Mallu mammalomalle

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Eilen tuli se päivä, kun pakattiin Mallu boksiin ja käytiin viemässä neiti Sariannan luo valmistautumaan synnytykseen. Eilen laskettuun aikaan oli tasan viikko, eli pentujen odotetaan syntyvän tämän viikon sunnuntaina. Sariannan luona Mallua odotti vanerista tehty pentula, joka tulee olemaan kokonaan Mallun ja pentujen omaa aluetta. Pentulan seinän toisella puolella asuu Sariannan oma lauma, ja niiden jaloitellessa muualla asunnossa Mallu pääsee valtaamaan näätähuonetta. Sariannan tyypit ovat käyneet täällä hoidossa ja pentutreffeillä, jonka lisäksi näyttelyissä linnoittaudutaan aina samaan nurkkaan, niin sielä aidankaan takana ei ole ihan uppo-oudot tyypit. Ellei sitten Haueria lasketa uppo-oudoksi siksi, että herra on Mallun veli.

Mallu -check. Eväskassi -check. Kukkapöytä -check. Eihän kukaan lähetä frettiä mammailemaan ilman kukkapöytää
Mallu ei vaikuttanut olevan muutosta kauhean järkyttynyt, vaikka pentulaa ja huonetta tutkittuaan tuntui tulevan siihen tulokseen, että pentulan laidat ovat turhan korkeat ja ovi pysyy turhan hyvin kiinni. Ihan vielä pentulassa kun ei ole muksukasaa pitämässä neitiä kiireisenä, niin ehtii vielä paremmin miettiä valtakunnan rajoja. Toinen järkytys iski iltapalan kohdalla, kun tuli mössöä. Jauheliha ei ole Mallulle mitenkään uusi tuttavuus, mutta koska meillä junnut eivät oikein välitä siitä, sitä on kotona yleensä tarjolla vain kerran viikossa tai kahdessa. Niinpä neiti työnsi kupin reippaasti pissa-alustalle ja koitti sen jälkeen tiirikoida portin auki. Täytyykin muistaa kysyä Sariannalta, söikö neiti lopulta kiltisti annoksensa.

Viimeistä lukkofiksausta vaille valmis pentula
Vaikka itsellä on ollut tiedossa jo ennen Mallun syntymää, että tämä päivä tulee, mikäli kaikki etenee suunnitellusti, olihan se aika haikeaa jättää neiti. Olkootkin ettei kyse ole kuin parista kuukaudesta, eikä neiti ole kuin reilun vartin matkan päässä, eli tulen taatusti näkemään neitiä useaan otteeseen ennen kesäkuutakin. Tällähetkellä tuntuukin aika vahvasti siltä, että näiden kahden sijoitusprinsessan jälkeen tulen pysymään ihan lemmikkityypeissä, joille ei tule äidillisiä velvollisuuksia. Vannomaan en kuitenkaan lähde, sillä eihän sitä ikinä tiedä, milloin Sarianna onnistuu löytämään sellaisen helmen, jolle en vain pysty sanomaan ei. En kuitenkaan aina malta vältellä Sariannan tuomia jalostuseläimiä siihen asti että niille on varmistunut oma sijoituskoti. Jos nyt onnistuisi välttelemään edes muiden kasvattajien sijoitustytyjä, sillä Sarianna on ainoa kasvattaja joka asuu Turussa, ja freteillä pentujen pitää aina syntyä kasvattajan luona liiton kasvattajasääntöjen mukaisesti.

Muuten hyvä, mutta miten tästä on tarkoitus päästä yli -Mallu
Vaikka eipä meillä ihan autiota kotonakaan tullut, vaikka Mallu aloitti hetkeksi oman seikkailunsa. Onhan täällä edelleen meidän seitsemän muuta neitiä, kissat, Miikkis ja herppiosasto. Eli vauhtia ja vipinää riittää varmasti silti koko kevääksi - ja karvaa. Nyt on alkanut poikien siirtyminen kevätmuotiin, ja sekä Mauno että Miikkis pöllyävät oikein urakalla. Onneksi furminaattori on keksitty. Ja mikäli tuntuu että kotona loppuu sotkut ja paijattavat kesken, pentulaakin saa Sariannan mukaan käydä ihan vapaasti siivoilemassa etenkin sitten kun pennut alkavat opetella kiinteälle ruualle.

Mallun pentuvaltakunta
Eli ei kai tässä muuta, kuin pidetään nyt kaikki peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin, ja vajaan viikon päästä Mallu synnyttää hienon pentueen Sotatanssin frettilään ja siitä tulee uskomattoman hyvä emo. 

2 kommenttia:

  1. Ooh, se päivä on nyt sitten tullut ♥ Kaikkea hyvää Mallulle vauvalaan ♥
    Ja juu, täällä joku vannoi ennen Eddien ekoja pentuja ettei toista tule sijoitukseen. No Eppu jäi... Epun sijoitus jouduttiin purkamaan ja ny odotan josko Eddien pojantytär tulisi ensi vuonna meille sijoitukseen... Edellyttäen tietesti, että Eddien poika pääsee treffeille ensi vuonna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minäkin vähän pelkään. Miulla kun on omat heikkouteni, ja pienet (tai vähän isommat) kotia etsivät tyttöfretit ovat yksi niistä :D

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI