Kesäarvonta kissoille/freteille

maanantai 5. kesäkuuta 2023

Nyt on vuorossa viime postauksessa lupaamani kesäarvonta yhteistyössä Ihmeotuksen kanssa. Ihmeotus on Helsingin Pasilassa sijaitseva eläinkauppa, jolla on myös koko ajan laajeneva verkkokauppa. Tällähetkellä verkkokaupan puoli painottuu vielä enemmän kani-, jyrsijä- ja lintutuotteisiin, mutta tähän arvontaan lähdimme katsomaan, mitä verkkokaupan puolelta löytyy jo kissoille. Arvonnan tuotteet on valittu ensisijaisesti kissoja ja frettejä silmällä pitäen, mutta osa/kaikki tuotteista ovat sopivia myös monelle muulle lajille, kuten rotille. 

Hattara suorittaa saapuneiden tuotteiden virallisen tarkistuksen

Mallulla on edelleen vähän maniat päällä, mutta lihanameista saa hyvin energiaa


Jotta tietäisimme, mitä todella olemme arpomassa, paketteja koottiin kaksi. Toinen tuli tänne meidän suuntaan, jotta pääsimme kuvaamaan ja tutustumaan. Toinen odottelee arvonnan voittajaa Ihmeotuksen varastolla, ja lähtee sieltä suoraan matkaan kun voittaja on selvillä. Paketit ovat muuten samanlaiset, mutta voittajapaketin tunneli on blogin kuvissa näkyvän Labyrint-mallin sijaan Snake. 

 
Voittopaketista tulee siis löytymään leikkitunneli, sammakkolelu, ankkanameja ja kaninkarva-lelu.
Viimeistään sammakosta voinee päätellä, että pääsimme itse valitsemaan settiin sellaisia tuotteita, joiden uskoisimme olevan hittejä sekä meillä, että myös blogin lukijoilla. Ainakin Jussi innostui sammakosta heti, ja Jussin innostus tarttui nopeasti myös Maunoon ja Ainoon, sillä kyllähän nyt Jussi tietää, miten sammakkoa hypytetään.

Tunnelista löytyi aukko

Molempiin tunnelimalleihin kuuluu tapettava kulkuspallo

Kesän kunniaksi korkattiin paketti ulkona, ja frettien nuoriso-osasto, joka ei ole ennen Seran ja Noten saapumista Hattaraa lukuunottamatta kovin nuorta, pääsi tutustumaan tuotteisiin ensin. Frettien keskuudessa isoimmaksi hitiksi nousi vähemmän yllättäen tunneli, etenkin kun olimme tosiaan pihalla, missä tarkkailtavaksi löytyi myös oikeita lintuja metsästettävien lelujen sijaan. Isompana yllätyksenä Palan ankkanamit kelpasivat jengille myös ulkoillessa, vaikka yleensä ulkoillessa mikään lohitahnaa vähäisempi herkku ei ole riittävän mielenkiintoinen hetisyöntiin (ja lohitahna on tosiaan niin super, että sen kanssa saadaan tehtyä jopa monet eläinlääkäritoimenpiteet verinäytteenotosta implantointiin). Paloista käytiin hakemassa heti jopa santsia, ja niitä hajaannuttiin syömään tunneliin ja kantoboksiin. 

Kissat saivat vuoronsa heti frettien jälkeen. Mauno oli jo avaamassa Pala-pussia itse sillä välin, kun koitin siivota enempiä sotkuja pois kuvausalueen ympäriltä, jottei arvontapostaukseen tulisi ihan yhtä isoa kattausta arkirealismia kuin blogissa välillä on. Namit saivat hyväksynnän jopa Ainolta, joka on meidän elitisti. Rutusta ne sen sijaan muistuttivat selvästi liikaa lihaa, mikä on vähän ällöä ja vähintäänkin sopimatonta kissojen ruokavalioon, jos vaihtoehtona on vaikka kivan prosessoitu vehnäpaahtoleipä suoraan paketista muovin läpi. Minulla on kuitenkin jokin ihme fiksaatio siitä, että liha olisi ihan hyvä juttu lihansyöjille, ja onneksi valtaosa laumasta on avoin tälle ajatukselle. Ja Palahan on sataprosenttisesti sitä itseään, eli lihaa.

Jussin mukaan minussa asuu pieni hippi, mikä voi pitää hyvin paikkansa. Ainakin minusta muovipullot sopivat paremmin leluihin, kuin lauttoina mereen.

Mauno ei tiedä mikä on meri, mutta sammakko sopii ainakin hyvin tunneliin -Mauno

Myös paketissa mukana tulleet lelut, jotka olivat saaneet olla ulkona rauhassa, joutuivat sisällä heti useiden brutaalien hyökkäysten kohteiksi. Nuoriso ihastui etenkin kierrätyspulloista valmistettuun kissanmintulla täytettyyn sammakkoon. Ruttu puolestaan hyökkäsi isommalla innolla kanilelun kimppuun. Minttuakin lelut olivat kiinnostaneet, mutta kuvausvaiheessa Maunolla, Ainolla ja Rutulla oli lelujen kanssa vielä sellaiset kierrokset päällä, että Minttu päätti jäädä odottamaan vähän rauhallisempaa leikkivuoroa. 

Näistä vain voi olla välillä vähän hankala valita, millä leikkisi -Mauno

Mutta mitä ihmisen pitäisi sitten tehdä, että saisi otukselleen tällaisen kivan kesäisen paketin? Jos oma huuman on kovin turvallisuushakuista tai epäonnista tyyppiä, tuotteet voi aina tilata postauksen alussa olevien linkkien kautta. Tai sitten voi antaa onnettarelle mahdollisuuden, sillä tämä on tosiaan arvonta, eli yksi onnekas saa paketin ihan ilmaiseksi suoraan valitsemaansa noutopaikkaan. 

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommenttikenttään kesäiset terveiset ja oman sähköpostiosoitteensa. Samassa voi toki kertoa, kenelle paketti olisi tulossa, ja mikä sen tuotteista kiinnostaa eniten. Viimeinen osallistumispäivä on ensiviikon sunnuntai, eli 18.6. 

Kissojen leikitystä kahden käden taktiikalla, ja saalista tuli kummallakin ongella


Osallistua voivat kaikki Suomessa asuvat henkilöt Jussia ja allekirjoittanutta lukuunottamatta. Arvonnan tulee hoitamaan jokin puolueeton (tietokone) tai vaikeasti lahjottava (kissat/fretit) taho.  

Välipalahetki

Ja tunneli sopii todeistettavasti myös yleiseen piehtarointiin


24 kommenttia:

  1. Ihania kuvia eläimistä ja rapsutukset. Kyseinen paketti menisi ystävälleni jolla herra Viljo kissa nimeltään ja hyvää kesää kaikille
    Terveisin viivi76123@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Sammakkoa ei olla tänä kesänä vielä nähty eli sellainen tilaukseen 😁 - Pepsi ja Max (sähköpostin tiedätte)

    VastaaPoista
  3. Meidän siperiankissa kolmikko sanoi että tarvitsevat ehdottomasti mökille ihan kaikki lelut, tunnelin ja etenkin namit.

    Mites te meinaatte kesän viettää? Meitsit meinaa veneillä, tutkia metsiä, peltoja, juosta mökkisaarta ympäriinsä ja nauttia takkatulen lämmöstä. Unohtamatta yöperhosten metsästystä! Se meinaan on super tärkeä projekti johon me kaikki kolme osallistutaan omalla super tehokkaalla tyylillä. (Sihteeri haluaa huomauttaa että ei kyllä ole tehokasta nähnytkään se tyyli)
    kennelkeijutar@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Meillä innostuttaisiin tunnelista ja kaninnahasta. Täällä Odotellaan lämpimämpiä päiviä jotta päästäisiin frettien kanssa lähirannalle kaivamaan hiekkaa ja jahtaamaan laineita.

    VastaaPoista
  5. Kesäisiä kelejä odotellessa tämmöinen arvonta kyllä lämmittää mieltä 😊. Tämä tulisi kahdelle reippaalle löytökissa lle ja niiden jo vähän ikääntyvämmälle burma veljelle. Erityisesti kiinnostaa putki ja kaninkarvalelut. 😍. asikainen. niina@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Tanja Hämäläinen5. kesäkuuta 2023 klo 14.41

    Tunneli ois takuuvarma hitti kaikille neljälle kissalle ja kolmelle nääpylille 🤗 Toki muutkin, mutta tunnelit on aina eniten käytössä kaikilla.

