee toivottavasti jo oikeana syntymäpäivänään rallittelemaan kahden uuden kaverin kanssa (olen varsin luottavainen sen suhteen, että Hattara ottaa pennut hyvin vastaan, mutta Mallusta ja Nutskusta sitten riippuu, kuinka äkkiä koko jengi saadaan yhteen). Tämä selittääkin sen, miksi olin yhdessä vaiheessa ihan varma, että ehditään hakea pennut ennen Hattaran synttäreitä, mutta sitten tarkistin... Mutta uusi tarkistus on sekä kasvattajan, kauppakirjan että Hattaran rekisteritodistuksen vahvistama. 

Hullun hommaa tämmöinen

Samaan aikaan täällä ennen reissua muistettavien ja hoidettavien asioiden listat tuntuvat kasvavan nopeammin kuin ne lyhenevät. Tänään kun on käytännössä viimeinen päivä hoitaa ja pakata, kun huomenna lähtö Turusta on jo 10.30. Näistä toki tärkeämpänä on mukaan pakattavien lista, sillä lauman lomahoitaja Taru saapuu jo tänään illalla, ja ottaa laumasta kopin huomisaamusta alkaen. Vaikka tokihan sitä aina haluaisi, että kaikki olisi vimpan päälle siinä kohtaa kun jättää pallon toiselle, eikä toisen tarvitsisi heti aloittaa mitään suursiivousta missään. 

Tärkeimpiä pakattavia ovat toki ennakkoon varattujen eläinten varusteet, joita meillä on tälle reissuille todella vähän. Omia ennakkoon varattuja kun ovat tosiaan vain Notte ja Sera, ja koska heidät napataan vasta reissun jälkeen Helsingin päästä, ei heille tarvitse mukaan paljoa muuta, kuin kantoboksin ja vesikupin. Yhdelle ystävälle on tulossa laumallinen kääpiörottia hänen pohjustettuaan tätä kuriirointia suunnilleen yhtä monta vuotta kuin mitä olen itse reissusta haaveillut. Niille on sitten mukana kantoboksin lisäksi vähän tilavampi matka-asumus, ruokaa, kuiviketta ja vesipullo. Mahdollisia matelijapuolen tulokkaita varten mukaan lähtee kylmälaukkuja, ja niiden osalta improvisoidaan sitten muuten messuilla. Matelijat toki lähtökohtaisesti myydään messuilla valmiiksi kuljetusrasioissa, sillä etenkin monien pienempien ja vilkkaampien lajien kohdalla niiden siirtäminen messuolosuhteissa olisi aika riskaabelia karkausriskin vuoksi. Voin sanoa, että vaikka minulla on ollut rottia, hiiriä ja muita jyrsijöitä jo vuosia, silti jo rottien siirto messuilla jännittää hieman, kun tietää miten isosta ja väkirikkaasta tapahtumasta on kyse.  

Ihan hullun -Ruttu

Veikkaan että tästä tulee taas yksi niitä päiviä, kun joudun treenaamaan omaa keskeneräisyyden sietokykyäni. Koska myönnän, että olin taas salaa vähän haaveillut, kuinka Tarun saapuessa kaikki olisi vimpan päälle ja valmiina, jokainen asumus vasta siivottuna ja koko kämppä kiiltäisi. Mutta vaikka kuinka ollaan lomalla, niin tämän kokoinen eläinlauma ja iso omakotitalo isolla pihalla kesän kynnyksellä kyllä pitää huolen siitä, ettei valmista tule ikinä. Välillä se turhauttaa, koska minussa on pientä taipumusta perfektionismiin. Toisaalta taas tunnen jo itseni niin hyvin, että mikäli se ihme ikinä tapahtuisi, että kaikki olisi oikeasti valmista, ja voisin vain heittäytyä pitkälleni riippumattoon vetämään oikein kunnolla siestaa - todennäköisesti viimeistään noin viiden minuutin jälkeen olisin onnistunut kehittämään jonkin uuden projektin, ja leväyttämään sen pitkin maita ja mantuja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI