Lepää rauhassa Telluska

Karanteenipostauksen yhteydessä jo mainitsinkin, että olen ollut viime aikoina vähän huolissani siitä, millaista tahtia Telluska on mummoutunut. Toki sitä toivoi, että kyseessä olisi ollut vain notkahdus lihaksikkaasta seniorista pikkumummoksi. Valitettavasti kuitenkin Tellun paino laski vajaassa viidessä päivässä 805 grammasta 655 grammaan, ja mummon ulosteet muuttuivat samaan aikaan juokseviksi ja mummon ruokahalu hävisi. Kyljet painuivat lommolle ja selkäranka tuli selvästi näkyviin turkin seasta. Siinä kohtaa sitä tiesi, ettei tätä selätettäsi enää sen enempää herkkuruuilla ja maitohappobakteereilla. Jokin Tellun elimistössä oli selvästi pettänyt, ja yleiskunto tuli alas niin vauhdilla, ettei verikokeissa tai ultrauksessa olisi ollut enää mitään järkeä. Toki niiden kautta olisi voinut selvitä se, mikä mummuskalla petti. Mutta mummon kuihtuessa silmissä tukitoimista huolimatta, ei mummuska ollut siinä kunnossa, että sitä olisi voinut edes rauhoittaa tutkimuksiin saati sitten leikata.  

Vielä viikko sitten mummuska oli kuitenkin ikäisekseen virkeä ja söi hyvin, vaikka paino alkoi olla siinä rajalla, että päätin siirtyä Telluskan kohdalla viikkopunnituksiin, jotta näkisi, jatkuuko painonpudotus vielä, vai alkaako se vakiintua jollekin tasolle. Mutta kun kaivoin mummun toissapäivänä päikkäreiltä valjaskuvauksiin, jokin sen olemuksessa tuntui muuttuneen. Siinä hetkessä sitä ajatteli vain olevansa itse haikeana, kun oltiin juuri ennen kuvattu pentuja ja niiden pomppimista. Mutta jotenkin se suruprosessi alkoi jo niistä kuvista, kun painoin mummun itseäni vasten ja silittelin sen päätä ja tiesin, että hiekkaa ei voinut olla tiimalasissa enää kovin paljoa. Kun illalla sitten punnittiin Tellu, ja muutos tiivistyi konkreettiseksi luvuksi, tiesin että se puhelu on pakko tehdä heti aamusta. 

Tellu ehti asua meillä reilun vuoden, mutta Tellun matkaa on tullut seurattua paljon sitä kauemmin. Jännättyä yhdessä Tellun edellisen omistajan kanssa, syntyykö Noidalle pikkusiskoa. Odotettu, kuka pienistä saapuu kaverin luo, ja miten Noita ottaa minin vastaan. Sovittu yhteistä frettipäivää, että päästiin aina puolin ja toisin esittelemään uudet tulokkaat. Nähtyä kuvien välityksellä ja välillä livenäkin, kuinka siitä pienestä nakista kasvoi kaunis tumma näätä, josta tuli lopulta osa meidänkin perhettä. Ja vaikka saatiin itse elää näin läheltä vain tarinan loppu, en silti kadu hetkeäkään, että päätin vuosi sitten taas luopua yhden lauman helppoudesta, ja laittaa pakan taas kerran sekaisin, kun Tellun ja Juutaksen asumisjärjestelyt jouduttiin laittamaan uusiksi.

Ainoa mitä vähän kadun on, että päätin heti eutanasiareissulta kotiuduttuani hoitaa alta pois yhden ihan pienen ja helpon virallisemman puhelun, joka ei sitten ollutkaan ihan pieni ja helppo ja joka päättyi lopulta kunnon itkukohtaukseen, kun puhelu oli siirretty kolmannelle ihmiselle pitkän hissimusiikkiosion jälkeen ja sitten linja alkoi vielä pätkiä. Ei mennyt ihan tyylikkäästi se. 

Lepää rauhassa Telluska.

Pickpocket's Dyna Low Raider

27.6.2016 - 21.6.2023