keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Kuplia masussa

Lauantaina Mallun masusta bongattiin ensimmäiset pienet pallerot. Nyt keskiviikkona samat pallerot ovat yhä paikannettavissa, ja ne ovat kasvaneet lauantaista. Bongattuja palleroita on kaksi toisella, ja yksi toisella puolella. Nyt alkaa siis näyttää varsin varmalta, että Mallulle odotetaan ainakin kolmea pentua. Hieman isompikin pentumäärä on mahdollinen, sillä osa pennuista voi jäädä tunnusteltavissa olevien palluroiden taakse.

Aino ihmettelee mitä tässä tunnustellaan
Kun tätä bongausleikkiä alettiin leikkiä ensimmäistä kertaa viime vuonna, Sarianna ei halunnut innostua liikoja etukäteen, niin hän alkuun aina toppuutteli, että voihan ne olla vaikka munuaiset, mitkä sieltä tunnustelemalla löytyvät. Siitä onkin jäänyt elämään se, että nytkin Sarianna kyselee aina välillä, että mitenkäs Mallun munuaiset, ja onko uusia munuaisia ilmaantunut. Sitten kun munuaiset siirtyvät mahan puolelle ja niitä alkaa olla yli kaksi, voi alkaa uskoa, että ne munuaiset voivat syntyä tähän maailmaan pentuina vähän myöhemmin.

Odotusaikana pidetään myös kunnosta huolta ulkoilemalla
Pentulan pitäisi valmistua näillä näkymin huomenna, ja Mallu lähtee sinne valmistautumaan synnytykseen ensiviikon lopulla. Siihen asti täällä elellään vielä suht normaalia arkea neidin kanssa. Vähän maha on kyllä alkanut jo rauhoittaa neidin menoa, eikä se pääse enää kiipeämään yhtä ketterästi esimerkiksi vessan lavuaarille, jossa Mallu yleensä käy mieluiten juomassa. Ruuan seassa on mennyt jo jonkinaikaa Felini Renal -lisäravinne ja kalkkilisä. Muuten ruokavalio on pidetty suh ennallaan, ja tarjottu mahdollisimman monipuolisesti kaikkea.

Huomenna Sarianna on myös tulossa ihmettelemään Mallun plussapalleroita. Ultraan asti tälläkertaa ollaan tuskin menossa, sillä viimeksikin ultran tarkkuus ei merkittävästi eronnut tunnustelemalla saadusta arviosta. 19.4. sitten toivottavasti selviää tarkka lukema.

6 kommenttia:

  1. Oi onnea!! Pidetään peukkuja että olis monta pientä karvanakkia 😍😍

    VastaaPoista
  2. Iiih, enää ei mee kauan kun tulee vauvatuhinaa ♥

    VastaaPoista
  3. Siis tämä on niin jännittävää <3 Aino on ihana. On kuin varaäiti huolehtimassa Mallusta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino on aina kovasti mukana Jussin jutuissa, mikä tekee siitä ehdottomasti talouden ylihoitajan :D

      Poista