sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Tammerferret 2018

Eilen käännettiin vielä kerran nokka kohti Viialaa ja frettinäyttelyä ennenkuin meillä alkaa näillä näkymin syyskuulle kestävä kesätauko näätäpäivistä ja näyttelyistä. Mukaan matkaan pakattiin koko frettilauma, ja porukasta kisaamaan ilmoitettuja oli neljä: Lysti, Huisku, Mitella ja Justiina. Aamulla mukaan koukattiin myös Sarianna Eetun ja Ahdin kera sekä Tanja, joka meillä oli ilo saada matkaseuraksi hänen oltuaan nyt Turussa päin käymässä. Tanjalla ei ollut tällä kertaa omia näätiä mukana, mutta motivaatiota tulla paikalle sitäkin enemmän yhden näyttelyssä odottavan komean frettiherran myötä.

Mitella oli vähän väsy.
Näyttely oli tälläkertaa pienehkö yhden tuomarin näyttely, ja sen myötä pari niistä sijoista joista yleensä Sariannan kanssa kisataan jäi jakamatta. Suomessa kun on sen verran vähän pitkäkarvaisia ja kuviollisia, ettei niitä ole läheskään joka näyttelyssä niin montaa että kyseiset palkinnot jaettaisiin. Niinpä isoimmat toiveet sijoituksista karisivat heti kättelyssä, sillä tiedän että isommissa luokissa taso on monesti niin kova, että niissä pärjääminen on harvinaisempaa.

Aitausviidakkoa
Näyttelypäivä kuluikin taas perinteiseen tapaan ihmisten kanssa höpisten ja katsellen näätiä. Hyvin ison osan päivästä vietin myös paijailemalla meidän pomppuoravaa, kun olin välttämättä halunnut ottaa laumalle mukaan isomman penin siitä huolimatta että Lysti tulee halutessaan siitä yli. Niinpä Lysti vietti sylissä ja boksissa varmaan yhtä paljon aikaa kuin aitauksessakin. Välillä jopa karvahattuna päänpäällä keikkuen. Näyttelyn jälkeen päädyin kyllä tutkimaan nettiä ja etsimään meille isompaa kevytaitausta. Kasassa nukkumiseen kun ei periaatteessa tarvita mahdottomasti tilaa, mutta meidänkin lauma esimerkiksi kakkii sen verran, että isommassa aitauksessa on vähän enemmän aikaa huomata hudit ja vaihtaa likaantuneet pissa-alustat ennenkuin joku on heti pyörimässä sotkuissa. Sitä kun on jo aika hyvin oppinut, että aitauksessa pissa-alustat saa vaihtaa aika usein, jos haluaa näätien pysyvän puhtaina. Ne kun eivät rajatussa tilassa varo astumasta sotkuihin läheskään samalla tavalla kuin kotona.

Meidän naapurissa oli joku kiimainen ukko joka huuteli tytöille pitkin päivää.
Tälläkertaa näyttelyssä ei tullut ihan kauheasti shoppailtua, mutta jotain pientä lähti kyllä matkaan ennen palkintojenjakoakin: yhdet valjaat Emeliinalta, pari arpaa sekä siivousainesetti Tehotuotteelta. Uudet valjaat on valittu Nutellaa silmällä pitäen, ja ne ovat pinkit ja nauha on kuvioitu kuppikakuin. Sarianna kyllä pyöritteli taas vähän silmiään, että kyllä neidille olisi ihan yhtä hyvin välttäneet ne Huiskun pentuvaljaatkin, jotka on meillä siirretty varavaljaiksi sitä mukaa kun neideille on tullut kuviollisia ja koristeltuja valjaita. Arpajaisista kohdalle osui onkilelu, vinkuva pehmolelu sekä kilinäpallo. Tehotuotteen pussista löytyi Pikapuhdistaja, Rasvanpoisto Citrus -pullo sekä Polyclean desifioiva pesuneste. Näistä tuotteista minulla on diilinä, että sain ne ilmaiseksi sitä vastaan että kirjoittelen niistä käyttökokemuksia tänne blogin puolelle, eli niistä on tulossa lisää juttua sitten kun ne ovat päässeet kunnolla testiin. Desifioivan pesunesteen osalta testaaminen alkoikin heti tänään.

Tästä se testailu sitten lähtee.
Päivän ruokailupaikaksi löydettiin tälläkertaa mielettömän sympaattisen oloinen pieni pinkiksi maalattu kebabbila, joka on myös sisältä koristeltu varsin monivärisesti. Lähdimme sinne samalla porukalla kuin jolla olimme lähteneet aamulla liikkeellekin, vaikka se edellyttikin että ryöstin Tanjan julmasti Hermeksen vierestä ruokailun ajaksi. Ruokapaikassa oma valintani osui turvallisuushakuisesti kebabiin ranskalaisilla, ja annos olikin oikein maukas, eikä edes pahan hintainen. Eli voi olla, että meillä on nyt uusi vakipaikka missä käydä silloin Viialan Sampolassa on näyttely. Aiemmin käytetty grillikioski kun ei mielestäni pysty kilpailemaan tämän kanssa hinnassa eikä maussa.

Valittu ruokapaikka erottui värikkyydellään.

