Isin halipampula

perjantai 9. helmikuuta 2018

Huomasin tänään blogissani vakavan puutteen yrittäessäni äkkiä etsiä Huiskun sylikuvaa linkitettäväksi. Blogin puolella tuntui olevan selvä pampulavajaus, osin ehkä siksi, että moni kuvista on taattua hämärässä otettua kännykkälaatua. Mutta koska blogi ehkä muutenkin kaipaa nyt jotain pehmoisen pörröistä, näillä mennään.

Tiedän, että freteissä angorat jakavat mielipiteitä, mutta nämä kuvat ehkä kiteyttävät sen, mitä paikkaa Huisku tuli meillä täyttämään. Mitellan astetta haastavamman pentuajan jälkeen Jussi kyseenalaisti aika vahvasti, onko freteistä todella samaan tapaan lemmikeiksi kuin kissoista. Hän kun kaipasi jotain pehmoista ja pörröistä sylikaveria menevän hepulisukkulan sijaan. Ja minä sitten myönsin, etteivät kaikki fretit ole välttämättä ihan niin meneviä ja energisiä kuin ne, mitä minä olen eniten näyttänyt (itsessä kytee yhä pieni rakkaus muun muassa hybridejä kohtaan, vaikkei niitä kotona ole). Että freteistäkin kyllä löytyy semmoisia enempi lemmikkipampuloita, vaikka Suomessa valtaosa onkin näitä menevämpiä ja virtaviivaisempia.

Niin meille tuli sitten Huisku. Ja Huisku on kyllä ollut juuri sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Isin pörröinen halipampula.


Tämä on myös se syy, miksi yleensä aina kysyn, millaista lemmikkiä fretistä haaveilee, ennenkuin suosittelen ketään kasvattajaa (ellei sitten toiveissa ole tietty sijainti tms.). Linjoissa ja pentueissa kun on eroja, vaikka jokainen eläin on toki oma yksilönsä. Niin tiedän sitten vähän vinkata sellaiseen suuntaan, jossa saattaisi olla tulossa toivotunlaista tyyppiä, haki sitten pörröistä halipampulaa tai virtaviivaista mangustiapinaa. Vaikka onhan pennuissa aina myös se yllätyssektori: Mitellastakin tuli lopulta meidän toinen halipampula, vaikkei siitä olisi heti sitä uskonut.

8 kommenttia:

  1. En kestä, miten suloista päikkäröintiä! <3 Terveisiä Jussille - ymmärrän oikein hyvin, miksi hän halusi tuollaisen halipampulan! Ei sillä, ettei hepulisukkula kuulostaisi hauskalta, mutta kyllä nyt vähintään yksi halipampula pitää olla! <3 Helliä unirapsutuksia Huiskulle! Toivottavasti söpöstelyä nähdään lisääkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halipampula toimii kyllä ihan mainiona terapianäätänä niin koulu- ja työstressissä kuin eläinsuruissakin, kun sen voi napata syliin ja upottaa kasvot sen pörröturkkiin. Ja se sit usein jää siihen köllöttelemään, ellei pahin hepuli ole juuri menossa. Huiskukin kun joskus innostuu kisaamaan Mitellan ja Lystin kanssa, vaikka etenkin Lystin vauhdista tahtoo tippua sit pois, kun Lysti hyppää ammeeseen tai kiipeää valtaamaan pelihyllyä. Silloin Huisku yleensä kipittää isinsä jalkoihin piehtaroimaan ja pyytämään syliin. Ja on alkanut saada isinsä vakuuttumaan siitä, ettei siihen syliin välttämättä muita eläimiä tarvita, kun on oma halipampulanäätä.

      Poista
  2. Kiva ja söpö kännykkäteline tuo viimeinen kuva😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on nää miehet semmoisia, että antoi niille mitä vaan, niin siihen pitää heti saada kaikki älyominaisuudet ja kosketusnäyttö :D

      Poista
  3. Uusia luokitteluja frettimaailmaan angoroiden, ja mitä niitä nyt onkaan, lisäksi: hepulisukkulat ja halipampulat. Juu, ja tietysti nuo älyfretit kosketusnäytöillä. Ihan repesin nauramaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on täällä myös hillerihyppijä, eli tuo meidän Itsy, joka monesti liikkuu sillä tavalla söpösti pomppimalla <3 Ja Lysti tunnetaan myös mangustiapinana, sillä kiipeilyn ohella se monesti tähystää kahdella tassulla nähdäkseen paremmin minne singota seuraavaksi.

      Poista
  4. Sydän nyrjähti, kuinka ihanan söpöä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jussi ja Huisku ovat kyllä ihan täydellinen parivaljakko <3

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI