Mallun pennut maailmassa

Tätä kirjoittaessa takana on pitkä vuorokausi. Mallun synnytys käynnistyi eilen pikkuisen ennen kahta iltapäivällä, ja suuntasin heti silloin Sariannalle seuraamaan synnytystä. Siinä kohtaa kun ehdin Jäkärlään, ensimmäinen pentu oli puoliksi ulkona. Mallun emo Nutsku oli ollut pesänsä suhteen varsinainen raivotar, joten kokeilin varovaisesti, kuinka läheltä Mallu antaa minun seurata. Mallu päästi minut pentulaan asti, jolloin huomattiin Sariannan kanssa ensimmäisen muksun olevan tulossa vähän hankalan oloisesti, joten autoimme sen ulos varovaisesti vetämällä. Pentu oli kuollut, joten arvelimme vaikeuden johtuneen siitä. Kuollut pentu kun ei vastaa supistuksiin samoin kuin elävä, mikä tekee siitä vaikeamman synnyttää. Kun ensimmäinen pentu oli autettu ulos, Mallu alkoi heti supistella uudelleen, joten synnytys vaikutti lähtevän hyvin käyntiin, kun kuollut pentu oli saatu pois hidastamasta.

Aika pian tuli kuitenkin huomattua, ettei homma edennyt. Mallu supisteli ja pennun päälaki näkyi, mutta pentu ei tuntunut etenevän synnytyskanavassa mihinkään. Mallu vuoroon ponnisteli, ja koitti vuoroon vähän liikkua pentulassa ja käydä vesikupilla, mutta pentu ei vain lähtenyt liikkeelle. Kun tätä oli jatkunut yli kaksikymmentä minuuttia, alkoi olla jo melko varmaa että tämäkin pentu oli menetetty, ja että ellei Mallu saisi punnerretuksi sitä itse edes himpun verran eteenpäin, olisi pian lähdettävä eläinlääkärille, sillä niin kauan kuin pennussa ei ollut mitään mistä tarttua, meidän olisi todella vaikea avustaa sitä ulos. Kun Mallu oli koittanut itse saada pentua liikkeelle yli puoli tuntia tuloksetta, aloimme auttaa Mallua nostamalla sitä parempaan asentoon, ja hieromalla varovaisesti sen mahaa. Sen myötä Mallu aloittikin supistelun uudelleen, ja lähes viisikymmentä minuuttia supistusten alun jälkeen pennusta näkyi reilun sentin verran niin että saimme vedettyä sen ulos kanavasta. Kuten odotettua, tämäkin pentu oli kuollut.

Mallu lepäilee ensimmäisten pentujen jälkeen

Toinen pentu oli uuvuttanut Mallun täysin, mutta väsymystä lukuunottamatta Mallu vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Se kävi itse vessassa ja juomassa, eikä vuotoa ollut paljon. Mahassa näkyi pientä liikettä, mikä antoi toivoa sen suhteen, että kolmas pentu olisi vielä hengissä. Niinpä päätimme antaa Mallun levätä ja odottaa, jos supistuisivat alkaisivat uudelleen, kun Mallu olisi ehtinyt kerätä riittävästi voimia.

Siitä alkoivat todella pitkät tunnit, joiden aikana keskusteltiin paljon eri vaihtoehdoista ja niiden riskeistä. Sekä emolle että vielä mahdollisesti elossa oleville pennuille kun olisi kaikkein paras vaihtoehto, jos Mallu saisi synnytettyä pennut itse tutussa pentulassa. Kun tunnit kuitenkin kuluivat, eikä supistuksia kuulunut, alkoi pohdinta siitä, mikä olisi seuraava askel ja koska se otettaisiin. Mallun kuntoa tarkkailtiin jatkuvasti, ja seurattiin ettei vuoto lisäänny tai se muutu apaattiseksi.

Seuraavana vaihtoehtona alettiin kallistua oksitosiini-pistokseksen puoleen, joka voisi onnistua käynnistämään kadoksissa olevat supistukset uudelleen. Synnytyksen käynnistäminen klinikalla on kuitenkin useassa tapauksessa johtanut siihen, että emo on syönyt pennut välittömästi synnytyksen jälkeen. Niinpä niin kauan kuin toivottiin, että synnytys voisi alkaa vielä itsellään, ei tämän vaihtoehdon suhteen haluttu pitää kiirettä. Kellon lähestyessä yhdeksää Melina alkoi kuitenkin selvitellä, olisiko meidän mahdollista saada joku eläinlääkäri antamaan oksitosiinia mukaan niin, että synnytys voitaisiin koittaa käynnistää naaraalle tutussa paikassa, mikä voisi olla pennuille turvallisempaa. Tämä vaihtoehto tyrmättiin kuitenkin heti, sillä jos supistusten loppumisen syynä olisi esimerkiksi pennun virheasento, synnytyksen käynnistäminen lääkkeillä voisi pahimmillaan johtaa kohdun repeytymiseen, minkä takia sitä ei tehtäisi muualla kuin klinikalla.

Kun kello oli jo yli kymmenen, pentujen liikkeitä ei ollut näkynyt enää hetkeen, eikä supistuksista ollut vieläkään tietoakaan, päätettiin että on aika alkaa varmistamaan että Mallu myös pysyy hyvässä kunnossa. Sisäänkään niitä pentuja kun ei voisi jättää, sillä mahdollinen kohtuun kuollut pentu olisi hyvin iso kohtutulehdusriski. Niinpä sovittiin että Mellu käy Vettorissa ilmoittamassa, että lähdetään sitten emon kanssa sinne. Olimme jo Sariannan kanssa molemmat valmistautumassa lähtöön, ja olin puhelimessa yhteydessä Jussiin, että nyt mennään, kun Melina muistutti, että vallassa olevan koronaohjeistuksen mukaisesti Mallun mukana hyväksyttäisiin vain yksi saattaja. Olinhan minäkin klinikoiden päivityksiä aiheesta lukenut, mutta ei sitä tietenkään ollut muistanut tilanteen ollessa päällä.

Kyseessä on Sariannan pentue, ja kasvatukseen liittyvissä asioissa Sarianna on Mallun ensisijainen omistaja. Niinpä olen ikuisesti kiitollinen kun siinä tilanteessa Sarianna antoi minun kuitenkin mennä. Siinä kohtaa olimme kumpikin ehkä vähän luovuttaneet sen suhteen, että Mallulta saataisiin yhtään elävää pentua, niin Sarianna ohjeisti minut matkaan, että tehdään se mikä on emon hyvinvoinnin kannalta paras, että saataisiin edes Mallu mahdollisimman vahingoittumana tämän kaiken läpi. Vaikka itsellä yksi iso syy ajokortin hankkimiselle oli se, että minun olisi itsekin helpompi ajaa eläinlääkärille, ei se siinä tilanteessa tuntunut niin helpolta ajaa yksin pimenevään yöhön, vaikka tiesin Sariannan ja Jussin olevan koko ajan tavoitettavissa puhelimitse, ja Mellun päivystävän myös miten tilanne etenee.

Vettoriin saavuttua jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, mutta kun meidät lopulta otettiin vastaan, eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että koitetaan ensin oksitosiinilla. Mallu oli kuitenkin edelleen virkeä, joten leikkausta haluttiin välttää viimeiseen asti. Keisarinleikkaus on kuitenkin fretin kokokoiselle eläimelle todella iso operaatio, ja anestesia aina riski. Niinpä Malluun iskettiin oksitosiinipiikki, ja jäätiin odottamaan. Neljänkymmenen minuutin jälkeen supistukset eivät olleet vieläkään käynnistyneet, joten eläinlääkäri ehdotti toista annosta ja röntgen-tutkimusta, jotta saataisiin parempi kuva siitä, kuinka monta pentua meidän pitäisi saada Mallusta ulos ennenkuin voisimme katsoa olevamme turvallisilla vesillä.

Mallun supistukset eivät käynnistyneet toisenkaan piikin jälkeen, ja röntgenissä näkyi vielä ainakin neljä tai viisi pentua. Muistin liiankin hyvin kuinka pitkä ja vaikea prosessi oli ollut saada edes pentu numero kakkonen ulos, vaikka silloin Mallu vielä supisteli itse. Kun sitten mietin jäljellä olevaa neljää tai viittä pentua, aloin itsekin kallistua leikkauksen puoleen. Sarianna antoi minun sanoa tässä viimeisen sanan, sillä leikkaus oli riski ennenkaikkea Mallulle. Kyllä siinä silti meinasi tulla illan ensimmäiset kyyneleet, kun eläinlääkäri kysyi, että elvytetäänkö, jos emon sydän pysähtyy kesken leikkauksen. Siihen asti oli jotenkin pystynyt tsemppaamaan itseään keskittymään Mallusta huolehtimiseen.

Kun leikkauspäätös oli tehty, ja sovittu että eläinlääkäri soittaa minulle kun leikkaus on ohi riippumatta siitä mitä kello on (tässä kohtaa kello alkoi lähestyä kahta yöllä), lähdin kotiin odottamaan miten asia etenee. Mallun nouto oli sovittu seitsemäksi, mikäli leikkaus menee hyvin. Sariannan kanssa ei oltu sovittu aamusta mitään, sillä sanomattakin kumpikin tiesi, että jos haettavana olisi vain Mallu, hakisin sen kotiin.

Kotona sain syötyä Jussin minulle hakeman patongin ja yllätyksekseni nukuttuakin hieman. Sitten heräsin kuitenkin paniikkiin vähän ennen kuutta aamulla, kun tajusin että puhelin ei ollut vieläkään soinut. Koitin lohdutella itseäni, että ehkä yöstä vain oli tullut täysi kaaos muusta syystä, eikä eläinlääkäri ollut ehtinyt soittaa, samalla kun Jussi näppäili klinikan numeroa. Kuitenkin sitä pelkäsi sydän kurkussa, että jokin on mennyt todella pahasti vikaan. Klinikalla vastattiin kuitenkin vähän ihmeissään, että olihan sieltä soitettu, useampaankiin otteeseen, ja laitettu viestikin, kun minua ei oltu tavoitettu. Mutta että leikkaus oli sujunut hyvin, ja Mallu ja kuusi pentua olisi haettavissa heti kun meille sopii. Että pentuja oli ollut seitsemäskin, mutta se oli ollut pahasti epämuodostunut ja kuollut. Pentuja näytti olevan viisi poikaa ja yksi tyttö. Siinä paniikin keskellä kesti hetki päästä tilanteeseen tasalle. Mallulla oli ollut yhteensä seitsemän pentua. Ihan uskomatonta. Mutta pennuista kaksihan oli jäänyt kuolleena Sariannan luo, miten eläinlääkäri voisi tietää niiden sukupuolet. Pentuja oli siis ollut yhteensä seitsemän lisää, eli kaikkiaan yhdeksän. Se niistä ainakin kolmesta.

Mallu ja kuusi selviytyjää

Hetken toettuani tajusin, että pentujen selviäminen tarkoitti sitä, että Mallun mammaloma jatkuu. Tässä kohtaa olimme jo huomanneet, että Mallun tietoihin omistajan puhelinnumeroksi oli tallentunut Sariannan numero, mistä syystä eläinlääkäri ei ollut tavoittanut yöllä minua. Samasta päättelin, että Sarianna oli nukahtanut, enkä tavoittaisi häntä puhelimella. Niinpä lähdettiin ajamaan klinikalle Sariannan kautta, että pääsin ennalta herättämään hänet valmistautumaan siihen, että hän saa pian vasta leikatun mamman ja kuusi pentua. Sariannalla kesti varmasti vähintään yhtä kauan kuin minulla sisäistää se, että pennuista osa oli paitsi elossa, niitä oli enemmän kuin olimme ikinä uskaltaneet edes toivoa.

Kun sitten pääsin klinikalle hakemaan Mallua ja siihen toimenpidehuoneeseen missä Mallu odotti, kyyneleet olivat taas hyvin lähellä, kun Mallu heti ääneni kuultuaan kömpi boksin ovelle ja painoi päänsä kädelleni. Minun luottavainen ihana soturiprinsessani. Klinikalla kerrottiin, että pentuja oli saatu nosteltua nisille, ja kaikki kuusi vaikuttivat saaneen maitoa ainakin jonkin verran. Mallua ei oltu saatu syömään juuri mitään, mutta se korjaantui heti Sariannan luona, kun saatiin sille tutumpia eväitä eteen.

Jo automatkalla Sariannan luo Mallu tähysti valppaana boksissaan, ja Sariannan luona heti kun pennut uskallettiin antaa takaisin emolleen Mallu keräsi ne kasaan viltin alle ja alkoi pestä niitä. Siinä kohtaa uskalsi huokaista vähän helpotuksesta. Tiedän että seuraavat päivät tulevat olemaan erittäin kriittisiä, ja näyttämään sen, lähteekö maitoa tulemaan riittävästi ja Mallun leikkaushaava paranemaan hyvin. Mutta tänä aamuna, siinä hetkessä, Mallu hoiti pentujaan, ja pennut piippailivat. Ja koko sydän täyttyi toivosta, että tässä voi käydä vielä hyvinkin.