Päivän päätteeksi re-callit ja palkintojenjako yllättivät minut aika täysin. Kyllähän sitä aina toivoo, että joku omista pyydettäisiin uudelleen nähtäväksi ja ehkä jopa sijoittuisi, mutta sitä tiedostaa samalla myös sen, että eivät nuo kaikki ole tyypiltään niin näyttelyissä pärjäävää sorttia. Meillä kun näyttelyt eivät ole kuitenkaan niin tärkeitä, että eläintä valittaessa kiinnitettäisiin huomiota mihinkään värivirheisiin, päänmalliin tai muuhunkaan. Tytöt sijoittuvat jos ovat sijoittuakseen. Mutta niin siinä kuitenkin kävi, että neljästä kisaanneesta kolme pyydettiin re-calleihin. Siinä loppui itseltä boksitkin kesken, kun en mie häkellykseltäni tajunnut, että olisin tietysti voinut kaivaa esille meidän pyörällisen boksinkin ja vain irroittaa siitä riipparin. Mutta onneksi Tanja pystyi lainata meille Hermeksen boksia, niin saatiin kaikki uudelleen pyydetyt omissa bokseissaan katsottaviksi. Sariannaltakin kun pyydettiin Eetu, niin hänelläkään ei ollut boksia lainattavaksi.

Lysti arvostelussa

Toinen iso ihmetys tuli sitten, kun omista uudelleen pyydetyistä kaikki myös sijoittuivat. Sitä kun on tottunut siihen, että moni omista halutaan nähdä uudelleen värin takia, jolloin re-callitkaan eivät tarkoita automaattisesti sijoittumista, jos toinen samaa väriä edustava katsotaan vierekkäin vertailtuna paremmaksi. Mutta nyt kaikki kolme tosiaan palkittiin. Ensimmäisenä Mitella, joka sijoittui luokkansa ensimmäiseksi, mikä oli itselle se isoin ihmetys ja pääsi siinä sitten melkein itkukin. Onhan useampikin tuomari ja kasvattaja minulle sanonut, kuinka nätti tyttö on, mutta kun se on aiemmin palkittu vain parhaana kuviollisena, en minä ollut oikeasti osannut edes kuvitella, että se voisi pärjätä luokkamittelöissä. Sillä vaikka värin parhaat ovat periaatteessa isompia sijoja, siinä kuitenkin käytännössä eläimestä katsotaan vain yhtä ominaisuutta siinä missä luokkansa voittavan pitää olla tasaisemmin hyvä. Lysti puolestaan oli isossa luokassa luokkansa kolmas ja Huisku paras suklaa. Voin sanoa, että isossa osassa palkintokuvia näytän aika maaniselta, kun tunteet heitteli laidasta laitaan ilosta ja ylpeydestä liikutukseen ja epäuskoon. On meillä vain aika hienot tytöt. Jussi kävi hakemassa Huiskun kanssa tytön palkinnon, Jussin kauan haaveileman Unan tekemän ruusukkeen.

Mitellan luokan palkintoprinsessat.
Lystin luokan kärkikolmikko.
Näyttelyn värisuora.
Eetu jäi tällä kertaa sijoituksetta samoin kuin Justiina, mutta aina ei voi voittaa. Ja Justiinan kohdallakin iso osa miinuksista tuli asioista, joihin varmasti voimme tulevaisuudessa vaikuttaa, kuten massasta ja niskan ruvista. Eli varmasti senkin kanssa lähdetään vielä jossain välissä uudelleen yrittämään.

Huisku ihmettelee palkintojaan.
Mitella etsii mistä livahtaa uuden pedin sisään.
Lysti vähän tärähti, kun sillä oli muita kiireitä kuin poseerata palkintokuvissa.
Mutta oli toi eka kuva kuitenkin terävämpi kuin tämä.
Tähän onkin hyvä lopettaa kevätkausi meidän lauman osalta ja siirtyä odottamaan kun hommat taas starttaavat syksyllä uudestaan. Nyt loppukesä keskitytään enemmän kotinäätäilyyn ja herppeilyyn. Ei me silti olla kesääkään ihan omassa poterossa viettämässä, vaan muutaman kanssa on jo sovittu, että tulevat meille kotiin tutustumaan eläimiin, ja tämän vuoden Turun joukkiskin saattaa osua yllättävän lähelle.

Sarianna ikuisti minut näyttelyssä myös karvahattu päässä.

2 kommenttia:

  1. Pitsakin on tuolla vaaleanpunaisella grillillä ihan hyvää 😉 Saako tuollaiseen näyttelyyn tulla ulkopuoliset käymään, kun näyttää aika pieneltä ja tiiviiltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa toki, ja monesti niissä käykin ihmisiä tutustumassa lajiin ja kasvattajiin. Välillä näyttelypaikat ovat vähän tiiviimpiä, mutta kyllä niistäkin on aina selvitty. Tämä oli tosiaan tällainen vähän pienempi näyttely, missä oli vain yksi tuomari ja kapasiteetti 70 frettiä. Isoimmissa näyttelyissä tuomareita voi olla kolme ja eläimiäkin sen myötä lähes kolminkertainen määrä.

      Poista