    Kesä menee parvekkeella ravaten, osalla naru-ulkoillen ja Arska-kissalle oon luvannu telttayön 🤭

    tanjahannele1980@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Tunneli ja kaninkarva-lelu meidän fretille kiinnostaa eniten. 🤩 eini.tuyug@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Saadaanko me jokainen osallistua erikseen? Entäs saako Hanoin vauvat sitte myös osallistua? Me luvataan, että taatusti lelut ja herkut tulee meillä tosi käyttöön ja kovaan käyttöön.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  9. Hellurei! Hyviä kauniita kesänviettoja. Paketti tulisi omalle söpöliini lemmikkifretille! Oiii ku se tulis tarpeen! Sähköposti: leppanenpoosa@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Paketti tulisi meidän MAUKKERIS- PAUKKERIS 8v kisulle ...❤🐈❤
    haapakoski.alli@gmail com

    VastaaPoista
  11. Paketti tulisi meidän kolmelle frettivauvalle Haadekselle, Nokille ja Naavalle jotka energisenä kaipaavat uusia virikkeitä ja tunneli varmasti olisi mieluinen. peurannanranta@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Koko paketti kiinnostaa. Meidän pesonen tykkäis ja pojan 5 pientä kissan pentua emoineen. tyttiklemetti63@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Paketti tulisi minulle, Viirulle. Oon 13vuotias , kotia 5 vuotta sitten vaihtanut kissapoika(nen). Oon kova leikkimään ja vähän kranttu ruuan suhteen. Oon myös aika komea, ihana ja kaunis. Ja vaikka mitä. Tiedon voitostani saa laittaa piikani sähköpostiin, kun ei oo hommannu mulle omaa. Tabletti kyllä ois, kahtelen siitä kaloja ja hiiriä. Toivoo Viiru. impi.laitinen@siunsote.fi

    VastaaPoista
  14. Aurinkoiset terveiset sinne! :) Paketin vastaanottaisi meidän kaksi kissaa.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Selvästi hyväksi testatut tuotteet! Lelut piristäisivät seniorikissa Miisun eläkepäiviä. Erityisesti kiinnostaa mitä hän tuumaisi tunnelista, meillä ei ole vielä sellaista ollutkaan!

    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  16. Onpas kiva arvonta! Kaninkarvalelu, namit ja sammakko olisivat varmasti täällä erityisen mieleen. Ja tunnelikin jos ei Toivo jää siihen kiinni=)

    VastaaPoista
  17. No tunneli vois olla kova juttu, nämä menis tyttären kissakolmikolle. tiina.huovinen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Terveisiä täältä pohjoisesta, kohta lähdetään frettien kanssa pihalle nauttimaan hyvästä säästä! Meidän näädät rakastaisi tätä arvontavoittoa, tunneli olis mahtava juttu etenkin frettivauvalle joka ei meinaa enää vanhaan tunneliinsa mahtua. sposti: jemppu0335@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Meidän viiden kissan laumalle kelpais kyllä kaikki nuo, mutta etenkin kaninkarva ja tunneli kuulostaa varmalta hitiltä jokaiselle 😄

    vuorinenjenni9@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Sitruuna lähettää terkut Hattaralle ja kysyy ohimennen, että kai Hattara onnettarena voisi vähän suosia?

    VastaaPoista
  21. Miun kissa Morgan joka myös erittäinkin ahne kaikille, pölli myls usein leipäpussin pöydältä paremman tekemisen puutteessa maisteltavaks 😂 Nyt ei oo kisuja mut junnu fretit varmaan pakettia arvostais 😊
    sirumari.ikonen@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Tunneli ja kanilelu olisi varmasti suuri hitti kolmelle kissalle 😁 tanja.johansson94@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Lämmintä, huoletonta ja ihanaa kesää kaikille! 💛☀️🍦🌺 tanja_Korhonen@hotmail.fi

    Paketti tulisi meidän aktiivisten frettivanhusten iloksi. ❤ Tunneli kiinnostaa varmasti Demeä eniten ja Hermes epäilemättä kiinnostuu itse laatikosta, missä palkinto tulisi. 🙈❤

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI