Keskikesän juhlaa ja laskeutumista viimeiseen lomaviikkoon

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Niin se juhannus sitten tuli ja meni. Meillä juhla otettiin melko rauhallisesti: pysyttiin kaupungissa ja nähtiin kavereita. Eikä edes rymytty yötä myöten missään, vaan oltiin joka ilta kotona hyvissä ajoin ennen kymmentä. Pitänee alkaa uskoa, että se keski-ikä kolkuttelee jossain nurkan takana. Mutta sen myötä näädät tai muukaan lauma ei tarvinnut jussiksi hoitajaa, vaan niillä on ollut melko normaaliin tapaan mahdollisuus osallistua kodin touhuihin. Eli toisin sanoen näädät pääsivät juhannuksen kunniaksi muun muassa auttamaan akvaarion siivoamisessa. Etenkin Lysti kunnostautui tässä hommassa niin antaumuksella että se päädyttiin jossain välissä siirtämään hetkeksi näätähuoneen puolelle, jotta se ei auttaisi koko aikaa ihan niin paljoa.

Akvaarion siivoamisessa riitti urakkaa kaikille junnuille.
Lisäksi myytiin laitetut hamsteritavarat piti vielä tarkistaa ja varmistaa, ettei mitään kivaa myydä.

Tänään taas pakattiin kaikki tytöt mukaan kun lähdettiin käymään Jussin vanhemmilla Mietoisissa. Jussi oli alkuun lähdössä sinne ihan itsekseen, mutta kun päiväksi sattui mukava ilma, niin lyöttäydyin tyttöjen kanssa seuroihin. Olihan se meille kaikille vähän vaihtelua pystyttää aitaus välillä eri ympäristöön ja tutkia vaihteeksi toista pihapiiriä. Joskin tyttöjen mielestä niuhotin turhan paljon valjaslenkeillä piharakennusten kohdilla, kun tytöistä olisi ollut kiva poiketa oven ali tutkimaan niitä vähän paremmin mitä annoin. Aitauksessa ollessa taas tutkittiin halkoja ja lehtiä sekä kaiveltiin sammalia. Tälläkertaa sitten vihdoin muistettiin napata Mietoisista mukaan myös ompelukone. Minua kun on kiinnostanut jo jonkinaikaa kokeilla, osaisiko sitä vielä käyttää sellaista edes auttavasti, jos sitä kokeilisi välillä itsekin tehdä näädille petejä. Nyt meillä on sitten kone ja kankaita, eli esteet kokeiluille on sen myötä raivattu. Mikäli saan jossain vaiheessa aikaiseksi jotain valmista, eiköhän siitäkin tule raporttia blogin puolelle.

Pihalla leikittiin aitauksessa, jonka lisäksi osa porukkaa pääsi valjastelemaan.
Yllättäen Lysti nappasi ensimmäisen valjasteluvuoron itselleen.

Keskikesän mentyä ollaan myös siinä pisteessä, että itsellä on kesälomaa enää viikko jäljellä. Loma on mennyt taas ihan uskomattoman nopeasti, ja jos mahdollista, sitä jatkaisi enemmän kuin mielellään ainakin syyskuulle asti, mutta se ei taida olla nyt valitettavasti vaihtoehto. Mutta siinä missä oma loma lähenee loppuaan, monella muulla se on vasta alkamassa. Sen myötä itsekin on mennyt nyt lupautumaan ottamaan meille pari hoitonäätää nyt kesä-heinäkuussa. Tarkalleen ottaen äkkiä laskettuna ehkä noin neljätoista, jotka kuuluvat kuuteen eri talouteen. Kaikkien tulo ei ole kyllä vielä ihan sata varmaa, mutta eiköhän täällä tule riittämään vilinää riittämiin seuraavat viikot. Perimmäinen näätähuone saa siis muuttua kesähotelliksi, ja samalla saan yhden lisäsyyn testailla näyttelystä kotiutuneita siivoustuotteita. Osa hoidokeista kun on ainakin sellaisia, joita en edes yritä heittää oman lauman kanssa yhteen, kuten meillä aiemminkin käynyt mummokolmikko. Muiden kohdalla katsotaan sitten tapauskohtaiseksi, osalle kun olisi ihan toiveissakin saada vähän leikkiseuraa.

Kotiinpäin lähti myös ompelukone laukkuineen tarjoamaan uusia haasteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI